- Liittynyt
- 18.10.2016
- Viestejä
- 14 987
Joo, valmiuslakia ei sovellettu laillisesti. Se on myös huolimattomasti laadittu, mikä altistaa juuri tälle.Ei. Mikään laki ei ole sellainen, että sen pykäliä voidaan soveltaa silloin kun siltä tuntuu. Tuollaista oikeuskäytäntöä ei ole koskaan ollut olemassa ennen koronaa.
Tarkoitin edellä siis eri asiaa: valmiuslaki listaa erilaisia keinoja tai tapoja poiketa normaalista menettelystä. Näitä kaikkia ei kuulu tarvita - tai saada - käyttää mihin tahansa kriisiin vastaamiseen. Esimerkiksi kulkutautia vastaan käytettävät hyväksyttävät keinot eivät ole samat kuin valtakunnan sähköverkon romahtamisesta selviytymiseksi käytettävät. Valuvikojen takia voi toki olla, että melkein mikä tahansa käy heti paikalla, ja aika lähellä tätä periaatetasolla oltiin koronakevään perusteluissa.
E: Tai siis vielä selkeämmin ilmaistuna: valtioneuvostolla ei saa olla mahdollisuutta esimerkiksi julistaa ulkonaliikkumiskieltoa Satakuntaan sillä perusteella, että Kainuussa riehuu valtava metsäpalo.
Viimeksi muokattu:

Testimäärä ei kuulema ole edes vielä kiitettävällä tasolla ja tuo luku on tämän hetkisten testien mukaan ja positiivisia testejä tehdään ainakin kolmannes työikäisistä 29-49 vuotiaissa.