Koronavirus SARS-CoV-2 ja sen aiheuttama tauti COVID-19 (Yleinen keskustelu)

Mistä päättelet, että rajoitukset eivät hidasta epidemiaa?
No en tietenkään voi sanoa varmaksi mitään, mutta toisaalta nousu on sen verran nopeaa jo nyt, että kuinka paljon nopeampaa se muka voisi olla ilman rajoituksia? Joku maksimiarvo silläkin on.
 
Kaksi piikkiä takana. Elokuussa viimisin. Lähin just paikalliseen räkälään hakemaan omikronin. Nyt ois tällä perusterveellä aikaa lukittautua pariksi viikoksi potemaan ja palata sitten myöhemmin ilmoille rakentamaan yhteiskuntaa sitten entistä vastustuskykyisempänä ja täynnä energiaa ❤️
 
Joo, onhan se epätodennäköistä. Tosin alle kolmekymppisellä taitaa todennäköisyys joutua tehohoitoon on ylipäänsä aika pieni. Ja vain 7% tehohoitoon päätyneistä alle nelikymppisistä oli kuollutkaan vuoden sisään, jos joku luku minkä aiheesta ennen koronaa pitää paikkansa.

Mutta pidätkö tehohoitoon joutumista parhaana mittarina? Vai voisiko tuo nollan suhde viiteenkymmeneen indikoida jotain taudin sairastamisesta muuten? Ei se sairaalaan joutuminenkaan hauskaa ole. Tai sairastaminen ylipäänsä.
Tietenkin se on mittari siitä kuinka vakava terveyshaitta tauti on. Tällä hetkellä tautia kohdellaan kuin ruttoa mitä en pysty sulattamaan.

Tämä on tietenkin henkilökohtainen anekdootti, mutta kesän jälkeen on huomannut selvästi että tuplarokotetut ihmiset ovat alkaneet kyseenalaistamaan tätä touhua, kun hallitus ja virkamiehet kerta toisensa perään siirtää maalitolppia ja valehtelee päin naamaa.
 
Totta kai rajoitukset hidastavat. On silti ihan vakavasti otettava hypoteesi, että niiden teho on voinut laskea olemattomaksi. Nythän on kuitenkin tilanne, jossa ihmiskontaktit eivät ole minimissä, vaan vain tietynlaiset korkeariskiseksi arvioidut kontaktit on poistettu. Mikäli vanhat tilastoarviot eivät enää päde ja matalariskisetkin tilanteet ovat omikronille tehokkaan leviämisen mahdollistavia, voidaan rajoituksillakin olla tilanteessa, jossa tarttuu oikein hyvin.

Ovenhitsaus-tierin ulkonaliikkumiskiellolla tietenkin tauti jylläisi vain poliiseissa, sote-henkilöstössä, kuljettajissa jne. muiden syödessä kotona kaasunaamarimiehen postiluukusta työntämää einestä. Joku kello 17 valomerkki taas ei auta, jos patogeeni on kehittynyt tasolle, jolla se realistisesti tarttuu Prisman käytävällä maskit päässä.
 
Huomautus - älä laita sanoja toisen käyttäjän suuhun
Alle kolmekymppisiä on Suomessa 1 467 503 ihmistä. Joulukuun tehohoidon tilannekuvaraportin mukaan tuossa ikäryhmässä oli ollut tehohoidossa koko kahden vuoden ajalta noin 50 ihmistä.

Nuo luvut eivät myöskään kerro mikä osuus potilaista oli saanut infektion osastolla ollessaan.

Eli alle kolmekymppinen voi hyvällä omatunnolla jättää rokotteen ottamatta ilman pelkoa joutumasta tehohoitoon koronataudin takia. On paljon todennäköisempää joutua hoidontarpeeseen ihan muista syistä.

Rokottamattomia alle kolmikymppisiä on joutunut tehohoitoon, riski ei ole nolla. Alle kolmikymppisiä rokotettuja ei ole joutunut tehohoitoon, riski on tähän asti ollut nolla. Se on niin yksinkertaista.

Minusta on parempi, että alle kolmikymppisiä ei joudu tehohoitoon koronan takia. Sinulle on näköjään ihan sama, vaikka joutuu
 
Viimeksi muokattu:
Onko tälle mitään lähdettä?

Autocorrect, korjasin. Alle kolmikymppisiä rokotettuja ei ole joutunut tehohoitoon. Sairaalahoitoon on joutunut kymmenen syys-marraskuussa.

Syys-marraskuussa 101 rokottamatonta alle kolmikymppistä on joutunut sairaalahoitoon ja 13 tehohoitoon.

Kaikki tiedot löytyvät THL:n avoimesta datasta.
 
Huomautus - jätä toisten käyttäjien syyttely pois ja keskity rakentavaan keskusteluun
Kaikki tiedot löytyvät THL:n avoimesta datasta.
THL:n avoin data ei erottele rokotettuja ja rokottamattomia tehohoidon potilaita. Taidat valehdella.

Mistä löysit tuon tiedon?

EDIT: Olin väärässä. Löysinkin sen. Parametrin on täytynyt ilmestyä hiljattain.
 
Tieto rokotusstatuksesta on löytynyt jo jonkin aikaa. Annoin sinulle jo kerran linkin tilastoon, josta se löytyy. Olisi siis ihan hyvä, jos ei syyteltäisi ilman syytä misinformaatiota ja valehtelusta.
 
Sairaalahoidossa lähes 500 mutta tehohoidon tarve laskee edelleen, pitkästä aikaa alle 50. Kuinka pitkään menee ennen kuin osastoilla makaaville koronapotilaille saadaan avattua väliaikainen koronasairaala? Avattaneen siinä vaiheessa kun pahin on ohi ja suljetaan samantein?

Veikkaukseni rajoitusten suhteen on että ne jatkuvat helmikuun loppuun koska hiihtolomakausi puskee tuolloin päälle.
 
Ei taida olla siitä koronasairaalasta apua, jos ei riitä sinne henkilökuntaa. THL on tosin ehdottanut karanteenin ja eristyksen lyhentämistä viiteen vuorokauteen, joten tuo toteutuessaan auttanee tilannetta myös sairaaloissa. Hiihtolomakaudelle tuskin halutaan rajoituksia, koska laskettelukeskukset.

THL ehdottaa karanteenin ja eristyksen lyhentämistä viiteen vuorokauteen | Yle Uutiset
 
Juuri siksi rajoitukset jatkuu koska hiihtolomakausi ja lapissa ollaan kuin sillit purkissa. Tarkoitan siis ravintola- ja tapahtumajuttuja. Hissit ja ladut taatusti auki.
 
Sairaalahoidossa lähes 500 mutta tehohoidon tarve laskee edelleen, pitkästä aikaa alle 50. Kuinka pitkään menee ennen kuin osastoilla makaaville koronapotilaille saadaan avattua väliaikainen koronasairaala? Avattaneen siinä vaiheessa kun pahin on ohi ja suljetaan samantein?

Veikkaukseni rajoitusten suhteen on että ne jatkuvat helmikuun loppuun koska hiihtolomakausi puskee tuolloin päälle.
Kirurginen taisi vaihtua tänään Herttoniemen sairaalaan ainakin Helsingin kaupungin tiedotteen mukaan, mutta katsotaan nyt. Tosiaan tarve olisi hetikohta nyt-pian, mutta mistä sinnekään saadaan henkilökuntaa samantien.

"Herttoniemen varasairaalan käyttöönottoa valmistellaan – henkilöstösiirrot mahdollisia"
 
Se on vaan että rokottaminen koko kansalle koska ei ole varmuutta jokaisen terveydentilasta, on sama kuin koko kansalla määrättäisiin rasvansitojia varmuuden vuoksi, koska ylipaino väestötasolla huitelee taivaissa. Eihän niitä päätöksiä jossa kajotaan ihmisten itsemääräämisoikeuteen voida tehdä sen perusteella että toivotaan ettei tarvitsisi lisätä terveydenhuollon resursseja.

Vastustat siis varmaan kaikkia muitakin rokotuksia? Rokotukset annetaan kaikille juuri siksi että ei tiedetä kenelle se huono arpoa osuu ja sairastuu vakvasti tai joutuu sairaalaan. Viimeiseen 100v ei ole tämän tappavampaa virusta ollut liikkeellä ja silti meillä rokotetaan kaikki vauvasta asti, ihan siksi että tilastoja katsomalla se parantaa kansanterveyttä. Nyt näin vertailuksi polioon menehtyi pahimpana vuotena 37 Suomessa ja silti koko kansa rokotettiin useampaan kertaan. Tuokin oli varmaan ihan turhaa?
 
Kirurginen taisi vaihtua tänään Herttoniemen sairaalaan ainakin Helsingin kaupungin tiedotteen mukaan, mutta katsotaan nyt. Tosiaan tarve olisi hetikohta nyt-pian, mutta mistä sinnekään saadaan henkilökuntaa samantien.
Henkilökuntaa voitaisiin koordinoida sinne vaikka ulkopaikkakunnilta ja kaikille jotka sinne pääsevät työskentelemään, maksettaisiin siltä ajalta extraa palkan päälle.
 
Vastustat siis varmaan kaikkia muitakin rokotuksia? Rokotukset annetaan kaikille juuri siksi että ei tiedetä kenelle se huono arpoa osuu ja sairastuu vakvasti tai joutuu sairaalaan. Viimeiseen 100v ei ole tämän tappavampaa virusta ollut liikkeellä ja silti meillä rokotetaan kaikki vauvasta asti, ihan siksi että tilastoja katsomalla se parantaa kansanterveyttä. Nyt näin vertailuksi polioon menehtyi pahimpana vuotena 37 Suomessa ja silti koko kansa rokotettiin useampaan kertaan. Tuokin oli varmaan ihan turhaa?
No onhan noita nyt ollut etenkin jos väkilukuun suhtetutaa. Mm. hong kongilainen ja moskovalainen influenssa.
 
Maailmanlaajuisesti siihen kuoli jopa 4 miljoonaa ihmistä. En ymmärtänyt, että puhuit Yhdysvaltojen epidemiasta etkä pandemiasta.

Niin arvioilta siihen kuoli 1-4M. Esim. CDC arvioi, että siihen kuoli 1 miljoona. Tähän on kuollut virallisten tilastojen mukaan jo yli 5 miljoonaa ja lisää tulee jatkuvasti. Eli riippuu kenen lukuja haluat uskoa. Jos tuosta ottaa vaikka keskeltä 2.5M, niin tasoissa ovat ja korona tulee menemään ohi. Tämä silti vaikka tähän on tehokkaasti kuolemia estävät rokotteet ja niillä on rokotettu jo noin puolet maailman väestöstä.
 
Siksi sanoinkin väkilukuun suhteutettuna. 3 miljardin ihmisen raja meni rikki vasta 60-luvulla.
 
Henkilökuntaa voitaisiin koordinoida sinne vaikka ulkopaikkakunnilta ja kaikille jotka sinne pääsevät työskentelemään, maksettaisiin siltä ajalta extraa palkan päälle.

Jos tarkoitit ulkopaikkakunnilla, HUS ulkopuolisia, niin onnistuu vain poikkeuslailla tällaiset koordinoinnit. Vapaaehtoisesti toiset sairaanhoitopiirit eivät työvoimasta luovu, koska tilanne jo muutenkin kuormittava näissä ja työvoima "kortilla".
 
Poikkeuslailla tässä muutenkin eletään joten ei luulisi olevan ylivoimaista. Mutta kun tietää päättäjien hitauden toimia niin ei kannata pidättä hengitystä.
 
Jos tarkoitit ulkopaikkakunnilla, HUS ulkopuolisia, niin onnistuu vain poikkeuslailla tällaiset koordinoinnit. Vapaaehtoisesti toiset sairaanhoitopiirit eivät työvoimasta luovu, koska tilanne jo muutenkin kuormittava näissä ja työvoima "kortilla".

Tämä on juuri sitä hölmöyttä lainsäädännössä. Käden käänteessä muutettiin tartuntatautilakia velvoittamaan sote henkilöstölle rokotteet, niin pitäisi kyllä tuollaistenkin muutosten onnistua yhtä sutjakkaasti.

Toivottavasti potilasturvallisuus on sen velvoitteen myötä parantunut, vaikka tällaistakin näköjään pääsee tapahtumaan:

"Rovaniemen kuntoutussairaalan osaston K3 viidellä potilaalla on todettu koronatartunta. Koronatartunta on peräisin hoitohenkilökunnalta. Hoitaja oli rokotettu kolmesti. Tartunta on johtanut potilaiden altistumiseen ja siten myös viruksen siirtymisen viiteen potilaaseen"

Nyt kyllä tosin puhutaan jo porsaanreijästä, joka voisikin mahdollistaa rokottamattoman käyttämisen vaikkapa vanhusten hoidossa jos esim. äkillinen työvoimapula uhkaa:

"Lakiin jäi kuitenkin porsaanreikä, joka voi vesittää rokotuspakon. Työnantaja voi käyttää "erityisestä syystä" haavoittuvien potilaiden hoidossa henkilöä, jolla ei ole riittävää suojaa covid-19-tautia vastaan. Erityinen syy voi olla esimerkiksi se, että vanhukset uhkaavat jäädä hoitamatta, koska rokottamattoman työntekijän tilalle ei löydy rokotettua."

Rapakon takana Mayo Clinic pisti suoraan 700 rokottamatonta työntekijää pihalle, kun on ilmeisesti varaa sellaiseen:

STM aikoo ehdottaa etäkouluun siirtymistä. Hienostihan tuo koulujen sulku tuntuu toimivan esim. Tanskassa...not. Mitenkäs saataisiin STM kuriin? Rajoituksille ei loppua näy, jos tätä ministeriötä ei saada kuriin. Olisiko täyssulku sitten seuraavaksi, kun eihän se koulujen sulku mitään ratkaise?

Aivan järjetöntä. Oikeuskanslerinvirastoon kantelua ja toivo, ettei kantelu seiso pinossa kahta vuotta ja vanhene. Perustuslaki ja tartuntatautilain väliaikaiset muutokset sisältävät selvän välttämättömyysperiaatteen jonka täyttyminen on hyvin kyseenalaista, kun tauti leviää rajoituksista huolimatta vaikkakin sitten parhaimmassa optimaallisimmassa tapauksessa hitaammin. Lain mukaan rajoitusten täytyy olla perusteltu taudin leviämisen estämisellä.

Arvelin eilen että rajoitukset kestävät vielä 4-5 vuotta. Suomeen on tulossa vielä kymmeniä miljoonia koronarokotteita EU-komission hankintaoptioiden kautta ja eiköhän ne kaikki haluta piikittää.
 
En oikein jaksa uskoa, että peruskoulut menisivät nyt etäopetukseen. Sopii kuitenkin kysyä, miten lähiopetusta voidaan toteuttaa, mikäli opettajat sairastuvat joukolla. Käytännössä se saattaisi muistuttaa lomautusten aikana tapahtuvia opetusjärjestelyjä, missä opettaja saa vastuulleen oman ryhmänsä lisäksi toisen luokan- tai aineenopettajan ryhmän. Sijaistilanne on ennestään ollut jo vaikea, mutta tässä tilanteessa vain harvat uskaltautuvat astua jalallaan sisälle kouluun.
 
STM aikoo ehdottaa etäkouluun siirtymistä. Hienostihan tuo koulujen sulku tuntuu toimivan esim. Tanskassa...not. Mitenkäs saataisiin STM kuriin? Rajoituksille ei loppua näy, jos tätä ministeriötä ei saada kuriin. Olisiko täyssulku sitten seuraavaksi, kun eihän se koulujen sulku mitään ratkaise?

Ja viimeistään helmikuussa kun on hiihtolomat niin on ”pakko” avata kaikki paikat ja taas nousee tartunnat, jonka jälkeen voidaan taas laittaa kaikki paikat takaisin säppiin.. :kahvi:
 
STM aikoo ehdottaa etäkouluun siirtymistä. Hienostihan tuo koulujen sulku tuntuu toimivan esim. Tanskassa...not. Mitenkäs saataisiin STM kuriin? Rajoituksille ei loppua näy, jos tätä ministeriötä ei saada kuriin. Olisiko täyssulku sitten seuraavaksi, kun eihän se koulujen sulku mitään ratkaise?

No koulujen sulkemisessa ei nyt vaan ole mitään järkeä. Koulutus on kuitenkin erittäin tärkeä tulevaisuuden kannalta. Ei ne lapset kuitenkaan kotona ole vaikka koulut olisi kiinni, niin ei mitään järkeä. Teholla ei kuorma näytä kasvavan, vaan edelleen jumitetaan siinä ~50, jossa on jo kuukausi oltu. Eli mitään paniikkia ei pitäisi kenelläkään olla rajoituksien lisäämiseen.
 
Austraaliaan ei pääse, ellei ole ottanut kahta rokotetta...

...paitsi jos on maailman paras tenniksen pelaaja, eikä halua kertoa onko vai eikö ole rokotettu, niin pääsee poikkeusluvalla

"– Olen viettänyt upeaa laatuaikaa rakkaideni kanssa tauon aikana ja tänään matkustan Australiaan poikkeusluvalla, maailmanlistan ykkönen Djokovic hehkutti Instagram-tilillään. "

Joskus tässä ketjussa väiteltiin siitäkin miten vaikeaa potilasta on teholla käännellä ja miten se letkujen ja johtojen piteleminen kääntelyn kanssa sitoo niin paljon henkilökuntaa. Teknologiasta löytyy onneksi apua siihenkin.

rotoprone.JPG
 
Viimeksi muokattu:
Tänään alko oireet. Alko ihan kevyesti aamulla, tein testin ja posihan se oli. Nyt on 39 astetta kuumetta ja taju aivan pois.

Viralliseeen testiin mahoton päästä, enkä tiedä kuinka pitkä karanteeni.

Musta lisätietoja, että coopperissa menee 3000m, salilla käyn neljä kertaa viikossa eli olen ns. tikissä.

Onneksi olen ottanut kaks piikkiä, ois voinu muuten käydä hassusti.
 
Tsemppiä sairastamiseen. Kollega sairastui 17.12 ja ei ole vielä pystynyt töihin. Alle 30- kymppinen kaveri ja 2 piikkiä oli alla.
 
STM aikoo ehdottaa etäkouluun siirtymistä. Hienostihan tuo koulujen sulku tuntuu toimivan esim. Tanskassa...not. Mitenkäs saataisiin STM kuriin? Rajoituksille ei loppua näy, jos tätä ministeriötä ei saada kuriin. Olisiko täyssulku sitten seuraavaksi, kun eihän se koulujen sulku mitään ratkaise?

Minäkään en ole tämän kannalla mutta herää kysymys mistä saadaan kouluihin henkilökuntaa jos kaikki sairastaa yhtäaikaa
 
Valitettavasti taidat olla oikeassa. Nyt suunnitellaan etäkoulua ja ravintoloiden täyssulkua. Tähän kun lisätään nykyiset rajoitukset, niin kohtahan meillä on kovemmat rajoitukset kuin viime vuonna. Ja varmaan yli 90% väestöstä kyse on nuhasta. Uskomatonta.
Aivan järjetöntä tosiaan. Edellisten rajoitusten kustannukset jo oli aivan ennennäkemättömän suuret.

Minäkään en ole tämän kannalla mutta herää kysymys mistä saadaan kouluihin henkilökuntaa jos kaikki sairastaa yhtäaikaa
Tuollainen pelko on kylläkin aiheeton näillä r-luvuilla. Eikö olisi parempi sulkea koulu kerrallaan sitä mukaa, kun henkilökunta loppuu sen sijaan, että koko maa vedetään taas tähän typeryyteen mukaan?
 
Salminen sanoi juuri viisaasti viikko sitten että onko yhteiskunta terveydenhuoltoa varten vai terveydenhuolto yhteiskuntaa varten.

Noh, kohta on se hetki että pitäisi katkaista napanuora koronaan ja päästämään se kiertämään läpi. Järki alkaa loppumaan tästä rajoitustouhusta.
Boosterit kannattaa toki edelleen ottaa.
 
Minäkään en ole tämän kannalla mutta herää kysymys mistä saadaan kouluihin henkilökuntaa jos kaikki sairastaa yhtäaikaa
Se kortti on syytä katsoa. Mikään ei takaa, että opettajat pysyisivät terveinä, vaikka koulut olisivat etänä. Tehdään esim. niin, että siirrytään sitten etäkouluun, jos kaikki opettajat sairastuvat ja yksi ope sitten opettaa Teamsin kautta 1 000 penskaa. Yhtä hyvin tai huonosti se etäopetus toimii näinkin. Pienimmät oppilaat vaativat kuitenkin sen vanhemman siihen kotiin lähiopettajaksi.
 
Salminen sanoi juuri viisaasti viikko sitten että onko yhteiskunta terveydenhuoltoa varten vai terveydenhuolto yhteiskuntaa varten.

Noh, kohta on se hetki että pitäisi katkaista napanuora koronaan ja päästämään se kiertämään läpi. Järki alkaa loppumaan tästä rajoitustouhusta.
Boosterit kannattaa toki edelleen ottaa.
Voihan se olla, että tämä loppuu yhtä nopeasti kuin alkoikin, mutta en oikein enää jaksa uskoa. Vähän on kyllä tuulen suunnan kääntymistä havaittavissa.

Oikeuskansleri antoi ratkaisun THL:n mm. vaalien siirtämiseen vaikuttaiden mallien lähdeaineiston pimittämisestä vasta joulukuussa. Melkein tekisi mieli sanoa, ettei -20 ja -21 nähtyjä rajoituksia voida enää ottaa käyttöön ainakaan yhtä perustelematta ja pimittämällä tietoa.
 
Austraaliaan ei pääse, ellei ole ottanut kahta rokotetta...

...paitsi jos on maailman paras tenniksen pelaaja, eikä halua kertoa onko vai eikö ole rokotettu, niin pääsee poikkeusluvalla

"– Olen viettänyt upeaa laatuaikaa rakkaideni kanssa tauon aikana ja tänään matkustan Australiaan poikkeusluvalla, maailmanlistan ykkönen Djokovic hehkutti Instagram-tilillään. "

..
Show meininkiähän tämä loppupeleissä on. Raha ratkaisee. Säännöt on eri, jos olet miljonääri.
 
Meinasi itsellekin tulla epätoivo, kun luin tuon uutisen koulujen etäopetuksesta ja ravintoloiden täyssulusta. Vuosi sitten rokotukset olivat vasta aivan alussa ja tauti aiheutti vakavampia oireita ja silti lievemmät rajoitukset. Hyvä katsoa myös reilun kahden vuoden takaa Kiurun kehumista siitä, kuinka Suomen tehohoitopaikkojen määrä nostetaan tuhanteen. Nyt on teholla tasaista laskua ja 47 potilasta ja ollaan aivan paniikissa. Olisi myös ollut aika hyvin aikaa nostaa hoitajien palkkoja ja kouluttaa lisää porukkaa. Tuskin olisi ainakaan rajoituksia kalliimpaa, mutta ei. Perus vuodeosastopaikkojen lisääminen ei ole niin vaativaa, kun omikron ei pahemmin kurita erityissairaanhoitoa ja teho-osastoa. Ja silti resursseja yritetään pitää vielä jäljityksessä.

Molemmat vanhemmat saaneet jo tovi sitten kolmannen piikin. Itse saan lähiviikkojen aikana, mutta luotan silti terveenä urheilevana nuorena jo kahden rokotteen tehoon. Tuntuu ihan uskomattomalta joutua silti lukkiutumaan kotiinsa, ettei vain vie hyvin rajallisia hoitopaikkoja sairaalasta. Niin, ja uusi opiskelijateatteriharrastus, joka harmaiden ja käsistä valuneiden parin vuoden jälkeen sai vihdoin iloa elämään, taisi mennä vituiksi. Koulujen tiloihin turha edes päästä treenaamaan, jotta esityksen voisi pitää ja järjestön tapahtumiakaan ei voida pitää. Jos vielä salit suljetaan täältä, niin sitten menee järki.
 
Tsemppiä sairastamiseen. Kollega sairastui 17.12 ja ei ole vielä pystynyt töihin. Alle 30- kymppinen kaveri ja 2 piikkiä oli alla.

Vaimo sairasti viime vuonna koronan. Kolme päivää väsynyt oli ja nuha. Sitten taas terve. Ei ollut rokotuksia hänelle silloin.

Taitaa olla informaatioarvoltaan aika tavalla nollan arvoisia viestit joissa kerrotaan, että joku oli sairastunut niin ja niin vakavasti koronaan ja joutunut teholla ja viestit joissa kerrotaan miten meni huomaamatta ohi ja ainoa oire oli positiivinen tulos korona-testissä.

Johan se oli selvää alkuperäisen korona-variantin kanssa, että osalle se ei aiheuta oikein mitään oireita ja osalle taas lievän "nuhan" ja osalle kaikkien aikojen "influenssan" ja sitten se muutama prosentti joutuu sairaalaan kun oireet ovat niin pahoja ettei kotona selviä ja kenties yksi sadasta joutuu teholle ilman rokotteita.
 
Näin se menee. Jotkut joutuu teholle ja toiset selvii nuhalla. Ääripäät.
Pitää kyllä olla yksinkertaisesti huono tuuri, jos ei ole perussairauksia taustalla. Vuodessa teholla on ollut noin 250 koronapositiivista 0-49v potilasta eikä nuokaan kaikki ole olleet siellä välttämättä koronan takia. Kahden vuoden aikana noin 450.
 
Meinasi itsellekin tulla epätoivo, kun luin tuon uutisen koulujen etäopetuksesta ja ravintoloiden täyssulusta. Vuosi sitten rokotukset olivat vasta aivan alussa ja tauti aiheutti vakavampia oireita ja silti lievemmät rajoitukset. Hyvä katsoa myös reilun kahden vuoden takaa Kiurun kehumista siitä, kuinka Suomen tehohoitopaikkojen määrä nostetaan tuhanteen. Nyt on teholla tasaista laskua ja 47 potilasta ja ollaan aivan paniikissa. Olisi myös ollut aika hyvin aikaa nostaa hoitajien palkkoja ja kouluttaa lisää porukkaa. Tuskin olisi ainakaan rajoituksia kalliimpaa, mutta ei. Perus vuodeosastopaikkojen lisääminen ei ole niin vaativaa, kun omikron ei pahemmin kurita erityissairaanhoitoa ja teho-osastoa. Ja silti resursseja yritetään pitää vielä jäljityksessä.

Molemmat vanhemmat saaneet jo tovi sitten kolmannen piikin. Itse saan lähiviikkojen aikana, mutta luotan silti terveenä urheilevana nuorena jo kahden rokotteen tehoon. Tuntuu ihan uskomattomalta joutua silti lukkiutumaan kotiinsa, ettei vain vie hyvin rajallisia hoitopaikkoja sairaalasta. Niin, ja uusi opiskelijateatteriharrastus, joka harmaiden ja käsistä valuneiden parin vuoden jälkeen sai vihdoin iloa elämään, taisi mennä vituiksi. Koulujen tiloihin turha edes päästä treenaamaan, jotta esityksen voisi pitää ja järjestön tapahtumiakaan ei voida pitää. Jos vielä salit suljetaan täältä, niin sitten menee järki.
Sairaalakuorma ei olekaan enää se suurin huolenaihe, vaan sairauspoissaolot. Vissiin ;) Joka tapauksessa STM elää edelleen tukahduttamisunelmissa ja sen mielestä on parempi sulkea yhteiskunta, ettei yhteiskunta sulkeutuisi. Politiikkaa.
 
Kannattaa muistaa, että Suomi ottaa joka vuosi enemmän ja enemmän velkaa. Rahaa ei yksinkertaisesti ole antaa enempää. Persnettoa tehdään kokoajan.
 
Jaahah, nyt omalta osaltakin alkaa tulla viranomaisten rajoitusintomitta täyteen. STM puuhastelee opetuksen siirtoa etäkouluun:

Yle: STM esittää koulujen siirtymistä etäopetukseen

Tämän koronasopan lasku on jo lykätty taloudellisesti lasten maksettavaksi. Jo aikaisemmin nähtiin että se etäkoulu tekee lasten ja nuorten terveydelle niin suunnatonta haittaa että ei mitään rajaa. Ja nyt sitten noin ainoa ryhmä joka ei suoraan kärsi koronasta terveysmielessä ajetaan kärsijöiksi toistakautta.

Tämän myötä alan itsekkin kääntyä sille linjalle että Kiurun korona-rajoitus-kiimalla alkaa tulla rajat vastaan.

Nuoriso ei ole riskiryhmää. Rokotettu nuoriso on ihan 101% varmasti suojassa koronalta. Rokottamattomatkin nuoret sen 99% varmasti. Millään todennäköisyydellä tuolta ei löydy koronanuhreja muuta kuin yhteiskunnan sössimisen kautta mihin näköjään nyt mennään.
 
Sairaalakuorma ei olekaan enää se suurin huolenaihe, vaan sairauspoissaolot. Vissiin ;) Joka tapauksessa STM elää edelleen tukahduttamisunelmissa ja sen mielestä on parempi sulkea yhteiskunta, ettei yhteiskunta sulkeutuisi. Politiikkaa.
Poliittinen suunnanmuutos vaatisi virheen ja epäonnistumisen myöntämistä. Kuka tietää mitä sieltä löytyykään, jos esimerkiksi ministeriöiden välistä kirjeenvaihtoa alettaisiin penkomaan. Vain perussuomalaiset ovat vastustaneet tätä koronapolitiikkaa. Muutenhan hallituksella on ollut koko eduskunnan tuki.
 
Statistiikka

Viestiketjuista
287 050
Viestejä
4 932 223
Jäsenet
79 282
Uusin jäsen
Miqumiqu

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom