No jos tälle linjalle lähdetään, ne kaikkia rajoituksia vastustavathan nostavat kätensä välittömästi jo pandemiankin edessä - ei sille mitään voida niin hyväksytään vain mitä tulee tulllakseen. Isovihan aikaan oli paljon suurempi kuolleisuuskin - "miksi minun pitäisi välittää Itä-Suomesta, se ei kosketa minua"?Jos Venäjä asettaisi Suomelle erinäisiä aluevaatimuksia, kuten teki vuonna 1939, koronaa eniten pelkäävät luultavasti vaatisivat Suomen välitöntä antautumista. He perustelisivat vaatimustaan sillä, että perustuslain mukaan elämää pitää suojella, sen sijaan että itsenäisyydestä alettaisiin taistelemaan sodassa. Sotatilassa luultavasti pärjäisivät parhaiten ne, jotka eivät todellakaan kellareihin linnoittaudu vuosikausiksi jonkun koronan takia.
Viime sodan nähneet eivät olisi todellakaan käyttäneet koronaa vastaan rajoitustoimia, jotka soveltuisivat lähinnä ruttoon tai isorokkoon, jos korona olisi tullut esimerkiksi 1950-luvulla. Olisivat suhtautuneet siihen samalla lailla, kuin espanjantautiin suhtauduttiin muutama vuosikymmen aikaisemmin. Siihen aikaan nyt muutenkin liikkui tuberkuloosia yms. muitakin kulkutauteja.
Ja toisaalta jos jo joku maskin käyttö on hirveä loukkaus ihmisyyttä kohtaan, ajatelkaa niitä itkupotkuraivareita jos joku oikeasti käskee itsenäistä ajattelijaa...

