Briteissä panikoidaan, kun tartuntamäärät ovat nousussa, vaikka tiukennetut rajoitukset ovat olleet vasta viikon voimassa. Onko toisaalta ihmekään. Rajoitusten käyttöönotto sai ihmiset välittömään paniikkiin ja joukolla pakenemaan esim. Lontoon alueelta ja siten pakkautumaan tiiviiksi massoiksi mm. juna-asemilla. Nämä paniikkiajan altistumiset ovat vasta nyt kehittyneet oireiksi ja positiivisiksi testituloksiksi. Saa nähdä, mahtaako tartunnat olla Briteissä enää parin viikon päästä nousussa, vaikka onkin tämä uusi variaatio. Veikkaan, että laskuun kääntyy käyrä jopa Briteissä, kuten kääntyi täällä Suomessa suunilleen Joulukuun puolessa välissä. Briteissä kysymys kuitenkin sen verran kovista rajoituksista.
Näissä päivittäisissä tartuntaennätyksissä ja pelon lietsonnoissa kannattaa pitää pää kylmänä. Rajoituksien vaikutus selvästi näkyy vasta parin kolmen viikon viiveellä tämän taudin osalta. Niin näkyi myös Suomessa Joulukuun rajoitukset. Suomeen oltiin myös tässä ketjussa vaatimassa valmiuslakeja ja ties mitä ulkonaliikkumiskieltoja vielä joulukuun alkupuoliskolla ja maalailemassa piruja seinille, että joulupyhinä Suomessa on tuhansia tartuntoja päivässä. Voitte nyt kukin itseltänne kysyä, olisiko valmiuslaissa näiden joulupyhien aikana ollut tippaakaan järkeä. Olisiko Uusimaa kannattanut eristää ennen joulua? Olisiko Sairaanhoitohenkilöstö pitänyt pakottaa pysymään töissä joulupyhät 24/7? Täyttyikö Suomen tehohoitopaikat joulupyhinä, vaikkei valmiuslakia tullutkaan?