Kyllä tässä alkaa olla selkeät merkit siitä että se poliitikkojen pelko on nimenomaan sen poliittisen uran kolhiutuminen.
Kaikki ennusteet ja kokemukset muualta näyttää että Omicron leviää, teki mitä teki. Tuon tuloksena sairaalat ruuhkautuu ja sen takia tulee sitten ruumiita kun kaikkia ei vain ehditä hoitamaan. Oli kyse nyt koronataudista tai sitten vaikka sydänkohtauksesta.
Leviämisnopeus ei tunnut vaihtelevan teki mitä teki rajoitusten kanssa mutta jälkipyykissä tulee rapaa poliitikolle jos ei ole tehnyt mitään ja niitä ruumiita on häiritsevän runsaasti kylmiössä heti aallon jälkeen. Silläkään ei liene merkitystä että ylikuolleisuus ei ole merkittävää vaikka vuositasolla vaan sillä että ne ruumiit nyt tuli ruuhkassa.
Eli että saadaan kansa valmisteltua tähän tunnettuun lopputulokseen tarvitaan vähän katastrofimeininkiä mukaan. Pikkasen poikkeustilaa, hätäapua PV:ltä jne. että näyttää että ainakin yritettiin.
Kun suurin osa kansasta on rokotettu niin jo kaksi piikkiä pitää poissa teholta keskivertosuomalaisen noin 100% varmasti. Rokottamattoman henkiläkohtaiselta kannalta tilanne on lähes yhtä hyvä, sairaalan kannalta niitä epätodennäköisiä osumia vain tulee liikaa yhtäaikaa. Lähinnä tässä on siis kyse rokottamattomien aiheuttamasta kuormasta sairaaloissa jota nyt sitten kuitenkin poliitikot alkoi jännätä liikaa. Olisivat vain pysyneet alkuperäisessä kannassaan, eli syyttäneet rokottamattomia ja jättäneet muun hämmennyksen pois. Kyllä ne tiukanlinjan koronadenialistit ja antivaxerit tuon olisi osanneet antaa valua toisesta korvast sisään ja toisesta ulos. Kuten kaiken muunkin järkipuheen. Tässä lähestymistavassa olisi ollut vain voittajia. Häviäjät olisi löytyneet niistä muutamista kymmenistä(pahimmillaan sadoista) kuolleista jotka ei mahtuneetkaa hoitoon, näistäkin suurinosa rokottamattomia.
Tämänpäivän poliitikolle vain paluu sadan vuoden takaiseen on tiukassa, eli että ihmisiä kuolee sairauksiin, ihan terveitäkin. Vielä 1900 luvun alkupuolella se nyt oli normaalia että esim. sisarparvesta ehkä1/4 ei selvinnyt aikuiseksi. Antibioottien tuoma harha vain viimeisen 50 vuoden aikana on tehnyt kuolemisesta poikkeuksen hengitystieinfektioissa. Ei tuo silloin aikoinaan haitannut elämää, nyt vain tuntuu ottavan koville niin terveydenhoidolle kuin poliitikoille tunnustaa oma kykenemättömyytensä.