Miten oikein pitäisi suhtautua, kun taas kerran olkiukkoillaan millimetritarkkuudesta, jota kukaan ei ole vaatimassa?
Olen perustellut väitteitäni mm. suorilla viittauksilla GAEN-API:n kuvauksiin ja tulkinnut niin omia kuin muiden mittaushavaintoja vilkun kehittäjien julkaisemia arviointikriteerejä vasten. Olen esittänyt myös yksityiskohtaisia laskelmia siitä, millaisen kontaktin vilkku ilmeisesti tulkitsisi altistukseksi. Kenelläkään ei ole oikein ollut mitään sanottavaa sen enempää laskelmista kuin Googlen julkaisemista kuvauksista.
Toisaalta sen enempää kanssakeskustelijat, vilkun kehittäjät kuin edes THL eivät ole esittäneet mitään näyttöä sen tueksi, että vilkku toimisi väitetyllä tavalla. Lähinnä vastauksissa on valettu sokeaa uskoa viranomaisen osaamiseen tai sitten juuri olkiukkoiltu tarkkuusvaatimuksilla. On systemaattisesti paskottu keskustelua kertaluokkaongelmasta väittämällä ongelman olevan nillitystä lillukanvarsista.
Vähän on herännyt epäilys, että kertaluokkaongelmasta - siitä että BLE ei välttämättä pysty edes erottamaan metriä kymmenestä -, ei oikein edes haluta julkista debattia.
Keskiarvoistaminen auttaa satunnaiskohinaa vastaan mutta ei sillä korjata ongelmaa, joka aiheutuu vaimennuksen eroista erilaisissa kontaktitilanteissa. Esim. ihmiset kasvokkain, puhelimet kädessä vs. repussa. Tätä ei korjata millään keskiarvoistuksella.
Mitä oikein tarkoitat yhteiskunnallisella tasolla? On yhteiskunnallinen ongelma, jos vilkku leimaa ihmisiä yleisesti altistuneiksi ilman todellista altistusta ja toisaalta on ongelma, jos vilkku ei tunnista todellisia altistuksia.
Mitä tämän oli tarkoitus osoittaa? Bussissa tehdyissä kokeissa GAEN tunnisti vähän kriteereistä riippuen 0-8 % kontakteista, eikä todettujen kontaktien määrä juurikaan riippunut etäisyydestä:
...we find that no exposure notifications would have been triggered despite the fact that all pairs of handsets were within 2m of one another for at least 15 min...
...Stratifying the data by distance between pairs of handsets indicates that there is only a weak dependence of detection rate on distance,...
Susipaska etäisyysmittari ei siis tunnistanut välttämättä yhtään lähikontaktia bussissa.
In our experiments we asked each participant to hold the handset in their hand and use it as they usually would when commuting.
...vaikka puhelimia pidettiin kädessä eikä esim.taskussa tai laukussa. Tämän nyt olisi pitänyt olla helppo tilanne.
Tässäpä aiempi tutkimus samalta ryhmältä:
[2006.06822] Coronavirus Contact Tracing: Evaluating The Potential Of Using Bluetooth Received Signal Strength For Proximity Detection
In summary, we find that the Bluetooth LE received signal strength can vary substantially depending on the relative orientation of handsets, on absorption by the human body, reflection/absorption of radio signals inbuildings and trains. Indeed we observe that the received signal strength need not decrease with increasing distance. This suggests that the development of accurate methods for proximity detection based on Bluetooth LE received signal strength is likely to be challenging.
Tuo "...likely to be challenging" on jargonia joka tarkoittaa käytännössä mahdotonta. Ei tämä nyt yhtään lisännyt luottamusta siihen, että vilkku toimisi oikein muuta kuin ehkä joskus sattumalta.