Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.
Huomio: This feature may not be available in some browsers.
Onko ikkunan asentaminen millainen operaatio? Tällä hetkellä kylmän parvekkeen seinässä on tehty pleksistä aukon peite. Tarkoituksena olisi paksuntaa seinävahvuutta ja hankkia siihen noin 790 x 790 kokoinen avattava ikkuna.
Eristeeksi olen miettinyt Finnfoamia tai PSU:ta jota laittaisin sen 150-200mm vahvuudelta, jonka päälle tulisi laudoitus. Tällä hetkellä se seinämä on lähinnä vain kakkosnelosesta ilman eristeitä. Laskin, että seinämän vahvuus olisi valmiina noin 330mm.
Samaiselle parvekkeelle olisi tarkoitus lisätä kattopuolelle Finnfoamia tai PSU:ta, koska kattopuolella ei ole mitään eristystä.
Yläkerran kattoeristeenä on reilusti alle 200mm villakerros, joten tuokin on yksi lämmönhävikkikohde. Eristys hoituisi samalla materiaalilla, kuin parvekkeen.
Meinasitko ulkopuolelle laittaa sen finnfoam eristyksen seinässä vai mihinkä?
On noissa vähän. Kannattaa verrata siihen alasaranaan ja pyrkiä asettamaan samalla tavalla. Saranat ovat kiinni laseissa noilla kolmella ruuvilla. Asennusohjeitakin yleensä löytyy valmistajan sivuilta.
En nyt saanut 100% ajatuksesta kiinni mitä olet tekemässä, mutta tietääkseni liesituulettimesta ei saa lähteä tyyliin tavallisella alumiinihaitariputkella vaan pitää nimenomaan olla palosuojattua.Olisi tuollainen talotuuletin laitettavana liesituulettimen tilalle, että ottaisi poistoilman kylppäristä sekä vessasta myös. Vanha poistoputki liesituulettimelta menee seinän läpi ulos, sitä olisi tarkoitus hyödyntää.
Tuonne maustehyllyn taa ei mahdu menemään kuitenkaan päällekkäin 2 * 125mm putkea (poistoputki ulos keski lähdöstä pitäisi saada oikeaan reunaan jossa on tuo valmis reikä ulos. Mutta siinä oikealla tulee wc:ltä tuleva huono ilma laitteelle 125mm putkea pisin) .
Voiko nuo pikku pätkät olla haitariputkea, vai pitääkö olla jotenkin tälläistä "palosuojattua" versiota?

Fresh palosuojattu taipuisa kanava 130mm x 1500mm
Fresh palosuojattu taipuisa kanava 130mm x 1500mmilmatalo.fi
Eli talotuulettimen / liesituulettimen poistoputki hakusessa. Menee seinän läpi ulos, niin tuo linkkaamani varmaan soveltuu siihen?En nyt saanut 100% ajatuksesta kiinni mitä olet tekemässä, mutta tietääkseni liesituulettimesta ei saa lähteä tyyliin tavallisella alumiinihaitariputkella vaan pitää nimenomaan olla palosuojattua.
Eli talotuulettimen / liesituulettimen poistoputki hakusessa. Menee seinän läpi ulos, niin tuo linkkaamani varmaan soveltuu siihen?
Ei sitä haitariputkea ole missään kielletty, jos se täyttää palonkestovaatimukset. esim. Suomen Rakentamismääräyskokoelman osan E1 ja E7 ohjeiden mukainen rakennustuote paloturvallisuuden ja puhdistettavuuden osalta (VTT:n käytettävyyslausunto).No, vaikka tuo linkkaamasi putki on palosuojattu, niin ei se saa olla haitariputki. Nämä on näitä, että ei sitä kukaan seinän sisältä näe, mutta jos jotain käy, niin tiedät varmaan, ettei vakuutuksesta kannata mitään pyydellä. Ja todennäköisesti itse joudut laittamaan. Asentajat eivät suostu, kun on niidenkin perse pelisssä.
Vaihdettiin liesituuletin. Eihän se poistoputki tietenkään ollut lieden kohdalla, kun "maustekaappi" poistettiin. Vanhassa talossa on kerran kerrasta noi haitarit. Lisää laskuahan siitä tuli, mutta putkiasentaja väsäsi X-määrästä sileistä palosuojatuista mutkaputkista oikeanlaisen.
Onko ne öljytäytteiset vai virtauslämmittimet?Meillä on nyt seinät uudelleen maalattu valkoisella, jonka seurauksena seinissä olevat sähkökäyttöiset patterit erottuu kivasta koska ovat jo vähän kellertävät. Tikkurilalta löytyy patterimaalia, mutta tuotetiedoissa ei suositella sähkökäyttöisille pattereille. Onko jollain jotain kokemuksia, että voiko tuolla kuitenkin vetää myös sähkökäyttöiset vai löytyisikö noihin joku oma maali tai jippo (muu kuin ostaa uudet), millä saisi noista 'uuden' näköiset?

Miten näissä DIY asioissa menee todellisuudessa vakuutuskorvausten riski? Ainahan kaikissa vakuutusehdoissa sanotaan että jopa pyykinpesukoneen tulee olla asennettu ammattilaisen toimesta. Eihän kellään kuitenkaan ole mitään kuitteja asennuksesta 10v päästä kun se vahinko tapahtuu. Onko omakohtaisia kokemuksia?
Miten näissä DIY asioissa menee todellisuudessa vakuutuskorvausten riski? Ainahan kaikissa vakuutusehdoissa sanotaan että jopa pyykinpesukoneen tulee olla asennettu ammattilaisen toimesta. Eihän kellään kuitenkaan ole mitään kuitteja asennuksesta 10v päästä kun se vahinko tapahtuu. Onko omakohtaisia kokemuksia?
Joskus junnuna olin itsekkin noita asentamassa, ei meitä mitenkään koulutettu, muuta kun että tossa on työkalut. Tossa auto ja tossa lista mitä menee minnekin.Eikös vakuutusehdot sano, että asennuksen kuuluu olla hyvien asennustapojen mukainen? Näin ollen todistusvastuu asennuksen oikeellisuudesta jää sinulle, jos koneen itse asennat.
Ei ne Gigantin tai vastaavan asennuspalvelun kaverit mitään putkimiehiä ole. Saaneet vain jonkun pikakoulutuksen yhden liitoksen tekoon.
Eli: Asenna oikein ja vakuutus korvaa vahingot. Valokuvat asennuksesta jne ovat hyvä apu todisteita kaivattaessa.
Pohdiskelen seuraavaa vaihetta talon remonteille, ja tuli mieleen, että on ollut tarkoitus korjata ainakin ilmalämmityskoneen läpivientien kohdat eli höyrynsulun paikkaaminen ja putkien eristäminen. Koneen yläpuolelta vuotaa ilmaa yläpohjaan, ei ole näkyviä vaurioita missään, mutta tietysti korjattava kuntoon ennemmin tai myöhemmin. Höyrynsulku on alkuperäinen 80-lukulainen ja varmasti vuotaa muualtakin, mutta tuo lienee pahin kohta.
Pari kyssäriä asiaan liittyen: miten hankala (tai toimiva) ratkaisu on paikata höyrynsulku yläpuolelta? Sisäkaton kautta se olisi aika hankalaa kun kattopaneeleja ei välttämättä saa poistettua ja vaihdettua koneen kohdalta siististi ja koneen vieressä on muutenkin melko ahdasta.
Ajattelin samalla siirrättää liesarin poistohormin parempaan paikkaan ja uudistaa raitisilmakanavan ottamaan ilmaa talon pohjoispäädystä, koska nykyinen paikka eteläpäädyssä on kesällä hyvin lämmin ja tuloilma koneelle on pahimmillaan 4-5 astetta lämpimämpää kuin ulkoilma varjossa. Tällä hetkellä raitisilmakanava on muutenkin eristämättä ja hikoilee kovalla pakkasella ilmalämmityskoneen päälle jonkin verran. Kuinka iso merkitys on sillä, että kanavalle tulisi lisää mittaa vajaat 10 metriä, vai onko vaan ilmamäärät säädettävä uudelleen ja homma ok kun kanava olisi kunnolla eristetty? Sitä tuskin saa kulkemaan villojen alla vaan se pitäisi vetää pinnalla.
Pitäisi hankkia laattasaha max 600x600 porcellanato laattojen sahaamiseen. Olen katsellut Rubi DU-200 evo 650 laattasahaa joka irtoaisi vajaalla 500eurolla. Onko jollakulla kritiikkiä tuosta mallista\ehdottaa parempaa vaihtoehtoa suunnilleen tuossa hintaluokassa.
Pitäis tehdä kylpyhuone, eteinen ja wc ja saatua nurkat sahattua jiiriin. Tuosta saa varmaan jotain projektin jälkeenkin myydessä. Sen verran puuhasteltavaa että työkalut pitää olla kunnossa jo aikaa, materiaaleja ja hermoja säästääkseen. Ja Porcelanattoja en lähtis perus leikkurilla muutenkaan työstämään.Mitäs olis tarkoitus sahailla laatoissa? Toi on jo aika korkean luokan laattasaha että mahtaakohan mennä jo turhan hyväks laitteeks jos vain muutamia sahauksia.
Itellä ollut käytössä Katkaisuun
Ja lähinnä L-mallisiin sahauksiin yksittäisissä laatoissa![]()
Käsikäyttöinen laattaleikkuri Rubi TR-600-S - 17936_rubi - Mekaaniset laattaleikkurit - Laitteet ja tarvikkeet kaakeleiden työstöön
Laitteet ja tarvikkeet kaakeleiden tyostoon Mekaaniset laattaleikkurit Kasikayttoinen laattaleikkuri Rubi TR-600-Swww.verkter.fi

Liukupöytäsaha laattojen märkäkatkaisuun Rubi ND-180 SMART; 380x380 mm - 24976_rubi - Sähkökäyttöiset laattaleikkurit - Laitteet ja tarvikkeet kaakeleiden työstöön
Laitteet ja tarvikkeet kaakeleiden tyostoon Sahkokayttoiset laattaleikkurit Liukupoytasaha laattojen markakatkaisuun Rubi ND-180 SMART; 380x380 mmwww.verkter.fi
Pitäis tehdä kylpyhuone, eteinen ja wc ja saatua nurkat sahattua jiiriin. Tuosta saa varmaan jotain projektin jälkeenkin myydessä. Sen verran puuhasteltavaa että työkalut pitää olla kunnossa jo aikaa, materiaaleja ja hermoja säästääkseen. Ja Porcelanattoja en lähtis perus leikkurilla muutenkaan työstämään.
Ihan vaan uteliaisuudesta, miksi laatat jiiriin? Eikös normaali lasitettu laatanreuna käy?Pitäis tehdä kylpyhuone, eteinen ja wc ja saatua nurkat sahattua jiiriin. Tuosta saa varmaan jotain projektin jälkeenkin myydessä. Sen verran puuhasteltavaa että työkalut pitää olla kunnossa jo aikaa, materiaaleja ja hermoja säästääkseen. Ja Porcelanattoja en lähtis perus leikkurilla muutenkaan työstämään.
Kai se on enemmän leikkurin terästä kiinni. Meillä kylppärirempan tekijä manasi hankkimiani laattoja (Atlas Concorden porcellanato), että ovat niin kovia ettei ole koskaan aiemmin moisia käsitellyt. Söivät teriä älyttömällä tahdilla.Kyl suorat katkaisut kantsii perusleikkurilla tehdä. Sillä ne on aina tehty ja jälki on siistimpää kuin tuollaisella. Ei se porcelain ole mikään ongelma, menee heittämällä normileikkuril. Kantsii hankkii molemmat, laadukas perus leikkuri ja sit vaikka tuo mitä esitit tuossa aiemmin. Montolitilla ja Rubilla on hyvii vehkeit, kummasta sit tykkää on lähinnä makuasia.
Ei kuivapuristelaatassa ole mitään lasitetta. Toki jos läpivärjätty laatta, niin ulkonurkista saa siistin ilman jiiriä tai listojakin:Ihan vaan uteliaisuudesta, miksi laatat jiiriin? Eikös normaali lasitettu laatanreuna käy?
Kai se on enemmän leikkurin terästä kiinni. Meillä kylppärirempan tekijä manasi hankkimiani laattoja (Atlas Concorden porcellanato), että ovat niin kovia ettei ole koskaan aiemmin moisia käsitellyt. Söivät teriä älyttömällä tahdilla.
Pari reikää joutunut noihin itse myöhemmin poraamaan, niin on ne kyllä aika tiivistä kamaa.
Ei kuivapuristelaatassa ole mitään lasitetta. Toki jos läpivärjätty laatta, niin ulkonurkista saa siistin ilman jiiriä tai listojakin:

Sitten kysymykseni on, että jos haluan lamppujen paikat säätää ihan muualle, niin tuohon kansi ja johtoa pitkin kattoa?
Millä se johto kiinnitetään?
Ihan ensin tiedoksi, en ole vielä tehnyt mitään. Mussuttelen tätä pari kuukautta ja sitten mietin, miten toteutan, jos toteutan.
Vaihtoehto on , että palkkaan ammattilaisen tekemään nämä työt, mutta olen insinööri ja luotan nyt siihen, että osaan asentaa sähkölampun.
Olohuoneessa oli laskettu katto. Ei ole enää. Sähkötyöt purkautui samalla ja siellä oli kaksi lamppua, nyt vain yksi.
Yhdestä kolosta katossa tulee 4 johtoa. Ei näytä olevan koukkuja.

Ajattelin ostaa 2 kpl tälläista:
(tai ostin jo, mutta heitän metallinkeräykseen, jos en käytä)![]()
FÖRUT kattokoukku - IKEA
FÖRUT kattokoukku Tuntuuko valaisimen kattoon ripustaminen työläältä? Tämä kattovalaisimen koukku on ratkaisu ongelmaasi. Poraa vain kaksi reikää kattoon ja ripusta valaisin koukkuun – valmista tuli!www.ikea.com

Sitten kysymykseni on, että jos haluan lamppujen paikat säätää ihan muualle, niin tuohon kansi ja johtoa pitkin kattoa?
Millä se johto kiinnitetään?
Mikset halua alaslaskettua kattoa? Ei sitä tarvitsisi paljoa laskea, että saisi johdot vietyä siististi ja valaisimien paikkoja saisi vaikka minne. Pintavedot on aina kökön näköisiä, ellei sitten ole joku industrial loft -kohde jonne kaikenlaiset putki- ja johtohässäkät sopii.Sitten kysymykseni on, että jos haluan lamppujen paikat säätää ihan muualle, niin tuohon kansi ja johtoa pitkin kattoa?
Millä se johto kiinnitetään?
Menee myöskin ihan normaalilla betoniin tarkoitetulla TC-kiinnikkeellä jossa se naula on kovaa tavaraa eli ei mee vasaralla lyömällä mutkalle. Nuo ovat ylivoimaisesti helpoin/nopein lyhyelle matkalle kun pelkällä tarralla oleva kouru ei kuitenkaan ilman ruuveja siellä katossa vuotta repsahtamatta pysy.
Mikset halua alaslaskettua kattoa? Ei sitä tarvitsisi paljoa laskea, että saisi johdot vietyä siististi ja valaisimien paikkoja saisi vaikka minne. Pintavedot on aina kökön näköisiä, ellei sitten ole joku industrial loft -kohde jonne kaikenlaiset putki- ja johtohässäkät sopii.
T. Hellasärö
No vaikkapa johtolistalla jonka kiinnitys tulee ruuveilla ja tarralla. Voi myös käyttää sellasii ruuveilla tulevia kiinnikkeitä joila itse johto jää näkyviin, mutta ne vaatinee jonkinlaisen ropun.
Tässä tapauksessa äänestäisin valkoisen johtokourun puolesta. Rasiat toki pitää jotenkin siististi peittää. Itse olen joutunut siirtelemään kattovalaisimien paikkoja, ja olen käyttänyt silikonisia kattokuppeja viimeistelyyn.Tämä on mielenkiintoinen näkökulma. Kaverikin ehdotti ja totesi, että sopisi äänieristyslevyjen kanssa hyvin.
Molemmissa ehdotuksissa on vaan se ongelma: raha. Mieluummin käyn ulkomailla kun otan hienon katon ja seuraava kallis hankinta on ILP. Katon maalauskin maksaa, mutta nyt vähän aikaa katselen tuota nykyistä ja maalauksen yhteydessä olisi tarkoitus vetää valaisimet kohdalleen.
Tarran pelkään tulevan alas. Täytyy katsoa, paljon tuo maalikerros kestää, joka on puretun lasketun katon takaa paljastunut. Koetan ainakin maalata päälle.

En ole niin perfektionisti. Haluan siistin ratkaisun, jossa toinen valo tulee olohuoneen ruokalutilan päälle ja toinen keskelle muuta huonetta. Sillä pärjään 10v.
Sen verran laitan rahaa, että menee Tikkurilan maaleilla, kun niillä olen aikaisemmin onnistunut.
En ole kokeillut, mutta MMJ värittömällä silikonilla kattoon kiinni (pätkissä tai koko matkan tarvittaessa sekä teipillä rajaus tarvittaessa, ettei leviä ohi johdon)), jos se pinta on vähänkään vetoakestävä (eli ei irtoa tasoite/maali), jos akustolevyjä mietit, niin johdot niiden väliin, jolloin ei niitä hetken päästä juurikaan huomaa. Itsehän noita sähköjohtoja ei saisi mennä asentelemaan jos et ammattilainen satu olemaan.Tämä on mielenkiintoinen näkökulma. Kaverikin ehdotti ja totesi, että sopisi äänieristyslevyjen kanssa hyvin.
Molemmissa ehdotuksissa on vaan se ongelma: raha. Mieluummin käyn ulkomailla kun otan hienon katon ja seuraava kallis hankinta on ILP. Katon maalauskin maksaa, mutta nyt vähän aikaa katselen tuota nykyistä ja maalauksen yhteydessä olisi tarkoitus vetää valaisimet kohdalleen.
Tarran pelkään tulevan alas. Täytyy katsoa, paljon tuo maalikerros kestää, joka on puretun lasketun katon takaa paljastunut. Koetan ainakin maalata päälle.

En ole niin perfektionisti. Haluan siistin ratkaisun, jossa toinen valo tulee olohuoneen ruokalutilan päälle ja toinen keskelle muuta huonetta. Sillä pärjään 10v.
Sen verran laitan rahaa, että menee Tikkurilan maaleilla, kun niillä olen aikaisemmin onnistunut.
Siistiltähän toi suorareuna tossa näyttää, jiiriin sahaus on työläs ja epäilen, että olis herkempikin kolhuista rikoutumaan.Kai se on enemmän leikkurin terästä kiinni. Meillä kylppärirempan tekijä manasi hankkimiani laattoja (Atlas Concorden porcellanato), että ovat niin kovia ettei ole koskaan aiemmin moisia käsitellyt. Söivät teriä älyttömällä tahdilla.
Pari reikää joutunut noihin itse myöhemmin poraamaan, niin on ne kyllä aika tiivistä kamaa.
Ei kuivapuristelaatassa ole mitään lasitetta. Toki jos läpivärjätty laatta, niin ulkonurkista saa siistin ilman jiiriä tai listojakin:

Ihan ensin tiedoksi, en ole vielä tehnyt mitään. Mussuttelen tätä pari kuukautta ja sitten mietin, miten toteutan, jos toteutan.
Vaihtoehto on , että palkkaan ammattilaisen tekemään nämä työt, mutta olen insinööri ja luotan nyt siihen, että osaan asentaa sähkölampun.
Makuasioitahan nämä, mutta itse menisin periaatteella korosta sitä mitä et voi peittää. Kaikki listaviriykset on yksiselitteisesti hirveitä. Etsisin jotain laadukkaamman näköistä (esim kangaspäällysteistä) johtoa ja antaisin sen roikkua vapaana kattorasian ja valaisimen kiinnityspisteen välillä. Valaisimesta riippuen joku kettinkivirityskin voisi toimia tai tästä järjestelmästä voi hakea industrial-henkistä inspiraatiota jos lähtisi "LVI-tarvikkeilla" toteuttamaan: TRACK-PIPESitten kysymykseni on, että jos haluan lamppujen paikat säätää ihan muualle, niin tuohon kansi ja johtoa pitkin kattoa?
Millä se johto kiinnitetään?
Muutaman viikon päästä on sähkömies tulossa käymhän, ja tuli mieleen että voisin avittaa etukäteen vetämällä kaapelin välikatossa valmiiksi villan alla. Hän tekisi kuitenkin sitten kytkennät, tekisin tuon vedon siellä vain valmiiksi. Ettei täytyisi silloin kaivella villoja ja ihmetellännä aikaa siinä..
Mutta, tuli mieleen mitenkä tuo kaapeli (3x 2,5mm) pitäisi suojata tuolla? Riittääkö muoviputken sisällä vaan?
Vai kannattaako mieluummin olla tälläistä virallista putkea ihan?

Opal Tam20 25m taipuisa asennusputki | Karkkainen.com verkkokauppa
Opal taipuisa asennusputki
- Kiinteään asennukseen, voidaan asentaa valuun
- Pituus 25m
- Ulkohalkaisija 20mm
- Muovia

Opal flexibelt installationsrör
- För fast installation, kan monteras i gjutning
- Längd 25m
- Ytterdiameter 20 mm
- Plastwww.karkkainen.com
Muutaman viikon päästä on sähkömies tulossa käymhän, ja tuli mieleen että voisin avittaa etukäteen vetämällä kaapelin välikatossa valmiiksi villan alla. Hän tekisi kuitenkin sitten kytkennät, tekisin tuon vedon siellä vain valmiiksi. Ettei täytyisi silloin kaivella villoja ja ihmetellännä aikaa siinä..
Mutta, tuli mieleen mitenkä tuo kaapeli (3x 2,5mm) pitäisi suojata tuolla? Riittääkö muoviputken sisällä vaan?
Pieleenhän se ois heti lähdössä menemään. Sähköjohtoja ei saa vetää villojen sekaan. Jätä vaan sähkömiehen tehtäväksi, se tietää kyllä miten sen kaapelin saa asentaa.
Olen kyllä toisaalta samoilla linjoilla, mutta toisaalta taas tällainen viritys nimenomaan tarvitsee sitä industrial-meininkiä ympäristössäkin näyttääkseen hyvältä. Vähän sama kuin joku ilmastointiputken jättäminen näkyviin: jos ei ole loftia niin se näyttää useimmiten vain keskenjääneeltä viritykseltä.Makuasioitahan nämä, mutta itse menisin periaatteella korosta sitä mitä et voi peittää. Kaikki listaviriykset on yksiselitteisesti hirveitä. Etsisin jotain laadukkaamman näköistä (esim kangaspäällysteistä) johtoa ja antaisin sen roikkua vapaana kattorasian ja valaisimen kiinnityspisteen välillä. Valaisimesta riippuen joku kettinkivirityskin voisi toimia tai tästä järjestelmästä voi hakea industrial-henkistä inspiraatiota jos lähtisi "LVI-tarvikkeilla" toteuttamaan: TRACK-PIPE
Öhm. Eristeen ulkopintaanhan ne tuossa varmaan jäisi? Sitäpaitsi se sähkärihän sen sitten tarkastaa ja omalla riskillään hyväksyy.
Myönnän että olen itsekin käyttänyt muovilistoja, mutta en sen jälkeen kun muutin opiskelijaluukuista oikeisiin asuntoihin ja tällä hetkellä jonkun viiden euron muovilistan teippaaminen olohuoneen kattoon tuntuu todella kaukaiselta ajatukselta. Roilotahan se piuha pitäisi, mutta seuraavaksi siistein ratkaisu näyttää suunnilleen tältä:Olen kyllä toisaalta samoilla linjoilla, mutta toisaalta taas tällainen viritys nimenomaan tarvitsee sitä industrial-meininkiä ympäristössäkin näyttääkseen hyvältä. Vähän sama kuin joku ilmastointiputken jättäminen näkyviin: jos ei ole loftia niin se näyttää useimmiten vain keskenjääneeltä viritykseltä.

Myönnän että olen itsekin käyttänyt muovilistoja, mutta en sen jälkeen kun muutin opiskelijaluukuista oikeisiin asuntoihin ja tällä hetkellä jonkun viiden euron muovilistan teippaaminen olohuoneen kattoon tuntuu todella kaukaiselta ajatukselta. Roilotahan se piuha pitäisi, mutta seuraavaksi siistein ratkaisu näyttää suunnilleen tältä:![]()
Makuasioitahan nämä ovat, mutta kyllä musta siisti muovikouru katossa kiinni (hinnasta riippumatta) on siistimpi. Roikkuviin johtoihin pakkaa lisäksi kertymään pölykerros päälle.Myönnän että olen itsekin käyttänyt muovilistoja, mutta en sen jälkeen kun muutin opiskelijaluukuista oikeisiin asuntoihin ja tällä hetkellä jonkun viiden euron muovilistan teippaaminen olohuoneen kattoon tuntuu todella kaukaiselta ajatukselta. Roilotahan se piuha pitäisi, mutta seuraavaksi siistein ratkaisu näyttää suunnilleen tältä:![]()
Myönnän että olen itsekin käyttänyt muovilistoja, mutta en sen jälkeen kun muutin opiskelijaluukuista oikeisiin asuntoihin ja tällä hetkellä jonkun viiden euron muovilistan teippaaminen olohuoneen kattoon tuntuu todella kaukaiselta ajatukselta. Roilotahan se piuha pitäisi, mutta seuraavaksi siistein ratkaisu näyttää suunnilleen tältä:![]()
Käytämme välttämättömiä evästeitä, jotta tämä sivusto toimisi, ja valinnaisia evästeitä käyttökokemuksesi parantamiseksi.