Kitaran soittaminen

Minäkin kannustan omien tekoon, mutta ihmiset niin erilaisia. Minä en kerrassaan jaksa kovereita tehdä. Yritän välillä, mutta jää vaan kesken ja siirryn omiin juttuihin. Toki omien parissa hyvä olla, kun niin paljon tulee materiaalia. Synapoppia kavereille sävellettynä/minun osiot valmiina noin 15 kappaletta. Metallibiisejäni myös aloitellut demoilemaan. Elektro ambient -materiaalia myös teossa.
 
Jep, jatketaan samalla linjalla eli omien tekeminen kannattaa kyllä minunkin mielestä.
Ymmärrän toisaalta sen, että keskittymällä yhteen asiaan eli ketjun aihe huomioiden kitaran soittoon, voipi saada paremman lopputuloksen siinä hommassa kuin säheltämällä kaikkea muutakin siinä sivussa itse, mutta se itsestä on vaan kivaa, kun saa tehdä asioita monipuolisesti. Ja nuo studiohommat nyt vaan kiinnostaa hyvinkin paljon. Mikä parasta niin nykyisellään ne on aikalailla kaikille mahdollisia, kun joko ilmaisia tai lähes ilmaisia vaihtoehtoja löytyy softapuolelta melkeen joka osa-alueelle. Toki tietokone ja interface pitää olla.
Itse olen myös huomannut soittamisen suhteen sen, että en ole eikä minusta myöskään tule niin hyvää kitarista kuin haluaisin vaikka miten hinkkaisin joten soittamisen lisäksi on helppo keskittyä muuhunkin, kun ei siitä enää jaksa stressata.
 
Joo ei mitään kovereita, tein itse ja säästin. Black skullista "kokoversio", work in progress, moni asia persiillään joo. Jotain ihme helinää tuli exportatessa waviksi, katellaan koska korjais. Vähän yritin pappatechin ohjeita noudattaa ja jonkin verran paneroin noita trackeja, en sen kummempaa.

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.
 
Toi 3:00 kohdassa tuleva pätkä oli potentiaalinen juttu mun mielestä.

Itse en nyt siihen alkuperäiseen huomannut muuta eroa introssa kuin että se oli kovempaa, varmaan juuri johtuen siitä saman levittämisestä laitoihin. Transientit kun on samat, niin ei siitä järkevää saa aikaan.

Soundi oli kyllä aika karsea. Tulee mieleen joku 90 luvun Zoom ja siitä joku Metal Dist presetti. Vähemmän säröä, bassoa vähemmälle, middleä enemmän ja leikkuuta yläpäästä. Joku boosti voisi toimia.
Tuollaisenaan aika uuvuttavaa kuunnella, kun sen verran mössöä.

Millä nää kitarat on soitettu?

Vireongelmaa (intonaatio) jonka huomaa juuri tuolla 3:00 kohdassa eniten.

Koita parhaan mukaan panostaa myös siihen, kun pätkissä nauhoittelee että sitä ei huomaa niin pistävästi että nyt alkaa uusi otto.
 
Joo, allekirjoitan kaiken Ad_Astran kritiikin. Kitarakin unohtui virittää tuolle loppupätkälle. Kitarat on soitettu kitaralla (hehheh). Harley Bentonilla, mallia en muista. ToneLibistä kaikkein säröisimmät presetit kehiin ja menoksi. Yritän varmaan soittaa uudestaan koko paskan ja vähän muokkailla muutenkin, nyt piti vaan saada jotain ulos. Pitäs vaan jaksaa myös edes nuo perustuunaukset tuohon soundipuoleen opetella tekemään. Ableton live 11 Litellä värkkäilen.
 
Sori :D

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.
 
Täällä alkaa aivometalli olla loppusuoralla. Ensi viikolla lykätään levy ulos, onneksi, kun jaksa enää hetkeäkään noita hinkata. Olisi tän saanut nopeamminkin valmiiksi vaikka tässä nyt jo heinäkuun lopusta asti tehty.
Kuitenkin vähän tullut lusmuiltua, pidettyä useankin päivän taukoja, tehden muuta musaa ja vielä se työ + perhe-elämän arki samaan syssyyn. Onneksi nyt pistin viikko sitten pillit pussiin vanhassa duunissa ja vasta
kuun vaihteessa hyppään seuraavaan, niin onpa aikaa tehdä mitä huvittaa työttömänä loisiessa :D

Aika iso projekti ollut kun kuitenkin 11 kpl 4-6min biisejä ja raitoja ihan riittämiin. Ehkä vähän iso pala ollut itselle näin niinkuin kokonaisuutena, mutta onpahan tullut opittua todella paljon ja varmaan parempaan
suuntaan koko ajan. Nämä menneet samalla perustemplatella, mutta mitä uutta musaa tässä tehdään myös koko ajan, niin parannuksia on tehty. Koskien lähinnä rumpuja ja eritoten snarea. Vanhoja biisejä olleet
mutta todella paljon muuttunut matkan varrella. Oisko kolmeen biisiin jotkin sanat olleet jollain muulla teemalla olemassa.

bf recording session.jpg

Mennyt lähinnä niin että perusäänite kasaan, konebassojen kanssa. Sitten mietittiin lyriikat. Luottolaulaja (DreamTonicsin Solaria) sitten mukisematta veti laulut. Sitten taas sävelletään ja uudelleen nauhoitus ja
toistoa kunnes toimi. Sitten oikea laulaja veti oman osuutensa. Samoihin aikoihin synaa/efektiä/ties mitä mukaan. Koko ajan nauhoitetaan/sävelletään/miksataan samaan aikaan. Oman mausteensa toi orkestraatiojutut,
jotka tein erikseen Doricossa EastWest Hollywood Orchestralla ja sieltä nappasi sitten raidat ulos DAWiin ja välillä sai hyppiä näiden välillä jatkuvasti. Viimeisenä nauhoittelin bassot.

Yksi biisi varsinkin on ollut niin helvetillinen projekti, että tukka harventunut/harmaantunut entisestään. Kaiken kukkuraksi vierailevan naislaulajan raidat kun tuli, niin tämä oli mennyt vaihtamaan mikkiä, mikä nappasi
jonkun sikaärsyttävän huonesoundin, jonka kanssa tapellut ja koittanut puukottaa kaikella mahdollisella. Ihan hyvä siitä tuli, kun tärkeintä kuitenkin että helkkarin hyvin laulettu.

Mielenkiintoista ollut kyllä kaikin puolin. Saas nähdä kelpaako kellekään :D
 
Nembrini Audio tarjoaa ilmaisen Cali Reverb plugarin. Joku Mesa ja pitäisi olla ihan kelpo cleanit ainakin. Itse en ole kokeillut vielä.

Itsehän pidän Nembrinin tuotteista. About kaikki mitä oon tännekin jakanut viime aikoina sisältää leadeissa Nembriniltä joko ADA MP1 tai JMP1 ja niiden Delay3000 ja ilmainen wah.
 
Tässä kun pyöritellään peukaloita, kunnes saadaan levy ulos, niin tehdään nyt tällaista. Työelämämetallia. Useampi biisi työn alla

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.
 
Tässä kun pyöritellään peukaloita, kunnes saadaan levy ulos, niin tehdään nyt tällaista. Työelämämetallia. Useampi biisi työn alla

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Varsin näppärä A. Cooper Suomi koveri. Tekstikin sopii nykyiseen aikaan ja tulevaan marraskuuhun :D Tästähän ei muuta nipottamista ole kuin laulu jossain kohdin pitäisi olla inan parempaa. Toisaalta protestilauluissa se ei ole ihan just niin tarkkaa.

Edit: Vahinko typo joka pisti sanan vähän Savolaiseksi poistettu.
 
Toimintatapamme on selkeä, mieluummin nopeasti ja vähän sinne päin kuin hitaasti ja laadukkaasti. Laitetaan noottia eteenpäin tuolle laulajalle, että skarppaa vähän tai saa fudut,
 
Onko Strings.fi tms ok/luotettava paikka tilata kieiiä? Ei viitsisi Thomannilta pikkusälää tilata/tulee suhteessa kalliit postit. Pitäisi muutamat 009 ja 010 Slinkyt tilata vaihteeksi.
 
Onko Strings.fi tms ok/luotettava paikka tilata kieiiä? Ei viitsisi Thomannilta pikkusälää tilata/tulee suhteessa kalliit postit. Pitäisi muutamat 009 ja 010 Slinkyt tilata vaihteeksi.
Joo ja ihan kehuttukin paikka on. Eikös tuo ole ihan kotimainen?
 
Onko Strings.fi tms ok/luotettava paikka tilata kieiiä? Ei viitsisi Thomannilta pikkusälää tilata/tulee suhteessa kalliit postit. Pitäisi muutamat 009 ja 010 Slinkyt tilata vaihteeksi.

Juu, ihan luotettava paikka on. Kaikenlaista pikkusälää on tullut tilailtua muutamia kertoja.
 
Onko Strings.fi tms ok/luotettava paikka tilata kieiiä? Ei viitsisi Thomannilta pikkusälää tilata/tulee suhteessa kalliit postit. Pitäisi muutamat 009 ja 010 Slinkyt tilata vaihteeksi.
Thomann oli madaltanut postikulut 5,90€?
Monta kertaa olen Stringsiltä onnistuneesti tilannut👍🏻
 
Joo ja ihan kehuttukin paikka on. Eikös tuo ole ihan kotimainen?
Erittäin hyvä paikka ja loistava asiakaspalvelu. Kaksi kertaa sattunut viallinen D'Addarion kieli ja molemmilla kerroilla sain uuden kielen tilalle sähköpostilla reklamoimalla. Kerran tilasin vääriä kieliä ja nekin ottivat mukisematta vastaan. Heillä on muutenkin paras D'Addarion irtokielivalikoima bassolle, joka helpottaa eri vireissä kustomoimaan kielisetin niin että saundi ja kireus omaan makuun sopivat. Esim drop C vireeseen pitää minun makuun laittaa kustom setti että toimii kunnolla jolloin joudun tilaamaan 4:n kielen paketin pelkistä irtokielistä koostuvana. Drop A vire 5 kieliselle tarvitsee 160 tapered kielen jotta soi kunnolla ja säilyttää harmoonisen soinnin, ja tuo on ainoa paikka mistä olen noita löytänyt. Thomannillakin on vain se tavallinen 160 jolla ei kyllä tee mitään tuossa paksuudessa skaalalla 34".
 
Itse aikoinaan tilasin Levytukusta, kun silloin tuli kaikki ilman postikuluja. Tiedä onko enää näin. Tuskin.

Kielten vaihtoväli kuitenkin mulla niin harva että riittää kun parin vuoden välein kömpii F-musaan ja ostaa semmoisen 10 setin paketin. Niillä pärjää pitkälle.
 
Meni sitten uudet kieletkin tilaukseen thomanilta, kun tilasin kaikkea muutakin paskaa samalla joten tuli kuitenkin säästöä yms. vähävaraisena kuitenkin täytyy olla tarkka markka, enkä useaan vuoteen ollutkaan tilannnut T:stä mitään.

Tosin tuolla strings:ssä sitten tulevaisuutta ajatellen muutamia artikkeleita joita ei T:ssäkään suoraan ole, eli jos tulee tarvetta niin pitää pitää korvan takana.
 
Viimeksi muokattu:
Brain Feast - Best Friends Forever on nyt julkaistu.

Elikkä zombiemetaldöödisthrashmurhausmylittleponyhalinallegoremetallia. Sanat aina videoiden kuvauksessa, jos tarina kiinnostaa.

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.
 
Viimeksi muokattu:
Yhtenä soittolistalinkkinä jakaminen ei onnistunut?

Onnistui joo, mutta tuossa oli joku jänskä, kun listaa kokeili, niin muutamaan otteeseen heitti että aina biisi soi sen 5sek kunnes hyppäsi heti seuraavaan. Teki pari kertaa ja eri selaimilla, joten laitettiin nyt näin tällä kertaa. Tod. näk. joku hetkellinen bugi mutta olkoot nyt näin

EDIT: No kai se nyt toimii, niin muokattu.
 
Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.
 
Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.
 
Neuralilla alennukset niin tuli otettu Fortin Nameless X. Lähtee tujakasti kyllä metallit, mutta myös komeat ambient puhtaat ja nätisti saa särkymään.

Paljon hyviä ja inspiroivia presettejä. Efektit erittäin toimivat.

Nyt pitää kyllä kielet vaihtaa. On niin tukkoiset, kun onhan nuo jo kuukausia olleet ja tullut soiteltua nyt enemmänkin. Kenties paljonkin, kun sävellysvaihe metallijutuissa.
 
Viimeksi muokattu:
^Mä en enää osta yhtäkään kitaraplugaria. Jos ei jo omistuksissa olevilla onnistu, niin tuskin syy niissä on.

Sen sijaan menin nyt päivittämään EZ Drummerin Superior Drummeriin kun alet oli ja sopivasti viikko sitten tuli lopputili edellisestä duunipaikasta.
Samaan syssyyn 2TB SSD, jotta mahtuu paremmin kamaa. Taisi SD3 viedä kokonaisuudessaan joku vajaa 300gb.

Onhan tuo pikaisella testailulla aika huikea ja lähinnä tehnyt niin että hoitanut rummut kokonaan SD:n sisällä ja yhteen outputtiin DAWissa.

Pelkästään stacking ominaisuus että envelopen säädöt jo ihan älyttömän hyvä lisä verraten EZ drummeriin.
 
Minulla oli ennen tuota Namelessia raskaaseen metalliin oikeastaan vaan Neuralin Omega, joka sopivasti erilainen. Hyvä yhdistelmä nuo. Saan minun black/death metallit noilla.

Bias FX Elite on, mutta en niin välitä sen high gain ampeista.
 
Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.
 
Minulla oli ennen tuota Namelessia raskaaseen metalliin oikeastaan vaan Neuralin Omega, joka sopivasti erilainen. Hyvä yhdistelmä nuo. Saan minun black/death metallit noilla.

Bias FX Elite on, mutta en niin välitä sen high gain ampeista.
Mites Neuralin Gojira? Eikös siitäkin irtoa ihan hyvät moneen metalliin.
 
Ai että! Uudet kitaran kielet. Sointi on niin erilainen taas verrattuna tukkoisiin vanhoihin. Pitää kyllä ryhdistäytyä ja vaihdella useammin ja toki soitella myös enemmän.

Bogrenin ilmaisia IR:iä testaillut samalla Neuralien kanssa. Paranee kyllä aika huomattavastikin soundit niillä. Poistuu tukkoisuutta melkein järjestään.
 
Viimeksi muokattu:
Vaihteeksi tehtiin vähän alakuloisempi joululaulu

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.
 
@Ad_Astra

Otin muuten Cubasen uudestaan testiin versio 14:n myötä. En tiedä muistatko, mutta sanoin aiemmin testatessani, että jotenkin ei Cubase lähtenyt. Jotain päässä pyörähti, kun nyt kaksi päivää räplännyt ja aloitin tekemään biisiä sillä ihan heti siinä. Osaisin jo oikeastaan editoida sekä miksatakin sillä omat juttuni. Älyttömän hyviä juttuja on kyllä!
 
Juu, tuntuu että 14 ottanut harppauksen lähemmäs Studio Onea. Itselle kiinnostavimmat ominaisuudet 14:ssa on nuotinnuksen Doricomaisuus (katsotaan minne kehittyy) ja LFO työkalut, mitä nyt äkkiseltään tulee mieleen.

Tällä hetkellä menen pääosin Studio One 6 ja seiskaan en taida kyllä päivittää kun kohderyhmänä taitaa olla looppien tekijät. Eli jos tässä jotain päivitellään niin Cubase.

Pitäisi kyllä nyt joku projekti ottaa kokonaisuudessaan Cubasessa tekoon, niin pääsisi kunnolla tekemään.
 
Paras tapa on kyllä opetella, kun alkaa tekemään tosiaan biisiä. Motivoinut samalla googlaamaan nopeita neuvoja. Yllättävän nopeaan sain perusjutut haltuun. Nyt on kohta tehtynä jotain kosmista syna black metallia.

Studio 7 taitaa jakaa mielipiteitä kuten myös Presonuksen (oliko se Fenderin omistuksessa vai miten menikään) rahoitusmallit ja tapa tehdä bisnestä. En nyt niin tarkkaan ole lukenut.
 
Juu, tekemällä oppii. Jotain juttuja jo koittanut ja tehnytkin mutta vielä kun on noita biisejä mitkä pitää saada nopeasti alta pois, niin hypännyt tuttuun ja turvalliseen.

Enemmän ne ominaisuudet siellä Studio One 7:ssa nyppii. Mutta ymmärrän kyllä sen että porukkaa nyppii se että vain tietyksi ajaksi saa päivityksiä ja sitten maksamalla saa uusia ajan umpeuduttua.
Suosin enemmän sitä että jos on versio x niin päivitykset ilmaisia kunnes tulee kokonaan seuraava verisio. Myös vähän ikävä veto, että Pro version käyttäjät maksavat seiskaan siirtyessä saman kuin
mitä köykäisempiä versioita käyttävät.

Cubase 14:ssa muuten tuo Pattern Editor on myös kiva. Mulla meneillään v14 trial. Ois perhana pitänyt v13 aktivointia vähän pantata niin ois saanut v14.

Saas nähdä. Ehkä mä nyt tuolla Studio One 6:lla meen tässä ja hiljalleen opettelen Cubase 13:a ja sitten siirtyisi joskus v14.
 
Alkaa aikajanallisesti olemaan tammikuun puolessa välissä 3 vuotta kitaraa takana. Toki se mitä on ehtinyt treenailee huutelee ehkä keskimäärin tunnin päivässä, jos sitäkää. Nyt syksyllä on tullut jopa viikosta kahteen pahimmillaan niin ettei ole edes koskenutkaan kitaraan. Liekö 1000 tuntia täyttynyt vielä? En usko.

Tuli hankittua nyt BF tarjouksista uutta rautaa eli editoinnit ja reaperiin nauhotukset menee aika sulavasti nyt. Uusi mikrofoni videoille kanssa, äänenlaatuun ero aivan yö ja päivä.

Josko sitä joululahjaksi ostais jonkun Solarin V-skeban itselleni.. Jos sen laittais vaikka C-vireeseen ;)

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.
 
Viimeksi muokattu:
Alkaa aikajanallisesti olemaan tammikuun puolessa välissä 3 vuotta kitaraa takana. Toki se mitä on ehtinyt treenailee huutelee ehkä keskimäärin tunnin päivässä, jos sitäkää. Nyt syksyllä on tullut jopa viikosta kahteen pahimmillaan niin ettei ole edes koskenutkaan kitaraan. Liekö 1000 tuntia täyttynyt vielä? En usko.

Tuli hankittua nyt BF tarjouksista uutta rautaa eli editoinnit ja reaperiin nauhotukset menee aika sulavasti nyt. Uusi mikrofoni videoille kanssa, äänenlaatuun ero aivan yö ja päivä.

Josko sitä joululahjaksi ostais jonkun Solarin V-skeban itselleni.. Jos sen laittais vaikka C-vireeseen ;)

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Äijällä on kyllä tekemisen taso mennyt ihan valovuoden eteenpäin tossa ajassa. 🤟
 
Pitkästä aikaa kitara kourassa ja senhän huomaa näissä nopeammissa pyrähdyksissä. Gamma Ray - Somewhere Out In Space

Kiitos! Tähä tekemiseen sokaistuu kyllä pahasti :D Toisaalta tuskinpa paljoa vaikeampia biisejä soittelen ku 1-2v sitte, mut paljon paremmalla menestyksellä!
 
Syystä ja sattumalta tartuin Rentun Ruusuun, koskapa halusin nopsasti äänittää siitä väännelmän. Selvisi nopeasti Kassu Halosen säveltämäksi, eikä oletetuksi 3:n ja puolen soinnun renkutukseksi :) Barre C-muodossa vaati aikansa sormille omaksua, mutta kärsivällisyys palkittiin!
 
Pitkästä aikaa kitara kourassa ja senhän huomaa näissä nopeammissa pyrähdyksissä. Gamma Ray - Somewhere Out In Space

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Tästä muuten unohtui kertoa oleelliset, eli rummuissa pauhaa Superior Drummer 3 ja kitarat Mercuriall U530 (Engl E530), leadit tais olla kanssa samalla.
Basson roolia hoitaa IK Modo Bass 2 ja sitten nuo perinteiset Arturian Minifreak, Prophet ja Kontaktin kautta Olympus Choir.

Kitarat maustettu IK:n EQual, Nembrini Delay3000 ja UA:n kaiku tais olla. Lopuksi kaikki T-Racksillä lyttyyn.
 
Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.
 
Kiitos! Tähä tekemiseen sokaistuu kyllä pahasti :D Toisaalta tuskinpa paljoa vaikeampia biisejä soittelen ku 1-2v sitte, mut paljon paremmalla menestyksellä!

Juu, hyvin mennyt eteenpäin.

Toki tietty kuin aina kaiken uuden kanssa niin se ekat pari vuotta on pelkkää nousukiitoa. Sitten tulee niitä aikakausia kun mikään ei etene ja seuraavalle stepille pääseminen on pelkkää tappelua ja pitkäkestoista jumittamista. Siinä se työ sitten vasta oikeastaan alkaa ja sitä ns. pakonomaista rutiinia vain pitäisi pitää yllä, vaikka tekisi mieli huutaa vittuperkelettä ja heittää kamat ikkunasta ulos :D

Pahoittelut negatiivisesta sävystä, mutta sitähän se on, oli "ala" mikä tahansa. Riippuen toki tietysti paljon siitä mitä harrastukseltaan haluaa ja kuinka paljon riittää resursseja. Varsinkin vanhemmiten kun on niitä kaikkia arjen pakollisia touhuja, niin itsellä musajutut yleensä jää tosi aikaiseen aamuun, kun oma vuorokausirytmi on mitä on. Siitäkin about tunnista ehkä 20min on kitara kourassa. Sitten taas kun sattuu olemaan ns. vapaita, niin vierähtää koko päivä musajutuissa helposti, jossa se kitara on kourassa jonkun neljäsosan.

Onhan se vain niin että jos oikeasti haluaisi kehittyä, niin pitäisi niitä soittotunteja saada edelleen se 3-4 per päivä. Nyt omat tekemiset on lähinnä jollain tasolla ylläpitävää. Mutta niinkuin joskus oon sanonut aikaisemminkin, niin yritän pitää fokuksen ihan muualla ja kitaran soitto on vain se pakollinen paha siinä mukana että saa haluamiaan juttuja tehtyä :D
 
Tilasin kännipäissäni Harley Benton CST-24T - kitaran. Kovasti tuota on kehuttu netissä. Siis hintaansa nähden. Kellään kokemuksia? Tuliko tehtyä virheliike? No, eipä omat taidotkaan niin häävit ole. Josko tuosta saisi taas uutta intoa hommaan.
 
On kyllä ok hinta ainakin. Saakohan tuolla hinnalla edes rosterinauha remppaa vanhaan kitaraan? Kerro ihmeessä mietteitä sitten kun saat kepin haltuusi.
 
Tilasin kännipäissäni Harley Benton CST-24T - kitaran. Kovasti tuota on kehuttu netissä. Siis hintaansa nähden. Kellään kokemuksia? Tuliko tehtyä virheliike? No, eipä omat taidotkaan niin häävit ole. Josko tuosta saisi taas uutta intoa hommaan.
Toivottavasti tilasit b-stockin. Saat parempaa laatua halvempaan hintaan. Lievästi hierokaulaiset voi Thomann kyllä pistää uudelleen kiertoon että silloin voi tulla paha arpa.

Itse ostelen jos tulee Fusion 3 malli HSS mikityksellä ja FR-1000 vibralla b-stockina myyntiin. Tuollaista malliahan ei vielä edes ole, vaan kaikki HSS -mikitykset on Wilkinson vibralla.
 
Tilasin kännipäissäni Harley Benton CST-24T - kitaran. Kovasti tuota on kehuttu netissä. Siis hintaansa nähden. Kellään kokemuksia? Tuliko tehtyä virheliike? No, eipä omat taidotkaan niin häävit ole. Josko tuosta saisi taas uutta intoa hommaan.

Pari vuotta sitten ostin tuollaisen P90 mikeillä ja olen kyllä diggaillut. Aika paksu kaulahan tuossa on, kuten apinoimissaan PRS-kitaroissakin, mutta ei mikään pesismaila kuitenkaan. Soitettavuus on erinomainen ja ainakin oman yksilön sai säädettyä erittäin kevytsoittoiseksi.

Huonoina puolina on vähän jäykät vakiovirittimet ja vibratalla. Tallan isooin ongelma on siinä, että tuollainen kuusiruuvinen malli on tarkoitettu tasakantisille kitaroille kuten Stratot, kun taas tuossa CTS:ssä on hieman pyöreä kansi, minkä seurauksena talla istuu vähän huonosti. Tämän saa kuitenkin aika helposti fiksattua laittamalla kahden uloimman kansiruuvin alle prikat, joka nostaa koko tallaa hieman ja tekee siitä käytännössä 2-piste-tallan. Itse ainakin koin, että tuo modaus auttoi erittäin paljon vireessä pysymiseen ja yleiseen vakauteen.
 
Statistiikka

Viestiketjuista
301 559
Viestejä
5 137 588
Jäsenet
82 000
Uusin jäsen
Nurm1ne

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom