Keskustelua TechBBS-foorumin säännöistä ja moderoinnista

Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
6 574
Tälle alueelle pääsee keskustelemaan, kun käyttäjätunnus on 30 päivää vanha ja tunnuksella on kirjoitettu 20 viestiä. Näin pyrimme karsimaan ainoastaan tälle alueelle häiriköimään pyrkivät tunnukset.
Kunpa estettäisiin myös vanhat tunnukset, jotka eivät tee muuta väittävät vastaan joka asiassa ja koittavat saada keskustelun sivuraiteille. Toistaiseksi olen välttänyt viime kerran jälkeen bannit, mutta osaa olla välillä raivostuttavaa luettavaa.
 
skiip

올드보이
Tukijäsen
Liittynyt
05.02.2019
Viestejä
172

Kannattaa välttää koko aluetta ja ruksia pois näkyvistä, säästää monen monta hiusta. Niistä aiheista voi keskustella ja väitellä muualla, missä näkökantaa tulee hieman laajemminkin.
 
  • Tykkää
Reactions: svk
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
6 574
Kannattaa välttää koko aluetta ja ruksia pois näkyvistä, säästää monen monta hiusta. Niistä aiheista voi keskustella ja väitellä muualla, missä näkökantaa tulee hieman laajemminkin.
Olet kyllä oikeassa. Mutta kun jostain syystä se vetää puoleensa kuin hunaja mehiläisiä.
 
Liittynyt
12.11.2019
Viestejä
275
Mikähän juttu, kun sain ilmoituksen Hinta.fi, että odottamani tabletin hinta on viimein tippunut siedettävälle tasolle 750e-->500e.
Koska kaikki eivät tuota teidän hinta palstaa seuraa, niin laitoin siitä myös ilmoituksen tuonne Tarjoustiedotus treadiin.
Nyt olin saanut ilmoituksen, että viestini on poistettu, koska se on nollapostaus ja se ei hyödytä ketään? Mikä juttu?
Se tietohan oli suoraan lähtöisin teidän palvelusta? Lisäksi mielestäni tuo oli jo aika hyvä tarjous, 200 euron hinta säästö.

[EDIT]
Se, että liikkeessä ei näytä olevan se tarjous enää voimassa, eli se oli vain päivän ajan oleva flash tarjous, ei tarkoita sitä että kyseessä on nollapostaus joita ei kaivata.
Käyttekö aina kaikki viestit läpi ja poistatte ne joiden tarjous ei ole enää voimassa ja ilmoitatte ne nollapostauksiksi?
Jos olisin tiennyt sen olevan vain lyhyemmän aikaa voimassa, olisin siitä laittanut tiedon viestiin, mutta kaupan sivuilla ei voimassaolo aikaa mainittu ja oletin sen olevan koko BF ajan. Pahoittelut.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
01.08.2019
Viestejä
57
Itse reporttasin viestin jossa vihjattiin julkisuuden henkilön tykkäävän lapsista.

Moderaattorin vastaus oli pitäisi henkilön itse pyytää poistoa.

Aivan käsittämätön linjaus että voit sanoa ihmisistä mitä tahansa mutta jollei ihminen satu kyseistä ketjua näkemään niin siellä se on. Vaatiiko moderaattorit vielä henkilöllisyystodistusta jotta varmasti oikea ihminen pyytää asiattoman viestin poistoa?

Silloin kun vuosia sitten olin murossa niin siellä kyllä poistettiin tuollaiset asiattomuudet kun moderaattori vain sai niistä tiedon.
 
Liittynyt
31.10.2016
Viestejä
221
Vihjaushan on perätön, jos tuossa pedofiliaan vihjaillaan ja jos sitä ei ole tuomioistuimessa vahvistettu.
Voisi täyttää jopa kunnianloukkauksen ja perättömän ilmiannon tunnusmerkit Rikoslain nojalla.

Käyttöehdot ja säännöt | TechBBS

Noudatamme Suomen lakeja eli kaikki, mikä on kielletty laissa on myös kielletty tällä keskustelupalstalla.

2. Asiaton sisältö

Esimerkiksi:

    • Muiden käyttäjien tai yksityishenkilöiden henkilötietojen tai kuvien julkaisu
Ei hajuakaan itse viestistä, mutta kai siitä sitten jonkun henkilötiedon yksityishenkilöstä, joka julkisuudessa paistattelee, on tunnistanut.
 
living_death

★ Still alive ™
Tukijäsen
Liittynyt
15.11.2016
Viestejä
3 112
Ei mullakaan ole hajua viestistä, mutta vihjailut eivät ole sallittuja jollei ole laittaa lähdettä.

Muutenhan täällä voisi mutuilla mitä tahansa.
 
Kautium

IOdootti
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
7 522
Vihjaushan on perätön, jos tuossa pedofiliaan vihjaillaan ja jos sitä ei ole tuomioistuimessa vahvistettu.
Voisi täyttää jopa kunnianloukkauksen ja perättömän ilmiannon tunnusmerkit Rikoslain nojalla.
Niin varmasti voisi, mutta kunnianloukkaus on silti asianomistajarikos.

En tiedä minäkään mistä viestistä tuossa edes puhuttiin, kun ei sitä vaivauduttu kertomaan, mutta oletan että Sillanpäästä siinä on ollut kyse. Vaikea arvioida moderaattorin päätöstä tarkemmin ilman muuta taustatietoa.
 
Sampsa

Sysop
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
13.10.2016
Viestejä
8 074
Itse reporttasin viestin jossa vihjattiin julkisuuden henkilön tykkäävän lapsista.

Moderaattorin vastaus oli pitäisi henkilön itse pyytää poistoa.

Aivan käsittämätön linjaus että voit sanoa ihmisistä mitä tahansa mutta jollei ihminen satu kyseistä ketjua näkemään niin siellä se on. Vaatiiko moderaattorit vielä henkilöllisyystodistusta jotta varmasti oikea ihminen pyytää asiattoman viestin poistoa?

Silloin kun vuosia sitten olin murossa niin siellä kyllä poistettiin tuollaiset asiattomuudet kun moderaattori vain sai niistä tiedon.
Mistä viestistä on kyse?
 
Kautium

IOdootti
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
7 522
Edit Kotimaan politiikka

Edit 2 en tiedä mitä raati on mieltä mutta jos itse olisin moderaattori poistaisin sen. Ehkä olen vain nipo ja tää on normaalia keskustelukulttuuria?
Eihän tuo asiallista keskustelua ole, mutta toisaalta aika vahvasti tulee tuollaisten poistovaatimuksista silti mieleen tämä nykyinen "kyllä minä niin mieleni pahoitin" -kulttuuri. En lähtisi poistamaan viestiä, mutta huomautus olisi paikallaan.

Joku syöpä muuten varmaan hyppäsi monitorin kautta aivoihin, kun erehdyin tuon politiikkaketjun avaamaan. Sairasta menoa, onneksi se on kohtuullisen piilossa omalla alueellaan.
 
living_death

★ Still alive ™
Tukijäsen
Liittynyt
15.11.2016
Viestejä
3 112
Itse olen käsittänyt, että esimerkiksi maahanmuutokeskusteluissa käyttäjät yrittävät ensisijaisesti pitää keskustelun siistinä ja ns. "ennakkomoderoida" huomauttamalla toisia käyttäjiä jos keskustelu menee ohi aiheen.

Olen joskus huomauttanut, mutta silti jatkunut ja olen joutunut raportoimaan.
 
Freeze

Elitisti
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 123
Jaaha. Melkein tasan 3kk niin takuuhuollettu 65PUS7803 hajoaa taas. Samoilla oireilla eli ei tullut kuvaa kun pisti päälle mutta johdot irroittamalla toimii x määrän aikaa.
Eli kun vastasin tähän viestiin "Ahhh ... Philips" joka on tulkittavissa pienellä aivotyöllä lyhyeksi kommentiksi kyseisen valmistajan laadusta, se poistettiin nollakommenttina? Granted, en perustellut kommenttia listalla TV-testejä, mutta voi hellanlettas.

Nyt modet pientä mielenhallintaa, kiitos. :rage:
 
Liittynyt
28.06.2017
Viestejä
319

Vaikka tuosta poistettais tuo aivotyön osuus (miksi lukijan pitäisi miettiä asiatopicissa mitä joku toinen kirjoittaja arpoo päässään?) ja siinä lukisi "joo, philipsillä on aika huono laatu" niin mielestäni kommentti hipoisi vielä siinäkin vaiheessa sitä nollatasoa kun ei sitä ole perusteltu millään tasolla. Chattailytason kommentti joka ei mielestäni kuulu asiatopicciin.
 
Kautium

IOdootti
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
7 522
Tyhmät ihmiset -ketjusta oli eilen poistettu aikamoinen kasa viestejä offtopicina. Varmaan oli jollakin raporttinappi laulanut oikein urakalla. Offtopicin siivous on toki sinänsä ihan ok, mutta tuollaisen muuten lähes uinuvan ketjun kohdalla kovin tiukkapipoinen rajanveto ei välttämättä ole tarkoituksenmukaista. Ajattelin vaan mainita, kun nyt siellä on taas joku valittamassa offtopicista.

Ketjun kontekstiin ja sen offtopiciin liittyen sellainen yleishuomio, että tyhmä ihminen on tyhmä ja sellaisia löytyy kaikkialta ja monen tasoisena. Näiden tuuherointien tuominen esille poikii helposti muutakin keskustelua, osittain ehkä myös siksi että tyhmät ihmiset haluavat puolustella tekemisiään ja päinvastoin.

Nyt ei vaan oikein tiedä mistä siellä uskaltaa keskustella. Aloituspostaukseen kannattaa lisätä selvä maininta, jos ketjun tarkoitus on listata vain täydellisesti Darwin Award -kriteereitä täyttäviä uutisointeja. Vaan se vasta olisikin tyhmää.

Eipä tuo pyykinpesukeskustelukaan enää taida aiheeseen liittyä...
Kai muistit raportoida, jotta tämä huutava vääryys saadaan korjattua?

En uskaltanut tätä asianomaiseen ketjuun vastata, kun varmasti olisi joku heti raipan kanssa ojentamassa. :D
 
Juha Kokkonen

Moderator
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
7 088
Tyhmät ihmiset -ketjusta oli eilen poistettu aikamoinen kasa viestejä offtopicina. Varmaan oli jollakin raporttinappi laulanut oikein urakalla. Offtopicin siivous on toki sinänsä ihan ok, mutta tuollaisen muuten lähes uinuvan ketjun kohdalla kovin tiukkapipoinen rajanveto ei välttämättä ole tarkoituksenmukaista. Ajattelin vaan mainita, kun nyt siellä on taas joku valittamassa offtopicista.

Ketjun kontekstiin ja sen offtopiciin liittyen sellainen yleishuomio, että tyhmä ihminen on tyhmä ja sellaisia löytyy kaikkialta ja monen tasoisena. Näiden tuuherointien tuominen esille poikii helposti muutakin keskustelua, osittain ehkä myös siksi että tyhmät ihmiset haluavat puolustella tekemisiään ja päinvastoin.

Nyt ei vaan oikein tiedä mistä siellä uskaltaa keskustella. Aloituspostaukseen kannattaa lisätä selvä maininta, jos ketjun tarkoitus on listata vain täydellisesti Darwin Award -kriteereitä täyttäviä uutisointeja. Vaan se vasta olisikin tyhmää.
Aika hankala ketju tuntuu olevan moderoinnin suhteen, mutta perusperiaate aiheessa pysymiseen on ihan sama kuin muissakin ketjuissa ja siihen pyritään. Tarkoitus ei siis ole sallia ketjusta sekalaista keskustelulankaa ihan vaan sen vuoksi, että muussa tapauksessa ketju olisi uinuva.

Tuon aiheen kylkeen syntyy luonnollisesti erinäistä keskustelua, mutta siitä huolimatta täytyy pyrkiä pitämään huoli siitä, ettei karata liiallisesti asiasta. Jos itse aiheesta on päädytty kolmen-neljän väitteen kautta jo täysin eri asiaan, täytyy siinä kohdassa jo ymmärtää laittaa jarruja päälle, eikä ainakaan jatkaa pois raiteiltaan suistunutta keskustelua.

Osittain tuo pyykkitupakeskustelu nyt vielä sivusi aihetta välttävästi, mutta joukossa oli myös useampi viesti käytettyjen pesukoneiden hankkimiseen ja menneiden aikojen pyykkitupakokemuksiin liittyen, jotka eivät enää koskeneet ketjun aihetta millään tavalla.
Kai muistit raportoida, jotta tämä huutava vääryys saadaan korjattua?

En uskaltanut tätä asianomaiseen ketjuun vastata, kun varmasti olisi joku heti raipan kanssa ojentamassa. :D
Jätetään tällaiset turhat piikittelyt pois - ihan aiheesta oli minusta ketjussa offtopicista mainittu.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
24.02.2017
Viestejä
1 117
Kai muistit raportoida, jotta tämä huutava vääryys saadaan korjattua?
En ole raportoinut ko. ketjuun liittyen. Ja vaikka olisinkin, niin mitä se oikeastaan sinulle tai muille kuuluu. Jokaisella on oikeus raportoida ja ylläpito sitten päättää onko raportointi tai offtopicista huomauttaminen ollut aiheellinen.

Jos päätetään ottaa tiukka linja offtopicin kanssa, niin sen linjauksen on hyvä olla johdonmukainen eli silloin myös kaikki muukin offtopiikki on kiellettävä. Ja ketju on nyt lukossa, mikä on ihan ymmärrettävää, koska moderoinnilta menee uskottavuus, jos heti ylläpidon huomautuksen jälkeen alkaa offtopiikki pesukoneista ilman saktioita.
 
Viimeksi muokattu:

Kautium

IOdootti
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
7 522
Onko sun mielestä siinä jotain väärää että turhia viestejä raportoidaan jotta ne poistettaisiin tai turha keskustelu keskeytettäisiin?
Aiheesta raportoinnissa ei tietenkään ole mitään väärää. Välistä vaan näyttää siltä, että se aihe on vaikka väkisin keksittävä, ihan vaan jotta pääsee raportoimaan.

Ja kuten jo todettiin, tuossa ketjussa se turhan viestin määritelmä on veteen piirretty viiva, varsinkin kun osa porukasta kuvittelee tietävänsä muita paremmin mistä siellä saa keskustella ja mistä ei. Mikäli raportin käsittelyyn ottanut mode ei itse aktiivisesti seuraa ko. ketjua ja sen keskustelun kontekstia, niin ylilyöntien areena vain odottaa aukeamistaan.

Minä kirjoitin sinne ensimmäisessä vaiheessa poistettujen viestien joukkoon mustalaisten (tai romanien, miksi heitä nyt sitten tuleekaan kutsua) käyttäytymisestä paikallisessa uimahallissa, joka sekin poistettiin offtopicina. En tiedä minne se olisi kuulunut paremmin, jos ei tyhmiä ihmisiä käsittelevään ketjuun. Pitää varmaan perustaa erikseen joku "Epäkohteliaat ihmiset" -ketju sellaisille.

En ole raportoinut ko. ketjuun liittyen. Ja vaikka olisinkin, niin mitä se oikeastaan sinulle tai muille kuuluu. Jokaisella on oikeus raportoida ja ylläpito sitten päättää onko raportointi tai offtopicista huomauttaminen ollut aiheellinen.
Ei se minulle kuulukaan, mutta jos valittaa sinne samaiseen ketjuun puhtaalla offtopic-viestillä offtopicista, niin onhan siinä tiettyä ironiaa.

Ja ketju on nyt lukossa, mikä on ihan ymmärrettävää, koska moderoinnilta menee uskottavuus, jos heti ylläpidon huomautuksen jälkeen alkaa offtopiikki pesukoneista ilman saktioita.
Nyt en kyllä ymmärrä yhtään, että millä logiikalla koko ketju piti lukita? Väliaikaisesta tilanteestahan tuossa on kyse, mutta silti.

Tähän saakka moderaattoreiden uskottavuuden ylläpitämiseen on riittänyt offtopiciin osallistuneiden käyttäjien huomauttaminen ja riittävän pitkään ongelman jatkuessa varoitus, mutta nyt keksittiin ihan uusia menetelmiä. Vähän niinkuin simputus armeijassa. Yksi mokaa, kaikki kärsii. :D
 
Liittynyt
24.02.2017
Viestejä
1 117
Minä kirjoitin sinne edellisessa ensimmäisessä vaiheessa poistettujen viestien joukkoon mustalaisten (tai romanien, miksi heitä nyt sitten tuleekaan kutsua) käyttäytymisestä paikallisessa uimahallissa, joka sekin poistettiin offtopicina. En tiedä minne se olisi kuulunut paremmin, jos ei tyhmiä ihmisiä käsittelevään ketjuun. Pitää varmaan perustaa erikseen joku "Epäkohteliaat ihmiset" -ketju sellaisille.
Miten olisi tuo ketju: Mikä ärsyttää kanssa-ihmisissä?
 
Kautium

IOdootti
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
7 522
Nyt täytyy kyllä ihan rehellisesti myöntää, että en muistanut tuollaisen ketjun olemassaoloa lainkaan, vaikka olen sinne joskus kirjoittanut itsekin. Jotenkin muistin, että tuota vastaavat ketjut on olemassa vain pyöräilijöistä ja autoilijoista. Kiitos vinkistä.

Olisi kiva, jos modet voisivat palauttaa sen viestini (poistaja taisi olla J.Kokkonen) ja siirtää tuonne, niin ei tarvitse kirjoittaa koko tarinaa uudestaan. Olettaen ettei mustalaisten tekemisistä mainitseminen ole niin tabu, ettei sellaisista sovi kertoa ärsyyntyvänsä?
 
Liittynyt
06.01.2017
Viestejä
1 354

Suosittelen vahvasti, että mustalaisten sijaan puhut romaneista.
 
Kautium

IOdootti
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
7 522
Suosittelen vahvasti, että mustalaisten sijaan puhut romaneista.
No ei tuokaan ihan yksiselitteinen asia ole. Vasta vähän aikaa sitten oli televisiossa uutinen jostakin tilanteesta, missä kaupassa oli kieltäydytty myymästä romaneille jatkuvien varkaustapauksien vuoksi ja kun siinä haastattelija kysyi tädiltä kulttuuripuvussaan, että millä tavalla haluavat heitä puhuteltavan, niin itse sanoi siinä että mustalaisiksi.

Edit.
Ilmeisesti molempia käytetään, mutta romani on neutraalimpi.

Saako mustalaisia sanoa mustalaiseksi, vai pitääkö sanoa romani?

Jos vaikka @Juha Kokkonen voisi jossakin välissä laittaa minulle sen poistetun viestin vaikka privana, niin muutan siitä mustalaistermit romaneiksi ja postaan sen itse tuonne toiseen ketjuun.
 
Asia on mielestäni vähintään melkein mustavalkoinen. Keskustelupalstalla on mielestäni asiallisempaa käyttää nimitystä romani. Mustalaisista voi sitten puhua, kun keskustelu tapahtuu livenä.
 
Liittynyt
19.07.2017
Viestejä
1 455
Miksi toistuvasti tämän sivuston tietyillä moderaattoreilla on tuo moderointi niin luokatanto?

Osa on puolueellisia osa laiskoja ja osaa ei "vittuakaan kiinnosta". Olen nähnyt moderaattorin käyttävän useasti kieltä jopa haukkuvan muita käyttäjiä ja nauravan päälle kun vähemmästä peruskäyttäjä on saanut huomautuksen/varoituksen ja vielä samassa langassa.

Sampsa on yksi tämän sivuston huonoimmista moderaattoreista sen osalta että usein ei selvästi tutustu keskusteluun mitä on käyty ennen rangaistusten jakamista. Joka tekee moderointitapahtumasta täysin turhan.

Itse olen saanut saanut varoituksen
Esim.
Toimiessani moderaattorin ohjeiden mukaan, jotka ensin kysyin YV viestillä moderaattorilta ---> sitten toimin hänen antaman ohjeistuksen mukaan ---> seuraavana päivänä saan varoituksen ---> kysyessäni mitä ihmettä, toimin juuri miten MODERAATTORI sanoi ---> tähän moderaattori toteaa HUOM SUORALAINAUS "en jaksanut lukea viestiäsi ennen kuin vastasin".

Siis mitä helvetin moderointia ja ohjeistamista tuo on? Miten siitä voi saada varoituksen joka kuitataan vain ihan sama asenteella.

Se että on muuta tekemistä, väsyttää ja on kiire on pelkkä tekosyy paukutella henkseleitä ja olla tutustumatta siihen mitä on kirjoitettu.

Juosten kustua hommaa ei kannata tehdä lainkaan kun todellinen syy jätetään korjaamatta.

Tämä on käsittääkseni oikea lanka tälle asialle niin antakaa nyt joku muu vastine kuin "ei vittuakaan kiinnosta" vaikka se todellinen syy taitaa tähän olla.
Silloin on tosin aika lätkiä, excuse my french, vittuun sieltä norsunluutornista ja pistää moderointi niille ketä kiinnostaa?
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
19.07.2017
Viestejä
1 455
Asia on mielestäni vähintään melkein mustavalkoinen. Keskustelupalstalla on mielestäni asiallisempaa käyttää nimitystä romani. Mustalaisista voi sitten puhua, kun keskustelu tapahtuu livenä.
Mustalainen on normaali sana. Erään laulun sanoissa lauletaan "mustalaisnainen" toisessa "halutaan olla neekereitä".
Näitä ihan radiossa soitetaan ja on soitettu.

Itselle synonyymejä romani ja mustalainen. Vai onko niin että tosi romanit elää aina kiertolaiselämää ja romanit saa asua paikallaankin tai toisinpäin?

Nämä 2020 ajan ihme triggered keskenkasvuiset pystyy tavalliset sanat kokemaan luokkaavina ja siitä pitää sitten nostaa älämölöä.

Hauska juttu omasta elämästä:

Olen itse valkoihoinen. Tunsin tällaisen tummaihoisen ulkolaisvahvistuksen aka mustan miehen. Kunnon Afrikan synkkämusta niin että pimeällä löydät pelkästään silmien ja hampaiden loisteen perusteella.
Puhuttiin aina englantia kun törmättiin ja hän kutsui minua "(etunimeni) boyy" ja minä häntä "My man" tai "My niga".
Olen häntä pari vuotta vanhempi eikä boyy nimistys itseä haitannut mitenkään kuten hänkin vain nauroi minun tervehdykselle :)

Anyways, ihme moderointia joku mustalais sanaan puuttuminen, tosin kuten edellisestä viestistäni näkee se ei yllätä yhtään. Taitaa enemmän lukia/raportoija sekä moderaattori olla rasisti mitä tuo sana.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
19.07.2017
Viestejä
1 455
Tarkoitatko kenties jotain tämän kaltaista? :kahvi:
Mielestäni pahempaa.

Näin esimerkiksi moderaattorin+kahden käyttäjän vuoroon haukkuvan/käyttävän epäasiallista kieltä neljättä henkilöä kohti. Tätä jatkui toista vuorokautta ja useamman sivun verran.

Eli 3 vs 1 haukutaan ja yksi kolmesta moderaattori.

Tämä käyttäjä koko keskustelun käytti asiallista kieltä, perusteli niin vastauksensa kuin spekulaationsa sekä linkkasi lähteensä ja mihin kohtaan niissä viittasi.

Kysyin syytä haukkumiseen ja kielenkäyttöön YV niin vastaus oli "Tämä urpo tiedä mistä hän puhuu".
Vittu miten hieno syy MODERAATTORILLA haukkua käyttäjää ketjussa ja porukassa nauraa hänelle.

Moderaattorin viestejä sitten poisteltiin ja muokattiin 48h jälkeen ja luonnollisesti tämä yksinäinen asiallisesti kantansa perustellut KÄYTTÄJÄ sai varoituksen/huomautuksen trollaamisesta.
Ketjuun todettiin että jos aiheesta jatkaa tai nostaa epäoikeudenmukaisuuden uudelleen ketjussa esille niin BÄNNI heilahtaa asap.Taisin saada itsekki huomautuksen kun puutuin asiaan. Mennyt seuranta syistä sekaisin kun nuo random huomautukset ja varoitukset tipahtelee niin summamutikassa ettei niitä voi muistaa.

Tämän tasoista kun moderaattoreiden toiminta on niin ei tee mieli osallistua keskusteluihin.
Ja jälleen kun "ei vittuakaan kiinnosta" on linjaus niin ihmetyttää miksi noissa hommissa edes ovat.
 
Viimeksi muokattu:

svk

Apua, avatarini on sormi!
Liittynyt
14.12.2016
Viestejä
2 825
Kysyin syytä haukkumiseen ja kielenkäyttöön YV niin vastaus oli "Tämä urpo tiedä mistä hän puhuu".
Vittu miten hieno syy MODERAATTORILLA haukkua käyttäjää ketjussa ja porukassa nauraa hänelle.
Nuo viestit kuitenkin pitäisi olla tallessa? Aika karseaa toimintaa, jos paikkaansa pitää :btooth:
 
Liittynyt
06.01.2017
Viestejä
1 354
Mustalainen on normaali sana. Erään laulun sanoissa lauletaan "mustalaisnainen" toisessa "halutaan olla neekereitä".
Näitä ihan radiossa soitetaan ja on soitettu.

Itselle synonyymejä romani ja mustalainen. Vai onko niin että tosi romanit elää aina kiertolaiselämää ja romanit saa asua paikallaankin tai toisinpäin?

Nämä 2020 ajan ihme triggered keskenkasvuiset pystyy tavalliset sanat kokemaan luokkaavina ja siitä pitää sitten nostaa älämölöä.

Hauska juttu omasta elämästä:

Olen itse valkoihoinen. Tunsin tällaisen tummaihoisen ulkolaisvahvistuksen aka mustan miehen. Kunnon Afrikan synkkämusta niin että pimeällä löydät pelkästään silmien ja hampaiden loisteen perusteella.
Puhuttiin aina englantia kun törmättiin ja hän kutsui minua "(etunimeni) boyy" ja minä häntä "My man" tai "My niga".
Olen häntä pari vuotta vanhempi eikä boyy nimistys itseä haitannut mitenkään kuten hänkin vain nauroi minun tervehdykselle :)

Anyways, ihme moderointia joku mustalais sanaan puuttuminen, tosin kuten edellisestä viestistäni näkee se ei yllätä yhtään. Taitaa enemmän lukia/raportoija sekä moderaattori olla rasisti mitä tuo sana.
Puhun näillä ”rasistisilla” termeillä oikeassa elämässä joidenkin ihmisten kanssa, mutta en internetissä. Nykyään nuo sanat mielletään niin ”rasistisina” että en yhtään ihmettelisi, vaikka joku väestö kokisi asian rasistisena.
 
Liittynyt
19.07.2017
Viestejä
1 455
Nuo viestit kuitenkin pitäisi olla tallessa? Aika karseaa toimintaa, jos paikkaansa pitää :btooth:
En voi säästää jokaista YV keskustelua omaan listaani kun minulla olisi reilusti toistakymmentä pelkästään modejen kanssa käytyä VARSINKIN sen jälkeen kun aiheesta puhimisesta uhataan bännillä. Kenelle niitä näyttäisin kun kirjoittaja on moderaattori?
Kavereille näytin, parilla tilit aikanaan tehty myös tänne, kun varmistin ettei itselle ymmärrys tai lukihäiriö iskenyt. Tilien omistajat totesit että hyvä kun eivät tätä paikkaa käytä ja muut ihmettelivät järkyttyneenä moderaattoreiden asenteita ja toimintatapaa.

Mutta en jaksa enempää tästä foorumin mädästä asenteesta jauhaa. Siirryn taas seuraamaan pelkkää myynti palstaa ja buildi ketjuja joissa vain näytetään ja ehdotetaan projekteihin liittyen.
Tulee aina paska fiilis kun näiden modejen touhua joutuu seuraamaan.

Samaan aikaan sarja pikavippaajat saa rauhassa toimia ilman puuttumista - jätä kauppapalaute on niissä ohjeitus. He eivät saa kusettamisesta edes huomautuksia.

Minulla on esim negatiivinen palaute myyjältä joka otti rahat kolmelta henkilöltä, samasta tuotteesta, kukaan ei saanut tuotetta. Minä sain rahat takaisin parin viikon päästä ja negatiivisen palautteen. Palautetta ei moderaattorit suostuneet minulta poistamaan. Sellainen meininki.

Kaikki sanomani pystyy, näin halutessaan, sivuston ylläpito tarkistamaan.
 
Viimeksi muokattu:

Taneli-

☤ Virallinen ⚔ testaaja ☣
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 074
Jos ei ole esittää linkkiä / kertoo vain "näin on joskus tapahtunut" näkisin tässä ongelman.
Itse olen saanut joskus varoituksia ja Muron aikana banniakin, se nyt on elämää ja kuka käskee Räpeltämään...

Kuitenkin kunnioitan Sampsa Kurrin elämäntyötä, olen lahjoittanut rahaa tämän sivuston toimintaan enkä ihan hevillä usko että "ilman mitään syytä" hän ns. työajan ulkopuolella kävisi tällä foorumilla vain "trollailemassa" ja vastailemassa YV viesteihin "joo", sitten seuraavana päivänä bannimassa käyttäjää samalla naureskellen että pila olisi onnistunut.

Jos kyseessä ei ollut Sampsa niin eikö olisi järkevää ottaa sitten häneen yhteyttä ja kysyä asiasta?

Mikäli kyseessä oli taas jokin R&T ketju luokkaa "laita nimesi tähän jos haluat joulun ylitse bannit" ja sitten tullaan valitamaan kun "yllättäen" sai bannit ihan ketjuun kirjoittamalla "sivistyneesti ja ilman syytä" voi katsoa peiliin.

Itse ainakin arvostan sitä että täällä myös moderaattorit esiintyvät omilla nimillään / nickeillään eivätkä pyri nousemaan norsunluutorniin vaan ovat käytännössä päivittäin useasti myös viikonloppuisin paikalla auttamassa ja osallistumassa keskusteluihin (epäilen että esim. Facebookin moderaattoreista harva on siellä ns. vapaalla ja auttelee "kun palkka ei juokse" muita, en tiedä mutta epäilen myös että kyseisen paikan perustaja harvemmin itse siellä keskusteluihin osallistuu.. ..noin hieman isommasta maailmasta esimerkkiä ottaen. Ja kyllä, minusta suomen mittasuhteissa tämä on suurin IT-puolen keskustelufoorumi ja sivusto joten toiseen "suurimpaan" voi hyvinkin verrata...)
 
Lueppa nyt uudelleen kun näitä on modeille jaettu ja asioista linkattu, kirjoitettu palaute osioon jne ja vastaus on : jos jatkat tämän käsittelyä saat bannit.

Luuletko että päätin huvikseen käyttää luurilla tämän näpyttelyyn toistatuntia jos se ei pitäisi paikkaansa?

En puhu foorumin yleisestä sisällöstä vaan Moderaattoreiden(ei kaikkien) epäasiallisesta moderoinnista.
Sampsan ei kannattaisi moderoida lainkaan jos ei tee sitä reilusti ja hyvin. Hän ei ollut läheskään kaikissa esimerkeissä osallisena.
Minulta ei saa tippaakaan arvostusta huonosti ja epäoikeudenmukaisesti hoidetuista asioista.

Edit. Akku loppui kesken.
Piti vielä sanoa että respectit annoin Sampsalle kyllä kun suoraan minulle sanonut ettei häntä minun mielipide kiinnosta pätkääkään. Tykkään suorasta puheesta.

Mutta täällä seuraan myyntifoorumia ja satunnaisesti kommentteja kokemuksista liittyen atk tavaraan. Keskusteluun osallistumista koitan välttää viimeiseen asti, mutta toisinaan hairahdun kun välitän liikaa :)
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
157
Mistähän sitä tällä kertaa alottaisi :hmm:
Minulta ainakin saat täyden tuen tuohon Apukuskin Nvidia vs amd väittelyketjun tapaukseen.

Jättää tahallaan lainauksen lyhyeksi, kun sivulauseessa selitän miksi asia on näin. Aloittaa vittuilun kirjoittajaa kohtaan monella viestillä: ymmärrätkö, ymmärrätkö, ymmärrätkö jne... ja olenko täysijärkinen, alkoholisti, aineissa vai ulkomaalainen, kuka ei suomea osaa yhtään jne...

Jatkoi itseasiassa vielä yksityisviesteillä eilen, joihin en vastannut mitään, paskon kuulemma ketjun täysin, jos en ole hiljaa ja myöhemmin sitten pahoitteli hieman käytöstään, että oli nälkä jne... kiukku päällä.

Lainauksen jättää lyhyeksi, jos koko lauseessa on sivulause, missä selitetään miksi asia on näin, oli siis selkeä perustelu sivulauseessa mielipiteeseeni ko. asiassa.

ps. seuraavaksi varmaan alkaa taas se yv, missä haukkuu minut vielä toiseen kertaan.
 
Viimeksi muokattu:

Kautium

IOdootti
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
7 522
Anyways, ihme moderointia joku mustalais sanaan puuttuminen, tosin kuten edellisestä viestistäni näkee se ei yllätä yhtään. Taitaa enemmän lukia/raportoija sekä moderaattori olla rasisti mitä tuo sana.
Älä viitsi vääristellä tätäkin. Ei siihen kukaan mode ole puuttunut. Se viesti poistettiin offtopicina, ei mustalais-termin käyttämisen vuoksi.

Ja mm. tuon näyttisketjun varoituksen sait ihan aiheesta. Katso vaan nöyrästi peiliin, siellä se vika seisoo.
 
Liittynyt
19.07.2017
Viestejä
1 455
Älä viitsi vääristellä tätäkin. Ei siihen kukaan mode ole puuttunut. Se viesti poistettiin offtopicina, ei mustalais-termin käyttämisen vuoksi.

Ja mm. tuon näyttisketjun varoituksen sait ihan aiheesta. Katso vaan nöyrästi peiliin, siellä se vika seisoo.
Mitä ihmettä selität?
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
157
Ihan sitä mitä siinä sanottiin. Lue uudestaan niin monta kertaa että aukeaa.

Tuossahan se sinun varoitusviestisi on, jos joku haluaa vilkaista -->
Virallinen: NVIDIA vs AMD keskustelu- ja väittelyketju

Viestissä on montakin vikaa offtopicista ja henkilökohtaisuuksista lähtien.
Ja tässä se eilinen tapaus Virallinen: NVIDIA vs AMD keskustelu- ja väittelyketju , mistä sai ekan varoituksen, kun lähti tuolle linjalle, jo eilen tosiaan.

Tänään halusi vielä jatkaa näköjään samalla tutulla tyylillä.
 
Liittynyt
19.07.2017
Viestejä
1 455
Minulta ainakin saat täyden tuen tuohon Apukuskin Nvidia vs amd väittelyketjun tapaukseen.

Jättää tahallaan lainauksen lyhyeksi, kun sivulauseessa selitän miksi asia on näin. Aloittaa vittuilun kirjoittajaa kohtaan monella viestillä: ymmärrätkö, ymmärrätkö, ymmärrätkö jne... ja olenko täysijärkinen, alkoholisti, aineissa vai ulkomaalainen, kuka ei suomea osaa yhtään jne...

Jatkoi itseasiassa vielä yksityisviesteillä eilen, joihin en vastannut mitään, paskon kuulemma ketjun täysin, jos en ole hiljaa ja myöhemmin sitten pahoitteli hieman käytöstään, että oli nälkä jne... kiukku päällä.

Lainauksen jättää lyhyeksi, jos koko lauseessa on sivulause, missä selitetään miksi asia on näin, oli siis selkeä perustelu sivulauseessa mielipiteeseeni ko. asiassa.

ps. seuraavaksi varmaan alkaa taas se yv, missä haukkuu minut vielä toiseen kertaan.
Sanoin ettei jaksaisi kiinnostaa jos en olisi ollut nälkäinen ja väsynyt.

Sulle oli pakko paloitella kun et kertaakaan ymmärtänyt vaan väänsit ja vääristit.

Tämä tosin offtopic tässä ketjussa, joten raportoin sinun viestin ja se kuuluisi poistaa ja sinua huomauttaa. Varsinkin kun taas valehtelit/vääristit mitä sanoit&sanoin.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
19.07.2017
Viestejä
1 455
Ihan sitä mitä siinä sanottiin. Lue uudestaan niin monta kertaa että aukeaa.

Tuossahan se sinun varoitusviestisi on, jos joku haluaa vilkaista -->
Virallinen: NVIDIA vs AMD keskustelu- ja väittelyketju

Viestissä on montakin vikaa offtopicista ja henkilökohtaisuuksista lähtien.
Mitä ihmettä selität tuosta mustalais jutusta tarkoitin, kun mitään viesteistä ei sinulle ole suunnattu enkä sinun viestiä ollut kommentoinut?

Ja mitä minun saamat varoitukset sinulle kuuluu?

Täysin offtopic tulet tänne riehumaan.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
19.07.2017
Viestejä
1 455
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
19.07.2017
Viestejä
1 455

Kautium

IOdootti
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
7 522
Mitä ihmettä selität tuosta mustalais jutusta tarkoitin.
Niin, kun sinä ihmettelit, että miksi siihen ovat modet puuttuneet, niin minä oikaisin että eiväthän he olekaan.

Ja mitä tulet tänne puhumaan minulle.
Sinä itsehän tänne keskustelun avasit ja jos et ole huomannut, niin tämä on keskustelufoorumi.

Ja tyyli johtuu ihan sinusta ja sinun mauttomasta möyhäämisestä.
Pata kattilaa soimaa, vai miten se vanha sanonta menikään.
 
Liittynyt
19.07.2017
Viestejä
1 455
Niin, kun sinä ihmettelit, että miksi siihen ovat modet puuttuneet, niin minä oikaisin että eiväthän he olekaan.

Sinä itsehän tänne keskustelun avasit ja jos et ole huomannut, niin tämä on keskustelufoorumi.

Pata kattilaa soimaa, vai miten se vanha sanonta menikään.
Saako mustalaisia sanoa mustalaiseksi, vai pitääkö sanoa romani?

Jos vaikka @Juha Kokkonen voisi jossakin välissä laittaa minulle sen poistetun viestin vaikka privana, niin muutan siitä mustalaistermit romaneiksi ja postaan sen itse tuonne toiseen ketjuun.
Tässä ketjussa oli täysin epäselvää poistettiinko viestisi sanasta vai aiheesta johtuen. Itsekkään et tiennyt kuten toisesta lainauksesta näkee. Ihmettelin jos sanasta johtuen ja tämä toinen tyyppi oli mieltä että sitä ei saisi käyttää. Ihme juttuun puutut ja alat riehua. Aivotonta toimintaa.

Avasin tänne keskutelun kejun topikkiin liittyen - sinä tulit huutelemaan minulle ilman mitään syytä.

Niin pata kattilaa soimaa. Sopii sinuun täydellisesti tässä tapauksessa.

Hienosti trollit veditte minutkin offtopickiin.
 
Viimeksi muokattu:
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjuja
80 973
Viestejä
1 649 479
Jäsenet
36 307
Uusin jäsen
zups

Hinta.fi

Ylös Bottom