Juoksu

  • Keskustelun aloittaja Anonyymi
  • Aloitettu
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
1 902
Aloitin nyt "juoksemisen" monen vuoden läskeilyn jälkeen. Tuntuu kyllä ihan hyvältä, mutta syke nousee aika välittömästi päälle 170. Tämä siis ihan hiljaisella hölkkävauhdilla. Syke kyllä tippuu aika nopeasti 130 saakka, kun vaihdan reippaaseen kävelyyn.
Kai tuo syke tuosta vähän alkaa laskea, kun rauhassa jatkaa harrastamista.
Omalla kohdalla on samaa vikaa, että on tullut läskeiltyä todella monta vuotta. Omaan kyllä urheilullisen taustan ja jo ihan pienestä pitäen johonkin 21-22 vuotiaaksi olin vielä hyvässä kunnossa. Viimeiset kymmenen vuotta on mennyt enemmän tai vähemmän läskiksi.

Syke hakkasi varsinkin alussa pyöräillessä sekä hölkätessä korkealle. Hitaasti mennen silti 170-180 jonkun 10-20 min päästä ja hidastaessa kävelyyn tippui 120-130. Pääsen nopeasti kävellen pienemmällä sykkeellä kuin samaa vauhtia hölkäten. Nykyään pääsee jo nopeampaa samoilla syketasoilla, mutta kaukana ollaan vielä.

Loppujen lopuksi sitä peruskuntoa pitää alkaa rakentamaan ja se on pitkä rupeama kun vauhdit on matalia. Kyllä se nopeus kasvaa kunnon mukana.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
7 010

Uudet kengät piti ostaa heti kärkeen. Ajattelin että vanhoilla menee vielä, mutta ne oli ilmeisesti jotenkin kovettuneet.
Sellainen positiivinen puoli on, että jaloissa ei tunnu ollenkaan pahalta. Parilla kaverilla on ollut polvien kannsa vaikeeta, kun on alkanut uudestaan lenkkeilemään.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 276
No nyt tuli riipaistua oma ennätys 10.01km/h 6,3km kumpuilevalla pururadalla. Viimeksi vastaava nopeus oli lyhyemmällä asfalttireitillä, teki tiukkaa ja tuli lievä hedari. Nyt toki vedin mielestäni aika kovaa, kun puuskutin lievästi koko matkan, mutta en pakottanut jalkoja menemään lujempaa kuin vain alamäissä. Pulssi keskimäärin 168 ja maksimit 185. Hassua, että ei tuntunut pahalta. Varmaan noin kovalla pulssilla ei kannata edes ajatella pidempiä matkoja.
Aina ollut pulssi kova ja olen aina niin suorituskeskeinen, että löysäily ei ole vaihtoehto.

Tästä tulee sitten nopeuskunto hiipumaan luonnollisesti säiden takia.

Jalkojeni kanssa ei ole mitään ongelmaa. Ehkä viikon juoksutauko on passeli palautumiseen.
En harrasta oikeaoppisia lämmittelyjä vieläkään, mutta jos jompi kumpi jalka on jotenkin jumissa tai vähissä "öljyissä" juoksun aikana niin rasitan toista jalkaa enemmän.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
09.11.2016
Viestejä
71
Lauantaina tuli reippailtua Nuuksion Trail Maraton 42km ~5h 50min. Keskivauhti sisältäen huollot oli noin 8.30min/km. Tavoite oli vetää alle kasin kilometrejä mutta ei nyt ihan siihen päästy. Nousumetrejäkin kertyi mukavasti noin 900m. Itselle tämä oli eka kerta tässä tapahtumassa ja ylipäätään Nuuksion metsissä. Ei voi kuin kehua maisemia sen mitä niitä nyt ehti katsella. Kaloreita retkellä paloi noin 4500 eli ei tarvi taas viikkoon ujostella syömisen kanssa :)
 
Mielikuva, että tuolla juostaan poluilla niin oliko oksia, juuria ja ties mitä koppastuttamassa matkaa? Ei kuitenkaan tullut kaaduttua?
 
Liittynyt
09.11.2016
Viestejä
71
Mielikuva, että tuolla juostaan poluilla niin oliko oksia, juuria ja ties mitä koppastuttamassa matkaa? Ei kuitenkaan tullut kaaduttua?
Kaikkea mahdollista mitä metsästä muutenkin löytyy oli matkan varrella. Tällä kertaa pysyin pystyssä koko matkan mutta onhan sitä tullut muutamia kertoja pannutettua ilman sen suurempia vaurioita onneksi.

Oheiselta videolta (ei oma vaikka videossa vilahdankin ;) saa pienen käsityksen millaista meininkiä tuo on:

Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
1 428
Kertokaapa mitä helvettiä pitäis tehdä ku jalat ei kestä tuota juoksemista. Oon nyt tänä vuonna n. 4-5kk juossut aktiivisesti vähintään 2 kertaa viikossa ja kunto on selvästi parantunut mutta jalat alkaa olla taas siinä kunnossa että pakko lopettaa taas. Nostin juoksumääriä 3 kertaan viikkoon n. kk sitten ja se tuntuisi olevan viimeinen niitti. Joka kerta tuntuu pahemmalta ja pahemmalta jaloissa. Ostin uudet kengätkin ihan vasta. Ei kai 3 kertaa viikossa voi olla liikaa normaali ihmiselle? Tämä toistuu melkeenpä joka vuosi, eli silloin kun juokseminen alkaa olemaan kunnon puolesta mukavaa, jalat sanoo hei hei nähdään ensi vuonna.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
333
Barefuuteista kun oli puhe. Nyt taitaa olla kuudes vuosi varvaskengillä ja ohutpohja (zero drop, 2-4mm sole) kengillä mitä on tullut mentyä. Oikeastaan nyt vasta on ensimmäinen vuosi ollut, että tuntuu aidosti kävelyn menevän tekniikan osalta oikein. Jalkapohja, nilkka ja pohkeet joustavat yhdessä eikä kovaa iskua pääse tulemaan.

Yhtenä alkuvuosista taittui päkijä rinteessä frisbeegolfatessa ja vaivasi koko kesän. Liekö joku mikromurtuma tullut. Toisena vuotena molempien jalkojen jalkapöydät kipuilivat. Nyt ei ole useaan vuoteen ollut mitään vaivoja ja olen yleisesti kävellyt keväästä syksyyn 95% näillä.

Juoksuun olen käyttänyt nyt tänä ja viime vuonna vaimennettuja kenkiä, koska pelkäsin ylipainon tekevän juoksusta enemmän vammautumisaltista.
Seuraava askel onkin sitten barefoottien jättäminen pois kokonaan ja mennä avojaloin. Itse kokeilin 5 vuotta sitten yhdellä lenkillä ilman vibrameita ja tunne vei mennessään. Aina kelien salliessa paljasjaloin ja vesisateella/kylmällä vibrameilla. Nimim. 8 puolikasta menty varpaisillaan.
 
Toi ois hienoo, mutta omalla kohdalla vaan jaloissa ihottumaa, mikä vetää herkästi bakteeritulehduksen.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
7 010
Oikein hävettää miten paskaan kuntoon on itsensä mennyt päästämään :dead:.
Kävin sykemittarin kanssa hölkkäämässä noin puoli tuntia. Välillä joutui kävelemään, kun syke oli päälle 180bpm. Keskisykkeeksikin tuli 163bpm. Juostessa vauhti oli noin 6min/km.
No kai tämä tästä lähtee paranemaan, kun vaan jaksaa käydä lenkillä muutaman kerran viikossa. Lenkin jälkeen kuitenkin on se hyvä fiilis että tuli lähdettyä.

Onko muuten foorumilaisilla jotain suosituksia juoksuhousuiksi, kun tässä ilmat varmasti kohta viilenee? Vielä tarkenee hyvin shortseilla.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
368
Kertokaapa mitä helvettiä pitäis tehdä ku jalat ei kestä tuota juoksemista. Oon nyt tänä vuonna n. 4-5kk juossut aktiivisesti vähintään 2 kertaa viikossa ja kunto on selvästi parantunut mutta jalat alkaa olla taas siinä kunnossa että pakko lopettaa taas. Nostin juoksumääriä 3 kertaan viikkoon n. kk sitten ja se tuntuisi olevan viimeinen niitti. Joka kerta tuntuu pahemmalta ja pahemmalta jaloissa. Ostin uudet kengätkin ihan vasta. Ei kai 3 kertaa viikossa voi olla liikaa normaali ihmiselle? Tämä toistuu melkeenpä joka vuosi, eli silloin kun juokseminen alkaa olemaan kunnon puolesta mukavaa, jalat sanoo hei hei nähdään ensi vuonna.
Voisiko askelluksessa olla korjattavaa? Kenties vääränlainen juoksutekniikka, joka sitten kuormittaa väärällä tavalla? Kengän malli vaikuttaa, ja alusta millä juokset.

Voisi saada vastauksia, jos joku asiantuntija analysoisi tuota juoksuasi, mutta Youtubesta löytyy paljon videoita oikeanlaisesta juoksutekniikasta. Sieltä voi yrittää hakea joitain vinkkejä.
 
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
1 428
Onhan ne kengät varmasti askellukseesi sopivat?

Itse muutamia vuosia sitten ostin erehdyksessä pronaatiotuetut kengät vaikka mulla on neutraali askel, ja sain jalat todella kipeiksi niillä.
Kengät kyllä katsottiin myyjän kanssa oikeanlaiseksi ts. testattiin askel. Pidän nyt viikon tauon ja lepuutan kinttuja.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 276
Kaikkea mahdollista mitä metsästä muutenkin löytyy oli matkan varrella. Tällä kertaa pysyin pystyssä koko matkan mutta onhan sitä tullut muutamia kertoja pannutettua ilman sen suurempia vaurioita onneksi.

Oheiselta videolta (ei oma vaikka videossa vilahdankin ;) saa pienen käsityksen millaista meininkiä tuo on:

Ei näyttänyt houkuttelevalta tuo reitti tai osittain ihan ok olisi. Kiveä ja juurta. Todella kapeaa ja ties mitä ötökkää tarttuu tuossa tiheässä rikkaruohovyöhykkeellä. Märkää mutaa..tuollaisia kottikärrypolkuja löytyy vaikka mistä. Bafefooteille ei tod hyvä reitti.:dead:
Eihän tuolla pystyisi edes tosissaan juoksemaan, kun pitäisi kaarrella. Ikinä en juoksisi tuollaisessa paikassa.
Älä nyt vaan sano, että tuossa oli vielä jonkinlainen osallistumismaksu? Sisälsikö mitä?

Premiumia ollut juoksennella tuolla noin 6 kilsan "pururadalla", missä on hyvä hiekkapohja toistaiseksi ja kyllä syksyn sateet tulee raiskaamaan sen reitin, että on sitten kaikkea pientä vesikuoppaa. Koko matkan suunnilleen leveydessä puolikas olympiastadionin juoksuväylän leveydestä.
Olen juossut myös aidolla pururadalla niin ne purut lentelee kengän sisälle eli tosi huono juttu.
 
Taidoista ja kunnosta se vaan on kiinni miten tuolla pärjää. Voittaja meni reitin aikaan 3h 15min että eiköhän sen ihan tosissaankin pysty juoksemaan.

Osallistumismaksu sisälsi:
- Salomonin teknisen juoksupaidan
- Buff -huivin
- 3 huoltopistettä maastossa ja huollon maalissa
- saunan ja allasosaston käytön
- keittolounaan kisan jälkeen
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
52
Kovissa hinnoissahan nämä tapahtumat ovat, mutta muutaman kerran vuodessa on hauska käydä hölköttelemässä isommissa porukoissa, ja tuollaisissa mestoissa, joihin ei muuten tulisi lähdettyä.

- Salomonin teknisen juoksupaidan
En minä ainakaan saanut kuin tuollaisen tusinamainospaidan. Parempia "teknisiä paitoja" saa varustelekasta vitosella ;)

Onko muuten foorumilaisilla jotain suosituksia juoksuhousuiksi.
Vahvasti makuasia :) Olen testaillut kaikenmaailman juoksutrikoita, mutta tavalliset halpisverkkarit tuntuvat mun lyllerrysvauhdeilla parhailta, joten sellaisilla on menty muutama maratonikin.
 
Liittynyt
23.05.2017
Viestejä
1 185
Kengät kyllä katsottiin myyjän kanssa oikeanlaiseksi ts. testattiin askel. Pidän nyt viikon tauon ja lepuutan kinttuja.
Kuinka se askel testattiin?
Mulle ainakin on aina tyrkytetty tukea sisäsyrjään kun se kävellessä siltä näyttää, että tukea tarvitsee.
Mutta juostessa homma meneekin päälaelleen ja jalka tulee maahan kantapään ulkosyrjällä jolloin noi pronaatiotuetut kengät pahentaa asiaa.
Jos myös taipumusta "hyppiä" juostessa niin sekään ei asiaa auta. Eli yrittää korjata siten, että askel rullaisi paremmin eikä pää pompi ylös alas.
Kolmantena alusta millä juokset. Maastossa juokseminen on itselle parempi kun alusta on pehmeämpi ja juoksu ei ole sellaista monotonista suorittamista vaan tarkkaillaan juuria ja maaston muotoa, askelletaan vähän eri lailla kun tarve vaatii ja haetaan tasapainoa.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 276
Nyt alkoi kunto hiipumaan 9,91km/h siis en tarkoita niinkään nopeuden takia(yllättävän hyvä tulos ja sisulla eteenpäin mentiin) vaan kuinka tuskallista on mennä huono kuntoisempana, kun pyöräilyt jäänyt vähemmälle.
Ilmat viilentyneet niin silläkin voi olla vaikutuksia. Muistelisin, että esim. olympialaisissa ei tule ennätyksiä, jos ilmat on kylmät. Kuitenkin viileys on miellyttävää, että ei ole kuuma..hmm. Varmaan sen takia ne afrikkalaiset pärjää hyvin pitkän matkan juoksuissa, kun ovat tottuneet koviin lämpöihin..
 
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
1 902
Tuossa juuri tulin kotia yli 15km lenkiltä, ihme että tämä valas pysyi hengissä. Käännyin äänikirjaa kuunnellessa väärään suuntaan risteyksessä ja matka piteni 5km.

Samalla mietin tuota Monologin juttua sään viilenemisen vaikutuksesta. Itselläni tuntuu, että hieman viileässä 10-15 asteen lämmössä saan omasta kropasta enemmän irti ja pystyin pitämään vauhtia yllä pidempään. Ehkä tuo liittyy myös omaan ylipainoon ja huonoon kuntoon.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
7 010
Tässä kun on pari viikkoa lenkkeillyt, niin syke ainakin laskee jo vähän nopeammin, kun vaihtaa kävelyyn.
Ehkä tuo tuosta alkaa laskemaan muutaman kuukauden päästä, kunhan vaan jaksaa käydä lenkillä.
 
Liittynyt
25.10.2016
Viestejä
839
Barefoot-kengät toimivat hyvin ainakin omalla kohdalla mm. työmatkoja kävellessä sekä töissä sisäkenkinä ja autoillessa, koska ne ovat kevyet ja hengittävät hyvin. Käytän niitä välillä myös juostessa, mutta harvemmin, koska juoksen paljon sorateillä käyttäen etupäässä maastojuoksukenkiä, mutta olen huomannut kuitenkin sen, että oma juoksutyyli on keventynyt ja on alkanut muistuttamaan päkiäjuoksua. Polvioireet ovat kadonneet, eikä akillesjänteetkään oireile millään tavoin. Lihaskipuja tulee oikeastaan vain silloin, kun tulee harrasteltua muita lajeja. Viikossa tulee juostua 4-5 lenkkiä (á 10-12 km) ja kympin lenkkiin vaihtelevassa maastossa kuluu aikaa n. 46-56 minuuttia riippuen kelistä ja olotilasta. Radalla kymppi menee muutamaa minuuttia nopeammin.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 276
10,55km/h..jäätelön syönti ja PLA-höyryjen hengitys kannatti eli uusi oma ennätys :D
Veto oli vahva alusta loppuun ja hengitystä piti usein manuaalisesti säätää sopivaksi tai järkeväksi niin kuin säästöön.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 962
Kyllä ainakin oma kroppa toimii paremmin vähän kylmemmällä mutta ei toki ole niin mukava juosta kuin vaikka suvi-illassa kevyissä vaatteissa. Kesällä kun tuppaa vastaavasti hikoilemaan kuin sika ja nestehukka pukkaa päälle helposti pidemmillä matkoilla.

Eihän tuolla pystyisi edes tosissaan juoksemaan, kun pitäisi kaarrella. Ikinä en juoksisi tuollaisessa paikassa.

Premiumia ollut juoksennella tuolla noin 6 kilsan "pururadalla", missä on hyvä hiekkapohja toistaiseksi ja kyllä syksyn sateet tulee raiskaamaan sen reitin, että on sitten kaikkea pientä vesikuoppaa. Koko matkan suunnilleen leveydessä puolikas olympiastadionin juoksuväylän leveydestä.
Olen juossut myös aidolla pururadalla niin ne purut lentelee kengän sisälle eli tosi huono juttu.
Heh, kyllä ihan millä tahansa reitillä joutuu vähän kaartelemaan kun kelirikko osuu kohdalle, jos ei halua pitää läpimärkiä kanootteja jalassa loppumatkaa. Varmaan pahimmillaan nippa nappa 100m päästy ovelta kun molemmat popot litimärkänä mutta kyllä siihenkin tottuu. Viime vuoden Midnight Run muistaakseni oli pelkkää vesilätäkköä koko matka, syvimmät sellaisia nilkkaan asti upottavia kaatosateella kun kaupungissa ei vesi vaan ehdi mennä mihinkään. Pahinta varmaan jaloille on vetää pelkkää tasaista maastoa, pieni korkeusero silloin tällöin käsittääkseni tekee ihan hyvää mm. nilkkojen motoriikalle, kunhan ei nyrjähdä tai tapahdu muita vahinkoja.

Kengät kyllä katsottiin myyjän kanssa oikeanlaiseksi ts. testattiin askel. Pidän nyt viikon tauon ja lepuutan kinttuja.
Tuokin riippuu ihan siitä mihin alkaa koskemaan. Penikoihin? Polviin? Lenkkien pituus? Jne. Siitä voisi alkaa hakemaan missä vika.
 
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
1 428
Tuokin riippuu ihan siitä mihin alkaa koskemaan. Penikoihin? Polviin? Lenkkien pituus? Jne. Siitä voisi alkaa hakemaan missä vika.
Penikat vaivaa eniten. Kävin sunnuntaina tauon jälkeen, jalat kestivät kyllä mutta tuntui tosi raskaalta noin muuten, 4km ei kovin kovalla temmolla. Vissiin melkeen 2 viikkoakin taukoa saa jo aikaan sen että kunto alkaa laskea. Ehkäpä sitä on juossut liian monta rankkaa lenkkiä putkeen. Kunto kyllä nousee joo mutta raajat ei taida kestää moista rääkkiä. Parhaimmillaan on sen 5-6km vetänyt ~5min/km vauhdilla joka on kyllä omassa mittakaavassa aika kova vauhti. Pyrkinyt välttämään kovia pintoja.
 
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
661

Mulla loppu penikkakivut kun lopetti kantapäillä juoksemisen. Vielä ei ole paljasjalkakenkiä, mutta sellaiset on hankintalistalla. Tällä hetkellä on käytössä Nike Flexit, jotka ei nekään hirveän tuetut ole.
 
Uke

Team Nokia
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 004
Penikat vaivaa eniten. Kävin sunnuntaina tauon jälkeen, jalat kestivät kyllä mutta tuntui tosi raskaalta noin muuten, 4km ei kovin kovalla temmolla. Vissiin melkeen 2 viikkoakin taukoa saa jo aikaan sen että kunto alkaa laskea. Ehkäpä sitä on juossut liian monta rankkaa lenkkiä putkeen. Kunto kyllä nousee joo mutta raajat ei taida kestää moista rääkkiä. Parhaimmillaan on sen 5-6km vetänyt ~5min/km vauhdilla joka on kyllä omassa mittakaavassa aika kova vauhti. Pyrkinyt välttämään kovia pintoja.
Kunto kasvaa itseasiassa parhaiten levossa ja palautuminen on vähintään yhtä tärkeää kuin itse harjoittelu. Tekee myös hyvää jaloille.
Superkompensaatio pähkinänkuoressa | tikis.fi

Tuo penikoiden kipu aika ikävä vaiva kun ei venyttelemällä ainakaan kokonaan voi yrittää ehkäistä vaikean sijainnin vuoksi ja hierojakaan ei halpaa lystiä pidemmän päälle.

Kannattaa ehdottomasti välttää asfaltilla juoksemista jos penikat kipeytyvät herkästi. Pahin yhdistelmä on väsyneet jalat, asfaltti, alamäki ja löntystävä/läpsyvä juoksutyyli. Tuhoaa hyvin nopeasti jalat.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
1 428
Suurin ongelma ton tekniikan kanssa tuntuu olevan se että hitaasti on vaikea juosta järkevällä tekniikalla, menee väkisin löntystämiseksi. Vauhtia kun lisää, juoksu on ikäänkuin luonnollisempaa mutta tällöin tietysti väsyy herkemmin. En käytä sykemittaria mutta varsinkin lenkin alkuvaiheessa sykkeet ovat varmaan liian korkealla, en tiedä, siltä tuntuu. Sitten kun alkukankeudesta pääsee eroon alkaa juoksu kulkea paremmin, aina tuosta alkukankeudesta ei kuitenkaan pääse eroon ja juoksu tuntuu raskaalta koko ajan. Vauhdin säätelyn kanssakin olisi varmasti tekemistä.
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
11 141

Ratkaisu: juoksee sitä hyvää vauhtia sen matkan mitä hyvin jaksaa, ja vaihtaa sitten kävelyyn. Kävelee pari minuuttia, kunnes hengitys tasaantuu ja jaksaa taas paremmin, ja vaihtaa taas juoksuun jne.

Sitten kunnon kasvaessa kävelyosuudet lyhenee ja juoksuosuudet pitenee.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 276
Oli parin viikon tauko juoksemisesta, kun oli kuumetta. Pahimmassa vaiheessa hikoilin sängyn niin pahasti, että se ei seuraavaa yönäkään vielä ollut kuiva(en tuhonnut sänkyä, kun on ns. kusisuoja kissaa varten:tup:), mutta mitä se kuume teki jalkapohjille etenkin kantapohjaan niin jonkinlainen sisäinen verenpurkauma niin oli pelkkä käveliminenkin linkuttamista. En ymmärrä..kuivuinko sitten yöllä liikaa:confused:
Kuitenkin pari päivää sitten oli vielä kipuilua jalkapohjassa ja nyt kävin vetämässä varovaisesti vakioreittini niin ei mitään ongelmaa. Jalat on kait kuin vuosia tauotut katanat ja ne vahvimmat lenkit. Nopea oli palautuminen. Hämmästyin vain suoritteen aikana.
Ei ottanut pahasti egoon tauko, kun niin harvoin juoksen. Kuumeisena ei olisi tullut mieleenkään juosta, kun ihan perusasiatkin oli aivan liian haastavia. Tämä olikin lyhyt, mitä viimeksi vuoden vaihteen jälkeen oli, että peräti kuukauden tauko..
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 276
Vaihdoin barefootit Adidas Duramoihin niin jopas oli raskasta juokseminen ja meni aika saletisti hölkäksikin, kun tuntui siltä että tuli aika ajoin otettua lukua. Teki niin mieli kävellä moneen otteeseen, mutta ei kun periaate. Menisi vaan enemmän aikaa, jos jää nysväämään.
Lievää hiertymääkin pääsi noista Duramoista tulemaan aivan lopussa, mutta ei onneksi mitään vesirakkuloita.
 
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
661
Kai meikäläisenkin kunto on joten kuten nousemassa, kun eilen jaksoin hölkätä perus 8,5 km lenkkini kävelemättä. Loppuvaiheessa oli vähän hankaluuksia pitää syke alle 150:ssä, mutta meni kuitenkin. Vauhti oli kyllä todella hidasta edelleen ja kyllähän tollein liian hitaasti hölkkäämällä tekniikkakin menee pilalle kuten tuossa ylläkin mainittiin.

Olen pari kertaa vetänyt myös intervalleja ja niistä tuntuisi saavan hyvää potkua harjoitteluun. Olen tehnyt sellaista treeniä, jossa on 12 yhden minuutin vetoa ja niiden välissä 1min 15s palautukset.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
7 010
Jumalauta taas pääsi itsensä läskeilemään pari viikkoa. Huomaa miten vaikeaa on lähteä uudestaan, kun on pitänyt taukoa. Tänään on kyllä pakko mennä vaikka kävellen.
 
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
661
Kävin koittamassa 5 km lenkin vähän tavallista kovempaa tahtia. Tuollaisella 6min 30s tahdilla ihan kohtalaisesti jaksoi vetää, mutta lopussa alkoi olemaan jo aika väsynyt ja jalat hapoilla. Spoiler-tägeissä olevista kuvaajista näkee hyvin, että vauhti pysyi aika tasaisena koko lenkin ajan, mutta syke nousi tasaisesti lähes 170 bpm asti. En ole koskaan päässyt 5 kilometriä puoleen tuntiin. Ehkä sekin päivä vielä koittaa, mutta näköjään on vielä jonkin verran jatkettava harjoittelua, että tuohon tulokseen pääsee.

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 276
Nähtävästi se talvikausi sitten alkoi ja oli sellaiset lumisoseet, että juoksiko sitä sitten pesusienet jalassa. Kuitenkin vielä oli nopeus yli ysin. Kaupan päälle oli alkumatkasta sellainen stna kaivinkoneiden ajama liejukerrostuma kilometrin verran, kun taitavat valaistuksia laittaa.:mad:
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
7 010
Talvi kyllä syö motivaation aika nopeesti tästä hommasta. Pitäis ehkä keksiä joku korvaava juttu tähän vuodenaikaan.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 276
Talvi kyllä syö motivaation aika nopeesti tästä hommasta. Pitäis ehkä keksiä joku korvaava juttu tähän vuodenaikaan.
Ei se talvi paha ole, jos lumi on kiinteää ja ei se ole edes liukasta pururadalla. Lumi on jopa parempi asfaltilla, kun joustaa.
Ainakin viime talvena oli tuollaista ihan hyvää väylää pururadalla ennen kuin tuli ladut ja sen jälkeen melko pian suli mäet liukkaiksi. En ihmettele yhtään laturaivoa, kun latu tehtiin helmikuun lopussa ja ehkä kuukausi oli hiihtoaikaa. Tuon jälkeen tuolla tuskin kävi yhtään kukaan telomassa itseään, vaikka olisi nastat.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
23
Ostin pari talvea sitten Salomonin Spikecross nastalliset juoksukengät ja ovat kyllä olleet oiva peli talvijuoksuun. Tullut testattua niitä extreme-oloissakin, jossa jään päälle oli kertynyt vettä eikä ollut mitään ongelmaa pidon kanssa. Askelta ei tarvinut varoa ja kenkien pitoon pystyi luottamaan täysin. Tottakai nastat tuo oman elementtinsä ja jalat voi kipeytyä, jos juoksee kovalla alustalla (=paljaalla asfaltilla) vaikka nastojen pitäisikin olla hiukan joustavat.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
84
Itsellä on kanssa tämmöiset Salomonin Spikecross 3:t. Sopii omaan jalkaan ihan mainiosti, mutta nämä eivät tunnu ihan 5/5 pelittävän peilijäällä. Voi olla että johtuu omasta juoksutyylistä, mutta revittelevät sen verta että sipsutteluksi menee. En ole muita nastakenkiä koetellut, kun pääkaupunkiseudulla näitä ei kovin usein tarvitse muutenkaan käyttää. Kuvittelen että jotkin muun tyyliset nastat kuin näistä löytyvät "pallopäänastat" purisivat paremmin tuohon jäähän (ja nastoja saisi olla tiheämmässä kuin tuo Salomonin 9 kpl / kenkä). Tuollaiseen pakkautuneeseen lumeen sen sijaan toimii vallan riittävästi.

Icebugeja kiinnostaisi jossain määrin kokeilla, mutta olen lueskellut että ne tuppaisivat olemaan turhan jäykät. Tuntuivat kaupassa testatessa myös aika kolholta jalkaan.

Mutta mitä juoksemisen motivaation tulee talven tai kelien suhteen, on näillä pimeillä keleillä oma fiiliksensä lähteä lenkille. Jos sattuu vähän kurjempi keli niin tietää käyneensä. Itsellä motivaattorina kilometritavoite koko vuodelle (tarkoittaa viikottaista kilometritavoitetta), ajatusten nollaus sekä vastapaino staattiselle toimistotyölle.

Ostin pari talvea sitten Salomonin Spikecross nastalliset juoksukengät ja ovat kyllä olleet oiva peli talvijuoksuun. Tullut testattua niitä extreme-oloissakin, jossa jään päälle oli kertynyt vettä eikä ollut mitään ongelmaa pidon kanssa. Askelta ei tarvinut varoa ja kenkien pitoon pystyi luottamaan täysin. Tottakai nastat tuo oman elementtinsä ja jalat voi kipeytyä, jos juoksee kovalla alustalla (=paljaalla asfaltilla) vaikka nastojen pitäisikin olla hiukan joustavat.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
3 173
Speedcrosseilla tullut hölkkäiltyä kesät talvet, tosin ei nyt ihan peilijäällä ole ollut tapana painella menemään. Kävin paikallisessa kattelemassa noita Spikecrosseja ja Icebugeja vastikään ja aika paljon teki mieli ostaa etenkin, kun Spiket ois saanut johonkin 120 € pintaan. Icebugien hinta joku 180 €, mutta onhan ne komean näköiset. :drool: Kyllä se varmaan sen yhden perseelleen lennon ottaa, että tulee nastat pistettyä alle, samoten kun pyöräilyssä.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 276
Tuosta tulikin mieleen etten ole kertaakaan kaatunut juostessa ja ei ole ollut nastoja. Viime juoksussa oli kyllä alamäkiä, että piti miettiä pitoa. Kaikki jää ei vaan ole liukasta ja jos jäässä on roskaa niin siitä saa pitoa.
 
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
1 902
Toissa talvena juoksin normaaleilla juoksukengillä. Nollakelin jälkeen oli tielle muodustunut liukas sileä jää ja jonka päälle oli pakastumisen jälkeen satanut kevyt kerros lunta. Kirjaimellisesti meni homma ripaskaksi ja venähti selkä siinä sivussa. Sit olikin pari viikkoa makuuhommia.

Menin tuon jälkeen samantein hakemaan spikecrossit.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 962
Olin melkein 2 kk jossain ihme keuhkotaudissa ja kävin juoksemassa 5 km, polvi alkoi vihoittelemaan heti. Kävin näyttämässä polvea fyssarille ja sanoi että tuskinpa on mikään rikki, vaan pitäisi koittaa pitää polvi linjassa juostessa ja treenata harjoituksilla kotona. Ei saanut polvessa mitään kipua aikaan vääntelemällä ja kokeilemalla.

Suositteli myös kenkien vaihtoa. Kenkien kanssa onkin aika vähän ollut vaihtelua, ja epäilen tosiaan osasyyn olevan niissä. Oma koko on nyt Adidaksen tennareissa ja Asicsen juoksukengissä 48 ja ei hewletti oikeasti tunnu muuta sopivaa kenkää löytyvän millään. Monessa kengässä tuossa 47-48-49 kohdalla on joku ihme hyppy koossa, ja siinä ei vaan tunnu löytyvät sopivaa. Suositteli Hokan kenkiä mutta ei niistäkään tunnu Suomesta löytyvän kokoja. Kertokaas joku kauppa, jossa olisi pk-seudulla hyvin isolle jalalle valikoimaa heti hyllyssä, viimeksi kun tilasin Zalandolta niin molemmat tilaukset lähti takaisin ja sitten aina odotellaan rahojen palautusta yms. XXL:ssä noita oli vähän enemmän mutta sinnekin jouduin parit kengät palauttamaan kun kotona niitä sitten enemmän testailin eivätkä olleetkaan hyvät..

Aika monessa kaupassa jos käyn katsomassa juoksukenkiä että vapaa-ajan lenkkareita että jooh noita voisi testata ja sitten suurin koko on 46?? :dead:
 
Jos ulkomailta kiinnostaa tilailla, niin Brittiläisessä Sports Directissa on laaja valikoima juoksukenkiä melko edulliseen hintaan. Löytyy myös isoja kokoja.

Postikulut 10€ Suomeen.

Mens Running Shoes at Sports Direct Finland
 
Liittynyt
23.05.2017
Viestejä
1 185
Tuosta tulikin mieleen etten ole kertaakaan kaatunut juostessa ja ei ole ollut nastoja. Viime juoksussa oli kyllä alamäkiä, että piti miettiä pitoa. Kaikki jää ei vaan ole liukasta ja jos jäässä on roskaa niin siitä saa pitoa.
Viime kevät talvi oli kyllä ihan tekemätön ilman nastakenkiä. Tuossa Pirkan uralla tulee juostua ja se oli sen verran jäässä, että käytiin tyttären kanssa siellä luistelemassa. Muutaman kilometrin pääsi luistimilla hienosti. Nastakenkä on myös hyvä märkään metsään jossa on juurakkoa.
 
Liittynyt
23.10.2017
Viestejä
927
huhhuh, tuli pitkän harkinnan jälkeen hankittua viimeinkin ne nastalenkkarit.
Kaupasta läksi tänään mukaan Salomon Spikecross 3 CS:t
Tuli käytyä eka 10km lenkki tyypittämässä ja olipas muuten aivan uskomattoman hyvä juosta! Talvi muuttui kertaheitolla kesäksi.
Vaikka tuolla ei vielä mikään luistinkeli olekkaan niin rapian vuoden vanhat 1500km juostut Asicsen Kayanot alkaa tuntumaan luistimilta heti kun lunta näkyy. (Keväällä sitten uudet kajakit tms.)
Kyllähän noilla Asicsillakin talvella hölkkäilee, mutta sellainen pienenpieni lipsuminen on aina läsnä, Salomoneilla saa 100% energiasta eteenpäin menemiseen.

Viime talvena tuli joitakin kertoja käytyä jäätikkökelillä lenkillä kenkiin kiinnitettävien liukuesteiden kera, kyllähän niilläkin jotenkuten lönkytteli mutta ei se oikein juoksua ollut.
 
Liittynyt
13.01.2017
Viestejä
2 054
Olen joskus 15-vuotiaana suunnistenut aktiivisesti ja sen jälkeen juokseminen loppui. Nyt kun ikää on tuo 32v tammikuussa, olisi hemmetin mukava parantaa tuota juoksukuntoa paremmaksi.

2vuotta sitten aloitin, mutta polvi alkoi reistailemaan ja sieltä löytyi Osgood-Schallterin tauti ja irtonainen luunkappale poistettiin. Nyt on kello sekä sykevyö hankittu ja pari juoksua joustu, jonka seurauksena olen huomannut, että olen aina juossut aivan liian lujaa eikä peruskuntoa ole kehittynyt nimeksikään.

Tässä nyt viimeaikaiset juoksut, mutta vähä apua kyselen, että miltä nämä näyttää? Tiedän, että ainakin pitää lisätä niin että joka viikko pitää mennä sen 3kertaa, mutta mites nuo pituudet. Keskisykettä olen yrittänyt väkisin pitää alle tuon 140bpm ja se vaatii välillä kävelyä.
upload_2017-11-16_8-31-36.png
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
368
Hyvältähän toi näyttää. Säännöllisesti pyrkii käymään lenkillä, vähitellen pyrkii kasvattamaan juostun matkan pituutta ja viikkokertojen määrää. Peruskunto kasvaa siinä pikkuhiljaa, ja touhu muuttuu entistä mielekkäämmäksi.
 
Liittynyt
23.10.2017
Viestejä
927
Toisaalta taas pelkkä 140 sykkeillä tai alle junnaaminenkaan ei ole pidemmän päälle hyväksi, välillä kannattaa vähän kovempaakin lenkkiä tehdä mikäli paikat vaan kestää ettei särje mitään.
Itse noudatin tuossa vajaa vuosi sitten kokeeksi Polar Flow:n automatiikan tekemää harjoitusohjelmaa noin vuoden, jossa melkein jokainen lenkki oli 140 tai alle sykkeillä, ja tosi harvakseltaan lyhyttä intervallia. Huomasin että juoksusta katosi kimmoisuus pikkuhiljaa kokonaan ja alkoi tuntumaan sellaiselta raskaalta löntystämiseltä eikä oikein inspannut enää koko juoksu.
Sitten kyllästyin ja nakkasin Polarin harjoitusohjelman lepikkoon ja aloin juoksemaan oman tuntemuksen mukaan.
Nyt mennään noin 3x viikkoon ~10km lenkkiä 150-160 sykkeillä (no joo vähän korkeahkot) ja 1-2x viikkoon 5km kovaa lenkkiä/vauhtileikittelyä jossa sykkeet vaihtelee 150-190 välillä.
Tullut juoksuun kimmoisuus takaisin ja muutenkin tuntuu paljon kivemmalta. Kerran viikossa tai kahdessa sitten pidempi ~20km lenkki että pysyy tuntumaa pidempään lenkkiin, korvaa yhden 10km peruslenkin.

Toki jokainen on yksilö eikä ole sellaista one-size-fits-all harjoitusohjelmaa joten tämä meikäläisen harjoitusohjelma ei sovi kaikille.
Itse treenaan harrastusmielessä maratonjuoksuja varten ja vielä ei ole 4h tavoiteaika alittunut, 4:13 tähän mennessä paras mutta eiköhän se tästä.
Pääasia että tulee liikuttua toimistossa istumisen vastapainoksi.
 
Liittynyt
01.12.2016
Viestejä
39
Juoksukenkiä haikailevien kannattaa myös vilkaista sportamoren valikoimaa. Itse olen suosinut juoksukengissä Niken Pegasuksia ja 33 mallit löytyivät syksyllä -50% hintaan :)
 
Toggle Sidebar

Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjut
241 624
Viestejä
4 218 098
Jäsenet
71 084
Uusin jäsen
Suvika

Hinta.fi

Ylös Bottom