• TechBBS:n politiikka- ja yhteiskunta-alue (LUE ENSIN!)

    Politiikka- ja yhteiskunta-alue on TechBBS-keskustelufoorumilla ala-osio, joka on tarkoitettu poliittisten ja yhteiskunnallisten aiheiden sekä niiden ilmiöiden ja haasteiden käsittelyyn.

    Ohjeistus, säännöt ja rangaistukset koskevat vain tätä aluetta, muilla alueilla on käytössä TechBBS-foorumin tavalliset säännöt.

    Ylläpito valvoo, ohjeistaa ja moderoi keskustelua, mutta ensisijaisesti alueen keskustelijoiden pitäisi pyrkiä aktiivisesti ylläpitämään asiallista keskustelua ja myös selvittämään mahdollisesti syntyviä erimielisyyksiä ilman ylläpidon puuttumista keskusteluun.

Joe Biden: Yhdysvaltain presidentti nro. 46

Kampanjointi maksaa. Siksi harvemmin rivijäseniä.

Eli rikkaiden demokratiaa :)

Miten hyvin republikaanien johdon ohjeistukset laittoi trumpille vastaan? Aivan. Eli johto saattaa ohjeistaa, mutta se ei paljoa paina. Jäsenet valitsevat riippumatta, siitä mitä johto ajattelee tai ohjeistaa. Johdon ohjeistuksella voi joissain tilanteissa olla jopa päinvastainen reaktio.

Eli fiksuinta demokraateille olisi liittyä republikaaniseen puolueeseen ja äänestää huonoin mahdollinen ehdokas presidentinvaaleihin?
 
Eli rikkaiden demokratiaa :)
Iso maa, niin pitää tehdä itsensä tunnetuksi todella monelle, jotta pärjää. Onko ideoita, joilla kampanjointi saadaan halvemmaksi? Ennenkuin ehdotat että valtio tukisi kampanjointia, niin asenne on tuolla todella monella, että ei valtiota pidä tähän sotkea, maksakoon itse kampanjansa, ei ole veronmaksajan tehtävä rahoittaa poliitikoiden vaalikampanjaa, jokainen yksilö on vapaa tukemaan haluamaansa ehdokasta rahalla ja/tai vapaa-ajallaan ihan niin paljon kuin haluaa.

Eli fiksuinta demokraateille olisi liittyä republikaaniseen puolueeseen ja äänestää huonoin mahdollinen ehdokas presidentinvaaleihin?
Heillä on oikeus tehdä tämä. Tosin tuolla tietääkseni voi olla vain yhden puolueen jäsen. Ja niitä demokraatteja pitäisi olla todella paljon ja jokaisessa osavaltiossa, sillä vaalit käydään osavaltiokohtaisesti, samalla kun menettää mahdollisuuden vaikuttaa demokraattien ehdokkaaseen.
 
Eli rikkaiden demokratiaa :)

Eli fiksuinta demokraateille olisi liittyä republikaaniseen puolueeseen ja äänestää huonoin mahdollinen ehdokas presidentinvaaleihin?
senhän ne tais jopa tehdä kun Trump valittiin, DNC jopa ajoi Trumpista Hillaryn vastusta, mutta sama menee toiseen suuntaan,useampi rebu beeffas Bideniä Trumpin haastajaksi (taka-ajatuksena oli ettei seniili rasistinen valkokauluspyrkyri voi saada demokraatteja taakseen)
 
CNN:n varovainen otsikko: Bidenin koira Major sekaantunut toiseen puremistapaukseen.
Millähän tavalla sekaantunut? Yllyttänyt, pidellyt uhria kiinni vai itse purrut? :)

Voi kamalaa. Tämä varmaan tarkoittaa sitä, että Biden on huonoin presidentti ikinä.
Mutta ajattele sitä otsikkoa: Koira sekaantunut puremisvälikohtaukseen! :rofl2:
CNN on niin Bidenin suosija ettei voi edes suoraan kirjoittaa "Biden's dog bites another White House employee." kun se kuulostaa niin huonolta.
 
Bidenin niin sanottu "pressikonferenssi" kertoi jo kaiken missä tilassa jenkit on.
Täysin skriptattua vanhuudenhölmön esittelyä.

Kukahan tuolla oikeasti on vallan kahvassa kulissien takana, eihän tuo dementikko vanhuudenhöperö semikuollut puppetti ole edes neutraalein silmin katseottuna millään määrin täysillä enää mukana menossa.

Sääliksi käy Bidenia, tuossa vaiheessa pitäisi olla jo kiikkustuolissa nauttimassa viimeisistä päivistä eikä kantamassa ydinsalkkua.Tosin ei kai kukaan tuolle oikeasti laukaisuavaimia/salkkua edes antaisi...katse kuin zombilla ja näkyy miten äijä itsekin kärsii.

Kukaan vakavissaan edes kuvittele että Joe-poika kauaa tuolla keikkuu? Juoni on jo kirjoitettu harrisille joka repii koko valtakunnan lopullisesti kahtia.

Ja loppu maailma saa kärsiä kun voimaantuneet wokistit ja cancelöinnin suurvisiirit pääsevät leikkimään vanhaa kunnon natsisaksaa nykyaikaan muutettuna.Jenkit on tuleva kiina kakkonen missä huoletta tullaan neutraloimaan toisen osapuolen olemassaolo.
 
Välillä epäilyttää että jotkut viestit tästäkin aiheesta on tehty jollain puppugeneraattorilla. Valitaan rastittamalla ruutuun muutama "woke" ja muu oikeistohörhösana ja painetaan nappia niin botti koittaa tehdä sanoista etäisesti ihmisen kirjoittamaan tekstiä muistuttavan lauseen.

muoks: tosin en uskoisikaan että tasaisen tylsän presidentin kohdalla kukaan jaksaisi varsinaisesti itse panostaa noihin höpinöihin.
 
Vaikuttaa siltä, että tekstit on sinnepäin käännetty patriots.winistä, ihan samaa settiä.
 
Mutta ajattele sitä otsikkoa: Koira sekaantunut puremisvälikohtaukseen! :rofl2:
CNN on niin Bidenin suosija ettei voi edes suoraan kirjoittaa "Biden's dog bites another White House employee." kun se kuulostaa niin huonolta.
Ei tainnut olla valkoisen talon työntekijä kun joidenkin mediatietojen mukaan saattoi olla National Park Servicen työntekijä jota oli jonkin asteisesti puraissut. Ehkä tässäkin on kyse siitä että lähteet muotoilivat sen noin ja alkuperäinen info ei ollut kovin täsmällistä, tiedä sitten. En nyt oikein jaksa uskoa että CNN:lle oikeasti on hirveä kynnys sanoa koiran purreen kun tämä on sellaista vaaleanruskean puvun luokkaa Bidenia lokaavana kohuna.
 
Mutta ajattele sitä otsikkoa: Koira sekaantunut puremisvälikohtaukseen! :rofl2:
CNN on niin Bidenin suosija ettei voi edes suoraan kirjoittaa "Biden's dog bites another White House employee." kun se kuulostaa niin huonolta.
Eikös tuollaisia epäsuoria ilmaisuja käytetä amerikkalaisessa mediassa aika paljon? Jos haluat kääk-klikki-otsikon rabiesta epäillysti sairastava peto oli tappaa hyvän kristityn niin eiköhän se löydy NYP:ista tai Washington Examinerista
 
Kukaan vakavissaan edes kuvittele että Joe-poika kauaa tuolla keikkuu? Juoni on jo kirjoitettu harrisille joka repii koko valtakunnan lopullisesti kahtia.

Eikös trumpistien pitäisi olla onnellisia jos Harris jatkaa trumpin aloittaman homman loppuun asti? Vai väittääkö joku vakavalla naamalla että trump pyrki yhdistämään jenkkejä? :D
 
Välillä epäilyttää että jotkut viestit tästäkin aiheesta on tehty jollain puppugeneraattorilla. Valitaan rastittamalla ruutuun muutama "woke" ja muu oikeistohörhösana ja painetaan nappia niin botti koittaa tehdä sanoista etäisesti ihmisen kirjoittamaan tekstiä muistuttavan lauseen.

muoks: tosin en uskoisikaan että tasaisen tylsän presidentin kohdalla kukaan jaksaisi varsinaisesti itse panostaa noihin höpinöihin.
Vaikuttaa siltä, että tekstit on sinnepäin käännetty patriots.winistä, ihan samaa settiä.
Ei ole tarkoitus keskustella itse keskustelusta, eikä myöskään epäsuorasti toisista keskustelijoista.
 
Eikös trumpistien pitäisi olla onnellisia jos Harris jatkaa trumpin aloittaman homman loppuun asti? Vai väittääkö joku vakavalla naamalla että trump pyrki yhdistämään jenkkejä? :D
Kamala on kyllä aika kettu kun ensin ottaa turpaan esivaaleissa ja sen jälkeen nukkemestarina johtaa valtiota suuremmilla kannatuslukemilla kuin Trump ikinä. Ehkä VHM:n ura huipulla on ohi
 
Näin eurooppalaisena oleellisin asia jenkkien pressassa on että se olisi mahdollisimman tylsä, kansainvälinen, sivistynyt ja rauhallinen hahmo, ihan sama mitä ihonväriä, sukupuolta tai mitään muukaan asiaan liitymätöntä seikkaa se edustaisi.
 
Toki. Meitä koskee ehkä ilmastopäätökset ja suurimman länsimaan esimerkki, (Lähi-Idän) pakolaisten määrä, öljyn hinta ja suomalaisesta näkökulmasta varmaan aika vähän vaikuttava opiskelu- ja työpaikkoja hakevien kansainvälisten osaajien määrä ja laatu
 
Bideni on alkanut ajamaan kommunismia jenkkilään ;)

- "The president believes we can bring affordable, reliable, high-speed broadband to every American through a historic investment of $100 billion,"
- "Biden's plan "prioritizes support for broadband networks owned, operated by, or affiliated with local governments, non-profits, and co-operative providers with less pressure to turn profits and with a commitment to serving entire communities,"
- "Biden's plan to "require Internet providers to clearly disclose the prices they charge" is another idea hated by major broadband providers, which love to advertise low rates and then hit users with much higher monthly bills through a slew of hidden fees."

Joe Manchin siirtyy republikaaneihin. Mitch McConnelista tulee näin ollen senaatin enemmistöjohtaja.

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

(Aprillipila)

Mutta vakavasti ottaen tämä olisi ollut täysin mahdollista, koska demokraatit ovat radikalisoituneet pahasti ja painostaneet keskilinjan demokraatteja mm. Fillbusterissa ja D.C:stä osavaltion luomisessa. Tämä olisi ollut Bidenille todella paha takaisku.
 
Viimeksi muokattu:

Eiköhän se republikaanipuolue kuitenkin ole enemmän se "radikalisoitunut" kun hädin tuskin enää samaksi puolueeksi tunnistaa. Muuttunut silkaksi henkilökultiksi, talouskonservatismista ei ole tietoakaan, salaliittoteoriat ja hyvin joustava suhde todellisuuteen jyllää jne.
 
Ööö, juu ei, jo jenkkien omat tutkimuksetkin toteennäyttävät että kyllä sen ihan liberaali vasen mikä on muuttunut rajusti.

Noin niinkuin realistisen ihmisen silmillä koko viimeiset 10+ vuotta olleet jo täyttä farssia ja pellemaailmaa.toki pahinta kaikessa on se että euroopan vasen imee kaiken ja vetää täysillä mukana.
 
Anna ihmeessä viitteitä näihin "jenkkien omiin tutkimuksiin". Puhutko miten pitkästä aikavälistä?
 
kannattaa aloittaa jenkkien vasemman laidan tutkimus occupy wall-street liikkeen kohdilta, tai oikeammin kys liikkeen viimeisiltä päiviltä; lievästi sanoen radikaali muutos tapahtunut
 
Eiköhän se republikaanipuolue kuitenkin ole enemmän se "radikalisoitunut" kun hädin tuskin enää samaksi puolueeksi tunnistaa. Muuttunut silkaksi henkilökultiksi, talouskonservatismista ei ole tietoakaan, salaliittoteoriat ja hyvin joustava suhde todellisuuteen jyllää jne.
Tietääksei McConnel ei ole näihin salaliittoihin lähtenyt mukaan. Toki joutunut antamaan niille tilaa, koska muuten on äkkiä entinen senaattori ja taiteilu trumpin ja perinteisen kannattajakunnan välillä on vaikeaa, mutta jos vain olisi saanut trumpin yliöyönnit pidettyä aisoissa republikaaneilla olisi ollut loistava tulevaisuus.

Nyt pitäisi republikaanien saada trump heivattua pihalle tai vähintään taka-alalle, samalla kun pidetään trumpin tuomat kannattajat. Ei ole McConnelilla helppoa, mikäli meinaa saada republikaanipresidentin 2024. Tässä välissä on vielä senaatin vaalit 2022, eikä trumpin vaalivilppisyytökset yhtään helpota niitä vaaleja.

Urakkaa vähän helpottaa demokraattien radikalisoituminen, mutta vain vähän.
 
Aika villi väite tuo demarien radikalisoituminen, varsinkin kun katsoo, mikä kato GOP:ssa on tapahtumassa. Samalla Trump repii puoluetta hajalle ja ajaa maltilliset pois puolueesta. Jos et tee kuten Trump, et pääse ehdokkaaksi, on hänen tavoite. Jos onnistuu, on tuo puolue vain salaliittojen kautta omassa todellisuudessa elävä yhteisö

Edit: olis kyl kiva kuulla, miten se demaripuolue radikalisoituu nyt?
 
Aika villi väite tuo demarien radikalisoituminen, varsinkin kun katsoo, mikä kato GOP:ssa on tapahtumassa. Samalla Trump repii puoluetta hajalle ja ajaa maltilliset pois puolueesta. Jos et tee kuten Trump, et pääse ehdokkaaksi, on hänen tavoite. Jos onnistuu, on tuo puolue vain salaliittojen kautta omassa todellisuudessa elävä yhteisö.
Nuo ei sulje toisiaan pois. Pelkällä trumpilla republikaanit ei pärjää. Se nähtiin viime vaaleissa. Eikä pelkkä perinteinen kannattajakunta riitä. Se nähtiin 2008 ja 2012. Jotain pitää kehittää, ja sitä Mitch yrittää tehdä.
 
Anna ihmeessä viitteitä näihin "jenkkien omiin tutkimuksiin". Puhutko miten pitkästä aikavälistä?

Tiedätkö mikä on suurin ongelma täällä foorumilla?

Se että jos sanon että aurinko on keltainen ja paistaa päivisin niin suurin osa teistä pyytää referennsilähteitä väitökselle.

Miksi osallistua edes jos fakta-asian tueksi pitää ympätä kymmenen linkkiä perään noin niinkuin mukamas todisteeksi?

Sen verran voi olettaa että jos keskustelet asiasta on sinulla edes jonkunsortin faktat hallussa.

Toki voin aikaa tuhlata etsimällä linkit tutkimuksiin mutta tulos on se että sen jälkeen liberaali vassari itkee itse tutkimusta koska ei ole tehty heidän "agenttien" toimesta ja koska rasismi ja valkoinen ylivalta.

Ps.ne tutkimukset joita itse ulkomuistista muistan olivat täysin sitoutumattomien ja osa itse usan valtion maksamia tahoja.

Niin ja Obaman aloittama alamäki se ei näemmä loppua näe, jo nyt jenkkilässä on odotettavissa että hiljainen oikeisto jatkaa tyylillään kun taas on suuri riskin olemassa sille että vasemmisto jakaantuu, sen verran isoja eroja on jo puolueen sisällä...aika iso demokraateista on jo aikoja sitten sitä mieltä että vasen on liian vasemmalla.mutta kaksipuoluemaassa ei vain ole helppoa koska vaihtoehto on taas täysin oman ideologian vastainen .
 
Nuo ei sulje toisiaan pois. Pelkällä trumpilla republikaanit ei pärjää. Se nähtiin viime vaaleissa. Eikä pelkkä perinteinen kannattajakunta riitä. Se nähtiin 2008 ja 2012. Jotain pitää kehittää, ja sitä Mitch yrittää tehdä.
Mitch koittaa vaan jarruttaa jokaisessa asiassa, ja koska hänen linjaa ei toteuteta sellaisenaan, hän itkee yhtenäistämisen puuttumisesta. Mitchin poliittiset ongelmat löytyy ensisijaisesti peilistä, sen jälkeen Trumpista.
 
Sulla varmaan on ideoita millä republikaanit voittavat senaatin enemmistön 2022 ja presidentin vaalit 2024? Vastaus ei ole että mennään demokraattien ohi vasemmalta.
 
Tuo on asia jonka voimme todeta itsekin. Nuo sinun muistamaan "tutkimukset" on sitten vähän eri asia.

Radikaali vasen in jo arkipäivää jenkkilässä,sen sijaan naurettava vertaus miten GOP pyörii vain Trumpin ympärillä on sokeaa ja sakeaa pahemman luokan liiottelua
 
Sanoisin että ne mitä yritetään väittää radikaaleiksi vasemmistoideoiksi ovat erittäin suosittuja ja kannabista lukuunottamatta käytännössä arkipäivää Euroopassa. Niitä vihreätukkaisia autonpolttajia on aika vähän eivätkä edusta mitenkään demokraattipuoluetta.

Toisella puolella käytävää taas olisi ilmeisesti valittava joko McConnelin (joka siis ei uskaltanut äänestää Trumppia vastaan jälkimmäisessä virkarikosmenettelyssä vaikka heti perään sanoi että kyllähän se teki mistä syytettiin) ja golffaavan salaliittohihhulin välillä
 
Tiedätkö mikä on suurin ongelma täällä foorumilla?

Se että jos sanon että aurinko on keltainen ja paistaa päivisin niin suurin osa teistä pyytää referennsilähteitä väitökselle.

Miksi osallistua edes jos fakta-asian tueksi pitää ympätä kymmenen linkkiä perään noin niinkuin mukamas todisteeksi?

Sen verran voi olettaa että jos keskustelet asiasta on sinulla edes jonkunsortin faktat hallussa.

Toki voin aikaa tuhlata etsimällä linkit tutkimuksiin mutta tulos on se että sen jälkeen liberaali vassari itkee itse tutkimusta koska ei ole tehty heidän "agenttien" toimesta ja koska rasismi ja valkoinen ylivalta.

Ps.ne tutkimukset joita itse ulkomuistista muistan olivat täysin sitoutumattomien ja osa itse usan valtion maksamia tahoja.

Niin ja Obaman aloittama alamäki se ei näemmä loppua näe, jo nyt jenkkilässä on odotettavissa että hiljainen oikeisto jatkaa tyylillään kun taas on suuri riskin olemassa sille että vasemmisto jakaantuu, sen verran isoja eroja on jo puolueen sisällä...aika iso demokraateista on jo aikoja sitten sitä mieltä että vasen on liian vasemmalla.mutta kaksipuoluemaassa ei vain ole helppoa koska vaihtoehto on taas täysin oman ideologian vastainen .
toisaalta ehkä isompi ongelma on "ei mun tartte mitään todistaa, tää on fakta" ja sen pohjalta voi väitää vaikka mitä somekuplan salaliittoa tai aivoturautusta
 
Kai nyt jokainen sen tajuaa että tämä demokraattien muutos ja naurettavien "critical race theory" jen ja muun propangandan ainut syy on se että nyt ja tulevaisuudessa juurikin demokraattien mahdollinen äänestäjäkunta on ja tulee olemaan enenemässä määrissä nuorempaa ikäpolvea niin tämä poliittinen muutos ei tähtää muuhun kuin äänestäjien nuolemiseen ja äänien varmistamiselle?

Kun unohdetaan sininen itä ja länsirannikko niin faktuaalisesti keskellä usaa asuvat demokraatit ovat hyvin kaukana näistä rannikon öyhöttäjistä.asujamäärällisesti vain fakta in se että itä ja länsirannikko omaa niin julmetun määrän äänioikeitettuja että odottamaton Trumpin suosio vaati ja vaatii lisää "radikaaleja" pelleesityksiä että saadaan huijattua lisää ääniä seuraaviin vaaleihin.melkoista on meno, kyllä jenkkilässä pitkän linjan pitäneet demokraatit on kahden tulen välissä nyt jo koska puoleessa pysyäkseen on pidettävä leipäläpi kiinni tai välitön cancelöinti uhkaa.

Kyllähän jenkkilä on ajat sitten jakautunut kahtia ja ikävä kyllä ainut millä demokraatit yrittävät vielä lisätä asemaansa on semifeikki wokeöyhötys ja cancelöinti.

Varsinkin kun esim.joku kriittinen rotuteoria millä Biden heti ensitöikseen keuli on tutkitusti täyttä paskaa.
 
Oliko niitä tutkimuksia?
 
Onko Biden mielestäsi radikalisoitunut ja demokraattien vasenta laitaa?
 
Huoh...
Mikähän tämä "radikaali vasen" nyt mahtaa olla, joka on ottanut demokraatit haltuunsa? Biden ja Harris?
Siellä on muutamia vasemmistolaisia (Sander, Omar AOC jne) puolueessa, mutta ne on ensinnäkin pieni vähemmistö, eikä ainakaan eurooppalaisella skaalalla edes lähellä radikaalia. Demokraatit on edelleen lähellä ehkä jotain Kokoomusta suomalaisittain.

Toki jos maailmankatsomus on kilariporilainen, niin kokoomus on myös kommunismia, että "näin ne asiat koetaan".
 
Bideni viel voi kuulua siihen maltilliseen osastoon mutta 1/256 osa intiaania tai mustia edustanut valkosesta orjuuttajasuvusta tuleva Harris (jonka rotu on se mikä milloinkin tuo eniten näkyvyyttä radikaalivasemmiston silmissä) ei todellakaan ole maltillisesta osastosta, matamin koko vaalikamppanjakin oli umpiradikaalia vasemmistolaista teemaa
 
Bideni viel voi kuulua siihen maltilliseen osastoon mutta 1/256 osa intiaania tai mustia edustanut valkosesta orjuuttajasuvusta tuleva Harris (jonka rotu on se mikä milloinkin tuo eniten näkyvyyttä radikaalivasemmiston silmissä) ei todellakaan ole maltillisesta osastosta
Et edes tiedä kenestä puhut niin argumentit jää aika stetsonista vetäistyiksi.
 
Bideni viel voi kuulua siihen maltilliseen osastoon mutta 1/256 osa intiaania tai mustia edustanut valkosesta orjuuttajasuvusta tuleva Harris (jonka rotu on se mikä milloinkin tuo eniten näkyvyyttä radikaalivasemmiston silmissä) ei todellakaan ole maltillisesta osastosta
...mutta ei todellakaan ole vasemmistolainen. Ei kannattanut kannabiksen laillistamista, kuin vasta sen tultua ilmiselvästi suosituksi ja ei edelleenkään kannata julkista terveydenhuoltoa.
Jenkkien vasemmisto nimenomaan halveksii Harrisia. Se kyllä kerää jotain rotu- ja sukupuolipisteitä tarvittaessa, mutta on lähinnä poliittinen opportunisti jonkun Clintonin tapaan. Viesti muuttuu aina tilanteen mukaan.
 
Kyllähän jenkkilä on ajat sitten jakautunut kahtia ja ikävä kyllä ainut millä demokraatit yrittävät vielä lisätä asemaansa on semifeikki wokeöyhötys ja cancelöinti.

Menikö sinulta ohi Rescue Planin läpimeno, joka on suosittu ja sisältää erittäin tervetulleita ja kansan haluamia kohtia? Ja kuinka kesään mennessä USA saadaan avattua, koska rokotukset sujuu hyvin.

Ja btw. kaikki republikaanit äänestivät RP:tä vastaan, mutta se ei tietenkään estä ratsastamasta sen suosiolla. Kun taas samaan aikaan republikaanit valittavat sukupuolineutraaleista perunoista ja Dr. Seussissta. Ja ei siinä mitään, ongelma vaan on se, että eivät esitä mitään politiikkalinjauksia asian suhteen, vaan keräävät vain rahaa uhriutumisella.

Ja seuraava tärkeä uudistus olisi tietenkin voting rights act, kun esimerkiksi rannikon eliittiosavaltiossa Georgiassa on tehty lakeja, jotka mm. kieltävät veden ja ruuan tarjoamisen ihmisille, jotka jonottavat päästäkseen äänestämään. Ja sitten tietenkin äänetysaikaa lyhennetään ja äänestyspaikkoja vähennetään, koska republikaanit ovat luovuttaneet sen suhteen, että yrittäisivät saada enemmän äänestäjiä.
 
Tekemällä äänestämisestä vaikeampaa, väitätkö että republikaanit eivät oikesti kannata demokratiaa?
 
Siis tottakai kannattavat, mutta onhan se ihan reilua, että poliitikit saavat valita äänestäjiä. Kun se ei muuten olisi tasapuolista/s
 
Ja seuraava tärkeä uudistus olisi tietenkin voting rights act, kun esimerkiksi rannikon eliittiosavaltiossa Georgiassa on tehty lakeja, jotka mm. kieltävät veden ja ruuan tarjoamisen ihmisille, jotka jonottavat päästäkseen äänestämään. Ja sitten tietenkin äänetysaikaa lyhennetään ja äänestyspaikkoja vähennetään, koska republikaanit ovat luovuttaneet sen suhteen, että yrittäisivät saada enemmän äänestäjiä.

Georgiassa äänestysboksien käyttöön on tullut tarkennuksia. Enää eivät voi olla missä vaan valvomattomina tms, vaan niiden on sijaittava ennakkoäänestyspaikassa niiden aukioloaikana, mutta ne poistetaan käytöstä neljä päivää ennen varsinaista vaalipäivää:
Under the law, ballot drop boxes will have to be located in early-voting locations and can only be accessible when those polling sites are open

drop boxes won’t be available in the last four days of an election

veden jne. tavaran jakelu ja kaupustelu kielletty 45 metrin päästä äänestyspaikasta:
"No person shall solicit votes in any manner or by any means or method, nor shall any person distribute or display any campaign material, nor shall any person give, offer to give, or participate in the giving of any money or gifts, including, but not limited to, food and drink, to an elector," the new law states.

The law applies within 150 feet of a polling place or within 25 feet of any voter at a polling place. Violators are guilty of a misdemeanor.

Ennakkoäänestystä on laajennettu vaatimuksella kahdesta lauantaista ja piirikunnilla mahdollisuus ennakkoäänestykseen kahtena sunnuntaina:
a provision in the bill that expands weekend early in-person voting by requiring two early voting dates on Saturdays and giving counties the option to hold early voting on two Sundays

Näiden lisäksi mm. henkilökorttia vaaditaan tunnistautumiseen ennen kuin postiäänestys onnistuu. Pöyristyttävää.
 
Pöyristyttävää

Ja mikä näiden uudistuksien tarkoituksena on? Se, että perusteluna on se, että ei nää nyt nii pahoja oo, ennen oli mustilla literacy-testit ei ole perustelu. Kun tarkoituksena on viilata se 1-2% äänestäjistä (että ne jää kotiin).

Ja nyt republikaanit eivät edes yritä salata sitä.
 
Viestini tarkoituksena kuvata muutosten todellista sisältöä suhteessa viestisi sisältöön. Lainmuutosten tarkoituksena varmastikin ottaa oppia edellisistä vaaleista ja poistaa epäselvyyksiä aiheuttavia tekijöitä, jotta luottamus vaaleihin paranee. Tunteelliset argumentit rasismista jne. voi jokainen arvioida itse ja/tai jättää omaan arvoonsa. Esim. tuoreiden tutkimusten mukaan 75% kannattaa henkilökorttia ja tämä on kasvanut:
75% of Likely U.S. Voters believe voters should be required to show photo identification such as a driver’s license before being allowed to vote. Only 21% are opposed to such a requirement.

Support for voter ID laws has actually increased since 2018, when 67% said voters should be required to show photo identification such as a driver’s license before being allowed to vote.
Eighty-nine percent (89%) of Republicans support voter ID requirements, as do 60% of Democrats and 77% of voters not affiliated with either major party.

Demokraateistakin 60%
 
Biden kompuroi taas portaissa. Olikohan tuuli jälleen syynä vai taas vaan satunnainen sattuma joka voisi kelle tahansa sattua.

Se on vanha ukko jonka ei pitäisi enää kiipeillä noita portaita yksin. Olikos tässä joku pointti?

Viestini tarkoituksena kuvata muutosten todellista sisältöä suhteessa viestisi sisältöön. Lainmuutosten tarkoituksena varmastikin ottaa oppia edellisistä vaaleista ja poistaa epäselvyyksiä aiheuttavia tekijöitä, jotta luottamus vaaleihin paranee. Tunteelliset argumentit rasismista jne. voi jokainen arvioida itse ja/tai jättää omaan arvoonsa. Esim. tuoreiden tutkimusten mukaan 75% kannattaa henkilökorttia ja tämä on kasvanut: Demokraateistakin 60%

Tietysti jenkit voisi yrittää liittyä sivitysmaiden joukkoon, tehdä kansallisen väestörekisterin ja jakaa ID kortit ilmaiseksi kansalaisilleen. Mutta arvaisin ettei tämäkään käy :)
 
Se on vanha ukko jonka ei pitäisi enää kiipeillä noita portaita yksin. Olikos tässä joku pointti?

Kyllähän Bidenin fyysinen kunto on kiinnostuksen aihe kun pitäisi jaksaa toimia pressana. Viime kompuroinnin aikaan tässäkin ketjussa koitettiin vakuutella että on hyvässä kunnossa ja kuka tahansa olisi voinut kompuroida portaissa.
 
Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

On perkele melkoista kompurointia kävellä liukkaissa portaissa liukkailla kengillä kantaen laukkua toisessa kädessä ja sateenvarjoa toisessa kädessä.

Ei selvästikään ole kykeneväinen presidentiksi.
 
Statistiikka

Viestiketjuista
301 559
Viestejä
5 137 568
Jäsenet
82 000
Uusin jäsen
Nurm1ne

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom