• TechBBS:n politiikka- ja yhteiskunta-alue (LUE ENSIN!)

    Politiikka- ja yhteiskunta-alue on TechBBS-keskustelufoorumilla ala-osio, joka on tarkoitettu poliittisten ja yhteiskunnallisten aiheiden sekä niiden ilmiöiden ja haasteiden käsittelyyn.

    Ohjeistus, säännöt ja rangaistukset koskevat vain tätä aluetta, muilla alueilla on käytössä TechBBS-foorumin tavalliset säännöt.

    Ylläpito valvoo, ohjeistaa ja moderoi keskustelua, mutta ensisijaisesti alueen keskustelijoiden pitäisi pyrkiä aktiivisesti ylläpitämään asiallista keskustelua ja myös selvittämään mahdollisesti syntyviä erimielisyyksiä ilman ylläpidon puuttumista keskusteluun.

Ilmastonmuutos

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja -SD-
  • Aloitettu Aloitettu
^Me maksamme esimerkiksi Kiinalle lainarahalla. Kiinanhan pitäisi maksaa muille maille.

Kivihiili palaa ja länsi maksaa.

Länsimaat ovat ulkoistaneet merkittävän osan CO2-päästöistään Kiinaan. Tämä johtuu siitä, että monet länsimaiset yritykset ovat siirtäneet tuotantonsa Kiinaan, missä tuotantokustannukset ovat alhaisemmat. Tämä on johtanut siihen, että Kiinan CO2-päästöt ovat kasvaneet huomattavasti, kun taas länsimaiden päästöt ovat vähentyneet.

En tiedä sitten syyttääkö tästä Kiinaa vai länsimaisia firmoja, tietenkin Kiina on luonut otollisen edulliset olosuhteet työläisten riistolle naurettavine palkkoineen.
 
WWF:n Luukkonen sanoi äsken Yle TV1:ssä, että Kiina tekee vain sitä mikä hyödyttää sitä juuri nyt.
Suomen pitää pitää puoltansa tässä asiassa. Ei yhtään enemmän velkaa. Ei saa olla tyhmä.
 
En oikein itsekään ymmärrä mitä järkeä EUn on lappaa sitä ilmastonmuutostyön rahaa muualle kun ei ole saanut edes hiilitulleja aikaan vielä. Ymmärtäisin tämän sitä kautta jos tullit olisivat jo voimassa - voisi tukea niitä tuottajia jotka ovat halukkaita parantamaan tuotanto-olosuhteitaan. Ehkäpä näin tehdään jo nyt sitten? En ole tutustunut, mutta olisi hyvä olla jotain jatkumoa tälle ettei kaikkea tehdä taas heti päin persettä kun rahoitus loppuu.

Sinällään en usko edelleenkään että tästä mitään tulee, mutta uskottavuuden puolesta EUn pitäisi saada ajettua edelläkävijänä ne hiilitullit edes voimaan, että muuallakin olisi jotain motivaatiota muuttaa asioita mikäli haluavat toimittaa tuotteita EU-alueelle.
 
Nuo kokoukset tulevat epäonnistumaan jatkuvasti siitä syystä että siellä odotetaan länsimaiden yksinkertaisesti siirtävän omaisuutensa ja hyvinvointinsa vastikkeetta (ja myös hyödyttömästi) kehitysmaille, eikä se tule koskaan tapahtumaan. En tiedä kannattaako EU:n olla edelläkävijä hinnalla millä tahansa, koska fakta on se ettei se tuota hirveästi muuta kuin EU:n heikkenemisen kilpailijoihin nähden.
 
Länsimaat ovat ulkoistaneet merkittävän osan CO2-päästöistään Kiinaan. Tämä johtuu siitä, että monet länsimaiset yritykset ovat siirtäneet tuotantonsa Kiinaan, missä tuotantokustannukset ovat alhaisemmat. Tämä on johtanut siihen, että Kiinan CO2-päästöt ovat kasvaneet huomattavasti, kun taas länsimaiden päästöt ovat vähentyneet.

En tiedä sitten syyttääkö tästä Kiinaa vai länsimaisia firmoja, tietenkin Kiina on luonut otollisen edulliset olosuhteet työläisten riistolle naurettavine palkkoineen.

Ei tästä johtuva päästöjen ulkoistaminen ole *niin* merkittävä tekijä, vaan esim. Suomen tapauksessa päästöt kasvaa suoraan per nuppi lasketusta 7,5t/hlö arvoon 9,0t/hlö kun otetaan tämä huomioon (vuoden 2022 arvoilla, joka oli uusin molemmista löytyvä vuosi). Eli toisin sanottuna ~17% päästöistä on ulkoistettuna.

Tässä on päästöt suoraan per nuppi:

1732551540404.png

Ja tässä kulutuksen mukaan laskettuna:

1732552497261.png

En oikein itsekään ymmärrä mitä järkeä EUn on lappaa sitä ilmastonmuutostyön rahaa muualle kun ei ole saanut edes hiilitulleja aikaan vielä. Ymmärtäisin tämän sitä kautta jos tullit olisivat jo voimassa - voisi tukea niitä tuottajia jotka ovat halukkaita parantamaan tuotanto-olosuhteitaan. Ehkäpä näin tehdään jo nyt sitten? En ole tutustunut, mutta olisi hyvä olla jotain jatkumoa tälle ettei kaikkea tehdä taas heti päin persettä kun rahoitus loppuu.

Sinällään en usko edelleenkään että tästä mitään tulee, mutta uskottavuuden puolesta EUn pitäisi saada ajettua edelläkävijänä ne hiilitullit edes voimaan, että muuallakin olisi jotain motivaatiota muuttaa asioita mikäli haluavat toimittaa tuotteita EU-alueelle.

Jep, en kanssa ymmärrä että miksi tähän lypsyyn kannattaa lähteä mukaan... noh, ei se ole tyhmä se joka pyytää...
 
Viimeksi muokattu:
Jos ihminen ei suostu hahmottamaan edes suun toiminnan ja peräpään tapahtumien välistä yhteyttä, miten sellaisen voisi nähdä suun ja ilmakehän välillä?

Leikkeleraivo lienee yksi uusimmista käänteistä. Ihmettelen tätä itseasiassa suuresti, vähemmän leikkelettä tarkoittaa hyvää niin ihmisen henkilökohtaiselle terveydelle kuin ympäristöllekin. Silti tästä on paisuteltu aivan järkyttävän iso itkupotkuraivari.
 
Minä en ainakaan elä ikuisesti, niinpä en jäljellä olevaa aikaa halua syödä paskan makuista ruokaa vouhotusten takia. Tai entäs kun vanhuksilta viedään voinappi ja makkara terveysperusteella? Mielisairaita puuhia.
 
Jos ihminen ei suostu hahmottamaan edes suun toiminnan ja peräpään tapahtumien välistä yhteyttä, miten sellaisen voisi nähdä suun ja ilmakehän välillä?

Leikkeleraivo lienee yksi uusimmista käänteistä. Ihmettelen tätä itseasiassa suuresti, vähemmän leikkelettä tarkoittaa hyvää niin ihmisen henkilökohtaiselle terveydelle kuin ympäristöllekin. Silti tästä on paisuteltu aivan järkyttävän iso itkupotkuraivari.
Ehkä ihmiset ei vaan tykkää siitä että joku sanelee mitä teet ja miten elät ja mitä syöt jne.
 
Leikkeleet ovat hyvän makuisia, niistä en halua luopua.
 
Kukaanhan ei pakota luopumaan, eikä käske. Jos joku suositukset on niin käsittänyt, on sitten käsittänyt totaalisen väärin. Jokainen on vastuussa täällä itse omasta terveydestään. Ei kukaan voi sitä sulle tulla pakottamaan. Ihan samalla tavalla kuin ei kukaan pakota ihmisiä iltalenkille, tai kuntosalille, tai ylipäätään pitämään kunnostansa huolta. Polttaahan jotkut tupakkiakin vaikka suositus on se ettei pitäisi ja tupakointitavan tiedetään lisäävän sairauksia, jopa kuolemia. Suosituksilla on kuitenkin kansanterveydellistä merkitystä, kun tiedetään esim. mitkä tekijät lisäävät sairastuvuutta isoissa väestöryhmissä - siis miljoonissa laskettuna - on ihan selvää että näille käyttöä on. Suositukset siis pohjaavat tietoon.

Se miten nämä suositukset liittyvät myös ilmastoon, on melko selvää: se mikä on ihmiselle terveellistä, on todellakin vähemmän saastuttavaa myös ilmaston kannalta. Tähän ollaan vasta nyt viimeisen 10-20 vuoden sisällä herätty edes vähän laajemmin, itse odottaisin tulevien vuosisatojen aikana tietoisuuden ja ymmärryksen asian tiimoilta myös lisääntyvän syvissä kansanriveissä. Aivan hetkessä en usko isojen muutosten tapahtuvan.
 
Ehkä ihmiset ei vaan tykkää siitä että joku sanelee mitä teet ja miten elät ja mitä syöt jne.
Suositus ei ole sanelua. Ei liikuntasuositukset ole herättäneet niin suurta raivoa. Ihmiset vaan jättävät tyynesti noudattamatta niitä. Ei raivoa edes vaikka koulussa pakotetaan liikkumaan. Unisuosituksetkaan ei saa raivoa aikaan.

Leikkelesuositus on järkevä, vaikka en sitä noudata. Ne on paljon kätevämpiä kuin leikata kokolihasta itse siivuja. Lihaa syön liikaa, mutta ilmaston kannalta en kuluta kokonaisuudessaan niin paljoa. Terveyden kannalta liha ei taas ole pahimmasta päästä, vaan makeat herkut. Silti oikeastaan vain lihasuosituksesta vedetään raivarit. Miksi liha on erityisasemassa?
 
Silti oikeastaan vain lihasuosituksesta vedetään raivarit. Miksi liha on erityisasemassa?
Koska ihmiset on tyhmiä on oikea vastaus. Kuten aika monen muunkin asian kohdalla, jos se sattuu jotenkin olemaan sydäntä lähellä, ja se tulee puheeksi negatiivisessa valossa, niin todella moni ottaa sen henkilökohtaisena loukkauksena. Eivät kykene näkemään sitä asia-asiaa, etenkään rauhallisin mielin, vaan yleensä sorrutaan sitten pilkkaamaan tai vähättelemään koko asia-aihetta (esim ilmastonmuutosta) sen takia kun tuli paha mieli heidän sydänasian loukkaamisesta.

Sama asia tässä mielessä kun puhutaan esim metsistä, ja kuinka huonosti suomi on hoitanut ilmastonmuutosasiansa verrattuna muihin Euroopan maihin. Poiketaan heti aiheesta ja mainitaan kuinka paljon metsää suomessa on ja lässyn lässyn.
 
Paljonkohan päästöjä lentämisestä tulee. Olen viimeksi käynyt kanarialla vuonna 2005. Muutenkaan ei juuri matkustella. Mieitin vaan näitä, jotka painavat yhden kaukomatkan ja yhden euroopan reissun vuoteen. Puhutaankohan n. 3000kg co2/vuosi jo? Meillä ei mene edes okt-asumisessa tuota määrää vuodessa 3 ihmisen taloudessa.
 
Filippiineille 2500kg, Kanarialle 1350kg, Prahaan 435kg

Suomen keskimääräisen sähkötuotannon päästöt ovat 70 kg CO2/MWh, eli 20.000kWh vuosikulutuksella 1400kg.
 
Statistiikka

Viestiketjuista
259 615
Viestejä
4 511 045
Jäsenet
74 443
Uusin jäsen
hupsistarallaa

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom