• TechBBS:n politiikka- ja yhteiskunta-alue (LUE ENSIN!)

    Politiikka- ja yhteiskunta-alue on TechBBS-keskustelufoorumilla ala-osio, joka on tarkoitettu poliittisten ja yhteiskunnallisten aiheiden sekä niiden ilmiöiden ja haasteiden käsittelyyn.

    Ohjeistus, säännöt ja rangaistukset koskevat vain tätä aluetta, muilla alueilla on käytössä TechBBS-foorumin tavalliset säännöt.

    Ylläpito valvoo, ohjeistaa ja moderoi keskustelua, mutta ensisijaisesti alueen keskustelijoiden pitäisi pyrkiä aktiivisesti ylläpitämään asiallista keskustelua ja myös selvittämään mahdollisesti syntyviä erimielisyyksiä ilman ylläpidon puuttumista keskusteluun.

FIRE (taloudellinen riippumattomuus)

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja elmo
  • Aloitettu Aloitettu
Olen lukenut verkosta myös vuodatuksia, joissa harmitellaan tai kadutaan kovaan työntekoon ja rahantekoon menetettyjä nuoruusvuosia, kun ikää onkin 50+v ja on muita sisältöjä.

Mielelläni kuulen, miten FIRE on käytännöllistä, kun se ei tuota mitään.
Eipä kaduta 300 tunnin kuukaudet enää, kun olin velaton jo reiluna 3-kymppisenä. Nyt on mukava ja varma työ eikä tarvetta ylitöille.
 
FIREttäjän veronmaksuista niin mä olen maksanut tänä vuonna (ennakko)veroja 700k$. Jos olisin verovelvollinen suomessa niin veroja olisi mennyt noin 290k$ enemmän. Toisaalta jos olisin muuttanut paikalliseen veroparatiisiin(puerto rico) niin verokuorma olisi noin 260k$ vähemmän.

Ei verojen maksaminen syletä niin paljon, että maksimit tekisi verosuunnittelua. Kyseenalaistan näkemykset ettei FIREttäjä tuottaisi mitään. Pelkästään erittäin kapeasti verotuloja katsomalla firettäjän vaikutus yhteiskunnan kassaan voi olla iso.
 
Minua raivostuttaa sitä enemmän verotus mitä enemmän on ollut tuloja. Välttelen niitä aina kun voin pienissäkin asioissa, koska verotuloja valuu liikaa poppaukoille. Rypsiöljylläkin olen ajanut kun halvalla sai. Viinan juonnin lopettamisen ilona on myös ähäkutti eipä valtio saa veroa-ilo. Kaikki olennainen kun on jo ostettuna, ovat kulungit pienet ja jossain vaiheessa tulee siirtymä 4 ja sitten 3-päivän työviikkoon. Mutta viihdyn niin hyvin juuri nyt, että ei ole kiirettä.
 
Itse tulee säästettyä isoja summia kun kirjat Viroon laitoin. 20% vs 34% on iso ero pääomatuloissa. Tuo 20% on just sen verran pieni että ei jaksa alkaa enempää kikkailla ja mikäs siinä hyvää maata tukea.
Edit: Virossa kikkailu olisi yllättävän helppoa, oma firma pystyyn ja taitaa olla ainoa EU maa jossa tuotosta ei tartte maksaa Veroja jos ne käyttää firman sisällä. Eli pystyisi ostamaan asuntoa, autoa, ruokaa yms firman nimissä. Tätä harkitsin mutta ei tässä kuitenkaan kädestä suuhun eletä joten tuo 20% menkööt Viron tukemiseen. Ja jotta pysyy sosiaaliturvassa, voi itselleen maksaa sen 500€/kk palkkaa.
 
Viimeksi muokattu:
Paikallinen pääomavero on progressiivinen. Jos olisi vähemmän tuloja niin veroprosentti jäisi naurettavan pieneksi. Tyyliin 50ke palkkatulo + 50ke voittoa pääomatuloista menis veroa: 6k, 12%. Palkkatuloa sen vuoksi, että tietynlaiset osingot menee palkkatulona. Toki tuohon päälle hyvä vakuutus terveyshommiin 5k/vuosi.
 
Viimeksi muokattu:
Muutama fakta:

Työt eivät koskaan jakaudu tasaisesti kaikille, ei edes muurahaispesässä. Sama varallisuuden kanssa.

Työllisten määrä tulee länsimaissa yleisesti laskemaan johtuen ikäjakaumasta ja siitä että kaikille ei vaan riitä töitä kun automatisointi ja AI etenee.

Se miten FIRE (henkilön itsensä kovalla työllä tai tuurilla saavuttamana) vaikuttaa tähän kokonaisuuteen on kärpäsen paska ja mielestäni siitä ei edes kannata keskustella. Ei ainakaan tässä ketjussa.

En allekirjoita soundmodelin kaikkia ideoita mutta arvostan hänen keskusteluun tuomaa erikoista näkökulmaa ja jonkinlaista out-of-box ajattelua. Välillä on vaan vähän vaikea pysyä mukana mitä hän tarkoittaa.
 
Itse tulee säästettyä isoja summia kun kirjat Viroon laitoin. 20% vs 34% on iso ero pääomatuloissa.

Meneekös siellä Virossa myös kivuttomasti tai jopa automaattisesti oikein Viroon nähden ulkomailta tulevien pääomatulojen lähdeverojen hyvitykset? Eli siis vaikka USA:n perii 15% lähdeveroa, jolloin Viroon maksettavaa jäisi 5%?

Suomi lienee perii 15% lähdeveroa Suomalaisten osinkojen osalta, jos ne ovat menossa Virossa kirjoilla olevalle, vai vetääkö Suomi 30% tms, joita verosopimuksen ylittävältä osalta sitten voi takautuvasti yrittää periä Suomesta?
 
Viimeiset 3 työpäivää alkoivat... Pöytä on putsattu, kaikki "omat" varastot +10v ajalta tyhjennetty/läpi käyty.
Huomenna läksiäiset ja tiimin kanssa dinneri. Keskiviikkona IDt yms. palautella, sit se ois siinä :)

Kännyliittymä pitäisi vielä myös vaihtaa omiin nimiin, tuntuu sekin olevan oma hommansa (kun aika tasan tietää minkälaista tarvitsee). Pitänee lähteä kivijalkakaupoissa lounaalla pyörähtämään :)
Suuren suuria ongelmia tässä :P
 
Oma viimeinen päivä toimistolla oli aika outo. Kesken covid19 episodin, konttori melkein tyhjä, etätyötä yli vuosi takana. Piti erikoislupa hommata osaston VP+HR, että sai edes käydä toimistolla. Kävin kuution + laatikot tyhjentämässä ja putsasin valkotaulun viimeisen päälle. Valokuva badgesta + selfie kuutiosta muistoksi, ei fanfaareja, ei selkääntaputtelua. Oli outo olo kävellä viimeistä kertaa pois firmasta avainkortin luovuttamisen jälkeen. Olis ollut mukavampi, jos olisi saanut työkaverit moikata naamatusten, mutta joutui hyvästit jättämään chatin ja videopuheluiden kautta.

Ei ole kaduttanut hommien lopettaminen.
 
No nyt, ku tää on tänne politiikkapuolelle siirretty, ja asiasta vähän vängätty, et saako tääl puhua siitä, vaiko ei, niin oletan, että se on YP:lle ainakin ok, ni haluisin esittää yhden yhteiskunnallisen näkemyksen, joka koskee yhteiskuntaa ja FIRE:ä:
Oon miettinyt yhteiskuntaa filosofisella tasolla ja tullut siihen lopputulokseen, et kultalusikka suussa voi syntyä monella tapaa; ihminen voi syntyä rikkaaseen sukuun, mutta yhtä hyvin ihminen voi syntyä älykkäänä. Näistä tämä jälkimmäinen on mielestäni mielenkiintoisempi tapaus.

Monesti ihmiset puhuvat, et mahdollisuudet ovat kaikille samat Suomessa, mut ei esim. itsestäni sais vaik matikan proffaa (koska en ole riittävän lahjakas). Tietty ahkeruudella pääsee pitkälle, enkä arvosta esimerkiksi ideologisesti työttömiä, mutta joillekkin FIRE:n saavuttaminen voi olla käytännössä mahdotonta, koska pälli ei riitä korkeakoulututkintoon, joka on käytännössä vaatimus tulotasoon, jolla FIRE:n voisi saavuttaa.

Sit, kun tätä asiaa tarkastelee Rawlsin tietämättömyyden verhon takaa, niin ymmärrän, että ilmiö voi näyttäytyä epäoikeudenmukaiselta: joku vain saa enemmän kuin toiset.

Itselleni FIRE vois olla mahdollinen tyyliin 15v päästä, jos kaikki menee hyvin, mut silti kai ideaali olis yhteiskunnallisesti ajateltuna, et ihmiset pysyisivät työelämässä eläkeikään asti.

Tällänen näkökulma ja ehkä keskustelun herättelijä tällä kertaa. Saattaa aiheuttaa canceloinnin ("ketjun puhtaana pitäminen"), mut kirjoitan sen silti, koska itseäni kiinnostaa keskustelu aihepiiristä.
 
Jos linkatun suljetun ketjun kahlaat läpi niin ainakin kolmeen kertaan kaikki yleisimmät epäreilua, ei kaikille mahdollista argumentit käyty läpi. Tuskin noihin poliittisiin argumentteihin moni jaksaa enää lähteä kun ne vängättiin aika moneen kertaan läpi jo. imho. tän ketjun sais siirtää yk-puolelle ja otsikkoon+aloitukseen maininta ettei poliittista keskustelua tähän ketjuun.

Mahdollisuuksien tasa-arvo ja siihen liittyvät asiat erittäin tärkeää. Lopputulosten tasaaminen melkoisen huono idea kun kuka jaksaa tehdä vaadittua minimiä enempää jos lopputulos on sama teit et yhtään tai vääntäisit niska limassa? Mihin päätyy yhteiskunta jossa tehdään minimit versus tekemiseen kannustava yhteiskunta? Eletään globaalissa maailmassa ja globaalin kilpailun piirissä. Tämäkin argumentti käyty ainakin 3x läpi linkatussa ketjussa. Loputon vänkääminen jossa keskustelu kiersi kehää johti ketjun sulkemiseen.

Viimeksi muokattu:
Mahdollisuuksien tasa-arvo ja siihen liittyvät asiat erittäin tärkeää. Lopputulosten tasaaminen melkoisen huono idea kun kuka jaksaa tehdä vaadittua minimiä enempää jos lopputulos on sama teit et yhtään tai vääntäisit niska limassa? Mihin päätyy yhteiskunta jossa tehdään minimit versus tekemiseen kannustava yhteiskunta? Eletään globaalissa maailmassa ja globaalin kilpailun piirissä.
Kysymys kuuluukin ehkä, että mikä olisi saanut FIRE:ksi siirtyneet pysymään pidempään työelämässä. Näkisin, että kysymys on yhteiskunnallisestikkin merkityksellinen.
 
Kysymys kuuluukin ehkä, että mikä olisi saanut FIRE:ksi siirtyneet pysymään pidempään työelämässä. Näkisin, että kysymys on yhteiskunnallisestikkin merkityksellinen.
Ei kai se että on mahdollisuus FIREen tarkoita sitä, että yksilö siitä eteenpäin tekisi vain hyödyttömiä asioita? Keksin yhtä monta tapaa kuin on ihmisiä käyttää aikaa hyödyllisesti muutenkin kuin 8-16 palkkatyössä.

Kuolema korjaa meidät kaikki. Voi olla asioita mitä haluaa tehdä joita ei pysty enää 70v+ iässä tekemään(fyysiset rajoitteet iän myötä, 70v realistinen eläkkeen aloitusikä nuoremmalle suomalaiselle). Voi olla palkkatyötä kiinnostavampia asioita joita yksilö haluaa tehdä ennen kuolemaansa ja näihin asioihin ei välttämättä riitä vuosiloma. Jos ei FIREä niin ehkä downshift, sapattivapaa tms. useammalle mahdollinen unelmien toteuttamiseen ennen kuin unelmien toteuttaminen muuttuu mahdottomaksi.
 
Viimeksi muokattu:
Monesti ihmiset puhuvat, et mahdollisuudet ovat kaikille samat Suomessa, mut ei esim. itsestäni sais vaik matikan proffaa (koska en ole riittävän lahjakas). Tietty ahkeruudella pääsee pitkälle, enkä arvosta esimerkiksi ideologisesti työttömiä, mutta joillekkin FIRE:n saavuttaminen voi olla käytännössä mahdotonta, koska pälli ei riitä korkeakoulututkintoon, joka on käytännössä vaatimus tulotasoon, jolla FIRE:n voisi saavuttaa.

Ei kyllä minun mielestä edes tarvitse mitään korkeita tutkintoja tai muuta FIRElle pääsyyn.
Tarvitsee vain palkan, niukan elämäntavan ja pitkäjänteisen sijoittamisen.
 
Monesti ihmiset puhuvat, et mahdollisuudet ovat kaikille samat Suomessa

Tietysti mahdollisuudet eivät ole samat, koska joku voi syntyä rikkaana, joku voi syntyä ja elää vammautuneena ja vanhemmistaan / hoitajasta riippuvaisena läpi elämänsä, joku voi elää elämänsä lähellä koulutusta ja arvokasta maata mistä perii kun taas toinen elää "keskellä ei mitään" vuokralla ensin vanhempiensa kanssa sitten yksin katkeroituen.

Mutta teoriassa jokainen voi säästää ja sijoittaa, hankkia omistusasuntoa jne. Toki osalle esim. se oma auto on paljon tärkeämpi kuin taas osalle joka asuu esim. lähempänä palveluita ja vaikkapa julkista liikennettä. Tämän tuon esille siksi että alle 50€/kk bussi/junamatkoihin tai kävellen/pyörällä tulee "läpi elämän" halvemmaksi kuin 24/7 oma auto + vakuutukset + renkaat + bensat/dieselit/sähköt & autopaikat <= mikä on tietysti pois siitä rahasta minkä voi käyttää säästöihin / omaan asuntoon.

Toki myös säästämisessä ja sijoittamisessa on eroja. Yksi sijoittaa ja säästää pankkiin, toinen patjan alle, kolmas ostaa Talvivaaraa sekä Nokiaa koska suosii Suomaista kun neljäs uskoo pankkia ja antaa rahat heille ja he sijoittavat sen puolestasi jne jne...

Myös yksi eroittava tekijä on se miten paljon laskee tarvitsevansa elämiseen. Jollekin riittää "joku tonni tai pari" sen jälkeen kun se oma kämppä missä halpa vastike / asuminen on varmistettu kun joku laskee että mitä tarvitsee siihen ei 20 000€/kk riitä. Sen mukaisesti myös mitä vuodessa tarvitsee FIRE:n voi olla 12-24k tai ~250k+. Osa laskee että ei elä varmaan edes 50v ikäiseksi kun osa haluaa varmistaa että säästöt eivät varmasti lopu jos sattuukin elämään päälle 120v ikään...

Ihmiset ovat myös ajattelutavoiltaan sekä toimintatavoiltaan erilaisia. Joku sortuu heti pelaamaan tai pakonomaisesti tuhlaa rahoja heti kun niitä kertyy kun toinen helposti pystyy jopa työttömänä säästämään kymmeniä euroja /kk läpi elämän.

On tietysti sanomattakin selvää että henkilö jolla rahat polttavat näpeissä ja heti kun luottoa saa se täytyy käyttää (pikavippiä kun bilettää, kortin saldo käytetty elämiseen heti kun luottokorttia saa, uusi auto parin vuoden välein, uusin omena kännykkä aina kun sellainen ilmestyy, uusi isompi TV parin vuoden välein, heti kun ilmestyy uusin pelikonsoli ja prosessori sekä näytönohjain jne) tarvitsee huomattavasti korkeammin maksavan työn ja jopa mahdollisia veikkaus tms. voittoja eikä siltikään ehkä onnistu mitenkään laittamaan syrjään tarvittavaa rahaa vaan sortuu käyttämään kaiken heti ja osamaksu on pysyvä osa elämää.
 
Viimeksi muokattu:
Kysymys kuuluukin ehkä, että mikä olisi saanut FIRE:ksi siirtyneet pysymään pidempään työelämässä. Näkisin, että kysymys on yhteiskunnallisestikkin merkityksellinen.

Sitä pitäisi kysyä heiltä.

Itsellä on muuten tullut työelämässä vastaan kaksi sellaista tapausta että jo eläkkeelle siirtynyt henkilö on palannut töihin koodaushommiin. Ei kuulemma rahan takia vaan siksi että elämässä ei vaan ole ollut tarpeeksi sisältöä ja rytmiä eläkkeellä. Molemmat ovat lapsettomia, en tiedä onko merkitystä. Vähän WTF olo itselle tullut näistä mutta kaikki me ollaan erilaisia…
 
Itselläni yksi iso syy hankkia lapsia oli se että muuten vanhana voi tulla aika tylsä elämä, toki tämä on tosi yksilöllistä ja varmasti on paljon vanhempia ihmisiä jotka ei malta odottaa eläkkeelle pääsyä ja nikkarointi harrastuksen aloittamista yms. Mutta vaatimuksena oli myös se että lapset tehdään vasta sitten kun on lainoista vapaa jotta ei tarvitse rahasta sressata ja 30v:nä tämä onnistui itselläni.

Tietty ahkeruudella pääsee pitkälle, enkä arvosta esimerkiksi ideologisesti työttömiä, mutta joillekkin FIRE:n saavuttaminen voi olla käytännössä mahdotonta, koska pälli ei riitä korkeakoulututkintoon, joka on käytännössä vaatimus tulotasoon, jolla FIRE:n voisi saavuttaa.

Tästä olen eri mieltä monelta kannalta. Ensinnäkin esim putkimiehet, sähkärit yms ovat ammattikoulutasoa ja jos fyysistä kuntoa enemmän kuin päässä älyä, niin on paljon ammatteja joilla voi tienata isoja summia. Tunnen monia amis sähkäreitä kaveripiiristä joiden vuositulot on +60k€, paljon isommat kuin omilla AMK papereilla koskaan saanut.

Toiseksi, korkeakoulun papereiden hankita on nykyään tehty erittäin helpoksi. Yksi oma läheinen ei todellakaan ole millään älylahjoilla siunattu ja joudun häntä auttamaan yksinkertaisissa asioissa. Mutta hän haki Metropolian IT linjalle iltaopiskeluna (ei tarvinnut pääsykoetta) ja iltaopiskeluna IT-insinöörin papereiden hankinta onnistui 3v aikana koska kurssit olivat aivan naurettavia, 15op kursseja, jotka kliksutteli muutamassa illassa eikä edes lopputenttejä. Itse kävin saman koulutuksen nuorisopuolella ja naama suli kun katselin vierestä tuota iltaopiskelua, kuinka alas suomen koulutus onkaan valunut.

Monesti ihmiset puhuvat, et mahdollisuudet ovat kaikille samat Suomessa

Itse olen hyvä esimerkki. Olen 3 lapsen yksinhuoltajaperheestä, penniäkään en ole saanut rahaa ja lähinnä pulloja keräilin että sai taskurahaa. Kotona ei usein ollut ruokaa mutta onneksi kaverin vanhemmat ruokkivat. Ammattikouluaikana tein paskaduuneja viikonloppusin (vuokrafirman kautta) ja amiksen jälkeen hain korkeakouluun, koska en ole fiksuimmasta päästä, en päässyt aluksi sisälle ja jouduin paskaduuneja tekemään vuoden ajan lisää kunnes yritin uudelleen sisälle ja minimipisteillä nipin napin pääsin nuorisopuolelle AMK:n. AMK:n tokana vuonna onnistuin löytämään alan duunin jota sitten tein koulun ohella.

Yksityiskohtaisemman tarinan kirjoitin tähän ketjuun jokusen aika sitten, mutta 13v aikana onnistuin tyhjästä, ilman mitään ulkopuolisia apuja saamaan puolisen miljoonaa kasaan, joka on tällä hetkellä puolet asunnossa ja puolet osakkeissa. Ja tämä onnistui ihan 2-4k€ kuukausipalkalla. "Stepit" tähän onnistumiseen voi tosiaan hakea tästä keskustelusta mun käyttäjänimellä.
 
imho. jos aikoo täzsä ketjussa keskustella politiikkaa niin pitäisi tämä ketju ensin lukea:

Jos toistaa samoja argumenttteja kuin mitkä johtivat toisen ketjun sulkemiseen niin en ennusta mitään hedelmällistä. Toki jos on joku uusi kulma mitä ei hakattu jo kuoliaaksi niin se on virkistävää ja tervetullutta. Tosin parempi edelleen olisi tämä ketju yk-puolelle ja topik+aloitus nootti ettei poliittista keskustelua. Firestä, miten sen voi saavuttaa ja miten oma fireprojekti menee voi keskustella ilman politiikka-aspektia. FIREn epäkohdat harvoin on FIRE spesifisiä niin yhteiskunnan ongelmille olisi parempi olla ihan eri ketju.

Toinen ketju lukittiin saatesanoilla

1727095433623.png

1727095446188.png
 
Viimeksi muokattu:
En kyllä näe mitään estettä miksei tähän mahdu kaikki aiheeseen liittyvä keskustelu kunhan se ei mene ketkun paskomiseksi. Varsinkin nytkun tämä on siirretty tänne modejen roskakoriin eikä kerää huomiota enää niin paljoa. Eihän tänne ole tullut viestin viestiä 2kk ajalta joten ihan tervettä vaan, että aihe herättää edes jotain keskustelua. Jos tulee joku soundmodel v2 niin helpompaa on raportoida henkilö banaani saarille kun aloittaa uutta vänkäystä.

Tohon @Jeesbox heittoon, että fire vaatisi korkeakoulutuksen eikä olisi mahdollista kaikille niin ei pidä paikkanasa kuten jo sanottu. Eipä se vaadi kuin pienet menot ja tahdonvoimaa.

Tässä yksi hyvä esimerkki. Vaikka vapaalle nyt vaihtoikin vasta perinnön turvin niin hällä oli kyllä selvät askel merkit jo kohti fireä ilman sitäkin: Mihin se raha menee?

Tuon tason säästäväisyys on kyllä niin hc, että siihen ei promillekaan kansasta taivu, mutta tosiaan ei se ole koulutuksesta kiinni tai edes siitä, että tienaisi useita tuhansia euroja.

Kysymys kuuluukin ehkä, että mikä olisi saanut FIRE:ksi siirtyneet pysymään pidempään työelämässä. Näkisin, että kysymys on yhteiskunnallisestikkin merkityksellinen.

Tohon vielä, että en pidä kysymystä yhteiskunnallisesti merkityksellisenä. On niin marginaalista touhua ja firettäjä kuitenkin maksaa pääomatuloista verot kuin myös kulutuksesta. Lopuksi hänet kuitenkin perii joku ketä hassaa ne kaikki rahat. Vaikutus yhteiskuntaan aika pitkälti nolla.

Normaalistihan eläkeläisiä yritetään houkutella pysymään töissä rahalla. Entiset superkertymtä sun muut, tosin ei se tahdo vaikuttaa nykyään niihinkään vaan ihmiset tavoittelee sairas / työkyvyttömyys eläkkeitä heti kun vaan mahdollista. Vaikka elämän sisältö olisi vain työt niin harvan hautakivessä siitä aiheesta mitään mainitaan. Ehkä jos on taiteilijasielu ja sattuu kutsumusammatissa olemaan, mutta sellanen nyt tuskin edes tavoittelee fireä.
Jos nyt omalle kohdalle ajattelee joka on töissä vaan töiden takia vaikka se nyt yleensä ihan mielenkiintoista ja vaihtelevaa on niin en kyllä keksi miksi jatkaisin töissä jos olisi eläkekassa koossa. Ahneus ehkä voisi olla ainut jos kannustimet olisi oikein hyvät, mutta en usko, että sillä saisi kuin vuoden pari lisäaikaa.
 
Viimeksi muokattu:
En kyllä näe mitään estettä miksei tähän mahdu kaikki aiheeseen liittyvä keskustelu kunhan se ei mene ketkun paskomiseksi. Varsinkin nytkun tämä on siirretty tänne modejen roskakoriin eikä kerää huomiota enää niin paljoa. Eihän tänne ole tullut viestin viestiä 2kk ajalta joten ihan tervettä vaan, että aihe herättää edes jotain keskustelua. Jos tulee joku soundmodel v2 niin helpompaa on raportoida henkilö banaani saarille kun aloittaa uutta vänkäystä.
Paska meni alle linkattuun jo suljettuun ketjuun. Luet sen ketjun niin tietää mihin tämä ketjukin menee jos samoja argumentteja aletaan uudestaan toistamaan. Viestiaalto ja kehän kiertäminen loppui banneihin. Moderaattorin kuittaus ketjua sulkiessa oli hyvin selkeä ja imho. pätee tähänkin ketjuun jos ei haluta että tämäkin ketju päättyy banneihin ja sulkemiseen.

Ne jotka haluais firen ei poliittisista aspekteista keskustella kuten ketjun suurin sisältö on ei löydä tätä ketjua politiikka-alueelta.

Tohon @Jeesbox heittoon, että fire vaatisi korkeakoulutuksen eikä olisi mahdollista kaikille niin ei pidä paikkanasa kuten jo sanottu. Eipä se vaadi kuin pienet menot ja tahdonvoimaa.

Tässä yksi hyvä esimerkki. Vaikka vapaalle nyt vaihtoikin vasta perinnön turvin niin hällä oli kyllä selvät askel merkit jo kohti fireä ilman sitäkin: Mihin se raha menee?

Tuon tason säästäväisyys on kyllä niin hc, että siihen ei promillekaan kansasta taivu, mutta tosiaan ei se ole koulutuksesta kiinni tai edes siitä, että tienaisi useita tuhansia euroja.

Olipas mielenkiintoista tekstiä. 10 vuodessa aika hyvät sijoitukset. Järkyttävän pienillä menoilla on pystynyt elämään ja kaiken ylimääräisen pistänyt sijoituksiin. Miten esim. ruokamenot kauppaan on jotain satkun kuussa?
Aika HC touhua. Eikä aio enää nostaa tukia, vaikka olisi niihin oikeutettu. Saavutti FIREn 39-vuotiaana. Hatun noston paikka.
 
Viimeksi muokattu:
Tohon vielä, että en pidä kysymystä yhteiskunnallisesti merkityksellisenä. On niin marginaalista touhua ja firettäjä kuitenkin maksaa pääomatuloista verot kuin myös kulutuksesta. Lopuksi hänet kuitenkin perii joku ketä hassaa ne kaikki rahat. Vaikutus yhteiskuntaan aika pitkälti nolla.

Normaalistihan eläkeläisiä yritetään houkutella pysymään töissä rahalla. Entiset superkertymtä sun muut, tosin ei se tahdo vaikuttaa nykyään niihinkään vaan ihmiset tavoittelee sairas / työkyvyttömyys eläkkeitä heti kun vaan mahdollista. Vaikka elämän sisältö olisi vain työt niin harvan hautakivessä siitä aiheesta mitään mainitaan. Ehkä jos on taiteilijasielu ja sattuu kutsumusammatissa olemaan, mutta sellanen nyt tuskin edes tavoittelee fireä.
Jos nyt omalle kohdalle ajattelee joka on töissä vaan töiden takia vaikka se nyt yleensä ihan mielenkiintoista ja vaihtelevaa on niin en kyllä keksi miksi jatkaisin töissä jos olisi eläkekassa koossa. Ahneus ehkä voisi olla ainut jos kannustimet olisi oikein hyvät, mutta en usko, että sillä saisi kuin vuoden pari lisäaikaa.
Se on kyllä totta että niin kauan kuin ilmiö on suhteellisen marginaalinen niin asian yhteiskunnallinen merkitys ei ole taloudellisesti mitattuna ja sitä kautta yhteiskunnan toimintaan vaikuttavana välttämättä niin suuri ellei tälle tielle lähtijät sitten ole todella paljon määräänsä merkittävämpi tekijä työelämässä. Toki kuten @finWeazel totesi niin sekin on periaatteessa mahdollista että siellä FIREllä tehdään sitten edelleen paljonkin yhteiskunnan kannalta hyödyllisiä asioita.

Taloudelliset vaikutukset on tietysti vain yksi tarkastelukulma, toinen on vaikkapa tuo oikeudenmukaisuus joka nyt toki asettuu paljon laajempaan kontekstiin vaikkapa sen kanssa miten ja millaisen työn teosta palkitaan.
 
Miten oikeastaan mitään voidaan tarkastella "oikeudenmukaisuus" kulmasta? Eli onko oikeudenmukaista että ihmiset syntyvät eri puolille maailmaa? Onko oikeudenmukaista että osa syntyy vaikeasti vammaisena? Onko oikeudenmukaista että osa kuolee nuorempana kuin osa vaikka eläisi ns. yhtä terveellisesti?

On ehkä helpompaa että ei yritä ajatella asioita oikeudenmukaisuus lasien lävitse. Koska maailmassa tapahtuu niin paljon kaikkea mikä ei nyt vaan ole oikeudenmukaista (eli miettien jokaista elänyttä ja tulevaisuudessa elävää henkilöä vaikkapa) ettei listaa saisi ikinä tehtyä. Koska lähes mikä tahansa asia on epäoikeudenmukainen. Alkaen jo ennen syntymää (miksi juuri kyseinen siittiö voitti?)
 
Oikeudenmukaisuuskonsepti on edelleen paljon isompi keskustelu kuin FIRE. Ihan väärä ketju tässä vängätä kuka syntyi kultalusikkasuussa tai kultageeneillä tai,... Jos vain raha-aspektia miettii niin sosialismi-kapitalismiketju tai vaikka rahan harvoille kertymisen ongelmat. Jos tarkoitus on vääntää vaikka mihin sattui syntymään, millaiset vanhemmat osui kohdalle, saiko lottovoittajan geenit tms. niin ei ne kuulu FIRE ketjuun
 
Samaa mieltä, musta tämä ketju kuuluu YK:lle ja jos haluaa keskustella esim. työttömänä olemisen vaikutuksista yhteiskunnalle, siihen liittyvästä etiikasta ja mitä sille pitää tehdä, niin Kotimaan politiikka lienee parempi ketju. Tämän ketjun siirto politiikkaosastolle oli mielestäni virhe joka korjattiin tuolla toisella ketjulla joka sittemmin lukittiin kun siellä yksi keskustelija pyöritti samaa levyä toistakymmentä sivua. Tämän sietäisi palauttaa takaisin YK:lle.
 
Jos tätä ei saa siirrettyä yk:lle niin ehkä sinne pitäisi avata uusi ketju tyyliin

Ei poliittinen työm kautta taloudellisen riippumattomuuden(FI) ja aikaisen eläköitymisen saavuttamisen keskustelu(RE)

Ketjun aiheisiin ei kuulu politiikka. Poliittisista aspekteista keskutelu - linkit ketjuihin
Ketjun aiheesen ei kuulu puhdas sijoittaminen. Sijoitusketju linkki
Ketjun aiheeseen ei kuulu downshift, downshiftketju linkki

Ketjun aiheeseen kuuluu
Yleinen FIRE keskustelu, omat FIRE projektit ja miten tavoittelen tai elän FIREä, strategiat ja vinkit FIREn tavoitteluun, FIRE spesifiset sijoitusstrategiat.
FI osan tavoittaminen ei tarkoitä, että pakko RE ja RE:sta oi palata FI. Oma keskustelunsa että mitä sitten kun FI on saavutettu ja RE kyllästyttää tai ei kiinnosta. Miten elän jos olen taloudellisesti vapaa?
 
Viimeksi muokattu:
Tohon vielä, että en pidä kysymystä yhteiskunnallisesti merkityksellisenä. On niin marginaalista touhua ja firettäjä kuitenkin maksaa pääomatuloista verot kuin myös kulutuksesta.
Tol argumentilla ideologisesti työttömiäkään ei pitäis sit dissata/arvostella/ihmetellä, tai yksinkertaisesti pitää yhteiskunnallisesti merkityksellisenä.

Pääomaverot maksetaan, jos asutaan Suomessa. Moni muuttanee kuitenkin ulkomaille. Lisäksi sijoitukset ovat usein ulkomaisissa yhtiöissä, koska ne tuottavat paremmin.

Toi koulutuspointti meni ohi. Ehkä typotusta. Tietty hyväpalkkainen maksaa koulutuksensa hyvin todennäköisesti veroina takaisin, mut sitä ei voi oikein diskreetisti rajata, et milloin on +-0. Ois kyl jännä nähdä jokin laskelma, et paljonko vaik peruskoulu + tarha maksaa per pää. Sit samat laskelmat tyyliin lukiosta ja korkeakoulusta.

Sit yleisempää pohdiskelua:

Itse en vastusta FIRE:ä, saatanpa itsekkin tosiaan sen 15v päästä hypätä pois oravanpyörästä, mut kiinnostaa nää yhteiskunnalliset ja puolifilosofiset aspektit asian ympärillä. Ja kuten mainittu tässä ketjussa aikaisemmin, niin ainakaan hyve-eettisesti (voiko teosta tehdä universaalin moraalilain) ajateltuna FIRE ei ole moraalisesti oikein, sillä yhteiskunta ei toimis, jos kaikki elelis osingoilla ;)

Hyötyeettinen tarkastelu on hankalempaa, sillä hyödyn määrää on hankala arvioida; yhteiskunta ei hyödy, mutta yksilö hyötyy. No, ehkei se kovin isänmaallista ainakaan ole, sikäli kun kukaan pitää asiaa merkityksellisenä.

Viimeinen etiikan laji on sit velvollisuusetiikka, joka liittyy sit kai siihen, mitä kukin pitää velvollisuutenaan, kuten vaik poliisin, tai sotilaan on toimittava velvollisuuksiensa mukaan, mut normikansalaisella ei kai, tai ainakaan mun käsityksen mukaan, ole muita velvollisuuksia kuin, et ei aiheuta haittaa muille, eikä tämä oikein tähän aiheeseen liity, ellei sit haluta palata tuohon isänmaallisuuteen, jota itse en ainakaan pidä sinällään kovin suuressa arvossa.

Mitään objektiivista totuutta asiaan tuskin on mahdollista löytää, mut tietyllä tapaa FIRE:n voi ehkä nähdä myös henkilökohtaisena keskisormen näyttämisenä yhteiskunnalle ja nousemisena sen yläpuolelle. Don't hate the player, hate the game...
 
Maksoin lienee enempi veroja suomeen ennen poismuuttoa kuin mitä koulusysteemiin yms. meni mun kouluttamiseksi. Jäi tosin yliopisto kesken niin ei mennyt edes maksimeja kouluun. Vanhemmat toki teki työnsä ja maksoi veronsa, kai sekin on jotain,...

Olen saavuttanut FIRE:n. Viime vuonna maksoin veroja noin 350k$,tänä vuonna olen maksanut jo veroja 700k$.

Onko keskustelu oikeasti FIRE vai pitäisi yleisemmin miettiä perijöitä, lottomiljonäärejä,muita rikkaita jotka ovat FI mutta ei RE jne. Joku työtön, normieläkeläinen tms. ei ole FI koska elää yhteiskunnan almujen varassa. FIREttäjiä suomessa lienee niin vähän ettei se ole minkäänlainen todellinen ongelma yhteiskunnalle. Pikemminkin jos joku on työllä saavuttanut FIREn suomessa hän on työn sankari.

Mä käsitän FIREn konseptina missä omalla työllä saavutetaan FI ja se mahdollistaa RE. Miten voi tehdä RE jos syntyi rikkaaseen sukuun ja ei tehnyt töitä ennen rikastumista(oli RE jo syntymässä). Supistaa fire keskustelun skooppia kun mietitään vain sitä osaa joka omalla työllä tekee FI ja mahdollisen RE ja ehkä RE puolelta takaisin työhön/startuppiin/hyväntekeväisyyteen jos RE osa kyllästyttää.
 
Tol argumentilla ideologisesti työttömiäkään ei pitäis sit dissata/arvostella/ihmetellä, tai yksinkertaisesti pitää yhteiskunnallisesti merkityksellisenä.

Pääomaverot maksetaan, jos asutaan Suomessa. Moni muuttanee kuitenkin ulkomaille. Lisäksi sijoitukset ovat usein ulkomaisissa yhtiöissä, koska ne tuottavat paremmin.

Toi koulutuspointti meni ohi. Ehkä typotusta. Tietty hyväpalkkainen maksaa koulutuksensa hyvin todennäköisesti veroina takaisin, mut sitä ei voi oikein diskreetisti rajata, et milloin on +-0. Ois kyl jännä nähdä jokin laskelma, et paljonko vaik peruskoulu + tarha maksaa per pää. Sit samat laskelmat tyyliin lukiosta ja korkeakoulusta.

Sit yleisempää pohdiskelua:

Itse en vastusta FIRE:ä, saatanpa itsekkin tosiaan sen 15v päästä hypätä pois oravanpyörästä, mut kiinnostaa nää yhteiskunnalliset ja puolifilosofiset aspektit asian ympärillä. Ja kuten mainittu tässä ketjussa aikaisemmin, niin ainakaan hyve-eettisesti (voiko teosta tehdä universaalin moraalilain) ajateltuna FIRE ei ole moraalisesti oikein, sillä yhteiskunta ei toimis, jos kaikki elelis osingoilla ;)

Hyötyeettinen tarkastelu on hankalempaa, sillä hyödyn määrää on hankala arvioida; yhteiskunta ei hyödy, mutta yksilö hyötyy. No, ehkei se kovin isänmaallista ainakaan ole, sikäli kun kukaan pitää asiaa merkityksellisenä.

Viimeinen etiikan laji on sit velvollisuusetiikka, joka liittyy sit kai siihen, mitä kukin pitää velvollisuutenaan, kuten vaik poliisin, tai sotilaan on toimittava velvollisuuksiensa mukaan, mut normikansalaisella ei kai, tai ainakaan mun käsityksen mukaan, ole muita velvollisuuksia kuin, et ei aiheuta haittaa muille, eikä tämä oikein tähän aiheeseen liity, ellei sit haluta palata tuohon isänmaallisuuteen, jota itse en ainakaan pidä sinällään kovin suuressa arvossa.

Mitään objektiivista totuutta asiaan tuskin on mahdollista löytää, mut tietyllä tapaa FIRE:n voi ehkä nähdä myös henkilökohtaisena keskisormen näyttämisenä yhteiskunnalle ja nousemisena sen yläpuolelle. Don't hate the player, hate the game...

Suuret määrät työttömiä on kyllä aika merkittävä yhteiskunnallinen ongelma kun niiden menot rahoitetaan täysin veronmaksajien kukkarosta. Sillä ei kauhesti ole merkitystä mikä ideologia siellä on takana jos niitä alkaa kertyä liikaa. Firettäjiä ei ala kertyä samalla tavalla liikaa. Työttömäksi voi alkaa vaikka huomenna ja karenssin jälkeen alkaa massit pyöriä. Päätät alkaa firettäjäksi niin katotaan 10-30v päästä jos kantti kestää :D

Ulkomaille voi muuttaa ihan missä elämäntilanteessa vaan. Töihin, firettää, eläkkeelle, kadulle mitä sillä nyt niin väliä on. Jos ei tykkää olla täällä pimeessä ja on massia muuttaa muualle niin miksi tänne pitäisi jäädä? Jotkut muuttaa heti opiskelujen jälkeen. Jotkut ulkomaalaiset muuttaa tänne opiskelemaan ja sen jälkeen vekeen samantien. Tännekkin muutetaan vain tavoittelemaan parempia etuja ilman aikomustakaan tehdä töitä...

Mikä toi sijoitukset ulkomailla pointti oli? Eläkeyhtiötkin sijoittaa ulkomaille...

Kirjoitin, että maksaa verot kulutuksesta ei koulutuksesta.

Kyllä mun mielestä kaikki kirjoittelu tyyliin, että firettäjillä olisi suuri yhteiskunnallinen merkitys on kärpänen härkänen kategoriaa. Mikään ei tietenkään toimi jos kaikki firettää ja elää osingoilla. Mikään ei myöskään toimi jos kaikki on toimitusjohtajia tai putkimiehiä. Edes kommunismissa yritetty suunnitelmatalous missä jokaisella on ylhäältä määrätty paikka ei toiminut ja oli itseasiassa katastrofi länsimaiseen yhteiskuntaan verrattuna. Jos yhteiskunnalliset epäkohdat kiinnostaa niin eiköhän äkkiä löydy aika paljon enemmän oikeita ongelmia.
 
Mikä toi sijoitukset ulkomailla pointti oli? Eläkeyhtiötkin sijoittaa ulkomaille...
Joskus oon tääl kuullut puolikieron argumentin, et yrityksiä hyödyttää, kun niihin sijoitetaan. En muista enää logiikkaa, mut jonkinlainen pointti siinä oli. @Lämpöpumppu sen joskus jossain maintsi. Näin ollen yhteiskuntaa hyödyttäisi, jos ihmiset sijoittaisi kotimaisiin yrityksiin, koska siitä generoituisi yritysten kasvun kautta hyvinvointia.
 
Totta kai yritykset hyötyvät kun niihin sijoittaa. Yritys saa rahaa investointeihin sijoittajilta osakeannissa ja toisaalta ne voivat käyttää omaa pääomaa yritysostoihin helpommin. Jälkimarkkina laskee todella paljon oman pääoman hintaa. Pörssissä ollaan, koska on haluttu lisää pääomia joita sijoittajilta on saatu. Mutta vapaus päättää, mihin sijoittaa, on aivan yhtä tärkeää, jotta ne varat allokoituvat parhaisiin kohteisiin. Siksi - onneksi - kaikki eläkevarat eivät ole suomalaisissa yrityksissä tai kiviseinissä.

Jos halutaan lisää investointeja ja sijoituksia Suomeen, niin verotuksella niitä voidaan houkutella, ja kevyemmällä regulaatiolla. Pääoma kyllä hakeutuu sinne missä saa tuottoja.
 
FIREttäjän veronmaksuista niin mä olen maksanut tänä vuonna (ennakko)veroja 700k$. Jos olisin verovelvollinen suomessa niin veroja olisi mennyt noin 290k$ enemmän. Toisaalta jos olisin muuttanut paikalliseen veroparatiisiin(puerto rico) niin verokuorma olisi noin 260k$ vähemmän.

Ei verojen maksaminen syletä niin paljon, että maksimit tekisi verosuunnittelua. Kyseenalaistan näkemykset ettei FIREttäjä tuottaisi mitään. Pelkästään erittäin kapeasti verotuloja katsomalla firettäjän vaikutus yhteiskunnan kassaan voi olla iso.
Suomessa tosin pääomaverotusta pienentää hankintameno-olettama jonkin verran.

Esim. jos ostanut 10v sitten osakkeita 10 000€ ja nyt niiden hinta 100 000€ ja myyt ne pois, niin pääomaveroprosentti on sen 20,4% hankintameno-olettamaa käyttäen. 100 000€ - 100 000€*0.4=60 000€ 60 000€*0,34=20 400€ 20 400/100 000*100= 20,4%
 
Mun myynneissä ei olisi voinut käyttää hankintameno-olettamaa. Alle 10v hallussa.

Normivuotena täällä sais tehdä 50k$ voittoa nollaverolla ja siitä lähtee progressio ja verot juokseen jos on enemmän pääomatuloa. Jos mulle tulis osakemyynneistä ja osingoista vuodessa 200k$ voittoa niin veroa menis 21k$ eli about 10%. Tää on se mun long term plan jos täällä pysyn.

Nyt menee hervottomia määriä veroja kun on ihan hervottomia määriä myyntejä tyyliin tein karvanpäälle 3M$ voittoa tänä vuonna osakemyynneistä+osingoista. Sama jatkunee ens vuonna kun myyn yli isoja suoria tekkipositioita ja ostan tilalle sp500+schd+muuta. Jossain kohtaa on myynnit tehty ja salkku tasapainossa. Sitten nostelen vaan osingot millä eletään ja täytetään pahanpäivän puskuria, hyvin maltillinen verotus siinä kohtaa. 200k$ osingoista jää 180k käteen. Tuosta menee noin 70k$ normielämään sisältäen kesä suomessa. Loput hummailuun, pahanpäivänvaraston täyttämiseen ja sijoittaen.
 
Huhhuh, vai saa tehdä 50k$ voittoa nollaverolla. Alkaa tehdä pahaa kun mietin tarkemmin tätä Suomen 30-34% pääomatuloveroa.. Jonkinlainen verojen minimointijärjestely tai muutto ulkomaille kuulostaa kyllä hyvin houkuttelevalta että saisi joskus FIREn onnistumaan.
 
No onhan tuossa toki se, että jos olis palkkatuloa niin se vaikuttaa pääomatulon verotukseen. Lienee harvinaisempi keissi, että on vain pääomatuloa(FIRE). Jos olis vaikka 50k$ palkkatuloa ja 50k$ pääomatuloa niin menis pääomatulosta veroa 6k$ ja palkkatulosta kaikkinensa erinäköisiä veroja/maksuja 8k$. On toi silti aika upea kombo pienituloiselle. Nevada erikoistapaus kun ei ole osavaltioveroa niin menee vain liittovaltion verot.

Progressio toki rallattaa. Olis ehkä hyvä suomessakin tehdä pääomaverosta progressiivisempi ja ehkä sitoa myös palkkatuloon jollain tapaa. Jos tienaa enempi ja asuu kaliforniassa(piilaaksopalkat) ja myy samaan aikaan osakkeita niin voipi päästä reippaille verotasoille kun liittovaltio kynii omansa ja kalifornia omansa ja veroprosentit progression ansiosta "maksimit".

Tällä voi pyöritellä nevadan pääomatulojen verot(hox, pitää antaa laskuriin myös vuoden palkkatulot): 2024 Capital Gains Tax Calculator - Long-Term & Short-Term Gains
ja tällä tuloverot: Nevada Income Tax Calculator - SmartAsset

Smartassetin laskuri toimii tosi tarkasti ainakin mun kokemuksen pohjalta. Sillä oon säätänyt verot ennakkoon ja ei ole tullut isoja yllätyksiä. Zip-koodia jos vaihtaa niin saa testattua miten menis eri osavaltioissa. Toki jos on paljon vähennyksiä niin laskuri on pessimistinen.

Jos "amerikassa" haluaa optimoida maksimaalisesti ja on rikas niin puerto ricon tasa 15% vero on suotuisa. Sinne kai aika moni mennyt, mutta karsea pikkusaari, ilmasto älytön ja hurrikaanit.
 
Viimeksi muokattu:
Omalla säästöpolulla tuli yksi etappi täyteen, kun salkun arvo ylitti 200 000 euroa. Aika tarkalleen yhdeksän vuotta on aikaa hurahtanut. Paljon on tyhmiä ostoja tullut tehtyä, mutta onneksi jokunen onnistuminenkin. Suurin arvonnousu 145%, joka on myös salkun suurin omistus (BRK). Tuossa tietysti ei ole euroakaan osinkoa saanut, mikä voi joihinkin suomiosakkeisiin verrattuna vääristää. Suorien osakesijoitusten ja indeksisijoitusten suhdeluku lonkalta arvioiden 60-40, mitä varmaan olisi tarkoitus hilata enemmän indeksin puolelle jatkossa. Koronadippiä en onnistunut kunnolla hyödyntämään, kun odotin pidempää kurjuuden aikaa eikä uskaltanut tehdä isoja liikkeitä. Se vähän jälkikäteen harmittaa enemmän kuin nuo muutamat hutiostot.

Tähän mennessä ei ole tuntunut kituuttamiselta säästäminen, vaan turhiakin asioita on tullut osteltua. Vähän jopa toivoo että olisi enemmänkin saanut säästöön. Säästöprosentit vaihdellut vuositasolla 40 - 70% välillä. Yläpää selittyy poikkeusvuotena kun kävi keikalla ulkomailla ja elämisen kulut oli käytännössä ruoka ja harrastukset. Säästöaste saattanee kotiasioiden takia tippua jatkossa ellei tulopuolelta pysty paikkamaan.

Tavoitesummaksi olen puolta miljoonaa haaveillut ainakin näin aluksi, mutta aikataulua tai vuositavoitteita en ole asettanut. Menen muun elämän ehdoilla ja katsotaan mitä saadaan aikaan siinä sivussa. Toiveena olisi välttää elintasoinflaatiota, mutta tämän kanssa joutuu painimaan kovasti. Houkuttelisi niin paljon sellainen kämppä, josta pääsisi kylpytakissa järveen.
 
Tämä voi tulla kalliiksi jos ei halua asua pikkupaikkakunnalla. :)
Pikkupaikkakunta ei haittaisi ollenkaan, melkeinpä päinvastoin. Olisin valmis pieneen palkanalennukseenkin jos sen myötä saisi asua vanhassa kotikylässä josta ponnisti maailmalle. Ehkä yksi vaihtoehto olisi varallisuuden karttuessa suuremmaksi ruveta tekemään jotain sopivan yksinkertaista osa-aikaista työtä. Progressiivinen verokarhu kuitenkin hellittää otettaan kun tippuu tulotaulukossa. Pieni yhteys työelämään saattaisi tuoda vähän mielenrauhaa ja antaa aikaa sijoitusten jauhaa kasvamistaan, jos pystyisi vaikka suurimman osan menoistaan osa-aikaisuudella kattamaan.

Mutta toisaalta jos tavoittelee FiReä, niin ihan hyvin voisi asua sen kilometrin tai useammankin päässä lähimmästä lätäköstä. Päiväohjelmansa voisi suunnitella siten että pääsee halutessaan ihailemaan liplatusta tai pulahtamaan, jos siltä tuntuu. Säästyneet asuntorahat voisi sijoittaa ja aikaistaa eläköitymistä joillakin vuosilla.
 
Yksi tapa kiihdytellä prosessia olisi velkavivulla sopiva asunto tai kaksi isommalta paikkakunnalta. Jättää sen/ne vuokralle siinä kohtaa kun muuttaa pois. En asuntohommista mitään tiedä, mutta moni tuon tyylistä sijoittamista harrastaa velkavivulla.
 
Viimeksi muokattu:

Statistiikka

Viestiketjuista
262 246
Viestejä
4 549 827
Jäsenet
74 948
Uusin jäsen
Peltzi68

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom