F1 Yleiskeskustelu

Liittynyt
14.05.2017
Viestejä
5 370
Vaikuttaa siltä ettei Tsunoda oikein kiinnosta Red Bullia ja taitaa pyöriä junioritallissakin lähinnä Hondan vuoksi. Tiedä sitten mikä syy tuossa on taustalla, eikö vain miellytä Horner & Marko akselia. Vaihtoehtoisesti kenties se, että tallissa on jo yksi temperamenttinen kuljettaja niin ei voi ottaa toista.
Tsunoda on Hondan ja Japanin markkinan takia F1:ssä.

En edelleenkään tajua mikä himo kenelläkään on istuttaa Antonellia Mersun rattiin. Sama kuin Taponen menisi Ferrarille. Hauskaahan on se että Prema on F2:n Red Bull mutta silti Bearman ja Antonelli ajelee divaritasolla.

Sainz halusi tallista riippumatta ykköskuskin paikan.
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
736
Niin, jos Antonelli ei osoittaudu riittävän kypsäksi kuskiksi ensivuoden mersun rattiin niin joku sinne pitää kuitenkin saada. Sainz ei ymmärtääkseni mennyt mersulle koska tarjolla oli vain yhden vuoden pahvi.

Itse uskon siihen, että sauma mersulle on. Eihän Audikaan ole tehnyt vielä päätöstään. Jossain Bottas kommentoi, että joutuu aloittaa Binotton kanssa keskustelut alusta, että ainakin jotain siellä jutellaan. Tästä vois päätellä että ei nyt vielä ole seinä tullut vastaan jos vaikka heikolta näyttääkin.

Oma veikkaus, että Bottas menee vuodeksi mersulle jos Antonelli tarvii vielä kypsyttelyä. Ja toive olisi, että saisi 3v pahvin Audilta.

Edit: Bottashan myönsi aiemmin jutelleensa Toton kanssa, mutta antoi ymmärtää että vuoden diilissä ei olisi hänen kannaltaan järkeä. Selvästi sitäkin on siis pyöritelty ja mersun puolelta harkittu yhtenä vaihtoehtona.
Bottashan "lähti" Mersulta aikoinaan (toki Russell teki tuloaan) myös sen takia, että vihasi 1 vuoden pahveja. Kaikki Mersu-vuodet Bottaksen osalta taisi olla 1 vuoden pahveja ja sai kalvaamaan miestä syvästi.

Noiden vuosien jälkeen Bottas on positioinut itsensä "projekti-ihmiseksi" joka on nätti kiertotapa sanoa, että jatkossa ei suostu 1 vuoden sopimuksiin. Tästä syystä johtuen en usko, että Bottas siirtyisi Mersulle nytkään vuodeksi.

Itse uskon, että Alpinelle Bottaksella ei ole asiaa. Oma parjattu kuskiohjelma (Doohan ainoa realistinen kuskikandidaatti) ja organisaatio niin "kaukainen" hänelle.

Jäljelle Sauber/Audi. Sauber saanut aika isoa lynkkaysta Bottakselta pitkin vuosia enkä usko, että Audi haluaa mulletti-kalapuikko-finskiä organisaatioonsa. Arvot ei vain kohtaa.

Voi jopa olla, että Bottas saa keskittyä jatkossa polkupyöräilyyn ihan tosissaan.

Muokkasin Haas-osuuden pois kun unohdin, että siellähän on Ocon-nimityksen jälkeen kaikki ajopaikat viety.
 
Siellä olisi Mersulla yks projekti jolla määritellään asemat ensi vuosikymmelle saakka. Bottas vs Antonelli tekemään tätä? Ei kahta sanaa kumpi.
 
Liittynyt
11.01.2024
Viestejä
504
Bottas on kyllä koko uransa ollut vähän hidas, etenkin lähdöissään. Niin näkyy olevan nytkin, on tod.näk. viimeinen joka tajuaa olevan ilman ajopaikkaa ensi kaudeksi.
Sohvan pohjan asiantuntija antaa viiltävää analyysiä
Voi olla, että viiltävät analyysit sohvanpohjalta tai jopa sen alta osuu taas kerran oikeaan. Mutta saattaapa se olla turhan aikaista vielä tuomita Bottas ulos F1:stä. Sillä siehän Perez saattaa saada kenkää jo kesken kauden. Olisiko Bottas sopiva lapanen Verstappenin kaveriksi? Aiempaa kokemustakin on jo mersun ajoilta ;)
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
736
Siellä olisi Mersulla yks projekti jolla määritellään asemat ensi vuosikymmelle saakka. Bottas vs Antonelli tekemään tätä? Ei kahta sanaa kumpi.
Uudet säännöt ja autot, siinä ei paljoa kuskien mielipidettä tarvita kaudella 2025. Talli sen auton rakentaa.

Antonellissa on Mersun tulevaisuus ihan kuin Russelissakin. Valtteri on näytöt antanut ja kun tekee vaikeaa olla ilman takatukkaa ja viiksiä (tallin vaatimus), niin aika haastava yhtälö on. Ja Mersua kiinnostanee italialainen nuorekas kuljettaja hieman enemmän kuin suomalainen vässykkä ilman tappajanvaistoja.
 
Liittynyt
06.02.2017
Viestejä
1 437
Voi olla, että viiltävät analyysit sohvanpohjalta tai jopa sen alta osuu taas kerran oikeaan. Mutta saattaapa se olla turhan aikaista vielä tuomita Bottas ulos F1:stä. Sillä siehän Perez saattaa saada kenkää jo kesken kauden. Olisiko Bottas sopiva lapanen Verstappenin kaveriksi? Aiempaa kokemustakin on jo mersun ajoilta ;)
Taitaa RB:kin tarvia kuskin joka pystyy taistelemaan sijoituksista. Sitä nimenomaista taistelua sijoituksista en ole Bottakselta nähnyt radalla vuosikausiin, jos koskaan. Mersu-vuosinakin taisi pärjätä jos sai aika-ajot vedettyä hyvin ja kukaan ei päässyt kisassa ohi.
 
Liittynyt
10.01.2019
Viestejä
17 835
Eli Sauber/Audia pidetään mahdollisena paikkana. Alppine ei tuon mukaan kiinnostunut Bottaksesta. Mersusta eivät mitään kommentoineet.

Mitä lisäarvoa Bottas toisi Sauberille, jos talli vedetään uusiksi, niin tallin vanha kuski ei välttämättä ole plussaa, mutta jos tyyppi sopiva, niin voi olla päinvastoinin.

Mikä on Audin aikataulu tavoite, ja ketä sinne tavoittelevat kun tavoiteltuja palkintosijoja tavoitellaan (siis vuosienpäästä vai koska), eli sen suhteen ei välttämättä ole aikaikkuna suljettu. Onko tänäpäivänä lisäarvoa kuskista joka tuo auton värittömästi maaliin, joskus niillä on ollut määrätietoisessa tavoitteellisessa tallinkehitysvaiheessa

Joku mainitsi mersun, turha uskoa siihen että mersulle ja sitten vaihtaa Saintzin kanssa paikkaa. Jos pitkää sopparia ei tarjolla, niin kiinnostaako edes yhdenvuoden soppari, ihan vain rakkaudesta lajiin(rahaan).
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
14.05.2017
Viestejä
5 370
Uudet säännöt ja autot, siinä ei paljoa kuskien mielipidettä tarvita kaudella 2025. Talli sen auton rakentaa.

Antonellissa on Mersun tulevaisuus ihan kuin Russelissakin. Valtteri on näytöt antanut ja kun tekee vaikeaa olla ilman takatukkaa ja viiksiä (tallin vaatimus), niin aika haastava yhtälö on. Ja Mersua kiinnostanee italialainen nuorekas kuljettaja hieman enemmän kuin suomalainen vässykkä ilman tappajanvaistoja.
Mistä tiedät että Valtterin on vaikea olla ilman viiksiä ja takatukkaa vai mutuiletko?

Jos Mersu katsoisi suoritusten perusteella nuoria niin Paul Aron tai Frederic Vesti ajaisi ensi kaudella heillä. Nämä potkii Antonellia 100-0 päihin F2:ssa. Kannattaa muuten joskus katsoa niitäkin kisoja.

Jännä homma että taas Bottaksesta löydetään pelkkää huonoa.
 
Liittynyt
10.11.2018
Viestejä
88
Bottashan "lähti" Mersulta aikoinaan (toki Russell teki tuloaan) myös sen takia, että vihasi 1 vuoden pahveja. Kaikki Mersu-vuodet Bottaksen osalta taisi olla 1 vuoden pahveja ja sai kalvaamaan miestä syvästi.

Noiden vuosien jälkeen Bottas on positioinut itsensä "projekti-ihmiseksi" joka on nätti kiertotapa sanoa, että jatkossa ei suostu 1 vuoden sopimuksiin. Tästä syystä johtuen en usko, että Bottas siirtyisi Mersulle nytkään vuodeksi.

Itse uskon, että Alpinelle Bottaksella ei ole asiaa. Oma parjattu kuskiohjelma (Doohan ainoa realistinen kuskikandidaatti) ja organisaatio niin "kaukainen" hänelle.

Jäljelle Sauber/Audi. Sauber saanut aika isoa lynkkaysta Bottakselta pitkin vuosia enkä usko, että Audi haluaa mulletti-kalapuikko-finskiä organisaatioonsa. Arvot ei vain kohtaa.

Voi jopa olla, että Bottas saa keskittyä jatkossa polkupyöräilyyn ihan tosissaan.

Muokkasin Haas-osuuden pois kun unohdin, että siellähän on Ocon-nimityksen jälkeen kaikki ajopaikat viety.
Veikkaanpa, että Bottas ottaa vuoden pahvin Mersulle ennemmin kuin lopettaa uransa formuloissa, jos nämä on vaihtoehdot.

Olihan se kylmää kyytiä että Bottas sai aina vain niitä vuoden lappuja. Toto taisi kommentoida aikoinaan että Bottas suorittaa paremmin paineen alla.

Omaan silmään se Bottaksen suorittaminen olikin parempaa silloin Mersun aikoina… Toki vertaaminen on vaikeaa.

Noh pyörittelyä pyörittelyä… Eiköhän me muutaman viikon sisällä nähdä, että miten tässä käy.
 
Liittynyt
05.01.2021
Viestejä
2 404
En mä usko, että Bottas niin paljon vihaa tässä tilanteessa vuoden sopimusta, että ottaisi mieluummin katkon tai lopun F1-uralleen kuin vuoden paperit Mersulla. Toki toi Mersu-kortti varsinkin alunperin oli lähinnä villiä haaveilua, mutta toisaalta Hamiltonin siirron jäljiltä on lupa odottaa vähän yllätyksiä.

En itsekään ymmärrä tätä Antonellin tuputusta Mersulle, etenkään ensi vuodeksi.
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
736
Mistä tiedät että Valtterin on vaikea olla ilman viiksiä ja takatukkaa vai mutuiletko?
Sanonut itse, että ei saanut olla "oma itsensä" koska tehdastalli (ja Mersun päämaja) odotti tiettyä etikettiä kaikkeen liittyen: promotilaisuuksiin, mediavastauksiin, ulkonäköön, sosiaaliseen mediaan jne.
Jos Mersu katsoisi suoritusten perusteella nuoria niin Paul Aron tai Frederic Vesti ajaisi ensi kaudella heillä. Nämä potkii Antonellia 100-0 päihin F2:ssa. Kannattaa muuten joskus katsoa niitäkin kisoja.
Kun tuloksia katsotaan, niin kyllä ymmärrän miksi Antonelli on mestaruuksien valossa paljon parempi kandidaatti kuin muut juniorit:

Jännä homma että taas Bottaksesta löydetään pelkkää huonoa.
Ei tässä ole kyse Bottaksen huonoista puolista vaan siitä, että siellä on houkuttavampia vaihtoehtoja esillä kun katsotaan kokonaisuutta.

Veikkaanpa, että Bottas ottaa vuoden pahvin Mersulle ennemmin kuin lopettaa uransa formuloissa, jos nämä on vaihtoehdot.

Olihan se kylmää kyytiä että Bottas sai aina vain niitä vuoden lappuja. Toto taisi kommentoida aikoinaan että Bottas suorittaa paremmin paineen alla.

Omaan silmään se Bottaksen suorittaminen olikin parempaa silloin Mersun aikoina… Toki vertaaminen on vaikeaa.

Noh pyörittelyä pyörittelyä… Eiköhän me muutaman viikon sisällä nähdä, että miten tässä käy.
Itsekin uskon, että jos Bottas joutuu sopimusneuvotteluissa "selkä seinää vasten", niin sitten käy mikä tahansa pahvi. Haluaa kuitenkin ajaa vielä ja vuosia on jäljellä lähestulkoon vuosikymmenen verran. Tällä hetkellä neuvotteluvalmius on vain kohtalaisen heikko johtuen koko sarjan tilanteesta ja osittain myös huonosta ajoituksesta.

En itsekään ymmärrä tätä Antonellin tuputusta Mersulle, etenkään ensi vuodeksi.
Ainoa syy olisi Mersun "oikotie" opettaa Antonelli F1 rattiin kireän aikataulun vuoksi. Ovat tienneet pitkään, että kausilla 2024 & 2025 ei todennäköisesti taistella tallimestaruudesta, eikä toisaalta ole aikaa (tai välttämättä mahdollisuutta) kierrättää Antonellia pikkutallin kuten Williams, kautta. Nyt olisi hyvä paikka antaa aikaa opetella talon ja F1:n tavoille ennen kuin iso muutos (ja mahdollisuus) 2026 kaudesta eteenpäin alkaa.
 
Liittynyt
17.11.2017
Viestejä
659
Ei Bottaksella taida olla enää muuta toivoa kuin Mersun yhden vuoden pesti, niin hullulta kuin se kuulostaakin.
Kick on jo osoittanut ettei ole kiinnostunut jatkamaan papereita, käytännössä Hulkin palkkaaminen yllättäen osoitti tämän. En ihmettelisi jos päätyisivät pitämään Zhoun (rahan takia).
Sinällään mielenkiintoista, että jatko piti olla pari kuukautta sitten "99% varma". Joku talli on kairannut neuvotteluissa kakkoseen ja huolella (todnäk Williams).
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
482
Veikkaanpa, että Bottas ottaa vuoden pahvin Mersulle ennemmin kuin lopettaa uransa formuloissa, jos nämä on vaihtoehdot.

Olihan se kylmää kyytiä että Bottas sai aina vain niitä vuoden lappuja. Toto taisi kommentoida aikoinaan että Bottas suorittaa paremmin paineen alla.

Omaan silmään se Bottaksen suorittaminen olikin parempaa silloin Mersun aikoina… Toki vertaaminen on vaikeaa.

Noh pyörittelyä pyörittelyä… Eiköhän me muutaman viikon sisällä nähdä, että miten tässä käy.
No kai se suorittaminen oli mersun aikana parempaa, kun oli ”vähän” eri tason kalusto alla kun nyt. :rofl: Sauberilla ja niiden taktiikoilla ei pisteitä otettaisi pelkästään ajamalla, vaikka siellä olisi Max ja Lewis kuljettajaparina, niin vähän vaikea Bottaksenkaan tuolla traktorilla on mitään näyttöjä antaa. Kyllä Bottas kuitenkin on todistanut ihan kuski olevansa, kun kalusto on kunnossa ja ajoi silloin kuitenkin lajilegendan tiimikaverina, jolle pedattiin kaikki mahdollinen.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
248 295
Viestejä
4 328 966
Jäsenet
72 192
Uusin jäsen
Jeffersson

Hinta.fi

Ylös Bottom