• TechBBS:n politiikka- ja yhteiskunta-alue (LUE ENSIN!)

    Politiikka- ja yhteiskunta-alue on TechBBS-keskustelufoorumilla ala-osio, joka on tarkoitettu poliittisten ja yhteiskunnallisten aiheiden sekä niiden ilmiöiden ja haasteiden käsittelyyn.

    Ohjeistus, säännöt ja rangaistukset koskevat vain tätä aluetta, muilla alueilla on käytössä TechBBS-foorumin tavalliset säännöt.

    Ylläpito valvoo, ohjeistaa ja moderoi keskustelua, mutta ensisijaisesti alueen keskustelijoiden pitäisi pyrkiä aktiivisesti ylläpitämään asiallista keskustelua ja myös selvittämään mahdollisesti syntyviä erimielisyyksiä ilman ylläpidon puuttumista keskusteluun.

Eduskuntavaalit 2019

Hakkaraisen geenien haukkuminen taitaa mennä vähän turhan kauas aiheesta.
 
Ketju menee kyllä melkoiseksi rotutohtoroinniksi kun tuntemattomien ihmisten käytöstä aletaan arvuutella jonkun yksittäisten geenien perusteella.

:lol:

Liekkö kyseessä ihan joku antisemitistiseksi profiloituneen eduskuntapuolueen uusi linja, että hallituskelpoisuutta arvioidaan "Arvo Pohjan" ohella myös geenipohjalta?

Itse olen ollut siinä uskossa, että ihminen on hyvin paljon muutakin kuin geeniensä summa ja perimän ohella lopputulokseen vaikuttaa hyvin paljon esimerkiksi kasvatus, koulutus, kokemukset ja sosiaalinen viitekehyskin ja osin myös silkka sattuma.

Esimerkiksi psykiatri ei voi tehdä diagnoosia tapaamatta potilasta ja siihen on eettiset säädökset jotka estävät edes yrittämästä sellaista puoskarointia.
 
Kukaan ei ole väittänyt sellaista jota esität. Lukutaitoa kannattaa opetella. Ilmeisesti kun geeni on nimetty rähinägeeniksi niin se saa triggereytymään ja ajatukset jumiin

Ot.
Geenit vain altistavat tietylle käytökselle tai vaikka sairaudelle. Esimerkiksi jonkun taudin riski voi nousta 100% eli kaksinkertaiseksi. Jos alkuperäinen riski oli 1% niin geeninkään kanssa riski olisi vain 2%.

Anrisemitestejä en tiedä kuin ps nuoret ja ehkä suomen kansa ensin.
 
Googlettelin ja näköjään alaikäisen väkisinsuutelusta on tuomittu päiväsakkoja.

Mielestäni Hakkaraisen rangaistukseen silti ympättiin niskalenkkiä sen verran, että päästiin hakemaan vankeusrangaistusta.

Edelleen mielestäni oikeus ei ole kaikille sama Suomessa.

Tähän ketjuun liittyen Hakkaraisen "pussailun" ja rähinägeenin liittäminen toisiinsa on varsin tarkoitushakuista. Rähinöinnistä ei ole näkynyt mitään faktaa eli menee mutu-osastolle. Etnistä profilointia koska rähinägeeni?
Kansanedustaja pitää olla esimerkki kansalaisille, sen takia kansanedustajat pitäisivät saada max tuomioita edustus aikana tapahtuneista rikoksistaan.
 
Persujen pitäisi sanoutua totaalisesti irti tavoitteesta irrottaa Suomi EU:sta ennen kuin voisi edes ajatella hallitukseen.
 
Kokoomuksella on vähän sama tilanne NATO:n kanssa. Puoluekokoustasolla on päätös Kokoomuksen halusta liittyä NATO:oon, mutta ei ajeta aktiivisesti, koska se ei ole realismiä.

Minä kyllä pidän sitä ongelmallisena, että persuilla on edes ajatus Fixitistä. Jos tämä oli käytännössä vain Soinin populisti höpötyksiä, niin siitä voisi irtautua kokonaan.
 
Paskaa. Halla-aho oli koko maan äänikuningas, ja on harvoja puhtaasti faktojen perusteella argumentoivia tyyppejä politiikassa.

Aivan kuten kaikkien muidenkin poliitikkojen kohdalla, myös Halla-ahon "faktoista" osa on oikeita faktoja ja osa ihan hatusta vedettyä vedätystä tai vanhentunutta/virheellistä tietoa. Vaarallista on kun aletaan pitää sitä lempparipuolueen messiasta erehtymättömänä, kuten Halla-ahon kannattajien kohdalla on tainnut käydä. Tämä toki koskee yhtä lailla ihan muitakin puheenjohtajia ja näiden kannattajia.

Nyt.fi: Jussi Halla-aho väitteli Ylen tentissä ilmastonmuutoksesta, maahanmuutosta ja hallituksen ansioista – tarkastimme faktat, tässä parhaat palat giffeinä

Terveen kritiikin pitäisi kohdistua myös niihin, joiden politiikkaa itse kannattaa.
 
Viimeksi muokattu:
Anrisemitestejä en tiedä kuin ps nuoret ja ehkä suomen kansa ensin.

Mitä todisteita sulla on jotka viittaa siihen että PS-nuoret on antisemiittejä? Googlaamalla en löytäny mitään tietoa siitä. Sen sijaan löysin tämän uutisen jossa "Helsingin Perussuomalaiset Nuoret kertoo tukevansa ehdotusta, muistomerkeistä Suomesta keskitysleireille lähetettyjen juutalaisten muistolle."

PS-Nuoret ja Vasemmistonuoret yhteisrintamassa – tätä vaaditaan
 
Voi varmaan sanoa, että etnonationalistit ovat myös antisemitistejä kaiken muun rasismin ohessa? Tosin niitä nyt ei kai ps-nuorissa ole kuin satunnaisia tapauksia ja nekin on pyritty "harjaamaan".
 
Aivan kuten kaikkien muidenkin poliitikkojen kohdalla, myös Halla-ahon "faktoista" osa on oikeita faktoja ja osa ihan hatusta vedettyä vedätystä tai vanhentunutta tietoa. Vaarallista on kun aletaan pitää sitä lempparipuolueen messiasta erehtymättömänä, kuten Halla-ahon kannattajien kohdalla on tainnut käydä. Tämä toki koskee yhtä lailla ihan muitakin puheenjohtajia ja näiden kannattajia.

Nyt.fi: Jussi Halla-aho väitteli Ylen tentissä ilmastonmuutoksesta, maahanmuutosta ja hallituksen ansioista – tarkastimme faktat, tässä parhaat palat giffeinä

Terveen kritiikin pitäisi kohdistua myös niihin, joiden politiikkaa itse kannattaa.

HS:n Nyt liitteen kritiikki Halla-ahosta on objektiivisuudeltaan samaa luokkaa kuin joku greenpeace puhumassa lihan käytöstä.
 
Voi varmaan sanoa, että etnonationalistit ovat myös antisemitistejä kaiken muun rasismin ohessa? Tosin niitä nyt ei kai ps-nuorissa ole kuin satunnaisia tapauksia ja nekin on pyritty "harjaamaan".

Ei kaikki etnonationalistit ole rasisteja. Itse etnonationalismin määritelmään ei kuulu rasismi, koska rasismiin kuuluu esimerkiksi se että uskotaan että oma "rotu" on ylivoimainen, ja tätä ei ole etnonationalismin määritelmässä.

Tässä noiden sanojen määritelmät, jos et tiedä mitä ne tarkoittaa:
Etnonationalismi – Wikipedia
racism | Definition of racism in English by Oxford Dictionaries
 
Ei kaikki etnonationalistit ole rasisteja. Itse etnonationalismin määritelmään ei kuulu rasismi, koska rasismiin kuuluu esimerkiksi se että uskotaan että oma "rotu" on ylivoimainen, ja tätä ei ole etnonationalismin määritelmässä.

No eikä kuulu. Rasismia on sanana raiskattu viime aikoina aika armotta mutta kyllä se edelleen on ihan oikeaa rasismia jos vaikka ravintola kieltäytyy palvelemasta mustaa tai ei saa istua bussissa valkoisten penkillä. Ihan riippumatta siitä, pidetäänkö omaa rotua ylivertaisena tai ei.
 
  • Tykkää
Reactions: hmb
Kokoomuksella on vähän sama tilanne NATO:n kanssa. Puoluekokoustasolla on päätös Kokoomuksen halusta liittyä NATO:eek:on, mutta ei ajeta aktiivisesti, koska se ei ole realismiä.

Minä kyllä pidän sitä ongelmallisena, että persuilla on edes ajatus Fixitistä. Jos tämä oli käytännössä vain Soinin populisti höpötyksiä, niin siitä voisi irtautua kokonaan.

Kieltämättä ei ole paljoa käynyt ilmi mikä puolueessa oli soinismia ja mikä hallismia. Eli mitä muutettiin soinin vaihdettua maisemia?
 
Oletan itse, että Soinin myötä lähti koko "hiljaisen kansnanosan asialla" sekä "missä EU, siellä ongelma" ja puolue on enemmän "haittamaahanmuuttokriittisyyden" ympärille kerääntynyt löyhä poliitiisen kompassin kannalta "keskustalainen" puolue, jossa on pääasian yhdistämänä lievästi oikeistolaisia, tyä ukko -vasemmistolaisia ja sitten ihan vaan tolloja.
 
  • Tykkää
Reactions: hmb
Aivan kuten kaikkien muidenkin poliitikkojen kohdalla, myös Halla-ahon "faktoista" osa on oikeita faktoja ja osa ihan hatusta vedettyä vedätystä tai vanhentunutta/virheellistä tietoa. Vaarallista on kun aletaan pitää sitä lempparipuolueen messiasta erehtymättömänä, kuten Halla-ahon kannattajien kohdalla on tainnut käydä. Tämä toki koskee yhtä lailla ihan muitakin puheenjohtajia ja näiden kannattajia.

Nyt.fi: Jussi Halla-aho väitteli Ylen tentissä ilmastonmuutoksesta, maahanmuutosta ja hallituksen ansioista – tarkastimme faktat, tässä parhaat palat giffeinä

Terveen kritiikin pitäisi kohdistua myös niihin, joiden politiikkaa itse kannattaa.
Eikös noi toimittajat käytä vanhoja tietoja ja osa noista mitkä on niiden mielestä väärin on juuri sellaisia on aika tulkinnavaraisia.Esim toi työllisten määrän nouseminen voi johtua monesta eri asiasta.Mitenköhän noi myöskin laskee sen "työn" eli onkohan jossain tukityössä olevat laskettu mukaan ja tietenkin joidenkin koululaisten työharjoittelut ja samaan aikaan pistetään työttömiä eläkkeelle ja poistetaan osalta se "työtön" ilmaisu pois tilastoista jollain keinolla?.Olisi kiva tietää että kuinka paljon työttömien määrä on noussut.PS:n kannattajia noi ilmastojutut tuskin kiinnostaa koska noi jutut on niin ympäripyöreitä mistä lehdet on paasannut ja muiden puoleiden edustajat on puhunut.Terve järkikin jo sanoo ettei meidän teot muuta ilmastoa yhtään sen paremmaksi vaan siihen vaikuttaa isojen pelaajien kuten kiinan teot jos nekään.
 
Viimeksi muokattu:
Aivan kuten kaikkien muidenkin poliitikkojen kohdalla, myös Halla-ahon "faktoista" osa on oikeita faktoja ja osa ihan hatusta vedettyä vedätystä tai vanhentunutta/virheellistä tietoa. Vaarallista on kun aletaan pitää sitä lempparipuolueen messiasta erehtymättömänä, kuten Halla-ahon kannattajien kohdalla on tainnut käydä. Tämä toki koskee yhtä lailla ihan muitakin puheenjohtajia ja näiden kannattajia.

Nyt.fi: Jussi Halla-aho väitteli Ylen tentissä ilmastonmuutoksesta, maahanmuutosta ja hallituksen ansioista – tarkastimme faktat, tässä parhaat palat giffeinä

Terveen kritiikin pitäisi kohdistua myös niihin, joiden politiikkaa itse kannattaa.

Tämä on sinänsä totta, mutta kannattaa muistaa myös se medialukutaito. Nyt-liitteen "faktantarkastuksen" ja Halla-ahon välillä kyllä minä ennemmin uskon Halla-ahoa.

Se on sitten oma ongelmansa kun Suomen niin sanottu puolueeton media tuntuu olevan 90 prosenttisesti lähinnä toimittajien mielipidejulkaisuja.
 
Aivan kuten kaikkien muidenkin poliitikkojen kohdalla, myös Halla-ahon "faktoista" osa on oikeita faktoja ja osa ihan hatusta vedettyä vedätystä tai vanhentunutta/virheellistä tietoa. Vaarallista on kun aletaan pitää sitä lempparipuolueen messiasta erehtymättömänä, kuten Halla-ahon kannattajien kohdalla on tainnut käydä. Tämä toki koskee yhtä lailla ihan muitakin puheenjohtajia ja näiden kannattajia.

Nyt.fi: Jussi Halla-aho väitteli Ylen tentissä ilmastonmuutoksesta, maahanmuutosta ja hallituksen ansioista – tarkastimme faktat, tässä parhaat palat giffeinä

Terveen kritiikin pitäisi kohdistua myös niihin, joiden politiikkaa itse kannattaa.

Kovastipa ovat ilmastovouhottaneet Halla-ahoa maapallon 1,5 asteesta ja suomalaiset kuluttavat 3,6 miljoonaa maapalloa. Vastaavasti olisivat voineet kysyä vihervasemmistolta ja sen mielisiltä, että miksi Guantanamo bayn kaltainen vankileiri on oikein hyvä paikka Ahvenanmaalle potentiaalisille isis-taistelijoille.
 
CMI-järjestö: Kirjoituksiaan pahoitellut Hussein al-Taee nauttii edelleen luottamusta: ”Työ ollut täysin moitteetonta ja erittäin tuloksellista”

CMI sanoi että al-Taee nautti yhä järjestön luottamusta. CMI:n muu kommentti
"Al-Taee on Irakissa herättänyt luottamusta konfliktin osapuolissa ja saattanut yhteen kolme uskontokuntaa, shiiat, sunnit ja kurdit. Mikään ole ei ole viitannut siihen, että hänen työssään olisi ollut jotain epäeettistä.

Lehtinen huomautti, että CMI:n hankkeissa kukaan ei toimi yksin, vaan kaikkia projekteja valvovat sekä järjestö itse että rahoittajat.

– Konfliktien ratkaisu on aina tiimityötä. Meidän uskottavuutemme ei ole yhden henkilön varassa."
 
Taas tuhlataan veronmaksajien rahoja, eihän noissa postauksissa mitään rikosta ole. Idiotismi tai antisemitismi ei ole rikos Suomessa.

Ja itsekkin yhdyn tuohon Al Husseinin facebook postaukseen 2012, että Egyptin Presidentti pitäisi hirttää. Ko presidentti oli Mohammed Mursi, joka kuuluu terroristijräjestöön nimeltään Muslimien Veljesliitto. Egyptin armeija häneltä onneksi kaappasi vallan 2013, eikä hän ehtinyt muuttaa Egyptiä Sharia-laki valtioksi. Nyt hän kärsii vankilassa elinkautista rangaistusta.
 
Tutkijat: Halla-ahon puheissa alkanut korostua uusi teema – ”Blogi näyttäytyy sellaisena divarisarjana”
Tutkijat eivät koe, että kirjoitusten kommentoimisen välttely olisi Halla-ahon tyylille poikkeuksellista. Jossain vaiheessa puoluejohtajan on kuitenkin otettava niihin kantaa.

Kuinkakohan monta kertaa h-a:n pitää noista wanhoista kirjoituksista kommentoida "tutkijoiden" mielestä?.Kirjoittanut yksityishenkilönä mielipiteitänsä johonkin blogiin ja ainakin kyseisenä ajankohtana ollut itsekkin samaa mieltä.Esim se että tekee mieli hakea ase kotoa ja ampua jonkun homon joka tulee ehdottelemaan jotain kun se on ulkoiluttamassa koiraa illalla on omasta mielestä lähinnä kielikuva eikä mikään vakavasti otettava uhkaus.Itse pitäisin tollaista vähän häiritsevänä ja heterot ei todellakaan tiedä missä noi porukat pyörii etsiessään seuraa eikä tiedä missä raflassa porukka pyörii jollei se rafla sitä mainosta.Joku homoseksuaali toimittajahan tohon taisi tarttua kun on loukkaantunut kun iskuyritys ei onnistunut tyypille joka on hitto ulkona vain siihen aikaan ulkoiluttamassa koiraa(ei taida ketään muutenkaan haluta että siinä koiran ulkoiluttamispaikalla alkaa pyöriä jotain epämääräistä porukkaa,varsinkaan kaupungissa).:D:kahvi:
 
Viimeksi muokattu:
Taas tuhlataan veronmaksajien rahoja, eihän noissa postauksissa mitään rikosta ole. Idiotismi tai antisemitismi ei ole rikos Suomessa.

Ei varmaankaan, ellei vihapuhetulkintoja uloteta niihin. Tosin, koska vihapuhuja ei ole kantasuomalainen niin sitä vaihtoehtoa tuskin edes harkitaan.

Kuinkakohan monta kertaa h-a:n pitää noista wanhoista kirjoituksista kommentoida "tutkijoiden" mielestä?

Luultavasti niin monta kertaa että tutkijat saavat haluamansa (täyskäännös, irtisanoutuminen, julkinen ripittäytyminen, kanad, jokumuumikä?).
 
HS:n Nyt liitteen kritiikki Halla-ahosta on objektiivisuudeltaan samaa luokkaa kuin joku greenpeace puhumassa lihan käytöstä.

Varsinkin kun esität minkä tahansa väitteen, niin voit olla melko varma että jostain löytyy tutkimus joka osoittaa päinvastoin.
 
Taas tuhlataan veronmaksajien rahoja, eihän noissa postauksissa mitään rikosta ole. Idiotismi tai antisemitismi ei ole rikos Suomessa.

Antisemitismin ilmaisu on rikos siinä missä muutkin kansanryhmää vastaan kiihottamistapaukset ja näissä tosiaan riittää se että jollain on mututuntuma asiasta.
 
Suomen oikeuslaitoksen mukaan suomalaiset ei tunnu olevan kansanryhmä(esim tessieriä ei kai olla syytetty sen blogin takia? tai sitten suomen poliisit ei ymmärrä kuin virkamiesruotsia),juutalaiset voi ehkä olla ja jotkut afrikan/lähi-idän vähemmistöt taas on melkein aina.Sun tosin pitänee tehdä web sivu tai kirjoittaa blogiin tai vastaavaan että voi ehkä mennä tutkintaan.
 
Suoraan poliisin sivulta:

Kiihottaminen kansanryhmää vastaan tunnusmerkistön lähtökohtana on siinä mainittujen, erityistä suojelua kaipaavien vähemmistöryhmien suojelu. Sinänsä tunnusmerkistö ei sulje pois sitä mahdollisuutta, etteikö kiihotuksen kohteena voisi olla valtaväestö. Tällöin uhkaamisen, panettelun tai solvaamisen tulisi olla poikkeuksellisen vakavaa, sillä valtaväestö ei kaipaa yhtä vahvaa suojelua kuin vähemmistöryhmät. Tämä johtuu siitä, että vähemmistöllä ei yleensä ole tosiasiallisia mahdollisuuksia syrjiä enemmistöä siten, että sillä olisi yhteiskunnan mittakaavassa vaikutusta.
 
Suoraan poliisin sivulta:
Kiihottaminen kansanryhmää vastaan tunnusmerkistön lähtökohtana on siinä mainittujen, erityistä suojelua kaipaavien vähemmistöryhmien suojelu.
Näissä touhuissa on vahva tuplastandardien tuoksu. Israelissa ja länsimaissa asuvat juutalaiset katsotaan jonkin sortin kunniavalkoisiksi, joten he eivät tarvitse erityistä suojelua. Poikkeuksena on tapaukset, joissa antisemitismiin syyllistyneet ovat äärioikeistolaisia. Jos taas kyse on muslimien harrastamasta antisemitismistä, silloin tuomitaan yhdessä sekä antisemitismi että islamofobia, eikä erotella sen tarkemmin tekijöitä.
 
Miten niin eivät tarvitse? Heidän lähetystönsä ja konsulaattinsakin taitavat olla ainoita, jotka nauttivat oikein erityistä suojelua betonipaaluin jne. On saattanut mennä ohitse myös se, että antisemitismiä ei olla antamassa Euroopassa ihan helpolla anteeksi ja vaikkapa holokaustin kieltämisestä saattaa joissain maissa joutua oikeuteenkin.
 
Tietysti tarvitsevat. Kommenttini koski poliittisen spektrin punaviherpäätä, joka yleensä kovasti elämöi ihmisoikeuksilla ja rasismin vastustamisella, mutta silti joko hyväksyy tai ainakin katsoo sormien läpi juutalaisvastaisuutta sillä varjolla, että se on muka vain oikeutettua kritiikkiä Israelin toimia kohtaan. Esimerkkejä löytyy mm. Ruotsista ja Ranskasta: toimittajat ja poliitikot selittelevät antisemitistiset väkivallanteot reaktioksi Israelin tekemisiin Gazassa ja Länsirannalla (siis silloin, kun antisemitistit ovat muita kuin äärioikeistolaisia).

Muuten olen sitä mieltä, että holokaustin kieltämisen kriminalisointi on varsin typerää, varsinkin kun asenneilmasto on yllä kuvaamani kaltainen. Mutta eurooppalainen vasemmisto näyttää tulevan paljon paremmin toimeen kuolleiden juutalaisten kanssa kuin elävien.
 
Tietysti tarvitsevat. Kommenttini koski poliittisen spektrin punaviherpäätä, joka yleensä kovasti elämöi ihmisoikeuksilla ja rasismin vastustamisella, mutta silti joko hyväksyy tai ainakin katsoo sormien läpi juutalaisvastaisuutta sillä varjolla, että se on muka vain oikeutettua kritiikkiä Israelin toimia kohtaan. Esimerkkejä löytyy mm. Ruotsista ja Ranskasta: toimittajat ja poliitikot selittelevät antisemitistiset väkivallanteot reaktioksi Israelin tekemisiin Gazassa ja Länsirannalla (siis silloin, kun antisemitistit ovat muita kuin äärioikeistolaisia).

Muuten olen sitä mieltä, että holokaustin kieltämisen kriminalisointi on varsin typerää, varsinkin kun asenneilmasto on yllä kuvaamani kaltainen. Eurooppalainen vasemmisto näyttää tulevan paljon paremmin toimeen kuolleiden juutalaisten kanssa kuin elävien.
Eurooppalainen vasemmisto taitaa olla siitä syystä aika antisemitistitä koska israel on usa:n liittolainen ja ne on muutenkin hyvin usa vastaista sekä venäjä myönteisiä.Jos venäläiset vaihtaa politiikkaansa ja on usa/israel myönteinen niin eurooppalainen vasemmistö/kommunistit kääntää sen takkinsa heti.:D
 
Antisiionismi ja antisemitismi ovat eri asioita vaikka Israelissa ei tätä tahdotakaan myöntää. Aika kauan saat etsiä Israelin politiikan tuomitsevaa suvakkia, joka tuomitsee juutalaiset ryhmänä.
 
Miten niin eivät tarvitse? Heidän lähetystönsä ja konsulaattinsakin taitavat olla ainoita, jotka nauttivat oikein erityistä suojelua betonipaaluin jne. On saattanut mennä ohitse myös se, että antisemitismiä ei olla antamassa Euroopassa ihan helpolla anteeksi ja vaikkapa holokaustin kieltämisestä saattaa joissain maissa joutua oikeuteenkin.
Ne vahvistetut rakenteet yms johtunee siitä että niiden lähetystöihin on tehty iskuja milloin minkäkin lähi-idän ryhmän toimesta tai jotkut mielenosoittajat yrittää sinne sisään kuten meillä kävi.Pieni maa joka on käynyt parisen sotaa naapurimaiden kanssa ja jolla on koko ajan jonkinlaista kränää jonkun naapurimaan kanssa taitaa ottaa sen turvallisuuden vähän eri tavalla kuin maat joka ei ole käynyt oikeita laajamittaisia sotia n75 vuoteen.Toi antisemitisti juttu taitaa olla vähän lyömäase juuri näitä muslimeja ja muita kohtaa eikä mikään "eurooppa ei anna antisemitismiä anteeksi" juttu.Muutenkaan euroopassa ei taida olla oikeasti mitään suuri määriä äärioikeistolaisia vaan suurin osa iskuista on juuri joidekin radikaalien muslimien tekemiä ja muuta väestöä ei kiinnosta hittoakaan että onko joku juutalainen saati sitten että niitä kiinnostaisi että joskus 75 vuotta sitten on tapahtunut joku holokausti joka ollaan tehty vielä sodan aikana.Kukaan ei muista edes milloin ruandan kansanmurha on tapahtunut ja paljon siellä on porukkaa tapettu mutta holokaustista jaksetaan jankuttaa koko ajan.
 
Viimeksi muokattu:
Antisiionismi ja antisemitismi ovat eri asioita vaikka Israelissa ei tätä tahdotakaan myöntää. Aika kauan saat etsiä Israelin politiikan tuomitsevaa suvakkia, joka tuomitsee juutalaiset ryhmänä.

Määritelmällisesti niitä voi olla vähän hankala erottaa, koska antisionisti käytännössä ilmaisee ettei juutalaisella kansalla ole samanlaista oikeutta kansalliseen kotimaahan kuin muilla kansoilla. Kaikenkaikkiaan koko homma kietoutuu aika läheisesti yhteen sen kanssa, että Israel on USA:n liittolainen ja muslimimaat taas pääosin neukkujen aina kylmän sodan loppumiseen asti, jolloin yhteinen vihollinen saa aikaan vähän hassuja petikavereita. Ellei vasemmisto sitten ole vaihtanut aatetta islamismiin.
 
Antisiionismi ja antisemitismi ovat eri asioita vaikka Israelissa ei tätä tahdotakaan myöntää. Aika kauan saat etsiä Israelin politiikan tuomitsevaa suvakkia, joka tuomitsee juutalaiset ryhmänä.
Noh,noiden puheissa se israel=juutalaiset eli olet tossa oikeassa ettei ne tuomitse erikseen juutalaisia.:D
 
Kyllähän Jussi on aiemminkin todennut, ettei esittäisi asioita enää niin kärjistetyllä tavalla kuin nuorempana.
Eli mieli ei ole muuttunut, mutta samaa esittämistapaa ei enää käyttäisi. Voi kyl olla, et ilman scriptaa HA ei olis täl hetkel nykyisessä asemassaan.
 
Määritelmällisesti niitä voi olla vähän hankala erottaa, koska antisionisti käytännössä ilmaisee ettei juutalaisella kansalla ole samanlaista oikeutta kansalliseen kotimaahan kuin muilla kansoilla.

Maailmassa on kautta aikojen ollut vaikka miten kansoja, joilla ei ole kansallista kotimaata eikä sellaiseen kenelläkään ole mitään erityisoikeutta. Juutalaisilla on ihan samanlainen oikeus kansalliseen kotimaahan kuin vaikkapa saamelaisilla tai liiviläisillä.
 
Ovatko saamelaiset halunneet omaa itsenäistä maata? Tietääkseni mitään suurempia separatistihaaveita ei ole elätelty. Pointti on siinä, että juutalaiset halusivat itselleen kansallisvaltion, eikä kaikkein vähiten sen takia että heitä on historian sivu kohdeltu siinä määrin huonosti. Sen oikeuden kiistäminen ei ole ihan triviaali juttu.
 
Joo mutta se ei muuta siionismia automaattisesti tarkoittamaan antisemitismiä vaikka ehkä ihan mielenkiintoinen aihe jollekin muulle ketjulle olisikin. Katalonialaisparatkin niin kovasti haluaisivat kansallisvaltiota mutta eipä heilläkään mitään oikeutta siihen automaattisesti ole eikä sen sanominen tee kenestäkään rasistia.
 
Edelleen rajanveto antisionismin ja antisemitismin välillä on hiuksen hieno. Tähän mennessä oikeastaan jokainen antisionisti johon olen törmännyt on pienen pintaraaputuksen jälkeen paljastunut enemmän tai vähemmän täysveriseksi antisemitistiksi. Ja katalaaneilla on oikeus haaveilla omasta kansallisvaltiostaan siinä missä muillakin kansoilla.
 
Niin, eli ne ovat kaksi eri asiaa. Israelin valtion tai sen laajentumispolitiikan vastustaminen ei ole antisemitismiä vaikka henkilö sellainenkin voi samaan aikaan olla. "Oikeus haaveiluun" kuulostaa maalitolppien siirtelyltä. Pahinkin antisiionisti antaa varmaan juutalaisille "oikeuden haaveilla" kansallisvaltiosta.

Esim juutalaiset antisiionistit:
Anti-Zionism - Wikipedia
 
Statistiikka

Viestiketjuista
284 893
Viestejä
4 892 847
Jäsenet
78 892
Uusin jäsen
Werkku_87

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom