• TechBBS:n politiikka- ja yhteiskunta-alue (LUE ENSIN!)

    Politiikka- ja yhteiskunta-alue on TechBBS-keskustelufoorumilla ala-osio, joka on tarkoitettu poliittisten ja yhteiskunnallisten aiheiden sekä niiden ilmiöiden ja haasteiden käsittelyyn.

    Ohjeistus, säännöt ja rangaistukset koskevat vain tätä aluetta, muilla alueilla on käytössä TechBBS-foorumin tavalliset säännöt.

    Ylläpito valvoo, ohjeistaa ja moderoi keskustelua, mutta ensisijaisesti alueen keskustelijoiden pitäisi pyrkiä aktiivisesti ylläpitämään asiallista keskustelua ja myös selvittämään mahdollisesti syntyviä erimielisyyksiä ilman ylläpidon puuttumista keskusteluun.

Eduskuntavaalit 2019

Olen ihmetellyt miksi kukaan äänestää Hakkaraista, ei kai siihen ole muuta selitystä kuin piruuttaan tai protestina, niin ainakin jotkut keskisuomalaiset ovat arvelleet. Mutta ääni kuin ääni hänet on demokraatisissa vaaleissa äänestetty eduskuntaan, sille ei mitään voi, vaikka joku toivoo karkoitusta.

Hakkarainen on lähdössä EU-vaaleihin ehdolle ja jos ei ihmeitä satu niin hän nousee Suomen äänikuninkaaksi.

Voi vain arvailla sitä ulinaa ja peppukivun määrää mitä se taas aiheuttaa Suomessa.

Hallitusneuvotteluiden umpisolmu ja höpinät arvopohjallisista vain sinetöivät tuon Viitasaaren sahurin voiton.

Suurin puolue seuraavassa europarlamentissa tulee kenties olemaan protestipuolue. Suomen herra hakkaraiset on vielä pientä sen rinnalla millaista ja miten monta protestiehdokasta jostakin Iso-Britanniasta ja Italiasta ja Puolasta tulee.
 
Itse laittaisin sellaisen säännön peliin, että valittu kansanedustaja ei saa lähteä ehdokkaaksi sellaiseen vaaliin, josta läpi päästyään ei pystyisi hoitamaan kansanedustajan tehtäviään.

Sama tietysti eurovaaliedustajille.

Menee vaan maku, kun siellä on aina samat ääniharavat keräämässä äänet molemmista vaaleista, ja sitten jotain täysin tuntemattomia nostetaan tilalle.
 
Vaalien jälkimainingeissa jo kaksi työkaveria, länsi-eurooppalaisia valkoisia heteromiehiä, on maininnut että ovat huolissaan persujen suosiosta ja siitä ovatko enää tervetulleita tänne. Käsittääkseni molemmat osaavat suomea riittävästi että pystyvät halutessaan seuraamaan uutisia tekstimuodossa hyvin ja keskustelujakin vähintään auttavasti. En viitsinyt paljoakaan kysellä etten olisi vaikuttanut puolustavan ketään mutta mielenkiintoista miten pienet seikat vaikuttavat siihen mitä ja miten ihmiset kokevat.

Ikävät seuraukset näyttää olevan ihmisten persuihin kohdistuneella vihapuheella ja persujen demonisoinnilla. Ehdottomasti tällaiset ihmiset pitäisi saattaa vastuuseen vihapuheestaan.
 
Ja sitte sanotaan ettei äänestämällä voi vaikuttaa. Oikein äänestämällä voi. Eiköhän siellä joku discoilijakin mene ruotsiin jos Jussista tulee pääministeri.
 
Vaalien jälkimainingeissa jo kaksi työkaveria, länsi-eurooppalaisia valkoisia heteromiehiä, on maininnut että ovat huolissaan persujen suosiosta ja siitä ovatko enää tervetulleita tänne. Käsittääkseni molemmat osaavat suomea riittävästi että pystyvät halutessaan seuraamaan uutisia tekstimuodossa hyvin ja keskustelujakin vähintään auttavasti. En viitsinyt paljoakaan kysellä etten olisi vaikuttanut puolustavan ketään mutta mielenkiintoista miten pienet seikat vaikuttavat siihen mitä ja miten ihmiset kokevat.

Kyseessä on se uusi poliittinen kulttuuri joka on haluttu tuoda Suomeen ja jossa kansa pyritään jakamaan entistä enemmän ääripäihin oman ryhmän poliittisen edun nimissä. Samalla yritetään saada ihmiset tappalemaan mahdollisimman kovasti keskenään.

Yksi ilmentymä tästä on siinä, että pyritään demonisoimaan vastapuoli esimerkiksi jonkinlaiseksi epäinhimillisiksi hirviöiksi jotka rakentavat valtaanpäästyään jotain uuneja lopullisena ratkaisuna jos ei suostu äänestämään heitä itseään sitä vastustamaan. Ja toinen laita sitten pelottelee että vievät henkilöauton heiltä pois ja lemmikkieläin pallero-koirakin pitää viedä piikille lopetettavaksi ilmastonmuutoksen nimissä jos ei taas heitä äänestä.

Yksi työkalu tuossa vihanlietsonnassa on ne vihapuhe- ja jumalanpilkkalait joiden perusteella pyritään antamaan pelotteena tuomioita ja viemään ihmisiltä työpaikka alta ja nostamaan sitä kautta viha huippuunsa.

Aikoinaan vihapuhe vaalien jälkeen hiljeni poliitikkojen suusta, mutta nykyaikana vihan säilyttämiseksi se nousee vain vaalien jälkeen uusiin sfääreihin.

Jossain vaiheessa tämä tulee johtamaan lopulta sisällissotaan tai ainakin laajoihin väkivaltaisuuksiin ja väkivaltaisiin mellakoihin.

Yksi uusimmista piirteistä vihan- ja väkivallan lietsonnassa Suomessa on siinä, että poliisikin vain katselee muualle jos joku käy esimerkiksi pieksämässä puoluejohtajan Suomessa vaalitilaisuudessa. Eli ihan vapaasti voi käydä vetämässä nyrkillä päähän vaikka jotain Orpoa tai Sipilää tai vaikka Li Andersonia vaalitilaisuudessa ja paikalla olevat poliisitkin katselevat muualle ja ehkä vaivihkaa peukkua näyttävät. Esimerkki ei ole kuvitteellinen vaan ihan totta viime viikoilta Suomesta.

Yllättävän perusteellisesti onnistui Juha Sipilä hallituksineen muuttamaan Suomea alle neljässä vuodessa kun tähän on päädytty. Ehkä eniten tätä kehitystä vauhditti se kun Sipilä päätti värvätä Suomeen 30 tuhatta ääritaustaista kemelikuskia sillä arabialaisilla uutiskanavilla pyörineellä propagandavideollaan miten muka antaa oman asuntonsakkin mumamettilaisten ääriukkojen käyttöön kunhan Suomeen tulevat.
 
Hakkarainen on lähdössä EU-vaaleihin ehdolle ja jos ei ihmeitä satu niin hän nousee Suomen äänikuninkaaksi.

Voi vain arvailla sitä ulinaa ja peppukivun määrää mitä se taas aiheuttaa Suomessa.

Hallitusneuvotteluiden umpisolmu ja höpinät arvopohjallisista vain sinetöivät tuon Viitasaaren sahurin voiton.

Suurin puolue seuraavassa europarlamentissa tulee kenties olemaan protestipuolue. Suomen herra hakkaraiset on vielä pientä sen rinnalla millaista ja miten monta protestiehdokasta jostakin Iso-Britanniasta ja Italiasta ja Puolasta tulee.
Britannian kansa on kääntynyt brexit sekoilun myötä eroa vastaan, joten vaikea sanoa, mihin suuntaan protesti kohdistuu.
 
Toisaalta sitten taas mikä puolue haluaa sinne mennä jakamaan 17% pottia ja samalla poistua jakamasta 83% pottia.

Älä nyt viitsi. Kokoomuksessa on tasan tarkkaan hyvin perussuomalaisia linjauksia mitä tulee maahanmuuttoon, mutta näkevät muiden asioiden painoarvot isompana jolloin pysyvät Kokoomuksen äänestäjinä.
 
Britannian kansa on kääntynyt brexit sekoilun myötä eroa vastaan, joten vaikea sanoa, mihin suuntaan protesti kohdistuu.

Paha sanoa onko näin, mutta brexitin vastustajien ollessa enemmän äänessä yleinen mielipide helposti kääntyy enemmän äänessä olevan puoleen.
 
Tässä pitää muistaa vielä sekin, että jos SDP ei saa hallitusta aikaan, niin se homma ei ole ainakaan helpompi PS:lle. Sanoisin siinä vaiheessa olevan aika 50/50 uusien vaalien kanssa.
Persut, vihreät ja vasemmistoliitto saattaisivat jopa nostaa kannatustaan, mutta kaikille muille uudet vaalit saattavat olla aika isokin riski.
 
Toisaalta sitten taas mikä puolue haluaa sinne mennä jakamaan 17% pottia ja samalla poistua jakamasta 83% pottia?
Tässä on kyllä vahva itsepetos. Ensinnäkin suurin osa suomalaisista aivan varmasti haluaa kiristää pakolaispolitiikkaa, mutta eivät välttämättä äänestäisi persuja koska eivät joko ole samaa mieltä muista asioista tai vihervasemmiston valheellinen propaganda on purenut yms.

Toiseksi mikä on tämä maaginen puolue joka on kilpailemassa koko 83%? Mitä luulet kuinka tod näk vasemmistoliiton kannattajat napsivat kokoomuslaisia omiin riveihinsä ja vice versa?
 
No vähän sen suuntaisesti kuin tuossa viittasin.
Jos vaikka sen 5 vuotta (tai enemmän) kontribuoi suomalaiseen yhteiskuntaan, tekee täällä töitä, luo sosiaalisen verkoston ja muutenkin käyttäytyy "kunnon kansalaisen" tavoin, en näe mitään syytä sille miksei tuollaiselle henkilölle voitaisi antaa kansalaisuutta vaikka ei pääsisikään siitä suomen tai ruotsin kielen testistä läpi.
Tässä on nyt selkeästi perustavanlaajuinen näkemysero että sinä palkitsisit "suomalaisuudella" ihmisiä jotka eivät sitä ole, ja minä ihmisiä jotka ovat "suomalaistuneet". Jos ei puhu kieltä hyvin, ei voi olla suomalainen eikä täten ansaitse kansalaisuutta. Jonkinlainen laajempi oleskelulupa voisi tulla paremmin kyseeseen näille yhteiskuntaan lisäarvoa tuoville, ei kuitenkaan kansalaisuus jos ei kiinnosta "suomalaiseksi" tuleminen. Ei se kansalaisuus mikään yleinen palkinto pidä olla vaan osoitus että ihminen on suomalainen/suomalaistunut.

Vaalien jälkimainingeissa jo kaksi työkaveria, länsi-eurooppalaisia valkoisia heteromiehiä, on maininnut että ovat huolissaan persujen suosiosta ja siitä ovatko enää tervetulleita tänne. Käsittääkseni molemmat osaavat suomea riittävästi että pystyvät halutessaan seuraamaan uutisia tekstimuodossa hyvin ja keskustelujakin vähintään auttavasti. En viitsinyt paljoakaan kysellä etten olisi vaikuttanut puolustavan ketään mutta mielenkiintoista miten pienet seikat vaikuttavat siihen mitä ja miten ihmiset kokevat.
Hyvä osoitus mikä median vastuu tässä on. Aivan käsittämätöntä.
 
Viimeksi muokattu:
No vähän sen suuntaisesti kuin tuossa viittasin.
Jos vaikka sen 5 vuotta (tai enemmän) kontribuoi suomalaiseen yhteiskuntaan, tekee täällä töitä, luo sosiaalisen verkoston ja muutenkin käyttäytyy "kunnon kansalaisen" tavoin, en näe mitään syytä sille miksei tuollaiselle henkilölle voitaisi antaa kansalaisuutta vaikka ei pääsisikään siitä suomen tai ruotsin kielen testistä läpi.

Suomi on Suomen kansalliskieli sekä kieli jota käytetään virastoissa ja hallinnossa, kouluissa ja päiväkodeissa ym. Nämä tulee hankalimmiksi järjestää jos niitä täytyy olla X määrällä kieliä. Ei se oikein ole hyvä yhteiskunnan eheydenkään kannalta että meillä olisi isoja vähemmistöjä jotka eivät osaisi Suomea.
 
Kielitaitokoe taitaa olla aika tavalla pakollinen eri maissa kansallisuuden saamiseksi.

Suomessa maan kansallisuutta ei oikeastaan edes tarvi mihinkään jos on kotoisin jostakin ETA, EU-maasta tai toisesta Pohjoismaasta.

Esimerkiksi saksalaiset Suomessa asuneet ystäväni ovat kummeksuneet joskus sitä, että Suomi on erikoinen maa kun joku voi asua täällä vuosia ilman että koskaan opettelee maan kieltä. Sellainen ei kuulema Saksassa onnistu vaan on käytännössä pakko opetella saksaa kun ilman sen osaamista maassa ei vain käytännössä pärjää eikä mikään onnistu.
 
Tässä on nyt selkeästi perustavanlaajuinen näkemysero että sinä palkitsisit "suomalaisuudella" ihmisiä jotka eivät sitä ole, ja minä ihmisiä jotka ovat "suomalaistuneet". Jos ei puhu kieltä hyvin, ei voi olla suomalainen eikä täten ansaitse kansalaisuutta. Jonkinlainen laajempi oleskelulupa voisi tulla paremmin kyseeseen näille yhteiskuntaan lisäarvoa tuoville, ei kuitenkaan kansalaisuus jos ei kiinnosta "suomalaiseksi" tuleminen. Ei se kansalaisuus mikään yleinen palkinto pidä olla vaan osoitus että ihminen on suomalainen/suomalaistunut.

Joo on varmaan perustavanlaatuinen ero. Itse en välitä siitä että kuinka "suomalaistuneita" ihmiset ovat koska ensinnäkin en tiedä mitä helvettiä tuo ylipäätänsä tarkoittaisi, puhumattakaan siitä että kielen oppiminen olisi joku mittari tuosta (itse puhun englantia käytännössä yhtä hyvin kuin syntyperäinen mutta en pidä itseäni mitenkään "englantilaistuneena").
Jos olet henkilö joka on rakentavassa roolissa osana yhteiskuntaa (esim. elät "normaalia" elämää, teet töitä, hyväksyt yhteiskunnan yleiset arvot, luot sosiaalisia verkostoja yhteiskunnassa, otat osaa yhteiskunnalliseen keskusteluun, kasvata perhettä osaksi tuota yhteiskuntaa, jne.) ja olet jo ollut osa tuota yhteiskuntaa tuossa roolissa pisemmän aikaa (eli et ole vain jollain vuoden kahden keikalla) niin mielestäni ansaitset tuon yhteiskunnan jäsenilleen antamat täydet oikeudet. Joka konkretisoituu kansalaisuuteen josta myös seuraa oikeus äänestää vaaleissa ja täten vaikuttaa yhteiskunnan kehitykseen. Jonkun paikallisen kielitaidon vaatiminen on ymmärrettävää jos nuo edellä mainitut asiat vaatii sitä mutta näen että Suomen tapauksessa se ei ole mikään vaatimus. Ja tiedän tuon koska tunnen monia tuohon kuvaukseen sopivia henkilöitä jotka eivät vaan ole vaivautuneet oppimaan suomea koska sille ei ole ollut tarvetta.
 
. Ja tiedän tuon koska tunnen monia tuohon kuvaukseen sopivia henkilöitä jotka eivät vaan ole vaivautuneet oppimaan suomea koska sille ei ole ollut tarvetta.
Tämä on täysin ok ja ymmärrettävää mutta ei kansalaisuuden lahjoittamisella ole mitään perusteita, kyllä sen kielitaidon oppii nopeasti jos haluaa kansalaisuuden ja sen tuomat edut. Meilläkin on töissä +5-10v asuneita jotka eivät puhu suomea, mielestäni tuo on outoa koska vaikka firma on kansainvälinen ja projekteissa kieli on pääosin englanti, jää siinä silti ulkopuoliseksi kun se epävirallinen kieli kuitenkin on aina suomi. Ei sitä oikein mukaan pääse hauskanpitoon ja porukoihin, harva lopulta jaksaa puhua aina englantia kun yksi ei suomea ole jaksanut opetella.

Muutama tapaus kyllä on jotka ovat kielen oppineet ja miellän heidät kyllä suomalaistuneiksi.

Se mitä suomalainen on ja ei ole on aika mahdotonta määritellä, mutta kielitaito nyt on sellainen asia että siitä on aika vaikea keksiä että miksi suomen kansalainen (eli suomalainen, ainakin kun kyseessä on rikokset :rofl:) ei puhuisi suomea.

Se tuossa onkin sairasta että "suomalaisuudesta" on tullut sarkastinen vitsailunaihe kun kansalaisuuksia on jaettu ihmisille jotka sitä eivät kertakaikkiaan ole.

Hyvin ongelmallinen ajatus että kansalaisuus pitäisi myöntää jos edes kieltä ei ole vaivautunut opettelemaan "kun ei ole ollut tarvetta". Kertoo itseasiassa hyvin miten arvokkaana/arvottomana suomea pitää kun sellainen pieni juttu kuin maan kieli ei niin tärkeää edes ole,:confused:
 
En näe sitä lahjoittamisena jos kyseessä on kuvailemani kaltainen henkilö. Näen sen enemmänkin yhteiskunnan velvollisuutena sen suhteen miten sen jäseniä pitää kohdella.

Ja miksi pitäisi arvostaa kieltä josta ei ole suurempaa hyötyä? Se on kuitenkin vain tapa kommunikoida, jos kommunikointi hoituu vallan mainiosti ilman sitä niin en näe mitään syytä opetella sitä kieltä. Okei, ymmärrän että jossain nationalistisessa ajattelussa se oma kieli on tärkeä itseisarvona mutta itselleni nuo argumentit on tyhjiä.
 
Voitko vääntää rautalangasta tämän logiikan kaikille auki?

74 prosenttia haluaa tiukempaa maahanmuuttopolitiikkaa

Logiikka oli tietenkin haettu johtamalla se persujen äänisaaliista ja tiedän kyllä ettei se kerro koko tarinaa. Siksipä mainitsin alunperin myös ne aiheen "hieman ongelmalliseksi" kokevat, joita olisi enemmän. vähän niin kuin tuo linkkisikin kertoo. Siellä on aika yleistävä otsikko, jossa itsekkin kuulun tuohon 74% porukkaan, mutta keinot mitä käytetään on täysin erilaiset kun persuilla. Koen muiden puolueiden ajavan niitä paremmin.
 
En näe sitä lahjoittamisena jos kyseessä on kuvailemani kaltainen henkilö. Näen sen enemmänkin yhteiskunnan velvollisuutena sen suhteen miten sen jäseniä pitää kohdella.

Ja miksi pitäisi arvostaa kieltä josta ei ole suurempaa hyötyä? Se on kuitenkin vain tapa kommunikoida, jos kommunikointi hoituu vallan mainiosti ilman sitä niin en näe mitään syytä opetella sitä kieltä. Okei, ymmärrän että jossain nationalistisessa ajattelussa se oma kieli on tärkeä itseisarvona mutta itselleni nuo argumentit on tyhjiä.

Ei se kieli ole se mitä pitäisi arvostaa vaan Suomi ja Suomen kulttuuri ja sen ihmiset joista suurin osa tai lähes kaikki puhuvat Suomea ja sen arvostuksen voi hyvin näyttää opettelemalla kielen niin voi olla paremmin hyödyksi maanmiehilleenkin jokapäiväisessä elämässä.
 
Viimeksi muokattu:
En näe sitä lahjoittamisena jos kyseessä on kuvailemani kaltainen henkilö. Näen sen enemmänkin yhteiskunnan velvollisuutena sen suhteen miten sen jäseniä pitää kohdella.

Ja miksi pitäisi arvostaa kieltä josta ei ole suurempaa hyötyä? Se on kuitenkin vain tapa kommunikoida, jos kommunikointi hoituu vallan mainiosti ilman sitä niin en näe mitään syytä opetella sitä kieltä. Okei, ymmärrän että jossain nationalistisessa ajattelussa se oma kieli on tärkeä itseisarvona mutta itselleni nuo argumentit on tyhjiä.

Miten kieli liittyy ajatteluun? Uraauurtava tutkimus odottaa jatkajaansa
Roman Schatz: "Maassa maan tavalla on kiva ohje, mutta..."

Kieli ei ole "vain tapa kommunikoida" se on enemmänkin "tapa ajatella".
 
Itse en kyllä mitenkään kehtaisi olla opettelematta vaikka Japania jos Japaniin olisi tarkoitus muuttaa ja hankkia kansalaisuus ja mahdollisesti elellä loppuelämä vaikka jossain työpaikalla ja lähikaupassa voisikin käyttää suomea ja englantia.
 
Jussi Halla-ahon blogikirjoituksista ja ”ihmiskäsityksestä” tuli hidaste perussuomalaisten hallitustielle – Näin Halla-aho kirjoitti vähemmistöistä vuosikymmen sitten

Tähän on kerätty syitä miksi SDP (Rinne) ei katso Halla-ahon johtaman perussuomalaisten olevan sopiva hallituskumppani. Ainakin osa noista syistä on mainittu tässä ketjussa.

Iso osa noista on tullut ennen Halla-ahon poliittista uraa. Nykyisen netin aikakaudella on hyvä pitää mielessä että menneisyys voi tulla kummittelemaan.
 
Saako HS vapaasti valehdella esim tuosta. "Kaipasi Kreikkaan sotilasjunttaa"? kun mikään tuossa kirjoituksessa ei tarkoittanut että Halla-aho sellaista olisi kaivannut vaan että että millaisessa tilanteessa Kreikan uudistukset voisi toteutua onnistuneesti. Muutenkin noiden tekstinpätkien irrottaminen asiayhteyksistä on vähän tarkoituksenhakuista.
 
Jussi Halla-ahon blogikirjoituksista ja ”ihmiskäsityksestä” tuli hidaste perussuomalaisten hallitustielle – Näin Halla-aho kirjoitti vähemmistöistä vuosikymmen sitten

Tähän on kerätty syitä miksi SDP (Rinne) ei katso Halla-ahon johtaman perussuomalaisten olevan sopiva hallituskumppani. Ainakin osa noista syistä on mainittu tässä ketjussa.

Iso osa noista on tullut ennen Halla-ahon poliittista uraa. Nykyisen netin aikakaudella on hyvä pitää mielessä että menneisyys voi tulla kummittelemaan.

Noiden blogi kirjoitusten vuoksi Halla-aho nousi kansanedustajaksi. Halla-ahon mielipiteiden vuoksi ihmiset häntä äänestävät. Hän on ollut mies kun ei ole lähtenyt anteeksi pyytelemään tuolta vasemmalta porukalta kirjoituksiaan, sillä niiden kaveriksi ei tule koskaan pääsemään, jos on väärää mieltä asioista vaikka kuinka niiden ahteria nuolisi. Noiden tekstien pohjalta on hyvin mahdollista, että neljän vuoden päästä on Halla-aho kaverinsa Arvo Pohjan kanssa hallitusneuvottelija.
 
Jussi Halla-ahon blogikirjoituksista ja ”ihmiskäsityksestä” tuli hidaste perussuomalaisten hallitustielle – Näin Halla-aho kirjoitti vähemmistöistä vuosikymmen sitten

Tähän on kerätty syitä miksi SDP (Rinne) ei katso Halla-ahon johtaman perussuomalaisten olevan sopiva hallituskumppani. Ainakin osa noista syistä on mainittu tässä ketjussa.
En tiennytkään että Helsingin Sanomien valehtelu ja harhaanjohtaminen estää Suomessa hallituksen synnyn.

6758C123-1EE4-4D62-AFD5-D88A934ACA8E.jpeg

54369DC5-7AA4-46C2-9973-F91DED51B66D.jpeg

Meanwhile uutisointi Tanskan radikaalivasemmiston/muslimien väkivaltaisista rähinöistä toisinajattelijoita kohtaan tuntuu koituvan vaikeaksi tehtäväksi Hesarille. Olisi sentään ajankohtainen uutinen toisin kuin ylivuosikymmenen vanhat nettiprovot, mutta mitäs pienistä.
 
Jussi Halla-ahon blogikirjoituksista ja ”ihmiskäsityksestä” tuli hidaste perussuomalaisten hallitustielle – Näin Halla-aho kirjoitti vähemmistöistä vuosikymmen sitten

Tähän on kerätty syitä miksi SDP (Rinne) ei katso Halla-ahon johtaman perussuomalaisten olevan sopiva hallituskumppani. Ainakin osa noista syistä on mainittu tässä ketjussa.

Iso osa noista on tullut ennen Halla-ahon poliittista uraa. Nykyisen netin aikakaudella on hyvä pitää mielessä että menneisyys voi tulla kummittelemaan.

Hesari tekee kaikkensa, ettei persut vain pääse hallitukseen. Ylläri, että nämä kaivetaan esiin nimenomaan hesarin toimesta.
 
En tiennytkään että Helsingin Sanomien valehtelu ja harhaanjohtaminen estää Suomessa hallituksen synnyn.

6758C123-1EE4-4D62-AFD5-D88A934ACA8E.jpeg

54369DC5-7AA4-46C2-9973-F91DED51B66D.jpeg

Meanwhile uutisointi Tanskan radikaalivasemmiston/muslimien väkivaltaisista rähinöistä toisinajattelijoita kohtaan tuntuu koituvan vaikeaksi tehtäväksi Hesarille. Olisi sentään ajankohtainen uutinen toisin kuin ylivuosikymmenen vanhat nettiprovot, mutta mitäs pienistä.
Tuo on hyvin ajankohtainen, hallitusneuvottelut on käynnissä ja sdp on maininnut estäväksi tekijäksi eri arvopohjan. Ei nyt kannata selitellä kaikkea mestarin kirjoittamaa ja vesittää hänen sanomisiaan. Kantakoon selkärankaisesti sanansa tai sanoutukoon irti.
 
Noita Halla-ahon tekstejä on tahallaan väärinymmärretty ja sieltä on otettu irti tarkoituksen mukaisesti haluttuja lauseita. Niin ja Halla-ahohan ei ole tekstejään anteeksi pyydellyt eikä alkanut nöyristelemään vasemmiston edessä. Toiminut täysin oikein.
 
niin, olisihan se kummalista pyytää blokitekstejä anteeksi kun ensin toistettu mantraa että kaikki ymmärtää tekstit väärin paitsi mestari itse :dead: H-a on kirjoitustensa panttivanki eikä kovin helpolla kirjoituksistaan vapaudu.
 
Tässä nyt yksi selittää, että se ei kirjoittanut noin (kirjoitti kyllä) ja toinen, että hyvä että kirjoitti ja hyvä ettei pyytele anteeksi tai peruuta (mikä on ihan perusteltu syy jättää poliittiseen tyhjiöön). Kummillas kärryillä nyt jatketaan? :think:
 
Jussi Halla-ahon blogikirjoituksista ja ”ihmiskäsityksestä” tuli hidaste perussuomalaisten hallitustielle – Näin Halla-aho kirjoitti vähemmistöistä vuosikymmen sitten

Tähän on kerätty syitä miksi SDP (Rinne) ei katso Halla-ahon johtaman perussuomalaisten olevan sopiva hallituskumppani. Ainakin osa noista syistä on mainittu tässä ketjussa.

Iso osa noista on tullut ennen Halla-ahon poliittista uraa. Nykyisen netin aikakaudella on hyvä pitää mielessä että menneisyys voi tulla kummittelemaan.

Iso osa elleivät sitten ihan kaikki noista ovat totta vaikka nyky-Suomessa niitä itsestäänselvyyksiä ei saa sanoa ääneen.

Esimerkiksi muhamettilaisessa sunnalaisuudessa päästäkseen taivaaseen siihen uskovan on noudatettava koraanin lisäksi profeetta Muhammadin tapoja ja hänen näyttämää esimerkkiä ja elämäntapaa, joista on muodostunut traditio eli sunna. Profeetta meni naimisiin Aišan kanssa tämän ollessa kuusivuotias. Poikkeuksena tähän morsiammen ikätietoon on al-Tabari, jonka mukaan Aiša oli 10-vuotias profaatta Muhammedin naitua hänet.

Onko tuo profeetan elämästä kertova sunna sitten valehtelua tai Muhammad ibn Jarir al-Tabari valehtelija? Vai onko profeetan elämä sitten sellainen jonka esimerkkiä sunnalaisten ei tulisi seurata? Vai mikä tuossa on sitten väärin?

Hesarin jutussa viitattiin myös siihen, että Halla-ahon mukaan " ”ohikulkijoiden ryöstely ja verovaroilla loisiminen on somalien kansallinen, ehkä suorastaan geneettinen erityispiirre”." Halla-ahon mukaan "Tästä kohdasta on korkeimman oikeuden päätöksellä 8.6.2012 poistettu virke, jossa mukaillaan alempana siteerattuja, sanomalehti Kalevassa julkaistuja lauseita siten, että sana "suomalaiset" on korvattu sanalla "somalit" ja sanat "päissään tappaminen" sanoilla "ohikulkijoiden ryöstely" ja "verovaroilla loisiminen". Koska mukaelma on kansanryhmää vastaan kiihottava ja yleisvaarallinen vain minun julkaisemanani, linkitän MTV3:n uutiseen jossa mukaelma on julkaistu sellaisenaan."

Onhan tuo erikoista, että suomalaisia saa nimitellä niin että ohikulkijoiden ryöstely ja verovaroilla loisiminen olisi suomalaisten kansallinen, ehkä suorastaan geneettinen erityispiirre, mutta jos saman asian toistaa isommasta herrakansasta, niin se on sitten rikollista. Kyseessähän on selvä kaksoisstandardi.

Suomalaisten joukostahan tunnetaan sellainen juhlavasti pukeutuva ryhmä joka on erittäin tunnettu työnvälttelystään ja siitä että elävät veronmaksajien rahoilla. Kutsuttakoon heitä vaikka aatelisiksi etten syyllisty rikoksista kamalimpaan. Afrikan mantereella tunnetaan myös vastaava aatelisten kansa, mutta sitä ei saa sanoa ääneen.

Jos Suomeen värvätään jotain seksuaalirikollisia, niin voisi kuvitella että eettis-moraalisena teoreettisena kysymyksenä vastaus on aika selvä jos pitää valita vaihtoehtojen joukosta kenet hän raiskaisi Suomessa jos pakko on joku valita uhriksi. Eli valitakko siinä uhriksi seksuaalirikollisen Suomeen värvännyt vai sitten esimerkiksi joku alakouluikäinen syrjäytynyt suomalainen lapsi lastenkodista tai vaikka joku eläkeläismuori vanhainkodista.

Halla-ahon kelpaamattomuudessa rikoksista tuomitun Antti Rinteen hallituskumppaniksi ei ole kyse siitä ettei Halla-aho ihmisenä kelpaisi pyhimys-Rinteelle hallitukseen vaan siitä etteivät ne 17,5 prosenttia häntä ja hänen puoluetta äänestäneistä suomalaisista ole kelvollisia valtaan Rinteen mielestä.

Aikanaan viimeistään neljän vuoden päästä Rinne maksaa siitä kovaa laskua kun perussuomalaiset ovat kenties 25 prosentin kannatuksen suurin puolue Suomessa ja yhteiskunnassa riitely ja jakaantuminen ääripäihin on sitä ennen kärjistynyt jo ennätykselliseksi.

Selvyyden vuoksi sanottakoon etten ole koskaan äänestänyt perussuomalaisia missään vaaleissa, mutta onhan tuo todellista tuubaa höpistä jostakin arvopohjallisista ja kun rikolliset itse tuomitsevat toisia pienemmistä rikoksista tuomittuja kelpaamattomiksi mukaan edustamaan äänestäjiään.

Minun mielestä ne äänestäjät sen ratkaisevat kuka heitä kelpaa edustamaan ja jos jollakin on takana esimerkiksi joku tuomio jonka on sovittanut niin ei se pitäisi olla este muillekkaan jos äänestäjille ei ole. Oli kyseessä sitten vaikka pahoinpitely, rattijuoppous, tuhmasti kirjoittaminen tai vaikka työriitojen sovittelusta annetun lain rikkomisesta.
 
Noita Halla-ahon tekstejä on tahallaan väärinymmärretty ja sieltä on otettu irti tarkoituksen mukaisesti haluttuja lauseita. Niin ja Halla-ahohan ei ole tekstejään anteeksi pyydellyt eikä alkanut nöyristelemään vasemmiston edessä. Toiminut täysin oikein.
Noissa on selkeät linkit lähteisiin missä myös Halla-ahon kommentteja. Esimerkiksi Kommentti homonampumiskohinaan
Vieraskirja

Sitten vaikka tuo poliisillle lupa ampumiseen
tyytymättömät "vasemmistohuligaanit" ovat ihan helvetin pelottavia kun julkeavat heittää kiven kohti poliisisetää joka vain työtään tekee
Pelottavaa on vain se, että poliisi ei vallitsevassa mediailmapiirissä voi ampua luotia päähän kiviä nakkelevalle ihmissaastalle. Itse vasemmistohuligaanihan on vain liikaa amerikkalaisia elokuvia nähnyt hyytelötytinä, joka kaatuu puhaltamalla.

kivien lento ei varmaan tulevaisuudessa vähene jos päätöksenteko jatkaa samaa linjaa

Täsmälleen samaa mieltä. Mitä kala tekee? Ui. Miten kalan uiminen lopetetaan? Pannaan kala päiviltä. Mitä vasemmistohuligaani tekee? Heittää kiviä. Miten vasemmistohuligaanin kivenheitto lopetetaan?
Toki sama koskisi oikeistoryhmiä samalla tavalla, itse en haluaisi jenkkityyliä eikä taida muutkaan puolueet persujen lisäksi jos hetkään. Luultavasti Halla-aho ei saisi tukea edes puolueen sisältä tuolle, en usko hänen edes itse haluavan tuota. Joihinkin äänestäjiin tuo teksti varmasti vetoaa nykyään. Kameravalvonnan lisäämisen puolella olen, se auttaisi huligaaneja vastaan.
 
Tässä nyt yksi selittää, että se ei kirjoittanut noin (kirjoitti kyllä) ja toinen, että hyvä että kirjoitti ja hyvä ettei pyytele anteeksi tai peruuta (mikä on ihan perusteltu syy jättää poliittiseen tyhjiöön). Kummillas kärryillä nyt jatketaan? :think:

Jälleen kerran voidaan luottaa siihen ettei tuo luetun ymmärtäminen näytä olevan se vahvin alue. Tai sitten vain olet älyllisesti epärehellinen.
 
Yritäs pysyä aiheessa, älä kirjoittelijoissa, jos nyt mitenkään onnistuu.

Mitä jos sitten lopettaisit valehtelun, kun Halla-aho ei kirjoittanut noin. Esim. ei kaivannut Kreikkaan mitään sotilasjunttaa kuten HS väittää?

Tämä on nyt melkoista trollausta valehdella ja sitten heittää että "koitas pysyä aiheessa" kun tästä huomautetaan.
 
Yritäs pysyä aiheessa, älä kirjoittelijoissa, jos nyt mitenkään onnistuu.

Vaan kun se ainainen paskan jauhaminen tulee tasan tarkkaan samalta nimimerkiltä, niin hankala niitä jatkuvia argumentointivirheitä on korjata joka välissä.

Toin tuolla viestillä selväksi muille lukijoille minkälainen vänkääjä olet.
 
Halla-aholla on sana ja ajatus hallussa. Suorastaan virkistävää kerrata näin pk-aikakaudella suoraa puhetta. Voittaa leipäpoliitikkojen mongerruksen 100-0.

Dramaattinen vaikutus, jota HS hakee, pienenee sekin kun lukee jutut kontekstissaan. Jälleen kerran saamme myös nähdä, kuinka "laatumedia" vääristelee totuutta vaikuttamiskiimassaan.
 
Vaan kun se ainainen paskan jauhaminen tulee tasan tarkkaan samalta nimimerkiltä, niin hankala niitä jatkuvia argumentointivirheitä on korjata joka välissä.

Toin tuolla viestillä selväksi muille lukijoille minkälainen vänkääjä olet.

Mitäs jos keskityt aiheeseen ja korjaat virheelliset tulkinnat kun niitä huomaat, sen sijaan, että yrität kääntää keskustelun keskustelijoihin?
 
Mitäs jos keskityt aiheeseen ja korjaat virheelliset tulkinnat kun niitä huomaat, sen sijaan, että yrität kääntää keskustelun keskustelijoihin?

Sitä on ties kuinka monta kertaa yritetty niin minun kuin muidenkin kirjoittajien toimesta. Yleensä seurauksena tästä häviät kuin pieru saharaan vain tehdäksesi paluun pölyn laannuttua.

Onnea valitsemallasi tiellä.
 
No mitäs jos laittaisit vaikka ignoreen käyttäjät, joiden viesteistä et koskaan tykkää? Koska minä en suoraan sanoen näe sinun ja riihitontun päivystämisessä mitään pointtia että odotetaan, että joku ei tykkää jussista ja sitten haukutaan kirjoittaja. Tai jätä edes vastaamatta niin et pasko keskustelua.
 
No mitäs jos laittaisit vaikka ignoreen käyttäjät, joiden viesteistä et koskaan tykkää?

Kiitos vinkistä. Toteutettu :tup:

edit: Muutenkin hienosti vedetty marttyyrikortti. On kirjoittajia joiden mielipiteistä en ole samaa mieltä, enkä myöskään tykkää mutta he sentään perustelevat asioitaan. Sinun tapasi "keskustella" on heittää jotain K-mikkoiikkakivimäisiä onelinereita ja sitten jättää asia siihen.

Analyysi: SDP selvisi keskustan ulostulosta eilen säikähdyksellä – Rinne toivoo, etteivät puolueet kieltäytyisi hallitusneuvotteluista
Jos hesari ei kelvannut niin tuossa yle. Vai pitäisikö lähteenä olla mv-lehti tai vastaava vaihtoehtomedia.

Ja tämä Ylen uutinen viittaa siihen Hesarin juttuun. Lisäksi tuo Laila Freivaldsiin liittynyt lause "vaikea keksiä maailmankaikkeudesta alhaisempaa matelijaa kuin pohjoismainen sosiaalidemokraatti" jää taustoiltaan hyvin vajaaksi. Satuin tänään lukemaan tuon tekstin ja se on itse asiassa aika paikkaansa pitävää analyysiä mitä tulee 2000-luvun Ruotsin sosiaalidemokraatteihin (miksei myös Lipposeen).
 
Toki sama koskisi oikeistoryhmiä samalla tavalla, itse en haluaisi jenkkityyliä eikä taida muutkaan puolueet persujen lisäksi jos hetkään. Luultavasti Halla-aho ei saisi tukea edes puolueen sisältä tuolle, en usko hänen edes itse haluavan tuota. Joihinkin äänestäjiin tuo teksti varmasti vetoaa nykyään. Kameravalvonnan lisäämisen puolella olen, se auttaisi huligaaneja vastaan.

Niin ne tekstithän ovat niin sanotusti hieman raflaavia, usein myös sarkastisia. Nykyajan pöyristymis ja poliittiskorrektissa mielensäpahoittamiskulttuurissa ne sitten muuttuvat jotenkin puhtaaksi ihmisvihaksi.
 
Mun mielestä on aika epärehellistä vedota johonkin 10 vuotta vanhoihin kirjoituksiin, kertoo kyllä siitä että kaivelemalla kaivetaan syitä.
Kaikki vanhanpolven poliitikot oli jonkin sortin anarkisteja ja radikaaleja 60-70 luvulla ja iso osa vielä stasin/neukkujen listoilla ilmiantajina ja "hyvinä miehinä".
Hyvin ne kuitenkin jatkoivat uraansa (ja osa jatkaa vieläkin) 2000-luvulle eikä "arvopohjat" olleet esteenä vaikka osa oli suorastaan maanpettureita.
Arvopohja on sellainen käsite että sitä käytetään kun halutaan päästä helpolla eikä haluta suoraan sanoa syitä.

Kekusta ministeri,poliitikko Kauko Juhantalo tuomittiin valtakunnan oikeudessa (oli ministerinä hoitanut rahaa omille firmoille ja muuta) eikä eronnut, eikä keskustan puheenjohtaja vaatinut eroa. Eduskunta sitten erotti äänestyksessä.
Juhantalo kuitenkin palasi 2003 eduskuntaa ja toimi mm. perustuslakivaliokunnan puheenjohtajana ja vuonna 2015 maa ja metsätalousvaliokunnan puheenjohtajana.
Ei haitannut "arvopohjaa" valtakunnan oikeuden tuomio ja eduskunnasta erottaminen. Että sellainen se arvopohja on.
Kauko Juhantalo – Wikipedia

Ei ole haitannut Nils Torvaldsinkaan arvopohja vaikka tämä poseerasi kuvissa konepistooli kädessä ja vastasi suoraan että tuleva vallankumous nyt aiheuttaa vähän teloituksia kommunismin nimissä.
 
Kiitos vinkistä. Toteutettu :tup:

edit: Muutenkin hienosti vedetty marttyyrikortti. On kirjoittajia joiden mielipiteistä en ole samaa mieltä, enkä myöskään tykkää mutta he sentään perustelevat asioitaan. Sinun tapasi "keskustella" on heittää jotain K-mikkoiikkakivimäisiä onelinereita ja sitten jättää asia siihen.

Ja tämä Ylen uutinen viittaa siihen Hesarin juttuun. Lisäksi tuo Laila Freivaldsiin liittynyt lause "vaikea keksiä maailmankaikkeudesta alhaisempaa matelijaa kuin pohjoismainen sosiaalidemokraatti" jää taustoiltaan hyvin vajaaksi. Satuin tänään lukemaan tuon tekstin ja se on itse asiassa aika paikkaansa pitävää analyysiä mitä tulee 2000-luvun Ruotsin sosiaalidemokraatteihin (miksei myös Lipposeen).
Tuskin sdp haluaisi yhteistyötä sinunkaan kanssasi. Jos persut olisivat suurin puolue niin katsoisivatko he vihreät sopivaksi hallituskumppaniksi?
 
Tuskin sdp haluaisi yhteistyötä sinunkaan kanssasi. Jos persut olisivat suurin puolue niin katsoisivatko he vihreät sopivaksi hallituskumppaniksi?

Onneksi en ole puolue. Tosin mitä tekemistä sillä on aiheen kanssa?

Mielenkiinnosta: Oletko lukenut tuon tekstin jossa puidaan Laila Freivaldsin sotkeentumista sananvapauteen tai pikemminkin sen estämiseen?
 
Tarkoitus oli sanoa että harva haluaa kutsua yhteistyöhön sellaisen joka on sanonut inhoavansa kutsujaa. Varsinkaan antavan valtaa tälle.

Olisikin leimannut pelkän Lailan eikä samalla vielä suomalaisia sos. demokraatteja.
 
Vastauksesi lienee että et ole lukenut. Ihan oikeasti, kannattaa lukea jos ei muuten niin sen vuoksi että tietää mistä tuo lause juontaa juurensa.
 
Statistiikka

Viestiketjuista
284 954
Viestejä
4 895 534
Jäsenet
78 899
Uusin jäsen
Tohtorigerhard

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom