• TechBBS:n politiikka- ja yhteiskunta-alue (LUE ENSIN!)

    Politiikka- ja yhteiskunta-alue on TechBBS-keskustelufoorumilla ala-osio, joka on tarkoitettu poliittisten ja yhteiskunnallisten aiheiden sekä niiden ilmiöiden ja haasteiden käsittelyyn.

    Ohjeistus, säännöt ja rangaistukset koskevat vain tätä aluetta, muilla alueilla on käytössä TechBBS-foorumin tavalliset säännöt.

    Ylläpito valvoo, ohjeistaa ja moderoi keskustelua, mutta ensisijaisesti alueen keskustelijoiden pitäisi pyrkiä aktiivisesti ylläpitämään asiallista keskustelua ja myös selvittämään mahdollisesti syntyviä erimielisyyksiä ilman ylläpidon puuttumista keskusteluun.

Eduskuntavaalit 2019

Eli Fil. yo Caruna Haavistolla ei ole mitään mahdollisuuksia ministeriksi, kun ei ole koulutusta, eikä tietoa eikä osaamista miltään alalta.
Olisiko se sinusta sitten paha? Halukkaat voisivat käydä koulutuksen. Minusta ei olisi pahitteeksi vaatia vielä valtiotieteellisiä opintoja.
 
Hommalla itkupotkuraivarit menossa Jussin ehotuksesta lisätä kiintiöpakolaisten määrää. On ne viisaita miehiä.
 
Alkaa olemaan ihan vitun väsynyt laulu tuo riihitontun persuvihaajat sitä ja persuvihaajat tätä itku. Kukaan ei täällä ole ulisemassa kepuvihaajista, vasurivihaajista, vihreävihaajista tai vaikka kokoomusvihaajista vaikka yhtä kaikki jokainen puolue saa paljon kritiikkiä aiheesta ja aiheetta.
 
Yhtä väsynyttä kuin natsi- ja rasistikortit.
 
Viimeksi muokattu:
Päivän aivopierusta vastaa Vihreiden Maria Ohisalo. Taitaa olla hänellä hieman tasa-arvon käsite hakusessa, vai onko toinen sukupuoli tasa-arvoisempi kuin toinen? Aika heikoilla taitaa olla ko. puolueessa valkoisen heteromiehen asema nykyisin.

57044313_1949355578509584_1544706183670005760_n.jpg

mtv
 
Juha Sipilä jättää keskustan johdon
Rinteen asema meni juuri vielä heikommaksi. Kokoomus voikin alkaa vaatimaan neuvotteluissa vielä enemmän, kun taitaa olla ainoa vaihtoehto Rinteelle, jos mielii pääministeriksi.
No ei se kyllä Rinteen käsissä ole, jos kokoomus heittäytyisi hankalaksi, sillä yhtä paljon hän tarvitsee vasemmistolaista rintamaansa eli vihreitä ja/tai vasemmistoliittoakin mukaan. Jos kokoomus yrittäisi heittää jotain älytöntä vaatimusta, niin sdp:n lisäksi se pitäisi saada runnottua parin muunkin puolueen piireissä läpi. Paljon helpompi on saada se yksinäinen "oikeistopuolue" suostumaan isompaan kompromissiin kuin että kolme vasemmistopuoluetta antaisi periksi.
 
Teuvo Hakkarainen sai enemmän ääniä kuin koko feministinen puolue yhteensä ;)

Teuvon äänet 8036 kpl. Feministisen puolueen saldo kaikki ehdokkaat kaikissa vaalipiireissä yhteensä 6669 ääntä.

Naispuolisen kansanedustajan pahoinpitelystä ja seksuaalisesta ahdistelusta tuomittu saa enemmän ääniä kuin feministit. Kertoo aika paljon Suomen kansasta.
 
Naispuolisen kansanedustajan pahoinpitelystä ja seksuaalisesta ahdistelusta tuomittu saa enemmän ääniä kuin feministit. Kertoo aika paljon Suomen kansasta.
Miehiltä vois ottaa äänioikeuden pois. Tai harkita. Tai ainakin vihjailla moisilla foorumilla
 
Kyllähän tää pahasti alkaa vaikuttaa siltä, että siellä on Orpolla ja Rinteellä kassakaappisopimus, jossa SDP saa tuoda niin paljon humanitääristä maahanmuuttoa kuin sielu sietää, kunhan demarit eivät estä työmarkkinoiden avaamista koko maailman halpatyövoimalle.

"Yhteinen arvopohja"

Tässä just opittiin persuselittäjiltä, että tuo on "taitavaa poliittista kompromissien tekoa" eikä mitään takinkääntöä tai arvojensa myymistä.
 
Miehiltä vois ottaa äänioikeuden pois. Tai harkita. Tai ainakin vihjailla moisilla foorumilla

Naista ahdisteleva ja pahoinpitelevä ehdokas pitäisi yksinkertaisesti sulkea pois vaaleista ja karkottaa Irakiin. Siellä häntä ymmärrettäisiin paremmin.
 
Tässä just opittiin persuselittäjiltä, että tuo on "taitavaa poliittista kompromissien tekoa" eikä mitään takinkääntöä tai arvojensa myymistä.

Niinhän se onkin. Tämä märkä uni vain ei taida ihan hirveästi edes demarien tai kokoomuksen tyypillistä äänestäjää naurattaa kun tulokset alkaa näkyä.
 
Niinhän se onkin. Tämä märkä uni vain ei taida ihan hirveästi edes demarien tai kokoomuksen äänetäjää naurattaa kun tulokset alkaa näkyä.

Mikään märkä uni, mikä tässä on odotettavissa tuskin naurattaa yhdenkään puolueen äänestäjiä. Se on osa sateenkaaripakettia tai oppositio, missä oma suosikki tulee istumaan.
 
Mikään märkä uni, mikä tässä on odotettavissa tuskin naurattaa yhdenkään puolueen äänestäjiä. Se on osa sateenkaaripakettia tai oppositio, missä oma suosikki tulee istumaan.

Vasemmisto sai reilusti alle puolet ääniä ja Vihreiden sateenkaariunelma vain reilut 10%. Tuolta pohjalta aika polleita puheita.

Varsinkin SDP:n kannattajilla on tuollaisen lehmänkaupan jälkeen äkkiä Keskusta fiilikset.
 
Niin, sitähän mä sanon. Mikä olisi sellainen realistinen hallitus-oppositio -kuvio, joka ei vituttaisi äänestäjiä? Ehkä sieltä jonkun vasemmistopaketin saa kokoon, joka konservatiivisemman demarin mieleen on mutta aika harvassa taitaa olla tulevan hallituksen ystävät, taas kerran.
 
Kyllähän tää pahasti alkaa vaikuttaa siltä, että siellä on Orpolla ja Rinteellä kassakaappisopimus, jossa SDP saa tuoda niin paljon humanitääristä maahanmuuttoa kuin sielu sietää, kunhan demarit eivät estä työmarkkinoiden avaamista koko maailman halpatyövoimalle.

"Yhteinen arvopohja"
Onnistuisiko yhteistyö SDP + PS + vasemmistoliitto? Jos toi ei toimi, niin sitten hallituksessa on tosiaan Rinne + Urpo + vihreät.
 
Kyllä kokoomus pitää huolen omistaan. Kansa saa kylmää kyytiä.
 
Viimeksi muokattu:
Kyllähän tää pahasti alkaa vaikuttaa siltä, että siellä on Orpolla ja Rinteellä kassakaappisopimus, jossa SDP saa tuoda niin paljon humanitääristä maahanmuuttoa kuin sielu sietää, kunhan demarit eivät estä työmarkkinoiden avaamista koko maailman halpatyövoimalle.
Kokoomuksella ja demareilla saattanee olla vähän muut asiat pöydällä tai kassakaapissa, kuin ne, mitä persukannattajan maahanmuuttolaseilla näkee :D
 
Kokoomuksella ja demareilla saattanee olla vähän muut asiat pöydällä tai kassakaapissa, kuin ne, mitä persukannattajan maahanmuuttolaseilla näkee :D

Tämä perustuu ihan Rinne & Orpo kaksikon jatkuvasta hölötyksestä "arvopohjasta" ja herrojen muista edesottamuksista.

Toivotaan toki, että puoluehallituksissa, jotka homman kai siunaavat, on vähän enemmän tolkun ihmisiä kuin nämä kaksi sankaria.

Ja toisaalta, eihän noilla oikein mitään muuta yhteistä sitten olekaan minkä takia samaan hallitukseen mennä. Kokoomushan piti jo valtavan shown siitä, ettei ainakaan mene veronkorotuksia jakelemaan. Avoin maahanmuutto sen sijaan on varmaan ihan kelpo kauppatavaraa. Vasemmisto saa maahanmuuttonsa ja Orpo veronalennuksensa. Ja kohta duunaria vituttaa.
 
Niin, sitähän mä sanon. Mikä olisi sellainen realistinen hallitus-oppositio -kuvio, joka ei vituttaisi äänestäjiä? Ehkä sieltä jonkun vasemmistopaketin saa kokoon, joka konservatiivisemman demarin mieleen on mutta aika harvassa taitaa olla tulevan hallituksen ystävät, taas kerran.

SDP-PS-Kesk olisi varmaan sellainen äänestäjiä miellyttävä ratkaisu jossa kaikki saa mitä haluaa. Tosin tuo kombinaatio söisi nopeasti PS:n kannatuksen, koska PS koostuu lähinnä kyllästyneistä demareista ja keskustalaisista.
 
Naispuolisen kansanedustajan pahoinpitelystä ja seksuaalisesta ahdistelusta tuomittu saa enemmän ääniä kuin feministit. Kertoo aika paljon Suomen kansasta.
Melkein kaikki Suomen puolueet on "feministisiä puolueita", etenkin vasemmisto, ja muutenkin naisten asiat Suomessa on erittäin hyvin, joten ei ole mitään erityistä tarvetta tällaiselle yhden asian puolueelle.

Miesasiain puoluetta melkein enemmän tarvittaisiin nykyään...
 
SDP-PS-Kesk olisi varmaan sellainen äänestäjiä miellyttävä ratkaisu jossa kaikki saa mitä haluaa. Tosin tuo kombinaatio söisi nopeasti PS:n kannatuksen, koska PS koostuu lähinnä kyllästyneistä demareista ja keskustalaisista.

Ei tuossa ole mitään realismia koska kepu ei lähde. Persujen kannatuksen syömiselläkään ei pitäisi olla mitään merkitystä koska politiikkaa sinne kai mennään tekemään ja päätäntävalta on se toimivin tie omien asioiden ajamiseen.

Tietty voi aina ajatella että hautoo oppositiossa kannatustaan kohti sitä rajaa, että saa päättää itse mutta se on vuosikymmen nopeasti lusittu kun paritkin kerrat vaalii suosiotaan tuolla tavalla. Laskennallisestikin on kuitenkin kannattavampaa käydä aina välillä hallituksessa pyrkimässä vaikuttamaan asioihin vaikka siitä ottaakin seuraavalle kaudelle osumaa.
 
Itselläni tulisi ekana mieleen älykkyystesti. Korkeakoulututkintoja kun voi nykyään olla ties mistä feministisestä tanssista jne. 100ÄO or gtfo.

Ongelmana vain, että älykäs ihminenkin voi olla täysin tampio.
Vaikkapa Sipilä. Olen aivan varma, että se on noissa insinöörijutuissa oikein kyvykäs tyyppi ja tietynlaisissa bisneksissä. Mutta siihen päälle hurahtaminen uskoon ja halu olla joku jeesus, antamalla matkalaisen tulla kotiini, niin lopputulos oli, että kaikki ne taloussäästöt ja muu hyvä, mitä saivat aikaan, meni sen siliän tien. Päälle vielä ansaittu kannatuksen romahdus eikä ukko tunnu edes ymmärtävän mistä kiikastaa.

Eikä vaikkapa Valtaojan jutut kauhean fiksuilta vaikuta, kun mennään sen erikoisalasta pois.
 
Jos oletetaan, että taantuma tulee seuraavan neljän vuoden aikana, niin kaikki hallituspuolueet saattaa olla osumaa ottamassa...
No jos ei kokoomuksen tän kertaista lasketa niin ainahan ne ottaa. Mutta jos olet joka toinen kerta hallituksessa ottamassa osumaa ja joka toinen oppositiossa, olet päättämässä 50% ajasta noin ihan teoriassa. Sen sijaan jos haudot oppositiossa vaalien suosiotasi, et ole päättämässä ja otat kuitenkin osumaa sitten kun mahdollisuuteen valtaan päätät tarttua.
 
Itse mietin, et oiskohan ihan Persujen taktiikkaa, että latelevat täysin mahdottomia vaatimuksia muille puolueille, että ei edes tarvitsisi mennä hallitukseen? Tällöinhän he voisivat nostaa kovaa palkkiota eduskunnassa ja nauttia muistakin luontaiseduista.
 
Mietin että onkohan SDP:n etujen mukaista käydä pitkät hallitusneuvottelut, niin voivat nostaa kovaa palkkiota eduskunnassa ja nauttia muistakin luontaiseduista. Eikä tarvitse lunastaa lupauksia. Vihreätkin voivat keskittyä taksilla ajeluun tolpalta toiselle, senhän he toki osaavat.
 
Itse mietin, et oiskohan ihan Persujen taktiikkaa, että latelevat täysin mahdottomia vaatimuksia muille puolueille, että ei edes tarvitsisi mennä hallitukseen? Tällöinhän he voisivat nostaa kovaa palkkiota eduskunnassa ja nauttia muistakin luontaiseduista.

Hillotolppateorioita on ennenkin kovasti viljelty persujen kohdalla mutta ehkä nyt ei sentään. Tosin epämääräiset kellariasumisjärjestelyt kyllä viittaa henkilökohtaisen rahallisen hyödyn maksimointiin vaan eipä tuo valtiontaloudessa paljoa paina.
 
Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Yksi syy miksi vihreitä en äänestänyt. Toinen on suhde ydinvoimaan.
 
Mä en ole koko draamaa oikein seurannut kun en ymmärrä mikä aiheessa niin kiinnostaa mutta eipä tosiaan näkynyt juuri vaalikampanjoinnissa asia ketään kiinnostavan. Vaan liekö edes valtakunnantason päätös? Ja tosiaan, miksi tää on niin iso juttu?
 
Juha Sipilä jättää keskustan johdon

Rinteen asema meni juuri vielä heikommaksi. Kokoomus voikin alkaa vaatimaan neuvotteluissa vielä enemmän, kun taitaa olla ainoa vaihtoehto Rinteelle, jos mielii pääministeriksi.
Rinteen asema meni juuri pykälän helpommaksi. Takaa että he ovat pääministeripuolue. Nyt sitten hän kilpailuttaa Kokoomusta ja Persuja. Persut voivat tulla nyt jo paljonkin vastaan, he tuskin haluavat 4 vuodeksi mitään uber liberaalista Sinipunahallitusta.
 
Rinteen asema meni juuri pykälän helpommaksi. Takaa että he ovat pääministeripuolue. Nyt sitten hän kilpailuttaa Kokoomusta ja Persuja. Persut voivat tulal nyt jo paljonkin vastaan, he tuskin haluavat 4 vuodeksi mitään uber liberaalista Sinipunahallitusta.

Ei persuja tarvitse kilpailuttaa jos omat kannat ovat niin ehdottomia, ettei PS kykene niihin kompromisseihin taipumaan. Kok ja PS sopii paremmin yhteen kuin PS ja SDP.
 
Mä en ole koko draamaa oikein seurannut kun en ymmärrä mikä aiheessa niin kiinnostaa mutta eipä tosiaan näkynyt juuri vaalikampanjoinnissa asia ketään kiinnostavan. Vaan liekö edes valtakunnantason päätös? Ja tosiaan, miksi tää on niin iso juttu?
Ei varsinaisesti ole valtakunnantason päätös, mutta Helsinkiläisenä en äänestä kentän tuhoajia. Valtakunnallisesti asiaan saattaisi pystyä vaikuttamaan. Perussuomalaiset olivat vahvasti kentän puolella.

Minulle kyse on kulttuuriarvoista ensisijaisesti, toissijaisesti lentämisestä. Itse en ole edes lentäjä.
Malmin lentoasema – tämän päivän puukaupunki
 
Ei persuja tarvitse kilpailuttaa jos omat kannat ovat niin ehdottomia, ettei PS kykene niihin kompromisseihin taipumaan. Kok ja PS sopii paremmin yhteen kuin PS ja SDP.
Näinkö?
Persujen tuleva puheenjohtaja Huhtasaari ainakin halusi jo ennen vaaleja SDPtä hallituskumppaniksi:

Minkä puolueen kanssa menisit mieluiten hallitukseen?
Parhaimmat vaihtoehdot

1. Suomen Kristillisdemokraatit
2. Keskusta
3. Suomen Sosialidemokraattinen Puolue

Huonoimmat vaihtoehdot
1. Sininen tulevaisuus
2. Vihreät
3. Vasemmistoliitto

Lähde: Satakunnan Kansa
 
En nyt sanoisi, että Huhtasaari olisi seuraava puheenjohtaja. Esimerkiksi joku Tavio olisi mielestäni paljon parempi vaihtoehto puheenjohtajaksi kuin Huhtasaari.
Noh sun mielipde ei siinä paljoa paina. Huhtasaaren suosio puolueessa on lähes mestarin taso, ja puolueen todellinen äänikuningatar. Hän sentään veti 13k ääntä Satakunnasta. Siinä käalpenee Jussin 30k saalis.
 
Kyllä Persuille varmaan puolueena olisi fiksuinta valita puheenjohtajaksi joku karismaattinen valkoinen heteromies, eikä lähteä tähän hameleikkiin mukaan ollenkaan. Enkä kyllä usko että lähteekään.
 
Totta, mutta veti esimerkiks Tavio myös hyvin lähes 15k ääntä ja persujen 2. Halla-ahon jälkeen.
 
Ongelmana vain, että älykäs ihminenkin voi olla täysin tampio.
Vaikkapa Sipilä. Olen aivan varma, että se on noissa insinöörijutuissa oikein kyvykäs tyyppi ja tietynlaisissa bisneksissä. Mutta siihen päälle hurahtaminen uskoon ja halu olla joku jeesus, antamalla matkalaisen tulla kotiini, niin lopputulos oli, että kaikki ne taloussäästöt ja muu hyvä, mitä saivat aikaan, meni sen siliän tien. Päälle vielä ansaittu kannatuksen romahdus eikä ukko tunnu edes ymmärtävän mistä kiikastaa.

Eikä vaikkapa Valtaojan jutut kauhean fiksuilta vaikuta, kun mennään sen erikoisalasta pois.
Ei se ole ongelma, koska ei täydellistä vaihtoehtoa ole olemassakaan. Tarkoitus on vain osua ”keskimäärin oikeaan” tai saada äänestäjäkunta keskimäärin fiksuksi. Jos looginen päättelykyky ja ajatuksen juoksu toimii tehokkaasti niin todennäköisesti harhaanjohdettavaa väestöä on vähemmän kuin nykyisessä täydessä otannassa.

Itselläni tulisi ekana mieleen älykkyystesti. Korkeakoulututkintoja kun voi nykyään olla ties mistä feministisestä tanssista jne. 100ÄO or gtfo.
Tämä ja toiseksi systeemi olisi epäreilu vanhemmille ikäluokille joilla ei omana aikanaan ollut mahdollisuutta hankkia korkeakoulututkintoa.
 
Persuisssa on viihteellisyyttä takaavaa ristivetoa, kun on Purran ja Tavion kaltaisia salonkikelpoisia sivistyneitä etnokansallismielisiä, mutta tuomitut trumppilaiset somemöläyttelijät ovat kuitenkin enemmistössä. Nähtäväksi jää koetteleeko ryhmän johtaminen jossain vaiheessa Halla-ahonkin pelihuumoria niin kuin koetteli Soinin. Tähänastiset vähät haasteet on hoitanut luonnollisemmin ja viileämmin.
 
Kyllä Persuille varmaan puolueena olisi fiksuinta valita puheenjohtajaksi joku karismaattinen valkoinen heteromies, eikä lähteä tähän hameleikkiin mukaan ollenkaan. Enkä kyllä usko että lähteekään.
Huhtasaari on sen verran kaheli, että hän voi kyllä käyttää karismaansa puolueessa pienemmässä roolissa mutta pj:nä se ei välttämättä toimisi. Tosin oli Soinikin jatkuvasti kritiikin kohteena aborttikantansa ja hardcoren katolilaisuutensa vuoksi, mutta hän puhui niin paljon paskaa monessa muussakin asiassa, että se vähän niin kuin meni siinä ohessa. Persut tarvitsevat ehdottomasti Halla-ahon kaltaisen järjen miehen (tai naisen) johtajakseen jatkossakin.
 
Statistiikka

Viestiketjuista
284 989
Viestejä
4 896 510
Jäsenet
78 901
Uusin jäsen
Perttu K

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom