• TechBBS:n politiikka- ja yhteiskunta-alue (LUE ENSIN!)

    Politiikka- ja yhteiskunta-alue on TechBBS-keskustelufoorumilla ala-osio, joka on tarkoitettu poliittisten ja yhteiskunnallisten aiheiden sekä niiden ilmiöiden ja haasteiden käsittelyyn.

    Ohjeistus, säännöt ja rangaistukset koskevat vain tätä aluetta, muilla alueilla on käytössä TechBBS-foorumin tavalliset säännöt.

    Ylläpito valvoo, ohjeistaa ja moderoi keskustelua, mutta ensisijaisesti alueen keskustelijoiden pitäisi pyrkiä aktiivisesti ylläpitämään asiallista keskustelua ja myös selvittämään mahdollisesti syntyviä erimielisyyksiä ilman ylläpidon puuttumista keskusteluun.

Eduskuntavaalit 2019

Seuraava hallitus on Kok + PS + Kesk + KD

Niin sitä luulisi, olisi melko itsetuhoinen päätös kokoomukselta tai keskustalta mennä nykytilanteessa vasemmistohallitukseen apupuolueeksi, siinä olisi tiketti <10% puolueeksi. Toisaalta taas nykyinen hysteerinen suhtautuminen JHA:n ja persuihin saattaa siltikin voittaa, eli tunteet vie voiton järjestä (mikä varsinkin Sipilällä on todella yleistä).
 
Sisällytän näihin lukuihin ne ihmiset jotka tulevat näistä isoimmista pakolaismaista, Irak, Somalia, Afganistan yms. Maahanmuuttoviraston mukaan pelkästään tämän vuoden puolella jo n. ~ 3 200 ihmistä on jättänyt hakemuksen oleskeluluvan näistä maista. Ja ei olla vielä kovin pitkää pätkää tätä vuotta edetty. Sen 30 000 pakolaisen rinnalla jotka tulivat vuonna 2015 tämä luku vaikuttaa toki pieneltä, mutta pitää huomioida että jos jo tänne asettuneiden maahanmuuttajien työllisyysnäkymät ovat olleet vähintäänkin huonoja tähän mennessä, niin ei voida olettaa että nämä uudetkaan tapaukset työllistyisi sen helpommin. Lukuna 3 000 maahanmuuttajaa ei kuulosta kovin isolta, mutta sitten kun isketään pöytään yhden pakolaisen hinta yhteiskunnalle vuodessa, 16 000e (Jaana Vuorio, maahanmuuttovirasto, 2015) ja kerrotaan se vaikkapa tällä 3 000, saadaan summaksi 48 000 000e. Tämä 48 000 000e vuodessa siis jo näiden meidän vanhojen kustannettavien päälle.

Ja toki, harhauduin vähän sivuraiteille, mutta ei tuo pakolaisten tulo tosiaan ole loppunut. Se ei vaan ole samoissa määrissä mitä silloin vuonna 2015, mutta tuhansissa mennään kuitenkin.
Juu, ja eikös se tuota samaa luokkaa ole ollut jo ennen sitä vuoden 2015 kriisiä ja hyvin on pärjätty niiden kanssa?
 
a
Se kuulostaa myös fantasialta jos unelmoi maahanmuutosta joka hyödyttäisi Suomea lähes kaikilta kanteilta tarkasteltuna toisin kuin nykyinen miesvoittoinen maahanmuutto muslimimaista.
Eli tää on tää perus, et: "Ne vie meidän naiset"?
 
Onhan Halla-aho naisiin jo vedonnut ihan tarpeeksi. Jussi pääministeriksi ja Huhtasaari sisäministeriksi. Sahurista tulis hyvä kulttuuriministeri.
 
Itse veikkaan että nyt taas vaihteeksi tulossa 2011 hallituspuolueen tyyppinen soppa, eli juuhpelis juu paitsi että PS isona mukana, hallituksen muodostuksesta erittäin vaikeaa ja lopuksi pakosta päädytään kokoomus + keskusta + joku + joku
 
Pyhä henkikö ne työt tekee sit sen 30 vuotta, kun huoltosuhde on vääristynyt?
Jos työstä maksetaan kunnon palkkaa, niin kaipa tekeminen sitten kiinnostaa heikosti työllistyviä suomalaisia, mamuja ja vaikka EU-alueelta tulevia duunareita.

Mutta esimerkiksi hoitajia voidaan mun puolestani tuoda jostain Filippiineiltä niin paljon kuin tarve vaatii, koska siinä on sitten kaikenlaisia positiivisia sivuvaikutuksia Suomelle. Se hoitaja tulee todennäköisesti synnyttämään vähintään kaksi lasta jos Suomeen jää, ja ne on sitten kristittyjä ja englannintaitoisia lapsia ne.
 
Ei tässä ollut kyse mistään naisten viemisestä vaan maahanmuutosta joka hyödyttää Suomea tai aiheuttaa haittoja.
Niin no, mut ne muslimimaista tulijat on kuitenkin käsittääkseni lähtökohtaisesti pakolaisia. Niitähän nyt ei voine juuri valita, jos kriteerit täyttyy.
 
Niin no, mut ne muslimimaista tulijat on kuitenkin käsittääkseni lähtökohtaisesti pakolaisia. Niitähän nyt ei voine juuri valita, jos kriteerit täyttyy.

Voidaan kyllä siihenkin vaikuttaa jos ne pakolaiset otetaan suoraan sieltä lähtömaista. Määrään voidaan myös vaikuttaa.
 
Itse veikkaan että nyt taas vaihteeksi tulossa 2011 hallituspuolueen tyyppinen soppa, eli juuhpelis juu paitsi että PS isona mukana, hallituksen muodostuksesta erittäin vaikeaa ja lopuksi pakosta päädytään kokoomus + keskusta + joku + joku
Itse veikkaan tällä hetkellä PS:n voittoa, mutta hallitusneuvotteluista ei tule mitään, eli oppositioon. Rinne saa kapulan ja saa kok. tai kesk. mukaan, samalla kun raskas työ vie Rinteeltä kunnon, alkaa hallitus sekä sdp hajota liitoksistaan... Huppista keikkaa toinen isoista puolueista lähtee ovet paukkuen pois ja oppositio esittää välikysymyksen, sen jälkeen äänestetään uudestaan.
 
Onko koulutettu työvoimakin nyt pahasta? Kuulostaa siltä perinteiseltä "ne tulee tänne loisimaan tukien varassa ja vie meidän työt" lausahdukselta :D

Oletettavasti kolmannen polven kurdit ei paljoa eroa suomalaisista muuten kuin että kaikki työt kelpaa.



Ettei nyt menisi ihan offtopikiksi niin itse haluaisin nähdä maahanmuuttoon keskittyneen puolueen joka katsoisi faktoja ja muodostaisi niistä mielipiteen, eikä toisinpäin että ensin on mielipide ja sitten valikoidaan epämääräisiä lähteitä jotka tukee tuota. + Puolueen olisi hyvä pyrkiä myös tekemään aiheelle jotain eikä asettautua oppositioon. Enkä siis tarkoita maahanmuuton vastustamiseen keskittynyttä puoluetta, vaan jotain missä laskeskellaan miten kotouttaminen toimisi parhaiten, minkä verran tulijoita on järkevä määrä, mitä hyötyä tulijoista voi olla suhteessa haittoihin jne, neutraalia faktoihin pohjautuvaa politiikkaa.

Itse en tosin tuotakaan äänestäisi koska muut aiheet on tärkeämpiä.

Kyllähän koulutettu työvoima voi olla pahasta jos se vie suomalaisen vastaavan koulutuksen omaavan työpaikan. Eikös tämä maan ole ensisijaisesti tarkoitus työllistää se suomalainen vaihtoehto vai pitääkö sitten ajaa se suomalainen kortistoon, jotta ulkomainen osaaja saa töitä?!

Kokemukset kolmannen polven lähi-itäläisistä euroopasta kyllä puhuvat karua kieltä. Ensimmäinen polvi kotiutuu parhaiten ja sen jälkeen alkaakin syöksykierre.

Minusta Persut ovat selvittäneet asioita ja erityisesti kustannusten osalta sekä työllisyys ja intgroitumisen osalta. Kotiuttaminen on sitä toimintaa mikä ei ole toiminut tiettyjen ryhmien osalta missään maassa vaikka sinne on tungettu miljardeja eikä se tule toimimaan koska keinoja ei siihen ole jos tulijoiden tarkoituskaan ei ole kotiutua vaan jatkaa omaa paskakulttuuriaan. KOtiuttaminen on mahdotonta jos tulija on islamin kannattaja ja jo lähtökohtaisesti halveksii ja vihaa meitä. Ylipäätään, tämä maa ei tervitsisi yhtään lähi-itäläistä eikä afrikkalaista rikastumista koska se johtaa RUotsin malliin.

Voin myös vinkata, että maahanmuutto on asia joka vaikuttaa jokapuolelle yhteiskunnassa ja jos tämä maa monikulttuuristetaan pilalle niin sitä ei korjata millään 4 vuoden vaalikausilla. En ymmärrä miksi tätä asiaa on niiin vaikea nähdä vaikka koko Länsi-Eurooppa on siittä esimerkkinä. Muista asioista ja hiluista pystytään vääntämään eri vaalikausilla mutta jos tämä monikultti päästetään kasvamaan suureksi, niin sitä vahinkoa ei korjata demokratialla. Tosin tuo Espoon poru siittä, ettei se pysty enään elättämään maahanmuutto joukkoja ja ennuste pääkaupunkiseudun 30% ulkomaalaisosuudesta vuonna 2030 kertoo sen, ettei tuolloin olevaa tilaa millään demokraattisilla keinoilla saa kuriin. Sitten vielä ihmetellään miksi veroprosentit nousee ja leikkaukset lisääntyy. Tämän valtion rahat kyllä riittäisivät omalle kansalle mutta kun kolmannen maailman tulijat astuvat peliin mukaan niin sitten loppuukin oman kansan hyvinvointi.

Miksi Eurooppa ylipäätään pitää monikulttuuristaa? En ole keksinyt yhtään järjellistä syytä tälle. Tehdään jotain josta on pelkkää haittaa ja joka tulee upottamaan koko länsimaisen sivistyksen noiden ei niin terävien tulijoiden vuoksi. Impiwaara joka seuloo tarkasti tulijansa olisi varmasti se paras paikka oman maan kansalle ja minusta tuo oman kansan edun ajaminen pitäisi olla itsestään selvyys kansallisvaltiossa. Nythän se ei sitä ole vaan oman kansan etua ja turvallisuutta pidetään pilkkana tällä mokutus hulluudella.
 
Niin no, mut ne muslimimaista tulijat on kuitenkin käsittääkseni lähtökohtaisesti pakolaisia. Niitähän nyt ei voine juuri valita, jos kriteerit täyttyy.
Kiintiöpakolaiset voidaan mun käsittääkseni valikoida ihan miten halutaan, jos vaan halutaan valikoida.

Ja jatkossa turvapaikanhakijatkin käsiteltäneen jo EU-rajojen ulkopuolella, joten ehkä sieltäkin olisi sitten joka tapauksessa tulossa muitakin kuin salskeita nuoria miehiä.
 
Voidaan kyllä siihenkin vaikuttaa jos ne pakolaiset otetaan suoraan sieltä lähtömaista. Määrään voidaan myös vaikuttaa.
Itse en ole näihin asioihin kyl juuri perehtynyt. Määrään vaikuttaminen vaikuttaisi kuitenkin ehkä jotenkin siltä, että siinä saatettaisi rikkoa jotain sopimuksia. Ja mitä kävisi sit heille, joita kukaan ei huoli?
 
Itse veikkaan tällä hetkellä PS:n voittoa, mutta hallitusneuvotteluista ei tule mitään, eli oppositioon. Rinne saa kapulan ja saa kok. tai kesk. mukaan, samalla kun raskas työ vie Rinteeltä kunnon, alkaa hallitus sekä sdp hajota liitoksistaan... Huppista keikkaa toinen isoista puolueista lähtee ovet paukkuen pois ja oppositio esittää välikysymyksen, sen jälkeen äänestetään uudestaan.

Rinne on ilmoittanut, että haluaisi vihreät ja vasurit hallitukseen. Siinä sitä oltaisinkin nopeasti ruotsalaisten kannoilla.
 
Ehkä tässä käy vielä niin, että Suomeen tulee jatkossa koalitiosysteemi, eli on vuorotellen vasemmistohallitus ja oikeistohallitus... Ja RKP roikkuu vähän kaikkien mukana kuten aina ennenkin.

Keskustan ja Kokkareiden kannattaa siis oppia pitämään Persuista pikku hiljaa.
 
Itse en ole näihin asioihin kyl juuri perehtynyt. Määrään vaikuttaminen vaikuttaisi kuitenkin ehkä jotenkin siltä, että siinä saatettaisi rikkoa jotain sopimuksia. Ja mitä kävisi sit heille, joita kukaan ei huoli?
No heille käy samoin, kuin muillekin pakolaisille kautta aikojen. Tilanne nyt on kuitenkin se, että heitä (tulijoita) on enemmän, kuin kehittyneet maat (länsimaat) pystyy ottamaan vastaan.
 
Miten tässä käy sit niille, joita mikään maa ei halua?

Varmaan sama homma kuin niille sadoille tuhansille joita kukaan ei halua, mitä on nytkin jumissa Libyan ja Turkin rajojen sisällä ja takana jotka lähtisivät saman tien heinäsirkkalaumana Eurooppaan. (sori epäinhimillistävä termi) mikäli tie aukenisi.
 
Itse en ole näihin asioihin kyl juuri perehtynyt. Määrään vaikuttaminen vaikuttaisi kuitenkin ehkä jotenkin siltä, että siinä saatettaisi rikkoa jotain sopimuksia.
Nimenomaan sopimuksia on rikottu tämän nykytilanteen aikaansaamiseksi.

Ja mitä kävisi sit heille, joita kukaan ei huoli?
Menkööt takaisin kotimaahansa.
 
Miten tässä käy sit niille, joita mikään maa ei halua?

Ehkä YK voisi ratkaista tämän pakolaisongelman samalla tavalla miten ne ratkaisi juutalaisten pakolaisuusongelman noin 1950. Ongelmahan on aika samanlainen, kuin silloinkin. Siis YK voisi antaa kaikille pakolaisille jonku maan, vaikka jostain Afrikasta tai USA:n sisältä, jonne kaikki pakolaiset on tervetulleita. Jospa YK perustaisi oman maan (joka on demokratia ja sivistysmaa)? Toisaalta täytyy sanoa että en tiedä kuinka hyvä ratkaisu tuo Israel on ollut, kun tuntuu että siellä on kaikenlaisia ongelmia koko ajan, mutta ehkä parempaa ratkaisua ei ollut.
 
Viimeksi muokattu:
Aiheesta keskulteltaessa kannattaa katsoa Afrikan ja Lähi-Idän väestönkehitystä. Väkisinkin tajuaa, että A) liikaväestöä ei voi siirtää Eurooppaan ja B) kehitysapu vain lisää avun tarpeessa olevien määrää.

Pitäisi antaa luonnon hoitaa asia, toki kuulostaa kylmältä, mutta realistinen kuva tilanteesta olisi hyvä olla.
 
Aiheesta keskulteltaessa kannattaa katsoa Afrikan ja Lähi-Idän väestönkehitystä. Väkisinkin tajuaa, että A) liikaväestöä ei voi siirtää Eurooppaan ja B) kehitysapu vain lisää avun tarpeessa olevien määrää.

Pitäisi antaa luonnon hoitaa asia, toki kuulostaa kylmältä, mutta realistinen kuva tilanteesta olisi hyvä olla.
Trollaatko?
 
Ei tule keskusteluista kyllä missään mitään, ei palstalla tai tentissä. Ei jaksa katsoa tuota Ylen uutta kosauttamista ja politikkojen huonoa käytöstä. Aina pitää yliyrittää ja olla joku vakuuttava "länsimainen" politikko joka vastaa tietyllä tapaa. Katsojana sitä haluaa vaan kuulla kysymyksen, sitten mahdollisen vastauksen, jos ei tule vastausta niin ihan sama, jos lässyttää tosi pitkään niin pitää sanoa seis ja sitten vaan seuraava viittaava vastaa. Ei tarvita tivaamista, ei päälle puhumista, ei vastakkain asettelua, vaan ihan tavallista keskustelua mistä vetää kukin omat johtopäätöksensä.

Kaikki tietää ettei sellaista äänestetä joka ei esitä kantaansa, joten lähtökohtaisesti kukaan ei jätä vastaamatta, mutta kyselijät ovat aina niin asennoituneet että jotain koitetaan piilotella. Tällaisenaan ei jatkossa tarvitse olla tenttejä ollenkaan, parempi vaan jokaisen Suomen kunnantalon tulostaa vaaliohjelmat haluaville käteen ja ei kun kotiin niitä lukemaan. Kuten @NoMercy tokaisi niin uutta verta kaivataan eduskuntaan jo kovasti.

Tänne palstalle jos tulet lukemaan tai mihinkä tahansa netissä, niin ihme epätoivoista vellomista ja uhkakuvien pyörittelyä. Kaikki on synkkää ja kaikki hallitusmuodostelmat ovat kosahtaneita, oma näkemys vasemmasta tai oikeasta on totuus, eikä mitään yhteiskuntaa olla pystytty hallitsemaan kunnolla sillä toisella koskaan historiassa. Kaippa se on vain todettava että tässä on levällään nyt ne eväät miksi politiikasta ei kannata pahemmin puhua kuin ehkä korkeintaan parhaan kaverin kanssa jos senkään. Parempi ettei tästä aiheesta käydä keskustelua, koska se ei ole näemmä mahdollista, kun ajatus on aina ja ikuisesti se että toisen kanta pitää jotenkin kumota ja todistaa vääräksi. Ihmisillä ei tunnu olevan oikein uskoa omiin näkemyksiinsä, välillä ei yhtään mihinkään.

Vaalit on jo ratkaistu tähän mennessä, ei nämä tämän sorttiset tentit tai palstalla ulisemiset muuta enää mitään. Odota kärsivällisesti sunnuntaita ja lakkaa vaikuttamasta, niin näemme mitä tapahtuu. Aion olla itse tyytyväinen mihin tahansa lopputulokseen, sillä ei politiikankaan niin vakavaa tarvitse olla. Kaikenlaisia keinoja hallinnot kokeilevat ympäri maailmaa, toiset toimivat paremmin ja toiset eivät, milloin huono korjataan paremmaksi. Eivät ole ikuisia poliittiset päätöksetkään. Minulle äänestys on aina ollut tietynlainen ajatusleikki ja hauskaa, mutta liian vakavasti otetaan eläminen että voitaisiin olla onnellisia näin vaalienkin alla. Siinä on ero kun asia otetaan vakavasti ja kun on on ihmisenä liian vakava.
 
Tämä on totta. Kehitysapu on mahdollistanut väestöräjähdyksen, kuitenkaan parantamatta maiden omaa kykyä käsitellä kasvavaa väestöään.
Kehitysapu, mutta myös lääketieteen ja viljelytekniikoiden kehittyminen ja globalisaatio.

Tuskinpa kehitysavun lopettaminen enää väestöräjähdystä pysäyttäisi, vahinko on jo tapahtunut... Toisaalta ehkä kehitysapua pitäisi kohdentaa nimenomaan väestöräjähdyksen hillintään kuten naisten aseman parantamiseen.
 
Tämä on totta. Kehitysapu on mahdollistanut väestöräjähdyksen, kuitenkaan parantamatta maiden omaa kykyä käsitellä kasvavaa väestöään.

Samoin tänne ns "pakolaisten" ottaminen saa maapallon väestön lisääntymään ja kulutuksen, mutta valitettavasti nuo "pakolaiset" eivät tee näillänäkymin muuta, kuin pahentavat tilannetta.

Lähtömaissa noita on käytännössä loputtomasti ja nuo lisääntyvät päämäärättömästi, vaikka maailmassa nyt vain on ihan liikaa ihmisiä.

Lisäksi on syytä huomioida, että epävakaa yhteiskunta lisää aina luonnonvarojen kulutusta.
 
Viimeksi muokattu:

Statistiikka

Viestiketjuista
284 597
Viestejä
4 886 653
Jäsenet
78 846
Uusin jäsen
vanajax

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom