Laite saapui noin viikossa ja on ehtinyt olla muutaman tunnin käytössä. Äänessä ei ole itselläni mitään moitittavaa, vaan kuulostaa kaikin puolin hyvältä ja normaalilta, ja jaksaa toistaa helposti monenlaisia kuulokkeita. Halpa hinta käy oikeastaan ilmi vain siitä, että suuri metallikotelo on sisältä melko tyhjä ja kuulostaa koputellessa hieman peltipurkilta.

Hintaan nähden kaikki on kuitenkin kohdallaan.
@everlast Sen voisin oikeastaan lisätä, että laitteelle kannattaa asentaa SMSL:n sivuilta ajurit, koska ilman niitä ainakin itselläni näytteenottotaajuuden vaihtuminen tai esimerkiksi Youtube-videolla eri kohtaan hyppääminen aiheutti äänessä pätkäisyn (kuva liikkui ennen kuin ääntä kuului) ja samalla kuului kolmen sarjassa vaimea sähköinen "tsup tsup tsup" -ääni. Ajureiden kanssa kuuluu vain silloin tällöin toisto aloittaessa yksi "tsup"-ääni, eikä enää oikeastaan tule pätkäisyjäkään.