Civilization VI

Puhumattakaan siitä että kunnollinen neuroverkko-AI muuttuisi (luultavasti suht nopeaan) mahdottomaksi päihittää tavallisen ihmisen toimesta
 
Puhumattakaan siitä että kunnollinen neuroverkko-AI muuttuisi (luultavasti suht nopeaan) mahdottomaksi päihittää tavallisen ihmisen toimesta
Mikäänhän ei pakota treenaamaan loputtomiin ja valitsemaan ainoastaan parasta, vaan niistä treenauksessa keskenään toisiaan vastaan pelaavista verkoista voi valita huonoja, keskitasoisia ja huippuja. Halutessa voi vielä valita sotimiseen taipuvia versioita zulujen ai:ksi, nukeja käyttäviä gandheiksi jne...

Loppuviimeksi neuroverkko määritellään vain kohtuullisen kokoisen matriisin lukuina.
 
Mulla on tää mut en oo vielä oikein jaksanut pelata. Vaikuttaa vähän vaikealta peliltä opetella, varsinkaan kun ei ole pelannut aiempia sarjan pelejä.
Hyppäsin itse sarjaan neljännen pelin myötä, mutta oppiminen oli helppoa. Civit ylipäänsä taitavat olla tunnettuja mm. siitä, että ne ovat helppoja oppia mutta vaikeita hallita.
 
Kutosta jos pelailee alle princellä, niin oikeastaan ei voi hävitä.

Netistä kun googlaa nuo districtien terrain-bonukset ja alt-tabailee katsomaan niitä kun rakentaa districtejä, niin parissa pelissä oppii paljon.

Ja kannattaa pelata pienehköillä kartoilla, vähillä ai määrillä ja nopeahkoilla asetuksilla. Niitä ultra slow marathon gameja jättikartalla kannattaa tahkota vain jos sellaisista ihan oikeasti tykkää ja sittenkin vasta kun alkaa hanskata pelimekaniikat.
 
Mulla on tää mut en oo vielä oikein jaksanut pelata. Vaikuttaa vähän vaikealta peliltä opetella, varsinkaan kun ei ole pelannut aiempia sarjan pelejä.

Ei loppujen lopuksi oo kovin hankala, pelaa vaikka helpolla tasolla peli moderniin aikaan saakka, niin alkaa kaikki tarvittava olla hallussa.
 
+ se advisor tarjoaa myös vaihtoehtoa "New to Civilization" pelkän "New to Civilization VI:n" lisäksi, ei kannata pelätä sen käyttöä
 
+ se advisor tarjoaa myös vaihtoehtoa "New to Civilization" pelkän "New to Civilization VI:n" lisäksi, ei kannata pelätä sen käyttöä

Kyllä, ajatuksella käy nuo advisorit läpi, niin on jo mukavasti kartalla. Suosittelen kyllä kokeilemaan mitä tahansa versiota pelistä. Itselle ainakin ollut se paras peli mitä jaksaa aina vaan pelata uudestaan ja uudestaan, sitä huijjaavaa ai:tai vastaan:)
 
Ja taas jatkuu, tällä kertaa uusi Amerikkalainen sivilisaatio ja alkuperäiskansa/heimo kaiken lisäksi.

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

https://civilization.com/news/entries/civilization-vi-rise-and-fall-poundmaker-leads-the-cree-nation
  • Cree Empire
    • Civ Unique Ability: Nîhithaw - +1 Trade Route capacity and a free Trader with the Pottery technology. Unclaimed tiles within 3 tiles of a Cree city come under Cree control when a Trader first moves into them.
    • Civ Unique Unit: Okihtcitaw (Scout) - Recon unit that replaces the scout, but has a free promotion and has 20 combat strength as opposed to the regular 10.
    • Civ Unique Infrastructure: Mekewap (improvement) - Unique Tile Improvement that provides +1 Housing and +1 Production, as well as +1 Gold for each adjacent Luxury resource, and +1 Food for every two adjacent bonus resources.
    • Poundmaker's Unique Ability: Favorable Terms - All alliances provide shared visibility. Trade routes grant +1 Food per camp or pasture in the origin city, as well as +1 Gold per camp or pasture in the destination city.
Trailerissa näkyneitä kaupunkien nimiä: Mikisiw-Wacîhk (capital), Pihtokahanapiwiyin, Paskwaw-Askihk ja Mistahi-Sipihk. Aikamoisia sanahirviöitä :D
Itse johtajan nimi on virallisemmin Pîhtokahanapiwiyin eli se on yhden kaupungin nimikin, herra siis paremmin tunnettu Chief Poundmaker nimellä.
Pîhtokahanapiwiyin - Wikipedia
Cree - Wikipedia

Nyt ensimmäistä kertaa myös kommentoin että tätä sivilisaatiota haluan kyllä pelata :comp:

P.S. Huomatkaa myös gameplayn lopussa kuinka kaksi trader unittia "blokkasi" settlerin :rofl:
 
Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

The Statue of Liberty grants bonus settlers and Loyalty to nearby cities.
 
Civilization VI + 2x Scenario pack Humble Bundlen monthlyssä 12$.

Humble Monthly

Ja kuukauden päästä samaan rahaan vielä läjä muita pelejä.

Yritin etsiä onko täällä ollu keskustelua mutta mites toi humble toimii? Jos kokeilumieles ottais tuon pelin sillä yhden kuukauden sopimuksella vaan, niinkö helppoa se on eikä ole mitään jatkositoomuksia ja peli ”ikuinen”?
 
Viimeksi muokattu:

Ikuisia ovat, menevät suoraan steam-tilille. Tilauksen voi lopettaa vaikka heti sen jälkeen kun sen on ottanut. Edut säilyy kuukauden ajan(-10% storesta, humble trove).

EDIT: Korjasin, että tilauksen voi lopettaa, virheostoista en tiedä voiko perua. Mutta siis niin, että saat sen kaiken niinku perusbundlessakin 10,5€ hintaan.
 
Noniin, uusi tulokas Civ sarjaan ja vielä erittäin mielenkiintoisilla bonuksilla.

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

https://civilization.com/news/entries/civilization-vi-rise-and-fall-tamar-leads-georgia
  • Georgian Empire
    • Civ Unique Ability: Strength in Unity - When making a Dedication at the beginning of a Golden Age, receive it's Normal Age bonus towards improving Era Score, in addition to its Golden Age bonus.
    • Civ Unique Unit: Khevsureti - Melee unit that gains combat bonus on hill terrain and ignores hill terrain movement penalty. Extremely strong with 40 combat strength and +7 combat strength on hill terrain. (korvaa Swordsmanin tai sitten ihan super-unique unit, tullee medieval (tai classical) aikoihin, ehkä Military Tactics teknologialla Redditin mukaan)
    • Civ Unique Infrastructure: Tsikhe (Renaissance walls) - Requires less production and provides +3 Faith.
    • Tamar's Unique Ability: Glory of the World, Kingdom, and Faith - +100% faith for 10 turns after declaring a Protectorate War. Each envoy you send to a city state with your religion counts as two envoys.
 
Meinasinpa kämmätä heti ekassa matsissa tekoälyä vastaan Chieftain-vaikeudella. :D En jotenkin kiinnittänyt kulttuurivoittoon mitään huomiota kun oma tähtäin oli tiedevoitossa, ja jossain vaiheessa huomasin, että naapuri oli onnistunut voittamaan jo kaikki muut kulttuurissa ja enää minä olin jäljellä. Piti selvittää kulttuurivoiton sääntöjä vähän lisää ja kummasti tuli kiire rakentaa kulttuurialueita ja muutenkin rukata valtakunnan politiikkaa uusiksi. Loppujen lopuksi ei tehnyt hirmu tiukkaa vaikka jossain vaiheessa näyttikin hyvin pahalta, mutta kyllä naapuri alkoi taas loppua kohti saavuttaa pikku hiljaa ja olisi (pitkän) ajan myötä voittanutkin.

Jotenkin tuntuu, että tässä on paljon hitaampaa rakentaa mitään kuin edellisessä osassa. Sen takia en meinannut missään vaiheessa päästä kunnolla ihmeiden rakentamisen makuun, ja samoin edes jonkintasoisen armeijan rakentaminen tuntui olevan hyvin hidasta. Tämä hidasti varsinkin alkua, kun barbaareista oli ihan tuntuvasti haittaa eikä laajentuminen enää onnistunutkaan samaan malliin kuin viitosessa. Olen aiemmissa peleissä yleensä laajentanut valtakuntaani aggressiivisesti, mutta tällä kerralla siitä ei tullut mitään ennen kuin peli oli edennyt jo pidemmälle.
 
Käytännössä kaupunkeja pitää vähän optimoida rakentamista varten. Jo sitä kaupunkia perustettaessa pitäisi koittaa valita sellainen paikka, että saa rakennettua 1-2 kukkulan (kaivoksen) ja 1-2 louhoksen (marble / stone, mitälie) väliin sen industrial districtin.

Joskus noppa tuo vain surkeita aloituspaikkoja rakentamisen suhteen ja silloin asialle ei voi paljon mitään.
 
Juu, googlailin noita niksejä. Districtien paikkoja pidin kyllä jo tuon ekan pelin aikana silmällä aika tarkkaan vaikkakin esim. naapurikaupunkeihin asti ulottuvat bonukset eivät olleetkaan vielä silloin tiedossa. Googlasin myös lisää niksejä eikä tuolta ihan hirveästi uutta löytynyt. Lähinnä kuulosti sille, että vähän mikro-optimoinnilta vaikuttavillakin jutuilla on aiempaa enemmän merkitystä. Toinen peli onkin sitten jo sujunut tähän asti paremmin vaikka alku tahmasi kyllä siinäkin (joskaan ei ihan yhtä paljon).
 
Quill18 pelaa preview buildia Poundmakerilla
Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Ja Twitchissä tänään striimaa/striimasi Korea peliä
 
Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Civilization® VI – The Official Site | News | Civilization VI: Rise and Fall – Robert the Bruce Leads Scotland
  • Scottish Empire
    • Civ Unique Ability: Scottish Enlightenment - Happy cities provide an additional +5% Science and +5 Production. Happy cities generate +1 Great Scientist points per Campus and +1 Great Engineer points per Industrial Zone. Ecstatic cities double all these amounts.
    • Civ Unique Unit: Highlander (=Ranger) - Receives combat bonus when fighting on hills and woods.
    • Civ Unique Infrastructure: Golf Course - Provides an amenity and gold. Provides culture if adjacent to City Center and additional culture if adjacent to an Entertainment District.
    • Robert's Unique Ability: Bannockburn - Can declare a War of Liberation after gaining the Defensive Tactics Civic. +100% Production and +2 Movement for the first 10 turns after declaring a War of Liberation.
Vielä kaksi uutta sivilisaatiota puuttuu.
 
Kuten käyttäjä ///saMuli tuossa ylempänä pohti tämän pelin ostamista, niin itsellä on myös samanlaiset ajatukset.

Olen pelannut alkuperäistä Civiä vieläkin silloin tällöin aina, kakkosesta on nuoruudesta joitakin kokemuksia, mutta ei mitään sen suurempaa. Mutta nyt kun on uutta rautaa alla ja pelin saa 12$ hintaan, niin miksipä ei?

Vai mikä olisi aloittelijalle paras Civ aloittaa? Mitä luin jotain foorumikeskustelua, niin Civ 3 keräsi paljon suosituksia. Senkin saa maltilliseen 5$ hintaan Steamista.
 
Itellä pelattu kaikki paitsi kutonen. Vitosta suosittelisin ite lisäreillä. Kolmonen ja nelonen ei toki mitää surkeita ole nekään, mutta varsinki nelosessa on yks perustavanlaatunen ongelma mitä en voinut koskaa sietää; stack of doomit, yksikköjä kymmenittäin samassa kasassa.
 
Lisätään tähän, että vaikka vitonen onkin oikein mainio peli muuten, sen vuorojen vaihtumisessa kestää edelleen loppupelissä tolkuttoman pitkään. Näillä näkymin odotan kuudennen osan nousevan vitosta paremmaksi lisäosien myötä, mutta toistaiseksi voin itsekin suositella vitosta pitkää vuorojen vaihtoa lukuunottamatta. Nelonen oli omalla kohdallani sarjan eka peli ja sen vuoksi muistikuvat saattavat olla turhankin ruusuiset, mutta muistaakseni se on hyvin tasapainoinen kokonaisuus vaikka tuntuukin hieman vanhanaikaisemmalta. Stack of doomeja voin kyllä minäkin moittia vaikka ne eivät ainakaan minun peli-iloani pilanneetkaan.
 
Ite pelannut sarjan kakososasta lähtien ja yköstäkin testaillut aikani, tulokset oli aikalailla niin että kun kolmonen ilmesty nii palasin pian kakkosen pariin. Ku nelonen ilmesty nii pelasin niitä rinnakkain ja ku vitonen ilmesty nii en oo nuihin edeltäviin koskenut. Kolmosta aattelin uudelleenlämmitellä tässä joskus jos aikaa löytyy.

Kutonen tottavie kiinnostaa, koska perustavanlaatusesti lähetty muokkaan sitä CIV kokemusta muuallekki ku graffoihin ja lisärakennuksiin yms.
 
Itse pelaillut civiä 1:stä asti, ja kaikista hyvät muistot. Erityisesti 3:sen ww2 modit ja 4:sen maxriga cold war modi. Vitonen on kyllä silti paras tähän asti. Kutonen vielä pelaamatta, mutta testiin sekin joskus menee kunhan se on kypsempi.
 
Viimeksi muokattu:
Mitä nyt katseli vajaan tunnin Twitchistä kutosta, niin ei tehnyt kyllä vaikutusta. Kauas on tultu Civ 1 & 2 ajoista.. ehkä se on turvallisempaa ottaa kolmonen ensin ja katsoa sitten, että innostuuko sarjasta vielä samalla tavalla kuin 20 vuotta sitten.
 
Kutonen tottavie kiinnostaa, koska perustavanlaatusesti lähetty muokkaan sitä CIV kokemusta muuallekki ku graffoihin ja lisärakennuksiin yms.
Hyvä juttu toki tuokin, ja ehkä oma mieltymykseni on seurausta juuri tuosta, mutta itse näen kuutosen parhaana puolena omalla melko vähäisellä kokemuksellani sen, miten peli tuntuu pakottavan pelaajan tekemään enemmän valintoja ja mukautumaan tapahtumiin. Kaikkialle ei voi enää rakentaa kaikkea kovinkaan helposti, voittoehdoissa joutuu miettimään muutakin kuin miten saavuttaa nopeimmin haluamansa voittoehdon, ja erilaiset bonukset saattavat ohjata hyvinkin voimakkaasti aikomusten vastaiseen suuntaan, jolloin voi olla fiksumpaa muuttaa omaa suunnitelmaa kuin pitäytyä siinä itsepäisesti. Tietyllä tavalla peli siis tuntuu dynaamisemmalta ja moniulotteisemmalta kuin aiemmat osat, ja Gods and Kings kuulostaa vain vahvistavan tätä kehityssuuntaa. Tämä on juuri sitä, mitä haluan monilta peleiltä!

Toki melko huonon pelaajan kahden helpolla vaikeudella pelatun matsin perusteella on vaikea sanoa mitään kovin perustavanlaatuista, mutta oma kokemukseni tähän asti on juurikin tuo yllä mainittu.
 
Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Civilization® VI – The Official Site | News | Civilization VI: Rise and Fall - Lautaro Leads The Mapuche
  • Mapuche Empire
    • Civ Unique Ability: Toqui - All units trained in cities with an established Governor gain 25% more experience in combat. +10 Combat Strength bonus against civilizations in Golden (or Heroic) age.
    • Civ Unique Unit: Malón Raider - Light cavalry unit that receives +5 Combat Strength when within 4 tiles of a friendly city. Uses fewer movement points to pillage Improvements or Districts.
    • Civ Unique Infrastructure: Chemamull - Improvement that provides Culture (and later Tourism) based on tile appeal.
    • Lautaro's Unique Ability: Swift Hawk - If a Mapuche Unit defeats an enemy unit within the borders of the enemy city, that city loses 5 Loyalty. (huhhuh)
 
Viimeksi muokattu:
Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Civilization® VI – The Official Site | News | Civilization VI: Rise and Fall - Shaka Leads the Zulu
  • Zulu Empire
    • Civ Unique Ability: Isibongo - Cities with a garrisoned unit get +3 Loyalty per turn, or +5 if it is a Corps or Army. Conquering a city with a unit will upgrade it into a Corps or Army, if the proper Civics are unlocked.
    • Civ Unique Unit: Impi - Pikeman replacements that have an increased flanking bonus, are less expensive than other combat units of the same era, have a low maintenance cost and earn experience faster.
    • Civ Unique Infrastructure: Ikanda - Replaces the Encampment. Provides +1 Housing. Once the Civic or Technology prerequisite is met, Corps and Armies can be built or purchased outright without the need for a Military Academy. Faster Corps and Army training.
    • Shaka's Unique Ability: Amabutho - May form Corps (Mercenaries Civic) and Armies (Nationalism Civic) earlier. An additional +5 Base Combat Strength to both Corps and Armies
Eli valloita kaupunki tavallisella unitilla joka upgreidautuu Corps tai Armyksi ja saa +5 Loyalty per vuoro. Heitä sinne vielä Governor ja avot :think:
 
Kutonen vaan ostoon, mitä sitä miettimään. Mitä noita vitosen suosijoita olen kuunnellut, niin itse pelimekaniikat ovat toissijaista ja grafiikoilla ja realismilla on eniten väliä. Kutonen tarjoaa parhaan politiikan ja kaupunkien strategisen suunnittelun ja sillä siisti, ei pitäisi tuon enempää asiaa tarvita pohtia.

EDIT. Kutosessa muutenkin aivan häkellyttävän hyvin sovitetut ja tunnelmoidut musiikit mitä en haluaisi jättää kuulematta mistään hinnasta.
Kuutosen musathan vie viitosen musat ihan helpsoti. Varsinkin tämä "perus theme" on aivan loistava!

Sent from my Moto G (5) using Tapatalk
 
^Rane tuossa ylempänä mainosti tuota cdkeysiä. Tuli itsekkin tuolta hommattua tämä lisäri. Itsellä ei niin huomisen kanssa kiire ole mutta jos perjantai illaksi jo sais tuon asennettua niin tietäis mitä viikonloppuna pelaa. :)

Juuri napsahti koodi, ja eikun pelaamaan! :)
 
19,97 Voidussa, CIV6VOIDU -koodilla. En tiedä onko harmaa vai ei, kun ainoa 'tieto' tuosta on ikoni sivun pohjalla "Official Store - Authorized reseller"
 
  • Tykkää
Reactions: BOT
OT: Voi luoja kuinka paskat noi voidun sivut on. Ei tuonne onnistu rekisteröitymään millään. Tunnukset menee aina läpi mutta ne ei vaan toimi kun niillä koittaa kirjautua sivustolle. Ja tilaustahan ei voi tehdä ilman rekisteröitymistä. cdkeys.com avaimetkin on loppuneet, prkl :/

Edit: cdkeys.com sivustolle oli tullut lisää koodeja myyntiin. Pakko oli ostaa kun alkoi poltella vähän turhan paljon :)
 
Viimeksi muokattu:
Laittakaa vaan sitten reilusti kokemuksia lisäristä tänne, jos viittitte kirjoitella. Iteltäkin Civ VI peruspeli löytyy, mutta olen pysytellyt Civ V:n parissa koska kokemukset kuutosesta olivat hyvin ristiriitaiset...
 
Ei taidettu missään puhua AI:n parantamisesta lisärissä? Alkuperäisen pelaaminen loppui taas perinteiseen ongelmaan; AI on tyhmä kuin saapas ja saa niin läpinäkyvästi resurssibonareita yms. että menee maku. Ei mahda mitään. Tämä on asia missä ei tunnu hirveästi tapahtuvan kehitystä.
 
Onkos tähän olemassa mitään suomiyhteisöä dicordissa tms, jossa järkätään moninpelejä?
 
Itse opetellut nyt pelaamaan tätä lisäosaa. Ensivaikutelmat ovat positiiviset. Emopelissä tykkäsin pelin ulkoasusta ja musiikista myös. Myös tekoäly oli aiemmista versioista mielestäni hieman kehittynyt. Se täytyy kyllä sarjan fanina sanoa ja antaa kritiikkiä Firaxikselle/2K:lle että kyllä ainakin firmat osaavat rahastaa tällä sarjalla ja paljon. En kiellä eikö PC-pelien tekeminen vaatisi paljon osaamista ja pääomia.

Aloitin pelit torstaina ilmestymispäivänä emperor-vaikeustasolla mutta totesin että king-vaikeustaso sopii paremmin näin lisäosaa aiemmin pelaamattomana pelaajana. Cree-kansalla pelaan nyt king-peliä. mukana 8. kansaa ja karttana large ja continents tyyppi.
 
Viimeksi muokattu:
Vaikeammilla vaikeustasoilla kannattaa myös pelata hitaammalla pelinopeudella. Ihminen kun osaa liikutella niitä yksiköitään paremmin kuin AI.
Itse olen yleensä käyttänyt Epic nopeutta eli muistaakseni se +50%. Samalla toki kaikki kestää kauemmin.

Tuossa Poundmakerilla puolustin Genghistä vastaan ensimmäistä kaupunkia yhdellä Okihtcitawilla (eli parempi scout), slingerillä ja warriorilla. Mikäs siinä tanssiessa ja tankatessa, porukkaa lappasi lisää vähän jatkuvalla tahdilla mutta aika äkkiä se hiljeni kun itse sijoittelin yksiköitä fiksusti istumaan mäen ja/tai metsän päälle ja mongolit vain hakkaa päätä seinään. Siitä sitten lähteä lähintä mongoli kaupunkia kohti, äkkiä alkoi ulisemaan rauhaa.

Sinällään virhe että menin manuaalisesti lisäilemään noita R&F johtajia peliin, Genghis tietenkin osui naapuriksi ja päätti sitten majoittua ihan viereen.
Toisella puolella sitten Alankomaat ja tämä Wilhelminan tantta tietenkin rupeaa heti itkemään kun en lähetä hänelle trade routtia. No, olin lähettänyt mutta mongolin kyrpä ryösti sen ja tämän jälkeen Wilhelmina alkoi ulisemaan :facepalm: Mutta eihän tuosta pelistä nyt tullut lasta eikä paskaa kun Genghis oli lähempänä kuin kiven heiton päässä ja spämmännyt vitusti kaupunkeja.. Jestas sitä mongoli laumaa..
 
Nyt meinasin testailla lisäriä, mutta uusista alkukuvista huolimatta itse lisäriä ei pysty mitenkään pelaamaan. Kaikki on vain entisellään. Poistin pelin ja laitoin latautumaan uudestaan jos korjaantuisi. Toivottavasti ei ole nyt tuossa Voidun avaimessa ongelma. Ihan eurooppalainen Steam-avain piti olla kyseessä.
Huh, toivottavasti, omakin avain tuolta. Testaamatta.
 
Ensimmäinen peli lisäriä saatu päätökseen, ja science victory napsahti. Oikein mukavat ensitunnelmat tästä DLC:stä. Kaikki tuntuu olevan enemmän balanssissa. :)

73850090708.jpg
 
Olen nyt pelannut omaa peliä Creellä teolliselle aikakaudelle ja ainakin yhden harmittavan ja ärsyttävän bugin olen tavannut versiosta. Pientä viilausta versio siis vielä vaatii. Kysymys oli suuren tiedemiehen toimista ja ominaisuuksista jotka eivät täsmänneet itse peliin ja sen ajankohtaan.
 
Lisäosa vaikuttaa aika hyvältä parin pelin testailun perusteella. Eniten muutoksia on tullut varhaiseen kaupunkien asetteluun, kun loyaltyn takia liian lähelle vastustajaa laitettu kaupunki siirtyy äkkiä vastustajan huomaan - toisaalta AI, etenkin Englanti (jonka agenda on asuttaa joka manner), kärsii tästä ihmistä enemmän. Emergency-mekaniikat vaativat varmaan vielä pientä viilausta, esim. itse sain 7000 kultaa tekemättä mitään; Mongolia valtasi Georgialta kaupungin ja tästä seurasi hätätila, kaupunki kääntyi loyaltyn takia 5:ssä vuorossa vapaaksi (ei siis vielä Georgialle) ja tämä riitti tehtävän täyttämiseksi.

Jos peli tuntuu hankalalta niin esim. tästä voi katsoa mallia:
Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Vaikka tuo peli on pelattu ilman lisäosaa, niin sama alkuvaiheen settler-spämmäys (tai sotiminen, jota ei kyseisessä videossa harrasteta) kannattaa yhä. Kaupungit on vaan sijoitettava loyaltyn perusteella hieman eri tavalla, aloittaen pääkaupugin vierestä tai tekemällä useamman kaupungin lähekkäin samalla (tai melkein samalla) vuorolla, jolloin ne antavat tukea toisilleen. Loppua taas voi nopeuttaa huomattavasti kuvernöörien avulla.
 
Siis sotiminenhan on aina helpompi ja nopeampi keino, siitä on kutakuinkin 100% konsensus esim. civfanaticsin puolella. Tuossa videossa pelaaja tahallaan asetti itselleen keinotekoisen rajoitteen olla sotimatta, mikä vain vaikeuttaa peliä. Silti sanoisin, että ainakin continents, pangaea tai muun suurempia maamassoja sisältävän kartan tapauksessa myös rauhanomainen strategia toimii yli 90% varmuudella ja siinä nimenomaan mahdollisimman aikainen laajentuminen on olennaista (määrä=>laatu - lisäosassa popula antaa vielä vähemmän tiedettä tai kulttuuria kuin districtit/rakennukset), muuten paikat on jo viety. Archipelago tai island plates hidastaa lopetusta (tiedevoittoa) ehkä 10-20 vuoroa, ellei tilanne vaadi cartographyn keksimistä jo 2. kaupungin tekemiseen (näin surkeaa alkua ei ole tullut koskaan vastaan ~600 pelitunnin aikana).

Tässä pelissä ei valitettavasti oikein ole muuta luotettavaa keinoa osoittaa jonkun strategian toimivuutta kuin antaa muiden kokeilla itse; jos teen videon, voi olla että olen tutkinut kartan etukäteen tai jos pistän save-tiedoston - noh, liitteenä esim. voitto 5:ssä vuorossa vs. 7 vastustajaa (sorry, tiedoston avaaminen pelissä vaatii kaikki DLC:t ja lisäosan).

Tuolla tiedevoittoa on puitu aika kattavasti - Strategy for Science Victory in 140 Turns or less
+kyseiseltä foorumilta voi aina kysyä lisää jos englanti luistaa.
 
Liitteet

Tähän väliin suoritan törkeän mainostavan toimenpiteen:

Civilization VI suomeksi on nyt saatavilla modina.

Valtaosa peruspelin käyttöliittymästä on suomennettu ja myös Rise & Fall on alkanut kääntyä. Modiversio tästä projektista on julkaistu juuri tänään kun sain yöllä keskiyön aikoihin setvittyä, miten modin saa toimimaan dynaamisesti sekä peruspelin että lisärin kanssa ilman että pelaajan tarvitsee tehdä muuta kuin asentaa ja olla tyytyväinen.

Ja muista: jos et tykkää suomenkielestä peleissä, niin omapahan on menetyksesi :D
 
Iski joku ikävä flunssa eilen ja päädyin sohvapotilaaksi.

Kun nyt kerran civi julkaistiin ipadille, niin päädyin lopulta ostamaan vaikka hinta onkin kolme kymppiä.

On tämä ipad 10.5” + ini tiedostosta käsin päälle pakotetulla retina modilla aika huimaava ilmestys. Pyörii mainiosti (luokkaa 30fps), äänettömästi ja ipadin akku kestää tuntikausia.

Pc-läppärillä akku sulaa tunnissa jos pelaa civiä ja tuulettimet huutavat aivan hoosiannaa. Jos mutulla pitäisi verrata, niin ipadilla perf/w on karkeasti 10 kertainen vs. Pc-läppärit.

Jouduin leikkaamaan osan screenshotista pois kun sampsan foorumi ei salli 5MB isompien liitteiden lähettämisen.

9E0683A9-4624-41E1-A850-1AD3EBFB3B83.jpeg

Retinamodi on helppo:

Ipadi piuhalla kiinni koneeseen jossa on itunes, itunes auki ja file sharing valikosta kopioit civ vi kansion koneelle.

Editoi retina: 1 appoptions.txt:hen (ja halutessasi vaihda rendausresoksi ipadin natiivireso mallista riippuen) ja sitten itunesissa kopioi civ kansio takaisin ipadiin vanha korvaten. Minusta tuota ui scale juttua ei tarvitse säätää (tai sitäkin voi halutessaan säätää suoraan txt filestä)

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.
 
En oo peliä pelannut vielä, mutta noita pikkulisäreitä olis tarjolla -64% tarjouksella humblesta:

Persia & Macedon, Poland, Khmer&Indonesia ja Nubia. Onko näissä oikeesti mitään must have heti alkuun vai kelpaako sit odotella jotain koontipakettia joskus aikojen päästä. Peruspeliä tarkotus tässä kevään korvilla jossain vaiheessa testailla. Yleensä se 4-7 peliä tulee pelattua sarjaan.
 
Mikä se alennus hinta on ja missä tuo näkyy? Itselle näkyy Poland/Vikings/Australia/Nubia à 4.99€ ja Persia&Macedon/Khmer&Indonesia à 8.99€.
Muistutan myös että nämä kaikki tulee Digital Deluxen mukana. Jos oikein tiukkaa tekee niin tuon Deluxen saa eräistä kaupoista todella halvalla.

Se koontipaketti tullee sitten joskus™. En omista kristallipalloa mutta eiköhän CivVI näe vielä ainakin yhden laajennuksen tai sitten kourallisen lisäreitä ennenkuin tulee mitään complete versiota.
Esimerkiksi Civilization V julkaistiin 9/2010, GotY versio sis. osa DLC:stä tuli 9/2011, G&K expansion 2/2012, Gold versio sis. G&K ja kaikki DLC siihen asti 2/2013, BNW expansion tuli 3/2013 ja complete edition lopulta 2/2014.

Johtajia/sivilisaatioita taitaa CivVI:ssa olla yhteensä 36/34 joista 9/8 tulee R&F:stä ja 7/7 DLC:stä. Eli siis perus pelissä on "vain" 20 johtajaa/19 sivilisaatiota ml. siis Aztec kun se on nykyään kaikilla.
Sanoisin että tuo aika paljon variaatiota ja vaihtelua kun random generaattorilla on enemmän vaihtoehtoja valita niitä eri sivilisaatioita peliin. Ja R&F on minun mielestäni todella hieno laajennus joka tuo paljon pelattavaa ja uusia hienoja asioita.

Mutta jos et Deluxea halua ostaa ja pitäisi jotain lisäreitä ostaa niin minun mielestäni Australia on yksi parhaimmista. Mutta selaa tätä ketjua taaksepäin, tietääkseni olen postannut tänne kaikki DLC/R&F sivilisaatioiden esittely videot ja listaukset kykyineen jne.
 
Tuli spostiin linkit, ett tästä ku heität ostoskoriin nii lähtee noista hinnoista -64%. Eli Poolanti ja Nubia olis sen +3€.

Se koontipaketti tullee sitten joskus™. En omista kristallipalloa mutta eiköhän CivVI näe vielä ainakin yhden laajennuksen tai sitten kourallisen lisäreitä ennenkuin tulee mitään complete versiota.
Esimerkiksi Civilization V julkaistiin 9/2010, GotY versio sis. osa DLC:stä tuli 9/2011, G&K expansion 2/2012, Gold versio sis. G&K ja kaikki DLC siihen asti 2/2013, BNW expansion tuli 3/2013 ja complete edition lopulta 2/2014.

Johtajia/sivilisaatioita taitaa CivVI:ssa olla yhteensä 36/34 joista 9/8 tulee R&F:stä ja 7/7 DLC:stä. Eli siis perus pelissä on "vain" 20 johtajaa/19 sivilisaatiota ml. siis Aztec kun se on nykyään kaikilla.
Sanoisin että tuo aika paljon variaatiota ja vaihtelua kun random generaattorilla on enemmän vaihtoehtoja valita niitä eri sivilisaatioita peliin. Ja R&F on minun mielestäni todella hieno laajennus joka tuo paljon pelattavaa ja uusia hienoja asioita.

Mutta jos et Deluxea halua ostaa ja pitäisi jotain lisäreitä ostaa niin minun mielestäni Australia on yksi parhaimmista. Mutta selaa tätä ketjua taaksepäin, tietääkseni olen postannut tänne kaikki DLC/R&F sivilisaatioiden esittely videot ja listaukset kykyineen jne.
Tulee kun tulee, ei oo älytön kiire saada näitä lisäreitä. Vitosessakin olis varmasti vielä pelattavaa jos ehtis. Ehkäpä sitä sit kattelee joskus myöhemmin sitä koontipakettia lisäreineen. 20 civiä riittää varmasti peruspelin opetteluun.
 
Pitihän sitä testata! :D

5634734686.jpg
 
Statistiikka

Viestiketjuista
295 932
Viestejä
5 056 927
Jäsenet
81 006
Uusin jäsen
Evaan

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom