Auton akuista ja lataamisesta

Liittynyt
27.10.2016
Viestejä
5 312
Kuten tuossa edellä totesin, ollaan kaapeleista aivan samaa mieltä ja tein oletuksen (jota en kyllä huomannut erikseen mainita) siitä, että oikeasti järeitä laitteita hankkivat korvaavat ne mukana tulevat narut kunnollisilla, pakkastakin kestävillä kaapeleilla ja toki myös hankkivat tukevat hauenleuat.
Se pelkkä kaapelihan ei vielä auta jos päässä ei ole sellaista leukaa, jolla saa oikeasti tukevan kontaktin ja riittävästi pinta-alaa.
16mm2 kaapeleilla saa monesti aivan riittävän avun aikaan jos akku ei ole aivan kuollut tai sen annetaan latautua hetki. Siis jos puhutaan oikeasti 16mm2 kaapelista, varsin moni halpa ei ole lähelläkään sitä. Pahimmissa ei kupari ole juuri ollenkaan mutta vaipasta on tehty tietoisesti paksu jotta ulospäin saadaan vaikutelma kelvollisesta.
No ehkä sillä 16mm2 kaapelilla voi saada käyntiin, jos akussa on vielä virtaa ja jaksaa odottaa latautumista. Kunnon 35mm2 kaapelilla voi laittaa kaapelit kiinni ja käynnistää (jos se toisen auton akku ei ole ihan täysin kuollut). Hinta ero ei kuitenkaan ole mahdoton. Kunnolliset kestää eikä uusia tarvitse ostella muutoman vuoden välein. Itse en tuon ohuempia enää käynnistyskaapeleita ostaisi.
Siihen en taas vaivautuisi itse kiinnittämään huomiota, onko se kupari puhdasta vai ei. Vaikutus on kuitenkin varsin pieni ja asian voi korjata poikkipintaa kasvattamalla. 50mm2 hitsauskaapeli on aivan toimiva valinta, sitä kun saa monestakin paikasta. Toki muitakin vaihtoehtoja, mutta kumikaapelin paikka tuo silti on. Enkä edes näe kustannuskysymyksen jos yhtään enempää on käyttöä. Kestävät kuitenkin todella pitkään ja parilla sataa saa tukevat.
Itse kun ostin tuohon virtalähteeseen kaapelit, niin puhdas 35mm2 kupari maksoi saman metriltä kun 50mm2 hitsauskaapeli. 50mm2 kupari olisi sitten maksanut 4€/metri enemmän. Ei siis mielestäni mikään suuri investointi. Toki kumpikin toimii, seos kaapeleina nyt myydään melkein mitä vaan. Eroa kuitenkin alumiinilla ja kuparilla on sähkönjohtavuudessa ihan reilusti: OFC vs. CCA eli virta- ja kaiutinkaapelin valinta - Fanatic Audio

Ei, joku IKH:n laite ei toki ole sellainen, jossa speksejä on tarpeen liikaa katsoa ja uskoa. Niissä on ilmaa mukana mutta kunnollisissa laitteissa tilanne vähän eri. Tosin siitäkin huolimatta sieltä spekseistä on paremmin toivoa löytää todellisia arvoja vs ne laitteen päälle painetut lupaukset. Samoin kaapeleista voi olla maininta jolloin tietää heti samalla ostosreissulla napata mukaan paremmat.
Ja vaikka itsekin laskin 12 voltilla edellä niin sitähän nuo laitteet eivät anna vaan starttiasennossa jännite on selkeästi suurempi. Toki myös ladatessa mutta koska kuitenkin 12V järjestelmä niin sillä tuo jännite.
Mikäli siitä boosterista tehtäisiin hyvä, käytössä olisi nelijohdinratkaisu eli ne syöttävät kaapelit plus jännitteen mittapiiri. Ja tämän perusteella tapahtuva jännitteen säätö jolloin se napajännite saataisiin halutulle tasolle.
Eipä taida moni ostaa kotikäyttöön mitään kunnon ammattikäyttöön tarkoitettua boosteriakaan, kun hinta alkaa karkaamaan. Sitten kun lasketaan sen todellisen jännitteen mukaan, niin ei siitä 16A pistokkeesta saakkaan riittävästi virtaa mihinkään järeään boosteriin. Esim. 200Ax15Vx90% hyötysuhde=3,3KW eli ollaan jo aika rajoilla, 10A sulake aivan liian pieni. 200A on liian vähän käynnistykseen, jos akku on kohtuu tyhjä. Akku vie tuosta jo sen 50-100A, eli käynnistykseen jää vain 100-150A. Nykyautoissa on niin paljon jo sähköä, että ei tule riittämään. Osa yli 10v autoistakin ottaa jo yli 100A piikin kun laittaa vaan virrat päälle ja kaikki järjestelmät herää. Normaalisti virrat päällä ilman valoja ja puhallinta menee jatkuvasti sitten se 20-60A vähän varustellummassa 10v autossakin.

Suurin osa tuollaisista powereista on hakkuriratkaisuja, boosterit taas pääsääntöisesti normaalilla muuntajalla. Kyllähän siitä kokoeroa syntyy. Hakkurien käyttö toki kasvaa koko ajan mutta niissäkin on omia rajoitteitaan.
Ja moniko lopulta olisi valmis maksamaan siitä todella järeästä kovinkin paljon? Halvemmalla saa järeän perinteisen ja samaan kärryyn voi vielä rakentaa paikan akulle jolloin sen käynnistettävän laitteen akun rinnalle saat sekä täynnä olevan akun että boosterin.
No tuskin moni kotikäyttäjä ainakaan. Itse olen ne mitä pitää heti saada käyntiin käynnistänyt lämpimässä olleella akulla, joka on ladattu täyteen (jos en ole suoraan toisesta autosta ottanut virtaa kaapeleilla). 100A vanha akku lämpinä riittää yleensä käynnistämään auton kun auton, jos se akku vielä on kohtuu kunnossa. Muuten sitten melkein ostaisin tuollaisen lithium/superkonkka boosterin, noista tuntuu ihan kohtuullisesti irtoavan virtaa käynnistykseen. Kotikäyttöön saa halvalla tuollaisen jännitelähteen modattua vaikka serverin powerista. Niissä kuitenkin löytyy monesti 100A antavia, niin ei sillä pitkään tarvitse odottaa.
 
valurauta

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
29.12.2016
Viestejä
3 528
Mielellään saisi sen 14v+ tarjota, niin ei pienet häviöt haittaa. Jos nyt lasketaan 15V*500A = 7500W, tämä vielä ilman häviötä, joten todellisuudessa vielä paljon enemmän.

Ellei noissa ole sisällä isoa määrää superkonkkia, niin ei siitä 230V pistokkeesta voi saada edes teoriassa sitä 500A aikaan.
Ainakin periaatteessa 16A pistorasiasta pitäisi voida ottaa 2*16A=32A virtaa 10 sekunnin ajan ja 3*16A=48A 3 sekunnin ajan (ts. 7,3 kW ja 11 kW) ennen kylmän johdonsuojakatkaisijan laukeamista: https://www.utu.eu/sites/default/fi...suojakatkaisijat-tekniset-tiedot-11fi0211.pdf
Jotain on pahasti vialla, jos pari kolme sekuntia ei riitä siihen, että käynnistysmoottorin käynnistysvirtapiikki alenee inhimillisemmäksi.
Teoria ei tietenkään juuri lämmitä jos käytännössä proppu palaa eikä auto käynnisty.:)

Jossain muistelen nähneeni dokumentin, jossa todettiin, että liian jäykkä akku/boosteri ei itse asiassa ole hyvästä starttimoottorille. Pysähdyksissä oleva moottori on hyvä oikosulku eikä oikein kestä rajattomasti virtaa. On vain eduksi, että jännitettä hukkuu *sopivasti* muuallekin kuin starttiin.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
2 799

Miten ihmeessä. Ei normaalissa rasiassa ole kuin yksi vaihe. eli ei sieltä saa 32A mitenkään.
 
Ei ainakaan perinteisestä sulakkeesta moisia oteta. Nimerkillä olen polttanut 10A hitaan sulakkeen kulmahiomakoneen käynnistyksessä. Siis käytännössä välittömästi kun virtanappiin koski, varmaan joku alle 0.5s. Tuon ylemmän taulukon mukaan pitäisi 1s ajaksi saa 10x-20x sulakkeen nimellinen virta, riippuen sattuiko silloin olemaan C vai D tyypin sulake. 16A Sulakkeen takana toimi normaalisti. Taisi olla joku 230mm laikka koneessa, eli ei vielä mikään ihan mahdoton. Varmaan ~2kw kone. Eli koneen olisi pitänyt ottaa vähintään yli 100A (23kW) käynnistyksessä. Tuskin kuitenkaan.

Ei ne hetkelliset virrat polta startteja, vaan se liian pitkä starttaaminen. Pitkällä starttaamisella (esim. dieselin ilmaaminen tai pakkasella käynnistäminen) on kyllä polttanut montakin starttia. Hyvin on kestänyt kahdella 100Ah akulla starttata. Tällöin on ollut 1600A teoriassa tarjolla. Ehjä moottori lähtee suunnilleen välittömästi pyörimään, jos jännite ei kyykkää ja virta riittää, joten oikosulkuvirta on kyllä hyvin hetkellinen ja ihan normaali osa sähkömoottorin käynnistystä.
 
Viimeksi muokattu:

valurauta

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
29.12.2016
Viestejä
3 528
Ei ainakaan perinteisestä sulakkeesta moisia oteta. Nimerkillä olen polttanut 10A hitaan sulakkeen kulmahiomakoneen käynnistyksessä. Siis käytännössä välittömästi kun virtanappiin koski, varmaan joku alle 0.5s. Tuon ylemmän taulukon mukaan pitäisi 1s ajaksi saa 10x-20x sulakkeen nimellinen virta, riippuen sattuiko silloin olemaan C vai D tyypin sulake. 16A Sulakkeen takana toimi normaalisti. Taisi olla joku 230mm laikka koneessa, eli ei vielä mikään ihan mahdoton. Varmaan ~2kw kone. Eli koneen olisi pitänyt ottaa vähintään yli 100A (23kW) käynnistyksessä. Tuskin kuitenkaan.
Eikö kulmahiomakoneen moottori ole sähköteknisesti hyvin samankaltainen kuin auton starttimoottori, ts. käynnistettäessä sen on kuin rauta...kuparinaula napojen välissä? Normaalisti kai pistorasioissa on B/C-tyypin suojia, joista C-tyyppi on likipitäen sama kuin hidas sulake. Nopea laukaisu tapahtuu 5-10*In virralla, eli 10A suojalle 50-100A. Yli 50A hetkellistä virtaa ei varmaankaan ole mitenkään mahdoton isolle kulmahiomakoneelle, etenkin jos spekseissä vaaditaan 16A suojat.

Ideana laukaisukäyrissä käsittääkseni on se, että ylikuormaan reagoidaan hyvinkin selkeällä viiveellä, koska ei tilapäinen, maltillinen ylikuorma mitään vaaranna mutta jos ylikuormituksen sijaan käsillä näyttää olevan oikosulku, niin silloin virta katkaistaan per heti. Suojan tyyppi määrittää sen, mitä pidetään oikosulkuna. Näkisin, että auton käynnistyksen edellyttämän parin sekunnin kuormituspiikin pitäisi yleensä sopia ylikuormitusvaran puitteisiin, Jossain on vikaa, jos sulakkeet paukkuu.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 419
Ostin Einhellin 6A "älylaturin" ja onko normaalia, että latausjännite kävi maksimissaan 13.4V kun latailin 60Ah lyijyakkua? Tulee vain mieleen kun autohan noita latailee jollain ~14.5V jännitteellä.

Akku oli aika tyhjä ja jännite taisi olla jotain 11.7 kun sen pistin lataukseen. Aluksi lataili sitä jollain 12.5V ja sitten nosti vähän yli 13V. Kyllähän se täyteen latasi.

Akku on uusi mutta syynä onkin laturi joka imee akun tyhjäksi auton seistessä paikoillaan ja täytyy vaihtaa se ensi viikolla. Mietin vain onko noin alhainen latausjännite normaalia näille latureille vai onko akku mahdollisesti viallinen.
 
No jos oletaan nyt tässä esimerkissä ne rälläkkä ja startti samanlaisiksi sähkömoottoreiksi ja saman tehoisiksi. Rälläkkä oli laina kone joten ei tarkempaa tietoa, kuin että tyyppikilven tehon puolesta olisi pitänyt riittää se 10A. Hiema yksinkertaistamiseksi sovitaan molempien olevan saman tehoinen eli 2kW. Rälläkkä käynnistyy suunnilleen ilman kuormaa, ainoastaan pieni kuorma tulee siitä laikasta, joka ohuen laikan tapauksessa on aika pieni. Toisena on auton startti, jonka pitää lähteä heti pyörittämään auton moottoria, joten tämä moottori on täydessä kuormituksessa. Väittäisin siis sen auton moottorin ottavan melko paljon isomman piikin alussa. Muistelisin jostain lukeneeni, että normaali sähkömoottori ottaa 4-7x nimellisvirran käynnistyksessä. Rälläkän tapauksessa ilman kuormaa ollaan varmaan tuolla skaalan alapäässä ja kuormitetun startin tapauksessa skaalan yläpäässä. Jos se rälläkkä poltti 10A sulakkeen jollain ~40A (neljä kertaa nimellisvirta) eli ~9kW heti, niin startti tarvitsee pelkästään jo 16kW (7 kertaa nimellisvirta). Tähän tietenkin se auton muu virran kulutus päälle, sekä se boosterin muuntajan piikki. En siis edelleenkään usko sen 16A normi sulakkeen riittävän, jos sen boosterin pitää tarjota se kaikki tarvittava virta, ellei boosteriin sitten laiteta superkonkkia tms. tasaamaan tuota piikkiä. Tämä toki siis tyhjällä akulla. Toki jos on käytössä tuo linkittämäsi jutun D-tyypin johdonsuoja, niin sitten niistä pitäisi saada tuon dokkarin mukaan 20x nimellisvirta yli sekunniksi, joten piikki varmasti sinä aikana ehtii mennä ohi. Itsellä on vaan paljon pienemmillä piikki virroilla perinteiset sulakkeet palaneet. Toki on mahdollista rajoittaa sen boosterin ottamaan piikkiä, mutta ei varmasti paljon sellaisia ole mietitty näissä kuluttaja malleissa.
 
Liittynyt
30.11.2016
Viestejä
1 837
Itse kun ostin tuohon virtalähteeseen kaapelit, niin puhdas 35mm2 kupari maksoi saman metriltä kun 50mm2 hitsauskaapeli. 50mm2 kupari olisi sitten maksanut 4€/metri enemmän. Ei siis mielestäni mikään suuri investointi. Toki kumpikin toimii, seos kaapeleina nyt myydään melkein mitä vaan. Eroa kuitenkin alumiinilla ja kuparilla on sähkönjohtavuudessa ihan reilusti: OFC vs. CCA eli virta- ja kaiutinkaapelin valinta - Fanatic Audio
Omasta mielestäni ollaan turhan kaukana aiheesta jos mietitään jotain audiokäyttöön ajateltuja kaapeleita. Kyllä toki, siellä on riittävän tukevaa ja happivapataata mutta omasta mielestäni hintaa liikaa eikä vaippa läheskään kaikissa sovellu mitenkään järkevästi varsinkaan talvikäyttöön.

Eikä joku CCA-naru sekään kuulu aiheeseen kyllä mitenkään. Edellä puhuit puhtaasta kuparista ja siihen totesin, ettei sillä kyllä merkitystä ole, onko puhdasta vai ei. Alumiininaru ei ole kuparia ja ihan yhtä vähän joku CCA. Tottakai niissä syntyy häviöitä eri tapaan kuin kuparissa mutta onhan se täysin oma valinta jos haluaa ostaa tuollaista narua joka on melko kelvoton viritys muussa paitsi rahastusmielessä "vahingossa" laatunaruna myytäessä.

Miten ihmeessä. Ei normaalissa rasiassa ole kuin yksi vaihe. eli ei sieltä saa 32A mitenkään.
En tiedä, mistä sait kaksi vaihetta tuohon napattua. Mutta oikeassahan @valurauta on. Kyllä se perinteinen tulppa tai C-käyräinen johdonsuoja sietää nimellistä enemmän ja siinä linkatussa dokumentissa aihetta avattiinkin.
On kokonaan eri asia, onko mitenkään hyvän tavan mukaista tehdä laitteita jotka hyödyntävät tuota nimellistä suuremman hetkellistä kestoa. Mutta toisaalta jos se reilun kokoinen boosteri nappaa mukavan piikin kun iso muuntaja herää henkiin. Ihan siihen samaan menee toki hetkellinen piikki kun startti herää.

Ei ainakaan perinteisestä sulakkeesta moisia oteta. Nimerkillä olen polttanut 10A hitaan sulakkeen kulmahiomakoneen käynnistyksessä. Siis käytännössä välittömästi kun virtanappiin koski, varmaan joku alle 0.5s
Kun et tyyppikilvestä tiennyt, on loppu puhdasta arvailua. Mutta järeä kone polttaa oikeinkin kevyesti sen 10A propun. Siis varsinkin kun tilanne on kovin harvoin se, ettei mitään muuta kuormaa olisi samassa ryhmässä. Tämä unohtuu pääsääntöisesti aina kun ihmetellään, miksi kärähti.
Ja jos pistorasialla on 10A perinteinen proppu, on rakennuksella ikää ja monessa vähänkin vanhemmassa kohteessa on samassa ryhmässä loputon määrä kaikkea. Uudemmissa pistorasioille on jo monesti 16A johdonsuojaa ja varsinkin autotalleissa ja vastaavissa niin, ettei samassa ryhmässä juuri muuta ole.
 
Liittynyt
30.11.2016
Viestejä
1 837
Ostin Einhellin 6A "älylaturin" ja onko normaalia, että latausjännite kävi maksimissaan 13.4V kun latailin 60Ah lyijyakkua? Tulee vain mieleen kun autohan noita latailee jollain ~14.5V jännitteellä.

Akku oli aika tyhjä ja jännite taisi olla jotain 11.7 kun sen pistin lataukseen. Aluksi lataili sitä jollain 12.5V ja sitten nosti vähän yli 13V. Kyllähän se täyteen latasi.

Akku on uusi mutta syynä onkin laturi joka imee akun tyhjäksi auton seistessä paikoillaan ja täytyy vaihtaa se ensi viikolla. Mietin vain onko noin alhainen latausjännite normaalia näille latureille vai onko akku mahdollisesti viallinen.
Onkohan se laturi ollut oikeassa tilassa ladatessa? Tuo jännite viittaa ylläpitolataukseen ja älylaturi kun kerran kyseessä niin mitä luultavammin siinä on tapa valita suoraan tuo lataustila käyttöön. Ja vastaavasti, ladattuaan akun täyteen, siirtynee myös silloin ylläpitoon.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 419
Onkohan se laturi ollut oikeassa tilassa ladatessa? Tuo jännite viittaa ylläpitolataukseen ja älylaturi kun kerran kyseessä niin mitä luultavammin siinä on tapa valita suoraan tuo lataustila käyttöön. Ja vastaavasti, ladattuaan akun täyteen, siirtynee myös silloin ylläpitoon.
Mielestäni oli ihan standardi latauksessa. Kun akku täynnä niin siirtyy automaattisesti ylläpitoon

EDIT: Kyllä se tuntuu sitä silti lataavan. Kun akku oli niin tyhjä ettei jaksanut starttia kunnolla pyörittää niin olikohan se 20-30min latauksessa ja pyörähti hyvin käyntiin. Harmi kun ei ole mitään toista akkua niin voisi testata lataako laturi samalla jännitteellä.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
27.10.2016
Viestejä
5 312
Omasta mielestäni ollaan turhan kaukana aiheesta jos mietitään jotain audiokäyttöön ajateltuja kaapeleita. Kyllä toki, siellä on riittävän tukevaa ja happivapataata mutta omasta mielestäni hintaa liikaa eikä vaippa läheskään kaikissa sovellu mitenkään järkevästi varsinkaan talvikäyttöön.

Eikä joku CCA-naru sekään kuulu aiheeseen kyllä mitenkään. Edellä puhuit puhtaasta kuparista ja siihen totesin, ettei sillä kyllä merkitystä ole, onko puhdasta vai ei. Alumiininaru ei ole kuparia ja ihan yhtä vähän joku CCA. Tottakai niissä syntyy häviöitä eri tapaan kuin kuparissa mutta onhan se täysin oma valinta jos haluaa ostaa tuollaista narua joka on melko kelvoton viritys muussa paitsi rahastusmielessä "vahingossa" laatunaruna myytäessä.
No kuten sanoin, niin 35mm2 puhdaskupari kaapeli maksoi saman kun kunnon hitsaus kaapeli 10€/m. Tuo ainakin on notkeaa pakkasellakin. Tarkoititko siis kuitenkin kuparikaapelia. Itse käsitin, että tarkoitit näitä seos kaapeleita.

Kun et tyyppikilvestä tiennyt, on loppu puhdasta arvailua. Mutta järeä kone polttaa oikeinkin kevyesti sen 10A propun. Siis varsinkin kun tilanne on kovin harvoin se, ettei mitään muuta kuormaa olisi samassa ryhmässä. Tämä unohtuu pääsääntöisesti aina kun ihmetellään, miksi kärähti.
Ja jos pistorasialla on 10A perinteinen proppu, on rakennuksella ikää ja monessa vähänkin vanhemmassa kohteessa on samassa ryhmässä loputon määrä kaikkea. Uudemmissa pistorasioille on jo monesti 16A johdonsuojaa ja varsinkin autotalleissa ja vastaavissa niin, ettei samassa ryhmässä juuri muuta ole.
[/QUOTE]

Tyyppi kilvessä luki joku ~2000W oli kuitenkin alle 2300W. En muista nyt tarkemmin kun tästä on jo useampi vuosi aikaa. Ko. sulakkeen takana tuon oli lisäksi vain valoja, jotka ei olleet päällä. Noissa vanhoissa sulakkeissa lienee myös vaihtelua laadussa, ainakin auton sulakkeissa on melkoisia eroja halpa ja laatu valmistajien välillä. Tämän jälkeen vaihdoin pistorasiaan, jossa 16A sulake. Mutta joo eiköhän tästä nyt ole jo riittävästi jauhettu.
 
Liittynyt
30.11.2016
Viestejä
1 837
No kuten sanoin, niin 35mm2 puhdaskupari kaapeli maksoi saman kun kunnon hitsaus kaapeli 10€/m. Tuo ainakin on notkeaa pakkasellakin. Tarkoititko siis kuitenkin kuparikaapelia. Itse käsitin, että tarkoitit näitä seos kaapeleita.
Ihan kuparia eli väärinymmärrys. Toisaalta taas itse käsitin omat tekstisi niin että puhutaan normista kuparinarusta ja happivapaasta eli viilataan prosentin osia. Sitä en pitänyt järkevänä.
Tosin valitettavasti aina ei tosiaan tuoda esiin, milloin kyseessä on joku sekasotku. Niissä saisi olla aiheesta tietämättömiä varten varoitus "älä osta tätä ellet todella tiedä, mitä olet ostamassa"

Tyyppi kilvessä luki joku ~2000W oli kuitenkin alle 2300W. En muista nyt tarkemmin kun tästä on jo useampi vuosi aikaa. Ko. sulakkeen takana tuon oli lisäksi vain valoja, jotka ei olleet päällä. Noissa vanhoissa sulakkeissa lienee myös vaihtelua laadussa, ainakin auton sulakkeissa on melkoisia eroja halpa ja laatu valmistajien välillä. Tämän jälkeen vaihdoin pistorasiaan, jossa 16A sulake. Mutta joo eiköhän tästä nyt ole jo riittävästi jauhettu.
Kyllä se jokusen kerran kuumana käynyt ja maailmaa nähnyt tulppa kärähtää uutta helpommin, selvähän se. Ja tuon kokoinen kone on hyvinkin tehokas käyräyttämään proppuja eli 16A perässä käytettäviä laitteita.

Eikä tosiaan sikäli aiheeseen liity mutta toisaalta... Kyllä sama toimii sen boosterin kanssa. Jos mitoitus tehdään niin, että 16A riittää juuri ja juuri ja lasketaan vielä mukaan sulakkeen / johdonsuojan hetkellinen ylivirran kesto niin kyllähän sellaisella osassa paikkoja sitten poltellaan proppuja. Eli kyllähän mitoituksissa on syytä olla pelivaraa.
 
Liittynyt
27.10.2016
Viestejä
5 312
Ihan kuparia eli väärinymmärrys. Toisaalta taas itse käsitin omat tekstisi niin että puhutaan normista kuparinarusta ja happivapaasta eli viilataan prosentin osia. Sitä en pitänyt järkevänä.
Tosin valitettavasti aina ei tosiaan tuoda esiin, milloin kyseessä on joku sekasotku. Niissä saisi olla aiheesta tietämättömiä varten varoitus "älä osta tätä ellet todella tiedä, mitä olet ostamassa"
Juu kaapeleina myydään melkein mitä vaan, niin saa olla aika varovainen kun ostaa jonkun virtakaapelin. Usein mainostettu notkea kaapeli onkin pakkasella rautakankea. Defan vihreät lämmitysjohdot hyvä esimerkki, moni varmasti luulisi näiden olevan suunniteltu pakkaseen, kun niitä käytetään lähinnä vain talvella ja ulkona. -30c nuo muistuttaa kyllä rautakankea. Ei tuolla happivapaa vs. normi kupari ole mitään merkitystä tälläisessä käytössä, itse vaan käsitin väärin. Usein vaan myydään sitä sekasotkua milloin milläkin nimellä. Monesti ei edes suuremmin kerrota mitä se kaapeli todellisuudessa on.

Kyllä se jokusen kerran kuumana käynyt ja maailmaa nähnyt tulppa kärähtää uutta helpommin, selvähän se. Ja tuon kokoinen kone on hyvinkin tehokas käyräyttämään proppuja eli 16A perässä käytettäviä laitteita.

Eikä tosiaan sikäli aiheeseen liity mutta toisaalta... Kyllä sama toimii sen boosterin kanssa. Jos mitoitus tehdään niin, että 16A riittää juuri ja juuri ja lasketaan vielä mukaan sulakkeen / johdonsuojan hetkellinen ylivirran kesto niin kyllähän sellaisella osassa paikkoja sitten poltellaan proppuja. Eli kyllähän mitoituksissa on syytä olla pelivaraa.
Tämä tuli opittua, että parempi nuo normi rälläkkää tehokkaammat suoraan laittaan sinne 16A sulakkeiden taakse, niin ei tarvitse ihmetellä miksi ei toimi. Juu ei niitä laitteita pitäisi mitoittaa niin, että juuri ja juuri toimivat ideaali oloissa polttamatta sulaketta. Tosin kuluttajankin pitäisi tietää mitä on ostamassa.[/QUOTE]
 
Liittynyt
03.09.2018
Viestejä
2 095
Tulipa sitten lomautuksen myötä syvätyhjennystesti uudehkolle Red Topille, kun en ole omalla autolla neljään kuukauteen missään käynyt. Äsken kun kävin hakemassa akun lataukseen, niin 4.8V näytti yleismittari jännitteeksi. Saapa nähdä tuleeko tuosta vielä kalua..
Pitänee myös jossain vaiheessa käydä läpi mikä sitä sähköä tuolla pihalla seisoessa syö.
 
Liittynyt
06.01.2017
Viestejä
1 553

Älymaagiseen laturiin kiinni muutamaksi päiväksi, enempää kannata värkätä.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
2 288
4kk purkaa akku jo itsetäänkin aikalailla vaikkei ole kiinni autossa. Tosin ei tyhjäksi saakka.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 419
Tulipa sitten lomautuksen myötä syvätyhjennystesti uudehkolle Red Topille, kun en ole omalla autolla neljään kuukauteen missään käynyt. Äsken kun kävin hakemassa akun lataukseen, niin 4.8V näytti yleismittari jännitteeksi. Saapa nähdä tuleeko tuosta vielä kalua..
Pitänee myös jossain vaiheessa käydä läpi mikä sitä sähköä tuolla pihalla seisoessa syö.
Mikäli et ollut irroittanut piuhaa akun navasta irti niin eiköhän tuo ihan normaalia ole. Kyllähän se auto syö jotain kymmeniä milliampeereja vaikka ei mitään vikaa olisikaan.
 
Liittynyt
03.09.2018
Viestejä
2 095
Älymaagiseen laturiin kiinni muutamaksi päiväksi, enempää kannata värkätä.
Näin tein. Katotaan tuleeko tosta enää mitään..

Mikäli et ollut irroittanut piuhaa akun navasta irti niin eiköhän tuo ihan normaalia ole. Kyllähän se auto syö jotain kymmeniä milliampeereja vaikka ei mitään vikaa olisikaan.
Eipä tullut piuhaa irrotettua, kun en aatellut, että näin pitkään käyttämättä seisoo. Kyllähän se akku seistessä tyhjenee, mutta esim. Exiden kaavion mukaan 24 viikon (siis 6kk) pitäis olla ~11.5V, joten toi 4.8V tuntuu kovin alhaselta.
Mutta joka tapauksessa ajattelin testailla jossain kohtaa mahdolliset sähkövuodot, kun ei tuo ihan uudenkarhea kiesi enää ole, eikä se nyt mahotonta ponnisteluakaan vaadi. Saapahan ainakin jonkunlaisen varmuuden, vaikka mitään ihmeellistä ei löytyskään.

Huomasin myös tossa akkua irrottaessa, että plussanavan kenkä oli sen verran pehmee, että nekin menee kyllä vaihtoon.. Varmaan tohon kanssa juottaminen paras tapa? Pitää vaan keksiä joku keino saada noi vähän pidemmälle tuolta kolosta pihalle.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
11 037

No ei. Kenkä kuuluu asentaa sen mukaan, millaista kenkää käyttää. Juotettava on hankalammasta päästä, vaikka toki paljon parempi kuin väärin asennettu puristettava. Missään tapauksessa sellainen ei ole tarpeellinen. Siitä ei jää kiinni, etteikö hyvin alkeellinen parin ruuvin klemmarilla oikein kiristetty puhtaassa johtimessa johtaisi tarpeeksi.

Ennen yhden kontaktin kanssa hifistelyä pitää tarkastaa muut liitokset kaikkien päävirtakaapelien molemmista päistä, tarkistaa johtimien kunto ja jos mieli tekee, vaihtaa kaikki paksumpiin. Eikä tämä toki liity vuotovirtaan, paitsi jos akun päällä on johtavaa metallihomeen sekaista likaa.

Traktorit ovat toistaiseksi käynnistyneet ehjällä hyvässä varauksessa olleella akulla erittäin kylmässä ilman yhtään juotettua kenkää. Hirveän näköisetkin yleensä toimivat ongelmitta ja ongelmien ilmetessä on näytetty teräsharjaa, vaihdettu kenkiä uusiin, joskus vaihdettu johtimia, puhdistettu kengät ja navat akkuharjalla, suojattu rasvalla, akun ollessa paska vaihdettu se. Kengät aina kahdella ruuvilla kaapeliin kiinnitettäviä. Ei ole tullut mieleen alkaa tinailemaan.

Oman haasteensa tietty tekee joku modernin auton erikoispluskenkä, joka on käytännössä osa pääsulakeboksia. Eri juttu kuin työkone, jossa laitetaan nyrkillä ja kyrvällä mikä tahansa oikean koon tarvikeosa paikalleen.
 
Viimeksi muokattu:

Mariini

Team Ryzen
Team Tesla
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
3 369
Älylaturi ei välttämättä tyhjää geeliakkua lataa, vaatii vanhanaikaisella laturilla aloituksen, että saa riittävän pohjajännitteen.
 
Kokeilemani älylaturit eivät ole pahasti purkautuneita minkään tyyppisiä akkuja ladanneet, vaan aina on tarvittu pieni alkuboostaus tyhmällä rautalaturilla normaaliin jänniteskaalaan.
 
Liittynyt
03.09.2018
Viestejä
2 095
No ei. Kenkä kuuluu asentaa sen mukaan, millaista kenkää käyttää. Juotettava on hankalammasta päästä, vaikka toki paljon parempi kuin väärin asennettu puristettava. Missään tapauksessa sellainen ei ole tarpeellinen. Siitä ei jää kiinni, etteikö hyvin alkeellinen parin ruuvin klemmarilla oikein kiristetty puhtaassa johtimessa johtaisi tarpeeksi.

Ennen yhden kontaktin kanssa hifistelyä pitää tarkastaa muut liitokset kaikkien päävirtakaapelien molemmista päistä, tarkistaa johtimien kunto ja jos mieli tekee, vaihtaa kaikki paksumpiin. Eikä tämä toki liity vuotovirtaan, paitsi jos akun päällä on johtavaa metallihomeen sekaista likaa.

Traktorit ovat toistaiseksi käynnistyneet ehjällä hyvässä varauksessa olleella akulla erittäin kylmässä ilman yhtään juotettua kenkää. Hirveän näköisetkin yleensä toimivat ongelmitta ja ongelmien ilmetessä on näytetty teräsharjaa, vaihdettu kenkiä uusiin, joskus vaihdettu johtimia, puhdistettu kengät ja navat akkuharjalla, suojattu rasvalla, akun ollessa paska vaihdettu se. Kengät aina kahdella ruuvilla kaapeliin kiinnitettäviä. Ei ole tullut mieleen alkaa tinailemaan.

Oman haasteensa tietty tekee joku modernin auton erikoispluskenkä, joka on käytännössä osa pääsulakeboksia. Eri juttu kuin työkone, jossa laitetaan nyrkillä ja kyrvällä mikä tahansa oikean koon tarvikeosa paikalleen.
Lähinnä meinasin siis semmosta mallia, joka on tarkoitettu laitettavaksi juottamalla. Ei ollut tarkoitus lähteä juottamaan ruuvattavaa..
Joskus entisessä elämässä olin autonasentajana ja siellä oli sähköhommissa ns. vanhan liiton kaveri, joka juotti kaikki mahdolliset liitokset, koska "puristettavat ei estä hapettumista johdon ja liittimen välillä ja sitten ollaan taas ongelmissa parin suolatalven jälkeen" ja tästä jäänyt itsellekin kyseinen tapa muissa hommissa. Myöskin kouluaikoina sähköpuolen opettaja kielsi kaikki abiko ym. -liittimet ja käski juottamaan kaikki liitokset. Tossa myös alkuperäiset kengät on juotettu ja jotenkin veikkaan, että ei näin pitkään olis ilman sitä kestäneet (liitoksissa ei siis vieläkään ole mitään vikaa, vaan kenkä itsessään on lähtenyt murtumaan).
Samalla toisaalta voisi vetää tuohon "big 3" päivityksen, jolloin piuhojen pituus ei myöskään ole ongelmana juottamiselle.. :think:

Älylaturi ei välttämättä tyhjää geeliakkua lataa, vaatii vanhanaikaisella laturilla aloituksen, että saa riittävän pohjajännitteen.
Hyvin lähti halppis Benton ECO 4.0, joka "diagnosoi ja elvyttää syväpurkautuneita akkuja 3,0 V:sta asti" latailemaan. :)
 
selectamatic

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
23.04.2019
Viestejä
2 064
Overdrivessä muistaakseni jotkut on kuolleita optimoita saanut ylijännitteellä heräteltyä vielä henkiin.
 
Liittynyt
05.03.2017
Viestejä
824
4-vuotiaaseen Hondaan on tuolla taipaleella ehditty vaihtaa 60A Bosch S4-akku. Aika nopeasti mennyt alkuperäinen akku vaihtoon. Start/stop järjestelmä varmaankin syönyt alkuperäisen nopeasti vaihtokuntoon?
 
Freeze

Elitisti
Team Folding @ Home
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 108
Siinä on toiminto, jonka nappaan poikkeuksetta pois päältä heti auton käynnistyessä juuri akun ja siihen kytkeytyvien hilppeiden eliniän pidentämiseksi. Onneksi on helposti yhden napin takana.
 
Juu nappaan itsekin pois aina kun muistan. Nykyauto sentään vapaastihengittävä, että ei niin katastrofi, vaikka joskus unohtuukin. Tässä ei taida olla omaa akkua tuolle s/s:lle, niin kuin monissa muissa autoissa?
 
Liittynyt
30.05.2018
Viestejä
3 491
4-vuotiaaseen Hondaan on tuolla taipaleella ehditty vaihtaa 60A Bosch S4-akku. Aika nopeasti mennyt alkuperäinen akku vaihtoon. Start/stop järjestelmä varmaankin syönyt alkuperäisen nopeasti vaihtokuntoon?
Hondassa on tunnetusti heikko akkuteho pohjoismaisiin olosuhteisiin. Eipä toi S4:kään pitkäikäinen tule olemaan jos start/stop on aktiivisessa käytössä.. Yleensä noissa on vaatimuksena agm tai efp akku paremman purkauksen keston takia.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
11 037
Juu nappaan itsekin pois aina kun muistan. Nykyauto sentään vapaastihengittävä, että ei niin katastrofi, vaikka joskus unohtuukin. Tässä ei taida olla omaa akkua tuolle s/s:lle, niin kuin monissa muissa autoissa?
Meinaatko ahtimen jälkikäyttöä? Riippuu tietysti ajotavoista, mutta eiköhän henkilöauton kone yleensä suorita riittävän rauhallista jälkikäyttöä kaupunkiliikenteessä jokseenkin koko ajan, ellei oikein kunnolla revitä. Harvoin minä ainakaan heti moottoritien liittymiskiihdytyksen jälkeen pysähdyn stop-merkille tai liikennevaloihin.

Inhoan pakotettua start-stop-automatiikkaa, olen ehdollistunut aina ohittamaan sen lähtiessä ja ylipäänsä käyttäisin toimintoa niin harvoin etten erikseen muistaisi sitä aktivoida. Jälkikäytöstä en kuitenkaan olisi kovin huolissani juuri tässä tapauksessa, vaikka kyllä teen pedantisti jälkikäyttöä raskaasti kuormitetuille koneille, myös ahtamattomille.

Öh, missä autossa on erillinen akku s/s järjestelmälle? Eka kerta kun itse moisesta kuulen.
Uudemmista volvoista esimerkiksi löytyy tuommoinen
En tunne asiaa tarkemmin, mutta onhan kahden akun järjestelmiä muutenkin ollut olemassa. Tällöin lienee aika johdonmukaista, että vain toinen akku on AGM-akku ja toinen voisi olla edullisempaa lajia. Tai toisaalta voin olla aivan hukassa teoriani kanssa, jos sitä samaa akkua ei käytetä myös moottorijarrutuslatausta ja suuritehoisia laitteita kuten sähkötehostettua ohjausta tai ilmanlämmitysvastuksia varten.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 419
Eipä tullut piuhaa irrotettua, kun en aatellut, että näin pitkään käyttämättä seisoo. Kyllähän se akku seistessä tyhjenee, mutta esim. Exiden kaavion mukaan 24 viikon (siis 6kk) pitäis olla ~11.5V, joten toi 4.8V tuntuu kovin alhaselta.
Mutta joka tapauksessa ajattelin testailla jossain kohtaa mahdolliset sähkövuodot, kun ei tuo ihan uudenkarhea kiesi enää ole, eikä se nyt mahotonta ponnisteluakaan vaadi. Saapahan ainakin jonkunlaisen varmuuden, vaikka mitään ihmeellistä ei löytyskään.
Tuossa kaaviossa on ollut esimerkkiakkuna 70Ah akku ja eikös tuo Red Top ole 50Ah? Ja tuo 11.5V on tyhjä akku ja jos joku vetää virtaa siitä vielä tyhjänäkin niin kyllähän se jännite laskee noin alhaisiin lukemiin. Se, tuleeko siitä enää toimivaa niin on sitten eria asia mutta kokeilemallahan se selviää
 
Liittynyt
05.03.2017
Viestejä
824
Öh, missä autossa on erillinen akku s/s järjestelmälle? Eka kerta kun itse moisesta kuulen.
Volvosta vaihdoin Hondan, ja Volvossa tuollainen on ollut lähes kymmenen vuotta. Kuvittelin, että tuo olisi järkevyydessään yleisemmin käytössä oleva ratkaisu.
 
Liittynyt
03.03.2017
Viestejä
1 829
Kyllä Volvo taitaa selkeässä vähemmistössä olla. Valtaosassa autoista on vaan yksi akku ja jos softa on järkevästi tehty, niin ihan hyvin ne pelaa start-stopin kanssakin.
 
Liittynyt
05.03.2017
Viestejä
824
Volvoissahan ne tehdaswebastot on ihan peruskauraa, joten tuollainen kahden akun systeemi varmasti niissä toimiva ratkaisu.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
723
Onko noin? Niissä on kyllä iät ja ajat ollut se erillinen "pikkuakku" muttei sillä ole ollut mitään tekoa start-stopin kanssa. Uusissako on tilanne muuttunut?
Vaikka se ei juuri sitä starttia pyörittämään siellä olisi, niin sen start and stopin takiahan se pikkuakku siellä on.
 
Liittynyt
03.03.2017
Viestejä
1 829
Mä luulin että se tuli alunperin mersuihin joissa oli sähköä kaipaavat SBC-jarrut, syöttämään hätätilanteessa niitä. Silloin ei start-stopista vielä tiedetty mitään. Mutta joo, kai se nykymersuissa voi jotenkin start-stoppiinkin liittyä vaikkei sillä koskaan ainakaan moottoria käynnistetä.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
260
Käsittääkseni Volvokin on jo heivannut ne pikkuakut pois. V40 kohdalla ainakin 2016 mennään jo yhdellä akulla, joissain vanhemmissa kahta.
Moottorin käynnistämiseen niitä ei kai koskaan ole käytetty, siihen iso akku on parempi. Yleensä lisäakkujen tehtävä on ollut varmistaa virransyöttö tärkeimmille järjestelmille poikkeustilanteissa. Kolaritilanteessahan jotkut autot ampuvat pääakun akkukaapelin irtipoikki. Pääasiassa kai sellaiset, joissa akku takana tai matkustamossa. Vähentää tulipaloriskejä, kun paksu akkukaapeli ei ala hitsaamaan korin hakiessa uutta muotoa sen kohdalla. Tiedä sitten, käytetäänkö sitä myös jännitepiikkien tasailuun start-stop -systeemeissä.
 
Liittynyt
10.03.2017
Viestejä
4 231

Löytyy kuule ihan uusista volvoista vielä tupla akut ja pätee myös v40 malliin. Akku - Start/Stop | Moottoritila | Ylläpito ja huolto | V40 Cross Country 2019 | Volvon tuki
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
260
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
199
Syksy ja akkuongelmat alkaa nostaa rumaa päätään ni kysellääs.

Volvo V70 2006 bensa ja karvahattumoottori. Edelliset ajot olleet suhteellisen lyhyttä, noin 10 minuutin pätkiä, mutta sekaan mahtuu 3-4 päivää sitten ajettu 40 minuutin pätkä myös. Auto on pihalla tämän jälkeen pari yötä ajamatta ja sen jälkeen akku ei jaksa enää pyörittää starttia.

Apujohdot kiinni ja Volvo käyntiin. Annoin olla tyhjäkäynnillä 2-3 tuntia (lataahan auto myös tyhjäkäynnillä?) En kokeillut heti latauksen jälkeen starttia mutta seuraavana päivänä sama homma, ei pyöri startti.

Sama akku ollut ainakin 5v tuossa joten voi hyvin olla entinen, mutta ihme ettei yhtään virtaa ottanut vastaan? Vai voiko siellä joku aiheuttaa virran vuotoa akusta, jolloin mahdollinen uusi akkukin tyhjenisi heti.

EDIT: Akku on Exide premium EA770 77Ah 760A
 
Liittynyt
03.03.2017
Viestejä
1 829
Yleismittarilla akun lepojännitteen mittaus ja auton latausjännitteen mittaus voisi jotain kertoa. Nykyisillä tiedoilla kenen tahansa arvaus on yhtä hyvä kuin omasikin.

Voi olla akku sökö, voi olla latausvika tai voi olla joku virtaa syövä vika autossa.
 
Dr. Who

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
7 897
Syksy ja akkuongelmat alkaa nostaa rumaa päätään ni kysellääs.

Volvo V70 2006 bensa ja karvahattumoottori. Edelliset ajot olleet suhteellisen lyhyttä, noin 10 minuutin pätkiä, mutta sekaan mahtuu 3-4 päivää sitten ajettu 40 minuutin pätkä myös. Auto on pihalla tämän jälkeen pari yötä ajamatta ja sen jälkeen akku ei jaksa enää pyörittää starttia.

Apujohdot kiinni ja Volvo käyntiin. Annoin olla tyhjäkäynnillä 2-3 tuntia (lataahan auto myös tyhjäkäynnillä?) En kokeillut heti latauksen jälkeen starttia mutta seuraavana päivänä sama homma, ei pyöri startti.

Sama akku ollut ainakin 5v tuossa joten voi hyvin olla entinen, mutta ihme ettei yhtään virtaa ottanut vastaan? Vai voiko siellä joku aiheuttaa virran vuotoa akusta, jolloin mahdollinen uusi akkukin tyhjenisi heti.

EDIT: Akku on Exide premium EA770 77Ah 760A
+5v vanha akku tuollaisella pätkäajolla = uusi akku
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
199
Joo kyllähän akku on varmaankin sökö, lepojännite karvan alle 10V nyt. Latausjännitettä en osaa mitata. Jostain pitäis löytää laturi ja siitä navoista?

Tuosta tyhjäkäynnillä latauksesta löytyy kommentteja laidasta laitaan:
"Akun latautuminen vaatii Luomalan mukaan ajamista, tyhjäkäynnillä akku ei lataudu." Autoliiton turvapalvelupäällikkö Jonne Luomala.
"Laturista tulee tyhjäkäynnilläkin niin paljon sähköä, että akku ei pysty ottamaan läheskään kaikkea vastaan " Tapio Ketonen

No, pitänee laittaa uusi akku sisään ja mittailla pienin väliajoin lepojännitettä. Sillä luulisi pääsevän kiinni jos tuossa on joku vuotovirta.
 
Latausjännitteen saat mitattua, kun katsot mitä näyttää napajännitteeksi, kun auto on käynnissä (tyjäkäynnillä näet tyhjäkäynnin latausjännitteen ja korkeammilla ajon aikana). Vuotovirran saat mitattua, kun laitat mittarin Ampeereille, otat miinuskengän pois ja laitat mittajohdot sen ja akun navan väliin (toki tarvitsee akkuun virtaa). :)
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 479
Viestejä
4 163 604
Jäsenet
70 414
Uusin jäsen
O&G

Hinta.fi

Ylös Bottom