Korkokatto on kyllä niitä tämän hetken myyntituotteita. En tiedä meneekö ihmisillä suurten lainojen kohdalla jotenkin se rahan taju, koska korkokatot yms. ovat kuitenkin yllättävän kalliita tuotteita, jos alkaa euromääräisesti laskemaan. Oletteko kokeneet, että pankki asettaa oman lisämyyntinsä jotenkin lainansaannin ehdoksi eli lisätuotteiden ostamiseen olisi ikäänkuin velvoitetta? Työntekijöillä on tietysti velvoitetta tarjota näitä palveluita. ASP-lainassa tuli aikanaan mukana korkokatto ja muutenkin ASP säästäminen on kyllä oikeasti kannattavaa ja lainaehdot hyvät ja näitä tuotteita pankeissa tulisikin nuorille tyrkyttää.
Pankkeja vertailtaessa ja lainaa otettaessa tulisi verrata sitä todellista vuosikorkoa, joka voi olla aivan eri sen jälkeen, kun lainatuotteeseen on lisätty esimerkiksi korkokatto. Myös viitekoron valinta tulee miettiä (lisää esim.
Lainojen korot). Korkokattojen lisäksi tulevat tietysti erilaiset vakuutukset lainan sisällä, esim. Osuuspankin
takaisinmaksuturva. Takaisinmaksuturva on myös kallis tuote, mutta on totta, että asioita on syytä miettiä uudelleen, kun tulee otettua se iso laina. Asuntoa ostettaessa kannattaa käydä läpi esimerkiksi oma ja puolison henkivakuutus ja niiden tarve. Aina voi kuitenkin sattua jotain ja jos elämä varaa isoon lainaan, niin selusta on syytä turvata.