Asunnon ostaminen ja asuntolaina

... jonka potentiaaliset ostajaehdokkaat tuntevat etukäteen eivätkä siksi koe tarpeelliseksi tutustua sen kummemmin itse kohteeseen enää julkisen markkinoinnin vaiheessa. Jos itsellä ei ole heittää tiskiin ehdotonta tarjousta olemattomalla tutustumisajalla niin on jo lähtökohtaisesti vähän myöhässä.
Tämä on kuin omasta tilanteesta pari vuotta sitten, kun nykyistä kämppää hommattiin. Yhtiöön olin jo perinpohjaisesti tutustunut vajaa vuotta aiemmin, kun samassa yhtiössä oli toinen kiinnostava asunto, mutta ei lähdetty siitä kilpailemaan, koska ostajia oli useita ja kämppä meni "heti". Kun oma tuli myyntiin, niin seuraavana päivänä oltiin sitä katsomassa yksityisnäytöllä ja tehtiin välittömästi tarjous, jonka voimassaolo päättyi ennen ensimmäistä julkista näyttöä. Tarjous oli hyväksytty alle viikon sisällä ilmoituksesta ennen kuin julkista näyttöä oli ehditty edes pitämään. Käytännössä tarjousta varten piti vain tarkistaa asunnon kunto sisältä tietäen mitä kaikkea pitää itse rempata ja ottaa se huomioon tarjouksessa.

Oman kämpän oston jälkeen vuoden sisällä tuli toinen vastaava myyntiin huomattavasti korkeammalla hinnalla ja sekin poistui myynnistä alle 2 viikossa. Tämä antaa luottamusta, ettei omankaan mahdollinen myynti tulevaisuudessa pitäisi olla ongelma, koska alue / yhtiö kiinnostaa ostajia hankalista ajoista huolimatta.
 
On. Stadissa asuessa pidin kriteerinä toimivia julkisia (käytännössä metroa tai lähijunaa), ja samalla kriteerillä omakotitalojen hinnat olisivat olleet aivan lapasesta. Nyt olen yli 2 vuotta kulkenut Tampereelta viikottain (yleensä kerran, joskus harvakseltaan useamman) Helsinkiin töiden perässä enkä ole oikeastaan kokenut sitä millään tapana riesana. Avaintekijänä oli pitää huoli myös täällä päässä siitä, että julkisilla liikkuminen ei saa olla vaikeaa ja tarvittaessa myös jalan tai pyörällä liikkuminen onnistuu rautatieasemalle. Kotoa lähtiessä voi valita joko ovelta ovelle kulkevan bussin tai pienen kävelymatkan päässä kulkevan ratikan väliltä - monesti tulee käppäiltyä ratikalle niin saa aamuun pientä happihyppelyä. Junassa on sitten mukava istahtaa jakkaralle, kuitata VR:n sovelluksesta lippu aktiiviseksi ja nostaa läppäri kera kahvitermarin esille 1,5h junamatkan ajaksi jolloin tuo matka-aika muuttuu suoraan työajaksi. Toimistolla ei tarvitse mädäntyä sen myötä myöskään täyttä työpäivää vaan vain sen aikaa mitä siellä palaveerataan ja kokee muuten hyödylliseksi, ja paluumatkalla voi joko jatkaa työntekoa tai ottaa torkut. Käytännössä työmatka-aikaa (jota ei lasketa työajaksi) on alle puoli tuntia suuntaansa mikä on täysin normaalia valtaosalle työssäkäyvistä ihmisistä. Itselläni saattaa tietysti auttaa kokemukseen sekin, että jo lukioaikana tuli kuljettua yli tunnin suuntaansa koulumatkaa julkisilla.
Nämä on just näitä, että joku asia toimii jollakin, mutta ei mitenkään toisella. Kun lapset tulevat mukaan kuvioihin niin kaikenlainen joustaminen ja ajankäyttö matkaamiseen tulee paljon haastavammaksi. Ei sitä itsekään nuorena pitänyt ongelmana, että matka-ajat oli vähän pitkiä tai joutui ruuhkissa odottelemaan. Nyt en mistään hinnasta voisi edes miettiä, että olen kokonaan toisella paikkaunnalla yli 150km päässä kotoa ja vain julkisen liikenteen varassa. Maksan mieluusti siis siitä extraa, että asunto on lähellä sitä mikä palvelee omaa arkea ja maksimoi oman vapaa-ajan töiden ulkopuolella. Mitä vanhemmaksi tulee niin sitä vähemmän arvostaa rahaa ja arvostaa enemmän omaa aikaa etenkin ruuhkavuosina.

Nyt kuitenkin täyttyy PK-seudulla Kehä 3:n sisällä asiat, että autolla pääsee kahdelle isolle valtaväylälle parissa minuutissa ja lähikauppaan kävelee 200m päähän. Kaikki oleelliset palvelut löytyy kävelymatkan tai 5 minuutin automatkan päässä. Helsingin keskustaan ei onneksi tarvitse itse mennä ellei itse halua, mutta sinnekin pääsee vierestä bussilla ja kävelymatkan päässä junalla. 2000-luvun erillistalo siis kyseessä.
 
Asunnnonvalintapreferenssit tosissaan vaihtelee aivan valtavasti ihmisen oman tilanteen suhteen, että vaikeahan noita on yleistää mikä kellekin sopii. 25vuotiaana kun ekan kerrostalokämpän sinkkumiehenä hommasi kaupungin keskustasta, niin OKT tuntui aivan utopistiselta vaihtoehdolta. Nyt taas 15vuotta myöhemmin kolmen pienen lapsen kanssa neliöt on tarpeen ja yllättäen rauhallinen sijainti turvallisen koulumatkan päästä alkaakin painamaan vaakakupissa ja kerrostalo tuntuu sellaiselta "ei enää koskaan"-vaihtoehdolta.

Edellistä kämppää myydessäni (myyn aina itse kun ketuttaa välittäjäbisnes niin pahasti, Dixu/Blok jne kanssa) oli jo erittäin kiinnostunut ostajaehdokas tiedossa. Kuitenkin tämän vanhemmat, jotka tietty takaisivat pojalleen lainaa, kävivät viikon aikana 4kertaa nuohoomassa mitä kummallisempia asioita kämpästä ja kaivoin kymmeniä tunteja yli 20v vanhoja talon papereita heille asioita selvittääkseni. Onnekseni sitten tuli lopullinen ostaja yksityisnäytölle ja sovittiin suullisesti sopiva hinta ja hän naputteli tarjouksen siinä samalla ilman kurkistamista yhteenkään paperiin ja tehtiin kaupat. Että kun jotain haluat asuntokaupassa, niin nopeus on kyllä valttia. Myyjän roolissa heti jos kuulee "oma on vielä myymättä"-taikasanat, niin voi melkeen siirtyä seuraaviin hommiin.

Välittäjän, vaikka olisi isompikin liike, vastuu tuntuu olevan autokauppistakin vähäisempi. En ymmärrä miksi niin monet sinisilmäisesti näihin luottavat. Toki itsekin luotin ekaa kämppää ostaessa välittäjän minulle toitottaessa, että nyt on niin mahtava remontoitu kohde, että tässä voi asua vuosikausia ilman suurempia remppoja ja kaikki ikävät/kalliit remontit on jo tehty. Noh eihän siinä sitten nuori ensiasunnon ostaja osannut epäröidä, mutta niin vain tuli ~20k julkkariremppa maksettavaksi alle kahden vuoden sisällä. Ja sitten sitä kiertelykaartelua, tietty nimenomainen välittäjäkin oli vaihtanut jo pois Habitalta jne..
Ja kun toista asuntoa olimme ostamassa, niin välittäjä ei osannut edes sanoa (joku -82vuoden rivari), että oliko kohteessa salaojitusta. Lupasi palata asiaan. Noh hän ei tämän tiimoilta enää palannut muutakuin kertomaan, että nyt on toinen ostaja, korotatteko hintaa/nyt pitää toimia nopeasti, eikä silti suostunut paljastamaan mitään niistä salaojista (ei ollut).
 
Myyjän roolissa heti jos kuulee "oma on vielä myymättä"-taikasanat, niin voi melkeen siirtyä seuraaviin hommiin.

Aika yleinen tilanne perheasunnoissa ilman erityisolosuhteita jos ostajalla on omistusasunto, harva rupeaa myymään vanhaa etupeltoon ja muuttamaan välissä vuokralle vaan tarve päästä muuttamaan vanhasta asunnosta suoraan uuteen.

Ainahan sitä voi ottaa ehdollisen tarjouksen vastaan välimyyntiehdolla niin voi sitten myydä suoran kaupan ostajallekin jos sellainen ilmaantuu. Sellainen itsekin aikanaan tehtiin kun nykyistä taloa ostettiin, mutta tällä hetkellä toki osa kämpistä liikkuu hitaammin kuin silloin 8v sitten. Meillä tais vajaa kuukausi mennä tarjouksesta kauppoihin että saatiin vanha myytyä pois.
 
Toki toki. Yksi vaihtoehto on myös laittaa oma myyntiin, mutta sopivan pitkällä vapautumisajalla. Kuitenkin halutuissa taloissa jotka menee alle 2viikossa tai kuukaudessa, tuollainen "myyn ensin omani & ehdollinen tarjous" on usein todella hidas ja siihen väliin kiilaa jokainen ehdoton ostaja. Kyllähän muutamat tutut noita vuoden myynnissä olevia taloja ovat tällä mekanismilla ostaneet mutta onko ne sitten niitä unelma-asuntoja välttämättä. Ja varmasti tässä on juuri myös tätä koko asuntomarkkinan purkautumisongelmaa, kun pitäisi olla luotto oman kämpän myymiseen, että kehtaa lähteä tarjouksia heittelemään myynnissä olevista.
 
Noissa ranetteluissakin on aina omat riskinsä varsinkin kun puuhataan veden ja sähköjen kanssa. Moni luulee tietävänsä mitä tekee mutta totuus voi olla toinen..

Tottakai on. Oikotien hakuvahdit olleet vuosia ja aika paljon mielenkiintoisia settejä ihmisillä on ranetettu...

Punaisesta langasta silti vähän hankala saada kiinni. Eli edullinen asunto on huono, jos sen arvo ei kehity tarpeeksi positiivisesti. Kuplahintainen asunto sitten on hyvä, jos sen arvo nousee. Samaan aikaan varallisuus ei kuitenkaan saisi olla sidottu kiinni seiniin. Vähän ristiriitaista.

Muiden kuin asuntosijoittajien elämään tuolla ei edes ole oikein mitään merkitystä, mikä se asunnon arvo on. Jos sen joutuu myymään, niin yleensä ostaa toisen tilalle ja sen hinta on liikkunut samaan suuntaan.

Punainen lanka oli siinä suomalaisen kokonaisvarallisuuden tason laskussa vs. verrokkimaat eli EU keskiarvo ja Ruotsi. Ruotsiinhan on aina tykätty verrata kun vähän saatiin Nokia huumassa kiinni. Jos Ruotsi ollut aina isosti sijoituksissa edellä ja suomalaiset sinnitelleet sillä, että pumppaavat seiniin rahaa, koska se on historiassa kannattanut. Nyt seinistä hävisi 30-50% verrokkimaihin verrattuna ja vaikka sijoittaminen on yleistynyt niin kaukana ollaan sen osalta vielä Ruotsiin verrattuna.
Kyllähän se on ikävää kun suurelta osalta suomalaisista se ainut varallisuus on käytännössä arvoton tai parhaimmillaan negatiivsen arvon omaava juokseva kuluerä. Sen piti olla se vanhuuden päivien pesämuna... Seiniin on voitu pumpata lainan lyhennyksen lisäksi reilusti rahaa kierteleviltä kauppiailta. Yhtäsun toista uutta palikkaa talossa, mutta sijainti on mitä on...
Sama pointti on kyllä siinä ekassa postauksessa esillä. En ota siinä mitään kantaa missä pitäisi asua ja kuinka ikävää on ettei kaikki voi ostaa kehä ykkösen tai edes kehä kolmosen sisältä omakotitaloa. Keskustelu aiheesta nousi pintaan vasta tuon jälkeen. Imho jokainen asukoot siellä missä on varaa ja viihtyy.

Eipä muakaan tuo häiritse vaikka oma varallisuus ei ole seinissä noussut kun loppusijoituspaikan aikanaan ostin enkä sijoituskämppää. Jälkikasvulle en ehkä nykyään olisi omistusasumista samaan malliin rummuttamassa. Sanoisin, että sijoittaminen ensisijaisesti ja vaikka ostaisi oman niin salkkua ei saa siihen uhrata.

Mukava selitellä vakuutusyhtiölle tuota "tein itse ja säästin" juttua kun ei meinaa löytyä asennuspöytäkirjaa valtuutetulta putkiasentajalta sitten kun tulee vuoto ja alkaa jotain homehtua.

Olen teettänyt sadoilla tuhnansilla putkitöitä 20v aikana enkä ole koskaan saanut asennuspöytäkirjaa putkarilta. Jossain miljoona urakassa missä putkitöiden osuus luokkaa 200k€+ voi olla urakkassa aikamoinen läjä mitauksia ja tarkastuksia mistä saa läjän pöytäkirjoja, mutta ei kyllä missään pikkuhommissa ole. Aina voi pyytää lippuja ja lappuja arkistoitavaksi jos haluaa. Kyllä niitä varmaan joku kirjoittelee.

Jos nyt hypoteetisesti toi vesiposti paukahtaisi 10v jälkeen niin toki ensimmäisenä ottaisin vakuutusyhtiöön yhteyttä ja katsoisin sen kortin. Jos ei korvaisi niin työtä se vaan olisi. Toki vituttaisi siirrellä tavaroita, purkaa kaappeja, seiniä, lattiaa, repiä villoja parhaimmillaan piikata lattiaa auki. Purkaminen, mittaaminen ja kuivatus menee helposti. Pintojen fiksaamiseen saattaisin käyttää ammattilaista kun ei ihan kaikkea nykyään jaksa tehdä itse. Nykyään olisin varmaan teettänyt vesipostinkin.

Ei kannata tehdä sellasia hommia mistä on epävarma ja mahdolliset vahingot on isot. Putki ja sähköhommiakin voi aika paljon tehdä vedettömänä ja sähköttömänä, mutta niitä kytkemään ei montaa urakoitsijaa saa jotta jos sellasta meinaa niin pitää olla melkeen entuudestaan tuttu urakotisija joka tietää, että ranetettu oikein. Toki joku voi jollain olla vähemmän hommia ja suostuu käymällä kaikki uudelleen läpi, missä menee vähän se hyöty sivuun :).
 
Tuli tuossa sähköpostiin asuntotarjous.

Ihanan halpaa. Nythän on ostajan markkinat:rofl:

D58 | 4H+KT+S | 115 m² | 2. kerros

Velaton myyntihinta 1 339 650 €, taloyhtiöllä ei ole yhtiölainaa.

EDIT: Huomatkaa äärimmäisen näppärä vino ulkoseinä ja päämakuuhuoneesta käynti vaatehuoneen kautta kylppäriin. Olkkari on varmaan super ihana sisustaa.

1750336613261.png
 
Viimeksi muokattu:
Koska tämä ketju on asunnon ostaminen ja asuntolaina? Eli tässä ketjussa keskustellaan mistä tahansa asumismuodosta mihin otat lainaa ja ostat. Tietysti löytyy jokaisesta muodosta niitä hyviä ja huonoja puolia, kalliita ja halvempia mahdollisuuksia.

Minusta tämä keskustelu alkaa nyt hieman karata aluepiirin (asunnon ostamisen sekä asuntolainan) ulkopuolelle..

Eli tietysti sijainti on yksi syy miksi se asunto ostetaan ja sitä lainaa nostetaan. Mutta on mielestäni aika naurettavaa alkaa yrittää tässä ketjussa sanoa minkä tyyppisen asunnon ostamisesta ja lainan otosta saa keskustella varsinkin koska viimeiset sivut ja viestit eivät paljoa ole edes puhuneet lainan määrästä tai lainasta.
En jatka tuosta aiheesta sen enempää, mutta mielestäni on ihan olennaista ketjun sisälläkin kuitenkin lukea mistä ollaan keskustelemassa ja vastata sen mukaisesti. Yleensä ottaen dementikoituneen vanhuksen matkiminen ei oikein johda hedelmälliseen keskusteluun, jos tullaan paasamaan vaikka sitä omaa ylistysvirttä rivitalossa asumisesta kun keskustellaan nimenomaan omakotitalojen hinnoista ja tarjonnasta pelipaikoilla. Nyt vastailtiin kuitenkin lainausten kera viestiin jossa nimenomaan valiteltiin omakotitalojen hintojen karkaamista lapasesta pääkaupunkiseudulla mihin totesin, että on niitä omakotitaloja muuallakin varsin hyvillä sijainneilla tyrkyllä, jos nimenomaan se OKT on oma juttu. Siinä kontekstissa ei ihan hirveästi ole merkitystä sillä mitä rivari- tai kerrostalokämppä maksaa ja mistä sellaisen saa vaikka jollekulle muulle se vaihtoehtona onkin ihan validi. Tai siis kyllähän muitakin asumismuotoja voi tuoda keskusteluun mukaan, mutta siinä pitäisi olla silloin jotain relevanttia tarttumapintaa kyseiseen aiheeseen muutenkin, kuin että "minä asun näin ja tämä on ihan hyvä näin". Tämä ei ole edes pelkästään tämän kyseisen keskustelun ongelma (eikä tässäkään mikään iso sellainen) vaan vaivaa ihan laajemminkin keskustelupalstoja nykypäivänä.
 
Nyt vastailtiin kuitenkin lainausten kera viestiin jossa nimenomaan valiteltiin omakotitalojen hintojen karkaamista lapasesta pääkaupunkiseudulla mihin totesin, että on niitä omakotitaloja muuallakin varsin hyvillä sijainneilla tyrkyllä, jos nimenomaan se OKT on oma juttu.

Luulisi että tuo on kaikille enempi tai vähempi tuttua faktaa. Eli jos joku nyt ihan väkisin kertoo että haluaa ostaa oman tontin (rakennuksella tai ilman) Helsingin ydinkeskustata ja rakentaa siihen sellaisen omakotitalon kuin haluaa vaikka jättäisi sen metsän ympäriltä, oman rannan sekä järven jne. pois siinä ei ihan pienistä rahoista puhuta ja myös vaikutusvaltaa täytyy olla jonkun verran.

En sano että tuo olisi mahdotonta, tarpeeksi rahaa ja vaikutusvaltaa niin miksikäs ei.

Mutta suurelle osalla väestöä ei todellakaan se järkevin tapa toimia. Siksi täytyy miettiä sitä omaa varallisuutta, paljonko uskaltaa ja voi ottaa lainaa ja voisiko jokin muu asumismuoto tai paikka kuin se suurkaupungin ydinkeskusta (ei tarvitse olla edes Suomessa) käydä? Jos taas on rahaa löytyy esimerkkejä missä perustetaan jopa kokonainen kaupunki yhden ihmisen toiveen mukaan ( Yhdysvallat | Elon Muskin haave omasta kaupungista toteutui ) eli tarpeeksi kun on rahaa ja vaikutusvaltaa ihan varmasti saa juuri sen tontin juuri siltä paikalta kuin haluaa ja jopa voi rakentaa kaupungin siihen ympärille.. asia erikseen paljonko on järkeä juuri tässä ketjussa pohtia (näin hieman vähempi varaisempana kuin Elon) tuotakin mahdollisuutta...

Itse päätin että en ala turhia stressaamaan ja otin sen rivarin pätkän. Joku toinen sitten ostaa kaupungin ja rakentaa miten haluaa. Ei se ole minulta pois...
 
Tuli tuossa sähköpostiin asuntotarjous.

Ihanan halpaa. Nythän on ostajan markkinat:rofl:

D58 | 4H+KT+S | 115 m² | 2. kerros

Velaton myyntihinta 1 339 650 €, taloyhtiöllä ei ole yhtiölainaa.

EDIT: Huomatkaa äärimmäisen näppärä vino ulkoseinä ja päämakuuhuoneesta käynti vaatehuoneen kautta kylppäriin. Olkkari on varmaan super ihana sisustaa.

1750336613261.png
Tätä tai saman grynderin jotain muuta kohdetta on tainnut tulla aiemminkin vastaan, kun ihan samanlainen kylppärijärjestely on osunut silmään. Tässä on selkeästi haettu vanhemmille tms privavessaa suihkulla. Omaan makuun ei sovi, mutta en toisaalta osaa miettiä 1,3 miljoonan arvoisen asunnon ostoa. Ehkä sieltä löytyy kohderyhmää?

Vähän kolho käytäväkokoelma eteisessä, tuntuu että hukataan neliöitä ja ei saada edes säilytystilaa. Toisaalta tuo yksi makuuhuone johon kuljetaan keittiön kautta näyttää ihan kivalta - aiemmin en voinut sietää mitään kulkua keittiön kautta, mutta nyt kun olen vuoden asunut kämpässä jossa yksi makuuhuone menee keittiön kautta, niin ihan kiva ratkaisu se lopulta on, tai ainakin tuntuu että säästää neliöitä kun "käyntineliöt" jaetaan useamman toiminnon kesken. Vessaa en keittiön yhteyteen kyllä haluaisi, niitäkin on näkynyt viime aikoina ja se tuntuu vieraalta.

Asumismuotokeskusteluun voisin mainita oman dilemman, joka on neliöiden tuhlailu. Tällä hetkellä 75 m2 4h+k, ja seuraavaa steppiä kun olen vähän jo pohtimassa, niin ei ole ihan helppoa, ainakaan kerrostalossa. 5h jos haluaa niin neliöt alkavat mennä 100+ ja hinnat sen mukaisesti. Joitain harvoja 90-100 m2 näkyy siellä täällä, mutta aika vähän. Paljon jengi aina valittaa että neukkukuutio sitä ja neukkukuutio tätä, mutta omaan silmään näyttää ihan päinvastaiselta nykyajan rakentaminen. Ehkä se ongelma alkaa 50 neliön jälkeen, eli tehdään yksiöitä ja kaksioita mahdollisimman ahtaasti, mutta sitten ruvetaan kitsastelemaan niiden huoneiden kanssa. Rivareissa näkee sentään vielä sitä perusstandardia että on yläkerrassa 3h ja alakerrassa 1h+olkkari, vaikka näissäkin viime vuosina on mielestäni lähdetty vähentämään huoneiden määrää ja tilalle terasseja ym. (Oma tarve siis työhuone + makuuhuone + lapsen huone + puolisolle huone, eli neljä koppia ja olkkari.)

Puoliso juuri tokaisi, että mitenköhän sitä enää osaisi elää ilman kauppakeskusta kävelymatkan päässä. Vähän sama fiilis. OKT ei kiinnosta kun ei vasaraa monimutkaisempi väline pysy kädessä eikä ole ketään tuttua remonttireiskaa. Eli rivaria varmaan pukkaa, halusi sitä tai ei, jos tarve on tämänkaltainen ja budjetti venyy vain tiettyyn pisteeseen (500k +-), eikä halua muuttaa pois pk-seudulta - tai vielä tarkemmin Espoo+metro ja mieluummin lähempää Helsinkiä kuin Espoonlahtea. Ehkä se on sitten se ensimmäinen mistä alkaa kompromissata kun aika tulee ja muuttaa jonnekin vähän pohjoisempaan Leppävaaran suuntaan tms.
 
Vähän se rivarilta haiskahtaa tolla budjetilla ja sijainnilla. Ei varmasti huono, suosittelen suht tuoretta.

Myös alle 10v vanha OKT on yllättävän helppohoitoinen, kunhan pitää huolen että nurmikkoalue on yksinkertainen niin robotti hoitaa sen ja loput suoraan asfaltiksi. Mitään vanhempaa ns. Remppakohdetta ym en kyllä suosittele ellei vasara pysy kädessä.
 
Ei kai se omakotitalo aina tarkoita remontointia ja työkalujen käyttöä? 3v pian asuttu eikä ole kaappasirkkeliä tarvinnut kuin kerran tai edes akkukonetta juuri muuhun kuin johonkin taulun ripustamiseen.

Tosiaan tämäkin on valmiiksi jo edellisen omistajan/ja rakentajan puolesta tehty niin ei tässä juuri itselle ole mitään tekemistä paitsi paikkojen pitäminen kuosissa. Ja piha-alueen hoitaa robotti, reunoja joutuu trimmeröimään sekä lehtiaitaa ja omenapuita hoitoleikkaamaan joskus. Pensseliin joutui tarttumaan tänä vuonna puuterassien öljyämisen vuoksi ja varmaan ensikesänä täytyy huoltomaalata autotalli.

Eli ei ne valmiit kohteet mitään valtavia nikkarointitaitoja välttämättä vaadi.
 
Seuraavan laiset speksit: Alle 30v pariskunta, ensiasunnon osto haaveissa, tällä hetkellä asutaan vuokralla. Molemmilla vakituinen työ ja tulot yhteensä n. 5000€/kk verojen jälkeen. Säästöjä kummallakin about 15 000€ per naama, ASP tilejä ei ole kummallakaan. Hakusessa joko 4h + k rivari, tai n. 100m2 omakotitalo (mielellään 2000-luvun tältä puolelta), ja asuinalueeltamme tuommoisen saisi halvimmillaan n. 130 000€(rivari) - 170 000€(okt) hintaluokassa. Emme ole vielä käyneet missään lainaneuvotteluissa, mutta mielenkiinnosta kysyisin seuraavaa: Jokaisen pankin asuntolainaehdoissa mainitaan asunnon vakuusarvoksi n. 70% asunnon arvosta, josta yli jäävä osuus tulee kattaa itse. Tälle yli jäävälle osuudelle on ilmeisesti mahdollista saada valtion takaus myös ilman ASP lainaa? Miten tuo käytännössä noin hyvin yksinkertaistettuna tapahtuu, ja onko tälle mitä edellytyksiä/esteitä tämän myöntämiselle on?

Meillä on toki tuo hieman reipas 30 000€ säästöjä, mutta se ei ihan riitä tuota summaa etenkään noissa +150k€ asunnoissa kattamaan, ja muutenkin tuntuisi mukavammalta pitää esim. 10 000€ tilillä ns. hätävarana tulevia yllättäviä menoja varten. Mitään muita vakuuksia meillä ei ole tarjota.

Käsirahaksihan kuitenkin käsittääkseni ensiasunnon ostajalla riittää 5% asunnon hinnasta, joka ei ole mikään ongelma.

Varmasti nämä selviäisivät kunnolla niissä oikeissa lainaneuvotteluissa, mutta halusin kysyä täältä ensin palstalaisten omakohtaisia kokemuksia.
 
Korreloi varmaan aika suoraan minkä ikäinen talo kyseessä..
 
Me käytettiin pankin luottotakausta vakuusvajeen täyttämiseen. Tästä menee kerta vuoteen maksu joka aikalailla menee op bonuksista. 30k oli meilläkin käsirahaa mutta vakuusvajetta jäi silti ja noita vakuusjuttuja käytiin sillon läpi. Luottotakaus taisi meidän kohdalla olla silloin ainoa mahdollisuus.
 
Toki näinkin. Ehkä paremminkin olis voinu sanoa että korreloi hinnan kanssa..
Nojoo kyllähän sitä olisi säästänyt rutkasti rahaa ostamalla remppakohteen ja remontoimalla sen kuin tämä "uudehko" alle 20v talo. Ne remppakohteet vaan vaatii vähän enemmän asiantuntemusta kuin vasaranheiluttelua enkä aivan ole kartalla mitä omakotitalon täysiremontti sisältä oikein maksaisi kokonaisuudessaan. Siihenkin hintalappuun voi aika paljon vaikuttaa valinnoilla.
 
Me käytettiin pankin luottotakausta vakuusvajeen täyttämiseen. Tästä menee kerta vuoteen maksu joka aikalailla menee op bonuksista. 30k oli meilläkin käsirahaa mutta vakuusvajetta jäi silti ja noita vakuusjuttuja käytiin sillon läpi. Luottotakaus taisi meidän kohdalla olla silloin ainoa mahdollisuus.
Ja tämä luottotakaus myönnettiin millä ehdoilla? Vai saako sen kuka tahansa?
 
11v sitten ostettiin OKT, hinta 175 000€
- 100m2 kerroksessa, kellari hiukan pienempi, siitä 40m2 varastoa eli kerrosala 140m2 luokkaa
- kivitalo vuodelta 1977
- 60m2 autotalli/verstasrakennus pihalla, vm 2000
- 5000m2 tontti yleiskaava-alueella
- ikkunat, vesikatto, vesijohdot ja viemäröinnit uusittu 2006-2014
- 15km Turun kauppatorista, 15min autolla.
- kouluun 3km, päiväkotiin 2km, tosin säkkipimeää hiekkatietä reilun kilometrin verran. Näillä ei meille väliä kun lapsia ei ole eikä tule.

Kaikenlaista pintaremonttia ja huoltoa toki tehty, ja pihalle ilmestynyt autokatosta, pihasaunaa, grillimajaa, vajaa, liiteriä jne. En juurikaan tarvitse ulkopuolista työvoimaa, niin aika edullisesti tässä on päässyt. Sähkäri, kantojyrsijä, pihapuiden kaatoon metsuri, nuohooja, ILP asentaja, IV-säätöukko, antenniukko - siinä pikaisesti ajateltuna ammattiryhmät joille olen maksanut.

Ostohetkellä tuntui hyvältä diililtä ja tällä hetkellä erinomaiselta. Tänne voisin päättää päiväni, tosin kunta on laatimassa asemakaavaa alueelle ja sitä myöden tästä tulee joku päivä lähtö. Tulee liikaa naapurustoa, pitää lähteä kauemmas korpeen. Harmia lieventää kaavoitetun tonttimaan arvon nousu noin kymmenkertaiseksi, ehkä siitä jokin osa omaankin pussiin valuu.
 
Täähän se on monelle se ydin ja toisille se kirous. Itselle se ydin että saa touhuta ja tehdä ja remontoida ja käyttä ja kuluttaa aikaa mieluummin kun jossain hipsterimestassa juomassa 15e mokkalattea ja sitten mennä nukkumaan 36m2 yksiöön.
OKT on osiltaan elämäntapa ja itse tykkään siitä. Toki ulkopuolinen työvoima vituttaa kun ei vaan voi soittaa huoltoäijälle ja sosialiosoida kulut, mutta hyödyt voittaa haitat.
Ostohetkellä tuntui hyvältä diililtä ja tällä hetkellä erinomaiselta. Tänne voisin päättää päiväni, tosin kunta on laatimassa asemakaavaa alueelle ja sitä myöden tästä tulee joku päivä lähtö. Tulee liikaa naapurustoa, pitää lähteä kauemmas korpeen. Harmia lieventää kaavoitetun tonttimaan arvon nousu noin kymmenkertaiseksi, ehkä siitä jokin osa omaankin pussiin valuu.
Sama juttu. Kertaakaan en ole muuttoa OKT katunut vaikka lähinpään Prismaan on 25min ja sama töihin mutta se rauhallisuus on mitä kaipaan. Toki tontti mallia postimerkki, mutta ainakin rauhassa ja omaakin pihaa missä puuhata kaikkea. Ja oma lupa. Melkein kaikessa.
 
  • Tykkää
Reactions: eGe

Statistiikka

Viestiketjuista
280 139
Viestejä
4 818 477
Jäsenet
78 041
Uusin jäsen
Nikkis74

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom