Ankea 90-luku

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja yero
  • Aloitettu Aloitettu
Eihän akustiikalla ole mitään merkitystä jos kaikki kuuntelut tehdään samassa tilassa. Silloinhan itse tilan akustiikka ei vaikuta lopputulokseen millään tavalla vaan ainoastaan se toistossa käytettävä laitteisto.
 
Aiemmin hahmottelemani oman mututeorian mukaan sana olisi voinut olla peräisin esimerkiksi 80-luvun Suomen amerikanautojen harrastajilta ja ajatus olisi ollut, että luksusvarusteltujen autojen maan tuotteista olisi joku köyhä musta poika ostanut minimivarustellun maatilaversion siinä missä stereotyyppinen vaaleampi amerikkalainen ilmastoidun norsunesinahkaverhoillun yksilön sähkösäätöpenkeillä.
Versio, jonka itse olen kuullut, että alkuperä olisi tosiaan jenkkimarkkinoilla. Hypoteesin mukaan siellä olisi ollut ... talousrajoitteista asiakaskuntaa, joka kuitenkin halusi ostaa auton, joka on 'Hot'. Niinpä sitten myytiin Camaroa ja Trans Amia riisutummalla varustuksella kuin Fiatia Euroopassa.
90-luvulla kyllä kuulin tuota sanaa käytettävän nykyistä huolettomammin. Samoin 90-luvun kokemukseni ja ajatukseni saattavat olla syynä tälle yo. teorialleni.
Omassa kaveripiirissä sanaa on käytetty aika yleisesti, ja osin käytetään vieläkin. Saakin olla jonkin verran tarkkana, että EI mene käyttämään sitä muussa yhteydessä. :asif:
 
Eihän akustiikalla ole mitään merkitystä jos kaikki kuuntelut tehdään samassa tilassa. Silloinhan itse tilan akustiikka ei vaikuta lopputulokseen millään tavalla vaan ainoastaan se toistossa käytettävä laitteisto.
On sillä sen verran merkitystä, että jos huono akustiikka poistaa hienovaraisia yksityiskohtia ääniraidasta, niin silloin on vaikeampi erottaa laadukasta nauhoitetta vähemmän laadukkaasta.
 
Menee jo vahvasti kasarin puolelle eikä ysärin, mutta TM:n 13/1985 oleva ABX oli aika klassikko. RSO soitti Finlandiatalossa, mikitettiin Bruel/Kjaer 4003:lla Kari Tiitisen toimesta, vedettiin piuhoilla ääni kamarimusiikkisaliin jossa se vedettiin HK Citation XXP:n esarin läpi ABX haaraan, josta toinen kulki Sonyn PCM-F1:ten läpi 16/44100 AD ja DA muunnon läpi ja toinen suoraan Genen 1025A -parille, jotka Ilpo Martikainen (of Genelec) kävi itse sovittamassa tilaan.

Lopputuloksissa ero katosi virhemarginaaliin, tosin jutussa mainitaan että "paras" kuuntelija arvasi lähteen 68% oikein, ja kun koeasetelmaa analysoitiin jälkikäteen, todettiin että PCM-F1:t toivat signaaliin juuri ja juuri kuultavissa olevaa pohjakohinaa joka oli juuri ja juuri erotettavissa kaikkein hiljaisimmissa kohdissa.

Tässä, niinkuin monessa muussakin asiallisesti tehdyssä testissä se digitaalisuus itsessään ei käytännössä koskaan "CD -laadulla" tai paremmalla ole se äänentoistoketjun heikoin lenkki.

1741374174757.png
TM testasi myös SACD:n vähän vastaavalla kuuntelukokeella, tosin taisi olla 2000 puolella, eikä ankella ysärillä.

Ensin koittivat verrata tavallista ja SACD levyä samalla laitteistolla, mutta ero oli valtava. Syyksi paljasti se että SACD oli korostettu diskanttia (eli käytännössä jo lähtökohtaisesti heikompilaatuinen tallenne). Sen jälkeen soittivat SACD levyä suoraan ja 44100hz ad-da muuntimen läpi simuloiden cd ääntä, ja lopputulos oli 50% osumatarkkuus, ts ihmiskorva ei erottanut.
 

Statistiikka

Viestiketjuista
276 817
Viestejä
4 763 918
Jäsenet
77 540
Uusin jäsen
Eetu kumpuniemi

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom