Yleistä keskustelua sähköautoista

Sähköautoilun haasteita. Auto jäi laturiin kiinni.

Voi olla ihan todellinen jumi, eli tapin solenoidi rikki tai esimerkiksi kotona latausliitin käväissyt maassa ja sen jälkeen vienyt likaa ja kosteutta latausporttiin lukitustapille, joka siksi jumii etenkin pakkasella. Helenan latausportti ei tosin näytä aivan kamalalta, muttei priimaltakaan.
Ennaltaehkäisevästi kannattaisi pitää kontissa pientä froteepyyhettä, jolla pyyhkäisee aina sadelatausten jälkeen portin, suojakorkin ja latausliittimen kahvoineen. Siihen ei kymmentä sekuntia kauempaa kulu. Miillä alkaa nyt kuudes talvi, eikä ole ollut jäätymisiä 76 tkm aikana.

Voi myös olla, että on ollut monta kokkia sähläämässä. Autoja on paljon erilaisia, joten kanssa-autoilijoilta tai hinureilta ei välttämättä saa apua. Käyttöohjetta ja nettiä oli käytetty apuna, mutta niitäkin voi käyttää niin monella tavalla. Kaikkia konsteja oli kuulemma kokeiltu. Minulle tulee vastaan joka vuosi useita vaimon/sukulaisten/kaverien ongelmia. Niissäkin on kuulemma kaikki kokeiltu ja ohjeita luettu, mutta ei vaan toimi. Siitä huolimatta homma alkaa usein toimimaan, kun etsin ohjeet ja teen niiden mukaan. Aivan samoin Helenan jumiva latausporttikin aukesi kiltisti, kun paikalle saapui sähkömies Tampereelta. Siitäkin huolimatta, että: "Vaikka tilanne oli sähkömiehelle uusi, hän sai Helenan auton irrotettua.". Ilmeisesti ei siis rikkonut mitään, vaan teki jotain paremmin kuin muut.

Oletan, että e-Up on noilta osin vastaava kuin 2020 Mii Electric.

Pikalatauksen lopetus:

1. Ensin pitää stopata lataus latausasemasta (pömpeli/sovellus). Jos se ei jostain syystä onnistu, niin stoppaa lataus auton keskikonsolin napista (pistotulppasymboli).

2. Avaa lukitustappi auton avaimen ovienavauspainikkeesta. Jos se ei onnistu, paina kuljettajan oven nappia, jossa on aukeavan riippulukon kuva. Molemmissa tapauksissa on 30 sekuntia aikaa hilpaista letkulle ja vetää se irti autosta. Muuten se lukittuu taas.

3. Jos tappi ei auennut, voi ennen hätävapautusta kokeilla "startata" auton, käyttää keppiä muulla vaihteella ja takaisin P:lle, sammuttaa virrat ja sen jälkeen avaa ovien lukitus avaimesta tai kuskin ovesta.

4. Jos kaapeli ei vieläkään irtoa, pitää tehdä hätävapautus. Vaihde pitää olla P:llä. Ovien lukitusten pitää olla auki. Pidä painettuna keskikonsolin pistotulppanappia ja paina samaan aikaan kuskin oven riippulukkonappia. Vedä kaapeli irti autosta. Vie auto korjaamolle, jotta vika voidaan korjata.

Mekaanista vaijerivapautusta ei mielestäni ole ainakaan Miissä. Tavaratilan kylkimuovin luukun irrottamalla näkyy vain sähköjohtoja, joita ei parane nykiä.

Screenshot_2025-11-28-15-25-23-06_40deb401b9ffe8e1df2f1cc5ba480b12.jpg
 
Väittäisin että myöskään Stellantiksen B-segmentin sähkiksissä ei ole manuaalista "narua" millä saisi mekaanisesti lukituksen auki, paremmin tietävät korjatkoon.
 
Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Linkki: https://youtu.be/ItHVUgzV_0g

VW polttoaine/latausluukun ennakkofiksi.

viddu.. tän oisin tarvennu kk si... mä jouduin repiin omasta id3:sta paskaks luukun, ei ollu manuaali vapautusta, ja ny o irti toi korinvärinen pleksi, ja latausluukku törröttää..
muoks uus aktuaattorikin on jo, mutten jaksanu tuolla kylmässä alkaa vaihtaan ja pohdin miten sen sais hengettömäksi ettei lukittis vaikka ovet lukkoon tms josta se syy löytyy ko menee paskaksi vedestä jota sinne pääsee, myös kesällä ei pelkästään talven ongelma
 
Viimeksi muokattu:

ID.3:ssa sen verran jämäkkä jousi luukussa, että jos tekee tuon tempun, luukku töröttää koko ajan pystyssä. Eli ei toimi siinä. :whistling:
 
no sitä pelkäsin, eli paluu aikasempaan ajatukseen kuinka saan ton aktuaattorin ku asennan uuden sellaiseen tilaan ettei osaa enää lukita itseään
edit sullahan @aapelih oli tosta kokemusta? oisko vinkkejä jakaa kuis estää enää? mua kiinosta vaikkei lukkiutuis ikinä koko luukku, kohan pysyis kii ko tarve
lukitus musta ihan turhaa muutenkin tossa
ja btw huomannu et aika hyvä jousi, satasen vauhissakin se hiukan törröttää sieltä :(
 
Tekniikan Maailma koeajanut Neue Klasse BMW iX3 50 ja tykkäsivät kovasti. Autossa on 108 kWh:n akku ja möhköksi kova wltp-kulutus 15,1. Tietty 800V arkkitehtuuri (400V tuella). Fyysiset painikkeet löytyy useimmin tarvittaville toiminnoille, fiksu uusi mittaristo tuulilasin alareunassa (Panoramic iDrive-konsepti, joka tekee HUDin ehkä tarpeettomaksi) ja toisaalta vähän kököt, tunnottomat sisään liukuvat ovenkahvat. Moottoritiellä voi ajaa ja ohitella koskematta rattiin, joskaan ei vielä Suomessa. Tykkäsivät paljon ajettavuudesta.

On se vaan silti iso ja ruma. Autotoimittajahan ei ikinä hauku autoa liian isoksi. Se on yhteiskunnan vika että parkkiruudut ja autotallit on liian pieniä, ei autojen vika että ne on liian isoja.
 
On vaan ilmeisesti rakennettu tuo akku vähintäänkin vaikeaksi korjata ellei mahdottomaksi, ei moduleita vaan kennot kaikki yhtenään akussa.
 
En kyllä tajua miten saivat keulasta noin ruman, kuvittelin että kun niistä jättimäisistä majavan hampaista keulalla päästään eroon niin kaikki hyvin mutta toi on masentavan ruma keula Bemussa.
 
Tekniikan Maailma koeajanut Neue Klasse BMW iX3 50 ja tykkäsivät kovasti. Autossa on 108 kWh:n akku ja möhköksi kova wltp-kulutus 15,1. Tietty 800V arkkitehtuuri (400V tuella). Fyysiset painikkeet löytyy useimmin tarvittaville toiminnoille, fiksu uusi mittaristo tuulilasin alareunassa (Panoramic iDrive-konsepti, joka tekee HUDin ehkä tarpeettomaksi) ja toisaalta vähän kököt, tunnottomat sisään liukuvat ovenkahvat. Moottoritiellä voi ajaa ja ohitella koskematta rattiin, joskaan ei vielä Suomessa. Tykkäsivät paljon ajettavuudesta.

Debyyttimalli iX3 50:n arvot ovat kunnioitettavat: akun tarjoamat 108,7 kilowattituntia riittävät wltp-mittauksessa peräti 805 kilometriin, kiitos 15,1 kilowattituntiin sadalla jäävän kulutuksen.
Tää ei oo ensimmäinen sähköauto minkä kohdalla törmään vastaavaan epäjohdonmukaisuuteen ilmoitetun kulutuksen, toimintamatkan ja akkukoon välillä: millä perusteella 109kWh akulla päästään 15,1kWh/100km kulutuksella 805km?
 
On tuo kyllä uskomattoman ruma auto. Luulisi, että BMW:n budjetilla osattaisiin tehdä jotain muutakin, kuin rumia sähköautoja. Kai tuossakin nuo nenäreiät on vielä valaistut? Että näyttää mahdollisimman tökerölle?
 
Tää ei oo ensimmäinen sähköauto minkä kohdalla törmään vastaavaan epäjohdonmukaisuuteen ilmoitetun kulutuksen, toimintamatkan ja akkukoon välillä: millä perusteella 109kWh akulla päästään 15,1kWh/100km kulutuksella 805km?

Tähän löytyy varmasti vastaus ja yleensä sen esittää @TommiZeliard

En osaa suoralta sanoa mutta voisiko olla että tuo WLTP kulutus sisältää myös lataushäviöt jolloin auton varsinainen kulutus on alhaisempi kuin tuo WLTP kulutus?
 
Minulla tökkii ylipäätään nykyinen trendi, että aina vaan isompia ja isompia akkuja lyödään autoihin, jotta saadaan se yhden latauksen toimintamatka hienon isoksi. Auto painaa kohta neljättä tonnia ja arvokkaita akkumetalleja menee siihen yhteen autoon kahden edestä.

Järkevämpi akkukoko ja toimiva lataus olisi paljon fiksumpaa. Niitä 500+km yhtämittaisia ajoja tulee kuitenkin tilastollisesti erittäin harvoin. Älytöntä raahata satoja kiloja ylimääräistä massaa mukana sen 99% ajasta, jotta sen kerran kun ajaa pitkälle, ei tarvitse yhtä 15 minuutin taukoa pitää
 
Jos iX3 tarkoitat niin tämä on vasta launch malli. Eiköhän jatkossa tule kaveriksi myös pieniakkuisempi versio.
 
En kyllä tajua miten saivat keulasta noin ruman, kuvittelin että kun niistä jättimäisistä majavan hampaista keulalla päästään eroon niin kaikki hyvin mutta toi on masentavan ruma keula Bemussa.

Klikkasin tuon linkin auki vaan siksi että näkee onko tehneet hirveälle maskille jotain. No positiivista on se että ovat tehneet. Ei tuo vieläkään nätti ole, mutta ei tuo nyt mun silmään ihan hirveältä näytä. Vähän tulee mieleen 70-luvun mallit joissa nuo sieraimet oli kapeat ja korkeat.

Minulla tökkii ylipäätään nykyinen trendi, että aina vaan isompia ja isompia akkuja lyödään autoihin, jotta saadaan se yhden latauksen toimintamatka hienon isoksi. Auto painaa kohta neljättä tonnia ja arvokkaita akkumetalleja menee siihen yhteen autoon kahden edestä.

Järkevämpi akkukoko ja toimiva lataus olisi paljon fiksumpaa. Niitä 500+km yhtämittaisia ajoja tulee kuitenkin tilastollisesti erittäin harvoin. Älytöntä raahata satoja kiloja ylimääräistä massaa mukana sen 99% ajasta, jotta sen kerran kun ajaa pitkälle, ei tarvitse yhtä 15 minuutin taukoa pitää
Kyllä tuosta todennäköisesti tulee se pikkuakkuisempikin malli. Tuo iso akku on vaan niin kätevä kun se ratkaisee samalla sekä range-, että latausnopeusongelman.

Eihän siitä nyt mihinkään pääse että jos pienen akun haluaa latautuvan nopeasti, pitää joko akkukemiaa vaihtaa, tai sitten rääkätä sitä akkua kovaa.
 
Minulla tökkii ylipäätään nykyinen trendi, että aina vaan isompia ja isompia akkuja lyödään autoihin, jotta saadaan se yhden latauksen toimintamatka hienon isoksi. Auto painaa kohta neljättä tonnia ja arvokkaita akkumetalleja menee siihen yhteen autoon kahden edestä.

Järkevämpi akkukoko ja toimiva lataus olisi paljon fiksumpaa. Niitä 500+km yhtämittaisia ajoja tulee kuitenkin tilastollisesti erittäin harvoin. Älytöntä raahata satoja kiloja ylimääräistä massaa mukana sen 99% ajasta, jotta sen kerran kun ajaa pitkälle, ei tarvitse yhtä 15 minuutin taukoa pitää
Tarpeita on erilaisia, markkinoille tulee myös pieniakkuisia malleja.

Tuon BMW keskustelun jälkeen kommentti vähän menee metsään, kyse mallista joka menee varsin pienellä virralla, joten sen massan rahtaaminen ei näy kulutuksessa, ja kyse ei ole kertakäyttö autosta, joten isompi akku tuo sitä elinkaarta. varsinkin jos ajetaan enemmän. vähän kärjistäen puolet pienemmällä ne kilometrit jää myös puoleen.

Sitten jos mennään ihan jollain optimoinilla niin kyse on rahasta, maksaa enemmän, toisaalta Suomessa kotilataajalle tuo merkittävää optimointi mahkuja energia kustannuksissa, ja siitä kiittää muutkin.

Pitkienetäisyyksien maassa osalle kyse on isosta lisäarvosta , kustannuksesta jos voi vedellä päivittäiset ajot ilman välilatauksia. tai ne viikonloppu reissut ilman säätämistä.

Edit:
Mutta samaa mieltä siinä että turhaa nyt takoa rahaa sellaiseen mitä ei tarvi, vaikka pienellä akulla kipuilijoita ollut paljon, niin on heitäkin jotka "tuhaan" valinneet ja maksaneet jotain isoakkuista versiosta, vaihdossa joo menee helpommin, mutta ei niistä omiaan välttämättä saa..
 
Minulla tökkii ylipäätään nykyinen trendi, että aina vaan isompia ja isompia akkuja lyödään autoihin, jotta saadaan se yhden latauksen toimintamatka hienon isoksi. Auto painaa kohta neljättä tonnia ja arvokkaita akkumetalleja menee siihen yhteen autoon kahden edestä.

Järkevämpi akkukoko ja toimiva lataus olisi paljon fiksumpaa. Niitä 500+km yhtämittaisia ajoja tulee kuitenkin tilastollisesti erittäin harvoin. Älytöntä raahata satoja kiloja ylimääräistä massaa mukana sen 99% ajasta, jotta sen kerran kun ajaa pitkälle, ei tarvitse yhtä 15 minuutin taukoa pitää
Varmaan sen takia lyödään koska ihmiset haluavat sitä pidempää rangea. Itsekin haluaisin ja koen lataamaan pysähtymisen auton ehdoilla äärimmäisen vastenmieliseksi.

Ja vaikka niitä pitkiä ajoja toki tulee aika harvoin mutta itse ainakin haluan sen helvetin kalliin auton olevan hyvä myös silloin eikä siten että mieleen tulee että oispa alla edes joku bensa ceed.
 
Tää ei oo ensimmäinen sähköauto minkä kohdalla törmään vastaavaan epäjohdonmukaisuuteen ilmoitetun kulutuksen, toimintamatkan ja akkukoon välillä: millä perusteella 109kWh akulla päästään 15,1kWh/100km kulutuksella 805km?

WLTP sisältää ajoa neljällä eri nopeusalueella keskivauhdin ollessa varsin maltillinen.
 
Tää ei oo ensimmäinen sähköauto minkä kohdalla törmään vastaavaan epäjohdonmukaisuuteen ilmoitetun kulutuksen, toimintamatkan ja akkukoon välillä: millä perusteella 109kWh akulla päästään 15,1kWh/100km kulutuksella 805km?
BMW iX3 50 xDrive:
-Brutto 115 kWh
-Netto 108,7 kWh
-WLTP 15,1 kWh/100 km
-WLTP Vehicle 13,5 kWh/100 km
-AC-lataushäviö 10,6 % (laskin kahdesta edellisestä)
-range 805 km (WLTP)

Yleensä ilmoitetaan kulutus lataushäviöineen, eli paljonko pitää ottaa verkosta, jotta pääsee WLTP-syklin mukaista ajoa 100 km. Akusta otetaan 108,7 kWh / 805 km * 100 = 13,503 kWh/100 km, mikä on pyöristyksen jälkeen juuri sama 13,5 kuin EVDatabasen taulukossa lukeva WLTP Vehicle.

@Hammer Schultz @stabbulamus
 
Tuossa bemarissa (kuten muissakin) saattaa akun koko vaikuttaa rangen lisäksi sekä latausnopeuteen että kuinka paljon siitä saadaan kerralla tehoa irti. Ei se nyt mitenkään yllättävää ole, että tehomalleissa on myös keskimäärin hivenen isompi akku. Tässäkin tulee ensin neliveto versio saataville ja vasta myöhemmin pelkkä takaveto ja se pienempi akku. Latausnopeus taisi olla jotain 350km/10minuuttia sopivilla tasoilla.
 
On se vaan silti iso ja ruma. Autotoimittajahan ei ikinä hauku autoa liian isoksi. Se on yhteiskunnan vika että parkkiruudut ja autotallit on liian pieniä, ei autojen vika että ne on liian isoja.
Iso verrattuna mihin? Tuon kokoiset autot nyt vaan on tuon kokoisia autoja. Lyhyempi ja kapeampihan tuo on verrattuna vaikka esim model y.
Jos koko ahdistaa niin kaupasta saa kyllä pienempiäkin autoja.
 
Statistiikka

Viestiketjuista
294 141
Viestejä
5 030 662
Jäsenet
80 641
Uusin jäsen
Krisutin

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom