Työpaikan latausmahdollisuus on muutakin kuin sensähkön arvo. Mutta jos siitä ei ole itselle mitään arvoa, niin miksi sitä etua ottaa, miksi ladata työpaikalla.
Jollekkin se on taasen arvokast tärkeä juttu, ja jos työantaja tarjoaa palkanlisänä lataus mahdollisuuden niin se vo olla hyvin oleellinen etua.
Siksi että esim. eilen meinasi sähkö loppua tien päällä kun ajoin pariin kertaan työpaikan ja pääkaupunkiseudun väliä sattuneesta syystä, eikä jäänyt luppoaikaa välilatailuihin muualla kuin työpaikalla. En tiedä miksi verottajan pitäisi katsoa se verotettavaksi eduksi etten jää motarille sähköttä kesken työpäivän, yhtä hyvin voisi verottaa siitä että työpaikalla on lämmitys ja kahvia tarjolla niin säästän vaatetus- ja kahvikuluissa.
Työpaikalla ehdin ladata 1x8A latauksella aamupäivällä n. kaksi tuntia ja iltapäivällä n. 40 minuuttia kun akkua oli jäljellä 19%. Piti lähteä ajelemaan töistä kohteeseen X ennenkuin se sulkeutuu klo 18 joten pysähdyin hetkeksi välilataukselle sillä välillä koska muuten olisin luultavasti jäänyt tien päälle sähköttä. Kotiin lopulta päästyäni oli 8% akusta jäljellä kun kotimatkan ajoin ilman sisätilan lämmitystä, ei olisi ollut sitäkään jos en olisi ehtinyt työpaikalla ladata hieman superhidaslatauksella.
Kotoa aamulla lähtiessä akku oli 84% täynnä, luulin sen riittävän hyvin päivän ajoihin vaikka olisin jättänyt töissä lataamatta mutta toisin kävi, aikataulut muuttuivat ja piti äkisti käydä parissa eri paikassa kesken työpäivän kun piti sovittaa omat aikataulut työpaikalle tilaamani huoltomiehen muuttuneisiin aikatauluihin.
Tai jos tulee käynti Tampereen toimistolla, sinne päästyäni akku lienee n. 10% täynnä kun ei ole aamulla valitettavasti aikaa lataustauollle (en voi lähteä aiemmin koska pitää saada lapset kouluun ennen lähtöä), olisi kiva jos auto voisi edes vähän latautua siellä oloaikana (7-8 tuntia), tai sitten pitää kotimatka aloittaa pidemmällä lataustauolla jossain Tampereen maksullisessa latauksessa. Tai maksaa 25€ pysäköinnistä läheisessä kaupallisessa parkkihallissa jossa on latausmahdollisuus, ja käydä siellä kesken päivän siirtämässä auto latauspaikalta pois ettei ala mennä korotettua maksua latauspaikan turhasta varaamisesta.
Pertti perusajaja ajaa päivittäin ehkä vain 5km työmatkoja mutta joskus tulee yllätyksiä ja on ihan kiva että työpaikalla voi ladata ne tunnit kun auto seisoo tyhjänpanttina työpaikan parkkipaikalla. Ajan minäkin normipäivänä 0 km työajoja, kun olen etätöissä.
Koska tarve käyttää työpaikkalatausta on muuta kuin säästöä sähkön hinnassa, mielestäni polttomoottoriautoilijoita pitäisi verottaa siitä että he eivät joudu miettimään työpäivän aikana tankkaustaukoja ja pääsevätkö viimeisillä pisaroilla takaisin kotiin. Se on heille selkeä etu verrattuna sähköautoilijoihin.