Yleistä keskustelua sähköautoista

Varmasti saat, mutta nyt puhuttiin ID7:sta, ei Skodasta.
Hyvä vastaus, kun itse toit keskusteluun ainakin Dacia Dusterin, Octavian, A5:n ja A6:n.

Mielestäsi autoja saa verrata vain eri korimalleihin (joka toki ei omissasikaan vertailuissa toteudu), mutta reaalimaailmassa Formican pointti taitaa kuitenkin voittaa: auto ostetaan käyttötarpeeseen. Vertailu MY on siis varsin validi. Samoin voidaan ottaa vertailuun myös ID4 ja tuo Enyaq, jotka ovat jopa ihan samaa MEB-suunnittelua samoista osista.

Kehut näkemättä valittuja materiaaleja ja laatua, mutta taidettiinpa arvosteluissa jo sanoa, että esimerkiksi ID4 jäi jälkeen Enyaqista ja Q4:sta. Mikäs siinä jos mielikuvamarkkinointi uppoaa noin tehokkaasti. ID7 tulee joka tapauksessa korvaamaan sekä Passatin että Arteonin. Arteonin tuotanto toki päättyy aikaisemmin, mutta niin taitaa loppua myös sedan Passatin .

PS. ajelisin itsekin mieluummin farkulla kuin katumaasturilla, mutta täälläkin lopulta se käyttötarve ratkaisi.
 
Minun käsittääkseni pelkän kaista-avustimenkin pitäisi osata pitää auto kaistalla vaikka kädet irrottaa ratista. Vai olisko siinä sitten ollut se ero, että TA pitää auton oikeasti siinä kaistalla samassa kohdassa ja ilman sitä mennään pingispallon lailla kaistan reunasta toiseen...
Kaista-avustin menee viivasta toiseen ja valittaa et jonku tarvis ohjatakin melko herkästi. TA pitää siinä kohtaa kaistaa mihin sen ohjaa (esim urista pois) ja vilkuttaa id lightia valkosena 10s välein et koske rattiin (ei tarvi kohdistaa voimaa/heilutella rattia), jos ei koske muuttuu valo punaseks ja piippaa (15s jälkeen?). Jos ei edelleenkään koske, nykäsee turvavyötä kireemmälle ja pysäyttää tien sivuun muutaman hetken päästä.

Mainiosti toimii motareilla ja maanteillä, oikein tyytyväinen tähän tekeleeseen. Hankaluuksia sille kuitenkin tuottaa esim maanteiden t-risteyksien levennykset eli ajoittain hukkaa kaistan, mutta koska nää on usein suoralla, löytää sen heti uudestaan ku levennys päättyy.
 
Löytyykö esim. noista WLTP-rangeista muuten tietoa, millä renkailla ne on mitattu? (tai mikä on mittauksessa käytetyn renkaan vierintävastuskerroin)
Ilmoitin kulutukset, jotka olivat kyseisten automallien pienimmät arvot, eli pienin ja vähiten sokkeloinen vanne kapeimmilla renkailla. Vierinvastukselle ei kuitenkaan käytetä renkaan tarkkaa vierinvastusarvoa, vaan luokkien mukaan polttoainemerkinnän Cr-arvojen ala- ja ylärajan keskiarvoa (paitsi A-luokassa 0,0006 alle ylärajan).

EU-rengasmerkinnän polttoainetalous:
A -> Cr 0,0059
B -> Cr 0,0071
C -> Cr 0,0084
Jne.

Käytin edellisessä esimerkissäni A- ja B-luokan keskiarvoa, koska en tiennyt mitä renkaita niissä autoissa oli. Tuskin C-luokan.

Liitteenä Mersun E-sarjan renkaiden/vanteiden vaikutuksesta CO2-lukemaan. Perustaso on 205/65R16. Tuumaa suurempi vanne ja pari senttiä leveämmät renkaat ovat 1-3 g siihen lisää riippuen vanteen puolien muodoista. Vielä suuremmalla 18" 245:lla tulee perustasoon 3-5 g tai jopa 6 g, jos takana leveämmät 275. Toiseksi suurin 19" 245/275 lisää 5-7 g riippuen vannemallista. Suurin 20" 245/275 on huimat 14 g lisää perustasoon, eli siinä on muotoilulla luultavasti panostettu jarrujen jäähdytykseen ja/tai renkaiden pitoon ilman- ja vierinvastuksen kustannuksella.

Liitteet

  • Screenshot_20230824-141827.png
    Screenshot_20230824-141827.png
    338 KB · Luettu: 46
Travel Assist on kuitenkin erillisessä varustepaketissa. Pystyykö tämä perusvakkari pitämään etäisyyden edellä ajavaan ja hoitamaan stop&go liikenteen?

Pystyy. Ei tarvitse travel assistia. Ei ole Cuprassa täällä sellaista ja hyvin se pysähtyy ja lähtee liikkeellee tarvittaessa.
 
id7 ihan jokaisella varusteella mitä siihen saa jää alle 70k. Kallis mutta mielestäni aika kohtuullinen kun ottaa huomioon että on tosi iso auto ja varusteina silloin jo sähköllä himmenevää kattoa ja hierovaa penkkiä jne.
eqe samoilla varusteilla taitaa lähennellä 100k?
 
Täysin samaa mieltä iD7:sta, tätä on odotettu. Pesee BYD:t & co. mennen tullen. Sitä mitä en edelleenkään kahden alipalkitun KTM:n ja yhden aliruokitun alamittaisen taloudessa ymmärrä on krooninen inflatorisuus suhteessa lisävarusteisiin. On tämä ihme muroräbä, jos nykyään kaikki voidaan ruksailla velkarahoitukseen ilman huolen häivää.
 
Viimeksi muokattu:
Täysin samaa mieltä iD7:sta, tätä on odotettu. Pesee BYD:t & co. mennen tullen. Sitä mitä en edelleenkään kahden KTM:n ja yhden alamittaisen taloudessa ymmärrä on krooninen inflatorisuus suhteessa lisävarusteihin. On tämä ihme muroräbä, jos nykyään kaikki voidaan ruksailla velkarahoitukseen ilman huolen häivää.
Tuo oli vaan esimerkki mitä se auto maksaa jos ruksaa ihan kaiken. Harva todellisuudessa ottaa niitä övereimpiä ja kalleimpia. id7 tapauksessa tosin alkaenmallin ja ihan kaikista kalleimman mallin ero kaikilla varusteilla on alle 10k.
Saksalaisissa harvoin tilanne on tämä.
 
id7varusteet-jpg.1159675

Tuolla lukee että nappi ratissa.

Olisiko vain ratin lämmitystä varten?
Tämä Volkkarin sisustan halpuutus on kyllä yksi viime aikojen tyhmimnistä päätöksistä toimialalla.

Muuten tuo ID.7 vaikuttaa asialliselta kamppeelta. 800V järjestelmää, nyt ei ole muutenkaan VW:n kamppeissa eli ei siitä sen enempää.

Tuleekohan tuosta Skoda-versio?
 
Liitteet

  • 1000028805.jpg
    1000028805.jpg
    583,7 KB · Luettu: 254
Viimeksi muokattu:
Meillä tulossa työpaikan parkkipaikalle jokin "parkkipaikkaoperaattori" hallitsemaan parkkeerausta ja latailua. Saas nähdä millainen hintataso tulee olemaan. parkkis on omalla tontilla ja tähän asti ollut hyvin halpa vuosimaksu.
 
Kuinka moni työpaikka nykyisin edes tarjoaa ilmaista latausta? Meilläkin oli alkuun ilmaista, mutta jonkin ajan päästä laitettiin maksulliseksi.
Mielelläni maksaisin yrityksen tarjoamasta mahdollisuudesta sen käyttökulut, eli perus sähkömaksun luokkaa 12snt/kwh tai pörssisähkön, ja vaikkapa 20% päälle ylläpitokuluja. Tällä hetkellä esimerkiksi valtio ei tarjoa työntekijöilleen mahdollisuuttakaan ladata autoja, edes maksua vastaan, mikä mielestäni sotii koko vihreää siirtymää vastaan.
 
Korjataan sen verran, ett MYLR karvalakki ilman koukkua on varastoautona 49940€ kokonaiskustannus eli vajaa 12k halvempi kuin ID.7 Max.
Eiköhän tuosta Volkkarista saa useamman tonnin tingattua hintaa alemmas eli ei hintaero ole noin suuri.
 
Eiköhän tuosta Volkkarista saa useamman tonnin tingattua hintaa alemmas eli ei hintaero ole noin suuri.
Osin juuri näin, toki Teslan malli on helpompi hahmottaa.

Joka tapauksessa yksittäisiä tarjouksia varastoautoista tai muistakaan ei hintatasosta voi suoraan yleistää, ihan jo koska Teslan vaihtoautopolitiikka on onneton. Sen avulla eroksi saadaan taas Tesla luokkaa tonnitolkulla kalliimmaksi.

Mielestäni sinällään Teslan politiikka on hyvä ja selkeä, en nauti tinkailusta autokaupassa.
 
Mitä tarkoitatte tässä hinnan tinkaamisella? Sitä että liikkeessä pudottavat suoraan listahintaa yksittäiselle asiakkaalle, vai että VW reagoi yleisemmin ja tiputtaa autojen hintoja keväämmällä?
 
Tinkaaminen ainakin itsellä pitää sisällään varsinaisesta myyntihinnasta halvemman tarjouksen. Sinänsä toki automyynnissä tinkausvara riippuu usein vanhassa autosta saatavasta hyvityksestä.
 
Noitahan on vähän parannettu alkuperäisestä visiosta (joten on parannettu käytettävyyttä ensimmäisistä versioista), mutta todennäköisesti hankintasopparit on niin pitkiä että muutokset tulevat vasta myöhemmin. Käsittääkseni ainakin ensi vuoden id3 mallista lähtien sinne tulee nappuloita vähän takaisinkin.
 
Viimeksi muokattu:
Kyllä, mutta miksi se on vain ID sarjaan jäänyt? Esim. uudessa Transporterissa on ratissa kunnolliset napit, ei noita kapasitiivisia omituisuuksia.
ID7:sta sanottiin että suunnittelu oli jo niin pitkälle ettei voitu laittaa enää tavallisia mutta seuraavissa ID malleissa pitäisi olla normaalit napit.
 
Itse en aikoinaan VW id ja buzz koeajoilla pitänyt pahana noita hipaisukytkimiä. Suurin ongelma on edelleen tuo softapuoli ja tietynlainen ”tylsyys”. Jotkut toki arvostavat sitä, että auto on tylsä. Esim toyotan kovat myyntiluvut vuodesta toiseen siitä kertovat. Eniwei, infotainmenttiä saisivat volkkarin tehtaalla ruveta parantelemaan, niin seuraava auto voisi itsellänikin olla volkswagen.
 
Itse pidin huonona mutta kun totuin niin on parempi kuin Enyaqin erillinen viiksi, joka on kuin 90-luvulta
 
Itse en aikoinaan VW id ja buzz koeajoilla pitänyt pahana noita hipaisukytkimiä.

Nuohan ei edes ainakaan IDssä ole pelkästään hipaisukytkimiä vaan niitä voi myös painaa siten että se koko kytkin liikantaa, vähän jopa sellainen gamepadin d-padin tapainen kytkin oikeasti. Itselle olisi paras kompromissi (ilman että vaihdettaisiin kokonaan perinteiset kytkimet) jos tosta vaan voisi disabloida tuon koko hipaisutoiminnan ja jäisi tuo pelkkä d-pad toiminta päälle.

Itseä ennen auton saamista vähän harmitti nuo mutta eipä tässä pari tuhatta ajaneena ole enää tullut vahinkopainalluksia joita aluksi herkästi sai kämmenellä tehtyä.
 
Itse en aikoinaan VW id ja buzz koeajoilla pitänyt pahana noita hipaisukytkimiä. Suurin ongelma on edelleen tuo softapuoli ja tietynlainen ”tylsyys”. Jotkut toki arvostavat sitä, että auto on tylsä. Esim toyotan kovat myyntiluvut vuodesta toiseen siitä kertovat. Eniwei, infotainmenttiä saisivat volkkarin tehtaalla ruveta parantelemaan, niin seuraava auto voisi itsellänikin olla volkswagen.
Id7:ssahan pitäisi olla taas generaation uudempi tuo infotainment. Itselle kyllä melkein se ja sama mitä siellä on kunhan siihen saa carplay:n (etenkin kun akun esivalmistelu on tarjolla erikseen).
 
Ainakin omasta mielestä infotainmenttia korostetaan liiaksikin sähkiksissä. Jos navi ja spotify toimii näppärästi niin en tiedä mitä muuta sieltä ikinä säätelisi. Carplay kyllä hoitaa homman aika 5/5 niin aivan sama vaikka ei olisi autossa valmistajan omaa ollenkaan.
No bemarissa ainakaan ei hirveesti tarvitse säätää mitään kun siellä on joka asiaan oma fyysinen nappi. Siellä on varmaan vielä se kulutusviisarikin näytössä pyörimässä?

Tottumiskysymyksiä nämä lopulta on, mutta kyllä se teslan jälkeen ärsyttää käyttää lähes mitä tahansa autoa sen heikon softan takia. Ehkä jos olisin tottunut ajamaan volkswagenilla, audilla tai pahimmassa tapauksessa hyundailla, niin ei osaisi sitten arvostaa parempaa.
 
Enyaq esimerkiksi laittaa satunnaisesti päälle automaattisen liikennemerkkien tunnistuksen ja ennakoivan ajon joka pitää sammuttaa, vaihtelee valoprofiileita itsekseen jne. Latauksen tasoa on myös mukava säätää, jos joskus tarvitsee enemmän kuin 80% akkua seuraavana aamuna.

Lisäksi tien päällä käytössä Storytel, Teams ja YT music. Jos se näyttö takkuaa ja kosketusvaste on luokkaa 2 sekuntia niin ei sen käyttö mitään herkkua ole.
 
Viimeksi muokattu:
No bemarissa ainakaan ei hirveesti tarvitse säätää mitään kun siellä on joka asiaan oma fyysinen nappi. Siellä on varmaan vielä se kulutusviisarikin näytössä pyörimässä?

Tottumiskysymyksiä nämä lopulta on, mutta kyllä se teslan jälkeen ärsyttää käyttää lähes mitä tahansa autoa sen heikon softan takia. Ehkä jos olisin tottunut ajamaan volkswagenilla, audilla tai pahimmassa tapauksessa hyundailla, niin ei osaisi sitten arvostaa parempaa.
Itsellä ainakin on aika päinvastoin. Jos on käyttänyt älyominaisuuksia Carplayllä, niin on kyllä turhauttavaa mennä takaisin bluetooth mankka-aikaan älyominaisuuksien osalta esim. Teslan käyttöliittymään. Eli oleellisin ominaisuus on kuinka nopeaa Carplay käynnistyy ja että muut toiminnot ovat helposti saatavilla.

Itelle erittäin tärkeitä infotainmentissa on suomenkielinen puheohjaus, hyvä integraatio podcastiappiin, Youtube music -tuki, kalenterituki ja muistutusohjelmistotuki. Eli älyominaisuudet.
 
Lievät OT, mutta kun halutaan mennä kovaa radallö , niin polttis on jyrää vaikka tehoissa kalpenee.

Lieneeköhön tuo Porche 919 aika sellainen joka jää aikakirjoihin lopullisesti ? Onhan se ihan tajuton aika, vaikka prototyypistä kyse.

Tuotantomalliinkin Rimacilla matkaa liki 30 sek.
 
No bemarissa ainakaan ei hirveesti tarvitse säätää mitään kun siellä on joka asiaan oma fyysinen nappi. Siellä on varmaan vielä se kulutusviisarikin näytössä pyörimässä?

Tottumiskysymyksiä nämä lopulta on, mutta kyllä se teslan jälkeen ärsyttää käyttää lähes mitä tahansa autoa sen heikon softan takia. Ehkä jos olisin tottunut ajamaan volkswagenilla, audilla tai pahimmassa tapauksessa hyundailla, niin ei osaisi sitten arvostaa parempaa.

Ei ikävä kyllä ole enää sitä täysin turhaa kulutusviisaria. Muutenkin menty takapakkia kun mittaristo ei ole enää sen näköinen mitä se bemareissa on ollut joku 50v, nykyinen ei niin hyvän näköinen.
Onneksi tosiaan on ainakin yleisimmin käytetyille ominaisuuksille oma nappi/vipu, harmillisesti tosin esim penkinlämppärit on näytön kautta mikä on huono idea ja halpuutusta. Onneksi sentään säästäneet idrive rullan millä pystyy surffailla valikoissa eikä kaikkea ole pakotettu kosketusnäyttöön, todella paljon miellyttävämpi jos kesken ajon pitää jotain tehdä.
Volkkarin id2 esittelyssä näyttivät että siihen saa vw kasarimittariston säädettyä päälle, upea idea ja olisin bemariin kaivannut vastaavaa.
 
Tuo oli vaan esimerkki mitä se auto maksaa jos ruksaa ihan kaiken. Harva todellisuudessa ottaa niitä övereimpiä ja kalleimpia. id7 tapauksessa tosin alkaenmallin ja ihan kaikista kalleimman mallin ero kaikilla varusteilla on alle 10k.
Saksalaisissa harvoin tilanne on tämä.
Onhan tuossa jo nyt halvimman ja kalleimman hintaero yli 10ke ja 13ke ilman ennakkotilaajan etua.
Varustetasoista tarjolla vasta pro, eikä edes toista akkukokoa vielä myynnissä.
 
Onhan tuossa jo nyt halvimman ja kalleimman hintaero yli 10ke ja 13ke ilman ennakkotilaajan etua.
Varustetasoista tarjolla vasta pro, eikä edes toista akkukokoa vielä myynnissä.

Eikö volkkarilla ole Pro / Pro S näitä akkukokoja kuvaavia nimiä kun taas Business / Business Plus / Business Max enemmänkin akusta riippumattomia varustetasoja?

Toki valittu akku voi vaikuttaa myös varusteluun, esim. omassa Business Plus / Pro S on nuo paremmat penkit jotka tulisi normaalisti vasta Business Maxissa.

Riippunee komponenttipulaselityksen suuruudesta eri automallien kohdalla, mutta sähkäreissä näkynyt 1ST, Fastline, pure, life, pro, tech, tour, max ja GTX. Business eroaa tai ei. Performance, S ja 4MOTION jotka useimmiten viittaa voimansiirtoon, mutta tyypillisesti VAGgineissa myös vähän varusteisiin ja saatavilla oleviin lisävarusteisiin.
Eli nimeämisestä ei ole yhdenmukaista käytäntöä. Business on ainakin tähän asti ollut lisänimenä (vrt. ID.4 GTX 4Motion Business edition tai Golf Variant Style Business).

Väittäisin kuitenkin tähänastisten julkaisujen perusteella nyt olevan tarjolla 1st line tyyppinen paketointi, josta mennään (varmaankin markkinatutkimusten tulosten verran) varustetasossa vielä alaspäin alkaen mallin osalta.
 
Tottumiskysymyksiä nämä lopulta on, mutta kyllä se teslan jälkeen ärsyttää käyttää lähes mitä tahansa autoa sen heikon softan takia. Ehkä jos olisin tottunut ajamaan volkswagenilla, audilla tai pahimmassa tapauksessa hyundailla, niin ei osaisi sitten arvostaa parempaa.
Erilainen ei ole sama asia kuin parempi. Jo pelkkä käyttölogiikan erilaisuus voi tehdä sen, että testiajossa et hyvin suurella todennäköisyydellä osaa käyttää sitä järjestelmää oikein ja tuntuu ihan paskalta/ärsyttää. Jolloin kokeilun suurinta antia on tökätä sormi karttaan ja heilutella toimintaviiveen arvioimiseksi. Teslalla tietysti se käyttöliittymä on kaikki kaikessa, kun halpuutuksen nimissä siihen on tungettu mahdollisimman monta toimintoa, jotka varsinaisesti eivät edes infotainmenttiin liity.
 
Ainakin omasta mielestä infotainmenttia korostetaan liiaksikin sähkiksissä. Jos navi ja spotify toimii näppärästi niin en tiedä mitä muuta sieltä ikinä säätelisi. Carplay kyllä hoitaa homman aika 5/5 niin aivan sama vaikka ei olisi autossa valmistajan omaa ollenkaan.
Jep. Mulla on suoraan sanottuna herännyt vähän vastareaktio näihin uudempiin autoihin ihan yleisellä tasolla. 2000-luvun alkupuolen mersuissa ja bemareissa oli täydellinen fyysiset napit/näyttöruutu yhdistelmä ja kaikki sen jälkeen tullut on takapakkia. Noi tabletit on ihan järkyttävän rumiakin eivätkä kuulu autoon.
 
Ihan mielenkiintoinen (vaikkakin videona vähän puiseva, mutta kuuntelemalla menee) Björni testaili Kia EV6 GT -autoa Saksan motarilla. Akusto osoittautui todella laadukkaaksi, kun energian häviö oli jotain alle 1% kun esim. Teslalla se oli jotain 7% luokkaa.
Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Osoittaa lähinnä sen, että noissa akustoissakin on jonkin verran eroja vaikka tietty auton virtaviivaisuus, moottorien vähävirtaisuus yms. ovat erittäin merkittäviä.
 
Osoittaa lähinnä sen, että noissa akustoissakin on jonkin verran eroja vaikka tietty auton virtaviivaisuus, moottorien vähävirtaisuus yms. ovat erittäin merkittäviä.
No 800V järjestelmässä samaan siirtokaapeliin hukkuu vain 1/4 tehosta verrattuna 400V järjestelmään, joten sinänsä tulos ei ole hirveän yllättävä.

Sen takia siirtolinjatkin on 400 kV, vaikka kodeissa käytetään vain 230V jännitettä.
 
Jep. Mulla on suoraan sanottuna herännyt vähän vastareaktio näihin uudempiin autoihin ihan yleisellä tasolla. 2000-luvun alkupuolen mersuissa ja bemareissa oli täydellinen fyysiset napit/näyttöruutu yhdistelmä ja kaikki sen jälkeen tullut on takapakkia. Noi tabletit on ihan järkyttävän rumiakin eivätkä kuulu autoon.
Itse tykkään tabletista. Edellisessä autossa oli vaan rulla jota pyörittelemällä etsittiin aakkosia että sai jotain osoitetta tms kirjoitettua. Lisäksi sellainen vanhanaikainen puhelin näppis josta sai painella moneen kertaan että sai tietyn aakkosen. Oli kyllä totaalisen surkea tekele.

Joku ääniohjaus voisi olla kiva, mutta en ole vielä nähnyt/kokeillut sellaista joka oikeasti toimisi suomalaisilla osoitteilla. Täysi mahdottomuus sanoa jotain osoitteita kun pitäisi tietää miten äännetään suomenkielinen osoite englanniksi.

Toki osoite on yleensä helpointa vaan lähettää puhelimen googlemapsista autoon valmiiksi, mutta ei silläkään oikein mitään reittejä saa tehtyä/kesken matkaa ajossa muutettua määränpäätä. Onnistuu kuitenkin kohtuu näppärästi teslassa osoitteen kirjoittaminen ajaessa.
 
Itse näkisin että Infotainmentista puhuttaessa tabletit voi olla kivoja, mutta muista auton toiminnoista puhuttaessa ei juuri tule mieleen, miksi siinä tarvitsee ylipäätään kirjoittaa mitään.
 
Suurin ongelma on edelleen tuo softapuoli ja tietynlainen ”tylsyys”. Jotkut toki arvostavat sitä, että auto on tylsä. Esim toyotan kovat myyntiluvut vuodesta toiseen siitä kertovat.

Taitaa totuus olla, ettei suuri osa tarvitse infotainmenttiä autossa, siksi tylsät Toyotat ovat suosiossa. Jos joskus harvoin tarvitsee esim. navia, niin yhtä hyvin voi katsoa puhelimesta reitin. En ymmärrä, miksi kaikkiin sähköautoihin laitetaan omat järjestelmät näyttöineen. Kun puhelimelle on teline keskikonsolissa, niin muuta ei tarvitse. Ilmastoinnit sun muut voi olla hyvin omilla näppäimillä, tyyliin:
5_ev1_interior.jpg
 
Joku ääniohjaus voisi olla kiva, mutta en ole vielä nähnyt/kokeillut sellaista joka oikeasti toimisi suomalaisilla osoitteilla. Täysi mahdottomuus sanoa jotain osoitteita kun pitäisi tietää miten äännetään suomenkielinen osoite englanniksi.

Toki osoite on yleensä helpointa vaan lähettää puhelimen googlemapsista autoon valmiiksi, mutta ei silläkään oikein mitään reittejä saa tehtyä/kesken matkaa ajossa muutettua määränpäätä. Onnistuu kuitenkin kohtuu näppärästi teslassa osoitteen kirjoittaminen ajaessa.

Kyllä ainakin waze ja google maps ymmärtää osoitteet ihan suomeksi suomalaisella tavalla sanottuna.
Carplay ymmärtää sirin kautta myös lähes 100% tarkkuudella ja tällöin se taitanee mennä applen karttoihin.
 
En ymmärrä, miksi kaikkiin sähköautoihin laitetaan omat järjestelmät näyttöineen. Kun puhelimelle on teline keskikonsolissa, niin muuta ei tarvitse. Ilmastoinnit sun muut voi olla hyvin omilla näppäimillä

Jaa niin tähän tyyliin? (tuo ratin oikealla puolella ylimpänä näkyvä näyttö on siis kännykkä telineessä)
1693230191660.jpeg
 
RedDot_Design_Award.png

Tupla RedDot palkinto tuolle ohjaamolle ! GM EV1 - Best Car cabin design - Best Steering wheel
 
Volvossa on aika mukavasti nappeja. Ratissa ja molemmissa viiksissä. Yllä olevassa Seatissa ei paljoa rattinappuloita näy. Volvossa on myös aika sopivan kokoinen tuo hipelöitävä näyttö, oisko 12". Android Automotiven ajamana myös toimii kuin se kuuluisa junan vessa.
 
Tupla RedDot palkinto tuolle ohjaamolle ! GM EV1 - Best Car cabin design - Best Steering wheel

No, ensimmäiset airbag ratit 90-luvulla olivat isoja. Lisäksi puolet napeista kuuluu kasetti-cd-radiolle.
Esim. ensimmäisen polven Toyota Yaris valittiin vuoden autoksi Euroopassa, eikä sen sisätilan muotoilu niin paljon poikkea tuosta.

ps. RedDot palkintoja alettiin jakamaan vasta 2011.
 
Carplay ymmärtää sirin kautta myös lähes 100% tarkkuudella ja tällöin se taitanee mennä applen karttoihin.
Omakin kokemus Siristä on varsin positiivinen suomalaisilla osoitteilla, joskin se joskus takkusi yhdyssanojen kanssa. Sirille voi myös sanoa ”Kauppakatu 24 Google maps” ja se avaa navigoinnin Google mapsiin.

Itse hieman yllätyin viikko sitten kun vastasin sirillä whatsapp-viestiin autolla ajaessani ”kymmenen kolkyt on ihan OK” ja se käänsi kellonajaksi tuon alun.
 
Itse tykkään tabletista. Edellisessä autossa oli vaan rulla jota pyörittelemällä etsittiin aakkosia että sai jotain osoitetta tms kirjoitettua. Lisäksi sellainen vanhanaikainen puhelin näppis josta sai painella moneen kertaan että sai tietyn aakkosen. Oli kyllä totaalisen surkea tekele.

Joku ääniohjaus voisi olla kiva, mutta en ole vielä nähnyt/kokeillut sellaista joka oikeasti toimisi suomalaisilla osoitteilla. Täysi mahdottomuus sanoa jotain osoitteita kun pitäisi tietää miten äännetään suomenkielinen osoite englanniksi.

Toki osoite on yleensä helpointa vaan lähettää puhelimen googlemapsista autoon valmiiksi, mutta ei silläkään oikein mitään reittejä saa tehtyä/kesken matkaa ajossa muutettua määränpäätä. Onnistuu kuitenkin kohtuu näppärästi teslassa osoitteen kirjoittaminen ajaessa.
Carplayllä eli Applella onnistuu kokemuksien perusteella 95% paikoista ja 99% osoitteista suomenkielisellä Sirillä. Ei ole kyllä paluuta vanhaan, kun tähän tottuu, käytännössä kaiken mitä yleensä ajossa nyt tulee tehtyä tulee hoideltua puheella. Nuo viimeset 5% paikoista on kirjotettu väärin itse karttapohjaan tai niissä on jokin logiikkaero siihen mitä tuli mongerrettua, esim. suomeksi vaikea kreikkalainen ravintola kreikkalaisella nimellä suomeksi lausuttuna ja karttadatassa jotain pientä eroa muutenkin tai vastaavaa. Osoitteet on helpompia, kun ne yleensä ovat suoraan Suomeksi. 1% tulee taas karttadatasta kun numerointi ei täsmää tai numero osoittaa väärin / useaan paikkaan tms.

Tämä plus appituki aiheuttaa sen, että Teslan järjestelmä ilman rajua kehitystä on auttamatta vanhanaikainen. Pelkkä kielituki ei riitä, vaan pitää saada synkit useampaan suuntaan että kaikki toimii kuin ajatus.

"Avaa kotiovi" kun kaveri tulee ennen sua kotiin tai "muistuta että soitan Sepolle, kun saavun kotiin" kun muistat jotain ajellessa - toimii!
 
Onkohan Wazessa ja Google Mapsissa joku asetus väärin kun ei ymmärrä yhtään suomenkielisiä osotteita Android Autossa? Kaikki viestit osaa lukea todella hyvällä suomella mutta osotteiden vastaanotto voicella ei toimi ollenkaan?

Ilmeisesti puhelimen kieliasetuksista kiinni, kokeilin juuri kännykällä googlemapsissa niin "mannerheimitie" toi tuloksekseksi Montereyn Kaliforniassa.

Nevermind, google mapsin kielen vaihtaminen system default (english) -> suomi muutti toimivaksi
 
Viimeksi muokattu:

Statistiikka

Viestiketjuista
301 661
Viestejä
5 140 676
Jäsenet
82 009
Uusin jäsen
Iivo

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom