Yleistä keskustelua sähköautoista

Richard Symmonds vertailee model3:sta (2024 performance )ja id3:sta autopilotin osalta (id3:ssa siis Travel Assist käytössä).
Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Otsikko kertoo aika lailla sen mitä videokin, eli Teslan Enhanced Autopilot on edelleen ärsyttävän epävarmasti toimiva pettymys.

Id3:n systeemi taas toimii aika mukavasti. Lisäksi se pimputtelee paljon vähemmän kun ohjausliikkeestä ei kytke avustimia pois vaan antaa valita linjaa eikä tarvitse kytkeä pois ja päälle että nopeus muuttuisi (ja se muuttuu pehmeästi ja laillisesti toisin kuin Tesla, joka hidastaessaan tekee sen liian myöhään ja nopeutta ei nosta vaikka havaitsee kyltin).

Mitä tuohon Opeliin tulee, niin ei se ongelmajätettä ole kun riittävän alhainen hinta laitetaan. Kyllä nekin kaupaksi menevät.

VW:n avustimet toimii sitten varsin nihkeästi talvisilla teillä. Travel Assist pitää vaihtaa ACC:han kun kaista on lumessa, mikä nyt on ihan odotettavaa. Mutta ACC:n liikennemerkkien tunnistus kun hajoaa lumisiin liikennemerkkeihin, niin motariajosta tuli varsin mielenkiintoista. Ilmeisesti auto siirtyi karttapohjaisiin nopeuksiin, kun 100 km/h motarilla auto koko ajan arpoi nopeuksia välillä 50 -120 km/h. Piti ottaa liikennemerkkien tunnistus ja nopeuden ennakointi pois päältä, että ajo rauhoittui
 
Ei ole tänä vuonna Teslankaan avustimet mitenkään erityiset olleet. Liikennemerkkien tunnistus on mitä sattuu. Talvirajoituksista ei tiedetä mitään.

Lisäksi vähän väliä teksti että nopeutta vähennetty huonon näkyvyyden takia.
 
Xiaomin SU7 Max:n omistajat oppii olemaan viemättä ~660heppaista tykkiään radalle.
Xiaominkin luulis tietävän että kun lyödään tuollaiset tehot about 2000+kg painavaan sähkötankkiin joka on muotoiltu urheilulliseksi, niin myös jarrut pitäisi olla sen mukaiset että se myös pysähtyy. Eikä lyötäis vekottimeen pienempiä jarruja kuin litraisessa Fordin Ecoboostissa.

Ei sillä etteikö myös tuon oman Enyaqin takarumpujarrut olisi aika rupuiset nekin, mutta tuo Enyaq ei nyt oikein houkuttele muutenkaan kovin urheilullisen ajotyyliin.

screen203749.jpg
 
Sama on esim. Tesla Model 3 Perfomancessa.

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

En tiedä onko Xiaomia huonommat vai paremmat, mutta aika harva näistä tehokkaista sähköautoista taitaa radalle kelvata kovempaan ajoon.
 
Tesla kun ei osaa jarrupedaali regeniä niin pitää olla helvetin hyvät jarrut että pystyy ajamaan rataa
 
Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Ilmeisesti korealaiset ovat ottaneet palautteen huomioon ja EV6 (sekä Ioniq5?) valoja parannettiin faceliftissä eli -25 myytävissä malleissa.
 
@Mariini ei toi kerro vielä mitään, kuiva kirkas tie, selkeetä nurtsia/peltoa jne... MY24 EV6 "matriisit" on puhtaana+oikein suunnattuna ihan saman näköset ellei tota videota paremmatkin kuivalla. En pidättäis hengitystä parantumiselle (ennemminki huonontuu johtuen umpioiden muodosta). Totuus valkenee vasta sitten kun pääsee Suomessa ajamaan pimeellä ja märällä.
 
Eipä ole 32-33k€ vielä kovin houkutteleva tuo Opel Astra.
-pienet sisätilat
-lataus max 100kWh
-ei akun esilämmitystä
-mitäänsanomaton kiihtyvyys
 
Ei niin. Mutta jonkinlaisena Leafin korvikkeena se voi ehkä toimia. Kuitenkin CCS löytyy ja hinta on edukkaammasta päästä uusia sähköautoja.
 
En tiedä onko Xiaomia huonommat vai paremmat, mutta aika harva näistä tehokkaista sähköautoista taitaa radalle kelvata kovempaan ajoon.
Ioniq 5 N FTW!!!11!! :geek::thumbsup:

(Toimii sekä arkiperheautona että radalla leikittelyssä, sen voi ostaa suoraan kaupasta, eikä tarvitse edes maksaa itseään kipeäksi verrattuna vastaaviin "ratakelpoisiin" peleihin.)
Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.
 
Saksalaisten tuoreessa katsastustilastossa Tesla Model 3 pitää toista vuotta ylivoimaista kärkipaikkaa viallisimpana autona:

Ongelmia erityisesti valoissa, jarruissa ja jousituksessa.

Tässä kannattaa tosin huomioida, että Tüv on vielä suomalaisiakin katsastustoimistoja nihkeämpi monissa jutuissa ja toisaalta saksalaiset Teslakuskit harrastaa aivan samaa kuin suomalaisetkin, eli haetaan muutamalla kympillä katsastustoimistosta täydellinen vikalistaus ennen auton takuun umpeutumista ja korjautetaan Teslan piikkiin. Mitä tuossa nyt muutenkin aiheesta hieman lueskelin, niin valohylsyt ilmeisesti johtuu pääosin siitä, että ihmiset ei ole vain ajaneet sitä valojen suuntausta. Jarruissa taas pienikin määrä ruostetta johtaa hylsyyn ja Tesla ei ole mitenkään poikkeuksellinen sähköauto sen kanssa, että varsinkin takajarrut ruostuvat käyttämättömyyden takia. Jousituksen ongelmat taas on pääosin väljyyttä taka-akseliston tukivarsissa ym. mikä ei tietenkään ole kovin hyvin juttu, mutta ei toisaalta mikään ihme koska ne ovat kovilla painavassa ja tehokkaassa autossa. Ongelmat jäävät helposti kuitenkin huomaaamatta koska virallista huolto-ohjelmaa tarkastuksineen ei ole.

Että joo, eihän se kieltämättä hyvältä näytä Teslan kannalta tuolla tavalla tilastojen kärjessä keikkua ja varmasti parannettavaakin löytyy, mutta kyllä tässäkin Tesla-ragebait uutisoinnissa todellisuus vähän tylsempi on, eikä välttämättä ole kauhean järkevää pitää noita tilastoja juuri minkäänlaisina todellisen luotettavuuden indikaattoreina. Vähän sama kuin se taannoinen iseecars - "tilasto" joka väitti jokseenkin keksityn datan perusteella Teslojen kuolonkolarimääriä valtavasti todellista korkeammiksi. Mutta orange man bad tesla bad saa paljon paremmin klikkejä. :cool:
 
mutta kyllä tässäkin Tesla-ragebait uutisoinnissa todellisuus vähän tylsempi on, eikä välttämättä ole kauhean järkevää pitää noita tilastoja juuri minkäänlaisina todellisen luotettavuuden indikaattoreina.
Se on katsastustilasto eikä sitä saa selittämällä paremmaksi. Kertoo selvästi että alustassa on ongelma. Saa nähdä miten highlandit aikanaan selvityvät tästä kun pääsevät siihen ikään.

Eikö Yytkään ole vielä katsastusiässä ?
 
Mutta ACC:n liikennemerkkien tunnistus kun hajoaa lumisiin liikennemerkkeihin, niin motariajosta tuli varsin mielenkiintoista. Ilmeisesti auto siirtyi karttapohjaisiin nopeuksiin, kun 100 km/h motarilla auto koko ajan arpoi nopeuksia välillä 50 -120 km/h. Piti ottaa liikennemerkkien tunnistus ja nopeuden ennakointi pois päältä, että ajo rauhoittui
Itse taas yllätyin i4:lla lumista motaria ajaessa, että auto havaitsi kaistan yläpuolella olevan lumenpeitossa olevan vaihtuvan LED rajoituskyltin, jossa oli 60. Siis lukee se ne yleensäkin, mutta nyt merkki oli oikeasti niin luminen, että oli vaikea nähdä silmälläkään, mitä siinä seisoo. Ja lunta siis satoi koko ajan lisää eli sekin rajoitti näkyvyyttä. Merkki kajasti himmeästi lumen läpi ja alareuna oli sen verran vähäluminen, että silmällä erotti numeroiden muodosta, että 60 siinä on.

En sano, etteikö se merkkien tunnistus ikinä tekisi virheitä, mutta tosi hyvin kyllä pääsääntöisesti toimii ja tunnistaa jopa ne rajoitusloppumismerkitkin ja osaa sen pohjalta arpoa edellisen voimassa olleen nopeuden tauluun. Hyödyllinen tietöiden kanssa.

Lisäksi auto ei hidastellut kertaakaan "huono näkyvyyden vuoksi", vaan meni sitä vauhtia kuin käski/rajoitus oli. Automaattipyyhkijätkin pyyhki sopivasti, eikä lasit huurtuneet sisältä, vaikka meninkin märkänä sisään kaavittuani tuiskussa autoa puhtaaksi lähtiessä. Täältäkin saanut lukea, että 10 vuotta muita edellä oleva Tesla ei ihan näin toimi talviajossa...
Ei ole tänä vuonna Teslankaan avustimet mitenkään erityiset olleet. Liikennemerkkien tunnistus on mitä sattuu. Talvirajoituksista ei tiedetä mitään.

Lisäksi vähän väliä teksti että nopeutta vähennetty huonon näkyvyyden takia.
 
Tässä kannattaa tosin huomioida, että Tüv on vielä suomalaisiakin katsastustoimistoja nihkeämpi monissa jutuissa ja toisaalta saksalaiset Teslakuskit harrastaa aivan samaa kuin suomalaisetkin, eli haetaan muutamalla kympillä katsastustoimistosta täydellinen vikalistaus ennen auton takuun umpeutumista ja korjautetaan Teslan piikkiin. Mitä tuossa nyt muutenkin aiheesta hieman lueskelin, niin valohylsyt ilmeisesti johtuu pääosin siitä, että ihmiset ei ole vain ajaneet sitä valojen suuntausta. Jarruissa taas pienikin määrä ruostetta johtaa hylsyyn ja Tesla ei ole mitenkään poikkeuksellinen sähköauto sen kanssa, että varsinkin takajarrut ruostuvat käyttämättömyyden takia. Jousituksen ongelmat taas on pääosin väljyyttä taka-akseliston tukivarsissa ym. mikä ei tietenkään ole kovin hyvin juttu, mutta ei toisaalta mikään ihme koska ne ovat kovilla painavassa ja tehokkaassa autossa. Ongelmat jäävät helposti kuitenkin huomaaamatta koska virallista huolto-ohjelmaa tarkastuksineen ei ole.

Että joo, eihän se kieltämättä hyvältä näytä Teslan kannalta tuolla tavalla tilastojen kärjessä keikkua ja varmasti parannettavaakin löytyy, mutta kyllä tässäkin Tesla-ragebait uutisoinnissa todellisuus vähän tylsempi on, eikä välttämättä ole kauhean järkevää pitää noita tilastoja juuri minkäänlaisina todellisen luotettavuuden indikaattoreina. Vähän sama kuin se taannoinen iseecars - "tilasto" joka väitti jokseenkin keksityn datan perusteella Teslojen kuolonkolarimääriä valtavasti todellista korkeammiksi. Mutta orange man bad tesla bad saa paljon paremmin klikkejä. :cool:
Mistä tämä juuri ennen takuun loppumista vikalistan hakeminen juuri teslan omistajilla johtuu? En ole koskaan aiemmin kuullut tuollaisen laajamittaisesta harrastamisesta.
Tuo taka-akseliston hajoaminen noin uusissa ei kyllä johdu mistään painoista tai tehoista vaan huonoista osista, model 3 ei ole mikään erityisen painava auto eikä performancea lukuunottamatta mikään poikkeuksellisen tehokaskaan.
 
Teslan takuu korvaa nuo osat. Säästää sievoisen summan kun ne pistää etu- ja takapään uusiksi.
 
Jos käytettyjen autojen rivistössä on vierekkäin samanikäinen VW ID.7 ja BMW i.X samoilla kilometreillä ja samalla hintalapulla, luulen että valtaosa ostajista päätyy premium-autoon. Näin ollen ennustan tuollaiselle 70 000 euron kansanautolle yli 1 000 euron arvonalenemaa kuukaudessa ensimmäiset pari vuotta.

Vielä kalliimmaksi autoilu tulee niillä jotka erehtyivät vuosi sitten ostamaan toisen saksalaisen laatumerkin tuotteen, uuden Opel Astra Electric-mallin. Launch editionissa oli hintalappu 48 390 euroa, nyt noita käytännössä ajamattomia ongelmajätteitä on Nettiauto pullollaan hinta alkaen 32 290 euroa.

1732432419799.png

Jos nyt lähtisi 20 000 km vuodessa ajettua Ooppelia geelitukille myymään pitäisi hyväksyä kohtuullinen 40% arvonalenema vuodessa :beye:

Oma päätös ajaa 100 000 euron sähköautolla alle 1 000 euron kuukausittaisella leasingmaksulla alkaa kuulostaa hyvältä riskienhallinnan näkökulmasta. Sekä lähes edukkaalta :cigar2:
Jotkut ostavat toki merkkiä eikä sitä autoa sen merkin takana. Veikkaan kyllä että tuo Id.7 mallisto tulee paremmin ihmisten tietoisuuteen Volkkarin laadukkaampana mallina. Onhan siellä polttomottorisissakin Arteonit ja Tuaregit yms mitkä ovat eri tasoisia kuin perus hinnat alkaen golffit tai Id.3:t. Tottakai se Id.7 3 vuotta vanhana ja 150 tkm ajettuna on jo syönyt hinnastaan ison osan, mutta mikäpä auto ei olisi. Ihan samalla tavalla ne Porschen Taycanit tippuivat vuodessa 20-30%, vaikka niissä on premium merkki hinnan takana.

Omissa mielikuvissa VW on Opelin ja Pösöjen ja Rellujen edellä, mutta varmasti sinulle ne kaikki voi olla kuramerkkejä :)
 
Se on katsastustilasto eikä sitä saa selittämällä paremmaksi. Kertoo selvästi että alustassa on ongelma. Saa nähdä miten highlandit aikanaan selvityvät tästä kun pääsevät siihen ikään.

No kyllä se minun mielestäni jotain selittää, kun eipä yhdelläkään toisella merkillä taideta ainakaan tuossa laajuudessa harrastaa katsurien käyttämistä tuolla tavalla vikalistauksen hakuun. Mutta onhan se selvää, että alustassakin on selvästi myös jotain rakenteellista ongelmaa ja ilmeisesesti porukalle on asennettu jotain uuden revision osia kun ovat sitten Teslalla tuota takapäätä viime aikoina korjauttaneet.
 
Vähän kiinnostelisi tietää miten yleistä tämä 'vikalista katsurilta ja takuusta korjaus' ihan oikeasti on, nyt kun kolmosia näyttäisi olevan kaupattu yli 2 miljoonaa kappaletta. Epäilemättä joku osuus tätä harjoittaa, mutta en nyt pelkkien erilaisten foorumimutujen perusteella sanoisi että tämä olisi mitenkään yleinen ja normaali toimintamalli.
 
Voisin sanoa että suurin osa minkään merkkisen auton ostajista ei koskaan käy millään foorumeilla lukemassa autojuttuja. Vielä harvempi on niin kiinnostunut että jaksaisi kikkailla jotain tuollaista. Jos auto toimii ja kolina ei ole ärsyttävän kovaa niin ei muutaku kovaa ajoa.
 
Vähän kiinnostelisi tietää miten yleistä tämä 'vikalista katsurilta ja takuusta korjaus' ihan oikeasti on, nyt kun kolmosia näyttäisi olevan kaupattu yli 2 miljoonaa kappaletta. Epäilemättä joku osuus tätä harjoittaa, mutta en nyt pelkkien erilaisten foorumimutujen perusteella sanoisi että tämä olisi mitenkään yleinen ja normaali toimintamalli.

Tässä tulee taas tekkipalstan vinouma varmasti esiin, voisi arvata että 95% Suomen Tesla-kuskeista ei tätä katsastusvikalistaa hae jos ei ongelmia ole vaan ajavat tyytyväisenä autollaan.
 
Oletettavasti aika monella tulee se eka katsastus 3 v. kohdalla ihan luonnostaan ennen kuin takuu menee umpeen km-perusteisesti. Sinällään ihan sama, koska jos alle 4 vuoden ja 80 tkm isossa osassa autoja on hylkäykseen johtava alustaongelma, niin on vikaa sekä osien laadussa että huollossa. Kukapa olisi arvannut mitä tapahtuu, kun ei vaadita pakollisia tarkastushuoltoja :think:
 
Kenelle normaalille autonomistajalle tulee mieleen että menempä teettämään katsastusasemalla "uuden" auton kunto-arvion ? Eiköhän se oletusarvo ole, että eka katsastus pitäisi olla läpihuutojuttu, niinkuin millä tahansa uudella autolla se pitääkin olla ?

mutta en nyt pelkkien erilaisten foorumimutujen perusteella sanoisi että tämä olisi mitenkään yleinen ja normaali toimintamalli.
Tyypillinen foorumikupla jonka perusteella yleistetään asioita.

Jos katsastusmieheltä mennään tietoisesti hakemaan tarkastusta, niin jokin on jo vialla toiminnassa, sillä eihän sellaiseen toimintatapaan pitäisi olla mitään tarvetta.

Jos näitä foorumitotuuksia uskoo, eikös tämä trendi lähtenyt (suomessa ? ) siitä että Tesla ei halunnut korjata hajonneita puslia takuuseen kun olivat heidän mielestä ok, sitten porukka lähti hakemaaan toista mielipidettä katsastusmieheltä jott akorjattaisiin takuuseen.

Nyt sitten tämä on sitten mukamas yleinen tapa. Kaikki tekee niin.
 
Viimeksi muokattu:
Kenelle normaalille autonomistajalle tulee mieleen että menempä teettämään katsastusasemalla "uuden" auton kunto-arvion ? Eiköhän se oletusarvo ole, että eka katsastus pitäisi olla läpihuutojuttu, niinkuin millä tahansa uudella autolla se pitääkin olla ?
Sama oletus itsellänikin että uusien autojen ekan katsastuksen hylkyprosentti olisi aika pieni. Nopealla googlella paljastui että lähtökohtaisesti näin onkin, mutta Tesla rumentaa sähkisten tilastoja;

"Teslan suuri hylkäysprosentti, 28,8 heikensi merkittävästä sähköautojen sijoitusta. Tesla Model 3:n hylkäysprosentti oli 31,6.
Kaikki sähköautot eivät ole runsasvikaisia: Esimerkiksi Audi e-tron (hylkäysprosentti 3,9 %), BMW i3 (2,6 %) ja Nissan Leaf (5,1 %) ovat nelivuotiaina keskimääräistä hylkäysprosenttia (5,7 %) vähävikaisempia."

Edit: eiköhän ole tullut jo yleisesti hyvin tietoon että Teslat eivät katsastuksissa pärjää. Ei ole tarkoitus piiskata kuollutta hevosta.
 
Oletettavasti aika monella tulee se eka katsastus 3 v. kohdalla ihan luonnostaan ennen kuin takuu menee umpeen km-perusteisesti. Sinällään ihan sama, koska jos alle 4 vuoden ja 80 tkm isossa osassa autoja on hylkäykseen johtava alustaongelma, niin on vikaa sekä osien laadussa että huollossa. Kukapa olisi arvannut mitä tapahtuu, kun ei vaadita pakollisia tarkastushuoltoja :think:
Eka katsastus on vuodesta 2018 lähtien ollut vasta 4 vuoden päästä rekisteröinnistä.
 
4 vuoteen mennessä eli 3 v.?
No jos haluaa vuotta aikaisemmin katsastaa, mutta nykyään ei saa enää "pitkää leimaa", eli se seuraavaki katsastus aikaistuu vuodella eli 2 vuotta tästä katsastuksesta. Yleensä se katsastetaan juuri ennen ajan umpeutumista eli 4v kohdalla.

Tämä uudistus toi sellaisen kätevyyden työsuhdeautoiluun, ettei 3v työsuhdeliisaria tarvitse katsastaa tuona aikana enää ollenkaan. Eli ei tarvitse käydä konttorilla ikinä.

Tuosta Teslajutusta sitten että onko tämä joku erityinen juttu että nimen omaan Teslakuskit harjoittaisivat tämän vikalistan hakemista enemmän kuin muiden autojen omistajat?
 
Viimeksi muokattu:
No jos haluaa vuotta aikaisemmin katsastaa, mutta nykyään ei saa enää "pitkää leimaa", eli se seuraavaki katsastus aikaistuu vuodella eli 2 vuotta tästä katsastuksesta. Yleensä se katsastetaan juuri ennen ajan umpeutumista eli 4v kohdalla.

Tämä uudistus toi sellaisen kätevyyden työsuhdeautoiluun, ettei 3v työsuhdeliisaria tarvitse katsastaa tuona aikana enää ollenkaan. Eli ei tarvitse käydä konttorilla ikinä.
Ei vuotta ennen vaan 3 vuoden ikäisenä (ennen 4 v. takuun päättymistä).

Pointti mun alkuperäisesssä viestissä oli, että se auto tarkastetaan joka tapauksessa hyvin usein ekan kerran juuri ennen takuun loppumista 3 v. ikäisenä, kun katsastuksen raja tulee vastaan. Ei siis ole tarvetta käydä mitään "vikalistaa hakemasssa" erikseen ellei satu yli 80 tkm tulemaan mittariin ennen 4 v. Liittyen tuohon esitettyyn BongisKhanin väitteeseen, että erityisesti Teslat muka hakisi vikalistaa takuuta varten.
 
Osassa yksityisliisaus sopimuksissa vaaditaan auton katsastamista ennen palautusta. Jospa samanlainen käytäntö voimassa Saksassa?
 
Ja rahoituskeskusteluissa tuli esille että Leasing firmat saattaa vaati katsastamista ennen palautusta. (3v )

Jospa samanlainen käytäntö voimassa Saksassa?
Mistä Saksa tähän tuli, luulin että puhutaan ihan suomalaisesta katsastamisesta.

Saksassa voi olla omat juttunsa.
 
Osassa yksityisliisaus sopimuksissa vaaditaan auton katsastamista ennen palautusta. Jospa samanlainen käytäntö voimassa Saksassa?

Ja rahoituskeskusteluissa tuli esille että Leasing firmat saattaa vaati katsastamista ennen palautusta. (3v )
Mielenkiintoinen ehto, oliskohan "unohtunut" vanhoista säännöstöistä. Toki tuolla saavat ilmaisen tarkastuksen, että auto on suurinpiirtein mekaanisesti ehjä.
 
Luulen kanssa, että joku vanha sopimuspohja. Itse tuosta kysyin ennen auton palautusta 36kk kohdalla (bmw), eikä heitä kiinnostanut katsastus. Rahoitusyhtiön edustaja ei osannut sanoa mitään koko katsastusehdosta, sanoi että kysy sieltä autoliikeestä, mihin palautat.
 
Ymmärtääkseni Tesla ei tahdo korvata alustan ongelmia takuuseen ja katsastuslappu auttaa tähän takuuaikana. Onhan silloin aika tyhmä teslakuski, jos ei tätä käytä hyväkseen.

Lisäksi tuli mieleen, että teslakuskit eivät taida olla perinteisiä Nissan-Topi-tyyppejä, jotka lukevat asiat sanomalehdestä ja puoliysin uutisista. Tästä kertoo ihan somekanavien seuraajamäärät + keskustelufoorumien seuraajat sekä kirjoitukset. Lienevät pääosin enemmän kärryillä asioista ja luulen siksi katsastus->takuukorjaus olevan yleistä.

Edellä olevat ei toki asiaa miksikään muuta, että alustan osat ei tulisi uudehkoista autoista väljistyä. Näkyy, että Teslalla piisaa kehitettävää perinteisen auton rakentamisen kanssa. Kun vielä huolto-ohjelmaa ei ole ja luulen useimpien teslaomistajien olevan enemmän hipstereitä kuin bensalenkkareita, niin autoa ei ymmärretä huoltaa tai tarkistuttaa. Lopputuloksena on katsastajan punaleima.
 
Miksi huollattaa turhaan jos ohjelmaa ei ole? Vaihtaa vain kun jotain hajoaa. Toki olisihan se hyvä tarkistaa toisinaan palikat että ne ovat kunnossa. Mutta Teslan huolto on että korjataan jos hajoaa.
 
Itse vähän odottelin että tuo uusi SQ6/Q6 olisi nyt Volkkarilta näyttö että miten se sähköauto tehdään kunnolla. Kulutus 26-36 kuulostaa aika pahalta. Akunlämmitys ei tuolla tubettajalla onnistunut vaikka saikin sen lopulta toimimaan kun auton oma kartta alkoi toimia. Onhan tuo hieno. Toisaalta taas valot on täyttyy lumesta tuon koteloinnin takia.

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.
 
Eihän ne autot yleisestikään mitään huipputehoja anna noin suurilla soceilla, eikä se esilämmitys auta mitään jos auto seisoo yön pakkasessa ja ajat laturiin. Lämmityksestä ei juuri apua tuossa tilanteessa myöskään. Etron 55 eri auto kuin Meb alusta mutta luulisin siinäkin huipputehon saavan kun ajaa tyhjemmäksi akkua.
Kyseisen auton pitäisi antaa 150kW 80% saakka ja latauskäyrä on jännitteen nousun takia lievästi nouseva 0-80% välillä. Ja kun 200km ajo ei riitä lämmittämiseen, niin voin verraten muihin autoihini todeta, että ei kovin hyvä suoritus. Aikaa lämmittää matkalla olisi ollut yli 2h ja Tesla aloitti lämmityksen aina (tiettyjen softapäivitysten jälkeen) jo kun auton ohjaamon laittoi lämpiämään. Onneksi ei käytännössä lähes koskaan tarvitse pikaladata.
 
Itse vähän odottelin että tuo uusi SQ6/Q6 olisi nyt Volkkarilta näyttö että miten se sähköauto tehdään kunnolla. Kulutus 26-36 kuulostaa aika pahalta. Akunlämmitys ei tuolla tubettajalla onnistunut vaikka saikin sen lopulta toimimaan kun auton oma kartta alkoi toimia. Onhan tuo hieno. Toisaalta taas valot on täyttyy lumesta tuon koteloinnin takia.

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Taisi olla tubettajalla huono päivä, kun sai auton kesärenkailla talvikeliin, ja ei vierastunnuksia jolloin osa ominaisuuksista ei ilmeisesti toiminut. Sekin, että yritti saada akun lämpiämään android auton kautta, kertoo ettei nyt ihan kaikki mennyt testissä putkeen. Harrihan on kehunut Q8:n maasta taivaisiin ihanaksi sähköautoksi, enkä suostu vielä uskomaan, etteikö Q6 olisi kokonaisuutena seuraavaa sukupolvea.

Teslabjörnin range-testissä SQ6 kulutus oli 21 tuumaisilla talvirenkailla 8C lämpötilassa 178 Wh/km @ 90 km/h ja 245 Wh/km @ 120 km/h, mikä on möhköautoluokassa jo ihan hyvä suoritus.
 
Ioniq 5 N FTW!!!11!! :geek::thumbsup:

(Toimii sekä arkiperheautona että radalla leikittelyssä, sen voi ostaa suoraan kaupasta, eikä tarvitse edes maksaa itseään kipeäksi verrattuna vastaaviin "ratakelpoisiin" peleihin.)
Mikä tuossa autossa muuten on poikkeuksellista esimerkiksi Polestar 2:een, tai edes Volvon sähköautoihin( kysyn vilpittömästi kun en tiedä mutta kiinnostaa enkä ole julkaisun jälkeen ännään tutustunut)? Volvo nyt on aika löysä( XC40), joten en heti radalle menisi mutta muutenhan halvemmalla saa jäykkäalustaistakin autoa isoilla tehoilla. Varsinaisia radamoodeja ei taida muissa autoissa olla mutta Sealissa on ns. kiihdytysmoodi( turhake, jollaisella vertaa).
( Itse olen suunnittelemassa Ioniq5:een vaihtoa mutta en tosin N-malliin kun ei niillä tehoilla tien päällä paljoa tee, eikä ole kyllä halua niin paljoa just nyt maksaakaan).
 
Taycan menee myös hienosti, mutta ko. Ionic Nn lisäksi aika harva sähköauto pystyy pitämään suorituskykynsä kovassa ajossa ihan voimansiirron osalta. Tehoa aletaan todella rajusti rajoittamaan kun akusto/voimansiirto lämpenee liikaa eikä kykene tarjoamaan samaa määrää tehoa.
 
Lähdetään siitä että siinä on kunnon kuppipenkit. Ei nyt mitään ratakuppeja, mutta syvät ja korkeilla sivutuilla jossa oikeasti pysyy paikallaan. Sitten se on suunniteltu niin että sillä voi ajaa sen 20 minuuttia kaasu pohjassa ja täysjarrutuksia yli 200 vauhdeista, ladata akku täyteen, ja taas mennään. Hyvin monessa sähköautossa alkaa tehot häviämään kun ajaa kaasu pohjassa, koska akku lämpenee tai voimansiirto lämpenee. Eihän normaalissa liikenteessä noin voi ajaa, ja suuri osa tehokkaista sähköautoista on tehty sellaiseen. Kaasu on pohjassa vain muutaman sekunnin ja sitten jäähdytellään. Minuutteja kaasu pohjassa niin alkaa hyytymään. Ja alusta ja jarrut on tehty niin että niillä voi vetää täysjarrutuksia huippunopeudesta noinkin painavalla autolla sen 20 minuuttia.

Kannattaa katsoa se video jos oikeasti kiinnostaa. Vauhti pysyy hyvin yllä ja mielenkiintoista myös nähdä millaista kalustoa tulee ohitetuksi kun kaksi N:ää vetää menemään.

Ja varsinkin kun se suhteuttaa siihen että auto maksaa alle 80k€. Harvassa on alle 100k€ sähköautot jotka tuohon pystyy, saati sitten alle 80k€.

(Ja jos miettii miksi niillä on se keinotekoinen pörinä päällä, niin se auttaa vauhdin hahmottamisessa ilman että tarvitsee katsella mittaria.)
 
Viimeksi muokattu:
Taycan menee myös hienosti, mutta ko. Ionic Nn lisäksi aika harva sähköauto pystyy pitämään suorituskykynsä kovassa ajossa ihan voimansiirron osalta. Tehoa aletaan todella rajusti rajoittamaan kun akusto/voimansiirto lämpenee liikaa eikä kykene tarjoamaan samaa määrää tehoa.
Ei taida tosiaan tällä hetkellä olla muita kaupasta ostettavia sähkiksiä tuon hynyn N kanssa millä pystyy vetää nyrreä ympäri ilman lämpöongelmia.

Teslahan edustaa sitä huonointa päätä, tehoa löytyy varttimailille mutta mitää rata-ajoa niillä ei voi ajaa.
 
Kuka näitä minnekään radalle vie... Täysin teoreettista, mutta tietysti jos ostajat sitä haluaa... o_O

Voimaa olla saa, mutta pehmeämpi jousitus ja parempi alusta olis oma toive.
 
Ja moniko (muutamaa himoaktiivia lukuunottamatta) niissä käy? Joku jääratapäivä on ihan hyvä idea, pääsee harjoittelemaan kuinka se oma proomu käyttäytyy avustimilla/ilman.

Pelkästään ilman vakuutuksia jonnekin Ahvenistolle niin ei tarvitse olla edes Plaid niin tuskanhikeä puskis tai sitten (realistisesti) ajeltais porukalla possujunaa.

Väitän, että juurikaan kukaan ei ratapäiville mene omallaan rajojaan etsimään. Liian iso riski.
 
Juu, ei takuutus korvaa nykyään mitään, jos vetää kaiteeseen - jos ei ole ohjattu joku mummo-ajelu. Bensa-vehkeellä Ahvenistolla aikoinaan tuli ajettua, hieno paikka kyllä. Sai silläkin jonkun 170 kmh (tai sinnepäin, ei muista) suoralle. Jarrut meni muutaman kierroksen jälkeen vaikka bensaturbo olikin - käyttis.
En keksi miksi tuolla Y:llä esmes menisin sinne, ei mitään hyötyä :). Liikaa tekniikkaa, ei sudi, ei haise, ei oikein tunnu miltään.
Sosiaalisina tapahtumina toki nuo enemmän muutenkin toimivat samanhenkisille - siihen se tesla-sakkikin varmasti sopii keskenään.
 
Viimeksi muokattu:

Statistiikka

Viestiketjuista
286 569
Viestejä
4 923 182
Jäsenet
79 205
Uusin jäsen
Stormie

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom