Yleistä keskustelua sähköautoista

Missäpäin hitailla pisteillä menee aikamaksua? Itse nähnyt vasta DC pisteillä tätä.

Oomin laturilla (Virran tägillä) Prisma -ostoskeskuksen pihassa (pienempi paikkakunta) on tunnin raja jonka jälkeen kerätään myös aikamaksua ja K-latauksella on oman K-marketin pihassa kaksi tuntia jonka jälkeen kerätään minuuttitaksaa lisäksi.

Vähän häiritsee myös tuossa Oomin pömpelissä että vaatii tägin näyttämisen laitteelle uudestaan että irrottaa otteensa type2 latauspiuhasta. Tavaksi kun on tullut vain irrottaa piuha auton päästä jolloin lukitus aukeaa.

Sinänsä ymmärrän aikarajan jos/kun halutaan kohdentaa latausta enemmän juuri asioiviin asiakkaisiin, mutta silti tuo tunnin raja on todella lyhyt. Kahden tunnin raja paikallisella marketilla on siinä mielessä turha kun siellä on ruuhkaisimpaankin aikaan korkeintaan puolet kaikista latauspaikoista käytössä hitaan latauksen pömpeleissä. Klo 18 jälkeen ei ole korkeintaan kuin joku yksittäinen auto latauksessa (yleensä ei), joten varsinaista ruuhkaa ei ole. Ilmeisesti jossain Helenin latauspisteissä pääkaupunkiseudulla on poistettu noita aikataksoja yölataajilta, mutta en ole sellaista itse päässyt käyttämään.

Risteyksen vastakkaisella puolelle on Lidlin latauspömpeli myös tullut, mutta vaikka laitteessa on virtaa yms. ollut jo melkein kuukauden niin ei sitä ole pystynyt vielä ketään käyttämään.
 
Viimeksi muokattu:
Koska se on toyota, ei se muuta vaadi. On paljon porukkaa jotka ostavat vain ja ainoastaan toitsun ja muut ei ole minkäänlainen vaihtoehto.
Jälleenmyyntiarvo oli ainoa syy itsellä. Karisi kaikki haaveet Toyotasta kun nuo tiedot spekseistä, "ominaisuuksista" ja toiminnallisuuksista alkoi valua julkisuuteen. Työkaverille uusi RAV4 ja vaikuttaa ihan toimivalta perheautolta.
 
Yksi sähköautoilujubailun kestosuosikki on ollut, että täysin epäonnistuneesta strategiasta huolimatta Toyota kiilaa heti sähköautobisneksen kärkeen, kun suvaitsee vain auton tehdä. Noh, todellisuus on, että bhudujxtkj näyttää sähköautotekniikan suhteen kälyisemmältä kuin Lefat 2010-luvun alussa.

Saman tekniikan perii seuraavaksi Lexus, joka on tehnyt jo yhden täysin epäonnistuneen sähköauton. Kuinkahan helppoa ja itsestäänselvää vanhan maailman kuninkaan jatko onkaan?
 
Eihän Tesla ole kuin lv2 ADAS joten mistä autonomisesta ajosta puhut? Eikä Teslassa ole edes tutkia tai lidareita, ei voi ottaa vakavasti tässä skabassa.

Eli toisin sanoen kellään muulla ei ole mitään vastaavaa. Eli vertailukohtia Teslan järjestelmälle ei ole. Näin ollen väite "Teslan surkeista kameroista" ole pelkkää puppua.
 
Kun tuo Toyota on niin surkea, koskeeko samat ominaisuudet myös Solterraa, kun sehän on periaatteessa sama auto?
 
Eli toisin sanoen kellään muulla ei ole mitään vastaavaa. Eli vertailukohtia Teslan järjestelmälle ei ole. Näin ollen väite "Teslan surkeista kameroista" ole pelkkää puppua.

Niin, sä voit laittaa sinne autoon vaikka filmikamerat 70-luvulta ja ne ei muutu hyväksi sillä että kellään muulla ei sellaisia ole. Noin yleisesti muilla on parempia sensoripaketteja, piste.
 
Käsittääkseni tästä vuodesta tuotetuissa on 8mpix kamerat. Onko ne tarkoitukseensa hyvät, huonot vai riittävät, en tiedä.
 
En oo ihan niin syvällä systeemissä, (vielä) Tege saattaa tietää.
 
Niillä "surkeilla" kameroilla kuitenkin toteutettiin Tesla Vision, jonka ansiosta nyt viimeaikojen räntäsateissa autopilot on toiminut moitteettomasti, kun se ennen radarilla tippui pois pelistä hiukan sateen alettua sensorin mennessä tukkoon räntäsateesta. Alussa tuli reduced speed ilmoituksia, mutta softapäivitysten jälkeen nekin on kadonneet ja saa sataa käytännössä kaatamalla niin pelittää silti. Myös käytös mutkissa tuli paremmaksi, auto ei menetä enää edellisen auton sijaintia jyrkässäkään mutkassa kun radar kadottaa.

Mielenkiintoinen tulos, kun kuitenkin käytetään surkeita kameroita muiden valmistajien käyttämän edistyksellisen radarin sijaan. Yllättävä johtopäätös myös jos auto voi ajaa liikenteessä suhteellisen itsenäisesti näiden kameroiden avulla, mutta pysäköiminen niiden avulla on täysin mahdoton ajatus.
Eipä tällä ole mitään merkitystä kun pysäköinnin kannalta Teslan kamerat on väärissä paikoissa / suunnattu väärin. Kuten itsekin kirjoituksestasi huomaat, ei niitä ole suunniteltu pysäköintiavuksi vaan ihan muuhun tarkoitukseen.
 
Pari kuukautta sitten tuli hankittua sähköautoa - Audi Q4 40 vm 2021, eli yhdellä moottorilla ja isommalla akulla. 90% latauksesta tapahtuu kotona ihan ongelmitta, mutta on pari kertaa käynyt niin, että olen pettynyt latausnopeuteen.

Esim. viime viikolla ajoin Helsingistä Jämsään (noin 230km, keskinopeus noin 80km/h), missä otin K-Latauksen 200kw:n laturi käyttöön. Ei antanut kuin 58kw (noin 29kwh ja 30 min).

Onko tämä ihan normaalia, vai? Tuli vaan mieleen, että johtuuko se mahdollisesti autosta vai laturista? Akkuhan olisi pitänyt olla ihan mukavan lämmin reissun jälkeen, joten voisiko olla vika latausjärjestelmässä? Auto on ollut mulla vain 2,5kk, ja tehdastakuukin vielä voimassa.

Löytyi myös Kris Rifan YT-video, missä se testaa Q4:n latausnopeus talviolosuhteissa:

Sen mukaan 10-80% keskinopeus oli 93kw.
 
Juu aika jännä nähdä, miten ton Toyotan brx4 käy. En keksi ainuttakaan syytä ostaa tuota Model Y sijaan.
Paitsi juurikin se Toyota.

Jos etsii luotettavaa autoa, Toyota on aina ollut siellä keskusteluissa mukana.

Kiinnostavia aikoja.
 
En kyllä tajua kuka tilaisi autoa jonka tilausta ei voi perua ilman sopimussakkoja? Tai siis ehkä jos autoja on olemassa ja tiedät mitä saata ja toimitusaika on kuukauden. Mutta nyt kun puhutaan autoista joita kukaan ei ole edes nähnyt ja toimitusaika arvio on mitä vaan 1 ja 5 v välillä jos koko mallia enää edes valmistetaan kun olisi oma vuoro saada se.

Kuka haluaa sitoutua sakon uhalla ottamaan auton vastaan vuosien päästä josta ei edes tiedä mitään? Ja kuka voi sanoa, että edes tarvitsee autoa vuosien päästä tai asuu edes samalla manetereella että voisi teoriassakaan ottaa sitä vastaan jne.

Kyllä jäisi tilaamatta jos ei voi perua helposti ilman mitään syitä/selityksiä ja sakkomaksuja.
En usko, että kukaan joutuu mitään sopimussakkoja maksamaan, jos on ostamassa autoa, josta ei ole ollut tarkkoja tietoja olemassa tilaushetkellä ja koeajoa ei ole voitu suorittaa. Viimeistään siinä vaiheessa kun tilaushetkellä kerrotus markkinointipuheet ei toteudu edes jonkun pienemmän yksityiskohdan osalta niin sen pitäisi oikeuttaa kaupan purkuun. Nyt ainakin tuntuu siltä, että Tojoa on kaupiteltu aikoinaan paremmilla spekseillä kuin mitä todellisuus on lopulta ollut.
 
Sando, ei se akku lämpene tasaisella ajamisella, vaikka ajais sen täydestä tyhjiin. Pitää polkea eli hidastaa moottorijarrulla ja taas kiihdytellä, että alkaa lämpöä kehittymään. Siinä tulee ilmi juuri se "ihan just tulee OTA:na" esilämmityksen puute.
 
Yllättävää kuinka monesta autosta se puuttuu. Sain tietää että Ioniq 5 ei myöskään osaa esilämmittää ellei ole nyt uusinta softaa asennettuna. En tiedä onko se OTA vai pitääkö käydä marmorilla.
 
Kiitos! Olen kuullut tällaisesta jojo-ajamisesta, mutta mietin vaan, kun Kris Rifan videon mukaan se pitäisi ihan kylmänäkin olla paljon nopeampi.

Osaatko sanoa, että miten kauan pitäisi tuolla tavalla ajaa, että se vaikuttaa latausnopeuteen?
 
MEB omistajia paikalla, riittäiskö varttin polkeminen?
 
MEB omistajia paikalla, riittäiskö varttin polkeminen?

En ole omistaja, mutta parilla pidemmällä reissulla olen ollut ID4 kyydissä. Pikalatauksen jälkeen kun lähdettiin liikkeelle ja ajettiin 3h, tuli akkuun aluksi sähköä ~60kW teholla. Ulkona 5-10 astetta pakkasta
 
Aluksi? Eli saitte korkeampaa tehoa hetken jälkeen?
 
Häh, eikö MEB-alustaisissa autoissa ole vieläkään akun esilämmitystä laturille navigoidessa?

Mun Audissa on tietosuojailmoitus, mikä bugin takia ei ole mahdollista poistaa. Se on ilmeisesti ollut olemassa alusta asti (03/2021), ja Audi ei ole saanut sitä korjattua vielä.

Eli saattaa kestää...
 
Aluksi? Eli saitte korkeampaa tehoa hetken jälkeen?

Kyllähän se latausnopeus kasvaa kylmässäkin kun riittävän matalalta lähdetään, se lataaminen itsessään lämmittää akkua. (kuten purkautuminenkin)
 
Kyllähän se latausnopeus kasvaa kylmässäkin kun riittävän matalalta lähdetään, se lataaminen itsessään lämmittää akkua. (kuten purkautuminenkin)

Niin pitäisi joo. Nyt viimeksi huomasin kuitenkin, että se oli sama koko puolitunnin aikana, eli noin 58kw (29%->66%). Ei siis kasvanut.
 
Ihmetyttää, että miten nämä ihmiset ovat alkujaankaan päätyneet tilaamaan tuon auton itselleen? Markkinoilla on pitkään ollut jo ihan vakavasti otettuja autoja, niin mikä aivopieru saa ihmisen ostamaan tuon burzumin.
Kyllä minäkin aikoinaan mietin "voi kunpa Toyotakin tekisi sähköautoja...". No ei tehnyt, joten ostin halvan sähkörellun.

Syy toivomukselleni oli että minä ja moni muukin on tottunut pitämään Toyotaa luotettavana ja vähävikaisena automerkkinä, ja oletus oli että se jatkuisi myös sähköautoissa.

Mistä sitä tietää, ehkä tuo bzqwerty on tosi luotettava sähköautonakin eikä koskaan jätä tien päälle, mutta nuo rajoitteet ja häröt suunnittelukukkaset kyllä tappavat kiinnostuksen. Kuten myös se että toisaalta Toyota tuntuu edelleen liputtavan polttomoottori- ja vetyautojen puolesta, joten onko sähköautojen valmistus heille pelkkää pakkopullaa minkä he toivovat olevan lähinnä jokin välivaihe mihin ei tarvitse pitkällä tähtäimellä niin satsata?
 
Kuten myös se että toisaalta Toyota tuntuu edelleen liputtavan polttomoottori- ja vetyautojen puolesta, joten onko sähköautojen valmistus heille pelkkää pakkopullaa minkä he toivovat olevan lähinnä jokin välivaihe mihin ei tarvitse pitkällä tähtäimellä niin satsata?

Polttiksia (plugarit) myydään varmuudella vielä 5-7v joten ihan kaikkea ei kannata toistaiseksi heittää BEVeihin, tuskin ICE kehitykseen ihan hirveästi keskitytään Toyotallakaan, vanhoja ehkä parannellaan mutta ei kokonaan uusia tule.

Vetypuolen ratkaisut palvelee Toyotalla myös raskasta liikennetä missä niillä on ihan potentiaalia.

Tämä Brzzrzrrz varmaan saa päivityksiä jolla pahimmat ongelmat korjautuu mutta tuskin ihan nopeasti
 
On kyllä todellista järjenköyhyyttää julkaista 50ke maksava auto, ilman kolmivaihelatauksen tukea. Tuossa Toyotassa nyt on muutenkin menty niin perse edellää puuhun melkeinpä jokikisessä asiassa, ettei kyllä voi millään uskoa Toyotan tekemäksi. Ihan kuin Toyota teki siitä täysin paskan tahallaan, jotta voisi sitten osoittaa ettei täyssähköautot kannata.
 
Jotenkin vaikea kuvitella että nämä asiat tulee uutena Toyotalle, he ovat myyneet plugareita ja hybridejä ties kuinka kauan eli akku yms osaaminen pitäisi olla hallussa aika hyvin.
 
Missäpäin hitailla pisteillä menee aikamaksua? Itse nähnyt vasta DC pisteillä tätä.
On pari tullut vastaan viime aikoina pääkaupunkiseudulla(kin), 22kW AC-latausaseman hinta 2c/min.

Kun nyt tarkemmin lasken, tuohan on tosi halpa ainakin jos auto pystyy 22kW AC-lataukseen. Jos puolessa tunnissa saa tolpasta ulos edes 10kWh (josta akkuun päätyy vaikka 9 kWh mutta se ei ole tässä oleellista koska asemat laskuttavat kulutetusta energiasta, eivät siitä mikä akkuun päätyy), 10kWh hinnaksi tulee 30*2c = 60c, eli 1kWh = 6c.

Sehän on itseasiassa tosi halpaa. Normi 11kW latailijalle se on sitten 12c/kWh mikä sekin on varsin halpaa.

EDIT: Taisin sekoittaa, tuossa kai viitattiin aikaveloitukseen jos jää munimaan pitkäksi aikaa latauspisteelle, eikä siis minuuttihintaista latausta.

Ainakin K-Latauksessa ja varmaan monessa muussakin on AC-latauksessa pieni lisämaksu, olikos se nyt kahden tunnin jälkeen? Monissa kauppakeskuksissa puolestaan alkaa pysäköintimaksu juosta latauspaikoillakin ekan 1-3 tunnin jälkeen.
 
Jotenkin vaikea kuvitella että nämä asiat tulee uutena Toyotalle, he ovat myyneet plugareita ja hybridejä ties kuinka kauan eli akku yms osaaminen pitäisi olla hallussa aika hyvin.
Ihmetyttää kanssa tämä Toyotan meininki. He olivat jo paljon myöhässä joka tapauksessa niin miksei sitten tekisi asioita kunnolla vaikka olisikin sitten vielä vähän enemmän myöhässä? Tuollaisen tekeleen julkaisu tekee vaan brändille vahinkoa, parempi olisi olla julkaisematta mitään. Käyköhän koko lafkalle niin, että pidetään nykyisistä markkinoista kynsin hampain kiinni kunnes huomataan että aika ajoi ohi eikä markkinoita enää ole olemassakaan hybrideille ja polttiksille. Tätä menoa näkisin, että tähän ei edes kovin kauaa enää mene, en ainakaan itse ymmärrä miksi kukaan ostaisi enää polttisautoa uutena? Muutaman vuoden päästä taitaa olla polttoaineiden hinnat sitä luokkaa että ajaminen ei ole enää mahdollista jos kaikkiin päästötavoitteisiin meinataan päästä.
 
Aluksi? Eli saitte korkeampaa tehoa hetken jälkeen?

Kyllä se nousi johonkin 80kw paikkeille hetkeksi, kunnes alkoi laskemaan taas kun akku täyttyi. Oli jotain 10% akkua saapuessa laturille.

Sillain aika heikoksi jää lataustehot, itse tykkään lähteä menemään kun teho tippuu alle 100kW

EDIT: Taisin sekoittaa, tuossa kai viitattiin aikaveloitukseen jos jää munimaan pitkäksi aikaa latauspisteelle, eikä siis minuuttihintaista latausta.

Juu, tuota nimenomaan haettiin. Minuuttihintaisia on ollut pitkään kyllä.

DC pisteillä noita on ollut jo jonkun aikaa, mutta AC latureilla ei ole osunut omalle kohdalle. Itse tosin käytän AC latausta vain yöpymispaikoilla joten ei tule niin paljoa kosketuspintaa niihin.
 
Yllättävää kuinka monesta autosta se puuttuu. Sain tietää että Ioniq 5 ei myöskään osaa esilämmittää ellei ole nyt uusinta softaa asennettuna. En tiedä onko se OTA vai pitääkö käydä marmorilla.

Kia -merkille tuli uusimmassa päivityksessä etäpäivitys (tai tarkemmin toiseksi uusimmassa, kun uusin on joulukuulta ja aiemmassa se jo oli) ja koska Huyndai käyttää aika samannäköistä infotainmenttiä niin tuo voisi olla mahdollista. Tosin ainakin jenkeissä käsitin, että ko. päivitystä varten oli ainakin joku tubettaja vienyt auton huoltoon päivitystä varten, mutta en sitten tiedä eikö vain osannut käyttää usbitikkua ja lataussoftaa windows -läppärissä (vai vaatiiko se oikeasti käynnin marmorilla). Identtisen näköinen tuo päivityssofta ainakin kuvakaappausten perusteella.

Tietty voihan olla, että vaatii jotain sellaista pävitystä johonkin hallintasoftaan jota ei pysty kuin huollossa päivittämään.

<edit>Hmm, ainakaan tuolla Huyndain päivitysnoteseissa ei ole asiaan liittyvää tietoa, eli ei ainakaan tuossa vakiosoftassa ole tekstin mukaan mukana, ellei sitä julkaista vähitellen eri alueilla tai kuulu optioihin jotka näkyvät autokohtaisesti jotenkin eri lailla..</edit>.
 
Viimeksi muokattu:
en ainakaan itse ymmärrä miksi kukaan ostaisi enää polttisautoa uutena? Muutaman vuoden päästä taitaa olla polttoaineiden hinnat sitä luokkaa että ajaminen ei ole enää mahdollista jos kaikkiin päästötavoitteisiin meinataan päästä.
Samaa miettinyt. Ilmeisesti edelleen myydään ihan uusiakin autoja vielä polttiksina. Jopa ilman edes mitään hybridi tekniikkaa. Jos nämä päästötavoitteet meinataan saada edes jollain tasolla ”maaliin”, niin eikö bensan ja dieselin hinta pitäisi saada johonkin vähintään 3€/litra tässä jo lähivuosina.
 
Kia -merkille tuli uusimmassa päivityksessä etäpäivitys (tai tarkemmin toiseksi uusimmassa, kun uusin on joulukuulta ja aiemmassa se jo oli) ja koska Huyndai käyttää aika samannäköistä infotainmenttiä niin tuo voisi olla mahdollista. Tosin ainakin jenkeissä käsitin, että ko. päivitystä varten oli ainakin joku tubettaja vienyt auton huoltoon päivitystä varten, mutta en sitten tiedä eikö vain osannut käyttää usbitikkua ja lataussoftaa windows -läppärissä (vai vaatiiko se oikeasti käynnin marmorilla). Identtisen näköinen tuo päivityssofta ainakin kuvakaappausten perusteella.

Tietty voihan olla, että vaatii jotain sellaista pävitystä johonkin hallintasoftaan jota ei pysty kuin huollossa päivittämään.

<edit>Hmm, ainakaan tuolla Huyndain päivitysnoteseissa ei ole asiaan liittyvää tietoa, eli ei ainakaan tuossa vakiosoftassa ole tekstin mukaan mukana, ellei sitä julkaista vähitellen eri alueilla tai kuulu optioihin jotka näkyvät autokohtaisesti jotenkin eri lailla..</edit>.
Ainakin EV6:sta piti käyttää huollossa, jossa päivitys tehtiin. Sen jälkeen auto ottaa virtaa jopa yli 200 kWh:n teholla, jos esilämmityksen on hoitanut navigoinnin kautta ja laturissa riittää tehoja. Esilämmitys ei kuitenkaan ole toiminnassa, jos akussa on vähemmän kuin 20 % jäljellä, millä ratkaisulla ilmeisesti suojataan akkua. Luulisi että Ioniq 5:n tilanne on samankaltainen. Käsittämätöntä, että VAG-autoihin tätä ei ole saatu vieläkään päivitettyä. Itse en hankkisi sähköautoa, jota ei ole mahdollista ladata talvella kunnon tehoilla.
 
Kaikki on tietysti suhteellista, kun korealaiset lataa (hetki sitten linkatun artikkelin perusteella) kuitenkin 80 kW teholla kylmänäkin…
 
en ainakaan itse ymmärrä miksi kukaan ostaisi enää polttisautoa uutena?
Jos vaikka haluaa takavetoisen 2-paikkaisen urheiluauton niin mitäs sähköautoja tähän on tarjolla alle miljoonan euron hintaluokssa? Polttomoottoripuolelta verrokkina vaikka Porsche Cayman GT4 RS, jonka itsekin ostaisin jos taseessani olisi yksi nolla lisää.
 
Kaikki on tietysti suhteellista, kun korealaiset lataa (hetki sitten linkatun artikkelin perusteella) kuitenkin 80 kW teholla kylmänäkin…
Kyllä niille näyttäisi juissi kelpaavan kylmälläkin.
 
Liitteet

  • Screenshot 2023-01-23 152112.png
    Screenshot 2023-01-23 152112.png
    525,2 KB · Luettu: 119
Ehkä sen takia, että ihmiset haluavat päästä esim. perille ja heillä ei ole mahdollista pistää 50ke autoon kiinni?
Kallista pistää 25 k€ bensa autoon jos bensa on parin vuoden sisällä sen hintaista ettei enää pysty ajamaan sillä? Ymmärrän että ei ole kaikilla 50k€ laittaa sähköautoon, mutta saahan sitä käytettyjäkin autoja missä tappiot ovat pienempiä.
 
Tätä menoa näkisin, että tähän ei edes kovin kauaa enää mene, en ainakaan itse ymmärrä miksi kukaan ostaisi enää polttisautoa uutena? Muutaman vuoden päästä taitaa olla polttoaineiden hinnat sitä luokkaa että ajaminen ei ole enää mahdollista jos kaikkiin päästötavoitteisiin meinataan päästä.

1. Hankintahinta
2. Range-anxiety / latausmahdollisuuksien puute
3. Ei löydy sopivaa autoa (7 paikkainen, maasturi tjsp)
4. Vetää jotain venettä tai muuta auton perässä

Polttoaineiden hinnasta Suomessa on 75% veroa karkeasti, se on poliittinen päätös pitkälti paljonko polttoaine maksaa. Nyt on korkea öljyn hinta ja heikko dollari, jos öljyn hinta tippuu ja dollari vahvistuu niin sitten on taas ns. euron päivät tarjolla (tai siis 1.2-1.3e/l hinnat) jollei poliitikot muuta veroja.
 
Kallista pistää 25 k€ bensa autoon jos bensa on parin vuoden sisällä sen hintaista ettei enää pysty ajamaan sillä? Ymmärrän että ei ole kaikilla 50k€ laittaa sähköautoon, mutta saahan sitä käytettyjäkin autoja missä tappiot ovat pienempiä.

Aika kallista saa bensa olla, jotta 25ke siihen menee. Toiseksi nuo käytetyt sähköautot eivät vaan aina ole valinta ihan jo koukkupuutteiden vuoksi. Puhumattakaan latausinfrasta ja muusta. Ymmärrän toki, että tekkifoorumeilla tekkipalkoilla ihmetellään kaikkea "normaalia", mutta töissä kun katsoo ihmisiä, niin kyllä itse ainakin ymmärrän ilman ihmettelyä miksi polttisautot menevät nyt ja tulevat menemään vielä vuosia kaupaksi. Toki jos on sähköautolasit silmillä ja näkee "köyhinä" kaikki jotka ei aja sillä sähköllä, olisi ehkä realismitarkistuksen aika ja paikka.
 
Statistiikka

Viestiketjuista
262 196
Viestejä
4 547 852
Jäsenet
74 942
Uusin jäsen
jesse86

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom