...
Kokeilin Sampalla pärjätä sen tallennuskyvyn kanssa ja eihän siitä mitään tullut. Ei yhden ohjelman tallentamismahdollisuus ja mahdollisesti television käyttökelvottomuus tallentamisen aikana ole kovinkaan houkutteleva vaihtoehto.
Toisaalta, haluaisin televisioilta pidempiaikaista toimivuutta ja vaikka joku televisio toimisikin pidempään kuin 5 tai 7 vuotta niin ei tonnin tai kuuden tonnin televisioita vaihdeta uuteen muutamien vuosien välein.
Ei vaihdeta, ei ainakaan kovin usein. Yksitoista vuotta sitten hirvitti laittaa isoon plasmatelevisioon puolitoista tonnia, mutta onneksi on pysynyt viattomana ja erittäin hyväkuvaisena edelleen (tosin himmennys- tai pimennysverhot aika pakolliset ja muutama vuosi sitten sain ajaa puoli päivää puhdistusvideoita ja sain poistettua ruudusta tekstityksistä tulleet tummentumat). Eli on ollut hintansa väärti eli olen todella tyytyväinen siihen, että olen voinut odotella rauhassa OLED-teknologian kehittymistä.
Onkohan muuten telkkarien tallennusominaisuuksia kehitetty? Missä televisiossa on hyvät ominaisuudet?
Ainakin noin 11 vuotta vanhaan Panasonicin plasmaan, jossa on kahden kanavan tallennus eli 2 * DVB-T/T2/C/C2, olisin halunnut
- ohjelmaoppasta ajastamiseen automaattisen lisäajan loppuun (kuten +5 tai +7 minuuttia)
- pikakatseluun ainakin 2x katselunopeuden häiriöttömänä ja DVB-tekstien kanssa
Kun sain lopultakin ostettua Vu+Duo2:n (jossa 3 * DVB-T/T2/C/C2), niin tv:n käyttö tallentamiseen loppui heti. Kun Topfieldissä oli vain 2 viritintä, niin silloin vielä tallensin tv:lläkin jotain.
Aikoinaan muuten JVC-videonauhurissani oli 2-, 3-, 5-, 7- ja 9-kertaiset katselunopeudet normaalikorkuisella äänellä eli ei kuulostanut pikkuoravien ääneltä. Monesti 2x onnistui suomenkielisissäkin ohjelmissa ilman että sanoja puuttui.
Lisäksi se videonauhuri kai kallisti kuvapäätä pikakatselun nopeuden mukaan, jolloin kuva oli lähes häiriötön SP- ja jopa LP-tallennuksien pikakatseluissa.
Se on muuten edelleen toimivana laitetelineessä ja telkkariin kytkettynä A/V-vahvistimen kautta (vahvari muuttaa videosignaalin HDMI:ksi). Kokeilin viimeksi keväällä, että toimii.
Ja jos joku haluaa googlata ja tarkistaa, että oliko tuollaista videonauria ihan oikeasti, niin se on JVC HR-DD848, jossa on Dynamic drum system. Ainoa, mitä kaipaan siitä, on äänen toisto pikakatseluissa.
