- Liittynyt
- 17.10.2016
- Viestejä
- 6 683
NU8000 on 2018 vuoden laite, joten kyllä sillä pitäisi vielä melkolailla kaikki sovellukset toimia:Taitaa yksi NU8000 olla täälläkin. Jotain sovelluksista siihen ei saanun jo viime vuonna. Myönnettäköön, että asuntoni ja mökkini 16 televisiosta( yksi tai kaksi joka huoneessa olohuonetta lukuunottamatta) eivät kaikki edes ole enää aktiivikäytössä kun asustelemme enää kahdestaan, suurin osa kuitenkin on ja lähes kaikissa yli 5-vuotiaissa( en tältä istumalta voi vannoa, että kaikissa on) on joku sovellus, jota en siihen saa ladattua ilman lisätyötä. GoogleTV toimii suht luotettavasti ja olenkin niitä 4K-versioina ostanut 40 euron hintaan aina kun ne ovat tarjouksessa. Poika halusi itselleen yhden televisioista kun heidän televisio ei enää tarjoa( olisikohan Thomson) mahdollisuutta katsoa kuin muutaman sovelluksen kautta ohjelmia ja totesin, että mokkula on parempi vaihtoehto.
Mielestäni televisioiden käyttöiäksi pitäisi määritellä direktiivillä pidempi aika kuin 5 vuotta.
Netflix 2014 tai uudempi (2019 maininta liittynee tekstityksiin ja vaihtoehtoisiin ääniin) - Netflixin käyttäminen Samsungin televisiolla tai Blu-ray-soittimella
HBO Max 2016 tai uudempi - Max | Lue, millä laitteilla voit katsella Maxia: puhelin, tabletti, tietokone, televisio, mediasoitin, digisovitin ja pelikonsoli.
Disney+ 2016 tai uudempi - https://help.disneyplus.com/fi/article/disneyplus-samsung-tv
MTV Katsomo 2017 tai uudempi - Yleisimpiä kysymyksiä
Ruutu+ 2017 tai uudempi - Smart-TV - Ruutu-käyttäjätuki
YLE Areena 2017 tai uudempi - Yle Areena isolla ruudulla
Viaplay 2014 tai uudempi - Viaplayn käyttö Samsung Smart TV:llä | Viaplay
Prime Video 2012-2013 tai uudempi - Prime Video: Ohjeet
Tällä otannalla siis 7 vuotta vanhat (Samsungin) laitteet toimii vielä yleisimpien sovellusten kanssa.









