Yleinen TV:n hankinta- & säätöketju

Mites näistä

tää olis 2024 mallin tv

vanhempi 23 mutta ilmeisesti parempi??

ei viritintä ja muuten aika samat speksit paitsi parempi hz jos esim ps5 pelaisi...

Samsung ei kiinnostais, mutta tuplaviritin olis aika kova. Tai virtin ylipäätänsä. Uskon, että nauhoitus olisi hyvä. Vai pitäiskö vaa tyytyä TCL ja sitten joku halpaboksi jostai?

Vai vielä jotai mitä olen missanut?

Itse ostin edellispäivänä TLC C745:n, tosin vain 65" koossa.
Se tuntuu olevan hyvä ostos, ainakin vielä.

Verkkiksen C745:ssa on kampanja, keskiviikkona näytti päättyvän 1.9, nyt se on näköjään 8.9 asti.
 
Toivottavasti ei kukaan vedä herneitä nokkaan mutta kysyn ihan tosissani, että mitä ihmettä TV-kanavilta tulee sellaista mikä kannattaa tallentaa?
Viimeisen 4,5 vuoden aikana ja siitäkin vain ensimmäisinä parina vuotena mitä itselläni oli kovalevy kytkettynä LG C9:ssä (siinä vielä 2-viritintä) oli ainoa mitä koko aikana tallensin, F1-kisat ja nekin alkoi saada jo pari vuotta sitten suoratoistona, joten sekin jäi. Uudessa televisiossa ei olekaan enää toista viritintä ja vaikka siinä tallennusmahdollisuus edelleen on, en tule enää laittamaan siihen kovoa kiinni lainkaan.
No esimerkiksi snooker-lähetykset kutoselta tulee aina tallennettua ja ne on kiva aloittaa illalla uutiset ja muut alta katsottuaan niin, että voi hyppiä yli ainakin ensimmäiset freimitauot. Näitä ei muuten näe livenä ilmaiseksi ja maksullisenakin omien kokemusten mukaan ajansiirto toimii sovelluksissa aika huonosti ja jos hyppäät kesken lähetyksen mukaan sulle lyödään sen hetkinen pelitilanne suoraan naamalle homma spoilaten.

Näiden lisäksi tällä hetkellä tulee tallennettua vanhat Top Gearit, jotka kutonen lähettää uusintana ja joita ei myöskään pysty katsomaan netistä. Sitten tulee tallennettua jonkin verran esimerkiksi ylen elokuvia, jotka eivät tule Areenaan. Ja joitain randomeja muitakin elokuvia muilta kanavilta. Etenkin niitä kotimaisia, joita ei välttämättä mistään maksullisistakaan palveluista löytyisi.

Tän lisäksi mulla on ollut jo vuosia maikkarin aamutelkkari ajastuksella, josta yleensä aikaisintaan ysiksi töihin menevänä on voinut laittaa uutiset ja parit mielenkiintoisimmat haastattelut kiireettömien aamutoimien taustalle ilman pakotettuja mainoksia ja muita taukoja tai toistoja. Samat tosin teen myös ylen pääuutisten ja a-studioiden kanssa, jotka näistä yllä mainituista ainoana voisi hoitaa ihan ok myös sen verkkopalvelun kautta, mutta on silti paljon nopeampi ja helpompi katsoa tallennuksena ilman, että tarvitsee lähteä etsimään kesken olevista livelähetyksistä alkukohtia tai odottaa ohjelman loppumista ja prosessointia niin, että se saadaan sinne Areenaan asti.

Joten ei toistaiseksi pysty tinkimään kahdella virittimellä varustetusta USB-tallentamisen osaavasta televisiosta. Näitä ei valitettavasti vaan taideta enää tehdä muualla kuin Samsungilla, enkä niistäkään ole enää ihan varma tuoreimman sukupolven osalta monessako ne tuplavirittimet mahtaa olla. S90C:ssä ainakin ne vielä ovat.
 
No esimerkiksi snooker-lähetykset kutoselta tulee aina tallennettua ja ne on kiva aloittaa illalla uutiset ja muut alta katsottuaan niin, että voi hyppiä yli ainakin ensimmäiset freimitauot. Näitä ei muuten näe livenä ilmaiseksi ja maksullisenakin omien kokemusten mukaan ajansiirto toimii sovelluksissa aika huonosti ja jos hyppäät kesken lähetyksen mukaan sulle lyödään sen hetkinen pelitilanne suoraan naamalle homma spoilaten.
No tähän asiaan on tullut parannusta, niin selaimella kuin sovelluksellakin tilanne on tuo nykyisin:
Näyttökuva 2024-08-30 145110.png

Eli ennen streamin aloitusta saa valita hyppääkö liveen vai aloittaako alusta :)
 
Toivottavasti ei kukaan vedä herneitä nokkaan mutta kysyn ihan tosissani, että mitä ihmettä TV-kanavilta tulee sellaista mikä kannattaa tallentaa?

Itse en ole ns. normaalia TV:tä katsonut varmaan päälle 10 vuoteen mutta osa kavereista joilla on lapsia on kertonut miten nauhoittavat eri lastenohjelmia ja lapset sitten tykkäävät niitä katsella, monesti uudestaan ja uudestaan.

Eli kysymys lienee hieman samaa luokkaa kuin "kuka kuuntelee radiota?" jos ei itse sitä käytä mutta sitten löytyy kuitenkin monia jotka seuraavat esim. uutiset radiosta.
 
Joten ei toistaiseksi pysty tinkimään kahdella virittimellä varustetusta USB-tallentamisen osaavasta televisiosta. Näitä ei valitettavasti vaan taideta enää tehdä muualla kuin Samsungilla, enkä niistäkään ole enää ihan varma tuoreimman sukupolven osalta monessako ne tuplavirittimet mahtaa olla. S90C:ssä ainakin ne vielä ovat.

Panasonicilla on jopa valinnanvaraa jos haluaa tuplaviritin mallin ja Sonyllä on myös joissain paremman pään malleissa on tuplavirittimet.
 
Täällä myös TV hakusessa,vai pitäisikö sanoa näyttö?

No mutta kokoa sais olla se 55-65"
Hintaluokka n.700 euroa

Varsinaisesti telkkaria en katso/käytä ollenkaan,tai minne ikinä television ja striimaamisen raja nykyään sitten vedetäänkään.

Näyttö/TV tulee siis peli ja striimaus käyttöön,tarkemmin PC:n näytöksi jos ja kun nykyinen 34" widescreen jää simurigin tekeleen näytöksi.
Ja samalla se tulee toimimaan kaiken maailman YT,Netflix,HBO ym. roskan striimauksessa.

Auttakaa nyt maalaista,nopeella vilkasulla vaihtoehtoja on noin seitsemän miljoonaa,ei millään jaksa lukea kaikkea saatavilla olevaa palautetta.

Edit.Niin se mikä erityisesti askarruttaa on nuo OLED ja QLED paneelien erot ja ominaisuudet.
 
Viimeksi muokattu:

Autetaan sen verran että tohon rahaan et saa ainuttakaan uutta OLEDia tuossa kokoluokassa. Nyt kun tiedät sen, niin voit alkaa katsoa laitteita mitkä täyttää kriteerit ja vertailla niitä.
 
Paljonkin. Olympialaisista tallensin jokaisen USA:n koripallomatsin. Niitä on mukava katsoa vuosien päästäkin. Vanhimmat tallenteet omassa kovalevyssä taitaa olla 10v takaa, Jalkapallon MM-matseja, nyrkkeilyä, Rock konsertteja, hyviä dokkareita urheilijoista, muusikoista, jne. Ruotsin telkkarista tulee paljon hyviä ohjelmia mitä tulee tallennettua. Itselleni tosiaan pakollinen ominaisuus tuo tallennusmahdollisuus. Pitääpä tsekata josko jollain palstalaisella olisi käytetty hd boksi myytävänä.
Paljon tuli hyviä kommentteja tallentamisen tarpeesta. Itse kyllä tämän tapaisiin suosittelisin suoraan erillistä boksia sitä varten ja mieluiten sellaista mistä tallenteet saisi vielä erikseen talteen ja toimimaan boksin ulkopuolellakin. Televisiossa sisäänrakennettu tallennusominaisuus taitaa olla sellainen, että tallenteita ei saa ulos eikä ne toimi toisessa telkkarissa myöskään.

Itselläkin oli aikoinaan Topfieldin bokseja, viimeisin oli oisko ollut 2012/2013 Saksasta. tilattu HD-boksi, kun ei vastaavaa ollut Suomen markkinoilla. Käyttö jäi todella vähäiseksi (Formulat ja jotain ihan satunnaista joskus, tyyliin elokuva jota ei mistään muualta saanut sillä hetkellä) ja boksi kuoli jo kauan sitten, olisiko kestänyt 5v tjsp (ei olliut tyypilliset powerin konkat vaan jotain toisessa virittimessä hajosi). En ole sen jälkeen tuota ominaisuutta tarvinnut ja TV-kanavien katsominen olematonta. Uutiset luen etupäässä ihan postiluukkuun kolahtavasta perinteisestä sanomalehdestä.
 
Autetaan sen verran että tohon rahaan et saa ainuttakaan uutta OLEDia tuossa kokoluokassa. Nyt kun tiedät sen, niin voit alkaa katsoa laitteita mitkä täyttää kriteerit ja vertailla niitä.
Kiitos palautteesta!
No nyt kun tiedän tämän,niin onko tuo OLED sitten merkittävästi parempi kuin esim.QLED?Vai vertaillanko siinä omenoita appelsiiniin niinkuin maailmalla sanotaan??
 
Täällä myös TV hakusessa,vai pitäisikö sanoa näyttö?

No mutta kokoa sais olla se 55-65"
Hintaluokka n.700 euroa

Varsinaisesti telkkaria en katso/käytä ollenkaan,tai minne ikinä television ja striimaamisen raja nykyään sitten vedetäänkään.

Näyttö/TV tulee siis peli ja striimaus käyttöön,tarkemmin PC:n näytöksi jos ja kun nykyinen 34" widescreen jää simurigin tekeleen näytöksi.
Ja samalla se tulee toimimaan kaiken maailman YT,Netflix,HBO ym. roskan striimauksessa.

Pohdin äskettäin uutta TV:tä hieman samoilta lähtökohdilta, Max jne katselu ja 4K 50-55" noin 500€ hintaan ja päädyin seuraavaan:
(Tosin hankin 50" mallin 479€ hintaan, oma katselu etäisyys noin 1.7 metriä ja 2kpl kissoja joten tuo sopi oikein hyvin TV hyllyyn vielä, 55" olisi tullut reunoilta ylitse molemmin puolin)

Siitä sanottiin että LG:n mallit on lähes huonoimpia halvoissa paneeleissa mutta ei tarjottu mitään muuta tilalle kuin todettiin että osta mieluummin Sony.. toki itsellä oli aiemmin Sony Bravia mutta alla hieman arvostelua tästä minkä päädyin tilaamaan sekä miksi en ostanut Sonyn mallia tuohon budjettiin (spoiler, hinta päälle 2000€ joten ei "ihan" budjetissa)

Vähäisellä käytöllä mitä ehtinyt tämän viikon aikana testata kuva on todella hyvä, kirkkaus itselle riittävä ja kun vertasi 1080p TV:hen (Sony Bravia) kaikin puolin parempi. Myös 5 vuoden päivityslupaus on mukava, eli ei tarvitse streamata PC:n kautta TV:lle Max:a ja muita suoratoistoja.

Tein hieman tutkimusta ja etsin tarkemmin arvosteluja ja sinänsä totta, parempia mustan tasoja löytyy mutta kilpailijoista löytyy vähemmän kirkkautta ja huonommin kuvankäsittelyä varsinkin samassa hintaluokassa eli en tiedä suosittelisitko mieluummin sitten Philipsin vai esim. ProCasterin TV:itä tuossa hintaluokassa jos niissä olisi parempi kuvanlaatu? Tässä lyhyt loppulauselma tuosta TV:stä:
"
The LG UT7300 offers up plenty of smart tv experience and it has the same 4k screen resolution like more expensive nano or qled 4k tvs.

So what are the trade-offs? Well it doesn’t have the thinnest design and black screen uniformity is still average, but the truth is that the difference is not big, and it is mostly visible when you compare it with much more expensive tvs.

Let’s be clear: Most competitors either don’t offer the same picture processing or don’t get as bright. I like the lg’s new web os interface and I believe it will become even faster with the latest firmware updates.

The UT 7300 is one of TV’s which manages to be impressive where it counts. it deserves my recommendation, especially if you don’t care about thinnest bezels and you just want a fast 4k smart tv with good speakers for an affordable price.

"

Toki olisin mieluusti ottanut Sony Bravia TV:n kuten entinenkin oli mutta niiden hinnat ovat "hieman" ylöspäin (55" 2199€ vs tuo 479€, epäilemättä parempi mustan taso kuten arvostelussakin todetaan varsinkin jos vertaa vierekkäin)

Myös rtings sivuston mukaan 7.8 TV monitorina, 7.6 TV show katselussa mutta surkeimmillaan 5.8 HDR elokuvissa. Eli jos tarkoitus on katsoa täysin pimennetyssä vartavasten tehdyssä huoneessa HDR elokuvia siihen on huomattavasti parempia TV:tä (ei ehkä tuohon hintahaarukkaan mutta loytyy kuitenkin). Sama koskee todella kirkasta ympäristöä missä aurinko paistaa suoraan siihen.
 
Viimeksi muokattu:
Kiitos palautteesta!
No nyt kun tiedän tämän,niin onko tuo OLED sitten merkittävästi parempi kuin esim.QLED?Vai vertaillanko siinä omenoita appelsiiniin niinkuin maailmalla sanotaan??

Vaikea olla näkemättä OLEDin hyötyjä jos vertaat sitten normilediin tai QLED -telkkariin, joka on lähinnä nimetty harhautuksen vuoksi muistuttamaan OLEDia. Mustan taso, kontrasti ja väritoisto kyllä tarjoaa silmäkarkkia. Osa paremmista Miniledeistä tarjoaa hyvää kuvaa nekin. Kannattaa löydä asiantuntevalla jämyllä vierailemassa jos tutuilta ei löydy.
 
Täällä myös TV hakusessa,vai pitäisikö sanoa näyttö?

No mutta kokoa sais olla se 55-65"
Hintaluokka n.700 euroa

Varsinaisesti telkkaria en katso/käytä ollenkaan,tai minne ikinä television ja striimaamisen raja nykyään sitten vedetäänkään.

Näyttö/TV tulee siis peli ja striimaus käyttöön,tarkemmin PC:n näytöksi jos ja kun nykyinen 34" widescreen jää simurigin tekeleen näytöksi.
Ja samalla se tulee toimimaan kaiken maailman YT,Netflix,HBO ym. roskan striimauksessa.

Auttakaa nyt maalaista,nopeella vilkasulla vaihtoehtoja on noin seitsemän miljoonaa,ei millään jaksa lukea kaikkea saatavilla olevaa palautetta.

Edit.Niin se mikä erityisesti askarruttaa on nuo OLED ja QLED paneelien erot ja ominaisuudet.
Käytettynä voisi saada 65" oled "tv:n" vähän edukkaammin. Itse yritän myydä lähes uutta Samsung S90C telkkaria 1100€ (uusi kai 1500€). Mutta siis vielä aivan liian kallis olisi. qled sitten on aivan normi tv se. Tosiaan nimi hämää.

Jos käytettynä etsii, niin oled kuluu käytössä ilmeisesti. Kovin vanhaa ei siksi ehkä kannata ostaa.
 
Panasonicilla on jopa valinnanvaraa jos haluaa tuplaviritin mallin ja Sonyllä on myös joissain paremman pään malleissa on tuplavirittimet.
Jos en nyt ihan väärin muista niin Panasonicilla oli jotain sekaannusta, että yhtä T/C-viritintä nimitettiin tuplavirittimeksi (koska T ja C), vaikka virittimiä oli vain yksi. Samoin vaikka esimerkiksi Verkkokaupan tuotetiedoissa kerrotaan, että Sony A80L:ssä on tuplavirittimet niin Tekniikan Maailma 1/24 OLED-vertailussa ilmoitetaan Sonyn kohdalla, että: "Tv-lähetyksiä voi tallentaa yhtä kanavaa kerrallaan. Ajansiirtoa ei ole."

Eli vaikka Sonyssa ne tuplavirittimet olisikin niin niiden implementointi on aika lailla hyödytöntä. Vertailun televisioissa ainoastaan Samsungissa pystyy kahden ohjelman yhtäaikaiseen tallentamiseen sekä ajansiirtoon. Ja kolmatta voi kaupan päälle yhtä aikaa katsoa, jos sattuu samaan kanavanippuun kuin jompi kumpi tallennettavista kanavista.
 
Sekaannuksesta en tiedä. Olen vain katsonut panasonicin sivuilta joidenkin mallien tarkkoja specksejä ja siellä kirjoitetaan että olisi twin tuner. Oletan vain että olisi tuplavirittimet, koska omassakin pansussa on tuplavirittimet. Eli pystyn tallentamaan kahta kanavaa samaan aikaan.
 
Onko siis todellakin niin, että esim tuossa hehkutetussa LG 77" C3:ssa ei ole tuplaviritintä? Joskus sitä kuitenkin kaipaa telkkaria katsellessa että voi laittaa jonkun nauhotukseen ja kattoa myöhemmin.
 
Ei ole ei ja se on ainoa syy miksi minulla ei viime aikaisista tarjouksista huolimatta sellaista ole vaan joutuu vielä menemään N-sarjaisella Samsungilla.
 
Mulla kanssa tv hakusessa. 40-43" joko smart tv tai t2 virittimellä oleva. Ei noita käytettynä kovin halvalla vielä liiku :(
 
Itse ostin edellispäivänä TLC C745:n, tosin vain 65" koossa.
Se tuntuu olevan hyvä ostos, ainakin vielä.

Verkkiksen C745:ssa on kampanja, keskiviikkona näytti päättyvän 1.9, nyt se on näköjään 8.9 asti.
Noni, tähän tcl päädyin. Juuri nyt noutamassa. Ilmoittelen sitten kun on sisäänajettu.

Hieman jäi samsung kutkuttelemaan virittimen kanssa, mutta saahan sitä boksin aina hommattu. Ja nyt jäi 300e säästöön.
 
Ei ole ei ja se on ainoa syy miksi minulla ei viime aikaisista tarjouksista huolimatta sellaista ole vaan joutuu vielä menemään N-sarjaisella Samsungilla.
Eikö silti kannattaisi harkita ihan erillistä purkkia TV-kanavien tallennusta varten? Tuo vaatimus TV:n sisään 2-virittimelle on mielestäni vähän samanlainen kuin, että laitetaan kovasti painoarvoa TV:n suoratoistoappien tuelle, koska tosiasia on kuitenkin, että TV:n prossut ja muisti on aivan naurettavan alitehoista ja vähäistä. Tästä esimerkkinä C3, apeille muistia 6Gt ja keskusmuistin määrää en ole edes nähnyt mainittavan missään mutta ei varmaankaan ole puolia edes tuosta 6Gt:stä oletan. Verokkina jollain puolentoista sadan euron hinnalla saat Apple TV 4K, jossa 128Gt keskusmuistia ja 4Gt RAM, lisäksi löytyy 1Gbps ethernet (tuossa C3:ssa 100Mbps ethernet)...
 
Tästä esimerkkinä C3, apeille muistia 6Gt ja keskusmuistin määrää en ole edes nähnyt mainittavan missään mutta ei varmaankaan ole puolia edes tuosta 6Gt:stä oletan.

Niin ja sovellukset vie tilaa alle 200 megatavua, esim. Netflix 157mb, käyttöjärjestelmä omassa LG C3 vie tilaa noin 300mb = Netflixin kokoisia sovelluksia mahtuu vielä noin 35, eli mikä ongelma se 6gb levytilaa lopulta on? Ei kukaan asenna yli 30 sovellusta väittäisin. Vähän tyhjästä nyhjäisty ongelma tämä.

Verokkina jollain puolentoista sadan euron hinnalla saat Apple TV 4K, jossa 128Gt keskusmuistia ja 4Gt RAM, lisäksi löytyy 1Gbps ethernet (tuossa C3:ssa 100Mbps ethernet)...

Niin ja mitä se Apple TV tarjoaa tavalliselle kuluttajalle LG C3 nähden? LG:ssä nykyisin erinomainen ylöspäin skaalaus, riittävästi tilaa ja muistia peruskäyttöön jne kuten ylempänä kirjoitin. Ei tavallinen kuluttaja taida hirveästi hyötyä 150 euron appleboksista. Jos TV on ihan surkea, niin sitten varmasti hyötyy.
 
Viimeksi muokattu:
Niin ja sovellukset vie tilaa alle 200 megatavua, esim. Netflix 157mb, käyttöjärjestelmä omassa LG C3 vie tilaa noin 300mb = Netflixin kokoisia sovelluksia mahtuu vielä noin 35, eli mikä ongelma se 6gb levytilaa lopulta on? Ei kukaan asenna yli 30 sovellusta väittäisin. Vähän tyhjästä nyhjäisty ongelma tämä.
No tuo CPU teho on varmasti ihan eri luokkaa näissä ja myös tuo, että muistia on tuhlattavaksi asti antaa varmaan softan tekijöille vähän enemmän "tilaa". Muutenkin tuollainen näpertely eri TV:n käyttisten kanssa on varmaan vähemmän kiinnostavaa softan tekijöille kuin joku valtava ja suosittu platform kuten nyt IOS on.

Ja onhapan oma C3 jo 2 kertaa herjaillut käynnistyksessä muistin käyvän vähiin vaikka olen tainnut sinne yhden apin asentaa oletusten lisäksi ja käyttänyt ainoastaan Youtubea ja Netflixiä. Lienee ehkä joku firmisbugi, kun tuosta jokunen muukin maailmalla näytti valittavan.
Mutta onhan 6Gt muisti apeille silti ihan naurettavan vähän, ei se pelkkä apin koko kerro mitään vaan se myös käyttää välimuistinaan tuota tallennustilaa ja täyttyy senkin kautta. Eiköhän tuota vähäistä muistia käytetä myös firmispäivitysen aikana hetkellisesti, joten tuleeko ongelmaa jo siinä, jos vapaata tilaa ei yhtäkkiä olekaan paria gigaa sillä hetkellä. Mielestäni tuo jo, että OLED Care asetuksissa on tuolle muistille optimointi mitä pitää käsin ajella kertoo siitä, että muistia on ihan liian vähän jo alun perin.

Niin ja mitä se Apple TV tarjoaa tavalliselle kuluttajalle LG C3 nähden? LG:ssä nykyisin erinomainen ylöspäin skaalaus, riittävästi tilaa ja muistia peruskäyttöön jne kuten ylempänä kirjoitin. Ei tavallinen kuluttaja taida hirveästi hyötyä 150 euron appleboksista. Jos TV on ihan surkea, niin sitten varmasti hyötyy.
Pointtini oli, että miksi ylipäätään kiinnittää televioissa mitään huomiota sen appi ja älyominaisuuksiin, kun "sata" kertaa paremman vehkeen saa n. 150 hinnalla...? Ei tarvi huolehtia ylöspäin skaalauksen laadusta, kun purkki skaalaa kaiken valmiiksi natiiviin 4k resoon ja osaa myös kuvataajuudet näyttää siten kuin ne on lähteessä. TV:issä apit ei välttämättä osaa edes 50Hz näyttää oikein vaan vääntää pakolla 60Hz:iin tai muuntaan 24Hz > 3:2 pulldownilla 60Hz. Ei taida LG nyt juuri tästä kärsiä yleisimpien appien osalta mutta näin yleensä ottaen tuollainenkaan ei ole itsestään selvää, eikä se kauanko apeille löytyy tukea ja päivitystä TV:n käyttiksiin.
 
Viimeksi muokattu:
Verkkiksen C745:ssa on kampanja, keskiviikkona näytti päättyvän 1.9, nyt se on näköjään 8.9 asti.
Tuo sama tarjous on ollut jo ainakin kuukauden. Aina kun tarjousaika on loppumaisillaan niin jatkuu viikolla eteenpäin. Ovatkohan myymässä vanhaa mallia varastosta tyhjäksi?

65" C845 oli 999e hintainen ja vitkuttelin sen oston kanssa. Nyt kun olin ostamassa sitä niin hinta olikin noussut 1299e hintaan.
No, täytyy odottaa jotain tarjousta.
 
Eikö silti kannattaisi harkita ihan erillistä purkkia TV-kanavien tallennusta varten?
No ei oikeastaan. Tai se olisi se viimeinen vaihtoehto, jonka korvatakseen täytyy "puutteellinen" telkkari saada ihan poskettoman hyvällä diilillä. Mä tykkään käytettävyyden puolesta siitä, että telkkari osaa hanskata kaiken tarpeellisen, kun hypin DLNA-mediapalvelimen, PVR-tallennuksien ja televisiokanavien välillä sillä yhdellä näppärällä TV-kakella ilman että tarvitsee käynnistellä kotiteatterivahvistimia ja ulkopuolisia PVR-tallentimia siihen kylkeen, jollaiset mulla myös on, vaikkakin PVR:n osalta vähän vanhentuneena.
 
Pointtini oli, että miksi ylipäätään kiinnittää televioissa mitään huomiota sen appi ja älyominaisuuksiin, kun "sata" kertaa paremman vehkeen saa n. 150 hinnalla...?
Jos on liikkeellä jollain tietyllä budjetilla? Esim. kun itse ostin uutta TV:tä se oli noin 500€, onhan siinä TODELLA suuri ero ostaako noin 500€ TV:n missä luvataan 5v päivitykset myös noihin appeihin vs noin 300/350€ TV:n mihin sitten 150€ lisälaitteen heti alussa.

Toki sitten 5v jälkeen voi harkita jotain erillistä laitetta jos syystä X (esim. tarjoaa vain 1080p kuvaa tms. eikä 4K:ta) ei olekaan tyytyväinen enää PC:hen millä siirtää kuvan TV:hen.

Toki ollaan myös sen äärellä että mihin TV:tä käyttää. Itse kun en nauhoita mitään tai tavallista TV:tä edes varmaan 10 vuoteen käyttänyt se tuntuisi harvinaisen turhalta hankkia sitä varten jokin ylimääräinen laite. Varmaan myös harkitsisin useampaan kertaan jos tietäisin että TV:tä voisi nauhoittaa vaikka sen seuraavat 5v lastenohjelmia jos omia lapsia olisi ja niitä varten pitäisi vain jotain nauhoittaa.. ..eli miten suurella todennäköisyydellä esim. 10v päästä pitäisi sitten nähdä lasten jotain ohjelmaa minkä tänään nauhoittaisin jos sitä ei kukaan muu tarvisi tai käyttelisi ja sitä varten Digiboxin tai vastaavan hankkisi jos kuitenkin se laite luultavasti toimisi seuraavat 5+ vuotta ja sillä voisi sitä yhtä kanavaa (mitä lapset sitten myös katselisivat) seurata?
 
Ei kait siinä kummempaa kuin se, että kohta voi tarjota isoja alennuksia vaikka yhtään kappaletta ei olisi myyty kalliimmalla hinnalla. Toinen asia on tietysti sisäänostohinta ja miten ne vaihtelevat. Sonyn hinnoittelu on aina melko omanlaisensa muutenkin.
 
Tietääkö joku syytä tällä oudolle hinnottelulle? tää oli joku viikko sitten 1799e ja hinta nousi ennen alvin korotusta 2499e Sony Bravia 55” A80L 4K OLED älytelevisio (2023) - Gigantti verkkokauppa on vanhempaa mallia kuin tää Sony 55” Bravia 8 4K OLED älytelevisio (2024) - Gigantti verkkokauppa ja maksaa enemmän ja sit vielä tämän hinta sotkee vielä lisää uuden tv :n ostajaa:geek: Sony A80L 65" 4K OLED Google TV – Verkkokauppa.com
Televisioiden ym "oudolle" hinnoittelulle on syynä hyvin pitkälti se voimaan tullut laki, että tarjouksessa pitää näkyä paljonko on maksanut halvimmillaan 30vrk ennen tarjousta. Siksi hintoja pumpataan kuukaudeksi ylös niin taas tarjous näyttää hyvältä.
Siksi esim hinta.fi:n hintaseuranta on sinun kaverisi ;)
 
Tietääkö joku syytä tällä oudolle hinnottelulle? tää oli joku viikko sitten 1799e ja hinta nousi ennen alvin korotusta 2499e

Monesti vaikka ensisilmäyksellä nuo näyttävät oudoilta niin syy miksi kuukaudeksi nostetaan hinta ns. "normaaliksi OVH:ksi" vaikka se olisi räikeästi kalliimpi kuin ehkä muilla kilpailijoilla on se että voidaan sitten lätkäistä joku "tarjouksessa vain 1799€, halvin hinta viimeisten 30pv ajalta 2499€" alennus
 
No ei oikeastaan. Tai se olisi se viimeinen vaihtoehto, jonka korvatakseen täytyy "puutteellinen" telkkari saada ihan poskettoman hyvällä diilillä.
Makuasioista ei kannata kiistellä mutta omaan ajatusmaailmassa telkkari on vain näyttölaite ja kuvanlähteet on sitten erikseen.
Toistaalta myös, jos ajatellaan hintapolitiikkaa niin taitaa silti tuo "puutteellinen" C3 + erilliset kuvanlähteet on aika paljon halvempi kuin joku muu samankokoinen OLED-televisio jossa on sisällä ne 2-viritintä.

Myös se, jos niitä TV:stä tallennettuja ohjelmia haluaa katsoa pitkänkin ajan kuluttua, on tuo erillinen laite sitä varten siitä hyvä, että ne tallenteet on sitten katsottavissa sittenkin, kun televisio on vaihtunut uuteen ja myös silloin, jos vaikka rikkoontuneen tilalle tulee takuuseen uusi tai vaihdetaan esim. emolevy, nuo TV:n tekemät tallenteet ovat ymmärtääkseni aina laitekohtaisesti sidottuja.

Mä tykkään käytettävyyden puolesta siitä, että telkkari osaa hanskata kaiken tarpeellisen, kun hypin DLNA-mediapalvelimen, PVR-tallennuksien ja televisiokanavien välillä sillä yhdellä näppärällä TV-kakella ilman että tarvitsee käynnistellä kotiteatterivahvistimia ja ulkopuolisia PVR-tallentimia siihen kylkeen, jollaiset mulla myös on, vaikkakin PVR:n osalta vähän vanhentuneena.
Kyllä minulla toimii hienosti Apple TV 4K tuolla LG:n kaukosäätimellä (saa laitteet päälle ja kaikki toiminnot käytettävissä) ja vaikka kaikki kuvanlähteet menee vahvarin kautta TV:lle, ei minun tarvitse erikseen käynnistää vahvistinta, jos en halua välttämättä ääniä sen kautta esim. myöhään illalla jotain sarjaa katsoessa. Ainakin tuo Jammun Aventage hanskaa homman, että se päästää HDMI:n läpi vaikkei vahvaria käynnistä.
 
Jos on liikkeellä jollain tietyllä budjetilla? Esim. kun itse ostin uutta TV:tä se oli noin 500€, onhan siinä TODELLA suuri ero ostaako noin 500€ TV:n missä luvataan 5v päivitykset myös noihin appeihin vs noin 300/350€ TV:n mihin sitten 150€ lisälaitteen heti alussa.
Kommenttini ei ollutkaan tuota hinnat alkaen luokkaa ajatellen vaan taisi olla 77C3 mistä oli kyse ja johon ehdottelin erillislaitteita. Ja mielestäni ne ovatkin tuossa järkevät, jos vaikka 2-virittimelle on pakottava tarve, koska se on silti todennäköisesti edullisempi kuin laite, jossa ne on sisällä. Ja tuo erillislaite on monessa suhteessa sitten parempi tulevaisuuden kannalta, kuten ylemmässä viestissäni perustelin tämän etuja.

Toki ollaan myös sen äärellä että mihin TV:tä käyttää. Itse kun en nauhoita mitään tai tavallista TV:tä edes varmaan 10 vuoteen käyttänyt se tuntuisi harvinaisen turhalta hankkia sitä varten jokin ylimääräinen laite.
Tämä on itselläni myös nyt tilanne TV-kanavien osalta. Minulla oli vielä tuossa nyt makkariin siirtyneessä 77C9 kovo kiinni tallennusta varten mutta koko aikana muutamat F1 kisat sinne tallensin ennen kuin nekin tuli suoratoiston kautta saataville. Joten tuonne makkariin siirrettäessä jätin koko kovon pois tuosta. Uuteen olkkarin 83" en laittanut kovoa kiinni enää lainkaan.
 
Viimeksi muokattu:
Makuasioista ei kannata kiistellä mutta omaan ajatusmaailmassa telkkari on vain näyttölaite ja kuvanlähteet on sitten erikseen.
Toistaalta myös, jos ajatellaan hintapolitiikkaa niin taitaa silti tuo "puutteellinen" C3 + erilliset kuvanlähteet on aika paljon halvempi kuin joku muu samankokoinen OLED-televisio jossa on sisällä ne 2-viritintä.

Myös se, jos niitä TV:stä tallennettuja ohjelmia haluaa katsoa pitkänkin ajan kuluttua, on tuo erillinen laite sitä varten siitä hyvä, että ne tallenteet on sitten katsottavissa sittenkin, kun televisio on vaihtunut uuteen ja myös silloin, jos vaikka rikkoontuneen tilalle tulee takuuseen uusi tai vaihdetaan esim. emolevy, nuo TV:n tekemät tallenteet ovat ymmärtääkseni aina laitekohtaisesti sidottuja.

Kyllä minulla toimii hienosti Apple TV 4K tuolla LG:n kaukosäätimellä (saa laitteet päälle ja kaikki toiminnot käytettävissä) ja vaikka kaikki kuvanlähteet menee vahvarin kautta TV:lle, ei minun tarvitse erikseen käynnistää vahvistinta, jos en halua välttämättä ääniä sen kautta esim. myöhään illalla jotain sarjaa katsoessa. Ainakin tuo Jammun Aventage hanskaa homman, että se päästää HDMI:n läpi vaikkei vahvaria käynnistä.
Pelkkä näyttölaite on käytännön tasolla monitori, ei televisio. Se ei nyt vaan ole mikään vaihtoehto, että alkaa makselemaan ~500 euroa siitä ilosta, että saa sille boksittomalle TV-tasolle jotain uusia PVR-bokseja ja kaukosäätimiä pyörimään pöydälle. Joo, kyllähän ton Samsungin kaukosäädin sitä edellistäkin Topfieldiä teorian tasolla ohjaisi, mutta käytännön tasolla siinä PVR:n kakessa on niin paljon erikoisnappuloita, että ilman sitä ei pärjää.

Mä olen todella onnellinen, että siitä 00-luvun lisälaitehelvetistä digibokseineen ja DVD/BR/VHS-pyörittimineen on päästy vihdoin eroon eikä takas ole menemistä.
 
Juu en todellakaan enää nykypäivänä halua mitään Apple TV lisäbokseja tai muitakaan pyörimään tv-tasojen sisälle. Kyllä kaikki pitää löytyä televisiosta integroituna. Nuo ovat menneen talven lumia. Pelikonsolit sitten asia erikseen. Samsung S92C ja kaikki hyrrää nopeasti ja luotettavasti ilman viiveitä. Muistin kanssa ei mitään ongelmaa. Eikä kyllä ollut ikivanhassa Philipsissäkään, että olisin suostunut jotain bokseja liittämään.
 
Näin ajattelin minäkin televisioita ostaessani mutta niin vain joudun pari vuotta vanhoihin Procastereihin ja TCL:iin ostamaan GoogleTV:t( siksi näitä halpismerkkejä, että 24" ja 32" televisioissa ei tahdo olla laadukkaampia merkkejä tarjolla). Samoin 5 vuotta vanhoihin Samppoihin joutuu järjestään hankkimaan em. mollukan. Eniten ketutti kun 86" Sony ei suostunut edes tarjoamaan F1TV-sovellusta reilu vuosi sitten vaan siihenkin piti tikku perseeseen tykätä.

Minulla on lukuisia televisioita, joiden iät vaihtelevat nyt 10:stä vuodesta kahteen vuoteen ja televisioissa itsessään ei ole mitään vikaa mutta niin Kanava, F1TV, AppleTV, MAX, Disc+( no tätä nyt ei enää tarvita) ja Eurosport( eikä tätä) loistavat suurimmassa osassa televisioita joko kaikkien tai osan sovelluksien osalta poissaolollaan. Uusimpana F1TV lakkasi toimimasta TCL-televisiossa viikko sitten. Vanhemmassa 42" Philipsissä ei toimi enää edes Areena( hävisi puoli vuotta sitten).

Onneksi ei enää tarvitse mitään erikseen tallennella jos ei niin halua( minulla on yhä Topfield 2401 käytössä, johon tallennan kaiken haluamani sillä on se silti kätevämpi kuin nettipalvelut mutta rajoittuu yhä vain yhteen televisioon. Talon rakensin tosin niin, että voisin sen sisällön streamata kaikkiin televisioihin mutta turhaahan se on), eikä osa uusimmista televisioista( Samsungeja) edes suostu enää mitään tallentamaankaan kiintolevylle
 
Apple TV käytännössä pakollinen lisävaruste. Pystyy ohjaamaan Philipsin kakella kätevästi. En pystyisi katsomaan Veosta matseja, kun Philipsissä ei ole edes peilausta iPhonesta. Lisäksi Philipsin Android TV:n Ruudussa tai Viaplayssä liike nykii jokaisessa futis -tai jäkismatsissa (näyttää 60 fps:llä lähetykset), AppleTV osaa näyttää oikein. Applepurkki ollut 10 vuotta sama.
 
Eniten ketutti kun 86" Sony ei suostunut edes tarjoamaan F1TV-sovellusta reilu vuosi sitten vaan siihenkin piti tikku perseeseen tykätä.
Oliko kyseessä Androi TV käyttis ? Siihen kyllä saa asennettua sideloadaamalla. Itse tein näin Philipsin kanssa, joka ei play kaupasta suostunut tarjoamaan F1TV sovellusta.
 
Tuo sama tarjous on ollut jo ainakin kuukauden. Aina kun tarjousaika on loppumaisillaan niin jatkuu viikolla eteenpäin. Ovatkohan myymässä vanhaa mallia varastosta tyhjäksi?

65" C845 oli 999e hintainen ja vitkuttelin sen oston kanssa. Nyt kun olin ostamassa sitä niin hinta olikin noussut 1299e hintaan.
No, täytyy odottaa jotain tarjousta.
Ilmeisesti perjantaina julkaistaan virallisesti C765. Tosin pitäisi olla 805 korvaaja. Että mitähän aikovat tuon C745 tilalle.

Itsellä kävi ihan samoin ja näyttää siltä, että c845 poistuu/poistunut jo muualtakin. 805 suhteen elättelen vielä toivoa, että tulis tarjoukseen. Tosin silläkin Verkkiksessä on toimitus: arvio: 2-4 vkoa. Vai mahtaakohan sekin vain poistua kokonaan myynnistä.

Vaikeaksi menee.
 
Oliko kyseessä Androi TV käyttis ? Siihen kyllä saa asennettua sideloadaamalla. Itse tein näin Philipsin kanssa, joka ei play kaupasta suostunut tarjoamaan F1TV sovellusta.
Sideloadasin kyllä sen taannoin mutta lopulta annoin olla kun se piti aika usein päivittää. Tizeniin ei voi sideloadata ja ostinkin siten viimeisen Samsung-televisioni jo kaksi vuotta sitten. Killittää vain, että Samsung on televisio, Android TV on sovelluslaite, jossa yksi sovellus on televisio. Tämän huomaa parhaiten noissa Procastereissa, joissa TV:n päällesaaminen on monesti arpapeliä( laitteet ovat virrattomia kun niitä ei käytetä).
 
Juu en todellakaan enää nykypäivänä halua mitään Apple TV lisäbokseja tai muitakaan pyörimään tv-tasojen sisälle. Kyllä kaikki pitää löytyä televisiosta integroituna. Nuo ovat menneen talven lumia. Pelikonsolit sitten asia erikseen. Samsung S92C ja kaikki hyrrää nopeasti ja luotettavasti ilman viiveitä. Muistin kanssa ei mitään ongelmaa. Eikä kyllä ollut ikivanhassa Philipsissäkään, että olisin suostunut jotain bokseja liittämään.
Kyllähän ne nyky telsut toimii sujuvasti, sukkelaan, eikä muistikaan ihan heti tule täyteen. Välimuisti voi tulla mutta sen nyt saa näppärästi tyhjennettyä, tarvittaessa. Itse omistan Sampan S92C myös ja heti ensiksi boxi siihen kiinni (Apple 4k). Suurin ja tärkein syy boxille on, etten pidä itse telsua netissä koskaan (poislukien pikainen testaus heti uutena). Nyky telsuissa monissa on ns. pakko päivitykset telsun firmiksissä yms. Itse et voi päättää haluatko päivittää vai et, jos netissä telsu, niin tuuppaa väkisin. Joku telsufirma taisi lisätä uusimpien malliensa ohjelmistoon mahdollisuuden estää päivitykset. (Sonyssa voinut aina estää). Mä haluan ensin tietää mitä päivitykset tuo tulleessan/tekee, onko tärkeä jne. Se nimittäin ottaa päähän, jos päivitys on viallinen ja tekee telsun jostain toiminnoista ei toimivia esim.soundbar alkaa temppuilee, kun telsun mielestä jotain outoa/ei yhteensopiva tms. outouksia (tarinoita voi lukea netistä lukemattomia). Siinä sitten odottelee mahdollista korjaavaa patchia viikoista kuukausiin, jos koskaan. Varsinkin Samsung yksi paskimmista/hitaimmista reagoimaan pugeihin.
 
Näin ajattelin minäkin televisioita ostaessani mutta niin vain joudun pari vuotta vanhoihin Procastereihin ja TCL:iin ostamaan GoogleTV:t( siksi näitä halpismerkkejä, että 24" ja 32" televisioissa ei tahdo olla laadukkaampia merkkejä tarjolla). Samoin 5 vuotta vanhoihin Samppoihin joutuu järjestään hankkimaan em. mollukan.
6 vuotta vanhan NU8000:n perusteella ei joudu. Omassa tosin on, kun ei se sieltä minnekään näy, mutta ei sitä tule koskaan mihinkään käytettyä, kun ei tarvitse. Taitaa itse asiassa tällä hetkellä olla factory reset tilassa, kun ei siitä 4k-mokkulasta saanut nykimätöntä kuvaa ulos mitenkään. Ja virittimien puutteeseenhan se ei mitään apua antaisi, joten onneksi ne tuplavirittimet on.
 
Taitaa yksi NU8000 olla täälläkin. Jotain sovelluksista siihen ei saanun jo viime vuonna. Myönnettäköön, että asuntoni ja mökkini 16 televisiosta( yksi tai kaksi joka huoneessa olohuonetta lukuunottamatta) eivät kaikki edes ole enää aktiivikäytössä kun asustelemme enää kahdestaan, suurin osa kuitenkin on ja lähes kaikissa yli 5-vuotiaissa( en tältä istumalta voi vannoa, että kaikissa on) on joku sovellus, jota en siihen saa ladattua ilman lisätyötä. GoogleTV toimii suht luotettavasti ja olenkin niitä 4K-versioina ostanut 40 euron hintaan aina kun ne ovat tarjouksessa. Poika halusi itselleen yhden televisioista kun heidän televisio ei enää tarjoa( olisikohan Thomson) mahdollisuutta katsoa kuin muutaman sovelluksen kautta ohjelmia ja totesin, että mokkula on parempi vaihtoehto.

Mielestäni televisioiden käyttöiäksi pitäisi määritellä direktiivillä pidempi aika kuin 5 vuotta.
 
NU8000 on 2018 vuoden laite, joten kyllä sillä pitäisi vielä melkolailla kaikki sovellukset toimia:

Netflix 2014 tai uudempi (2019 maininta liittynee tekstityksiin ja vaihtoehtoisiin ääniin) - Netflixin käyttäminen Samsungin televisiolla tai Blu-ray-soittimella
HBO Max 2016 tai uudempi - Max | Lue, millä laitteilla voit katsella Maxia: puhelin, tabletti, tietokone, televisio, mediasoitin, digisovitin ja pelikonsoli.
Disney+ 2016 tai uudempi - https://help.disneyplus.com/fi/article/disneyplus-samsung-tv
MTV Katsomo 2017 tai uudempi - Yleisimpiä kysymyksiä
Ruutu+ 2017 tai uudempi - Smart-TV - Ruutu-käyttäjätuki
YLE Areena 2017 tai uudempi - Yle Areena isolla ruudulla
Viaplay 2014 tai uudempi - Viaplayn käyttö Samsung Smart TV:llä | Viaplay
Prime Video 2012-2013 tai uudempi - Prime Video: Ohjeet

Tällä otannalla siis 7 vuotta vanhat (Samsungin) laitteet toimii vielä yleisimpien sovellusten kanssa.
 
Ilmeisesti perjantaina julkaistaan virallisesti C765. Tosin pitäisi olla 805 korvaaja. Että mitähän aikovat tuon C745 tilalle.

Itsellä kävi ihan samoin ja näyttää siltä, että c845 poistuu/poistunut jo muualtakin. 805 suhteen elättelen vielä toivoa, että tulis tarjoukseen. Tosin silläkin Verkkiksessä on toimitus: arvio: 2-4 vkoa. Vai mahtaakohan sekin vain poistua kokonaan myynnistä.

Vaikeaksi menee.
Ompas hämäävää että 700-sarjalainen on 800-sarjalaisen korvaaja.

Tuossa C765 näyttää olevan "up to" 1536 local dimming zones joka on varmaan suurimman mallin lukema mutta kuitenkin vaikuttaa olevan aika rutkasti enemmän mitä C845 löytyy. Myös peak brightness on 2400nits.
 
Nyky telsuissa monissa on ns. pakko päivitykset telsun firmiksissä yms. Itse et voi päättää haluatko päivittää vai et, jos netissä telsu, niin tuuppaa väkisin.
Onhan tuossa S92C:ssäkin mahollisuus ottaa päivitys pois päältä, täppä vaan pois "päivitä automaattisesti" kohdasta.
 
Pelkkä näyttölaite on käytännön tasolla monitori, ei televisio. Se ei nyt vaan ole mikään vaihtoehto, että alkaa makselemaan ~500 euroa siitä ilosta, että saa sille boksittomalle TV-tasolle jotain uusia PVR-bokseja ja kaukosäätimiä pyörimään pöydälle.
Joka tapauksessa melko varmaan jouduisi maksamaan 500 tai jopa enemmänkin TV:stä jossa olisi ne kaikki sisällä. Suo siellä vetelä täällä. Itse näen monia etuja erillisessä boksissa. Varsinkin se, että TV-tallenteen on käytössä myös toiselle näytölle koska nuo TV:n tekemät on sidottu kyseiseen laiteyksilöön. Toinen on sitten api, TV:ssä niiden tuki on mitä on ja kaikkia appeja ei edes ole saatavana tai tuki loppuu. Toki LG:llä nuo on yllättävän laajasti tuettuna mutta silti ja pakko pitää toosaa netissä, että ne pysyy ajan tasalla ja melkein pakko myös firmistä päivättää siksi (tuota en välttämättä halua koska huonoja kokemuksia mitä ne sisältää/muuttaa laitteessa).
 
Näin ajattelin minäkin televisioita ostaessani mutta niin vain joudun pari vuotta vanhoihin Procastereihin ja TCL:iin ostamaan GoogleTV:t( siksi näitä halpismerkkejä, että 24" ja 32" televisioissa ei tahdo olla laadukkaampia merkkejä tarjolla). Samoin 5 vuotta vanhoihin Samppoihin joutuu järjestään hankkimaan em. mollukan. Eniten ketutti kun 86" Sony ei suostunut edes tarjoamaan F1TV-sovellusta reilu vuosi sitten vaan siihenkin piti tikku perseeseen tykätä.

Minulla on lukuisia televisioita, joiden iät vaihtelevat nyt 10:stä vuodesta kahteen vuoteen ja televisioissa itsessään ei ole mitään vikaa mutta niin Kanava, F1TV, AppleTV, MAX, Disc+( no tätä nyt ei enää tarvita) ja Eurosport( eikä tätä) loistavat suurimmassa osassa televisioita joko kaikkien tai osan sovelluksien osalta poissaolollaan. Uusimpana F1TV lakkasi toimimasta TCL-televisiossa viikko sitten. Vanhemmassa 42" Philipsissä ei toimi enää edes Areena( hävisi puoli vuotta sitten).

Onneksi ei enää tarvitse mitään erikseen tallennella jos ei niin halua( minulla on yhä Topfield 2401 käytössä, johon tallennan kaiken haluamani sillä on se silti kätevämpi kuin nettipalvelut mutta rajoittuu yhä vain yhteen televisioon. Talon rakensin tosin niin, että voisin sen sisällön streamata kaikkiin televisioihin mutta turhaahan se on), eikä osa uusimmista televisioista( Samsungeja) edes suostu enää mitään tallentamaankaan kiintolevylle

Telkkarien älytoiminnoista, Chromecastista ja digibokseista...

Meillä on noin 11v vanhassa tv:ssä älytoiminnoista ehkä vain YouTube ja mediatoistinpalvelut toiminnassa (ja toimisi siinä kahdelta kanavalta tallennuksetkin mutta on aika kömpelö).
Ns. älyä lisätäkseni kytkin Chromecastin AV-vahvariin (siihen aikaan ei Google TV:tä vielä edes ollut) ja lisäksi laitoin sen verkkolaitteelle merkkivalollisen virtakatkaisimen, jotta voin pitää pois päältä silloin kun ei tarvita (Chromecast käy aika kuumana).
Mielestäni Chromecast ja suoratoistopalvelujen käyttö kännykällä on aika hyvä yhdistelmä!

Sitten ajastamiseen.
Meillä tallennetaan pääasiassa mainos-tv-kanavilta ohjelmia, niin voidaan ohittaa niistä mainokset (eli säästää aikaa, boksissa on pikahyppynapit 10s, 1min, 5min). Joskus aletaan katsoa ohjelmaa sen mentyä vähintään mainoksien oletetun kokonaisajan verran eteenpäin. Ruutu ja Katsomo eivät olisi kovin näppäriä mainoksien ohittamisessa... Myös saatetaan tallentaa ohjelmia, joissa on merkitystä kuvanlaadulla eli jos halutaan parempi kuva kuin esim. Yle Areenassa (plasma-tv:ssäni, kuten varmasti OLED:issakin, huomaa, jos suoratoistossa tummat sävyt näkyvät portaittain). Vain harvoin ehditään katsomaan ohjelmia suorana.

Ajastukset ovat yleensä ohjelman nimen perusteella, niin saman sarjan jatkuessa vaikka vuoden päästä ei tarvitse ajastaa uudestaan. Tallenteille voi olla omat kansionsakin (ylätaso esim. elokuvat, sarjat). Myös tallennetaan maksukanavilta ohjelmia, kun niitä ei yleensä ole missään suoratoistoissa. Maksulliset palvelut, kuten Elisa Viihde, eivät tietääkseni antaisi tallentaa maksukanavia ja niissä on myös tallennuksille joku maksimisäilytysaikakin...
Vuosia sitten vaihdoin Vu+Duo2:sta (meni muille käyttöön) uudempaan versioon, johon tuli isompi kovalevy ja 8 viritintä. Kopioin USB-kovalevytelakalla tallenteet vanhasta boksista uuden kovalevylle, joten siinä on tallenteita ajalta, jolloin ko. boksimallia ei ole edes ollut vielä myynnissäkään (kuten 2014). :)
Vu+-malleihin verrattuna vanha Topfieldini (oli kai joku 2400) oli hidasta ja meluavaa antiikkia. Esim. käynnistysajat Vu+ noin pari sekuntia vs. Topfield muistaakseni minuutti tai ainakin tosi pitkään. Miinuksena on se, että sai maksaa enemmän. Digoboksien aika yleiseltä vialta eli virtalähteen konkat, ei muuten se Vu+Duo2:aan välttynyt... piti vaihtaa 2 tai 3 konkkaa noin kahdeksan vuoden käytön jälkeen, mutta sitten on taas toiminut!

Yhteenvetona mielestäni hyvä erillinen tallennuslaite voittaa telkkarissa olevan oman 1 tai 2 kanavan tallennuksen lähes puhtaasti.
 
Viimeksi muokattu:
Kerran kymmenessä vuodessa saattaa livahtaa joku pikku bugi päivityksessä ja täällä ollaan jo paniikissa revitty piuhat irti laitteista ja kääritty ruutu foliopaperiin ettei vaan tuu mitään uutta ja hienoa hyvää vehkeeseen vahingossakaan. :rofl2:
Last ot: Paitsi Samsung onnistui 3 kk sisällä tuottamaan 2 paskovaa päivitystä. 1402.5 (maalis) aiheuttaa soundbarin putoamista pelistä pois, kun toistaa 5.1 matskua. "Korjaava" päivitys 1410 (touko/kesä) ei korjannut kaikilta/kokonaan tuota ongelmaa ja toi uutena ongelmana, että Sampan soundbar kytkettynä eARC saa eARC:n sekoilemaan mitä ihmeellisimmin. Että "melkein" kerran kymmenessä vuodessa pikku pugi tai kaksi tai... Tietoisesti S92C hankittu, koska parhaita telsuja vaikkakin tiedossa on Samsungin uskomattomat mokailut päivitysten kanssa ja varsinkin niiden virheiden korjailu, joka tapahtuu aikatauluilla sitten joskus, jos koskaan.
 
Viimeksi muokattu:
Telkkarien älytoiminnoista, Chromecastista ja digibokseista...

Mielestäni Chromecast ja suoratoistopalvelujen käyttö kännykällä on aika hyvä yhdistelmä!

Noita chromecasteja on varmaan kymmenen eri laatikoiden pohjalla mutta ChromeTV:n myötä ne jäivät turhiksi. Kokeilin myös muita tikkuja mutta en vain pitänyt niistä.

Sitten ajastamiseen.
Meillä tallennetaan pääasiassa mainos-tv-kanavilta ohjelmia, niin voidaan ohittaa niistä mainokset.
Siksi minäkin ne kolmoselta ja neloselta( etenkin neloselta kun ruutuplussaa en aio hankkia) tallennan mutta katsomo näyttää ne myös mainoksitta ja siten saan katsottua ne tarvittaessa millä televisiolla tahansa.

Ajastukset ovat yleensä ohjelman nimen perusteella, niin saman sarjan jatkuessa vaikka vuoden päästä ei tarvitse ajastaa uudestaan.
Näinhän se Topparikin tekee.

Maksulliset palvelut, kuten Elisa Viihde, eivät tietääkseni antaisi tallentaa maksukanavia ja niissä on myös tallennuksille joku maksimisäilytysaikakin...
Harmittaa kun tuokin piti direktiiveillä ryssiä. TVKaista ja BooxTV olivat mahtavia sovelluksia siihen asti kun säilyttivät tallenteet lähes loputtomiin.

Vu+-malleihin verrattuna vanha Topfieldini (oli kai joku 2400) oli hidasta ja meluavaa antiikkia. Esim. käynnistysajat Vu+ noin pari sekuntia vs. Topfield muistaakseni minuutti tai ainakin tosi pitkään. Miinuksena on se, että sai maksaa enemmän. Digoboksien aika yleiseltä vialta eli virtalähteen konkat, ei muuten se Vu+Duo2:aan välttynyt... piti vaihtaa 2 tai 3 konkkaa noin kahdeksan vuoden käytön jälkeen, mutta sitten on taas toiminut!

En aio Topparia lähteä kehumaan kun Vu+ on selkeästi parempi mutta kun minulla se on jo olemassa ja voin tallentaa 4 kpl hd-lähetyksiä samanaikaisesti vaikka SSD-levylle niin ei se niin hirveän meluisa ole. Tuulettimen otin pois käytöstä jo aikaa sitten ja kansi on auki. Mutta kuolemassa tuo on. Eikä sitä saa siirrettyä huoneesta toiseen, joten antiikkinen siinäkin mielessä. Ja tuohon sai maksukanavakortit silloin vielä kun moisesta oli jotain iloa. Periaatteessa Topparilta voisi streamata muille televisiolle pienellä vaivalla mutta eipä se oikeasti maksa vaivaa, etenkin kun suurin osa lineaariohjelmista on kuitenkin tallessa joko Areenassa tai Katsomossa( edelleen Ruutuplus ei ole hintansa väärtti, ei katsomokaan mutta kun yhteishinta Netflixin kanssa on vain euron pari kalliimpi kuin netflix itsessään niin siinäpä tuo menee. Eikä ole mainoksia). Areenan ongelma vain on, että suurin osa ohjelmista, joita katson katoaa sieltä ennakkoilmoittamatta ja siten erillinen talletin on edelleen arvossaan vaikka voinkin sen kuvaa katsoa vain yhdessä tilassa.
Yhteenvetona mielestäni hyvä erillinen tallennuslaite voittaa telkkarissa olevan oman 1 tai 2 kanavan tallennuksen lähes puhtaasti.
Kokeilin Sampalla pärjätä sen tallennuskyvyn kanssa ja eihän siitä mitään tullut. Ei yhden ohjelman tallentamismahdollisuus ja mahdollisesti television käyttökelvottomuus tallentamisen aikana ole kovinkaan houkutteleva vaihtoehto.

Toisaalta, haluaisin televisioilta pidempiaikaista toimivuutta ja vaikka joku televisio toimisikin pidempään kuin 5 tai 7 vuotta niin ei tonnin tai kuuden tonnin televisioita vaihdeta uuteen muutamien vuosien välein.
 
Statistiikka

Viestiketjuista
262 244
Viestejä
4 549 764
Jäsenet
74 948
Uusin jäsen
Peltzi68

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom