Suomen julkinen talous on vaikeuksissa. Valtio on alijäämäinen. Rasitteina ovat muun muassa kasvavat korkomenot ja lisääntyvät puolustuskulut. Kuntatalouskin on heikossa kunnossa. Rahat loppuvat, kyky ylläpitää kuntalaisten palveluita heikkenee, eikä yhteistyö hyvinvointialueiden kanssa toimi.
Kunnat kiristävät verotustaan, mutta se on kaivoon kannettua vettä. Iso osa Itä-Suomen kunnista ikääntyy nopeasti, ja monissa niistä virta työkyvyttömyyseläkkeelle on vuolas. Veronkorotukset ovat pienissä kunnissa yhtä tyhjän kanssa, sillä verokertymä on jo valmiiksi hyvin pieni.
Suomen suurimmaksi talousongelmaksi on tarjolla useita vaihtoehtoja. Tuottavuus on heikkoa. Kasvu on hyytynyt. Pääomaa ei ole tarpeeksi. Mutta hyvinvointialueiden vaje on nyt epäilemättä ongelmista suurimpia.
Tai ehkä vieläkin isompi ongelma on se, että suomalainen poliittinen kulttuuri on tahdotonta.
On silti suuri vaara, että kunta- ja aluevaaleihin suunnataan samoilla vanhoilla mantroilla: ehdokas ja puolue toisensa jälkeen nousee kertomaan,
että hyvinvointivaltiota ei saa tuhota. Tämä iso ja juhlava näkemys jalkautuu siten, että ehdokkaat puolustavat lähinaapuruston sairaalaa, röntgeniä ja pientä kansakoulua sekä toivovat korjausta talousongelmiin vaatimalla talouskasvua.
Kaunista, mutta niin pettävää silloin, kun rahat ja työvoima loppuvat. Seuraavan kymmenen vuoden aikana hyvinvointialueilta ja kunnista jää eläkkeelle kolmasosa työntekijöistä.
Kansanedustaja Anna Kontula (vas) pohti Helsingin Sanomien
haastattelussa pessimistiseen sävyyn parlamentarismin tulevaisuutta. Hän muistutti, että ilmastonmuutoksen takia pitäisi jakaa niukkuutta eikä vaurautta, mutta tähän ei demokratia taivu.
Suomessa samaa parlamentarismin kriisin syvyyttä mitataan myös ensi keväänä kuntia ja alueita koskevissa teemoissa.