Windows 10 keskustelu

Mop

Liittynyt
30.07.2017
Viestejä
459
Onko joku oikein palauttanut levykuvan tuosta win omasta backup softasta? Itse kokeilin joskus ja ei ihan mennyt putkeen (Win7) ja sen jälkeen en tuota olekaan käyttänyt. Voi hyvin olla user error, mutta ei enää tahdo muistaa mitä tuossa tapahtui, kun tahtoo olla sen verran aikaa tuosta.

Tätä nykyään itse tulee käytettyä Nas purkin omaa backup softaa koneille.
Pari viikkoa sitten sähläsin windowsin kanssa. Levykuva palautettu windowsin oman softan kautta. Onnistui hyvin.
 
A Lake Elk

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
12.11.2019
Viestejä
1 443
Mites noi Windows 10:n ESTB tai muulla lyhenteellä olevat käyttöjärjestelmät, olikos niissä päivitystiheys pienempi, eikä mitään mainoksia tai Microsoftin/Onedriven käyttäjätilin tyrkytystä? Siihen Windows 10:n voisin pikkuhiljaa siirtyäkin.
Itellä oli varmaan vuoden verran käytössä Windows 10 Enterprise LTSC, jossa on juurikin tuollainen "paljas/puhdas" Windows 10, josta puuttuu kaikki bloatti. Se näyttää edelleen olevan versiossa 1809. Muistaakseni uusi versio julkaistaan kolmen vuoden välein, eli oiskohan se sitten ensi vuonna vasta päivittymässä pois tuosta 1809-versiosta :).

Nykyisin käytössä on normi Windows 10 Pro 20H2-versiolla. Mitään suurempaa syytä ei ollut vaihtoon, muutakuin muistaakseni jokin softa, tai laite vaati tuoreemmaan version Windowssista, niin päätin sen takia palata normi kymppiin.

Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
857
Win10:n kaksi kertaa vuodessa tulevia feature päivityksiä ei ymmärtääkseni ole jokaista pakko asentaa. 1809 päivityksen fiaskon jälkeen feature päivitys vaatii aina käyttäjän toimenpiteitä sen asentamiseksi mikäli oikein muistan. "Check for updates" napin painaminen tulkitaan tämmöiseksi toimenpiteeksi :)
 
Liittynyt
19.11.2020
Viestejä
1
Havainto 2020H2:n hitaudesta levynkäsittelyssä.

Kyseessä standalone-kone, joka dedikoitu neuroverkkolaskentaan. Datat ulkoisella SCSI-levyllä siirrettävyyden takia ja yksinkertaisesti datan valtavan koon takia. Nettiyhteys avataan vain päivitysten hakemista varten. Konetta ei käytetä mihinkään muuhun.

2020H2 tuli koneeseen, vaikutti esimerkkiprojektin levyoperaatioihin näin:

AI-mallin tallennus
ennen: 5 sekuntia
2020H2: 55 sekuntia

Projektin kompilointi
ennen: 18 minuuttia 15 sekuntia
2020H2: 32 minuuttia 35 sekuntia

Ja levy huutaa 100%:n käyttöastetta koko tuon ajan.

Hyödyttömien nettivinkkien jälkeen nopeaksi ja toimivaksi ratkaisuksi osoittautui 1909:n palauttaminen windows-versioksi. Toimii taas yhtä nopeasti kuin ennen.

Mitähän 2020H2 tekee erilailla (ulkoiselle) levylle kirjoitettaessa?
 
Liittynyt
27.05.2019
Viestejä
411
Windows näytti erään käynnistyksen yhteydessä tällä viikolla "finish setting up device" ruudun jossa tarjosi O365 Familyä ensimmäisen vuoden puoleen hintaan. Painoin rutiinilla skippiä mutta nyt kaduttaa. Haluaisin tarttua tarjoukseen. Miten saan tuon screenin takaisin näkyviin ilman että sata kertaa reboottaan ja toivon lottovoittoa? En itse tarjoustakaan löydä muualta.
 
Kuulostaa lähinnä jonkin haitakkeen "mainokselta". En oo koskaan kuullu, että Microsoft mainostaisi tuotteitaan tuollalailla... Voin tosin olla väärässäkin...
 
Liittynyt
27.05.2019
Viestejä
411
Kuulostaa lähinnä jonkin haitakkeen "mainokselta". En oo koskaan kuullu, että Microsoft mainostaisi tuotteitaan tuollalailla... Voin tosin olla väärässäkin...
:lol: ei kyllä se ihan perus windows welcome screen oli joka tulee päivitysten jälkeen ja joskus satunnaisesti rebootin jälkeen
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
6 184

A Lake Elk

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
12.11.2019
Viestejä
1 443

A Lake Elk

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
12.11.2019
Viestejä
1 443
:lol: ei kyllä se ihan perus windows welcome screen oli joka tulee päivitysten jälkeen ja joskus satunnaisesti rebootin jälkeen
Kuten sanoin, en oo koskaan kuullu, enkä nähny ainuttakaan tuollaista yhdessäkään asentamassani W10:ssä, joten... Ja syy näkyy tuossa ylemmässä viestissäni...
 
Liittynyt
14.10.2020
Viestejä
72
Olisiko jollain heittää jotain vinkkiä miksi Windowsin kello jätättää? Esimerkkinä noin vartti sitten sykronoitu aika ja nyt jo 4 minuuttia jälessä.. Hiukan raivostuttava ominaisuus. Kyseessä pari viikkoa sitten kasattu uusi kone ja täysin puhdas windows asennus.
 
mario

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
30.01.2020
Viestejä
1 793

Emolevyn patteri?
 
Liittynyt
06.02.2017
Viestejä
234

itellä windowsin puolella yleisesti kello ollu solmussa viime aikoina vähän väliä.:D Näyttää silloi tällöi iha jotai muuta aikavyöhykettä.
 
Liittynyt
14.10.2020
Viestejä
72
Emolevyn patteri?
Voihan se toki olla. Kyseessä kuitenkin ihan uusi Asus TUF x570 Plus.. Eikö noiden paristojen pitäisi kestää kuitenkin vuosia?

itellä windowsin puolella yleisesti kello ollu solmussa viime aikoina vähän väliä.:D Näyttää silloi tällöi iha jotai muuta aikavyöhykettä.
Mulla pysyy kyllä ihan oikealla vyöhykkeellä, mutta ottaisin ennemmin viisi tuntia heittävän kellon kuin viisi minuuttia. Meinaan pari kertaa meinannut aamulla tulla hiukan kiire töihin kun kellon onkin ollut jotain muuta kun kone näyttää.. :rofl:
 
living_death

★ Still alive ™
Liittynyt
15.11.2016
Viestejä
6 876
Mulla on time.windows.com serveriltä ja ei ole kyllä tullut sitten 486-aikojen jälkeen vastaan ongelmia kellonajan kanssa.

Koita vaihtaa toinen aikapalvelin käyttöön ja tosiaan vaihda se emolevyn nappiparisto jos semmoinen vielä löytyy.
 
Liittynyt
20.07.2017
Viestejä
35
Osaisiko joku kertoa mistä löydän tuoteavaimen virallisesta win 10 usb-tikun pakkauksesta? Mikään numerosarja, joka pakkauksen kyljessä on ei täsmää tuoteavaimeen pituutensa tai muotonsa osalta.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
5 882
Osaisiko joku kertoa mistä löydän tuoteavaimen virallisesta win 10 usb-tikun pakkauksesta? Mikään numerosarja, joka pakkauksen kyljessä on ei täsmää tuoteavaimeen pituutensa tai muotonsa osalta.
Retail paketissa on luottokortin kokoinen kortti, jossa koodi on. OEM:ssa näkyy muistaakseni tarrassa.

Retail:
1605979642874.png

OEM:
1605979671638.png
 
Liittynyt
20.07.2017
Viestejä
35
Retail paketissa on luottokortin kokoinen kortti, jossa koodi on. OEM:ssa näkyy muistaakseni tarrassa.

Retail:

OEM:
Sieltähän se tosiaan löytyi lopulta. Pyörittelin pakettia sen sisältöä aikani käsissä huomaamatta selkeästi näkyvillä ollutta avaintaskua. :tup: Jos malttaisi ensi kerralla katsoa vähän tarkemmin...
 
Liittynyt
14.10.2018
Viestejä
2 626
Win+X käskyn rotlan moni linkki ei enää toimi ja taskbarin lisätty Powershellkään ei käynnisty admin-oikeuksin, vaan pitää mennä ohjelman sijaintiin ja sieltä käynnistää, eli pikakuvake ei anna käynnistää adminina. Metkaa.
 
Liittynyt
18.11.2016
Viestejä
3 682
Kuinka helposti ja miten, asennetun Windowsin lisenssin voisi "irroitaa" siitä? Se on myös sidottu Live tunnukseen. Olisi tarkoitus siirtää käyttis toiseen koneeseen. Kummassakin pitäisi olla oma lisenssi valmiina.

En halua että toiseen siirtyy sen vanhan lisenssi ja nyt alkuun lähdetään ihan vaan Windowsin siirrolla, myöhemmin voi miettiä puhdasta asennusta.
 
Liittynyt
03.07.2017
Viestejä
84
Harmillisesti viimeinen päivitys sammuttaa laskimen, kun kone menee lepotilaan. Itsellä aina laskimessa lukuja tallessa, ja nyt ne katoavat....argh...... Sama tuntuu tapahtuvan myös muilla kuin Microsoftin omilla sovelluksilla.
 
Tsekkaa tuon ohjeen mukaan, mutta tee nurinpäin asiat :)

Eli tsekkaa onko laskin esimerkiksi sallittu olemaan taustalla ja jos on kyseessä läppäri, niin silloin myös on asetus, joka vaikuttaa noihin.
 
Liittynyt
03.07.2017
Viestejä
84
Asetukset oli kyllä kohdillaan...ilmeisesti jossain bitti poikittain. Laskin ei sammu näköjään aivan joka kerta........
 
Liittynyt
18.11.2016
Viestejä
3 682
Kuinka helposti ja miten, asennetun Windowsin lisenssin voisi "irroitaa" siitä? Se on myös sidottu Live tunnukseen. Olisi tarkoitus siirtää käyttis toiseen koneeseen. Kummassakin pitäisi olla oma lisenssi valmiina.

En halua että toiseen siirtyy sen vanhan lisenssi ja nyt alkuun lähdetään ihan vaan Windowsin siirrolla, myöhemmin voi miettiä puhdasta asennusta.
Oisko tähän ideoita? Mulla on siis asennettu Windows (vanhassa) koneessa, ja haluasin siirtää vain sen Windowsin, siten että sen koneen lisenssi jää siihen koneeseen.(siis Windowsin aktivointiserverien kautta) Koska koneeseen mihin siirtäisin tämän, on jo Windows lisenssi aktivoituna. Ja toisaalta tää vanha kone menee myyntiin niin ylläri siitä saa paremman hinnan kun siinä on aktivoitu Windows.

Noi on kaikki päivitettyjä Windowsejä joten mitään product keytä ei ole, niillähän tuo olisi triviaalia.

Mä olen tehnyt tähän koneeseen aikoinaan Windows tunnuksen, mutta ilmeisesti sitä ei käytetä kirjautumiseen. Mulla oli sellainen kytkös eri Windowsissa ja tää käyttäytyy hieman eri tavalla. Ajattelin myös tuolle uudelle koneelle tehdä oman Windows tunnuksen, siis sellaisen Live/Microsoft tms. jutun, ennen kuin yritän tätä siihen siirtää, mutta tästä pitäisi saada aktivointi pois sitä ennen.

Olisi kiva saada tää tehtyä että saan uuden koneen RTX:n kanssa tulille.
 
Starglazer

Tukijäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 092
Tulostimen jakamisen kanssa ongelma. Mulla on vanha USB lasertulostin jonka jaan toiselle koneelle verkon kautta. Ongelma on tämä palvelu:
1606250231688.png

Millä p*keleellä tuon saa toimimaan? Verkkojakaminen toimii aina kun tuon sammuttaa ja käynnistää uudelleen mutta kun koneen sammuttaa ja käynnistää uudelleen niin tuo ei enää toimi.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
598
Oisko tähän ideoita?
Potki se pois myytävä kone pois Microsoft-tililtäsi, that's it. En ole varma, onko tuokaan välttämätöntä. Kummallakin koneella puhtaana asennettu W10 aktivoituu automaagisesti, koska niiden hardware ID in rekattu Microsoftin palvelimille.

Oletan, että molemmilla koneilla on sama Windowsin "edition" (Home tai Pro), lisenssit ovat mallia OEM ja et ole vaihtamassa emolevyä.

Edittii:
Millä p*keleellä tuon saa toimimaan?
Ei varsinaisesti ratkaisu, mutta ehkä toimiva kiertotie: tallenna nämä:

net stop FDResPub
net start FDResPub

... bat-skriptiksi ja tee koneelle ajastettu task mikä ajaa batin koneen käynnistyttyä.
 
Viimeksi muokattu:

Kiitos, tuohon törmäsinkin netissä. Tuntuu vain käsittämättömältä etteikö oikeasti tähän ole Microsoft tarjonnut toimivaa ratkaisia. Kokeilin nyt ottaa fast bootin pois päältä, oli jäänyt päälle kun asensin Windowsin uudelleen.
 
Liittynyt
30.10.2016
Viestejä
5 481
Windows update oli taas ladannut 2004 päivityksen ja olihan sitä sitten kokeiltava kun sanoi että pitää käynnistää uudelleen.

Eipä mennyt läpi tälläkään kertaa. En tiedä miksi se tuota yrittää tunkea kun ei se mene läpi kuitenkaan.
Ei vaan mene ominaisuus päivitykset sisään. Ei 2004 päivitys eikä tuo uudenpi myöskään kun sitä kokeilin päivitys avustajalla päivittää.

Tulleet virhekoodit:
0x80242016
2 x 0x800704c7
0x8007001f
 
mario

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
30.01.2020
Viestejä
1 793
Ei vaan mene ominaisuus päivitykset sisään. Ei 2004 päivitys eikä tuo uudenpi myöskään kun sitä kokeilin päivitys avustajalla päivittää.

Tulleet virhekoodit:
0x80242016
2 x 0x800704c7
0x8007001f
Oletko harkinnut että asentaisit puhtaalta pöydältä tuon tai sen uusimman. Jos sitä vanhaa nyt enää mistään edes saa. Mitä tuossa voi tapahtua vai liittyykö tuo vain tuohon päivitykseen että ei vain mene kertakaikkiaan läpi.
 
Liittynyt
30.10.2016
Viestejä
5 481
Oletko harkinnut että asentaisit puhtaalta pöydältä tuon tai sen uusimman. Jos sitä vanhaa nyt enää mistään edes saa. Mitä tuossa voi tapahtua vai liittyykö tuo vain tuohon päivitykseen että ei vain mene kertakaikkiaan läpi.
Olen harkinnut olla tekemättä puhdasta päivitystä.

Ärsyttävää tuossa on vaan että windows update tyrkyttää kokoajan tuota 2004 versiota. Laitan keskeytykset sieltä päälle ettei tunge sitä kun ei se onnistu kuitenkaan.

Mediacreator toolilla en ole vielä kokeillut päivittää, mutta eiköhän sieltäkin jotkut errorit varmaan tule. Ehkä sekin kuitenkin pitää kokeilla.

Tuo yksi virhe viittaisi ilmeisesti johonkin korruptuneisiin tiedostoihin niin sfc scannow pitää varmaan kokeilla myös ennen kun seuraavan kerran yritän päivittää.
 
mario

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
30.01.2020
Viestejä
1 793
Yritin päivittää läppäriin uusinta näyttisajuria mutta ei mennyt sekään läpi vaan herjasi, vaikka on kyllä ihan taatusti oikea päivityspaketti. Noinkohan jotakin windows rikkonut jotain bittejä. Kun mulla ei edes ehdottele kevät/syys-päivityksiä.
 
living_death

★ Still alive ™
Liittynyt
15.11.2016
Viestejä
6 876
Yritin päivittää läppäriin uusinta näyttisajuria mutta ei mennyt sekään läpi vaan herjasi, vaikka on kyllä ihan taatusti oikea päivityspaketti. Noinkohan jotakin windows rikkonut jotain bittejä. Kun mulla ei edes ehdottele kevät/syys-päivityksiä.
sfc /scannow
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
889
Oletko harkinnut että asentaisit puhtaalta pöydältä tuon tai sen uusimman. Jos sitä vanhaa nyt enää mistään edes saa. Mitä tuossa voi tapahtua vai liittyykö tuo vain tuohon päivitykseen että ei vain mene kertakaikkiaan läpi.

Tuossa videossa on kerrottu kuinka saat ladattua suoraan Microsoftilta Windows 10, aina alkaen rtm versiosta, tähän uusimpaan 20h2 vai mikä se nyt taasen olikaan.
Kyseessä on batch filu joka antaa valita minkä Windows version haluat ladata.

edit: nyt kun pääsin koneen äärelle, niin tässä on nyt linkki tuohon videossa mainittuun batch filuun
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
18.11.2016
Viestejä
3 682
Olen harkinnut olla tekemättä puhdasta päivitystä.

Ärsyttävää tuossa on vaan että windows update tyrkyttää kokoajan tuota 2004 versiota. Laitan keskeytykset sieltä päälle ettei tunge sitä kun ei se onnistu kuitenkaan.
Estä se päivitys. Microsoftilla on joku erillinen ohjelma siihen, en nyt muista nimeä ja ei ole tässä koneella sitä. Ne silti silloin tällöin yrittää puskea sitä päivitystä mutta tuo esto auttaa jonkin verran.

Tuossa, googletin valmiiksi. "Show or hide updates "
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
6 184
Estä se päivitys. Microsoftilla on joku erillinen ohjelma siihen, en nyt muista nimeä ja ei ole tässä koneella sitä. Ne silti silloin tällöin yrittää puskea sitä päivitystä mutta tuo esto auttaa jonkin verran.

Tuossa, googletin valmiiksi. "Show or hide updates "
Liekkö noita Feature updatei pystyy piilottamaan? Myöskin tuolle versiolle 1909 on tukea jäljellä enää ensi kevääseen (May 11, 2021) asti virallisesti.
Mistään ei selkeästi näe, miten vaikuttaa, jos ajaa noita vanhoja versioita, olettaa voisi että tärkeimpiä päivityksiä sieltä tulee ku lukee "Older version, still maintained", mutta mitä tuolla supportilla sitten tarkoitetaan tarkemmin...
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
18.11.2016
Viestejä
3 682
Liekkö noita Feature updatei pystyy piilottamaan?
Kyllä. Mutta niitä silti tuputetaan myöhemmin uudestaan. Toi ohjelma auttaa silti jonkin verran. Kun build on tarpeeksi vanha, n. kaksi vuotta, siihen ei enää yritetä tarjota uutta versiota laisinkaan.
 
Liittynyt
30.10.2016
Viestejä
5 481
Estä se päivitys. Microsoftilla on joku erillinen ohjelma siihen, en nyt muista nimeä ja ei ole tässä koneella sitä. Ne silti silloin tällöin yrittää puskea sitä päivitystä mutta tuo esto auttaa jonkin verran.

Tuossa, googletin valmiiksi. "Show or hide updates "
En pysty sitä estämään. Windows update asetuksista jos laittaa keskeytyksen niin keskeyttää kaikki tulevat päivitykset. Päivitys historiassa näkyy epäonnistuneet 2004 version päivitysyritykset.
 
Liittynyt
07.11.2016
Viestejä
2 302
Itsellä noi ominausuuspäivitykset ei onnistunut kun user-hakemisto oli sysprepillä siirretty toiselle levylle. En kyllä muista mitä virhenumeroita näytti.
 
Liittynyt
12.12.2016
Viestejä
124
Miten helvetissä tuo ip-aputoiminto voi viedä yli 10 prosenttia tehosta . i3.6100 käytössä ?
 
Liittynyt
09.03.2019
Viestejä
200
Onko totta että kymppiin ei saa mitään 7/8:n tyylistä Aero läpinäkyvyystehostetta esim. ikkunoiden yläosiin? Älyttömän ruman näköinen graafisesti harmaat ikkunoiden kehykset... Älytöntä että graafisesti mennään taaksepäin juuri tuossa asiassa...
 
itse olen asiasta kyllä täysin samaa mieltä ja siksi käytinkin Glass8 nimistä työkalua, joka toi aero glass tehosteet takaisin windows 8 ja 10 käyttöjärjestelmiin.
ikävä kyllä tuon kehitys on tällä hetkellä aika jäissä ja viimeisin tuettu windows 10 versio on 1909.
mutta tuon avulla sait aikaan windows 7 tyyliset ikkunoiden reunukset ja laittamalla sekaan vielä jonkin deviantart teeman kuten esimerkiksi tämän.
tuon jälkeen windows 10 ei eroa ulkonäöllisesti lähes lainkaan windows 7:ta.
tuo devianart teema luutavasti toimii yhä kympissä, mutta kuten sanottua läpinäkyvyys jää pois koska Glass8 ei tue enää 2004 ja uudempia windowseja.
 
Liittynyt
22.05.2017
Viestejä
1 768

Olinkin jo unohtanut kuinka rumalta Windows on näyttänyt "hetki" sitten. Toisaalta ulkoasu ei ole koskaan ollut Windowsin suurin vahvuus, mutta onneksi suunta on kaiken aikaa parempaan päin IMO.
 
Liittynyt
18.11.2016
Viestejä
3 682
En pysty sitä estämään. Windows update asetuksista jos laittaa keskeytyksen niin keskeyttää kaikki tulevat päivitykset. Päivitys historiassa näkyy epäonnistuneet 2004 version päivitysyritykset.
Luet vaan sen mun viestini uudestaan, mä en puhunut mistään päivitysten keskeyttämisestä. Ja lataat sen ohjelman, koska sä tulet kuitenkin tarvitsemaan sitä usein.
 
Liittynyt
30.10.2016
Viestejä
5 481
Tuo yksi virhe viittaisi ilmeisesti johonkin korruptuneisiin tiedostoihin niin sfc scannow pitää varmaan kokeilla myös ennen kun seuraavan kerran yritän päivittää.
Sfc scannow tehty ja sanoi korjaanneensa jotain tiedostoja onnistuneesti. Ehkä nyt voisi olla hyvä mahdollisuus että päivitys menee läpi kun seuraavan kerran sitä yritän tehdä.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 313
Viestejä
4 157 007
Jäsenet
70 407
Uusin jäsen
Eppupelaa

Hinta.fi

Ylös Bottom