Nyt on muutama päivä takana kokemusta Lenovo Explorerista. Tilasin itsekin BF-tarjouksesta, koska hinta oli nyt sillä tasolla, että tällainen satunnainen pelailijakin viitsii lähteä kokeilemaan VR:ää. Kiitoksia vain vinkistä, olisi muuten kyllä mennyt tämäkin tarjous ohi.
Plussat:
- Kuvanlaatu oli positiivinen yllätys. Foorumikeskustelujen perusteella odotukset oli aika alhaalla, mutta laatu riittää itselleni täysin ainakin tässä vaiheessa.
- Wow-efekti oli aika suuri ilman aikaisempaa kokemusta VR:stä. Varsinkin The Lab ja Assetto Corsa yllättivät.
- Alkuvaikeuksien jälkeen kapuloiden seuranta on toiminut hyvin, ei pätki ja muutenkin seuranta on tarkkaa.
Miinukset:
- Asentaminen ei todellakaan ollut plug&play: ensimmäinen ilta meni kokonaan taistellessa, koska kapuloiden seuranta ei toiminut huonostikaan. Välillä kapula leijui metrin pään yläpuolella, välillä se katosi kokonaan ja lopulta kapuloita ei enää löytynyt ollenkaan. Koko WMR myös kaatui muutaman minuutin välein. Ankaran googlettelun jälkeen löysin jonkun kohtalotoverin, jolla oli auttanut, kun siirsi USB 4.0 adapterin emolevyn USB-portista johonkin toiseen porttiin, joka on kauempana emolevystä. No, siirsin adapterin koneen etupuolen porttiin ja hommahan alkoi saman tien toimimaan. Aiheuttaakohan emolevyn läheisyys jotain häiriöitä signaaliin, en tiedä...?
Alunperin oli ajatuksena käyttää tätä lähinnä ajosimuissa, mutta nyt kiinnostus on herännyt myös muihin peleihin. Latasin kokeeksi Contagion VR Demon, mutta en saanut kapuloita toimimaan kunnolla siinä. Trigger- ja grip-napit toimivat, mutta en ole kyllä keksinyt, että miten tuossa liikutaan. Joystick tai padi kumpikaan eivät tee mitään. Onkohan tuo demo edes WMR yhteensopiva, koska alkunäkymässäkin on ohjainkaaviot vain Riftille ja Vivelle...?
Vielä pitäisi saada tuo toimimaan Dirt Rallyssa. Yritin sitä eilen joidenkin ohjeiden mukaisesti eli asensin ensin Reviven ja sitten yritin asentaa Oculuksen softan, mutta jostain syystä tuo Oculuksen asennus ei ilmeisesti mene aivan loppuun asti, vaikka olen monta kertaa yrittänyt sitä. Asennuksen päätteeksi ruutuun jää vain loputtomasti pyörimään Oculuksen logo ja latausympyrä. Nyt sitten kun avaa Steam VR:n, niin Revive herjaa Oculuksen puutetta ja näyttäisi aiheuttavan kaatumisia silloin tällöin. Saakohan tuota Dirt Rallya toimimaan jollain muulla menetelmällä?