Virallinen: AMD vs Intel keskustelu- ja väittelyketju

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Sampsa
  • Aloitettu Aloitettu
Muistan vieläkin, kun Afterdawn-foorumilla jostain syystä vihattiin Inteliä ja suositeltiin aina AMD:ta. Ryzeniä ei tuohon aikaan ollut ja jopa GTX 1070/1080 -koneisiin suositeltiin aina vain FX 8350 -prossua. Perusteluna oli, että lähivuosien pelit hyötyvät 8-ytimestä ja silloiset 4-ytimiset Intelit jäävät pahasti jalkoihin. No ei tainnut ihan käydä noin ja Afterdawnin ohjeita noudattavat saivat varmasti kunnon pullonkauloja koneisiinsa. Foorumilla kävi välillä murolaisia neuvomassa muuta, mutta saivat heti tyrmäävän vastaanoton :D
Tuo harha johtui pääasiassa siitä että BD:ssä ei ollut oikeasti kahdeksaa itsenäistä ydintä vaan neljä ydintä vaihtoehtoisella ratkaisulla tuottaa SMT-tyyppinen toiminnallisuus.
 
Koska tuo oli? AMD:n prossut oli aika surkeita ennen kuin Ryzenit tuli, ja vielä ensimmäisen ja toisen sukupolven Ryzenitkin oli puhtaasti pelikäyttöön kehnompi valinta kuin Intel. :hmm:
Ei niin tarkkaan muista koska siinä ryhmässä mahdoin olla mut sanoisin että olisko voinu olla jossakin 2000 korvilla kun olisin liittyny eli niitä aikoja kun 5000-sarja julkastiin ja vähä ennen.
 
Vasta 5000 sarja oli järkevä jos ei omistanut jotain iän ikuista kivettynyttä perunaa.
Itse vaihdoin 3770K@4700MHz:ta 5800x.
3000 sarja oli tyyliin 10% nopeampi.
 
HUB:n kommentti oli myös aika kiva:
1731509714060.png
 
Intel on päättänyt kopioida AMD:n 3D V-cache -teknologian, ja jo ensi vuonna olisi tulossa valmiita tuotteita.
Varmaan liimaavat ne prosessoreihinsa kiinni.
:tup:
 
Intel on päättänyt kopioida AMD:n 3D V-cache -teknologian, ja jo ensi vuonna olisi tulossa valmiita tuotteita.
Varmaan liimaavat ne prosessoreihinsa kiinni.
:tup:
Olin jo miettin et ne laittais sen siihe foveros tms. Mut olisihan se paskempi ratkaisu. Tyhmäähän intelin olisi toi olla oikeestaan kopioimatta.
 
Olin jo miettin et ne laittais sen siihe foveros tms. Mut olisihan se paskempi ratkaisu. Tyhmäähän intelin olisi toi olla oikeestaan kopioimatta.

Tyhmäähän se olisi, kun kerta ratkaisu toimii. Hassua se kopioiminen on, koska ovat kutsuneet AMD:n ratkaisuja liimapatenteiksi ja suorituskyvyn bruteforcettamiseksi yms. Ilmeisesti "älykkäämmillä" ratkaisuilla ei vaan pärjänny.
 
WTF? Intel kutsunut AMD:n ratkaisuja "suorituskyvyn bruteforcettamiseksi"? :D ja mitähän ne 400W vetävät 13th/14th gen prossut sitten muka olivat..
 
Ne lopetti esports pelit ja siirtyi 4k/8k pelaajiksi.

Taitaa tämä Intel/Amd taistelu jatkua vielä seuraavallakin vuosisadalla. Oikeasti, tämä täysin mahdollista. Esimerkiksi USA katsoo ihan aiheellisesti tietynlaisen sirutuotannon maan turvallisuuden kannalta kriittiseksi toiminnaksi, ja sirutuonannon varmistamiseksi ollaan valmiita käyttämään ihan raskaimpia voimakeinoja, käytännössä jenkit ovat valmiita vaikka sotaan.

Kerta AMD pyyhkii Intelillä nykyisin lattiaa suorituskyvyssä, taidan vaihtaa fanituksen AMD:stä Inteliin. Intel Inside. Mikä ihana tarra, paljon muistoja. Taitaa tosin hetki mennä että globaalisti ajatellen punainen saa sinisen kiinni myynnillisesti, toisaalta jos näin koskaan on käydäkseen jotenkin tällä tavoin se prosessi käynnistyy.

Nykyisin tosin vain läpyskä käytössä jossa AMD prossu 7735HS. Unelmissa laittaa vielä kerran pöytäkone ennen vanhainkotia, saapas nähdä tulisiko Intel Inside, mikä on muutaman vuoden aikajänteellä tilanne prosessoreiden taistelutantereella. Todella pitkäänhän Intel pyyhkikin AMD:llä lattiaa, varsin vakuuttava track record siltä osin.
 
Todella pitkäänhän Intel pyyhkikin AMD:llä lattiaa, varsin vakuuttava track record siltä osin.

Juuri tästä syystä Intel jää nyt jalkoihin. AMD.tä ei nähty missään kohtaa uhkana niin ei ole tarvinnut innovoida mitään. Pelkkää refreshiä refreshin perään.

Ja tämähän kannatti :beye:
 
Taitaa tämä Intel/Amd taistelu jatkua vielä seuraavallakin vuosisadalla. Oikeasti, tämä täysin mahdollista. Esimerkiksi USA katsoo ihan aiheellisesti tietynlaisen sirutuotannon maan turvallisuuden kannalta kriittiseksi toiminnaksi, ja sirutuonannon varmistamiseksi ollaan valmiita käyttämään ihan raskaimpia voimakeinoja, käytännössä jenkit ovat valmiita vaikka sotaan.

Jatkuuhan se, kuluttajien onneksi. Olihan tuossa omassa 4k/8k pelaamisessa vähän fooruminhistoriaakin mukana. Osa kovimmista intel faneista aikanaan oli maailmanluokan esports kavereita, joiden herkät silmät eivät kestäneet alle sadoissa laskettavaa fps:ää. Osa samoista kavereista alkoi hehkuttaa 3090:n julkaisun aikaan 8K näytönohjain ketjussa Control 8k RT DLSS pelikokemusta upeimmaksi ikinä. Nvidihan esitteli sen julkaisussa 8K resoon upskaalausta.
 
WTF? Intel kutsunut AMD:n ratkaisuja "suorituskyvyn bruteforcettamiseksi"? :D ja mitähän ne 400W vetävät 13th/14th gen prossut sitten muka olivat..
En muista onko intel sanonut vai ei. Mutta arkkitehtuurin osalta välimuistien ja peleissä L3 välimuistin koon huomattavaa kasvattamista voi hyvinkin kutsua bruteforcettamiseksi. Niin saa tehdä ja hyvä pelaajille, että tehty. Ainut olematon miinus on, että huonosti optimoitu koodi hyötyy keskimäärin enemmän isosta L3 kakusta, mikä on osin ilmiselvää teoriatasollakin.

Ja juu ei intelin "älykäämmät" eli monimutkaisemmat ratkaisut toiminut peleissä. Intelhän pisti arkkitehtuurin aika huolella uusiksi, kuten AMD:kin ZEN5 kohdalla. AMD voitti, mutta ylivoima tulee extra kakusta. ZEN5 ei jossain testeissä parantanut ollenkaan 128 bit SSE4.x/avx(128) koodin nopeutta. Siihen on tullut kai joku yhden kellojakson suoritusviive. On kyllä hataraa mutua. Tuo selittää hyvin, miksi ei ole peleissä niin hyvä, mutta lisää futureproofia huomattavasti. Tosin lopulta esim Intelillä se L3 ei vie paljon tilaa. Intel olisi voinut tehdä aikoja sitten peliprossun, missä integroidun näyttiksen pinta-ala on käytetty suurempaan L3 välimuistiin, mutta ei pelaajille kannata erillistä tuotetta tehdä. AMD:llä on kyllä pullat hyvin uunissa, kun samoja piirejä vai miksi hampurilaiseksi sitten kuuluisikaan kutsua menee myös servereihin.

Jotkut ovat sanoneet Intelin ottaneen selkeästi applesta vaikutteita 8-wide decode (no se oli varmaan muutenkin tulossa) yms. (no nyt aplella on jo "10-wide"

Mutta jos ja kun Intel on matkinut, eli kopioinut Applelta ja ottanut vaikutteita (kopioinut) AMD:ltä. Niin kertoo vain hyvää Intelistä, että löytyy nöyryyttä ottaa kilpailioista mallia. Niinhän AMD teki ZEN kanssa välimuistien määrät oli samat ja oli 4 ydintä CCX kun silloin intelin samanhintaiset oli myös 4 ytimisiä.

Harmi jos tuo Intelin ratkaisu menee eka servereihin pelkästään ja pelaajat joutuu odottamaan pitkään, että ZEN5 3D saa kilpailijan.
 
Nöyryyttä Intelilta ei löydy kyllä yhtään. Kyse on pakon edessä toimimisesta ihan kuten aikoinaan 64-bittisyyden kanssa. Jos sitä ei olisi tehty, niin markkinat olisivat menneet Intelin alta. Multicoren kanssa aika pitkälle sama homma. Se oli AMD joka niitä coreja alkoi tosissaan myydä ja pakotti Intelinkin mukaan
 
Saatat olla oikeassa. Ehkä noihin muutoksiin lähdettiin pakon edestä vasta ja liian myöhään. Mutta jos Intel ei nöyryyttä löydä, niin tuskin tulee enää menestymää. Jim Keller tais olla kuka sai Intelin suostuteltua ulkoistamaan tuotantoa myös. Ja tärkeintä oli, että intel vaihtoi sunnettelutyökalunsa muun piiriteollisuuden standardi kaluihin (siis softat RTL) Vaikuttihan se toisiaan aika nöyryyden vastakohdalta, kun tuollaisiakin päätöksiä tehdään vain pakon edestä. Nyt tuo mahdollistaa tulevaisuudessa muiden suunnitella piirejä intelin prosesseille, ja saataa pelastaa Intelin ettei käy nokioita.

On toi Keller ihme jäbä kun käy vuorollaan laittamassa jokaisen alan firman asioita kuntoon :D
 
Tuo harha johtui pääasiassa siitä että BD:ssä ei ollut oikeasti kahdeksaa itsenäistä ydintä vaan neljä ydintä vaihtoehtoisella ratkaisulla tuottaa SMT-tyyppinen toiminnallisuus.

.. ja sitten se arkkitehtuuri oli muutenkin heikompi, että yhdellekin säikeelle vähemmän puhtia vaikka toinen "pikkuydin" idlasi, esim:

* L1D-cache oli läpikirjoittava ja liian pieni suhteessa suuren L2-cachen pitkiin viiveisiin
* Monilla käskyillä pitkiä viiveitä koska tähdättiin suuriin kellotaajuuksiin (mutta failattiin kuitenkin niiden saavuttamisessa)
* Kussakin kokonaisluku-"pikkuytimessä" oli vain 2 kokonaislukuyksikköä (intelillä sandy bridgessä 3)
 
Qualcom huhujen mukaan kiinnostunut ostamaan palasen tai ehkä jopa koko intelin. Jos tätä ajatusketjua jatkaa niin paljonkohan nvidia olisi valmis maksamaan x86 lisenssistä intelille. Vai lieköhän arm+windows lähtee lentoon ja ei enää ehkä ole samanlaista kiinnostusta x86 lisensseihin kuin mennävuosina kun arm-markkinakin voi olla melkoisen iso. Huhujen mukaan qualcomilla jonkinlainen ajallinen yksinoikeus arm+win11 puolelle. 2025 huhujen mukaan nähdään muiltakin kuin qualcomilta win11 arm ratkaisuja(mediatek cpu+nvidia gpu?)

lähde qualcom huhu: Qualcomm approached Intel about acquisition, report claims
Ei sitä x86:a noin vain pyyhitä maton alle. Suurin osa ARM prosessoreiden dominanssista mitä olen huomannut tulee siitä, että he käyttävät Memory on Packagea, joka tulee aika kalliiksi.

Ainakin läppäripuolella. Palvelinpuolella EPYC ja jopa Intel ovat vielä vahvasti edellä raa'assa tehossa.
 
Mielenkiintoinen juttu miten trumpin tariffit muuttanevat jenkkilän markkinan suosimaan intelin amerikan tehtailla tehtyjä piirejä. Onhan se tuokin tietty yksi tapa paikata uppoavaa laivaa
Se siitä kilpailusta x86 -alustalla, vedettiin jalat poikki AMDltä ja nyt pitäisi jotenkin olettaa, että Intel saisi jotenkin yksin haastettua kaikki tulevat ARM -prosessorien valmistajat?

Me ei tarvita NVIDIAn monopolia myös prosessoripuolella.

Ihan naurettavaa puuhaa.
 
Mielenkiintoinen juttu miten trumpin tariffit muuttanevat jenkkilän markkinan suosimaan intelin amerikan tehtailla tehtyjä piirejä.

Tullit ovat kyllä asia, josta lopulta ihan kaikki kärsivät. Se stagnatoi kilpailun, nostaa hintoja, luo keinotekoisia esteitä ja saattaa johtaa kauppasotaan jossa se kuoppa vain syvenee. Sääli, jos nuo toteutuvat.
 
Luulis että tsmc:n amerikan tilauslistoista kisataan aika samoilla säännöillä ku taiwaninkin. Intelin omat itse tuotetut prossut ei oo enää kilpailukykyisiä monella mittarilla, ja tuo kusee sitä myötä aika tasaisesti kaikkien nilkoille. Homma olis toinen jos intelin itse amerikassa valmistamat prossut olis iso juttu. Lunar ja Arrow lake on molemmat tuotettu tsmc:n linjoilla.

Nvidia ei taida tuottaa vielä mitään jenkeissä, eikä varmaan trumpin kautena ehdi asian eteen mitään tekemään. Amd ja intel sentään vois paketointia siirtää parin vuoden sisään jenkkeihin.
 
Tullit ovat kyllä asia, josta lopulta ihan kaikki kärsivät. Se stagnatoi kilpailun, nostaa hintoja, luo keinotekoisia esteitä ja saattaa johtaa kauppasotaan jossa se kuoppa vain syvenee. Sääli, jos nuo toteutuvat.
On kyllä monitahoinen asia piiritullit. Ehkä muuten kuin inteliä suosivilta osilta johonkin toiseen ketjuun kuuluva. Kiina/taiwan tilanteen vuoksi voi ymmärtää sitäkin puolta miksi yhdysvallat haluaisi olla itsenäinen piirituotantoon liittyen.

Arizonan tsmc piirit ei ole halpoja. Toisella puolella taiwan yrittää rajoittaa miten edistyneitä piirejä tsmc saisi valmistaa yhdysvalloissa. Tariffit varmaan osiltaan neuvotteluase, että saadaan edistyneempää piirivalmistusta ja ehkä lisätehdas usa:han: TSMC's Arizona Fab 21 mass produces 4nm chips at a higher price than Taiwan
 
Mielenkiintoinen juttu miten trumpin tariffit muuttanevat jenkkilän markkinan suosimaan intelin amerikan tehtailla tehtyjä piirejä.

Intel onkin sopivasti siirtynyt pitkälti TSMC piireihin. (missä ne on valmistettu, en tiedä) Toki varmaan vaihtaa takaisin seuraavaan sukupolveen.
 
Intel onkin sopivasti siirtynyt pitkälti TSMC piireihin. (missä ne on valmistettu, en tiedä) Toki varmaan vaihtaa takaisin seuraavaan sukupolveen.
Seuraava sukupolvi on jo niin pitkällä tuotantoputkessa että siihen ei ehditä reagoimaan muutoksilla. Kenties jo sitä seuraavakin.
 
Intel onkin sopivasti siirtynyt pitkälti TSMC piireihin. (missä ne on valmistettu, en tiedä) Toki varmaan vaihtaa takaisin seuraavaan sukupolveen.
Näin käynee. Eikä noi tariffit ole vielä kirkossa kuulutettuja, trump neuvottelee kuin turkkilainen bazaarissa. Jos jenkit asettaa tariffeja niin tapahtunee joskus kesällä. Ei tietenkään vaikuta heti kun tariffittomia tuotteita oletettavasti kaupat ja tukut hamstranneet hyllyt ja varastot täyteen
 
Näytönohjainpuolella ainakin ollaan +2 vuotta edellä, joten varmaan ollaan prosessorienkin puolella.
Jep. Ehkä jo trumpin vikana vuotena vois tulla joku intelin oma USA prossu sisämarkkinoille. Muualle maailmaan moista ei kannata tuoda, sillä se olisi vain kalliimpi ja huonompi. Oletuksella että intel ei yht'äkkiä keksi miten valmistetaan vastaavantasoisia piirejä kuin mihin tsmc pystyy.
 
Mielenkiintoinen juttu miten trumpin tariffit muuttanevat jenkkilän markkinan suosimaan intelin amerikan tehtailla tehtyjä piirejä. Onhan se tuokin tietty yksi tapa paikata uppoavaa laivaa

Se siitä kilpailusta x86 -alustalla, vedettiin jalat poikki AMDltä ja nyt pitäisi jotenkin olettaa, että Intel saisi jotenkin yksin haastettua kaikki tulevat ARM -prosessorien valmistajat?

Me ei tarvita NVIDIAn monopolia myös prosessoripuolella.

Ihan naurettavaa puuhaa.
AMD on tosin aloittamassa tuotannon TSMC:n Arizonan tehtailla tänä vuonna.
Se nyt on naurettava ajatus että NVIDIA olisi jotain monopoliasemaa saavuttamassa prosessoripuolella vaikka se joihinkin palvelimiin omiakin Arm-siruja lykkää.
 
hauskasti tuokin johtuu ilmeisesti tariffeista.
Työvoimakulut myös iso tekijä. Arizonassa ollut tosi vaikea löytää päteviä ja halpoja työntekijöitä niin maksetaan enemmän ja tuotu myös taiwanista työvoimaa(paljon). Arizona noin muutenkin paska paikka piiritehtaalle kun ei ole makeaa vettä paljon ja halvalla tarjolla.
 
Mielenkiintoinen juttu miten trumpin tariffit muuttanevat jenkkilän markkinan suosimaan intelin amerikan tehtailla tehtyjä piirejä. Onhan se tuokin tietty yksi tapa paikata uppoavaa laivaa
Trumpin 500 miljardin Stargate-projektista taisi tullien myötä tulla 1000 miljardin projekti...
 
Työvoimakulut myös iso tekijä. Arizonassa ollut tosi vaikea löytää päteviä ja halpoja työntekijöitä niin maksetaan enemmän ja tuotu myös taiwanista työvoimaa(paljon)
Voi hyvin pitää paikkansa tuokin, joskaan moisesta ei tossa sun linkkaamassa uutisessa ollut mainintaa.

Oon ymmärtänyt että työvoimakulut on noissa laitoksissa aika minimaaliset suhteessa tuotteiden arvoon.
 
Työvoimakulut myös iso tekijä. Arizonassa ollut tosi vaikea löytää päteviä ja halpoja työntekijöitä niin maksetaan enemmän ja tuotu myös taiwanista työvoimaa(paljon). Arizona noin muutenkin paska paikka piiritehtaalle kun ei ole makeaa vettä paljon ja halvalla tarjolla.

Mikäköhän idea oli sitten pistää se juuri Arizonaan, eikä vaikka isojen järvien lähistölle...
 
Voi hyvin pitää paikkansa tuokin, joskaan moisesta ei tossa sun linkkaamassa uutisessa ollut mainintaa.

Oon ymmärtänyt että työvoimakulut on noissa laitoksissa aika minimaaliset suhteessa tuotteiden arvoon.
Bloombergin odd lots talouspodcastissa puitu arizonan tehtaita useampaan kertaan. Hyvä on tuo podcasti, tiedän nyt ihan liikaa arizonan maajusseista, vesitilanteesta+vesioikeuksista ja tsmc:n tehtaan hankaluuksista.

About puolet arizonan tehtaan työntekijöistä viisumilla taiwanista. Moittivat laiskoja jenkkejä pehmeydestä ja tuli ongelmia taiwan kulttuurin kanssa
TSMC is already heavily dependent on employees brought over from Taiwan, with almost half of its current 2,200 employees in Phoenix coming over as Taiwanese transplants.
The plan is to create 6,000 jobs as TSMC builds out the rest of the facility. Ultimately, TSMC will have three different factories at its Phoenix campus, and it desperately wants to reduce the ratio of Taiwanese immigrants to local hires.

“We want to make this site a successful site and a sustainable site,” according to Richard Liu, director of employee communications and relations at the Arizona site. “Sustainable means that we cannot keep relying on Taiwan sending people here.”
One big problem is that TSMC has been trying to do things the Taiwanese way, even in the U.S. In Taiwan, TSMC is known for extremely rigorous working conditions, including 12-hour work days that extend into the weekends and calling employees into work in the middle of the night for emergencies. TSMC managers in Taiwan are also known to use harsh treatment and threaten workers with being fired for relatively minor failures.
 
Bloombergin odd lots talouspodcastissa puitu arizonan tehtaita useampaan kertaan. Hyvä on tuo podcasti, tiedän nyt ihan liikaa arizonan maajusseista, vesitilanteesta+vesioikeuksista ja tsmc:n tehtaan hankaluuksista.
Toi vesioikeuskeissi on kyllä mielenkiintoinen, tais LWT:ssä olla aiheesta suht laaja analyysi joskus vuosi sitten tms.

Työnantajana vaikuttaa lainaustesi pohjalta aika nihkeältä. Silti vaikea hahmottaa että miten työntekijöiden hankinta vaikuttaa lopputuotteen hintoihin. Hyvä kans jos työntekijät onnistuvat pitämään kiinni oikeuksistaan.
 
Taiwanissa halvemmat palkat ja halua olla tsmc:lla töissä. Jos kiinnosta enemmän googleta vaikka oddlotsin podcastit arizonan tehtaasta. Monista pienistä puroista syntyy aikaisemmin linkattu 30% ero tehtaan pyörityshinnassa. Ei ole vain yhtä juurisyytä.
 
Mielenkiintoinen juttu miten trumpin tariffit muuttanevat jenkkilän markkinan suosimaan intelin amerikan tehtailla tehtyjä piirejä. Onhan se tuokin tietty yksi tapa paikata uppoavaa laivaa
Joskus jo vuosia sitten luin jostain uutisesta, ettei USA:n hallinto anna Intelin kadota saati hävitä. Intel on liian tärkeä USAlle, eli sitä tuetaan vaikka sitten isolla rahalla jos ei muuten. Alla jotain mitä nopsaan nyt löytyi, kyse on siis myös USA:n kansallisesta turvallisuudesta.

Too Good to Lose: America’s Stake in Intel

Vaikka Intelin vaikeuksista on viime aikoina kerrottu lähinnä liikesivuilla, yhtiön tulevaisuudella on laaja kansallinen ja maailmanlaajuinen merkitys paljon työntekijöiden ja osakkeenomistajien lisäksi. Intel on ratkaisevan tärkeä toimija Yhdysvaltojen hallituksen pyrkimyksissä vähentää riippuvuutta ulkomailla valmistetuista siruista - erityisesti Taiwanin tuotannon merkittävästä keskittymisestä - ja saada takaisin johtava asema puolijohteiden valmistusteknologiassa. Tarvitaan sekä valmiuksia että kapasiteettia, jotta voidaan tarjota vaihtoehtoinen lähde edistyksellisimmille siruille ja kestävämpi toimitusketju autoteollisuudelle, televiestinnälle ja lääketieteen aloille välttämättömille perussiruille. Jos Intelin rakenneuudistuspyrkimykset epäonnistuvat, Yhdysvaltojen laajemmat ponnistelut eivät todennäköisesti saavuta tavoitteitaan, millä on merkittäviä seurauksia Yhdysvaltojen kansalliselle turvallisuudelle ja taloudelliselle tulevaisuudelle. Kuten Geoff Colvin äskettäin Fortune-lehdessä totesi, ”Intel ei ole enää perinteinen yritys, eikä sitä voida enää arvioida sellaisena. Se on nyt geopoliittisen näyttämön yritystoimija.” Poliittisten päättäjien on tunnustettava Intelin kansallisen turvallisuuden merkitys tämän vuosikymmenen dramaattisesti muuttuneessa geopoliittisessa ympäristössä.
 
Statistiikka

Viestiketjuista
266 321
Viestejä
4 608 171
Jäsenet
75 809
Uusin jäsen
Sevee

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom