Deus Ex: Human Revolution - Director's Cut (PC)
DX:HR on klassikon onnistunut modernisointi.
Eletään vuotta 2027, eli noin 25 vuotta ennen alkuperäisen pelin tapahtumia. Detroit kukoistaa jälleen kiitos ihmisaugmentaatioteknologian ja paikallisen Sarif Industriesin tuore turvallisuuspäällikkö Adam Jensen joutuu heti tulikasteeseen, kun tuntematon ryhmä hyökkää rakennukseen ja surmaa keksiestä teknologisen läpimurron löytäneet tutkijat, joista yksi on Adamin exä. Juoni ja kässäri on ihan ok, vähän keskitasoa parempaa, muttei yllä alkuperäisen tasolle. Myös 2000-luvun taitteessa pinnalla olleet salaliitot eivät tähän oikein kunnolla taivu. Dialogikin on välillä vähän hassua kuten myös ääninäyttely ("You... Robot"). Yritystä kuitenkin on, joten siitä voinee antaa papukaijamerkin sentään.
Immersiosimulatioissa keskeistä on kuitenkin pelimaailma ja monta eri tapaa suorittaa annettu tehtävä. Mennäkö etuovesta aseet laulaen vai selustasta hiipien kolkaten viholiset tajuttomiksi? Vai kenties hakkeroimalla turvajärjestelmät vihollisten kimppuun? Ehkä väistellen kaikki viholliset ilmastointikanavissa hiipien? Tai paikallisille juttelemalla ja heitä avustamalla saa vihjeitä avuksi. Monta eri tapaa ja kaikki periaatteessa yhtä valideja, tosin pieniä eroja löytyy. Hakkerointi esimerkiksi kannattaa aina vaikka numerokoodi tai salasana löytyisi, koska tällöin saa paitsi kokemusta, myös mahdollisuuden saada lisäkokemusta sekä hakkeroinnissa tarvittavia työkaluja. Tämä oli vähän pöljää, onneksi se muistaakseni korjattiin jatko-osassa. Hakkerointi on muutenkin selkein parannus alkuperäiseen, tässä se on aktiivista toimintaa kun siinä katseltiin vain kun palkki eteni ruudulla. Muutenkaan tämä ei ole yhtä kankea esim. räiskinnän suhteen, tosin kun oletuspelityylini on hiipparihakkeri niin sen kummemmin en voi sitä kommentoida.
Nykyisin ainoa myynnissä oleva versio on tämä DC, joka pulttaa peruspeliin erottamattomasti kaksi lisäosaa. Toinen taisi olla Augmented Editionissa ja siinä on alkuperäisestä pelistä tuttu Tracer Tong nuorempana tehtävän kohteena. Toinen on erillisenä lisärinä julkaistu The Missing Link, joka sijoittuu pelin keskelle loppupuolelle. Jälkimmäinen oli varsin hyvää laatua ja jopa peruspeliä laadukkaampaa tavaraa, varsinkin kun delsut olivat aikanaan melkoista rahastusräpellystä. Siinä pystyi pääpomon myös tainnuttamaan, mikä ei emopelin pomomatseissa onnistunut. Se olikin alkuperäisen isoin aivopieru. DC:ssä on sentään muitakin vaihtoehtoja niihin kuin suora räiskintä, mutta kuolema on silti edelleen bossien ainoa kohtalo. Tätä yritettiin selitellä sillä, että pomomatsit ulkoistettiin, mutta se on huono selitys jo siksi, kun juoni pakotti lopputuloksen tiettyyn muottiin. Puuttuvan lenkin toinen huono puoli on se, että kun se alunperin oli erillinen niin Adamin augmentaatiot piti nollata. Tulee vähän mieleen pelien kulunut "jäät vangiksi ja menetät kaikki tavarasi"-klisee, mikä se käytännössä onkin. Lisäksi lisäri pistää pääjuonen pauseen useaksi tunniksi ja sen jälkeen paluu peruspeliin on vähän haikea, kun tasoeroa on. Kuitenkaan se ei enää häirinnyt niin paljon kuin aikoinaan. Olen kai kuin banaani, pehmenen vanhetessani. DC kuitenkin jostain syystä huononsi valaistusta peruspelistä, sen saa onneksi takaisin modilla. Lisäksi lopuppuolella on ilmeisesti joku bugi, että jos tietyt viholliset tappaa tai tainnuttaa ennen lopputaistelua niin peli hirttää kiinni... Käsittämätöntä tällainen, mutta kun se on tiedossa niin pystyy sentään varautumaan.
Kokonaisuutena kolmas Deus Ex on siis onnistunut modernisointi Invisible Warin kompuroinnin jälkeen. Tekijätiimi ei tainnut uskaltaa ottaa liikaa riskejä, kun pelin rakennekin on hyvin samanlainen kuin alkuperäisessä. Ollaan siis aluksi Jenkeissä, sieltä mennään Kiinan kautta Ranskaan... Tai Montrealiin, mutta käytännössä sama juttu

Myös alkuperäisiä musiikkeja kuuluu radiosta siellä täällä mikä herättää pienen fiiliksen, että haluaisi pelata taas alkuperäistä. No, ei tällä kertaa. Tätä näkee usein esim. GOG.comissa alessa muutamalla eurolla (kuten juuri nyt parhaillaan), niin hinnasta tämän hankkiminen tuskin jää kiinni.
e: Niin ja melkein unohdin, Michael McCannin musiikki on erinomaista.
www.pcgamingwiki.com