Ihan vaikka mäntysuopa esimerkiksi.Annappa vinkki, minkä aineen voisi ruiskuttaa trailerin suokaksi?
RIB-veneen pohja jäi hieman likaiseksi. Täytyy kokeilla ensi syksynä Star Briten ainetta.
Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.
Huomio: This feature may not be available in some browsers.
Ihan vaikka mäntysuopa esimerkiksi.Annappa vinkki, minkä aineen voisi ruiskuttaa trailerin suokaksi?
RIB-veneen pohja jäi hieman likaiseksi. Täytyy kokeilla ensi syksynä Star Briten ainetta.
Ei liene kovin tehokas vastalääke oksaalihapolle. Luulen, koska mäntysuovalla voi pestä itsensä ja juoda päälle.Ihan vaikka mäntysuopa esimerkiksi.
Eikö toi nyt vain riipu siitä miten vahvaa liuosta aikoo käyttää. Tolu taitais olla vähän vahvemmin emäksinen kuin mäntysuopa jos haluaa jotakin vähän vahvempaa kamaa eikä ihan lipeän kanssa kiinnosta pelata.Ei liene kovin tehokas vastalääke oksaalihapolle. Luulen, koska mäntysuovalla voi pestä itsensä ja juoda päälle.
Tämä ehdottomasti, ei tartte taistella eikä juurikaan hangata. Toi tosiaan reagoi sinkityksen kanssa todella voimakkaasti, mutta reilulla vedellä kun kastelee sen trailerin ennen pesuaineen levitystä ja välillä laskee vettä pesuainekohtiin, niin ei edes väri vaihdu sinkityksessä.
Ostin tätä ja mielestäni ois voinut tehokkaampaakin olla.. aikamoinen hinkkaus oli kuitenki että ens kerralla taidan viedä johonki firmaan pestäväksi
Eipä ole kyllä itsekkään tullut hinkattua, painepesurilla olen huuhdellut ja sillä selvä. Kaikki pinttymät on tähän asti lähtenyt...En tiedä mitä tehdään eri tavalla, mutta tuolla olen saanut jopa parin vuoden paskat pohjasta pois ilman tuskaa. Ehkä se maaginen röökinpoltto, kalja tai pari ja liotusaika on se juttu, en tiedä. Onhan se toki mahdollista, että tuohonkin on iskenyt ympäristöarvot jne, mulla on vielä pari purkkia vanhan honkkarin jäämistöä, kun ahneuksissani jostain tarjouksesta useamman pullon hamstrasin.
En tiedä mitä tehdään eri tavalla, mutta tuolla olen saanut jopa parin vuoden paskat pohjasta pois ilman tuskaa. Ehkä se maaginen röökinpoltto, kalja tai pari ja liotusaika on se juttu, en tiedä. Onhan se toki mahdollista, että tuohonkin on iskenyt ympäristöarvot jne, mulla on vielä pari purkkia vanhan honkkarin jäämistöä, kun ahneuksissani jostain tarjouksesta useamman pullon hamstrasin.
No se jäikin tuosta edellisestä pois vaikka kuinka yritin, järviveneestä kyse. Tuo vesiraja vaatii hieman enemmän aikaa ja tuohon vois kokeilla, että laitat pesuaineen kuivaan pintaan. Ja itse en ole lantrannut tuota pesuainetta yhtään, pumppupullosta suihkuttanut välillä kuivaan pintaan ja välillä märkään pintaan.Onko sulla meressä vai järvessä? Tuollaista pinttynyttä ei saanut millään pois, en tiiä onko sitte aurinko polttanut
Täytyy sitten keväällä kokeilla ennen vesillelaskuaNo se jäikin tuosta edellisestä pois vaikka kuinka yritin, järviveneestä kyse. Tuo vesiraja vaatii hieman enemmän aikaa ja tuohon vois kokeilla, että laitat pesuaineen kuivaan pintaan. Ja itse en ole lantrannut tuota pesuainetta yhtään, pumppupullosta suihkuttanut välillä kuivaan pintaan ja välillä märkään pintaan.
Joo en oo kovin hyvä kemisti, enkä tiedä mitä vahvat emäkset tekee trailerin sinkitykselle. Sen vuoksi ajattelin, että on turvallisempaa suojata sinkitystä jollain lievällä emäksellä. Sinkitys kuitenkin varmaan kestää lievemmän hapokkuuden pienen aikaa. Voihan sitä tietysti halutessaan ruiskutella vahvempaakin emästä sinkityksen pintaan. Kyllähän noissa pesuaineissa pH on mainittu. Vaikka tuosta Turtle Wax Insect Remover hyönteisirrote 500 ml | Motonet Oy vahvempaa. Ei oo kuitenkaan vielä mitään lipeätä.Ei liene kovin tehokas vastalääke oksaalihapolle. Luulen, koska mäntysuovalla voi pestä itsensä ja juoda päälle.
Tulikohan oikea aine nyt suositteluun?Star Brite rungon ja vesirajan tehopesu 1 L
Rungon ja vesirajan tehopesu poistaa erittäin tehokkaasti vesirajan keltaisuuden, levän, limakerrostumat, ruostetahrat ym. liat veneen koko rungosta.www.puuilo.fi
Tuo on kova aine pohjan pesuun, toki jos pesee trailerin päällä, niin trailerista poistuu sinkitys.
Mutta kyllä lähtee paskakin, itellä oli vuosia olleita merestä tulleita ruskeita värjäytymiä jotka ei lähtenyt millään, tuota suihkuttelemalla ja painepesurilla huuhtelemalla tuli puhdas valkoinen pinta esiin...
Tuotteen oikeellisuus riippuu varmaankin siitä mitä halutaan saada aikaan? Instant Hull Cleaner on oksaalihappo- ja Ez-On Ez-Off taas suolahappopohjainen tuote. Oksaalihappoa pidetään kait suht turvallisena ja ainakin myyntipuheissa muistetaan sanoa että se on voimakkain luontaisesti luonnossa esiintyvä happo. Happo kuin happo taas käy kellastumien ja vastaavien biofilmien poistoon, eli lopulta kyse on sit siitä missä on sopiva tehon ja käyttöturvallisuuden suhde. Jos tavoite on poistaa sinkit trailerista, niin Ez-On Ez-Off on epäilemättä parempi tuote, mutta onhan sitä paljon tehokkaampiakin happoja.Tulikohan oikea aine nyt suositteluun?
Olisikohan pitänyt olla tämä?
Tässä ainakin jytysti happoa (25%), vs tuo aiemman linkin tuote
Juu, taisin sekoittaa tuotteet. Toki tuollakaan ei lähtenyt 20v seissyt vene puhtaaksi, toki nyt pesin päällisiä pinttymiä.Tulikohan oikea aine nyt suositteluun?
Olisikohan pitänyt olla tämä?
Star Brite rungon pesuaine / merirokonpoisto ez on ez off 1 L
Ez-on Ez-off puhdistaa veneen rungon kasvillisuudesta, limasta ja merirokosta, ym. liasta. Soveltuu lasikuitu-, puu- ja rautapinnoille. Toimii hyvin myös viileämmässä pesukelissä.www.puuilo.fi
Tässä ainakin jytysti happoa (25%), vs tuo aiemman linkin tuote
Kuinka usein te olette vaihtaneet jakohihnan perämoottoriin? Tuo minun Honda BF60 on vuosimallia 2017, mutta siinä on mittarissa vasta 186h. Mietin, että pitääkö siihen vaihdattaa hihna tulevana keväänä. Hihna ja kiristin maksavat luokkaa 200€ ja vaihto on sitten tunnin tai kahden homma, sinänsä mahdoton hinta ole verrattuna kaikkiin muihin veneilyn kuluihin.
Itse tarkastan hihnan visuaalisesti joka syksy. 10v kohdalla alan kaavailemaan vaihtoa. Meidän vanhin prutku on 8v ja tunteja on 100-200. Taidan vaihtaa 10. kesän jälkeen syksyllä, vaikka hihna näyttäisi edelleen uudelta.Kuinka usein te olette vaihtaneet jakohihnan perämoottoriin? Tuo minun Honda BF60 on vuosimallia 2017, mutta siinä on mittarissa vasta 186h. Mietin, että pitääkö siihen vaihdattaa hihna tulevana keväänä. Hihna ja kiristin maksavat luokkaa 200€ ja vaihto on sitten tunnin tai kahden homma, sinänsä mahdoton hinta ole verrattuna kaikkiin muihin veneilyn kuluihin.
onko siipipyörän vaihto 4 tahti perämoottoriin helppo homma?
Itsekin olen autopuolella harrastanut tätä. Lopetin siihen kun Transporterin hihna näytti mielestäni uudelta kun tsekkasin. Vesipumpun akseli kuitenkin oli väljä ja sen takia tehtiin jakopää. Hihnan kun otti irti ja taittoi "nurinpäin" niin oli aivan halkeillut ja viittä vaille valmis hampaiden välistä. Näissä on varmasti valmistajakohtaisia laatueroja, mutta kyllä 10v tuollaiselle kuminauhalle on niin pitkä aika etten itse uskaltaisi jos sillä käytettävällä tuotteella mitään väliä on. Omassa tapauksessa hihna oli joko Continental tai Gates, en muista varmaksi kumpi.Itse tarkastan hihnan visuaalisesti joka syksy. 10v kohdalla alan kaavailemaan vaihtoa. Meidän vanhin prutku on 8v ja tunteja on 100-200. Taidan vaihtaa 10. kesän jälkeen syksyllä, vaikka hihna näyttäisi edelleen uudelta.
Tuli talvisäilytyslasku maksettua. Nosto, lasku, pukitus, peittely, pohjapesu ja moottorin glykoliajo maksoi vajaan tonnin. Veneenä 24-jalkainen Bayliner.
Vähän kutkuttaisi hommata tuollekin traileri ja tehdä itse kun hinta ei ihan vastannyt mieestäni plvelun laatua.
Kohta sitä pääsee messuillekin etsimään lisää rahareikiä.
Missäs noin halvalla pääsee?
Venemessut tuli käveltyä mutta eipä siellä oikein mitään uutta osunut silmään. Kaupoissakaan ei kummoisia tarjouksia näkynyt mutta huomasin että verkkokaupoissa monella vaikutti olevan ok messualennuksia.
Ostoksia teen varmaan tällä viikolla kun tulevalle kaudelle suunnitelmissa on maasähköjäjestelmän ja uuden jääkapin hankkiminen ja asennus. Sisälle ja takakannelle samalla vähän valaistusta.
Eihän sattumoisin mitään tarjouksia paukkuliiveistä osunut silmään?
Millaisesta aluksesta on kysymys, kun kokoa taitaa olla, mutta silti bensamoottori?Oishan tässä edessä vähän projektia ennen vesillelaskua:
- kannen hionta/osittainen kuidutus/maalaus
- uuden diesellämmittimen asennus
- uusien hupiakkujen asennus
- seurantajärjestelmän rakentaminen Raspberry Pi:n avulla (7” näyttö + akkujen seuranta + useita lämpötila-antureita + septitankin tason seuranta + IR-kamera jne)
- vanhan Wallas-lämmittimen irroittaminen
- puutöiden viimeistely WC:n ja ajohytin osalta
- uusien kattoluukkujen rakentaminen
- moottorin huolto (siipipyörän ja laturin hihnan vaihto)
- bensaletkujen uusiminen
Josko sitä veneen saisi laskettua vesille toukokuun loppuun mennessä.
Millaisesta aluksesta on kysymys, kun kokoa taitaa olla, mutta silti bensamoottori?
Noissa joku kyllä kiehtoo. Mulla oli yhden kesän Finnspeedin diesel matkalötkö ja toisena kesänä Bella 7000 yanmarilla, mutta harmillinen tosiasia on että vaatisi pitkät vapaat (tai ainakin pari vapaapäivää putkeen) muutenkin kuin niinä lyhyin lomaviikkoina, kun en kerennyt kuin kerran yöpymään kesän aikana noissa.
Sen verran hidas matkaveneily jätti kipinää että siitä asti olen haaveillut eläkepäivinä myyväni mökin ja ostavani sellaisen teräksisen pikmeercruiserin tmv. matkalehmän ja asuvani kesät siellä ja cruisivani jotakin saimaata pitkin.
Ja koneen merkki oli? Tuskin tuohon mitään universaalia ratkaisua on.Onkohan missään myynnissä mitään testeriä millä vois lukea koneen tunnit? Tuntimittaria ei ole ollenkaan ja kiinnostais kyl sellainen asentaa.. myyjän arvion mukaan oli lähelle 300h ajettu
Ja koneen merkki oli? Tuskin tuohon mitään universaalia ratkaisua on.
Jos ei ole ollut tuntimittaria, niin taitaa mennä "trust me bro"- tiedon mukaan tunnit.mariner 80hp efi 2006
Jos ei ole ollut tuntimittaria, niin taitaa mennä "trust me bro"- tiedon mukaan tunnit.
Mutta kannattaahan se tutkia, että menisikö Mercuryn vessel view tuohon koneeseen. Kuitenkin taitaa sama kone olla kyseessä.
Tästä rasberry projektista ois kiva kuulla lisää, mitä roipetta ja miten?Oishan tässä edessä vähän projektia ennen vesillelaskua:
- kannen hionta/osittainen kuidutus/maalaus
- uuden diesellämmittimen asennus
- uusien hupiakkujen asennus
- seurantajärjestelmän rakentaminen Raspberry Pi:n avulla (7” näyttö + akkujen seuranta + useita lämpötila-antureita + septitankin tason seuranta + IR-kamera jne)
- vanhan Wallas-lämmittimen irroittaminen
- puutöiden viimeistely WC:n ja ajohytin osalta
- uusien kattoluukkujen rakentaminen
- moottorin huolto (siipipyörän ja laturin hihnan vaihto)
- bensaletkujen uusiminen
Josko sitä veneen saisi laskettua vesille toukokuun loppuun mennessä.
mariner 80hp efi 2006
Voi myös saada kierroslukumittarin näyttämään tunnit. Ainakin meillä olevassa 50HP EFI Tohatsussa saa tietyin tempuin kierroslukumittarista irti tunnit ja vikakoodit.
Mercury mainostaa VesselView Mobilestaan seuraavaa:Mulla oli aikaisemmin Mercuryn 75 EFI 2005 vuosimallin perämoottori. Mercury huollossa silloin ilmoitettiin, että kyseisestä koneesta ei pysty lukemaan tunteja kun kyseessä on "perinteinen kaasarikone".
*Compatible with 2004 and newer, 40hp and above; 2022 and newer, 25hp and above.
Miten voi olla "perinteinen kaasarikone", kun jo nimessäkin on Electronic Fuel Injection..Mulla oli aikaisemmin Mercuryn 75 EFI 2005 vuosimallin perämoottori. Mercury huollossa silloin ilmoitettiin, että kyseisestä koneesta ei pysty lukemaan tunteja kun kyseessä on "perinteinen kaasarikone".
Miten voi olla "perinteinen kaasarikone", kun jo nimessäkin on Electronic Fuel Injection..
Mulla oli aikaisemmin Mercuryn 75 EFI 2005 vuosimallin perämoottori. Mercury huollossa silloin ilmoitettiin, että kyseisestä koneesta ei pysty lukemaan tunteja kun kyseessä on "perinteinen kaasarikone".
Tästä rasberry projektista ois kiva kuulla lisää, mitä roipetta ja miten?