- Liittynyt
- 17.10.2016
- Viestejä
- 175
Omana mielipiteenäni nyt kun sota on jatkunut jo yli kolme vuotta tulee mieleen, että ryssällä ei vain yksinkertaisesti ole varaa tulitaukoon/rauhaan. He eivät tule saamaan ilman Trumpin valtavaa tukea sellaista sopimusta aikaan joka kuohitsisi Ukrainan taloudellisen ja puolustuksellisen kyvyn tuleviksi vuosiksi ja vuosikymmeniksi.
Sodan myötä se osa ukrainalaisista jotka sympatiseerasivat rysylandiaa ja toimivat kollaboraattoreina on pienentynyt varmasti murto-osaan aiemmasta. Siperia opettaa. Ja vainaat sukulaiset. Teknologisesti Ukraina on menossa ohituskaistalla Puten imperiumin ohi joka suhteessa. Jos Ukraina säilyttää suvereniteettinsa, niin venäjä häviää sotilaallisen ylivoimansa Ukrainaan nähden ihan muutamassa vuodessa, jos ei jo nyt sitä ole tavallaan tehnyt. Putin on haalinut tykkejä PööKoreasta, Lennokkeja lisenssivalmistukseen Iranista jne.. Oma innovointi on Neuvostoliiton jälkeen jäänyt täysin tekemättä. Paranneltua kommunistikamaa tehdään niska limassa. Tappavat toki, mutta tehokkuus ala-arvoista. Esimerkkeinä avaruusteknologia, lentokoneet, panssarit, ohjukset. Kaikissa onnistuneissa konfiguraatioissa kyse vanhan tekniikan päivittämisessä. Uutta toimivaa ei joko osata tai edes haluta tehdä. Ei ainakaan muuten kuin artesaanityylillä propagandatarkoitusta varten. Ja pitää muistaa.. Neuvostoliitto ei ollut venäjä. Monet erikoisalojen tiedot ja taidot jäivät venäjän ulkopuolelle.
Venäjä on maa joka on nojannut viimeiset vuosikymmenet neukkulan raunioiden tukeen. Myydään fossiilisia, saadaan rahaa ennenkaikkea pienelle piirille. Tuotekehitys vaatii ennakoivia kuluja johonkin tulevaisuudessa siintävään parempaan. Ketään se ei kiinnosta, kukaan sitä ei maksa. Tulos on tämä. Ja hyvä niin.