Westfalenin rauha ja Ukrainan sota: Voiko 1600-luvun malli toimia nykypäivän geopoliittisella pelilaudalla
Eurooppa on jälleen sodassa, vaikka se ei olekaan virallisesti osapuoli.
Ukrainan sota on repinyt vanhan mantereen poliittista kudosta, asettanut ensin Washingtonin ja Moskovan vastakkain ja jättänyt EU:n ulkokehälle. Nyt kun Trump ja Putin näyttävät olevan samalla karttasivulla, Eurooppa on yhä ulkokehällä. Samalla herää kysymys: voiko historian suuri tapahtuma, Westfalenin rauha vuonna 1648, tarjota mallin nykyisen sodan ratkaisemiseksi?
*****
Ukrainan sota on tosiasiallisesti venynyt jo 11 vuoden mittaiseksi, ja se nostaa esiin kontrastin Donald Trumpin rauhan- ja ratkaisukeskeisen ajattelun sekä Ukrainan presidentti Zelenskyin ja hänen eurooppalaisten tukijoidensa sotilaalliseen voittoon pyrkivän linjan välillä.
Trump haluaa rauhaa heti. Zelenskyi ja monet hänen eurooppalaiset kannattajansa edustavat näkemystä, jonka mukaan rauha on mahdollinen vasta, kun Venäjä on sotilaallisesti kukistettu ja sen valtaamat alueet palautuvat Ukrainalle – näkökulma heijastaa Euroopan johtajien, kuten Ursula von der Leyenin painotuksia. Puhe on tuttua niin presidentti Stubbilta kuin ulkoministeri Elina Valtoselta.
Heillä on yhteinen illuusio siitä, että voittoon on mahdollisuus, koska ME sanomme niin. Tämä on silkkaa stand up:ia kotiyleisöille. Muut vaihtoehdot ovat hirvittävä loppu tai kauhu ilman loppua.
Pietarilaisen, nykyään Berliinissä asuvan taiteilijan Dmitri Vilenskin luoma käsite russofrenia (vrt. skitsofrenia) on valaiseva. Russofrenia on tila, jossa sairastunut uskoo yhtä aikaa, että Venäjä on romahtamassa, mutta samalla se valtaa koko maailman.
Euroopan tavoitteena on sodan jatkamisella Venäjän hallinnon vaihtaminen (kunhan sen tekee joku muu) sekä Zelenskyin vallan säilyttäminen sen sijaan, että pyrittäisiin välittömään rauhanprosessiin. Entä, jos Zelenskyi joutuu lähtemään? Entä jos Zelenskyin ja Ukrainan edut eivät kohtaa? Saako tällaisia edes kysyä?
*****
Rauha vasta, kun vallatut alueet on saatu takaisin, korostaa Euroopan moralistista ideaa, mutta paljastaa strategisen suunnitelman puuttumisen. Eurooppa on jättäytynyt riippuvaiseksi Yhdysvalloista. Riippuvuuden kohtalonomaisuus paljastui kaikessa alastomuudessaan, kun Yhdysvallat ilmoitti katkaisevansa asetoimitukset Ukrainalle, mutta myös satelliitti- ja tiedustelutuen, jotka ovat ratkaisevan tärkeitä Ukrainan mahdollisuuksille pärjätä Venäjälle. Euroopalla ei ole antaa tähän korvaavia tukipalveluita solidaarisuuden lisäksi.
Selkeästi määritelty sotastrategia edellyttäisi massiivista ja ajoissa toteutettua sotilasmenojen lisäystä sekä hyvin suunniteltua varustautumista. Mutta ilmassa on puhetta, joka ei ole strategia, koska Euroopan tapa jättäytyä Yhdysvaltain turvallisuussateenvarjon alle, on ollut massiivinen virhe. Niin suuri virhe, että Eurooppa on mitätöinyt itsensä. Eurooppalaiset poliitikot ovat tehneet parhaansa, jotta Eurooppa lakkaa olemasta merkittävässä asemassa maailman muuttuessa moninapaiseksi.
*****
Solidaarisuus Ukrainaa kohtaan ei ole strategia. Hyvesignalointi ei ole strategia. Pakotteet eivät ole strategia, jos niiden ensisijainen tavoite on minimoida itsellemme aiheutuvat haitat.
Puolustusmenojen rakenteellinen lisäys vaatii uhrauksia kansalaisilta ja kanttia poliitikoilta. Sotilaallinen varustautuminen ja voiman kasvattaminen ja kullattu hyvinvointiyhteiskunta eivät mahdu samaan lauseeseen. Mutta hyvinvoinnin ja palveluiden karsimisista ei ole uskallettu alkaa edes keskustella. Suomi on harvoja poikkeuksia, jossa sotilasmenot ovat jo kasvaneet, vaikka valtion rahoitustilanne on kuralla. Mutta Suomessa on epäselvää, mikä leikkauksissa liittyy varustautumiseen, mikä velkaantumisen taittamiseen ja mikä ideologiaan.
Turvallisuuspolitiikkamme uskottavuus riippuu halukkuudesta rahoittaa varustautuminen. Nyt kaikilta äänekkäiltä myöhässä olijoilta puuttuu finanssipoliittista liikkumavaraa tällaisen lähestymistavan tukemiseksi. Puolustusmenot olisi rahoitettava juoksevista tuloista, sillä jos varustaudumme velalla, joukkovelkakirjojen vartijat saavat meidät seinää vasten ennen Putinia.
*****
Euroopan johdon varovaisuus investoida merkittävästi sotilaalliseen varustautumiseen ja vaikeiden poliittisten uhrausten tekeminen ovat perimmäinen este rauhan saavuttamiselle.
Sen sijaan, että pohdittaisiin realistisia ja kustannusarvioituja strategisia ratkaisuja, EU:n johtajat jäävät jumiin Euroopan sisäisten valtapelien ja ulko- sekä sisäpoliittisten kompromissien kokouskierteeseen.
Tästä on myös kyse EU-komission ReArm -esityksestä 800 miljardin budjetiksi Ukrainaan (sotaan ja jälleenrakennukseen) mutta erityisesti Euroopan varustamiseksi. Kyseessä on ennen kaikkea ennuste ja arvio Ukrainan jälleenrakennuksen kustannuksista sekä monimutkainen järjestely, jossa puolet budjetista on kaavailtu EU:n yhteisvelkana, eli verovaroin maksettavana, ja puolet yksityisinä investointeina.
EU pyrkii osoittamaan, että se kykenee tekemään suuria ja kattavia päätöksiä myös kriisiaikoina. Päätöstä 800 miljoonan tukipaketista voi pitää osin propagandistisena, sillä numeroilla halutaan herättää vaikutelma ratkaisevasta, päättäväisestä toiminnasta, vaikka se on lähinnä numerologiaa. Todellisuudessa EU:n rahoitusratkaisut ovat tuttuun tapaan monimutkaisia ja edellyttävät tarkempia määrittelyjä ja loputtomasti neuvotteluja.
*****
On selvää, että voiton hinta on Venäjälle kohtuuton, eikä se edes vahvista Venäjää strategisesti, joten miksi Eurooppa pelkää lopputulosta?
Euroopassa vallitsee pelko siitä, että Venäjän mahdollinen, vaikkakin strategisesti vähäpätöinen voitto vahvistaisi Euroopan oikeistonationalistisia voimia – se on pelkoa, joka vaikuttaa päätöksentekoon yhtä paljon kuin sotilaallisen varustautumisen laskun seuraukset vaikuttavat äänestäjiin.
On kauhistuttavaa oivaltaa, että rauhan sijaan pelko oikeiston noususta on riittävä syy jatkaa veren vuodattamista Ukrainassa… että rauha olisi Putinin pussiin pelaamista.
*****
Westfalenin rauhassa siirryttiin hajanaisesta sodasta järjestäytyneeseen rauhaan.
Westfalenin rauha (1648) päätti 30-vuotisen sodan, Euroopan verisen uskon- ja valtataistelun, jonka kartta muistutti hajanaisuudessaan tämän päivän Ukrainan konfliktin osapuolia, jos ja kun Eurooppa liitetään osapuoleksi sotaan Euroopan unionin myötä, tai pikemminkin ”Halukkaiden koalition” myötä.
Eurooppa oli 1600-luvulla kansallisvaltioiden sijaan pienten ruhtinaskuntien, vapaakaupunkien ja keisarikuntien mosaiikki. Nyky-Euroopassa on jälleen nähtävissä samanlainen pirstaleisuus, kun Ukrainan konfliktin keskeiset neuvottelijat ovat Yhdysvallat ja Venäjä, mutta Euroopan valtiot ovat lähinnä sivustakatsojan roolissa eripuraisina, vailla yhtenäistä mekanismia tilanteen ratkaisemiseksi.
Westfalenin rauha rakennettiin 109 osapuolen intressien varaan: Ranska, Ruotsi ja pyhä saksalaisroomalainen keisarikunta neuvottelivat ja jakelivat valtapiirejä kompromissien kautta.
Sopimukset tunnustivat alueelliset suvereniteetit ja loivat kansallisvaltioiden periaatteen, jolle myöhempi Euroopan valtiojärjestys perustui. Lisäksi periaate, ettei toisen valtion sisäisiin asioihin puututa, sai alkunsa.
*****
Ukrainan rauhan arkkitehtuuri perustuu talouteen, ei ideologiaan.
Ukrainan sodan mahdollinen rauhanratkaisu, kuten Westfalenin rauha aikoinaan, perustuu voimasuhteiden realiteetteihin ja taloudellisiin intresseihin. Neuvottelujen keskiössä on Yhdysvaltain kaavailema Ukrainan jälleenrakennusrahasto, joka toisi yhteen Yhdysvaltojen, Venäjän ja jopa Kiinan taloudelliset intressit. Tämä muistuttaa Westfalenin rauhan logiikkaa, jossa osapuolet saivat tunnustetut vaikutusalueet ja joiden taloudelliset intressit turvattiin.
Rauhan keskeiset elementit näyttävät olevan:
Ukrainan elvytysrahasto: satojen miljardien, jopa biljoonan dollarin suuruinen investointikokonaisuus, josta on tihkunut tietoa, ja jonka rahoittajina olisivat Yhdysvallat, Venäjä ja Kiina sekä osittain Arabimaat. Järjestely takaisi, että rauhanomaiset markkinat korvaisivat sodan tuhot. Eurooppa pääsee mukaan investorina, jos se sitoutuu riittäviin miljardeihin.
Geotalouden etusija geopolitiikkaan nähden: Kuten Westfalenin rauhassa, jossa uskonsodat väistyivät valtioiden vallanjaon tieltä, Ukrainan kohdalla painopiste siirtyy sotilaallisesta konfliktista taloudelliseen yhteistyöhön. Valinta ei ole ideoiden ja ideologioiden välillä, vaan ukrainalaisten elämän ja kuoleman välillä.
Suvereniteettikysymys: Westfalenin rauha tunnusti Saksan ruhtinaskuntien itsemääräämisoikeuden, ja sama periaate on sovellettavissa Ukrainan kohtaloon. Tämä voisi tarkoittaa autonomisia alueita tai neutraalia asemaa – siis vapaata/vapaita talousalueita, ei NATO-jäsenyyttä, ei mahdollisesti edes EU-jäsenyyttä. Sen sijaan suurvaltojen suurinvestoinnit takaavat tasapainon sekä sitoutumisen tulevaisuuteen, joka mahdollistaa Ukrainan turvallisuuden ja suvereniteetin rauhan näkökulmasta.
*****
Euroopan 1600-luvun varjo peittää maiseman.
Kuten Westfalenin rauhan aikaan, Eurooppa on nytkin hajanaisempi kuin ulkopuolelta katsottuna voisi luulla – tai kuten uskottelemme yhtenäisyyttä jopa itsellemme. Ranska, Saksa ja Iso-Britannia ovat olleet passiivisia suurvaltojen pelissä, koska niiden geopoliittinen painoarvo on toissijainen.
EU:lla ei ole yhteistä sotilasstrategiaa, ja Ukrainan kohtalo on pitkälti Washingtonin ja Moskovan käsissä. Tämä on ironinen jatkumo Westfalenin rauhalle, jossa Euroopan suurvaltiot eivät kyenneet ratkaisemaan kriisejä ilman ulkopuolisia voimia.
*****
Historia ei toista itseään, mutta antaa suuntaviivoja.
Vaikka Westfalenin rauha ja Ukrainan mahdollinen rauhansopimus ovat erilaisissa maailmantilanteissa syntyneitä, niissä on riittävästi yhtäläisyyksiä. Molemmat ratkaisut perustuvat realistiseen valta- ja talouspolitiikkaan, eivät idealistisiin fantasiatavoitteisiin, joita Eurooppa on viimevuosikymmenet edustanut.
Jos Westfalenin rauhan periaatteita sovelletaan, Ukrainan rauha ei perustu oikeudenmukaisuuteen tai moraaliin vaan kompromissiin, joka jakaa alueelliset, taloudelliset ja geopoliittiset intressit siten, että suurvallat hyväksyvät sen sekä valvovat sen toteutumista. Samalla etupiiriajattelu tekee paluun, eikä meiltä kysytä, koska äänellämme ei ole merkitystä.
Kysymys kuuluu: onko Eurooppa valmis hyväksymään saman realismin kuin vuonna 1648?
*****
Sota vai rauha?
Westfalenin rauha ei ollut vain sotilaallinen ja poliittinen ratkaisu, vaan sen vaikutukset heijastuivat syvästi Euroopan taloudelliseen kehitykseen ja kulttuuriseen murrokseen, mikä loi pohjan tähänastiselle kansainväliselle järjestelmälle.
Kulttuuria painottavana toimijana tässä on vielä pieni muistutus, jolla julistan omaa ideoiden ja fantasioiden maailmaani: Euroopan hajanainen mosaiikki löysi Westfalenin rauhassa tavan olla rinnakkain ja limittäin yhdessä.
Syntyi tunteikkaan ja dramaattisen barokin nousu taiteesta arkkitehtuuriin ja musiikkiin. Humanismi ja kriittinen ajattelu heräsivät ja uskonnollinen suvaitsevaisuus levisi. Rauhasta seurasi myös kansallisen heräämisen ja identiteetin nousu, joka johti kansallisvaltioajatteluun.
Ehkä Eurooppaa ravisuttava sota ja Euroopan pakottaminen rauhaan johtaa jälleen uuteen, jota emme vielä tunnista. Sota on tietenkin toinen tie.
Joko teemme valinnan, tai se tehdään puolestamme.
Kumman valitset?
Teksti Eeropekka Rislakki