Venäjä hyökkäsi Ukrainaan 24. helmikuuta 2022

Hieman olen toiveikas, että tämä aseiden toimitusten lopettaminen on jälleen Trumpin tapa painostaa tahtoaan läpi samoin kuin hän toimi Pohjois-Korean rakettimiehen kanssa. Pitkän haukkumisen jälkeen Trump lopulta lähetteli rakkauskirjeitä Kim Jong-Unille. Ehkä Trump seuraavassa mineraalidiilissään antaa hieman helpotusta tilanteeseen.

Toisaalta diktaattorit ovat kautta aikain kertoneet varsin suorasti ja tarkasti mitä aikovat tehdä. Taisteluni-kirjassa oli neuvostoliitto mainittu tulevana elintilana, Putin on kertonut neuvostoliiton palauttamisesta. Trump painottaa Magaa eli käyttää nyt häpeilemättä Usa::n asemaa supervaltana kerätäkseen mahdollisimman paljon tuloja maalleen sekä itselleen. Ehkä siksi Ukraina on hänelle vain hidaste matkalla venäjän diileihin.

Tiistaina astuvat 25 % tariffit Kanadalle. Jos kanadalaiset vastapainoksi kieltäytyvät myymästä potaskaa jenkeille, jenkkien maanviljely on pulassa; 80 % potaskasta tulee Kanadasta.
Trump on niin selvästi Putinin takataskussa, etten missään tapauksessa usko, että on toimittamassa enää mitään asetukea Ukrainalle, tuskin edes vastikkeellista. Ei siis edes raha tule kelpaamaan.
 
IL seurantaa lainaten, oranssi kunkku taas vauhdissa:

"

Bloomberg: Trump keskeytti Ukrainan asetuen kokonaan​

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on määrännyt kaiken asetuen keskeytettäväksi Ukrainaan, uutistoimisto Bloomberg kertoo.

The Wall Street Journal kertoi aiemmin, että Yhdysvallat harkitsi asetoimitusten keskeyttämistä maan varastoista.

Nyt Bloomberg uutisoi, että Yhdysvallat keskeyttää kaiken nykyisen asetuen Ukrainalle siihen saakka, että Trump toteaa Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyin aidosti sitoutuvan rauhan tavoitteluun. Näin kertoo Bloombergille korkea-arvoinen viranomainen Yhdysvaltain puolustusministeriöstä.

Viranomainen kertoo, että kaikki tukitoimitukset, jotka eivät ole vielä Ukrainassa, pistetään jäihin. Niihin kuuluu hänen mukaansa toimituksia, jotka ovat matkalla Ukrainaan tai odottelevat kuljetusta Puolassa.

Lähde sanoo, että Yhdysvaltain puolustusministeri Pete Hegseth sai Trumpilta määräyksen panna keskeytys täytäntöön.

Välittömästi ei ole selvää, kuinka suureen osaan tukea määräys vaikuttaa, Bloomberg kertoo. Yhdysvaltain hallinto ei ole toimittanut kaikkea tukea, jolle senaatti on antanut valtuutuksen."
 
Vitun porkana, ei mulla muuta, saa bannia antaa ja varotusta..
Edit tykkäsin käyttäjän julkituomasta, en asian sisällöstä!
 
Yllättävän ison näytöksen jaksoi Trump järjestää, että sai perusteltua asetuen loppumisen. Sehän oli tiedossa, että Trump sen lopettaa.
Pekka Toveri spekuloi, että tämä show oli hakemalla haettu syy sille, kun Trump ei saanut aikaiseksi lupaamaansa rauhaa. No nyt sitä ei ainakaan näytä olevan tulossa ja oma MAGA-väki näkee tämän kaiken suurena menestyksenä. Pahimmassa tapauksessa Venäjä saa täydellisen voiton ja voi keskittyä vähitellen valtaamaan seuraavaa valtiota, joka on todennäköisesti Naton jäsenmaa. Kiitos Trump kaikesta saatana.
 
Yllättävän ison näytöksen jaksoi Trump järjestää, että sai perusteltua asetuen loppumisen. Sehän oli tiedossa, että Trump sen lopettaa.
Katselee ketjua taaksepäin presidentin vaalien kohdalle, niin tuota ennustettiin aika monella suulla. Mutta se siitä, jos venäjämielinen pressa ei näin toimisi, sehän olisi todellinen takinkääntö.
 
Venäjä ei siihen pysty jos EU:lla on halua se estää.
EU:lla on halua, mutta ei kykyä tehdä sitä, kun ainakin yksi jäsen haluaa mahdollistaa tuon Venäjälle.

Tässä joudutaan nyt tekemään aika isoja päätöksiä, ja se muokkaa itsessään eurooppaa. Itse laittaisin EU:n kumoon, ja tekisin uuden tilalle välittömästi, tosin pienin muutoksin. Unkari ainakin jäisi ulkopuolelle. Ja jättäisin pois yksimielisyysvaatimuksen kaikissa muissa asioissa paitsi uusien jäsenten hyväksymisessä.
 
”Keskeytys jatkuu niin kauan kunnes Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi ja maan johto osoittavat ”vilpitöntä sitoutumista rauhaan”.

Pitäisikö tästä tehdä sitten johtopäätös, että jos Ukraina hyväksyy tuon epäoikeudenmukaisen rauhan, niin sitten taas alkaisi jenkit aseistamaan Ukrainaa? Vähän oudolta nyt kuulostaa tämä(kin).
 
Venäjä ei siihen pysty jos EU:lla on todellista halua se estää.
Halua on lähes kaikilla mailla (Unkari? Sveitsi?) mutta rahaa ei ole. Suomi varsinkin on muutenkin pers auki. Juhlapuheet ja poliitikot puhumassa tv:ssä keltaisessa kravaatissa erikseen. Kummelia lainaten ”me ollaan hävitty tää peli”.
 
EU:lla on halua, mutta ei kykyä tehdä sitä, kun ainakin yksi jäsen haluaa mahdollistaa tuon Venäjälle.

Tässä joudutaan nyt tekemään aika isoja päätöksiä, ja se muokkaa itsessään eurooppaa. Itse laittaisin EU:n kumoon, ja tekisin uuden tilalle välittömästi, tosin pienin muutoksin. Unkari ainakin jäisi ulkopuolelle. Ja jättäisin pois yksimielisyysvaatimuksen kaikissa muissa asioissa paitsi uusien jäsenten hyväksymisessä.
Menee puurot ja vellit sekaisin. EU ei ole mikään puolustusliitto. Euroopan maat voivat tehdä päätöksiä EU:n ulkopuolellakin kts. Britannian kokous.
 
Se yksi isompi asia, joka valitettavasti taitaisi tarvita EU:n yksimielisyyden on noiden Venäjän jäädytettyjen varojen toimittaminen Ukrainalle. Siellä olisi makaamassa se noin 300 mrd. €, josta tällä hetkellä on sovittu vaan, että korkoja saa käyttää Ukrainalle annettujen lainojen lyhennykseen.

Mutta muuten tietenkin tukea voi yksittäiset maat tai maaryhmät antaa, ja ihan positiivista että Briteissä pidetyssä kokouksessa näyttäisi nyt muodostuvat ns. coalition of the willing. Saadaan ehkä jotain aikaankin kun ei ole Unkari haraamassa vastaan.
 
Menee puurot ja vellit sekaisin. EU ei ole mikään puolustusliitto. Euroopan maat voivat tehdä päätöksiä EU:n ulkopuolellakin kts. Britannian kokous.
Ei mene. Tällä hetkellä tilanne on näin. Mutta kuten sanoin, joudutaan tekee päätöksiä, ja tuo olisi minun linjani.

EU ei saa mitään rahaa koskevaa asiaa läpi, joka tukee Ukrainaa, ellei Unkari hyväksy. Eli käytännössä aina ostetaan se hyväksyntä. Siksi ainakin tuo Unkari pitäisi saada potkittua ulos. Joo ei ole suoraan mahdollista, mutta artikla 7 Unkarille. Yksimielisyyden poisto monista asioista, ja erillis sääntö Unkarin ulos potkimiselle.

Ihan hyvin sen maan voi jättää Venäjän etupiiriin, ne sinne näyttää haluavan. Sitten voidaan allokoida niitä varoja täällä miten tykätään Ukrainalle ja puolustusteollisuudelle. Eikä tarvii niin pelätä, että Ranska, Saksa ja Italia ei pääse sopimukseen, kun eivät omasta mielestään saa riittävästi rahaa allokoituna oman maan firmoille ja homma kaatuu siihen.
 
Sovittaan vaan kremlin kanssa että saatte unkarin jos poistutte ukrainasta...
 
Miksei muuten noita jäädytettyjä varoja voisi alkaa vapauttamaan Ukrainalle muissa maissa kuin Unkarissa? Eli erillinen sopimus, jonka sitten ne maat allekirjoittavat, jotka haluavat luovuttaa noita varoja. Kuitenkin eikö jokaisen maan paikallinen ”ulosottovirasto” noita tällä hetkellä pidä takavarikossa.
 
Munat puuttuu, ei muuta syytä.
 
Muistaakseni EU päättää noista jäädyttämisistä ja on myös toimivaltainen mitä jäädytetyille varoille tehdään. Eli ei tuosta vaan voi mennä paikallinen ulosotto repimään niitä ulos, vaan vaatisi EU:n päätöksen asiasta. Vähän sama ku, poliisi ei voi kumota tuomioita.
 
Kiitos selvennyksestä. Sitten taitaa aika kauan kestää, että vapautuu (varmaan Unkari taistelee niin kauan vastaan kunnes muut maat löytää jonkun vipuvarren Unkaria vastaan).
 
Muistaakseni EU päättää noista jäädyttämisistä ja on myös toimivaltainen mitä jäädytetyille varoille tehdään. Eli ei tuosta vaan voi mennä paikallinen ulosotto repimään niitä ulos, vaan vaatisi EU:n päätöksen asiasta. Vähän sama ku, poliisi ei voi kumota tuomioita.
Varojen käyttäminen sotii mun oikeustajua vastaan ja menee suoraan Putinin pussiin. Ne ovat kuitenkin yksityisten henkilöiden omaisuutta. Miksi puolustaa läntisiä arvoja jos niitä ei edes itse noudateta? Korkojen käyttäminenkin on vähän niin ja näin…

Venäjähän on surutta ottanut länsivarat maassa käyttöönsä.
 
Varojen käyttäminen sotii mun oikeustajua vastaan ja menee suoraan Putinin pussiin. Ne ovat kuitenkin yksityisten henkilöiden omaisuutta. Miksi puolustaa läntisiä arvoja jos niitä ei edes itse noudateta?

Ihan samasta syystä kuin poliisi tai puolustusvoimat voivat käyttää vaikka kuollettavaa voimaa tarvittaessa puolustaessaan niitä länsimaisia arvoja, joista yksi on oikeus elämään. Tässä on kyse siitä, miten Venäjään voidaan vaikuttaa muutoinkin kuin sotilaallisesti. Se ei kyllä mene Putinin pussiin, jos Venäjän varat luovutetaan Ukrainan puolustuksen tukemiseen. Venäjä lopetti yhteisten sääntöjen noudattamisen, eikä meillä ole maailmanpoliisia joka Venäjän laittaisi siitä vastuuseen, joten valitettavasti meidänkin on muutettava niitä yhteisiä sääntöjä.
 
Näköjään Trump noudattaa Project 2025-suunnitelmaa. Kyselin tekoälyltä mitä siinä mainitaan Euroopasta. Linjauksena on, että Eurooppa joutuu ottamaan suuremman vastuun tavanomaisesta puolustuksestaan ja Usa osallistuisi Euroopan puolustamiseen ydinpelotteella.

Trumpin päätös lopettaa aseapu pakottaa Euroopan panostamaan omiin asevoimiinsa, joten tämä olisi linjassa kyseisen toimintasuunnitelman kanssa. Trump taisi muutama viikko sitten kehottaa eurooppalaisia ostamaan amerikkalaisia aseita eli sinänsä tämä maton alta veto voi tuoda lisäkauppaa amerikkalaiselle aseteollisuudelle, jos asiakkailta löytyy vielä luottamusta.
 
Tässä on kyse siitä, miten Venäjään voidaan vaikuttaa muutoinkin kuin sotilaallisesti.
Itseasiassa se että viedään laittomasti oligarkkien ja muiden rikkaiden varat länsimaissa ei vaikuta Putiniin paskan vertaa. Päinvastoin lisää länsivihaa maassa ja on Putinin propagandalle eduksi.

Ymmärrän kyllä ajatuksen pointin kun rikasta venäläistä on helppo vihata. Samalla myös oikeuttaisimme Venäjälle länkkäri yhtiöiden haltuunoton.
 
Se 200-300 miljardia, joka on jäädytetty, on Venäjän valtion varoja.

Mutta jos esim. sotakorvausten vaatiminen tuntuisi moraalittomalta, niin myös noiden varojen antaminen Ukrainalle kuuluu samaan kategoriaan.
 
Venäjä voi voittaa sodan, jäämmekö sitten ryssälle velkaa? No ehkä sotakorvaukset olisi hyvä piritys Suomenkin taloudelle, jonnet ei muista!

Riski on myös EU:n rajoitusjärjestelmän luotettavuus tämän jälkeen.
 
Ei tuossa ole mitään riskiä rahoituslaitokselle. Jos hyökkäät Eurooppaan menetät rahat. Ei tänne kaivata sellaisten maiden rahoja, jotka pelkäävät ne menettävän jos hyökkäävät tänne.

Jotenkin kummallinen ajatus, että Eurooppaa tuhoavan terroristimaan rahoja pitäisi suojella.
 
Venäjä voi voittaa sodan, jäämmekö sitten ryssälle velkaa? No ehkä sotakorvaukset olisi hyvä piritys Suomenkin taloudelle, jonnet ei muista!

Riski on myös EU:n rajoitusjärjestelmän luotettavuus tämän jälkeen.

Rahoitusjärjestelmän luotettavuus on ihan höpöhöpöselitys (Belgia mm. tienaa noista jäädytetyistä varoista aika huolella).

Luotettavuus on ja pysyy, kunhan Euroopan maita vastaan ei aloiteta sotaa. Ne maat jotka sellaista suunnittelee ehkä muutenkin haluavat parkkeerata varojaan muualle.

Ja sitäpaitsi eiköhän se Venäjäkin ole jo alaskirjannut nämä varat.
 
Varojen käyttäminen sotii mun oikeustajua vastaan ja menee suoraan Putinin pussiin. Ne ovat kuitenkin yksityisten henkilöiden omaisuutta. Miksi puolustaa läntisiä arvoja jos niitä ei edes itse noudateta? Korkojen käyttäminenkin on vähän niin ja näin…

Venäjähän on surutta ottanut länsivarat maassa käyttöönsä.
Läntisiä arvoja on myö yksilönvapaus. Onko armeijalla sinun mielestä oikeus pakottaa ihmisiä puolustamaan valtiota, kun valtion pitäisi olla ihmisiä varten, eikä toisinpäin? Eli nyt puhutaan asioista tasolla, jossa sun mielestä läntiset ervot ei saa millään tavoin puolustautua. Diktatuurit keksii tapoja, joilla romuttaa meidän arvot ja yhteiskunta. Se on varmaa. Kun on rauha, niin asioita voidaan tehdä paljon mukavemmin, mutta sodassa tarvitaan vähän ilkeitäkin päätöksiä ja kaikki vapaudet ei enää ole voimassa. Me ei olla sodassa Venäjän kanssa perinteisessä muodossa, mutta taloudellisessa ja informaatiosodassa ollaan.
 
Jos se trumppi hyvän tahdon eleenä palauttaa nuo rahat venäjälle. Problem solved.
Varmasti näin juuri tekee, ainakin ne mitä pystyy. Sitten alkaa eurooppalaisten pankkien painostus että vapauttakaa varat ja jos ei vapauteta niin lisää tariffeja ja veroja ja uhkauksia ja kiristyksiä koska eurooppa ei ota kakkoseen ja tee "diiliä".
 
Samalla myös oikeuttaisimme Venäjälle länkkäri yhtiöiden haltuunoton.
Tätähän on jo suurimmalle osalle Venäjällä sijainneesta länsimaisten yritysten varallisuudesta tapahtunut: Venäjä on mm. kaikki maaperällään 2022 olleet liisatut lentokoneet anastanut itselleen. Myöhemmin on sentään joutunut maksamaan niistä korvauksia ja lunastamaan hyvinvointirahastonsa kautta itselleen, koska muuten niillä ei uskalla lentää minnekään Venäjän ulkopuoluelle.

Viime vuonna myös takavarikoivat esim. saksalaisten Deutsche Bankin ja Commerzbankin Venäjällä olleet varat (olivat sinne sijoitettuna kaasunjalostuslaitoksen rakentamista varten). Taisi mukana olla muitakin länsimaiden pankkeja, joilla oli yhtään isompia rahavaroja Venäjällä.

Samoin monia länsimaisia yrityksiä on pakkolunastettu nimellishintaan venäläisille oligarkeille.

Eli ei hätää, vaikka EU tekisi mitä noille jäädytetyille varoille, niin Venäjällä on länsimaisen omaisuuden omiminien ollut jo tovin täydessä vauhdissa - eivät siihen yllytyksiä tai oikeutuksia ole tarvinneet.
 
Niin tiedän kyllä että se on ollut menossa mutta ottamalla jäädytetyt varat kuittaamme tavallaan että tuo on ok.

ISW:n tuore arvio on että USA:n aseavun loputtua Venäjä tulee vaan valtaamaan lisää alueita. Joten rauhasta on turha haaveilla.
 
Yhtä asiaa en kyllä nyt lainkaan ymmärrä. Trump on käytännössä antamassa Putinille kaiken ja vielä enemmän, mistä hän on osannut koskaan unelmoida ja vastineeksi ei kaipaa mitään? Ja se mitä en tässä ymmärrä on se, että oikeastiko Yhdysvalloissa tämän annetaan vaan tapahtua? En ole nimittäin lukenut yhden yhtä oikeata vastalausetta näille Trumpin toimille.

Tässä on annettu käytännössä avaimet Putinille ja muille diktaattoreille tuhota kaikki Yhdysvaltain ulkosuhteet, luotettavuus, kansainvälinen kauppa yms. ja vastineeksi näyttäisi Trump saavansa vain lisää tarinaa someen MAGA yleisölleen. Sanoisin, että ihan uskomattoman paska diili diilintekijältä.
 
Rauhasta on turha ollut haaveilla, ennen kuin toinen on hakattu oikein kunnolla. Nyt vaan on siitä kiinni, paljon eurooppa on valmis pistämään rahaa tuonne, vai eikö sittenkään haittaa, että Venäjä valloittelee naapureita.

Tuen loppuminen oli jo pöydällä paljon aikaisemmin ja muistaakseni Trumpin poikakin siitä puhui jo aikoja sitten. Tää on ollut ihan suunnitelman mukaan.
 
Yhtä asiaa en kyllä nyt lainkaan ymmärrä. Trump on käytännössä antamassa Putinille kaiken ja vielä enemmän, mistä hän on osannut koskaan unelmoida ja vastineeksi ei kaipaa mitään? Ja se mitä en tässä ymmärrä on se, että oikeastiko Yhdysvalloissa tämän annetaan vaan tapahtua? En ole nimittäin lukenut yhden yhtä oikeata vastalausetta näille Trumpin toimille.

Tässä on annettu käytännössä avaimet Putinille ja muille diktaattoreille tuhota kaikki Yhdysvaltain ulkosuhteet, luotettavuus, kansainvälinen kauppa yms. ja vastineeksi näyttäisi Trump saavansa vain lisää tarinaa someen MAGA yleisölleen. Sanoisin, että ihan uskomattoman paska diili diilintekijältä.

Ukraina ja Eurooppa on woken ja globohomon puolustaja ja Venäjä taas based trad valkoinen kristitty unelma (lol).
 
"White House directs officials to draft proposal to lift US sanctions on Russia"

Mites täällä väitettiin aikaisemmin? Mikään länsimaa ei enää halua palata venäjälle sodan jälkeen, koska luottamusta ei ole.
 
Jenkkejä ei voi enää laskea länsimaiksi.
 
"White House directs officials to draft proposal to lift US sanctions on Russia"

Mites täällä väitettiin aikaisemmin? Mikään länsimaa ei enää halua palata venäjälle sodan jälkeen, koska luottamusta ei ole.
Ei jenkkiyhtiöt välttämättä ole Venäjälle menossa vaikka Trump kuinka potkisi perseelle. Venäjälle menoon liittyy paitsi Venäjä-riskit niin myös pakoteriskit Euroopan suunnasta.
 
Tää on ihan joutavaa pa,,,skan puhumista rahasta........:confused2: maailmalla miten paljon sitä tarvitaan,,,,,entes sitten? Niistä saaduista miljardeista on pitkä matka siihen kun veli venäläinen saa napin otsaan. Nyt rautaa sinne ja äkkiä ......maksellaan sit kun rähinä on loppu ,,,,,jos meistä tietysti maksajiksi ´´´´´´
 
Osittain ymmärrän että haluavat lopettaa sodan rahoittamisen, mutta tätä pakotteiden lopettamista en ymmärrä. Taas kädenojennus Putinille.

Se yrittää nyt kaiken keinon viestitää P:lle että kaikki on ihan jees, ja et oo tehnyt mitään väärin.

Mitähän se on sopinut Putin kanssa vastapalvelukseski ? Ei varmasti tee tätä hyvää hyvyyttään ja ilman omaa intressiä.
 
Osittain ymmärrän että haluavat lopettaa sodan rahoittamisen, mutta tätä pakotteiden lopettamista en ymmärrä. Taas kädenjennus Putinille.

Mitähän se on sopinut Putin kanssa vastapalvelukseski ? Ei varmasti tee tätä hyvää hyvyyttään ja ilman omaa intressiä.

En mä lähtisi aliarvioimaan tuon vietävyyttä. Putin on sanonut, että niillä on öljyä ja yhdessä ne on voimakkaampia, ja kylläpä sinua on huonosti media kohdellut, ja eikös ollut törkeää miten x y z yritti saada demokraatit voittamaan, ja kylläpä Venäjällä olisikin väkeä jenkkiyritysten toimia. Litran mitta siihen, että tällä mennään.
 
Ei jenkkiyhtiöt välttämättä ole Venäjälle menossa vaikka Trump kuinka potkisi perseelle. Venäjälle menoon liittyy paitsi Venäjä-riskit niin myös pakoteriskit Euroopan suunnasta.

Mä haluaisin kuvitella että näin tapahtuisi mutta oletan että tapahtuu toisin päin ja paine Euroopan pakotteiden purkamiseksi yritysten kilpailukyvykkyyden ylläpitämiseksi kasvaa ylitsepääsemättömäksi.

Kun nyt ottaa huomioon Euroopan epäyhtenäisyyden ja sisäiset poliittiset kädenväännöt niin Jenkkien vetäytyminen pakotteista saa kyllä domino efektin aikaan vaikka toista haluttaisiinkin nyt esittää.

Ja yritysten muisti on tosi lyhyt, kun potentiaalisista liikevoitoista puhutaan. Tosin Venäjän sisäinen markkinatilanne ei todennäköisesti hirveästi innosta investointeihin sinne suuntaan.
 
Arvaisin että jenkit purkaa pakotteet vaikka yksipuolisesti, sen jälkeen ölppä, raaka-aineet, jne virtaa venäjältä, Vladimirin taskut täyttyy dollareista ja muut jää yksin pakotteidensa kanssa. America first periaatteella.

Koko maan moraali lensi roskakoriin siinä vaiheessa kun Trump valittiin ja nyt ne possuilee minkä ehtivät.
 
Mä haluaisin kuvitella että näin tapahtuisi mutta oletan että tapahtuu toisin päin ja paine Euroopan pakotteiden purkamiseksi yritysten kilpailukyvykkyyden ylläpitämiseksi kasvaa ylitsepääsemättömäksi.

Kun nyt ottaa huomioon Euroopan epäyhtenäisyyden ja sisäiset poliittiset kädenväännöt niin Jenkkien vetäytyminen pakotteista saa kyllä domino efektin aikaan vaikka toista haluttaisiinkin nyt esittää.

Ja yritysten muisti on tosi lyhyt, kun potentiaalisista liikevoitoista puhutaan. Tosin Venäjän sisäinen markkinatilanne ei todennäköisesti hirveästi innosta investointeihin sinne suuntaan.
Jep. Eurooppa joutuu ehkä odottelemaan, että jonkinlainen tulitauko saadaan aikaan, mutta täysin varmaa on, että Euroopan Venäjä-bisnekset lähtevät rullaamaan jenkkien peesissä ennen kuin ehtii kissaa sanoa.

Veikkauksia kauanko ryssän raja on meillä kiinni? ;)
 
Kyllä se aukeaa sitten nopeasti.

Sitten keväinen voitonparaati Moskovassa, aurinko paistaa ja Neuvostoliiton hymni soi. Putinia juhlitaan voittajana. McDonalds aukeaa Moskovassa ja Hesburger Pietarissa. Pörssikurssit nousevat ja öljy virtaa. Kaikki on niinkuin ennenkin ja Putler valmistautuu Baltian valloitukseen.
 
Venäjä voi voittaa sodan, jäämmekö sitten ryssälle velkaa? No ehkä sotakorvaukset olisi hyvä piritys Suomenkin taloudelle, jonnet ei muista!

Riski on myös EU:n rajoitusjärjestelmän luotettavuus tämän jälkeen.

Ethän sinäkään mitään muista, samalla tavalla ne muutkin ihmiset historiaa lukee ja opettelee. Turhaa länkytystä.

Miehittäjävävaltiolle ja sodan aloittajalle sotakorvaukset, yeppers.
Kävin muuten jollain twitch-kanavalla eilen jolla puhuttiin politiikkaa ja Venäjää. Kun en kieltä ymmärrä, niin kääntäjällä, en tiedä satuinko sopivalla hetkellä paikalle, mutta siellä mainittiin katkerasti Suomi moneen kertaan ja kertaalleen Ruotsikin.
Ja ihan normaaleja venäläisiä käyttäjinä. Täytyy sanoa että tuolle kansalle ei kannata kuvitella mitään "länsimaisia" haaveita arvoista, vaan ihan tyytyväisinä tuntuivat olevan nyt kun Trump on puolella. Sieltä nostaa se oikea toiveikas ryssä päätään kansasta nyt. Ja aivan satavarmasti ei tule jäämään Ukrainaan, koska ollaan saamassa voitto sieltä. Tämä siis eilisen mentaliteetin perusteella.
 
Yhtä asiaa en kyllä nyt lainkaan ymmärrä. Trump on käytännössä antamassa Putinille kaiken ja vielä enemmän, mistä hän on osannut koskaan unelmoida ja vastineeksi ei kaipaa mitään? Ja se mitä en tässä ymmärrä on se, että oikeastiko Yhdysvalloissa tämän annetaan vaan tapahtua? En ole nimittäin lukenut yhden yhtä oikeata vastalausetta näille Trumpin toimille.

Tässä on annettu käytännössä avaimet Putinille ja muille diktaattoreille tuhota kaikki Yhdysvaltain ulkosuhteet, luotettavuus, kansainvälinen kauppa yms. ja vastineeksi näyttäisi Trump saavansa vain lisää tarinaa someen MAGA yleisölleen. Sanoisin, että ihan uskomattoman paska diili diilintekijältä.

Lahjottu mies. Muuttaa tulevaisuudessa ehkä Venäjälle ja saa hallintaansa jonkun alueen tms. Tai ehkäpä tästä miehestä tehdään Itä-Ukrainan kuningas. Jotain vastaavan luokan diiliä sille varmaan on tarjottu. :coffee:
 
Ei jenkkiyhtiöt välttämättä ole Venäjälle menossa vaikka Trump kuinka potkisi perseelle. Venäjälle menoon liittyy paitsi Venäjä-riskit niin myös pakoteriskit Euroopan suunnasta.

Ehkäpä ei, mutta tällä saa rahan ja tavaran virtaamaan tietynlaisille koplaajille. Ja eiköhän siellä takapiruna ole Trump kööreineen omine bisneksineen sitten kahmimassa juttuja.
 
Mä haluaisin kuvitella että näin tapahtuisi mutta oletan että tapahtuu toisin päin ja paine Euroopan pakotteiden purkamiseksi yritysten kilpailukyvykkyyden ylläpitämiseksi kasvaa ylitsepääsemättömäksi.

Kun nyt ottaa huomioon Euroopan epäyhtenäisyyden ja sisäiset poliittiset kädenväännöt niin Jenkkien vetäytyminen pakotteista saa kyllä domino efektin aikaan vaikka toista haluttaisiinkin nyt esittää.

Ja yritysten muisti on tosi lyhyt, kun potentiaalisista liikevoitoista puhutaan. Tosin Venäjän sisäinen markkinatilanne ei todennäköisesti hirveästi innosta investointeihin sinne suuntaan.

Jos tuo dominoefekti tulee niin saa Suomen poika olla valmiina pyllistämään nöyränä Venäjälle ja olla laittamassa Väyrystä pressaksi tms. _vähintään_
Näin pienenä pelkona huudellen, ei kannata ottaa todesta toki pelkkää spekulointia :lol:
 
Statistiikka

Viestiketjuista
284 823
Viestejä
4 890 808
Jäsenet
78 880
Uusin jäsen
Takkine

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom