Venäjä hyökkäsi Ukrainaan 24. helmikuuta 2022

Ilmeisesti Ukrainalla on nyt siis lupa iskeä rajan takana oleviin Venäjän joukkoihin länsiaseilla, mutta ei muihin kohteisiin esim. infraan ja teollisuuteen.
 
Ja mielestäni vain tietyllä osalla (Harkova) rintamaa.
Tänään alkanut itku venäläisten sotavouhkaajien keskuudessa siitä että Ukraina aloittanut täyden hyökkäyksen Harkovan alueella ja ampuneet eilisestä lähtien (tai useamman päivän) kaikella mahdollisella mm. Himarseilla. Toinen iso valituksen aihe näyttää olevan se että venäläiset etenevät ja kokoontuvat edelleenkin isoissa jonoissa ja ryhmittymissä jotka saaneet kuulemma osumaa rypäleaseista.

Capture_178.JPG
Capture_179.JPG
 
Toi että USA ei antanut käyttää aseitaan Venäjän sisällä, niin ei ole mikään muukaan maa antanut. Ukraina on omilla virityksillään tehnyt kaikki iskut Venäjän virallisten rajojen sisälle.

Ymmärtääkseni kyllä Englanti on jo aiemmin luvan antanut, eikä ole erikseen eritellyt myöskään Harkovan alueen ympäristöä.
 
Ymmärtääkseni kyllä Englanti on jo aiemmin luvan antanut, eikä ole erikseen eritellyt myöskään Harkovan alueen ympäristöä.
Juu, Ylen (Yhdysvallat ja Saksa tekivät U-käännöksen – nyt Ukraina saa iskeä niiden toimittamilla aseilla Venäjän maaperälle) uutisesta vaikka " Ruotsi, Alankomaat, Suomi, Viro, Ranska ja Britannia eivät rajoita länsiaseiden käyttöä, mutta Saksa ja Yhdysvallat ovat aiemmin vastustaneet länsiaseiden käyttöä iskuihin Venäjää vastaan Venäjän maaperällä. "
 
Onneksi jo sotilaspuolella ymmärretään, että tilanne on eksistentiaalinen: Pekka Toveri: Ukrainan tukeminen on eksistentiaalinen kysymys | Verkkouutiset

Jollei nyt me, niin sitten kohta he. Saksassa Scholzin haastattelussa jo epätoivon ilmeitä ja sävyjä havainneet ne, joilla äidinkielenä saksa. Ikävää, ettei 'suuret' johtajat ole ihan vielä oivaltaneet, että liian vähän ja myöhässä voi saada rintaman turhan länteen. Balttian puolustus voi vaikeutua jne.
 
Ajoin kommentillani hiukan tätä myös takaa, kun esimerkiksi Suomen armeija on kyllä hyvä ja laitteet hienot, mutta se oma tuotanto ja kyky ylläpitää on se joka ratkaisee. Tähän väliin voisi sanoa että hienoa että Suomi liittyi Natoon.
Jälkiviisaus on aina helppoa, mutta oli tuo itsellekin vähemmän selvää pitäisikö sinne liittyä, vaikkapa reilu 10 vuotta sitten, saati sitten ennen vuotta 2008. Tikulla silmään sitä joka vanhoja muistelee ja nykyinen asenne ratkaisee. Tämä pitäisi muistaa myös muiden kohdalla, se Venäjän ja puppettien puolestapuhuminen ja vaikuttaminen on ollut vahvaa. Ja ne vanhat empatiat rauhanarmeijoihin, ne nyt ei varmaan ole joillain lakanneet vieläkään.
 
Oliko niin että Ukrainaan toimitettavat F-16 hävittäjät on jotain vanhempaa käytöstä poistuvaaa kalustoaa Tanskasta, Belgiasta ja Hollannista?? Onko ne kenties "päivitetty" ajantasalle?
 
Kyllä valtioille lainaajia on aina riittänyt.
Pankit kyllä haistaa hyvän tuoton.
No ei kyllä Venäjä ole mitään kuuminta hottia lainoittajien kannalta todellakaan. Ensinnäkin ilmeiset riskit Venäjässä itsessään ja toisekseen liittyen pakotteisiin.

Millä korkoprosentilla SINÄ olisit valmis lainaamaan Putinille rahaa, vaikka unohdettaisiin moraalinen puoli kokonaan?

Mä en lainaisi MILLÄÄN prosentilla, tai sitten sen pitäisi olla joku aivan absurdi, tyyliin 10 000% ja lyhyt laina-aika. Voisin satasen antaa. Jos siis unohdettaisiin moraalinen puoli jostain syystä.
 
Kyllä valtioille lainaajia on aina riittänyt.
Pankit kyllä haistaa hyvän tuoton.

Juu, eikä koskaan isotkaan pankit ahneuden takia mene konkkaan.
Ja persaukisille lainaus on parasta, kun vastuumiehinä ovat poliitikot ja maksajana kansa ja maan omaisuus, infroineen kaikkineen. Pätee niin sotaan kuin hölmölään.
 
Viimeksi muokattu:

Ukrainalle kannattanee lainata. Varma tuotto!
 
En minä ole lainaamassa kenellekkään, ei ole mitä lainata.

Pankit on läpi historian lainannut hallitsijoille rahaa sodankäyntiin, ei siinä ole mitään uutta.
Varmasti on, mutta mikä on se todennäköisyys että Kreml maksaa lainan takaisin silloin kuin se maksun aika on. Ilmoittaa vaan, että sehän oli lahjoitus eikä mikään laina. Eihän siellä tähänkään mennessä omistusoikeudella ole ollut mitään merkitystä, oikeusistuimet tuomitsee lakien sijasta siten miten johtaja määrää.
 
Vai niin, no kukas sitä Venäjää nyt sitten rahoittaa mielestäsi?
Venäjä pärjää vallan hyvin ilman länttä. Vaikka omillaankin. Mutta sitä rahoittaa BRICS -maat. Lisäksi länsimaat, vaikka ovat pakotteita asettaneetkin. Suurin kärsijä tässä sodassa on tietenkin Ukraina. Seuraavana tulee idiootit Euroopassa. Atlantin takana taas tienataan. Toki taitaa olla vähän pakko kun vuodesta toiseen joku velkakatto osuu vastaan.
 
Aina sitä voi heittää kaikenlaista kommenttia, mutta läpi kaikkien talouden ylä ja alamäkien, pankit on aina rahoittanut valtioita käymään sotaa. Systeemi pelaa sillä tavalla ja sitä pyörittää sellaiset ihmiset.
Nykyään näitä vaan seurataan aika paljon. Länsimaiset pankit ei todellakaan uskalla koskea, jo maksuriskin takia, mutta löytävät vielä itsensä muista ongelmista. Rahan siirto on myös vähän hankalaa tuonne.
 
Venäjä pärjää vallan hyvin ilman länttä. Vaikka omillaankin. Mutta sitä rahoittaa BRICS -maat. Lisäksi länsimaat, vaikka ovat pakotteita asettaneetkin. Suurin kärsijä tässä sodassa on tietenkin Ukraina. Seuraavana tulee idiootit Euroopassa. Atlantin takana taas tienataan. Toki taitaa olla vähän pakko kun vuodesta toiseen joku velkakatto osuu vastaan.
Vaikka se vielä pärjääkin, niin pitkällä aikavälillä tulee ongelmia. Pääsääntöisesti kun teknologia tulee lännestä. Pitäisi vaan olla vielä tiukempi noiden pakotteiden kiertojen kanssa, ni hyvä tulisi. Mobiiliverkot jne on hankalia ilman kykyä saada länsimaista kalustoa. Kiinalla on tuotantoa, mutta monelta osin perustuu lisensoituun tavaraan.
 
Jo peruskoulussa opin kuinka useimmat vielä nykypäivänäkin kovasti jo vuosisatoja käytössä olleet "teknologiat" on kehitetty ihan muualla kuin Euroopassa. Nyt näyttää jotenkin pahasti siltä, että länsimaat on ajautumassa kohti turmiota. Liikaa woke - ja hyvinvointiyhteiskuntahössötystä. Liikaa kakun mässääjiä, liian vähän leipureita. Vituttaa tämä touhu.
 
Venäjä pärjää vallan hyvin ilman länttä. Vaikka omillaankin. Mutta sitä rahoittaa BRICS -maat. Lisäksi länsimaat, vaikka ovat pakotteita asettaneetkin. Suurin kärsijä tässä sodassa on tietenkin Ukraina. Seuraavana tulee idiootit Euroopassa. Atlantin takana taas tienataan. Toki taitaa olla vähän pakko kun vuodesta toiseen joku velkakatto osuu vastaan.
BRICS-maat rahoittaa Venäjää käymällä sen kanssa kauppaa. Tuskin jakamalla ilmaista valuuttaa.
 
Jo peruskoulussa opin kuinka useimmat vielä nykypäivänäkin kovasti jo vuosisatoja käytössä olleet "teknologiat" on kehitetty ihan muualla kuin Euroopassa. Nyt näyttää jotenkin pahasti siltä, että länsimaat on ajautumassa kohti turmiota. Liikaa woke - ja hyvinvointiyhteiskuntahössötystä. Liikaa kakun mässääjiä, liian vähän leipureita. Vituttaa tämä touhu.
Missä kävit peruskoulun jossa opetetaan länsimaiden ajautuvan turmioon?
 
Huomautan jo tässä vaiheessa, että olemme Yleistä keskustelua -alueella Ukrainan sotaa käsittelevässä ketjussa. Länsimaiden polittisen tilanteen perkaamisen ja woken sekä hyvinvointivaltiomallin liittymisen mihinkään voi jättää tästä ketjusta pois. Yleistä maailmantuskaa joka ei liity Ukrainan sotaan voi mennä potemaan johonkin muuhun ketjuun politiikka-alueelle.
 
BRICS-maat rahoittaa Venäjää käymällä sen kanssa kauppaa. Tuskin jakamalla ilmaista valuuttaa.
Mistä sää keksit että BRICS-maat jakaa ryssille ilmaista valuuttaa? Ihan kauppaahan ne käy, toki ei välttämättä ole kaupankäyntiehdot ihan viimesen päälle nykypäivänä.
Sitten se ilmainen valuutta. Mistä ne hillot Ukrainan tukemiseen kääritään? Apupaketit, onko ne lainoja vai pelkkää hyväntekeväisyyttä?
 
Puhe oli alunperin pankkilainoista. Kuinka on muka ahneille pankeille perin edullista ja järkevää jakaa ilmaista rahaa Putinille. Juu ei. Ei ole. Ei minkäänmaalaisille pankeille. Ellei Kiina sitten säälistä jollain tavalla vähän tue, mutta eiköhän sekin ole vastikkeellista kaupankäyntiä pääasiassa.
 
Venäjä itseasiassa propagandassaan sanoi lännen varastavan Venäjän luonnonvarat, tyhmä kansa uskoo. Nythän ne vasta meneekin puoli-ilmaiseksi sille joka ottaa...
Ja "suuruus" jatkuu kun sivukyliä katselee.
Tuota sivuten, tubettaja NFKRZ teki hyvän videon juuri, jossa selittää, että maailman "russofoobisin" maa on itse asiassa Venäjä itse. Se itse tuhoaa venäläisyyttä enemmän kuin mikään "länsi" konsanaan...
 
Sanoin tuota venäläiselle toverille joskus sodan alussa. Yllättäen kun olin vauhdissa, ei löytynyt ymmärrystä, eikä minullakaan Venäjän toimille.
Mutta kyllähän se niin on että totta tuo on, ei venäläisiä tapata kukaan muu yhtä paljon, eikä venäläistä kulttuuria hävitä, tai saa ihmisiä vihaamaan Venäjää yhtä paljon.

(edit kieliasu)
 
Viimeksi muokattu:
Jo peruskoulussa opin kuinka useimmat vielä nykypäivänäkin kovasti jo vuosisatoja käytössä olleet "teknologiat" on kehitetty ihan muualla kuin Euroopassa. Nyt näyttää jotenkin pahasti siltä, että länsimaat on ajautumassa kohti turmiota. Liikaa woke - ja hyvinvointiyhteiskuntahössötystä. Liikaa kakun mässääjiä, liian vähän leipureita. Vituttaa tämä touhu.
Jaa. Teknologia jutut ei taas noihin kuulu.

Koska länsimaat sitten hajoaa tai joutuu tuomiolle, mitä se sitten tarkoittaakin?
 
En pidättäisi hengitystä että tuo muuttaa tilanteen selvästi paremmaksi.

Päätellen siitä itkusta, mikä venäläisillä kanavilla on näkynyt, se on jo muuttanut. Himarseista on viikonlopun aikana GMLRS:ää lentänyt aika mukavasti Veneäjän tukikohtiin ja isoihin joukkokeskittymiin Belgorodin seudulla, ja tämä alkaa pikku hiljaa tuntua myös rintamalla.

Hyvä asia, mutta taitaa kulutus-sota kääntyä lopulta Venäjälle jos se on niiden strategia.

Lännen taloudelliset resurssit on ihan eri tasolla kuin Venäjän taloudelliset resurssit, kunhan vaan poliittista tahtoa Ukrainan auttamiseen riittää.

Venäjän sotatalousmeininki tuhoaa sen yhteiskunnan toimivuuden ihan totaalisesti ja maa on taantumassa ihan Pohjois-korean tasolle.

Sota Ukrainassa tulee Venäjälle todella kalliiksi.

Toki se Venäjä jatkamaan sitä vielä jonkin aikaa, mutta hinta on Venäjälle kauhea.

Ilmatorjunta taitaa olla jo aika heikossa hapessa

Ilmatorjuntaan saatiin taas juuri lännestä selvästi lisää apua ja lännessä olisi paljon enemmän mitä voitaisiin toimittaa, kun vaan haluttaisiin.

ja ei taida olla taikaseinää mistä sitä saa lisää.

Lännessä on todella paljon asevarastoja joissa on todella paljon IT-aseita lisää.
 
Ja tällä on mitä merkitystä? Venäläiset naiset ei enää saa sukkahousuja? Syövät ihmisulosteella lannoitettua ruokaa?

Riski vallankumoukseen kasvaa.

Entistä suurempi määrä porukkaa alkaa tajuta, kuinka paljon paremmat oltavat heillä voisi olla, jos he vaan eläisivät rauhassa.

Onhan se ikävää jos näin tulee olemaan, mutta kyllä se Pohjois-Korea pystyy vuosikymmenestä toiseen valmistamaan aseita, vaikka siellä ei ole hienoimpia kännyköitä tai valokuitua joka kotiin ja torppaan.

Pohjois-Korealaisten aseiden laatu on todella heikko.

Venäläisten aseiden laatu ei nytkään ole kovin hyvä, mutta taantuminen Pohjois-Korean tasolle heikentää sitä entisestään ja erityisesti hidastaa/haittaa kaiken uuden kehittämistä.

Noi "ei tosta mitään tule kun heillä ei kohta ole varaa kuin kaaliin ja mahorkkaan" tai "hihihii, kohta niillä ei oo varaa maksaa asuntolainaa" kommentit on mielestäni naiveja.

En ole heittänyt tällaisia kommentteja, lopeta tuo typerä olkiukkoilu.
 
Viimeksi muokattu:
Kyllä valtioille lainaajia on aina riittänyt.

Ei todellakaan ole aina riittänyt.

Niistä lainaehdoista on kusessa oleville valtioille tehty todella ankaria.

Käytännössä tilanne monen maan osalta on ollut, että normaalit yksityiset pankit ei lainaa ja IMF lainaa äärimmäisen ankarilla ehdoilla.

Pankit kyllä haistaa hyvän tuoton.

Pankit haistaa myös luottotappioriskit.
 
Kreikka nyt yhtenä esimerkkinä maasta jolla oli merkittäviä vaikeuksia saada lainaa. Täytyi hakea takaajia ympäri maailmaa ja Käteinen sanoi että me tienataan tällä.
 
Suihkuturbiinit voittais propelli härpättimet 6-0.

Höpöhöpö.

Matalissa nopeuksissa yksinkertainen ohivirtaukseton suihkuturbiini kuluttaa monta kertaa enemmän polttoainetta.

Lisäksi, on hyvin suuri ero siinä, millaisella moottorilla sitä propellia pyöritetään.

Mikäli sitä pyöritetään kaasuturbiinilla(potkuriturbiini) tai sähkömoottorilla, sillä voidaan myös saada parempi työntövoima-paino-suhde kuin suihkuturbiinilla.

Lisäksi esim. mäntämoottori on tyypillisesti halvempi valmistaa kuin turbiinimoottori, vaikka turbiinimoottorilla saadaankin parempi työntövoima-paino-suhde.

Riippuu täysin käyttötarkoituksesta, että mikä propulsiomekanismi on lentolaitteeseen paras.

Löytyy muuten isompia suihkuturbiineja halvalla, pitää vain mennä "airplane graveyard" mestoihin.
Kyllä ukrainalaiset on sen verran kekseliäitä että saavat ne hyötykäyttöön.
Niitä voisi lähettää Ukrainaan siviiliapuna, ei olisi poliittisesti niin hankalaa, romuja ne on kuitenkin... :cool:

Toimimattomista moottoreista ei ole paljoa iloa. Jos moottori on maannut vuosia jossain lentokoneiden hautausmaalla, se on todennäköisesti joiltain osin ruostunut puhki yms.

Ja jos puhutaan risteilyohjuskäytöstä, normaalien lentokoneiden moottorit on aivan liian isoja ja painavia.
 
Viimeksi muokattu:
Riski vallankumoukseen kasvaa.
Entistä suurempi määrä porukkaa alkaa tajuta, kuinka paljon paremmat oltavat heillä voisi olla, jos he vaan eläisivät rauhassa.
Tää on venäjää vähän toisin kuin muualla.
Se porukka joka nyt elää hyvin, elää jatkossakin hyvin, oli sota tai ei. Ja suurin osa venäläisistä on aina elänyt huonosti eikä sota kurjista elämää sen enempää paitsi että äijää lähtee ja tulee penaalissa takas jos tulee. Talonpojat tuskin lähtee ihan heti barrikadeille mutta kaupunkilaiset saattaa lähteä mutta putte pitää sen porukan kansalliskaartilla kurissa.

Venäläiset on kurjistumisen experttejä ja niiden kurjuuden sietä on jotain todella suurta.
 
Ja tällä on mitä merkitystä? Venäläiset naiset ei enää saa sukkahousuja? Syövät ihmisulosteella lannoitettua ruokaa?
Onhan se ikävää jos näin tulee olemaan, mutta kyllä se Pohjois-Korea pystyy vuosikymmenestä toiseen valmistamaan aseita, vaikka siellä ei ole hienoimpia kännyköitä tai valokuitua joka kotiin ja torppaan.

Noi "ei tosta mitään tule kun heillä ei kohta ole varaa kuin kaaliin ja mahorkkaan" tai "hihihii, kohta niillä ei oo varaa maksaa asuntolainaa" kommentit on mielestäni naiveja.

Sangen naiivia on myös rinnastaa Pohjois-Korea ja Venäjä toisiinsa valtioina.

Mitä tulee asetuotantoon, niin aivan varmasti molemmat valtiot pystyvät tuottamaan laadutonta, vuosikymmenien takaiseen teknologiaan perustuvaa bulkkitavaraa. Varsinkin jos unohdetaan totaalisesti laatu sekä käyttökelpoisuus ja ihmetellään sekä umpikorruptoituneen että totalitäärisen hallintokoneiston ilmoittamia valtavia tuotantolukuja.
 
Eli lainaa saa sotimiseen jos suostuu ehtoihin?

Ei. IMF ei koskaan anna lainaa hyökkäyssotien rahoittamiseen.

IMF saattaisi esim lainata rahaa konkurssikypsälle Venäjälle suurin piirtein sen suuntaisilla ehdoilla, että Venäjä vetää kaikki joukkonsa pois Ukrainasta, vapauttaa poliittiset vankinsa, toimittaa sotarikolliset tuomittavaksi kansainväliseen sotarikostuomioistuimeen, ja lisäksi palauttaa suuren määrän Putinin hallinnon kansallistamia firmoja alkuperäisille omistajilleen (tai näiden perillisille, mikäli alkuperäiset omistajat on tapettu)

ja aikoinaan Jeltsinin hyvin laajamittaiseen ja hätäiseen yksityistämisohjelmaanhan yksi oleellinen syy oli että se oli ehtona lainalle jonka Venäjä sai IMF:ltä 1992. Ilman IMFn vaatimuksia yksityistämisohjelma olisi varmaan ollut selvästi maltillisempi ja hitaampi.

Putin sitten joskus parikymmentä vuotta sitten makseli takaisin tuon lainan Venäjän rikastuttua öljyllä.

Eräisiin muihin kommentteihin; ne huonompilaatuiset kranaatit ynnä muut pommit tappaa myös tehokkaasti, meillä on useita sotia siitä todisteena.
Ei aina tarvii olla terävintä kärkeä, tylsälläkin puukolla pystyy tappamaan.

Tykin kranaatti joka räjähtää tykin putkessa tappaa tehokkaasti, mutta tappaa tehokkaasti ne tykkiä käyttävät miehet eikä sitä kohdetta, mitä tykillä oli tarkoitus ampua
 
Viimeksi muokattu:
Eräisiin muihin kommentteihin; ne huonompilaatuiset kranaatit ynnä muut pommit tappaa myös tehokkaasti, meillä on useita sotia siitä todisteena.
Ei aina tarvii olla terävintä kärkeä, tylsälläkin puukolla pystyy tappamaan.

Aivan varmasti tappaa, jos panos räjähtää suunnitellusti, kranaatti ei räjähdä putkessa ja osuu suunnilleen kohdille, sytytin sattuu toimimaan, räjähdysaine toimii halutusti, kuori sirpaloituu edes auttavasti ja niin edelleen.

Puhumattakaan logistisesta kuormituksesta mitä toimimattomien tai pahimmillaan epävakaiden a-tarvikkeiden kuljetus ja käsittely aiheuttaa ennen kuin yhtäkään kranaattia edes ladataan putkeen.
 
No nyt kun Venäjällä ei ole rahaa ostaa mitään kunnollista, valmistetut aseet on ihan kuraa, kranaatit räjähtelee putkessa tai kesken kuljetuksen, niin ei tarvitse olla huolissaan Venäjän agressioista, Venäjä kun tuhoaa itse itsensä.
Kyllä ja ei. Venäjä on uhka meille ja Ukrainalle, mutta osoittautunut nolommaksi uhaksi kuin mitä vielä 2021 kukaan arvasikaan... Ja jatkuvasti vaan heikkenee ainakin mitä tulee useimpiin aselajeihin. Joissain yksittäisjutuissa voi vaikka vahvistuakin.

Suurinta ja "yllättävintä" menestystä Venäjä on kyllä saavuttanyt hybridisodassa.
 
Eikö niin?
Tulee vähän mieleen se Baghdad Ali Irakissa persianlahden sodan aikaan, tosin tällä kertaa on identiteetin kanssa epäselvyyksiä.

Minä en ole huolissani, mutta se ei johdu edellä mainitusta.

Lopeta olkiukkojen rakentelu. Jos et kestä keskustelua anekdoottiesi ympärillä, niin lienee parempi jättää postaamatta.
 
Kyllä ja ei. Venäjä on uhka meille ja Ukrainalle, mutta osoittautunut nolommaksi uhaksi kuin mitä vielä 2021 kukaan arvasikaan... Ja jatkuvasti vaan heikkenee ainakin mitä tulee useimpiin aselajeihin. Joissain yksittäisjutuissa voi vaikka vahvistuakin.

Suurinta ja "yllättävintä" menestystä Venäjä on kyllä saavuttanyt hybridisodassa.

Minua ärsyttää suunnattomasti tämä aliarviointi. Täällä kun on tehty kaikenmaailman kaveribisnestä, myyty paikkoja strategisten sijaintien varrelta, myönnetty kansalaisuuksia ihmisille jotka eivät osaa kieltäkään, ja kaikenmaailman isommat business-seikkailut.
Jos se Venäjä oikeasti ois noin paska, niin tuskin Ukrainan kokoinen maa tuolla aseiden määrällä edelleenkään Ryssän saappaita siellä katselisi.
Pienenä realistisena heittona, 145-miljoonaisen maan populaation veri ei näytä maksavan mitään, mutta ajatelkaapa Ukrainan kohtalo tänne, 5 miljoonassa ois kyllä melkoinen siivu poissa.
Toki helppoahan se on sohvalta huudella. Ei siinä, paras sijoitus varmaan ikinä Suomenkin puolustukseen on apu Ukrainaan, kun voi naapurin rämpimistä katsella sohvalta :thumbsup:
 
Jep, alkaa olla jo väsynyttä kamaa saman toistelu; vallankumous kohta Venäjällä, piippuun räjähtävät panokset, ruosteiset tankit, ei saa lainaa ei ole rahaa jne. Mediassakin jaksetaan ilakoida jostain Venäjän marjasadon menetyksestä hallan vuoksi, josko se nyt olisi kansalle viimeinen niitti kun munapula ei ollutkaan. Jatketaan haaveilua ja toivotaan toivotaan.
 
Mielestäni faktoista sodan jatkon suhteen kertoo hienosti se että 90% Venäjän ulkomaankaupasta käydään renmimbeissä, tulee ilmi se miksi sotaa edelleen käydään ja myös se, miksi se jatkuu.
 
Jep, alkaa olla jo väsynyttä kamaa saman toistelu; vallankumous kohta Venäjällä, piippuun räjähtävät panokset, ruosteiset tankit, ei saa lainaa ei ole rahaa jne. Mediassakin jaksetaan ilakoida jostain Venäjän marjasadon menetyksestä hallan vuoksi, josko se nyt olisi kansalle viimeinen niitti kun munapula ei ollutkaan. Jatketaan haaveilua ja toivotaan toivotaan.

Reilussa kahdessa vuodessa ollaan tässä tilanteessa. Venäjällä on olemassa jatkuva syöksykierre, mutta Kiinan tuella se on hitaampaa. Putinilla ei oo enään ainakaan homma hallussa, vaan vieraat valtiot päättää mitä Putin on.
 
Statistiikka

Viestiketjuista
296 171
Viestejä
5 065 232
Jäsenet
81 036
Uusin jäsen
kaisavou

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom