Venäjä hyökkäsi Ukrainaan 24. helmikuuta 2022

Jesus mitä settiä.

a) Räjäytys avointen peltojen keskellä (kuka hitto moisessa paikkaa pitäisi ammusvarastoa?).
b) Drone laskeutuu pellon reunaan kuvattuaan pienen pätkän, joten dronen ohjaajakaan ei voi olla kaukana. Melkoiset munat drone miehellä, jos on kuvaamassa vihollisen ammusvaraston räjähtämistä. Kun se nyt vaan tarkoittais sitä, että kaveri on kohtuu syvällä vihollisen linjan takana eikä sillä voi olla oikeasti mitään käryä miten paljon siellä olisi räjähtävää materiaalia, että tuleeko naamalle noin lähellä vai ei. :D
 
Putinin jatkon kannalta kaksi seuraavaa viikkoa ratkaisevat paljon. Sotakääpiön 70v juhlat ovat ensi perjantaina, siihen mennessä tuskin mitään ratkaisua tulee..

16.10 alkaa Kiinan kommunistipuolueen vuosikokous. Xi:lle olisi sisäpoliittisesti tärkeää saada Ukraina ratkaistua ennen sitä. Ha se ei voi tapahtua kuin tsaarin perääntymisellä (mitä tuskin tapahtuu) tai ytimien kautta tulevalla lopullisella ratkaisulla.. Tai sitten Kiina kääntää totaalisesti takkinsa Venäjää vastaan. Se kasvojen menetys on Kiinassa suurempi asia mitä täällä voidaan edes kuvitella.
Minkä takia Kiinaa kiinnostais suoraan tää Ukrainan ja Venäjän välinen sota?
Mikä kasvojen menetys kun eihän Putin ja Xi ole mitenkään naimisissa tai mitään vastaavaa.
 
Taisi selvitä mikä se merimiinat ketjussa montussa juttu oli

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

You will never guess what the russians used sea mines for, for which I asked yesterday, were they not chemical weapons)) They blew them up for the fake news, where they showed that Russia destroyed a large warehouse of ammunition of Ukraine))
 
Venäjän presidentin paraatit ja näytelmät loppuivat. Liput roskiin. Hyvin näyttäisivät kansalaiset arvostavan johtoaan ja maataan.

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Harmi, että duuman kierrätys ei ole näin helppoa.

Tuo on jo vanha kuva maaliskuulta tjsp. kun oli edellinen pro-war tapahtuma.
 
Minkä takia Kiinaa kiinnostais suoraan tää Ukrainan ja Venäjän välinen sota?
Mikä kasvojen menetys kun eihän Putin ja Xi ole mitenkään naimisissa tai mitään vastaavaa.

Kummasti Putler tekee suuntaan tai toiseen suuria päätöksiä kun on tavannut Xi:n.. Tässä pohjaa tuolle ajattelulle. Xi:lle on sisäpoliittisesti tappio kun Putler ottaa turpiinsa.

"– Xi näyttää kertoneen Putinille jotain, mikä on pakottanut Putinin muuttamaan radikaalisti aiempia suunnitelmiaan kansanäänestyksistä, liikekannallepanosta ja ydinaseilla kiristämisestä, Illarionov sanoo.

Illarionov toteaa, että ei voi tietää mitä Putin ja Xi ovat keskustelleet. Hän arvelee, että Xi tarvitsee Putinin voiton Ukrainassa ennen lokakuussa pidettävää Kiinan kommunistisen puolueen puoluekokousta.

On noloa Xille, että Venäjä on sotinut Ukrainassa seitsemän kuukautta ilman voittoa.

– Xi ei voi antaa itsensä näyttäytyä heikkona, Illarionov sanoo."

Vaikka Putin ois jutellu Xi:n kanssa, niin miten se edelleenkään vaikuttaa siihen miten Xi:tä katsotaan johtajana tms?

Miten se on noloa kun eihän se Xi ole sotimassa siellä?
 
Suurimman ja läheisimmän liittolaisen heikkous nähdään Kiinassa myös oman johdon heikkoutena.

Kasvojen menetyksen takia sotakääpiö lykkäsi hyökkäystä olympialaisten loppumiseen.. Vaikka se oli strategisesti huono veto. Ehtivät paskakelit alkaa mikä hidasti hyökkäystä huomattavasti. Olisi ollut Kiinalle noloa jos sota olisi alkanut olympialaisten aikaan.
 
Liittoumassa ei saa olla heikkoja lenkkejä. Jos Kiinan liittolainen on heikko niin johtajat ovat olleet tyhmiä liittoutuessaan sellaisen kanssa.
 
Okei mitä vittua?
Mulla nyt menny täysin ohi että Kiina ja Venäjä on jotenkin liittoutuneet.
Sotilaallinen liittouma se ei varmaan ole, kun muuten Kiinakinn olis Ukrainassa säätämässä jotain.
 
No ei ehkä varsinaisesti teknisesti liitto, mutta kiina on tukenut venäjää ja ilmaissut että se on oikealla asialla.
 
Kommunismi ja yhteinen agenda Yhdysvaltoja vastaan. Ei siis virallista liittoumaa sotilaallisesti tai muuten, mutta yhteneväiset tarkotusperät geopoliittisen vallanjaon suhteen ajaa Venäjää ja Kiinaa kohti toisiaan.
 
Mä jotenkin näen tän hieman toisin.
Jos Kiinalla ja Venäjällä olisi jonkinlaista ns. liittoumaa, niin mä vähän veikkaan että myös Kiina tukisi tätä Ukrainaan päin olevaa sotaa.
Ja mä en kyl ole nähnyt sitä ainakaan julkisesti missään päin.
Itseasiassa jotenkin käsitin että Kiina halus että Venäjä lopettelee sen sodan asap.

Kommunismi ja yhteinen agenda Yhdysvaltoja vastaan. Ei siis virallista liittoumaa sotilaallisesti tai muuten, mutta yhteneväiset tarkotusperät geopoliittisen vallanjaon suhteen ajaa Venäjää ja Kiinaa kohti toisiaan.

Okei, tän mä voin viel ymmärtää ainakin osittain. Kummatkaan ei niin välitä jenkeistä.
Yhteneväiset tarkotusperät ei kuitenkaan ole mitenkään liittouma.
 
Suurimman ja läheisimmän liittolaisen heikkous nähdään Kiinassa myös oman johdon heikkoutena.

Pakistan ei ole tässä sodassa mukana, eikä ole viime aikoina osoittanut mitään heikkouden merkkejä.

Pohjois-Korea ei ole myöskään tässä sodassa mukana, ja sen heikkoudella ei ole tämän sodan kanssa mitään tekemistä.

Kiinan kansantasavalta ei ole koskaan ollut Venäjän liittolainen. Ja Neuvostoliitto oli Kiinan kansantasavallan liittolainen viimeksi joskus yli 60 vuotta sitten (1958 maat neuvottelivat yhteisistä laivastotukikohdista, mutta neuvottelut kariutuivat, ja 1961 Kiina julisti neuvostoliiton kommunismin vääräoppiseksi kommunismiksi)
 
Viimeksi muokattu:
Suurimman ja läheisimmän liittolaisen heikkous nähdään Kiinassa myös oman johdon heikkoutena.

Kasvojen menetyksen takia sotakääpiö lykkäsi hyökkäystä olympialaisten loppumiseen.. Vaikka se oli strategisesti huono veto. Ehtivät paskakelit alkaa mikä hidasti hyökkäystä huomattavasti. Olisi ollut Kiinalle noloa jos sota olisi alkanut olympialaisten aikaan.
Paskat ne mitään muuta siellä näkevät, kuin tilaisuuden saada typerä putin hölmöilemään lisää, jolloin Venäjä saa lisää turpaan ja "kypsä hedelmä" on sitten sitä helpompi poimia sieltä Kiinan rajalta, kun potilas on pieksetty lännen toimesta paljon paremmin paskaksi. Muutoinkin Kiina hyötyy kehitysmaatasolle joutuneesta naapurista paljon enemmän. Vähän epäilen, pysyykö putin tajuamaan, miten kiinalaiset kusettavat 10-0.

Mitä Ukrainaan tulee, niin Venäjälle on nyt tehtävä selväksi, että tekipä se ihan mitätahansa, niin se saa turpaan. Mitä enemmän se siellä riehuu, sitä enemmän tulee rankkua. Kyllä se alkaa jossan vaiheessa näkyä rivivenäläisillekkin selkeästi. Nyt nämä ihmisten kaappaamiset rintamalle olivat vasta ensimmäinen pieni järkytys..
 
Mikä sun p-kirjainta vaivaa?
 
Jos vielä pohtii tuota Venäjän ja Kiinan 'liittolaisuutta', niin luulisi Kiinalla olevan etua siitä, että Venäjä ajaa koko armeijansa ja kalustonsa loppuun Ukrainaa vastaan.
Sen jälkeen Kiinalla olisi helppo käydä nielaisemassa puoli Siperiaa itselleen (tai miksei vaikka koko Siperiaa).
Onhan ne ydinaseet aina olemassa, mutta uskaltaisiko Venäjä käyttää niitä Kiinaa vastaan?

Kiinahan tässä pystyi samalla tarkkailemaan myös Yhdysvaltojen reaktioita: Jos ei olisi tukenut Ukrainaa, Kiina olisi voinut olettaa, että ei ehkä tukisi Taiwaniakaan jos Kiina sinne hyökkäisi. Siperia voisi olla helpommin kaapattavissa kuin Taiwan.

(Tämä on nyt vähän Clancy /The Bear and the Dragon -kirjan mukaista spekulointia. Kuuluisi varmaan johonkin politiikka ja yhteiskunta -osion keskusteluun, mutta en heti löytänyt sieltä sopivaa ketjua)
 
Viimeksi muokattu:
Kiinahan tässä pystyi samalla tarkkailemaan myös Yhdysvaltojen reaktioita: Jos ei olisi tukenut Ukrainaa, Kiina olisi voinut olettaa, että ei ehkä tukisi Taiwaniakaan jos Kiina sinne hyökkäisi. Siperia voisi olla helpommin kaapattavissa kuiTaiwan.
Tämä varmasti Kiinalla kiikarissa.

Samalla tarkkaillaan minkälaista kalustoa tulee ja millä voluumilla ja suhteutetaan sitä Taiwaniin.
Jenkeillä toki varmaan taas masuunit kuumina, joten varastoissa tuskin mitkäaikaista vajetta tulee olemaan.

Toki Ukrainaikaan ei saa kaikkea mitä Jenkit voisi toimittaa, mutta LL tuo kyllä pitkällä tähtäimellä aika paljon siitä mitä tarvitaan.
 
Tuolla eteläiselläkin rintamalla tapahtuu.

Zolota Balka (idässä ihan joenrannalla) vapautettu (tieto)

Ja jotkut hurjemmat ja epävarmemmat huhut sanoo että muitakin kyliä samalta seudulta vapautettu ja venäjä olisi vetäytynyt joenrannalla Dudchanyyn asti, mutta näissä tosiaan kyse epävarmoista huhuista.
 
Uusin saldo.
Kovasti on Venäjä menettänyt viime päivinä miehistöä ja kalustoa (varmaan pääosin Lymanissa): mm. 500 sotilasta, 23 taistelupanssarivaunua ja 26 panssaroitua miehistönkuljetusvaunua.

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Ja Twitterittömille.
1664705750357.png

Paljonkohan kalustoa on vielä oikeasti jäljellä?
Jos alla olevat sivut pitävät paikkansa niin esim. tankkeja olisi vielä 10000.
Ei taida kaluston määrä kuitenkaan auttaa, jos niitä ei osaa käyttää tai ne ei toimi.

Tämmöisen sivun löysin mutta ei tietoa lukujen paikkansa pitävyydestä:

The Sun antaa myös vastaavia lukuja: (Tämä lehti on käsittääkseni samaa tasoa kuin suomessa julkaistavat iltapäivälehdet)
 
Jos vielä pohtii tuota Venäjän ja Kiinan 'liittolaisuutta', niin luulisi Kiinalla olevan etua siitä, että Venäjä ajaa koko armeijansa ja kalustonsa loppuun Ukrainaa vastaan.
Sen jälkeen Kiinalla olisi helppo käydä nielaisemassa puoli Siperiaa itselleen (tai miksei vaikka koko Siperiaa).
Onhan ne ydinaseet aina olemassa, mutta uskaltaisiko Venäjä käyttää niitä Kiinaa vastaan?

Kiinahan tässä pystyi samalla tarkkailemaan myös Yhdysvaltojen reaktioita: Jos ei olisi tukenut Ukrainaa, Kiina olisi voinut olettaa, että ei ehkä tukisi Taiwaniakaan jos Kiina sinne hyökkäisi. Siperia voisi olla helpommin kaapattavissa kuin Taiwan.

(Tämä on nyt vähän Clancy /The Bear and the Dragon -kirjan mukaista spekulointia. Kuuluisi varmaan johonkin politiikka ja yhteiskunta -osion keskusteluun, mutta en heti löytänyt sieltä sopivaa ketjua)

Minä myös en oikein ymmärrä tätä vouhkaamista jostain pienestä saaresta syleilyssä, kun vaihtoehtona on saada erittäin laaja alue mittavine luonnonvaroineen. Kiina on paikka jossa olisi sitä populaakin tuota täyttää. Olen
aivan 100-varma että joku mieli suuressa Kiinassa on saanut tämän päähänsä ja saanut sille myös enemmän kannatusta kuin tuolle US turvaamalle saaripahalle.
 
Paljonkohan kalustoa on vielä oikeasti jäljellä?
Jos alla olevat sivut pitävät paikkansa niin esim. tankkeja olisi vielä 10000.
Ei taida kaluston määrä kuitenkaan auttaa, jos niitä ei osaa käyttää tai ne ei toimi.

Tämmöisen sivun löysin mutta ei tietoa lukujen paikkansa pitävyydestä:

The Sun antaa myös vastaavia lukuja: (Tämä lehti on käsittääkseni samaa tasoa kuin suomessa julkaistavat iltapäivälehdet)
Ei niillä ole noin montaa toimivaa tankkia ollut vuosikymmeniin. Vanhoja romuja. Jossain epäiltiin, perustuen satelliitti kuviin, että n. puolet koko inventaariosta olis mennyt.
 
Nehän voisi käyttää noita romutankkeja valemaaleina ilmatäytteisten/puisten valemaalien sijaan.. ;) Ainut vaan että logistiikka on hieman haastava...
 
Nyt alkaa pikku hiljaa varmistua tosiksi nuo eteläisen rintaman itäreunan huhut. Eli siellä on saatu selvä läpimurto ja venäläiset joukot pakenee paniikissa.

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Hienoa, että saman viikonlopun aikana Ukraina saavuttamassa selviä voittoja kahdella ihan eri rintamalla :)
 
Sitä mä ajattelin pitkään, että kannattaisi varmaan hyökätä tuolta pohjoisesta joenvartta pitkin... Voi iskeä puolustajille paniikki kun pako- ja huoltoreittejä on vähemmän.
 
Ei niillä ole noin montaa toimivaa tankkia ollut vuosikymmeniin. Vanhoja romuja. Jossain epäiltiin, perustuen satelliitti kuviin, että n. puolet koko inventaariosta olis mennyt.

Kyiv Independentin mukaan helmikuussa olisi ollut 3330 käyttökuntoista tankkia:

Jos tappiot on 2377 niin yli 70% alkuperäisestä tankkikalustosta tuhottu tai Ukraina ottanut haltuun.
 
Hienoa, että saman viikonlopun aikana Ukraina saavuttamassa selviä voittoja kahdella ihan eri rintamalla :)

Erinomaista, olisi hyvä jos pystyisivät nyt etenemään vauhdilla. Mobilisoitujen venäläisten saamisessa rintamalle isommassa mittakaavassa menee vielä. Jonkinlainen puolustustaistelu on mahdollista vähemmän koulutetulle tykinruokajoukollekin, tehokas hyökkääminen ukrainalaisia vastaan sen sijaan on niille huomattavasti vaikeampaa ellei mahdotonta.
 
Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Venäjä hukannut 1.5 miljoonaa sotilaiden talviasua :D

Tulee Venäjän uusille sotilaille kylmä talvella.

Venäläinen sotilas pukeutuu talvella muodikkaasti Pravdaan. :smile:
 
Nyt alkaa pikku hiljaa varmistua tosiksi nuo eteläisen rintaman itäreunan huhut. Eli siellä on saatu selvä läpimurto ja venäläiset joukot pakenee paniikissa.

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Hienoa, että saman viikonlopun aikana Ukraina saavuttamassa selviä voittoja kahdella ihan eri rintamalla :)

Joen toiselle puolelle tulisi saada sillanpääasema ja riittävästi tavaraa sinne. Sen jälkeen Khersonissa oleville Venäjän joukoille voidaan sanoa hyvästit.
 
Juuri näin. Tuosta joen yli on päästävä mieluusti nyt eikä viikon päästä. Jos sinne saadaan riittävästi voimaa niin on Venäjän kannalta kyllä äärimmäisen hankala tilanne.
 
Sitä mä ajattelin pitkään, että kannattaisi varmaan hyökätä tuolta pohjoisesta joenvartta pitkin... Voi iskeä puolustajille paniikki kun pako- ja huoltoreittejä on vähemmän.
Tuossa on vaan se, että noiden joukkojen selustassa molemmilla puolen on Venäjän joukot. Venäläiset, jos saavat homman kuntoon, niin nuo joukot ovat pulassa.
 
Viimeksi muokattu:
Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Venäjä hukannut 1.5 miljoonaa sotilaiden talviasua :D

Tulee Venäjän uusille sotilaille kylmä talvella.

Venäjä tainnut hukata paljon muutakin ja puheet jostain ~15k tankista, ~20k kuljetus/rynnäkköpanssariajoneuvosta yms on ihan fantasiaa, todellisuus on varmaan 25% ilmoitetusta määrästä on ajo- ja korjauskykyisiä. Armataa ja muita hienoja systeemejä riittää korkeintaan paraateihin.
 
Venäjä tainnut hukata paljon muutakin ja puheet jostain ~15k tankista, ~20k kuljetus/rynnäkköpanssariajoneuvosta yms on ihan fantasiaa. Armataa ja muita hienoja systeemejä riittää korkeintaan paraateihin.

Kai Venäjällä on vaikka kuin paljon vanhemman mallisia T-72 tai T-62 tankkeja, mutta niidenkin säilytys on varmaan vähän niin ja näin. Voi olla monien moottorit aika rapsakkaassa kunnossa. :)
 
Nähdäänköhän vielä jokin feikki-isku Ukrainan toimesta Venäjälle, tai useita, jotain ns. suurempaa siviileihin?
Putinhan tuli moisella valtaan Tsetsenian sodan aikaan tuntemattomana kasvona..
Mies tunnetusti ei kaiva juttuja menneisyydestä.

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.
 
Tuolla eteläiselläkin rintamalla tapahtuu.

Zolota Balka (idässä ihan joenrannalla) vapautettu (tieto)

Ja jotkut hurjemmat ja epävarmemmat huhut sanoo että muitakin kyliä samalta seudulta vapautettu ja venäjä olisi vetäytynyt joenrannalla Dudchanyyn asti, mutta näissä tosiaan kyse epävarmoista huhuista.
Nää on aina kivoja uutisia, mutta noi paikannimet harvalle aukeaa suorilta.
Joku suuntaa-antava kartta olisi kiva, että kaikkien ei tarvitsisi sitä omatoimisesti kaivaa.
 
Tuosta saa kartta tietoa rintaman tapahtumista. tietenkin tämä on suuntaa antavasti.
 
Mielestäni hyvä yleiskuva tilanteesta, eläköityneeltä kenraalilta. Sivuaa myös mielenkiintoista kysymystä, että mitähän Zelenskyi ja johto on ajatellut 2014 menetettyjen aluiden kanssa tehdä, koska se voi olla pian edessä. Antaa myös selkeyttä Putinin ydinaseuhkailulle, sanoo että tässä vaiheessa taktinen ydinase ei muuta sotaa Putinin hyväksi. Ja jos niin pitkälle tilanne menisi, USA ja Nato reagoisivat (sotavoimin?) ja se on tehty Venäjälle selväksi. Nopeasti myös korjasi että EI Articla 5 koska Ukraina ei ole jäsenmaa, mutta tätä tilannetta ei silti jäätäisiin seuraamaan sivusta koska eskaloitumisen vaara laajemmalle.

Lisään itse että viikolla oli muuten Helsingissä Naton turvallisuuskokous missä Häkämies mukana, veikkaisin että tätä(kin) asiaa hahmoteltiin siellä. Häkämies todennut (luonnollisesti) lehdistölle, ettei julkista tiedotettavaa.

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.
 
Viimeksi muokattu:

Statistiikka

Viestiketjuista
284 748
Viestejä
4 887 457
Jäsenet
78 874
Uusin jäsen
zouel

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom