Tämä hetken tietojen mukaan Nord Stream 1 - ja Nord Stream 2 -putkissa on havaittu yhteensä kolme vuotoa. Toistaiseksi ei ole tietoa siitä, mistä vuodot johtuvat.
www.hs.fi
”On selvää, ettei se voi olla mikään onnettomuus, kun vuotoja tapahtuu kummassakin putkessa. Kaikille on selvää, että kyse on Venäjästä”, Tynkkynen toteaa.
Tämä kertoo Tynkkysen mielestä siitä, että Venäjä on aseistanut myös kaikki virrat ja infrastruktuurit, jotka sillä on käytettävissä. Tämä on nyt yksi eskalaation esimerkki, hän sanoo.
Venäjä voisi hyötyä Nord Stream -putkien vaurioittamisesta kahdella tavalla. Ensinnäkin kyse on vallankäytöstä, jolla Venäjä pyrkii pelottelemaan talveen valmistautuvaa Eurooppaa. Kyse on psykologisesta sodasta.
”Venäjä pyrkii osoittamaan valtansa ja näyttämään, että se pystyy tekemään pahaa Euroopalle. Tämä on aivan keskeistä”, Tynkkynen sanoo.
Toinen tekijä liittyy ympäristökysymyksiin. Venäjä
on polttanut Nord Stream -kaasuputkeen kytköksissä olevassa laitoksessa maakaasua taivaan tuuliin päivittäin arviolta kymmenen miljoonan euron edestä kesäkuusta asti. Tynkkynen näkee kaasuputken vaurioittamisen jatkumona tälle.
”Nyt tehdään sama putken varrella ja päästetään metaania ympäristöön. Ilmakehään vapautuu metaania, joka on noin 30 kertaa voimakkaampi kasvihuonekaasu kuin hiilidioksidi.”
Toisi sanoen Venäjä lyö ”märän rätin” Euroopan kasvoille osoittamalla, että Venäjä pystyy kiusallaan tekemään hallaa Euroopan ympäristötavoitteille.
Kaasuvuotoja on havaittu sekä Nord Stream 1 -putkessa että Nord Stream 2 -putkessa.
www.is.fi
Kremlin tiedottajan
Dmitri Peskovin mukaan sabotaasin mahdollisuutta Nord Stream -kaasuputkien vuotojen aiheuttajana ei voida sulkea pois, Reuters uutisoi.
Nord Stream 1 -kaasuputkessa on havaittu kaksi vuotokohtaa, joista toinen on Ruotsin talousalueella ja toinen Tanskan talousalueella. Lisäksi Nord Stream 2 -kaasuputkessa havaittiin maanantaina vuoto. Kaasuputkia operoiva yhtiö Nord Stream AG on kuvaillut vuorokauden sisällä havaittuja vaurioita ”ennennäkemättömiksi”.
Arvatenkin Venäjä itse on taustalla,mutta tuskin myöntää asiaa vaan pikemminkin ihmettelee ja koittaa "etsiä syyllistä"...