Venäjä hyökkäsi Ukrainaan 24. helmikuuta 2022

Venäjä hyökkää Ukrainaan, Israel hyökkää palestiinaan ja Kiina Taiwaniin.
 
Kannattaa miettiä, mitä eroa on Kiinalla ja Venäjällä, ennenkuin laukoo moisia aivopieruja.
Ihan vihjeenä: Toinen pystyy lähinnä uhoamaan ja maailman talous hidastuu jonkunverran ja toinen kykenee vastapakotteisiin ja aiheuttamaan katastrofin maailmantaloudelle.
Kun kiinan tuotanto romahtaa. Saattaa romahtaa myös hallinto
Mietipä 700 miljoonaa tyytymätöntä kiinalaista
 
Niin, entäs sitten, sitten ne riekkuu siellä ja määrittelevät uuden hallinnon (todennäköisesti joku ottaa ohjat ja pistää loput kuriin), mutta miten liittyy nyt Ukrainan sotaan? Mitään takeita pakotteiden toimivuudesta ei ole. Venäjä on oikeasti monella tavalla kusessa, kun mm varaosiakaan ei saa. Kiina taas on valmistaja, josta tulee kamat länteen suoraan tai vähintään komponentteinä ja jos toimitukset lakkaa, niin lännessä tapahtuu raju romahdus..

Venäjä taas hyökkäsi naapurimaahan ja kuvitteli energian avulla pistävänsä Euroopan ruotuun, mutta ei ole vielä toistaiseksi siinä onnistunut. Toki jos tulee kylmä talvi, niin tilanne voi vielä hyvinkin muuttua.. Jotta vaikutus olisi yhtävoimakas, kun mitä Kiina voi vaikuttaa, niin Venäjän energian osuus Euroopassa olisi pitänyt olla vähintään 80%:n luokkaa (koko alueella).

----------
Homma kusi, etupäässä, koska.
1. Korruptio (Valehtelu ja varojen varastaminen) oli tuhonnut Venäjän armeijan.
2. Ukrainalaisia ei kiinnostanut siirtyä Venäjän alle.
3. EU sai kerrankin vain pienellä hitaudella päätöksiä ja pakotteita aikaan.
4. Tukea on virrannut ukrainaan maailmanlaajuisesti.
----------
Pakotteista tulisi tarkistaa, onko Venäjällä vielä käytössä datakeskuspalveluita maan ulkopuolella ja jos on, niin ne kaikki tulisi ajaa alas. TAI vaihtoehtoisesti pistää täydelliseen valvontaan.

Myös se tulisi selvittää, että Venäjä ei kierrä talouteen liittyviä pakotteita cryptojen avulla. Vaatisi crytojen valvonnan huomattavaa tehostamista.
 
Homma kusi, etupäässä, koska.
1. Korruptio (Valehtelu ja varojen varastaminen) oli tuhonnut Venäjän armeijan.
2. Ukrainalaisia ei kiinnostanut siirtyä Venäjän alle.
3. EU sai kerrankin vain pienellä hitaudella päätöksiä ja pakotteita aikaan.
4. Tukea on virrannut ukrainaan maailmanlaajuisesti.
Listan kärkipäähän voisi vielä lisätä sen, että sinne mentiin täysin takki auki tyyliin kolmen panssarivaunun ja torvisoittokunnan kanssa olettaen, että ukrainalaiset ottavat avosylin vastaan ja voidaan hetimiten pitää voiton paraati.

Liittyy toki vahvasti kohtiin 1 ja 2, koska ilmeisesti tiedustelu- ja valmisteluosasto oli myös valehdellut veljeskansan tahtotilasta ja varastanut lahjusrahat, joilla piti voidella ukrainalainen hallinto ja turvallisuusorganisaatiot.
 
Asiasta toiseen. Liittyen noihin venäjän menetyksiin, niin äkkiä niitä säkkejä alkaa kasaantumaan kun toistakymmentä sotilasta änkee samaan rakennukseen, ja kranaattia alkaa tulemaan niskaan.

Menee OT:nä, mut ihan pikkusen tuli Amigan/PC:n Cannon Fodder sieltä 90-luvun alusta mieleen kuvakulman / videon nopeutuksen takia ja kun ukot meni kiltisti jonossa.
 
Lisäksi täytyy muistaa kaikessa hyökkäilyssä, että koronaongelma ei esim Kiinassa suinkaan ole vielä ohi, jos siellä on rokotettu vain jollain semitehottomalla ping pong rokotteella porukkaa jonkunverran.. Tämä voi hillitä pykimishaluja jonkinverran..

Mitäs rokotetta Venäjällä käytettiin ja paljonko väestöstä rokotettiin? Ainakin kaikki maan sisäiset koronarajoitukset on poistettu jo kauan sitten.
 
Sinulla on kumma käsitys siitä mitä "käydä läpi" tarkoittaa.

Tästä käytiin keskustelua, jossa sinulla oli käytännössä ihan älytön käsitys, että jos lentokoneenraadosta ei ole internetissä kuvaa, se ei todennäköisesti ole pudonnut.

Perustelin miksi tässä ei oole järkeä, sinä et perusteluistani piitannut, vaan pidit kiinni tästä typerästä käsityksestäsi ja nyt olet julistamassa tätä typerää käsitystäsi totuudeksi jonka takana on muka joku suuri konsensus.

Pidät nyt yhden tyypin ylläpitämää laskelmaa netissä olevista valokuvista parempana virallisena lähteenä kuin Ukrainan ilmoittamia pudotustilastoja, jotka ovat vaikuttaneet hyvin konsistenteilta.
Ja samaistat nämä yhden tyypin laskelmat "kaikkiin länsilähteisiin".

Jotain lähdettä näille laskelmille?

Nämä sinun laskelmasi taisi olla edelleen laskelmia internetissä olevista kuvista koneenraadoista.
Tällä sinun logiikallasi toisessa maailmansodassa olisi pudonnut vain n. 1000 eikä n. 100000 lentokonetta, kun netistä on kuvia ehkä vain n. tuhannesta toisen maailmansodan pudonneesta lentokoneenraadosta.

... niin, ja ukrainan viralliset pudotusluvut ovat kasvaneet hyvin vähän viime viikkoina. ne ovat hyvin konsistentteja sen kanssa, paljonko lentotoimintaa on ollut.

Lentotoiminta on hyvin vähäistä, koska ei ole jäljellä paljoa koneita, joilla voisi lentää.

Vaikka on toki virheellistä olettaa vain ne koneet on ammuttu alas joista on kuvatodisteita niin on myös erittäin naiivia ottaa nuo Ukrainan ilmoittamat luvut jonain totuutena. Ensinnäkin meillä ei ole hajuakaan (ainakin tietääkseni) siitä mihin Ukraina perustaa nuo luvut. Ottaako ne suoraan ne luvut mitä Ukrainan omat joukot ilmoittavat ja laittavat ne eteenpäin vai tutkivatko he jokaisen pudotuksen nähdäkseen että oliko todennäköistä että se oikeasti putosi.
Veikkaan että kyse on enemmänkin ensimmäisestä koska Ukrainalla tuskin on aikaa ja resursseja lähteä tutkimaan jokaista pudotusta hirveän tarkasti. Tai halua.
Joten todennäköisesti noissa Ukrainan ilmoittamissa luvuissa on reippaasti ilmaa. Koska kuten jokainen vähänkin ilmasotahistoriaan perehtynyt tietää, ilmoitetut pudotukset ja oikeat pudotukset tuppaavat olemaan täysin eri lukuja. Usein jopa eri kertaluokassa olevia lukuja.

Tällä sinun logiikallasi toisessa maailmansodassa olisi pudonnut vain n. 1000 eikä n. 100000 lentokonetta, kun netistä on kuvia ehkä vain n. tuhannesta toisen maailmansodan pudonneesta lentokoneenraadosta.

Tähän vielä erikseen, toisessa maailmasodassa lähes jokaisen sotilaan ja siviilin taskussa ei ollut kameraa. Jos Venäjän kone tippuu Ukrainan hallitsemalle alueelle ja ei satu tippumaan järveen tai jokeen, niin lähes varmasti siitä tulee joku ottamaan kuvan.
 
Viimeksi muokattu:
Mitäs rokotetta Venäjällä käytettiin ja paljonko väestöstä rokotettiin? Ainakin kaikki maan sisäiset koronarajoitukset on poistettu jo kauan sitten.
Venäjällähän oli muutamia omia rokotteita ja kyllähän siellä on sairastettu muutamaan kertaan urakalla.. Joten tuskin on juuri nyt ongelmia koronan kanssa.
Sitäpaitsi ei siellä kukaan paskaakaan välitä, jos joku sairastuu ja kuolee... Näkeehän sen sotilaistakin: Haavoittuneita tulee vähän, koska ei niitä käydä sipistelemään, vaan kuolevat hyvin usein pois..
 
Sitä vaan yritin implikoida, että ei korona, matala rokotuskattavuus tai sputnikilla rokottelu ole vaikuttaneet Venäjän valloitushaluihin, eikä taida korona enää olla sellainen, että edes poistaisi väkeä rintamalta.

Tuskin siis Kiinankaan armeijaa hidastaisi tai vaikuttaisi paljoakaan valloituspäätösten tekemiseen
 
Sotiessa on huono noudattaa koronasulkua, joka on Kiinassa edelleen olemassa--
 
Sinulla on kumma käsitys siitä mitä "käydä läpi" tarkoittaa.

Tästä käytiin keskustelua, jossa sinulla oli käytännössä ihan älytön käsitys, että jos lentokoneenraadosta ei ole internetissä kuvaa, se ei todennäköisesti ole pudonnut.

Perustelin miksi tässä ei ole järkeä, sinä et perusteluistani piitannut, vaan pidit kiinni tästä typerästä käsityksestäsi ja nyt olet julistamassa tätä käsitystäsi totuudeksi jonka takana on muka joku suuri konsensus.

Pidät nyt yhden tyypin ylläpitämää laskelmaa netissä olevista valokuvista parempana virallisena lähteenä kuin Ukrainan ilmoittamia pudotustilastoja, jotka ovat vaikuttaneet hyvin konsistenteilta.
Ja samaistat nämä yhden tyypin laskelmat "kaikkiin länsilähteisiin".

Jotain lähdettä näille laskelmille?

Nämä sinun laskelmasi taisi olla edelleen laskelmia internetissä olevista kuvista koneenraadoista.
Tällä sinun logiikallasi toisessa maailmansodassa olisi pudonnut vain n. 1000 eikä n. 100000 lentokonetta, kun netistä on kuvia ehkä vain n. tuhannesta toisen maailmansodan pudonneesta lentokoneenraadosta.

... niin, ja ukrainan viralliset pudotusluvut ovat kasvaneet hyvin vähän viime viikkoina. ne ovat hyvin konsistentteja sen kanssa, paljonko lentotoimintaa on ollut.

Lentotoiminta on hyvin vähäistä, koska ei ole jäljellä paljoa koneita, joilla voisi lentää.

Kirovit ovat ydinvoimalla toimivia aluksia, joissa hyvin järeä aseistus, ja ovat kooltaan yli tuplasti suurempia kuin jenkkien Ticodragora-risteilijät tai Arleigh Burke-hävittäjät.
Ja maihinnousuntukialus Saratov kärsi hyvin pahoja vaurioita, ilmeisesti upposi mutta saatiin nostettua koska upposi hyvin matalaan veteen satamassa. Joka tapauksessa ei ole toimintakunnossa moneen vuoteen.

Mitä laivoja olisi pitänyt upota että olisi mielestäsi ottanut "pahasti osumaa" ?

Vedät nyt jotain olkiukkoja, että keskittyisin vain Oryxiin ja kuviin.
Enkö jo viimeksi laittanut linkkejä, unohtuiko?
Pentagon on siis yhden miehen nettivalokuvasivusto? Sama taho, joka toimittaa Ukrainalle tiedustelutietoa ei tiedä mistään mitään?

" Russian forces have lost “nearly about 1,000 tanks” and “well over 350 artillery pieces,” as well as “almost three dozen fighter bomber fixed-wing aircraft and more than 50 helicopters” so far in the ongoing war in Ukraine, a senior US defense official told reporters Thursday. "

Uutisoitu myös ihan Ukrainassa:

"Russian forces have lost nearly 1,000 tanks, over 350 artillery pieces, as well as almost three dozen fighter bomber fixed-wing aircraft and more than 50 helicopters so far in the ongoing war in Ukraine.
That's according to CNN, referring to a senior U.S. defense official, Ukrinform reports."

Mikä se perustelusi oli, en lähde kaivamaan, mutta muistaakseni jotakuinkin, että eivät viitsi joka raatoa kuvata?
Mutta samaan aikaan jokaisen vaunun- ja rekan raadon viitsivät kyllä kuvata. Pieni ristiriita, varsinkin kun otetaan huomioon vehkeiden arvo niin rahallisesti, tiedustelun takia, informaation ja moraalin ylläpitämisen takia jne.

Sivuutit aivan täysin sen hypoteesini, että todennäköisesti ne on laskettu jotakuinkin niin, että, kone kadonnut tutkasta = pudotus.
Vaikka se olis mennyt katveeseen. Tai ohjuksen räjähdys lähellä on pudotus, vaikka kone ei olisi vaurioitunut alkuunkaan.
Harjoituksissa muuten lukitus = pudotus, mutta realistiset kill ratet ohjuksilla on kaikkea muuta.

Joo, on toki mahdollista, että kone on pudonnut linjojen taakse. Ja yhtä mahdollista, että se on päässyt vaurioituneena tukikohtaan. Toki, tässäkin tulkinnanvaraa, esim. USA laski kaikki platalle palanneet selvinneiksi koneiksi, Vietnam ei. Huvittavin tapaus lienee eräs B-52, joka juuri ja juuri pääsi ja kirjaimellisesti paloi heti laskeuduttuaan. USA ei merkinnyt taistelutappioksi, Vietnam merkkasi. Mä en nyt vaan näe syytä, miksi USA laskisi tässä tapauksessa näin kun kyseessä on täysin eri aikakausi ja Venäjä. Kun todennäköisesti on niitä koneita seuraillut kun kerran välittääkin Ukrainalle jatkuvasti tiedustelutietoa.

Tosiasia nyt kuitenkin on se, että Ukrainan ilmoittamaa lukua ei pysty vahvistamaan, eikä vahvista mikään taho missään.
Samoin brittiläisten ja amerikkalaisten arviot sotilaiden menetyksistä huomattavasti Ukrainan ilmoituksia pienempiä, niissä nyt toki se, että ilmeisesti britit ja amerikkalaiset puhuvat Venäjän asevoimista ja Ukraina ymppää samaan lukuun kaikki. Lentokoneissa tätä mahdollisuutta ei nyt vaan ole.

-

Ensinnäkin, miten Kirovit liittyy millään tavalla Ukrainan sotaan? Esitit ne jotenkin, niin, että olisivat juuri siellä olleet tai Ukrainan vaurioittamia tai sieltä pois jne.
Niin, Kirovit kulkee ydinvoimalla...? Ja? Mitä sitten, että ovat suurempia kun taistelujärjestelmät on täysin vanhentuneita?
NL panosti aina pieniin ja nopeisiin aluksiin ja jossain kohtaa iski alemmuuskompleksi niin tekivät neljä Kirovia ja aika nopeasti huomasivat, että ei taida olla vaivan arvoista ja NL:n hajotessa pois käytöstä ja takaisin pieniin paatteihin.
Ushakov, ex-Kirov, poistettu palveluskäytöstä 1990. Pitkin 2000- lukua on sitten ilmoitettu vuoron perään modernisoinnista ja romutuksesta. Lienee selvää, kumpi todennäköisempää.
Lazarev, ex-Frunze, poistettu palveluskäytöstä 1999, ei käytetty 1994 jälkeen. 2010- luvulla samat soutamiset ja huopaamiset juhlapuheissa. Ja sillä välin alus vaan maannu, kuten edeltäjänsä.
Nahimov, ex-Kalinin, käyttöön 1988, purjehduksen pari teki 90- luvulla, 1999 lähtien pysyvästi satamassa. Samalla tavalla odotti vuoron perään korjauksia, modernisointia ja romutusta.

Eli miten nämä erikoislaivat, jotka ovat käytännössä olleet 30 vuotta hylättynä liittyvät Ukrainan sotaan?
Ei kai Venäjän laivastolla ikinä ole mennyt erityiset hyvin kuten jo totesin, kun ei sitä ole halunnu johto rahoittaa isosti kuin silloin 70- luvun lopulla.
Mutta vilkaise Wikistä fregatteja ja korvettaja, niitä on kyllä tullut viime aikoina, jälkimmäisiä aika paljon.
Eli painopiste vaan siirtyny takasin pieniin aluksiin pois näistä erikoisprojekteista.
Niiden kyvyistä ja hyödystä ja laadusta tai miten paljon jätetty toteuttamatta ja varastettu budjetista en sitten osaa arvella. Joka tapauksessa, se, että 30 vuotta pois käytöstä olleita erikoisaluksia ei nyt halutakaan huoltaa ei kerro, että erityisen huonosti menee ja juuri Ukrainan takia jos kuitenkin ovat saaneet läjän uusia pienempiä.

Mun mielestä pitäis saada pois pelistä sukellusveneitä, jotka laukoo Kalibreja, samaten niitä pienempiä aluksia, jotka tekee samaa.
Sukellusveneet taitaa kuitenkin olla hankalimmat rakentaa ja varustaa. Ja nämä uudet todennäköisesti ainakin tullu kalliiks ja vasta rakennettu, eli menetys iskis kovempaa, niin oikeasti rahallisesti, teknologisesti kuin moraalin kannalta.
 
"Putin kieltää ulkomaisia investoijia ja pankkeja lähtemästä Venäjältä
Putinin määräys koskee lähes kaikkia vielä Venäjällä olevia ulkomaisia rahoitus- ja energiayhtiöitä vuoden loppuun saakka."
 
Kaikki nämä luvuthan on siis toukokuulta ainakin CNN mukaan. Eroavatko nämä nyt siis Ukrainan ilmoituksista juurikaan muuten kuin lentokoneiden ja koptereiden osalta? Ne tietysti ovat vaikeasti aina todennettavissa sillä osumia ja tippumisia on hankala varmentaa. Toisaalta niinkuin kerroit kentälle palaaminen ei tarkoita, että kone on välttämättä enää lentokunnossa.

Minusta Ukrainan sekä länsi tiedustelulähteiden sotilaskuolemien ilmoitukset ovat olleet hyvin linjassa ja laitteissakin aika suurelta osin. Se, että luvut heittävät 100 sinne tai tänne ei tässä kokoluokassa ole merkittävää. Ainahan siellä on epävarmuutta mikä laite sitten lopulta tuhotaan niin, ettei se palaa rintamalle. Muistaakseni Oryx arvioi itse, että hänen tulokset ovat noin 20 - 30 % todennäköisesti alakanttiin juuri sen kuvaamattomuuden vuoksi. Miten tarkka arvio tämä sitten on niin jää nähtäväksi.

Kokonaisuutena voi sanoa, että Venäjä on kärsinyt jotakuinkin sen aktiivijoukkojen kokoiset tappiot tämän sodan kuluessa ja ne ovat massiiviset. Varmasti sillä on kykyä jatkaa sotaa pitkäänkin, mutta tulos tässä sodassa heikkenee heidän kannaltaan kovaa vauhtia. Samalla tällä voi alkaa olla sisäpoliittisia vaikutuksia ei pelkästään Venäjällä, mutta Valko-Venäjällä sekä Kaukasuksen alueella.
 
Venäläisten tappiot eiliseltä. Taas 10 tankkia ja 19 ACV:tä. Viisi tykkiä ja neljä IT-asetta. Yhteensä 46 ajoneuvoa. Erityisesti IT-järjestelmät kokeneet kovia viime päivinä. Myös eilen meni 5 IT-asetta, 4 S-300 yksikköä ja tutka.
  • Approximately 41,900 (+250) military personnel
  • 1,802 (+10) tanks,
  • 4,051 (+19) armoured combat vehicles,
  • 955 (+5) artillery systems,
  • 260 (+0) multiple-launch rocket systems,
  • 127 (+4) air defence systems,
  • 223 (+0) aircraft,
  • 191 (+0) helicopters,
  • 744 (+2) operational-tactical UAVs,
  • 182 (+0) cruise missiles,
  • 15 (+0) ships/boats,
  • 2,970 (+6) vehicles and tankers,
  • 85 (+2) special vehicles.
 
"Putin kieltää ulkomaisia investoijia ja pankkeja lähtemästä Venäjältä
Putinin määräys koskee lähes kaikkia vielä Venäjällä olevia ulkomaisia rahoitus- ja energiayhtiöitä vuoden loppuun saakka."
Eli kaikkien pitäsi lähteä Venäjältä välittömästi..huolehtia vielä lähtiessä siitä, että toimintaa eipystytä jatkamaan..
 
Zaporižžjan ydinvoimalan nelosreaktori on irrotettu verkosta.

" "A prepared provocation took place in Enerhodar town. Two power lines were damaged, power unit No. 4 [of Zaporizhzhia NPP] was disconnected from the power grid. "
 
Kenenkäs käyttöön sähkö tuolta tällä hetkellä on menossa? Venäjälle?

Montakohan linjaa tuonne kaikkiaan menee? Eikö tuo pitäisi aiheuttaa jo kaikkien reaktorien alasajon käynnistymisen välittömästi? Muistaakseni Fuksimassakin tuhot tulivat siitä, että verkko lähti alta, varavoimakoneet eivät käynnistyneet ja reaktoria ei enää saatu ajettua hallitusti alas...
 
Cancelkulttuuri. Jos et ole (oikeaa) mieltä valtaapitävien kanssa. Sinut canceloidaan. Mielestäni tämä mielipiteiden vaientaminen on pahin kolaus. Joo-joo - miehet menestyy. Kaikki älykkäät mielipiteet canceloidaan. Siinä "The Westin" romahdus.
 
Ei ryssämielisiä mielipiteitä vaienneta ”westissä” tai venäjällä, eikä niiden esittäjiä heitetä putkaan. Länsimieliset mielipiteet sen sijaan saanee myös ilmaisuvapauden ryssälässä?

Mitäs älykästä on fanittaa ”alue kuului 100-vuotta sitten maallemme, joten meillä on oikeus puhdistaa tuo naapurivaltio natseista” -öyhötystä?
 
Missäs olen puhunut Venäjästä? Lueskelin CNNää ja muita ulkomaalaisia uutisia ja jotenkin se cancelkulttuuri tökkii pahasti. Kaikki kommenttini deletoitiin. No Venäjällä se cancelkulttuuri on vielä vahvempi. Olkoon Venäjä varoittava esimerkki cancelkulttuurista. ( Vääräuskoisten päät katkaistaan ja laitetaan tikun nokkaan ) Kasparov sanoi että Putin pitää pysäyttää sotilaallisesti, koska cancelkulttuuri on liian vahva Venäjällä. Johonkin kansannousuun ei Kasparov usko. Vaikka pieni mahdollisuus on.
 
Mitenkään tällä ei voinut olla tekemistä sinun kommenttien kanssa?
 
Missäs olen puhunut Venäjästä? Lueskelin CNNää ja muita ulkomaalaisia uutisia ja jotenkin se cancelkulttuuri tökkii pahasti. Kaikki kommenttini deletoitiin. No Venäjällä se cancelkulttuuri on vielä vahvempi. Olkoon Venäjä varoittava esimerkki cancelkulttuurista. ( Vääräuskoisten päät katkaistaan ja laitetaan tikun nokkaan ) Kasparov sanoi että Putin pitää pysäyttää sotilaallisesti, koska cancelkulttuuri on liian vahva Venäjällä. Johonkin kansannousuun ei Kasparov usko. Vaikka pieni mahdollisuus on.

Liittyykö viestisi ketjuun ”Venäjä hyökkäsi Ukrainaan”?

Sinä vastaat vahvasti kyllä, joten ymmärrät varmaan, että sinun keskustelun avaus aiheesta ”ulkomaalaisten uutiskanavien paskuus ja cancel-kulttuuri” oli harhaanjohtavasti aloitettu.
 
Kenenkäs käyttöön sähkö tuolta tällä hetkellä on menossa? Venäjälle?

Montakohan linjaa tuonne kaikkiaan menee? Eikö tuo pitäisi aiheuttaa jo kaikkien reaktorien alasajon käynnistymisen välittömästi? Muistaakseni Fuksimassakin tuhot tulivat siitä, että verkko lähti alta, varavoimakoneet eivät käynnistyneet ja reaktoria ei enää saatu ajettua hallitusti alas...

Käsittääkseni ukrainalaiset operoi, mutta Venäjä hallitsee.
 
Muistaakseni tuolta toimitetaan kaikki tuotettu sähkö Ukrainaan. Ko. voimalasta Venäläinen Rosatom alkoi vaatimaan Ukrainalta rahaa toimitetusta sähköstä koska nythän voimala on Venäjän hallitsema.. :D

Tai sitten sekoitin tuon voimalan johonkin toiseen..
 
Venäläisten Nova Kakhovan nimittämän hallintojohtaja Vitaly Gur kohtasi keittiössään kaksi toistaiseksi tuntematonta miestä sekä Makarovin. Makarov puhui, ja Vitaly joutui kiireellä poistumaan sairaalan suuntaan Krimille. Ei tosin valitettavasti ehtinyt perille. Tosi harmi.

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Myös Saldo on nollilla. Eli Hersonin alueen johtajaksi nimitetty Vladimir Saldo on koomassa Moskovassa. Tällä hetkellä ei tiedetä mikä on hätänä. Kaikenlaisia huhuja on liikkeellä, mutta epäillään että hän söi jotain sopimatonta. Ei jostain syystä halunnut paikalliseen sairaalaan hoitoon.

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.
 
Kenenkäs käyttöön sähkö tuolta tällä hetkellä on menossa? Venäjälle?

Montakohan linjaa tuonne kaikkiaan menee? Eikö tuo pitäisi aiheuttaa jo kaikkien reaktorien alasajon käynnistymisen välittömästi? Muistaakseni Fuksimassakin tuhot tulivat siitä, että verkko lähti alta, varavoimakoneet eivät käynnistyneet ja reaktoria ei enää saatu ajettua hallitusti alas...
Käsittääkseni Ukrainaan sähkö tuolta menee. Varavoiman ongelmista ei ole ainakaan vielä mitään kuulunut. Nyt kun Euroopan Komission puheenjohtajan suulla on sanottu julki se, että Putinin kanssa ei voida enää toimia, yhä vahvemmin tulee itselle se ajatus, että kun venäjä päättää todeta Ukrainan olevan menetetty, maan tuhoaminen viimeistellään joko yhdellä tai parilla taktisella tai todennäköisemmin lavastamalla ydinvoimalaonnettomuus joka saastuttaa suuren osan maasta. Oman maan saastumisella ei liene putinille siinä vaiheessa paljonkaan väliä, koska heidän mukaanhan onnettomuuden syy on Ukrainalaisten.
 
Ois kyllä niin perinteistä Ryssälandiaa, että. "kukaan ei koskaan arvaa" tuossa tapauksessa varmaan menis vähän muillakin luotto Venäjään ja avautuis silmät. Jopa niillä pahimmilla trolleilla luulis alkavan mietityttään, että "hetkinen"
 
Valitettavasti ei taitaisi edes mennä. Vaikka venäjä tuhoaisi ydinpommein koko brittien saaret ja ampuisi ydinpommin Saksaan niin putin-ihailijat silti olisi sitä mieltä, että lännen vika ja Putin vain puolustaa omaa maataan. Putinismi on sairaus.
 
Käsittääkseni Ukrainaan sähkö tuolta menee. Varavoiman ongelmista ei ole ainakaan vielä mitään kuulunut. Nyt kun Euroopan Komission puheenjohtajan suulla on sanottu julki se, että Putinin kanssa ei voida enää toimia, yhä vahvemmin tulee itselle se ajatus, että kun venäjä päättää todeta Ukrainan olevan menetetty, maan tuhoaminen viimeistellään joko yhdellä tai parilla taktisella tai todennäköisemmin lavastamalla ydinvoimalaonnettomuus joka saastuttaa suuren osan maasta. Oman maan saastumisella ei liene putinille siinä vaiheessa paljonkaan väliä, koska heidän mukaanhan onnettomuuden syy on Ukrainalaisten.
Valitettavasti pidän itsekin tuota ydinvoimala ”onnettomuutta” varsin mahdollisena skenaariona, jos ja kun venäjä joutuu liian paljon alakynteen ja haluaa jollain tavoin kostaa tilanteen. Vähän kuin poltetun maan taktiikka on steroids.

Varsinaiset ydinaseet olisivat ihan eri mittakaavan juttu siinä mielessä, että edes venäjä ei pystyisi pistämään niitä Ukrainan piikkiin ja seuraamukset olisivat massiivisia. Tuollaisesta ydinvoimalan paskomisesta aivan varmasti syyttäisivät Ukrainaa.

Käytännössä tuollainen katastrofaalinen ydinvoimalan tuhoutuminen voisi olla jopa pahempi juttu, kuin taktinen ydinisku. Taktinen nuke on kuitenkin varsin puhdas reaktio ja haittavaikutukset jäävät lyhytaikaisiksi ja alueellisesti rajatuiksi. Ydinonnettomuudessa iso osa Ukrainan vilja-aitasta voisi mennä käyttökelvottomaksi todella pitkäksi aikaa ja vaikutukset voisivat ulottua jopa Suomeen asti…
 
Kyllä, itsekkin arvelen että ydinaseet ovat poissa repertuaarista, mutta venäjä kyllä osaa vetää niin päätöntä linjaa että aina pieni epäilys on tervettä. Viime yönä tuli joitakin viestejä siitäkin, että olisivat miinoittaneet Zaporižžjan voimalan rakennuksia/aluetta. Tästä ei ole kuitenkaan toistaiseksi useammasta lähteestä varmistettua tietoa. Ukrainan terveysministeriö on kuitenkin jo jakanut ohjeita ydinonnettomuuden varalta ja säteilyltä suojautumiseksi.

Eilen venäjä ampunut taas ydinvoimalan alueelle käytetyn ydinpolttoaineen varaston viereen, ja Zaporižžjassa soi ilmahälytys tälläkin hetkellä.

" Last night, the Russians again fired at the site of the Zaporizhzhia nuclear power plant and the city of Energodar," Energoatom "reports. "They hit the site of the ZNPP directly next to the station's dry storage facility for spent nuclear fuel (SHSF)",- the report says. "
" As noted in Energoatom, the Russians were aiming precisely at the containers of spent nuclear fuel, which are stored in the open near the shelling sites - 174 containers, each of them contains 24 assemblies of spent nuclear fuel. "
Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Euroopan säteilytilannetta Ukraina mukaanlukien voi seurata täältä. Sattuneest syystä sivusto on toiminut nyt pari päivää välillä todella hitaasti.

Minusta tuo ydinvoimalan tuhoaminen on ihan väistämätön lopputulos. Luuleeko kukaan oikeasti että venäjä luovuttaisi sitä takaisin Ukrainalle yhtenä palasena? Se tuhotaan viimeistään jos/kun joutuvat vetäytymään alueelta. Luultavasti jo sitä ennen muun perseilyn ohessa kun laitos on täynnä tykinammuksia ym. räjähtävää.
 
Useimmat savustavat vain kalaa, mutta myös naudan voi savustaa. Mausteeksi ripaus jotain venäläistä.

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Minkähänlainen kranaatti tuo oli? Aika keskelle napsahti, mutta iso osa juoksi pois :confused:
 
Näistä improvisoiduista UAV:ä on pudotettu paljon 30mm kranaattikonekiväärin kranaattia, VOG-17M HE sirpalekranaatti, ja tuo näyttäisi sellaiselta. Tosin viritelty takaa ja ilmeisesti edestäkin paremmin tuohon käyttöön sopivaksi.
 
Statistiikka

Viestiketjuista
284 633
Viestejä
4 887 736
Jäsenet
78 853
Uusin jäsen
Ender Wiggin

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom