Jos suurin osa olisi sitä mieltä, että putler pitää syrjäyttää, niin luulisi, että pikkuhiljaa kansalliskaartikin kääntysi siihen mielipiteeseen.
Niistä pidetään huolta ihan siinä, missä moskovalaisistakin.
Kun koronakorvaukset oli 10k rub niin voimastruktuureissa työskentelevät sai 15k. Eläkekertymäkikkailut, varhaiseläkkeet, etenemismahdollisuudet jne.
Yksinkertainen pamppu ajattelee pääsevänsä FSO:hon ja kun tarpeeks kanniskelee Putinin jätöksiä salkussaan niin 35 vuotiaana eläkkeelle siitä hommasta ja suoraan jonkun ison valtionyrityksen johtoon tms. Uudeksi pääpalopäälliköksi vallittiin tässä taannoin tällänen, kaveri sai hädin tuskin kaks sanaa suutaan ja nekin takerrelen. Jotakuinkin, että kollegat sitten auttaa ja opastaa työssä.
Jotkut taasenn haaveilee varmaan FSB:hen pääsemisestä, ottaen huomioon viime aikainen toilailu ja taso niin pääsyvaatimustaso ei kauhean korkea taida olla, sen sijaan kuinka helppoa onkaan kun työ ja budjetti on salattua ja voit käytännössä rosvota itsellesi toisten yrityksiä ja omistuksia.
Se ei ole nimestään huolimatta mikään kansalliskaarti vaan suoraan Putinin alaisuudessa oleva gestapon kopio. Onhan tuoltakin väkeä eronnut ja puhdistuksia sekä propagandaluentoja on nyt ollut ihan tavallisessakin poliisissa.
Ihmiset vaativat talvella lämpöä, ruokaa ja tiloja.
Nyt kun pääterroristi putin on vittuunnuttanut miltei kaikki, niin infra menee ladojen tavoin hyvin perustasolle ja tulee pulaa, kun paikat alkaa hajota ja varaosia ei saa.. Tällöin joidenkin vankileirien muutenkin ankeista olosuhteista tullaan karsimaan ja se tulee johtamaan katastrofaalisiin seurauksiin vankina oleville ukrainalaisille. He ovat "ihmisresursseja", joista tuollaiset terroristit tulevat luopumaan silmää räpäyttämättä, jos onnistuvat piilottamaan, mitä on tapahtumassa ja se on tuolla helppoa, jonkinaikaa ja ei nuo pitkälle näytä ajattelevan, jos se ei johda melko nopeasti suureen henkilökohtaiseen katastrofiin.
Niin, ne rakentavat ne tilat, aivan kuten ennenkin. Tai menevät olemassa oleviin. Miten se lämpö loppuu talvella kun maassa on edelleen öljyä, kaasua, hiiltä ja puuta kirjaimellisesti vaikka muille jakaa ja sitä parhaan mukaan jakavatkin? Okei infra menee perustasolle ja mitä, oliko Neuvostoliitossa kylmää? Vaikka talojen eristykset olikin mitä oli? Eikö noita resursseja kaiveltu ja myyty silloinkin? Siis mitä niistä leireistä karsitaan, ai netti, jotta propagandaa ei suolleta samaan tahtiin? Joutuvat ihan perinteisellä VHF:llä lähettämään TV:tä?
Okei, tosissaan ottaen, leikitään ajatuksella, että hiili- öljy tai kaasulämmitys lakkaa, siinä on leirin ympärillä sitten puuta silmänkantamattomiin, ei muutakun kaatamaan, ihan kuten ennenkin.
Suurin uhka Venäjän Kaukoidässä on nyt kiinalaisten tuleminen ja venäläisten vähyys, siihen tarvitaan ihan eläviä ihmisiä, ei kuolleita.
Joo, ei siellä varmastikkaan kenenkään elämä paljoa paina, eikä arvossaan ole ja varsinaista huolenpitoa ja hyvinvointia on turha odottaa, mutta ei sinne ihmisiä nyt erikseen teolliseen tuhoamiseen kärrätä, eikä ne ihmiset nyt aivan avuttomia ole, etteivätkö saa puita ympäriltä kaadettua, sama se olis väittää, että kuolevat nälkään, ellei lusikalla ihan kirjaimellisesti syötetä.