Tässä periaate kuvassa näkyy hyvin miten tuollainen toimii:
Punaisen nuolen mukainen keilan suuntaus saadaa aikaan sähköisesti koska käytössä on phased array. Suurempi liike vaatii mekaanista kääntämistä jota kuvassa edustaa sininen nuoli.
(vaikka kuvaan on piirretty punaisella ylös alas suunta, niin yhtähyvin phased arraylla voidaan suunnata keilaa muidenkin suuntien mukaan, ja vastaavasti mekaanisesti voidaan tietysti muuttaa myös korkeuskulmaa.)
Kuvassa näkyy hyvin se että, tyypillisesti tuollainen antenni on suunnattu niin että saadaan maksimaalinen kantama horisontin suuntaan tai hieman sen yläpuolelle (jotta huomataan lentokoneet mahdollisimman kaukaa, eli mahdollisiman ajoissa). Tuollainen suuntaaminen yhdistettynä siihen että keila on tarkoituksella mahdollisimman kapea/suuntaava, taas siksi että saadaan sitä kantamaa tarkoittaa sitä että kyseinen tutka ei näe läheskään samalla herkkyydellä yläpuolelleen. Tuollaisella laajan levyn muotoisella, takaosaltaan metallilevyllä suojatulla phased arraylla on rajansa kuinka paljon keilaa voidaan suunnata sähköisesti.
Nyt kun tarkastelee tuossa kuvassa näkyviä yksittäisiä ylimmäksi tähdättyjä keiloja, niin huomataan että se ylimmäksi tähdätty keila joka pyyhkii sinisen nuolen kehällä 20 km korkeutta (tai vaikka 40km), niin tutkan kohdalla samainen keila ei huomaa käytännössä mitään kilometrin korkeudelta tutkan kohdalla etenkään pääkeilan kautta, sivukeiloissa voi jotain näkyä, jos DSP päästää niistä infoa läpi.
Kuva on toki periaatekuva, mutta selittää silti sen miksi myös phase array tutkat on suunnattava korkeussuunnan suhteen ja mitä seurauksia siitä on. Jos korotuskulma olisi ollut sellainen että nähtäisiin päälle hyvin, niin sitten ei nähtäisi enää horisontin suuntaan juuri minnekkään.
Torjuja miettii mitä uhkia on torjumassa ja suuntaa sen phased arrayn sen mukaisesti. Ukrainassa uhka oli aiemmin käytännössä "mach 1" lentokone, joka mieluiten haluttiin nähdä jo hetimiten nousunsa jälkeen. -->Suuntaus hieman horisontin yläpuolelle, jolloin siellä lentokoneen tulosuunnalla kantaman äärirajoilla nähdään kaikki korkeudet joilla kone voisi olla.
Jossain Iranin suunnalla uhka on voinut olla SCUD, tuolloin phased arrayn mekaaninen perus suuntaus reilusti ylemmäksi ballistisen laskeutumis vaiheen mahdollisimman aikaisessa vaiheessa näkemiseksi.
Nyt kun perusteet käyty läpi, niin palataan GLMRS tapaukseen Ukrainassa:
-Tapaus 1 Tutka on työnnetty melko eteen ja suunnattu lentokone uhkaa vastaan, jolloin GLMRS laukaisu tapahtuu kuvan sinisen nuolen sisäpuolella, ja ohjus vilahtaa hetimiten tutkan näkemän alueen yläpuolelle, siis jo paljon ennen kuin on saavuttanut esim 20 km korkeutta eikä sitä sen jälkeen näy.
-Tapaus 2 Tutka on sijoitettu lähelle maalia ja suunnattu lentokone uhkaa vastaan, esim 60 km GLMRS laukaisusta, ei näe alussa eikä lopussa, mutta näkee mahdollisesti parikymmentä sekunttia hetimiten alun jälkeen.
-Tapaus 3 Tutka on syvällä rintamalinjojen takana >100km ja ja suunnattu lentokone uhkaa vastaan, siis etäällä myös GMLRS:n maalista. Tutka ei näe alussa, herkkyydestä riippuen voi mennä jopa puoliväliin ennen kuin mitään näkyy, mutta siitä alkaen näkee lähes loppuun asti. Tapaus 3:ssa torjuvalla ohjuksella on pisin matka ehtiä torjumaan, ja samaan aikaan GLMRS nähdään vasta kun se on jo lähellä maaliaan.
GLMRS on Scudehin ja muihin perinteisiin ballistisiin uhkiin nähden hankalampi tutkille ja torjua, koska heijastus on vähäisempi ja koska se ammutaan yleensä läheltä melko lähelle, lyhyellä lentoajalla.
