Näin juuri. Arvostan muiden mielipiteitä, mutta minusta niinistön höpnöitä on varsinkin nyt viime aikoina ollut todella vaivaannuttava katsoa. Johtunee siitä että en yleensä seuraa suomen mediaa kovin paljoa ja verrattuna melkein mihin tahansa muuhun maahan ja varsinkin tällaisessa tilanteessa, tuollainen haukottava jargoni ulkopolitiikan keulakuvalta on vähintään outoa.
Tarkoituksella olen mieluummin hiljaa, kun alan jankkaamaan aiheesta. Niinistöä pidetään arvossa ja sen tämän viikon tv-esiintymistäkin on sen verran pidetty onnistuneena, niin hyvä kun kansalle kelpaa. Varmasti voisi olla huonomminkin. Selvästi kyllä historian haamut silläkin niskassaan. Alkoi soimaan Kaukon biisi "herra presidentti" muuten päässä kun kattelin sitä ajankohtaiskakkosta tms jonen päivä sitten
Mulla on koko sodan ajan ollut päivittäin bbc tai sky news taustalla. Ilahduttavaa että eurooppa on yhtenäisesti kerrankin tekemässä asioita, mutta Suomi ei voi tässä asiassa ylpeillä. Aika moneen otteeseen on saanut melkein hävetä.. esim lentokiellot (suomi oli kartalla ainoa ilman päätöstä), tarvikeapu (lueteltiin mitä kukakin antanut, suomi pähkäili vielä kai jotain telttoja tms), kaikki viralliset kannanotot mitä kuulin, niin poikkeuksetta Suomen äänenpaino oli aina keveimmästä päästä (muut: "will be sanctioned/not tolerated" vs. Suomi: "against our european values") jne..
Vitunko väliä noilla tietenkään, kun sentään jonkinlainen ryhtiliike on jo käynnissä (toivottavasti) ja yhtenäinen sävel pysyy tahdikkaasti jatkossa.