Ollaan kuultu paljon esimerkiksi Saksan kansan ajatuksista siitä miten Ukrainan pitäisi hyväksyä aluemenetyksiä rauhassa, mutta Smerconish CNN:llä käsittelee tässä videossa nyt vähän samanlaista suuntausta USA:ssa, kansan tuki Ukrainalle annettuun apuun heikkenee:
Videossa tällaisia kyselytuloksia:
Erityisesti Republikaaneilla Pew:n kyselyn mukaan jo 32% (aiemmin 9%) sitä mieltä että USA antaa liikaa apua. Demokraateillakin jonkin verran kasvua tuossa, mutta edelleen vain 11% tätä mieltä (aiemmin 5%).
Gallupin kyselyn mukaan kuitenkin yli 6/10 jenkeistä haluaa USA:n jatkavan Ukrainan tukemista pidemmässäkin sodassa, tässäkin tosin selvästi vahvempi tuki Demokraateilta. Ukrainalaisille tehdyn kyselyn mukaan taas 91% heistä arvioi, että voitto tarkoittaa kaikkien Venäjän viemien alueitten palauttamista, Krim mukaanlukien.
Olisi tietysti mielenkiintoista nähdä vastaus samaan kysymykseen aluemenetyksistä kuin Saksalaisille on tehty, enemmistö jenkeistä nyt kuitenkin vielä haluaa tukea Ukrainaa, mutta toivotaan ettei trendi jatku tai välivaaleissa valta vaihdu liiaksi sellaisille republikaaneille jotka ovat samaa mieltä tuon äänestäjäkuntansa osan kanssa.