Venäjä hyökkäsi Ukrainaan 24. helmikuuta 2022

Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
2 903
Liittokansleri Scholzin pallit ovat vihdoin laskeutuneet. Puheessaan hän arvostelee kovin sanoin Putinia ja kutsuu häntä murhaajaksi.
Vihdoinkin tuntuu saksa heräävän siihen että kyse on myös koko Euroopan turvallisuudesta.
Tietysti meidän on hyvin vaikea nähdä mitä taustalla on, politiikka kun ei ole helppoa kuin diktatuureissa.
 
Liittynyt
13.02.2017
Viestejä
1 585
Ettei nyt kuitenkin olisi samaa kuin Suomessa spd. Ensin vastustetaan natoa rajusti vuosikymmeniä, sitten kun kansan mielipide kääntyy vahvasti naton kannalle kun yllättäen veli venäläinen on se mitä se on aina ollut, voissa paisto jne. Ja kannatus uhkaa laskea, myös puolueen mielestä se onkin ihan hyvä asia. Jos jossain asiassa on väärässä, toki ihan kiva jos muuttaa mieltään. Mutta helposti siinä saa takinkääntäjän leiman. Voisi kysyä olisiko koko sotaa edes syttynyt ellei EU olisi ollut rähmällään Saksa etunenässä, ajanut puolustustaan alas vuosikymmeniä ja hyssytellyt vielä Krimin valtauksen jälkeenkin. Suomen ei onneksi kerrankin tarvitse hävetä, vaan ollaan niitä harvoja jotka on eläneet realiteetit mielessä. Vasemmistoa lukuunottamatta.
Ei ole sama asia. Saksalla on tämän asian suhteen valtavat traumat kansakuntana ja asioiden suhteen tällä saralla ollaan oltu erittäin varautuneita.
Eiköhän Saksassa vaan kyseessä ole ilmapiirin muutos koko kansan suhteen tämän asian osalta, paluuta menneeseen ja haaveisiin ei ole.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 942

Näin, ottamatta edes kantaa näihin väitteisiin Suomen osalta niin on todella noloa tehdä näitä argumentteja joissa Saksan SPD, Suomen SDP ja pahimmillaan jopa USA:n Demokraattipuolue ovat jotain yhtä ja samaa joukkoa. Nämäkin Scholzin lausunnot taisivat tulla kontekstissa jossa väkijoukosta huudeltiin Scholzin olevan sotakiihkoilija. Rakennuksessa jossa Saksa allekirjoitti antautumisensa ehdoitta oli "Saksalais-Venäläinen museo" sen uudelleennimeämiseen muutamia kuukausia sitten asti jne.
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
9 054
No jopas näitä "tiisereitä" pukkaa :D En kyl oikee ymmärrä kelle nää on suunnattu. Omien joukkojen motivaation nostatusta vai/ja venäjän väsytystä ja pelottelua?
Videolla nähdään useita sotilasasuun pukeutuneita henkilöitä, jotka vievät etusormensa suunsa eteen hiljaisuuden merkiksi.
Videon loppuu ukrainalaismedia Kyiv Postin mukaan sanoihin "suunnitelmat pitävät hiljaisuudesta. Alkamisesta ei tule ilmoitusta".
 
Liittynyt
26.10.2016
Viestejä
4 865
No jopas näitä "tiisereitä" pukkaa :D En kyl oikee ymmärrä kelle nää on suunnattu. Omien joukkojen motivaation nostatusta vai/ja venäjän väsytystä ja pelottelua?

Pidetään vastustajan väkeä jonkun aikaa ylijännittyneessä tilassa. Tehostetaan vähän väliä ampumalla tykistöllä ympäriinsä ja muutaman päivän päästä ne ei oo enää kovin hyvin levänneitä.
 
Jep, näin vähä itekki mietin. Samaan aikaan omat pojjaat ottaa lepisti, ku naapuri paskat housussa yöt ja päivät odottaen tulevaa. Mut tottapa venäläisilläki tiedustelua on.
 
Liittynyt
25.11.2016
Viestejä
2 026
Pidetään vastustajan väkeä jonkun aikaa ylijännittyneessä tilassa. Tehostetaan vähän väliä ampumalla tykistöllä ympäriinsä ja muutaman päivän päästä ne ei oo enää kovin hyvin levänneitä.
Tai vaikka olisivatkin niin aattelevat parhaassa tapauksessa oikeaa hyökkäystä taas yhdeksi hämäykseksi.
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
9 054
Tai vaikka olisivatkin niin aattelevat parhaassa tapauksessa oikeaa hyökkäystä taas yhdeksi hämäykseksi.
No tämäkin. Onhan tätä jo pitkään jatkunut. Hämmentämistä. Kyl ne sinne etelää hyökkää, mut koittavatko vaa hämmentää ja sekoittaa, että ehkäpä ei sittenkää. e: meinaan, että pitkässä juoksussa Krimin eristäminen itä-ukrainan joukoista on tie voittoon. Itään hyökkääminen ei pitkässä juoksussa auta vielä, ku Venäjä voi omalta puolelta edelleen toimia ja samaan aikaan Krimiltä syöttää joukkojaan ja antaa painetta sitä kautta. Etelän ku sais hallintaan, nii ois yks rintamasuunta vähemmän.

e: ja turhaan niitä kaupunkejakaan tässä vaiheessa yrittää vallata. Piirittää/eristää venäläiset vaa, nii voi hoitaa homman myöhemmin. T. nojatuoli-kenraali.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
22.12.2016
Viestejä
17 948
No tämäkin. Onhan tätä jo pitkään jatkunut. Hämmentämistä. Kyl ne sinne etelää hyökkää, mut koittavatko vaa hämmentää ja sekoittaa, että ehkäpä ei sittenkää. e: meinaan, että pitkässä juoksussa Krimin eristäminen itä-ukrainan joukoista on tie voittoon. Itään hyökkääminen ei pitkässä juoksussa auta vielä, ku Venäjä voi omalta puolelta edelleen toimia ja samaan aikaan Krimiltä syöttää joukkojaan ja antaa painetta sitä kautta. Etelän ku sais hallintaan, nii ois yks rintamasuunta vähemmän.
Jos Ukrainalla ei olisi mitään ulkopolitiikkaan liittyviä "estoja", niin tämä kaikki voisi olla suurta maskirovkaa ja tosiasiassa toiminta kiihtyisi yhä kiihtymistään Belgorodin suunnille ja käännettäisiin koko sodan asetelmat ihan päälaelleen... Venäjä joutuisi vetämään porukkaa pois Ukrainasta ihan "vapaaehtoisesti" puolustaakseen Venäjää, tai vaihtoehtoisesti mentäisiin neuvottelupöytään ja todettaisiin, että mitäs jos nyt kuitenkin molemmat saa sen, mikä niille oikeasti kuuluu.
 
Eikait tollaisia estoja sinänsä ole. Lähinnä länsimaat toivoo, että heidän antamia aseita ei käytettäis venäjän puolella. Maajoukot kyl sielläki pystyy varmasti operoimaan ilman "soo-soota". Kyllähä nyt kaikki ymmärtää, että ei ammuskelu siihen lopu, että venäläinen juoksee rajan toiselle puolen ja "lällällää". Onhan noita osumia annettu sotilaskohteisiin venäjän puolelle muutenkin.
 
Liittynyt
09.11.2016
Viestejä
593
No jopas näitä "tiisereitä" pukkaa :D En kyl oikee ymmärrä kelle nää on suunnattu. Omien joukkojen motivaation nostatusta vai/ja venäjän väsytystä ja pelottelua?

Varmaan vähän jokainen noista vaihtoehdoista. Veikkaan myös että nämä lähtevät leviämään ulkomaisissa medioissa ja näin saadaan vielä vähän lisää siirrettyä huomiota Ukrainaan. Pakko myöntää että hyvin tehtyjä videoita Ukraina julkaisee.
 
Liittynyt
22.12.2016
Viestejä
17 948
Eikait tollaisia estoja sinänsä ole. Lähinnä länsimaat toivoo, että heidän antamia aseita ei käytettäis venäjän puolella. Maajoukot kyl sielläki pystyy varmasti operoimaan ilman "soo-soota". Kyllähä nyt kaikki ymmärtää, että ei ammuskelu siihen lopu, että venäläinen juoksee rajan toiselle puolen ja "lällällää".
No länsi ei katso hyvällä, että länsiaseita käytetään Venäjän puolella, ellei meille ole syötetty pajunköyttä. Ei Ukraina lähde sellaista sopimusta rikkomaan.

Mutta ai että kun voisi sen tehdä. Olisi aika ovela muutos koko tilanteeseen.
 
Liittynyt
04.09.2018
Viestejä
2 210
No länsi ei katso hyvällä, että länsiaseita käytetään Venäjän puolella, ellei meille ole syötetty pajunköyttä
Itse epäilen, että lännen pitää implikoida, ettei katso sitä hyvällä. Jossain hyshys-pöydissä varmaan on annettu jotkut todelliset rajat toimintaan eli esim. ei Storm shadowia punaiselle torille jne.
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
9 054
jotkut todelliset rajat toimintaan eli esim. ei Storm shadowia punaiselle torille jne.
Joo, tuollainen näyttäis huonolta Briteille. Ei sinänsä väliä, mut "eskalaatio-riski".. e: eikä toi eskalaatio-riskikään paha tällä hetkellä, jos puhuttais vain Venäjästä. Venäjälläki vaa ikävä kyllä kavereita tuntuu edelleen riittävän.
 
Liittynyt
16.04.2017
Viestejä
1 351
Taitaa jäädä venäjän voitonpäiväparaati kakkoseksi tämän päivän Suomen lippujuhlaparaatille:
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
9 054
Taitaa jäädä venäjän voitonpäiväparaati kakkoseksi tämän päivän Suomen lippujuhlaparaatille:
Samalla teemalla pistin viestiä nato & suomi ketjuun, koska ehkä paremmin sinne sopii. ja kysehän on Puolustusvoimien lippujuhlasta, ei Suomen.
 
Liittynyt
16.04.2017
Viestejä
1 351
Samalla teemalla pistin viestiä nato & suomi ketjuun, koska ehkä paremmin sinne sopii. ja kysehän on Puolustusvoimien lippujuhlasta, ei Suomen.
Juu, Puolustusvoimien lippujuhla. Postasin tänne, koska olen ketjua seurannut alusta lähtien, satuin itse olemaan paraatissa paikalla ja sen tasaisen pätevää suoritusta seuratessa assosiaatio venäjän voitonpäiväfiaskoon oli hyvin paljon hymyä herättävä. Mielestäni sopii siis sivuviitteenä myös tänne.
 
Joo molemmat sinänsä vääriä ketjuja ja meidän keskustelu offtopikkia. Linkkasin vaa ton viestin, notta tää jatkuis vain yhdessä, imo vähemmän väärässä. Mut nyt se sit haarautu tännekki. e: edelleen oli imo nato keskustelua, en täällä jatka.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
16.04.2017
Viestejä
1 351
Joo molemmat sinänsä vääriä ketjuja ja meidän keskustelu offtopikkia. Linkkasin vaa ton viestin, notta tää jatkuis vain yhdessä, imo vähemmän väärässä. Mut nyt se sit haarautu tännekki.
Joo, vähän riippuu miten katsoo. Sotakalusto jne-ketjua taas jotkut suosittelee, mutta suurin osa sotakeskustelusta assosioituu nyt Ukrainaan, niin sitä pulinaa valuu kuitenkin aina tänne. Itse preferoinkin tätä ketjua ja pyrin ainakin aasinsillalla pysymään aiheessa...;)

Täällä on juteltu paljon mm. Leopard-tankeista ja nyt taisin itse nähdä ekan livenä muiden vaunujen kanssa; se on kyllä oikeasti massiivisen kokoinen härveli. Samoin nuo uudet panssarihaupitsit olivat julman näköisiä ja kokoisia. Yllättävän vähän meteliä pitivät myös. Tuossa paraatissa taisi olla juuri joku neljä Leopardia, mutta kyllä nekin jo näyttivät raa'an kykeneviltä pistämään paikkoja matalaksi. Siten nousi kyllä taas usko että Ukraina saa vielä paljon aikaiseksi saamillaan Leopardeilla ja muulla länsikalustolla.

Olikos Ukrainalla jotain vastinetta tuolle K9-panssarihaupitsille (oli hetki sitten juttua TM:ssä: Tekniikan Maailma )?
 
Liittynyt
04.09.2018
Viestejä
2 210
Joo molemmat sinänsä vääriä ketjuja ja meidän keskustelu offtopikkia. Linkkasin vaa ton viestin, notta tää jatkuis vain yhdessä, imo vähemmän väärässä. Mut nyt se sit haarautu tännekki. e: edelleen oli imo nato keskustelua, en täällä jatka.
Tästä off-topicista voisi kyllä juontaa mielenkiintoisen skenaarion, että Nato alkaisi siirtää joukkoja Venäjän vastaiselle rajalleen mahdollisimman näkyvästi ja kuuluvasti. Mielellään hyökkäämiseen sopivaa kalustoa. Pakkohan siinä olisi valtiojohdon vetää miehet ja loput torrakat pois Ukrainasta, vaikka laukaustakaan ei vaihdettaisi.
 
Niinku nää Suomessa tehdyt tuhansien sotilaiden harjoitukset (vissii suurimmat sotaharjoitukset koskaan täällä), joissa muidenki maiden joukkoja mukana? Vieläkö se lentoharjoituskin on käynnissä.
 
Liittynyt
23.01.2017
Viestejä
1 571
Niinku nää Suomessa tehdyt tuhansien sotilaiden harjoitukset (vissii suurimmat sotaharjoitukset koskaan täällä), joissa muidenki maiden joukkoja mukana? Vieläkö se lentoharjoituskin on käynnissä.
Meinasin juuri tulla kirjoittamaan ihan samaa. Aika suuri näkyvyys noilla harjoituksilla ainakin Suomen mediassa on ollut. No ei ehkä TV uutisissa, mutta useita nettiuutisia NATO:n harjoituksista ja kaluston siirroista löytää hetkessä. Norjaan uittivat juuri jonkun lentotukialuksenkin. NATO:lla on jo venäjän länsirajan lähellä suuri määrä joukkoja, kalustoa ja tiedustelua.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
2 801
Hämäystä varten tarvittaisiin satoja tuhansia sotilaita. Tosin jos se menisi läpi venäjällä, saattaisi se kolahtaa Ukrainan nilkkaan. Venäjällä olisi hyvä syy mennä sotatilaan ja tehdä massiiviset liikekannallepanot resevistä ja todennäköisesti maan puolustamista varten löytyy myös vielä varusteita ja aseita. Taktisten ydinaseiden käyttökin olisi taas lähempänä.
 
No kai ny Venäjä ymmärtää, että noiden takia tarvi mitää siirtää, muuten kuin propagandamielessä. Voi ne sinne jotai jonneja siirtää näyttääkseen "mahtiaan", mut fakta vain edelleen on, että siirsivät jo oikeat joukot pois sieltä. Lisäksi kaiken muunkin, minkä irti ovat saaneet kaduilta.

Mut siltikin 10-0 Nato-Venäjä. Sopii koittaa. Oltii jo aiemminki valmiita.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
2 903
Tästä off-topicista voisi kyllä juontaa mielenkiintoisen skenaarion, että Nato alkaisi siirtää joukkoja Venäjän vastaiselle rajalleen mahdollisimman näkyvästi ja kuuluvasti. Mielellään hyökkäämiseen sopivaa kalustoa. Pakkohan siinä olisi valtiojohdon vetää miehet ja loput torrakat pois Ukrainasta, vaikka laukaustakaan ei vaihdettaisi.
Kyllä ne venäläiset tietää ettei NATO ole hyökkäämässä, joten ne voisi katsoa bluffin ihan rauhassa.
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
9 054
Meinasin juuri tulla kirjoittamaan ihan samaa. Aika suuri näkyvyys noilla harjoituksilla ainakin Suomen mediassa on ollut. No ei ehkä TV uutisissa, mutta useita nettiuutisia NATO:n harjoituksista ja kaluston siirroista löytää hetkessä. Norjaan uittivat juuri jonkun lentotukialuksenkin. NATO:lla on jo venäjän länsirajan lähellä suuri määrä joukkoja, kalustoa ja tiedustelua.
Josta hävittäjät kaiketi voivat tukea Suomea ilman ongelmaa? Eikait toi ole matka eikä mikää? Se on melkoinen määrä kamaa ilmassa.
 
Liittynyt
23.01.2017
Viestejä
1 571
Josta hävittäjät kaiketi voivat tukea Suomea ilman ongelmaa? Eikait toi ole matka eikä mikää? Se on melkoinen määrä kamaa ilmassa.
No sekin vielä ja päälle vielä se pohjoismaiden ilmavoimien yhteistyön syventäminen. En tiedä eri maiden konekantoja tai määriä, mutta voi varmaan jo hiha-arviollakin sanoa, että pohjoismaiden ilmavoimat ovat yhdessä yksi maailman vahvimmista. Jos venäjä kokisi sen voiman oikeana uhkana, niin olisi niillä varmaan aika kattava ilmapuolustus tuossa rajalla.

Välillä tuntuu, että ei siellä venäjällä ehtisi edes ydinasesiilon kansi aueta kokonaan, kun sinne jo sujahtaisi torjuntaohjus sisään jostain, mutta kaikesta paskuudesta ja Ukrainan massiivisesta tukemisesta huolimatta ne perkeleet ottivat sen Bahmutinkin lopulta...
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
9 054
Välillä tuntuu, että ei siellä venäjällä ehtisi edes ydinasesiilon kansi aueta kokonaan, kun sinne jo sujahtaisi torjuntaohjus sisään jostain
Ehkäpä se tuo just eniten ketuttaa heitä. Nousussa ku se ohjus lienee helpoin torjua. Vituttaaha se, ku tullee lähelle siihen kykenevää kalustoa. e: tai jos ei torjuntaa, mut hälyä hyvissä ajoin.
 
ChatGPT

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
18.03.2022
Viestejä
1 342
Tästä off-topicista voisi kyllä juontaa mielenkiintoisen skenaarion, että Nato alkaisi siirtää joukkoja Venäjän vastaiselle rajalleen mahdollisimman näkyvästi ja kuuluvasti. Mielellään hyökkäämiseen sopivaa kalustoa. Pakkohan siinä olisi valtiojohdon vetää miehet ja loput torrakat pois Ukrainasta, vaikka laukaustakaan ei vaihdettaisi.
Tästä off-topicista voisi kyllä juontaa mielenkiintoisen skenaarion, että Venäjä alkaisi siirtää joukkoja USA:n vastaiselle rajalle mahdollisimman näkyvästi ja kuuluvasti. Mielellään hyökkäämiseen sopivaa kalustoa. Pakkohan siinä olisi valtiojohdon vetää miehet ja loput torrakat pois Ukrainasta, vaikka laukaustakaan ei vaihdettaisi.
 
Toisaalta Venäjällä on vain yksi paikka johon voisivat tuollaista tehdä, ja se on aika kaukana paikasta, missä tarvitsevat sitä armeijaa juuri nyt. Eikä jenkkien tarvitsisi reagoida asiaan mitenkään. Alaskan paikallisväestö on paremmin varusteltu kuin venäjän sotilaat ja paikallinen air Force base hoitaa kyllä helposti suuremmat keskittymät, jotka yrittää tulla Beringin salmen yli.

edit: ainiin, mitä miehiä tai aseita niiden muka tarvitsisi vetää Ukrainasta pois? Miehiä ei taida montaa kymmentä olla, nekin toimii lähetystössä. Aseet on lähinnä kylmänsodan jäänteitä.
 
Liittynyt
16.04.2017
Viestejä
1 351
Niinku nää Suomessa tehdyt tuhansien sotilaiden harjoitukset (vissii suurimmat sotaharjoitukset koskaan täällä), joissa muidenki maiden joukkoja mukana? Vieläkö se lentoharjoituskin on käynnissä.
Ainakin tuossa paraatissa lensi Ranskasta Rafalee, Saksasta Eurofighteria, USA:sta F15:ttä, Ruotsista Gripeneitä ja Suomesta Hornetteja. Muutama kutakin kyllä, mutta silti olivat varmaankin koptereiden kanssa se vaikuttavin osuus paraatista kun menivät hiljakseen (450km/h) yli vain 300m korkeudessa.
 
Liittynyt
04.09.2018
Viestejä
2 210
Tästä off-topicista voisi kyllä juontaa mielenkiintoisen skenaarion, että Venäjä alkaisi siirtää joukkoja USA:n vastaiselle rajalle mahdollisimman näkyvästi ja kuuluvasti. Mielellään hyökkäämiseen sopivaa kalustoa. Pakkohan siinä olisi valtiojohdon vetää miehet ja loput torrakat pois Ukrainasta, vaikka laukaustakaan ei vaihdettaisi.
Kyllä tämäkin varmaan ihan hyvä strategia olisi Ukrainan kannalta ja varmaan myös aika vaaraton jenkkien kannalta. En vain keksi miksi menettelisivät näin.
 
ChatGPT

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
18.03.2022
Viestejä
1 342
Toisaalta Venäjällä on vain yksi paikka johon voisivat tuollaista tehdä, ja se on aika kaukana paikasta, missä tarvitsevat sitä armeijaa juuri nyt. Eikä jenkkien tarvitsisi reagoida asiaan mitenkään. Alaskan paikallisväestö on paremmin varusteltu kuin venäjän sotilaat ja paikallinen air Force base hoitaa kyllä helposti suuremmat keskittymät, jotka yrittää tulla Beringin salmen yli.

edit: ainiin, mitä miehiä tai aseita niiden muka tarvitsisi vetää Ukrainasta pois? Miehiä ei taida montaa kymmentä olla, nekin toimii lähetystössä. Aseet on lähinnä kylmänsodan jäänteitä.
Kyllä tämäkin varmaan ihan hyvä strategia olisi Ukrainan kannalta ja varmaan myös aika vaaraton jenkkien kannalta. En vain keksi miksi menettelisivät näin.
No nyt nykytilanteessa, kuten kirjoitin todella täysin epätodennäköinen skenaario. Mutta lähinnä viittauksena historiaan, eli Kuuban ohjuskriisiin ja kuinka käy kun suurvallat isottelee toisilleen. Silloin ei 3. maailmansota alkanutkaan, mutta ehkä nyt ollaan jopa lähempänä.

Liittynyt
26.10.2016
Viestejä
4 865
No nyt nykytilanteessa, kuten kirjoitin todella täysin epätodennäköinen skenaario. Mutta lähinnä viittauksena historiaan, eli Kuuban ohjuskriisiin ja kuinka käy kun suurvallat isottelee toisilleen. Silloin ei 3. maailmansota alkanutkaan, mutta ehkä nyt ollaan jopa lähempänä.

Toisaalta venäjän kyvyt on tuosta laskenut jo huomattavasti ja muilla kasvanut, joten heidän ainoa vaihtoehto on juuri tuo venäjän itäraja. Toisin sanoen, ei mitään merkitystä. Kuubassa olevat ohjukset ei nyky maailmassa muuta mitään, kun on mannertenväliset.

edit: sinne sijoitetut ohjukset on lähinnä turhia. Lyhyen matkan ballistiset näyttää olevan suht hyviä harjoitus maaleja jenkkien torjunnalle ja toisaalta he pystyisi torjumaan niitä jo nousuvaiheessa, varsinkin pidemmän kantaman ohjuksia.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
28.08.2018
Viestejä
772
Hiljainen aika käynnissä. kotimainen valtamedia infoo jo yleisesti että eilen venäjä sanoo lyöneen hyökkäyksiä.
Jää nähtäväksi saadaanko lisää tarkempaa video materiaalia.

Ukraina sanoo edenneensä pienissä määrin

lisätään vielä kartta sinisiä viivoja on piirretty
1685948985539.png

kyllä se taitaa olla että nyt se on alkanut.

E: lisätään Vipan mainitsema wagner < ru kommellus. videossa tekstitys.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
726
Hiljainen aika käynnissä. kotimainen valtamedia infoo jo yleisesti että eilen venäjä sanoo lyöneen hyökkäyksiä.
Jää nähtäväksi saadaanko lisää tarkempaa video materiaalia.

Ukraina sanoo edenneensä pienissä määrin
kyllä se taitaa olla että nyt se on alkanut.
Ukraina toki toivoo hiljaisuutta noiden joukkojen liikkeistä, mutta tuossa tokassa lähteessä kommenteista poimittuna siellä kysellään, että missä on lehdet puista, näyttäisi kommentoijien mielestä siltä, että kyseessä olisi maalis-/huhtikuu eikä kesäkuu.
Toki videon laatu on niin luokkaa peruna, ettei tuosta oikeasti voi sanoa mitään suuntaan taikka toiseen, että onko oikeasti viime päiviltä.

Ja sitten iloisempiin uutisiin (mikäli pitää paikkansa), eli Prigozhin itkee joukkojensa saaneen vähän tulitusta niskaansa Moskovian joukoilta:

Ilmeisesti Moskovian joukkojen komentaja ollut kännissä ja ollut vähän henkilökohtaista kahnausta, niin päätti sitten että "ammuskellaas vähäsen". :D Tuhosivat Ural-rekan(?). Vissiin Wagnerilaiset pidättivät kys. komentajan.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 581
Ensimmäisiä varovaisia kokeiluja etelässä ja kilometreissä lasketaan päivittäinen liike. Alku kuulostaa paljolti Harkovan ja Hersonin alueen uusinnalta.
Tässä kerrotaan muuten tuosta Wagnerien ja venäjän armeijan yhteenotosta, että olisi käytetty raskaampaakin aseistusta.

04 Jun: Finally! Ukrainians TOOK BY STORM THE SOUTHERN FRONT | War in Ukraine Explained - YouTube

Josta hävittäjät kaiketi voivat tukea Suomea ilman ongelmaa? Eikait toi ole matka eikä mikää? Se on melkoinen määrä kamaa ilmassa.
Oslossa vieraili toissaviikolla USS Gerald Ford ja viimepäivät pohjoisempana Bodøn edustalla on ollut sateliittikuvista katsottuna joku lentotukialus joka voisi olla tuo samainen alus. Päivittäin alueelta lentää Grumman C-2 Greyhound yhteyskone edestakaisin etelän suuntaan, näköjään tälläkin hetkellä. Muistaakseni kesän aikana tehtävänä oli siirtyä arktiselle alueelle harjoittelemaan. Siitä en tiedä osallistuuko tämä lentotukialus tuohon nyt käynnissä olevaan lentoharjoitukseen vai onko alueella Ukrainan puskun alkamisen takia varmistuksena ettei Kuolan niemimaalta aleta lentelemään vääriin suuntiin?
 
Liittynyt
02.03.2022
Viestejä
246
Sotarikollinen Strelkov on kirjoitellut ajatuksiaan tuosta ylempänä olevasta venäläisten kuvaamasta videosta. Kannattaa muistaa, että Strelkovin mielestä Venäjän pitäisi julistaa täysi mobilisaatio, sotatalous ja jyrätä Ukraina täydellä voimalla. Ei mikään kiva mies, mutta aina on hyvä lueskella mitä vihollinen kirjoittelee. Laitan spoilereihin, pitkä teksti.

Googlen kääntäjä välillä kääntää väärin mm. "lakko" pitäisi olla isku tai hyökkäys. "Kuori" pitäisi olla ammus. jne. Oudon sanan kun miettii englanniksi ja valitsee sille toisen synonyymin.

05.06 klo 10.33
Puolustusministeriö ilmoitti eilen torjuneensa vihollisen laajan hyökkäyksen Volnovakhan suuntaan. Väitetään, että vihollinen yritti murtautua rintaman läpi 4 prikaatin voimilla, mutta hänet torjuttiin. Ja Gerasimov ohjasi pohdinnan henkilökohtaisesti komentopaikassaan.

Olen pitkään osoittanut Volnovakhan suunnan yhdeksi vaarallisimmista vihollisen strategisen hyökkäyksen kohteista (niiden, jotka säännöllisesti katsovat ja lukevat, tulisi muistaa sanani). Lisäksi valitsin tämän suunnan todennäköisimpänä Ukrainan asevoimien pääiskujen (tai yhden tärkeimmistä) iskuista. Siksi en sulje pois sitä, että - tällä kertaa - Venäjän puolustusministeriön lausunto sisältää huomattavan määrän totuutta ja vihollisen hyökkäys on ALKUNUT. Korostan - vain ALKU. Kaava on melko klassinen toisen maailmansodan taisteluille ja on linjassa yleisten ennusteideni kanssa:
Ensin DRG:n ja yksittäisten yksiköiden häiritsevät hyökkäykset Venäjän federaation "vanhalle rajalle", sitten - sarja häiritseviä iskuja (mukaan lukien Donetskin suuntaan), sitten - pää- (pää) ja apuiskut etelärintamalla ottamalla käyttöön reservit sinne , missä suurinta menestystä odotetaan .

Mitä nykyään tiedetään? - Apuhyökkäykset (tai tiedustelu voimassa) useilla Zaporozhye-rintaman sektoreilla ja Donetskin alueella - vihollinen epäonnistui. Vakava hyökkäys Volnovakhan suuntaan ensimmäisenä päivänä ei myöskään johtanut rintamamme läpimurtoon.

On myös jo tiedossa (omista lähteistämme), että hyökkäyksen alussa vihollinen sähköistä sodankäyntiä käyttäen "vei yhteyden" meihin noin puoleksi tunniksi hyökkäysalueelle. Se ei kuitenkaan antanut hänelle ratkaisevaa menestystä.

Nyt erot. - Komentomme julisti rohkeasti, että se onnistui pitämään kaikki asemat. Muista lähteistä (ei ukrysta) on tietoa, että tämä ei ole täysin totta - vihollinen onnistui kiilautumaan asemaamme Volnovakhan suuntaan. Tilanne palautui osittain reservien vastahyökkäyksillä, mutta paikoin vihollinen on edistynyt eilisen tulosten jälkeen. Rintamaa ei kuitenkaan ole murrettu läpi, eivätkä nämä edistysaskeleet ole suuria (1-2 vihollisen väitetysti ottamalle siirtokunnalle - en kirjoita vielä mitään, koska niistä ei ole selvää).

On kuitenkin selvää, että vihollinen ei ole vielä käyttänyt täysimääräisesti pääjoukkojaan. On mahdollista, että Volnovakhaan kohdistuva hyökkäys - suhteellisen laajamittaisesti - on vain "yksi". Ja mitä tulee pää- tai apulakkoon - ymmärrämme tämän tänään tai huomenna, koska apulakot toimitetaan ("tieteen mukaan") päivää tai kaksi aikaisemmin kuin päälakko.

Voidaan myös olettaa, että vihollisen hyökkäys Volnovakhan suunnassa ei tullut komentollemme yllätyksenä. Pari kuukautta sitten tietojeni mukaan tällä rintaman sektorilla vallitsi melko hyväntahtoinen mieliala, ja joukkomme tällä alueella olivat erittäin venyneet ja huonosti linnoitettuja. Ilmeisesti tiedustelumme pystyi paljastamaan vihollisen hyökkäyksen valmistelut juuri tällä sektorilla ajoissa ja komento ryhtyi tarvittaviin toimenpiteisiin.

Samaan aikaan, jos vihollisen hyökkäys on todella alkanut, eikä se ole "voimakoe" - lähipäivinä taisteluiden intensiteetti vain kasvaa. Taistelun lopputulos ei ole vielä täysin ennalta määrätty - se on vasta alkamassa.

Mitä muuta kirjoitettua voi lisätä? Harvoin (henkilökohtaisen mielipiteeni) - vihollinen kesti hyökkäystään. Todennäköisesti - johtuen pitkästä sateesta ja huonosta säästä, joka "peli" meidän puolellamme. Minun mielestäni vihollisen täytyi aloittaa hyökkäys 3-4 viikkoa aikaisemmin odottamatta taistelun loppua Bakhmutista (varsinkin kun hän ei käyttänyt siinä iskuvarantoaan).

Ilmeisesti tähän mennessä Ukrainan asevoimat eivät kuitenkaan olleet vielä täysin valmiita aktiivisiin toimiin. Kuitenkin "ei ole vielä ilta" - strateginen aloite on vihollisen käsissä, ja (ääritapauksissa) "valttikortti voittaa takaisin" - Transnistriassa - hänellä on edelleen "tuhoutumaton".
t.me/s/strelkovii
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 581
Ehkä muuten porukan kannattaisi marssia ensimmäisenä TV-keskukseen...
Ei ilmeisesti tarvinnut marssia TV-keskuksiin asti. Ei tullut joutsenlampea vaan tänään jokunen venäläinen radio- ja tv-kanava ovat lähettäneet putinin puhetta jossa putin ilmoittaa Ukrainan vallanneen Rostovin Belgorodin ja Voronezhin Kurskin, Belgorodin ja Bryanskin alueet. Samalla näiltä alueilta kehoitetaan siviilejä poistumaan ja venäjä suorittaa liikekannallepanon.
edit: alkuperäisessä twiitissä oli väärät alueet.
Viralliset venäläiset uutistoimistot ehtivät jo kumoamaan tälllaiset uutiset.

Viimeksi muokattu:

demu

Conducător & Geniul din Carpați
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
4 365
Ei ilmeisesti tarvinnut marssia TV-keskuksiin asti. Ei tullut joutsenlampea vaan tänään jokunen venäläinen radio- ja tv-kanava ovat lähettäneet putinin puhetta jossa putin ilmoittaa Ukrainan vallanneen Rostovin Belgorodin ja Voronezhin alueet. Samalla näiltä alueilta kehoitetaan siviilejä poistumaan ja venäjä suorittaa liikekannallepanon.

Viralliset venäläiset uutistoimistot ehtivät jo kumoamaan tälllaiset uutiset.

Vähän enemmän kaivattaisiin kunnianhimoa noilta deepfaken tekijöiltä.
Olisivat voineet pistää Putlerin kertomaan, että 'Ukrainalaiset pommittavat parhaillaan Kremliä, jonka vuoksi tätä lähetystä lähetetään Kremlin kellarista'...
 
Liittynyt
28.08.2018
Viestejä
772
kevennystä. tiedä mitä tässä tapahtuu, mutta liikettä on. Maanantain startti.

mukavasti sieltä täältä tippuu tietoa kun jaksaa tonkia. ka-52 kopteri ollut vissiin asialla paskomassa kalustoa, kun on tarkkaa tuli. Alkaa evidenssit näyttää että kyllä kalustoa on oikeasti rikottuna.
1685970252660.png

mitä kalustoa nähty on se aika kevyttä kumipyörää. Ihme että raskasta ei oo ollut etunenässä tai siitä ei ole kuvamateriaalia vielä osunut.
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
1 839
Nova Kakhovkan pato Khersonissa on varmistamattomien lähteiden mukaan murtunut.
Video paikalta on aika hurjan näköinen.Tuon seurauksia voin vain arvailla. Tekojärvi alkaa varmasti tyhjentyä, miten käy ydinvoimalan jäähdytysvesien?
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
21.10.2020
Viestejä
4 558
Hankala tätä oli estää kun oli ihan selkeästi alusta asti venäjän suunnitelma tuhota pato ja ydinvoimala jos sotaretki sujuu huonosti.
 
moonshine666

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
23.05.2023
Viestejä
69
"Asiantuntijat" toisaalla sanoivat että ydinvoimala on äärimmäisen turvallinen ja suunniteltu selviämään tällaisesta. Joka tapauksessa aika helvetinmoinen humanitaarinen kriisi on Ukrainalla käsissä. Voisi olla jo aika räjäyttää Kreml taivaan tuuliin.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 860
Eikös tässä venäjä ammu omaan jalkaankin pahasti jos krimin vesihuolto on tämän varasssa ? Voisiko olla lopun alkua enenkö lähdetään pois, tuhotaan samalla kaikki...
 
Liittynyt
26.10.2016
Viestejä
4 865
Eikös tässä venäjä ammu omaan jalkaankin pahasti jos krimin vesihuolto on tämän varasssa ? Voisiko olla lopun alkua enenkö lähdetään pois, tuhotaan samalla kaikki...
Kyllä ampuu. Toki tämä toimi todistaa heidän uskovan, että menettävät alueita muutenkin, niin mikäs siinä, jos vähän poltetunmaan taktiikkaa käytetään. Oletus kuitenkin on, että Ukraina katkaisee tuon muutenkin. Mutta räjäytys tuo aiheuttaa ongelmia alajuoksulla ja ydinvoimalan jäähdytykselle.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
12.10.2018
Viestejä
835
Sitten joskus kun näitä aletaan rakentaa uudelleen niin mitä luulette kuka maksaa laskun? Vihjeeksi voin kertoa että se ei tule olemaan Venäjä.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 415
Viestejä
4 160 385
Jäsenet
70 408
Uusin jäsen
allun90

Hinta.fi

Ylös Bottom